Keskustelu

ToivoTehdas lomailee8.5.2012 10.41
Näyttää Harmageddonin painajainen toteutua. Tehtaalla ei tule savuja tai höyryjä mistään torvesta ja raaka-aineet ovat vähissä. On kai turha toivoa mitään tiedottamista. Juankosken johdolla ilmeisesti on sanat juuttuneet kurkkuun.
Toivo elää, ja Mersu varmaan käynnistyy taas kuin ennen vanhaan.

Onneksi lomat painaa päälle.Re: Tehdas lomailee8.5.2012 10.52
Erittäin huolestuttavalta on meno Mersulla näyttänyt olevan jo tosi pitkään. On kuultu kylillä juttuja sellaisesta, että heikompia tosiaan jo hirvittää. Jokainen ymmärtää jos toiminta Mersulla on noin katkonaista mitä se on jo jonkin aikaa ollut, niin viimein kyllä jokin paikka pettää. Tämä tarkoittaa sitä jos jatkuvasti pätkii, että Mersu hyytyy ja joutuu ainakin jonkinlaisen huoltoon jos ei ihan romuttamolle heitettäväksi. Toivotaan nyt alkuun jotakin tarkistusta riittäisikö pelkkä huolto. Tähänkin kyllä kannattaa aloittaa hyvien huoltajien hankinta. Muuten tilanne ei kyllä nähtävästi enää korjaannu.

karhujen katselijaRe: Tehdas lomailee8.5.2012 13.32
Koska tehtaan toiminnasta ei näytä tulevan tarkempaa tietoa väliraporttien muodossa, niin asia voidaan korjata nykyisellä tietotekniikalla.

Tänä päivänä on saatavissa kaikenlasia edullisia videoitivälineitä, joita käytetään esim. karhujen elämän seuraamiseen. Siis ei muuta kuin videokamera pystyyn sopivaan paikkaan, niin jo kohta saadaan tosiaikaista videokuvaa PBF:n toiminnoista. Tällä tavalla nykyään jo monet metsäfirmatkin tiedottelee ja mainostaa toimintojaan netissä.

Kuva on parempi kuin tuhat sanaa ja elävä kuva se vasta hyvä on.
YLE:kin on perustanut meille kaikille iloksi YLE-ARENA:n. Jos ei aina ehdi telkkarin ääreen, niin voihan sen tositarinan katsoa sitten myöhemmin sopivana ajankohtana.

alan miesRe: Tehdas lomailee8.5.2012 15.39
Taalla on jostain kumman syysta hyljitty linkkien kayttoa. Ne jotka hylkivat, alkoot lukeko tata. Sen enempaa kommentoimatta totean otsikon: ei valoa tunnelin paassa:

http://www.risiinfo.com/techchannels/papermaking/No-light-at-the-end-of-the-tunnel.html

Toivoisin kuitenkin, etta arvoisat Tehtaan Johtaja ja Kaupingin Johtaja lukevat ja myos kertovat ymmartaneensa luetun. Muut alkoot vaivaituko.

Martti PohjolainenRe: Tehdas lomailee8.5.2012 15.54
Kyllä linkissä on asiaa. Todellakaan ei ole valoa tunnelin päässä näkyvissä.
Tämän päivän uutinen vaihtotaseesta vahvistaa entisestään tämä arvioin oikeellisuutta. Jo yhdeksäs perättäinen kuukausi kun vaihtotase on suomelle negatiivinen, eli tuontia on enemmän kuin vientiä.
Mitä tämä sitten merkitsee, se merkitsee sitä, että kansantalous näivettyy entisestään. Mielestäni korjausta tähän ei ole nähtävissä muuta kautta kuin siinä, että euron arvostusta on laskettava 30-40%, jolloin eurolla voisimme kilpailla maailman markkinoilla. Tai toinen parempi keino on, että erotaan EU:sta ja eurosta.
Sitten oma kelluva valuutta käyttöön, näin voisimme jälleen alkaa menestyä viennissä muuten ei.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee8.5.2012 17.26
Kaunis kiitos alan miehelle kattavasta lukupaketista. Alan haasteet ovat myrkkyä PBF:lle ja koko epämääräiselle Pehami B.V. ryhmälle, joka on rakennettu huteralle pohjalle. Kunnollinen liiketoimintasuunnitelma on puuttunut PBF:ltä alusta lähtien.

RISIn tutkimuksen lopussa korostetaan käsitteitä supply chain development and restructuring. Tästä asiasta alan kolmas mieskin on toitottanut pitkissä vuodatuksissaan jo kauan. Niitä ei Juankoskella jakseta lukea.

Yletön investointi vanhaan tehtaaseen ei voi muuttaa tehtaan kassavirtaa positiiviseksi. Investoimalla esim. koneen leveys ei muutu. On keskityttävä muihin asioihin. Tämä turhien investointien tie on jo moneen kertaan Juankoskella katkerasti kuljettu. Kannattasiko kysyä neuvoa jostakin?

Vanhassa ei ole vara parempi. Se on vähitellen hyvä uskoa Juankoskellakin.

Kyllä on jännät paikatRe: Tehdas lomailee8.5.2012 18.22
Nyt kun on jo yleisessä tiedossa se, että tehtaalla on todellisia vaikeuksia sen kertoo jo yleisesti saatavilla olevat luottoluokittajien tiedot, niin nyt jos koskaan pitäisi viidenmiljoona euron vastuussa olevien hallitusten jäsenten alkaa kysellä mitä pitäisi tehdä.
On hirveä kohtalo hallituksen jäsenillä koska eivät ymmärtäneet mihin takauspäätös ilman lainsuomaa täytäntöönpanoa johtaa. Kysymys onkin yllätyksellisesti henkilökohtaisesta takauksesta, josta varsinaiset hallituksen jäsenet ovat vastuussa. Ei ihme, että jotenkin on havaittavissa kaoottinen hiljaisuus joka on kohdannut päättäjät. Mutta kyllä se on van niin, että ei päätä pensaaseen painamalla pääse mitenkään vastuista vapaaksi jos takaus sattuisi tulemaan maksuun. Arvelen, että mitä ilmeisemmin nyt jo hallituksen jäsenet kuumeisesti kyselevät tietoja mikä tilanne tehtaalla on ja miksi tehdas seisoo näin pitkiä aikoja. Varmaan moni hallituksen jäsen tuntee tulensa narratuksi ja ei varmaan hyvältä tunnu. Mutta niinhän sitä sanotan, että tyhmyydestä sakotetaan. Nyt sitten saattaa käydä vielä niin, että sakotetaan viimeisen päälle. Onneksi kaikki valtuustonjäsenet eivät ole takauksesta vastuussa, joten varsin pienen joukkoa tämä kirpaisee, mutta sitäkin lujemmin jos huonosti tässä takauksen kanssa kävisi. Laittomasta takauksesta ulkona on myös kaupunginjohtaja ja valtuustonpuheenjohtajisto

Sellu-SeppoRe: Tehdas lomailee8.5.2012 19.36
Kaupunginjohtaja lienee täysin samassa veneessä tehtyään valmistelua ja esittelyä esteellisenä, vaikka ei ollutkaan viimeisessä kokouksessa. Esittelyn sisältöhän ei muuttunut aiemmasta, ja päätös takauksen välittömästä toimeenpanosta säilyi sellaisenaan. Voi olla, että Kangasperko pääsee kuitenkin luiskahtamaan tästä. Kaupunginhallituksen jäsenet ovat hänelle varmaankin kiitollisia lopun ikäänsä.
Joka tapauksessa kaupunginjohtaja voi olla vastuussa aiheuttamistaan asianajo- ja konsulttikuluista, koska hän aiheutti suuren osan niistä toimittuaan esteellisenä ja annettuaan valituksille juridisen perusteen. Luottamushenkilöt eivät muutenkaan tienneet mitään siitä, mitä heidän selkiensä takana oli sovittu. Lisäksi hänen toimintansa konkurssipesän juoksupoikana johti heikomman yrityksen valintaan ja takauksen tarpeellisuuteen.
Toivotaan lomailun olevan lyhytaikaista ja tehtailijan kaivavan tukun seteleitä takataskustaan ja pari ässää hihastaan.

alan miesRe: Tehdas lomailee8.5.2012 23.48
Kartonkihan ei ole mikaan lopputuote, vaan menee kartongin jalostajalle, joka tekee pakkauksia, jotka nekään eivat ole lopputuotteita. Teollisuudessa on selvä saantö, että ei ole syytä vaihtaa toimittajaa, ellei uusi toimittaja ole laadullisesti selvästi parempi kuin olemassa olevat toimittajat. Tai että laatu on samanarvoista, mutta hinta on oleellisesti halvempi. Tämän todistaakseen kartongin toimittaja joutuu toimittamaan ilmaiseksi isojakin näyte-eriä ja jos uusi toimittaja on todella parempi, niin vasta sitten näyte-erätkin mahdollisesti maksetaan. Tähän tietysti sitoutuu pirusti käyttöpääomaa. Tämä on raakaa peliä jalostajilta tilanteessa, jossa ei mitään uutta kysyntää ole odotettavissa, vaan markkinaa pitäisi vallata olemassaolevilta kokeneilta kartongin toimittajilta. Ja nämä lisäksi laajentavat kapasiteettiaan ja karsivat kustannuksiaan. Aika mahdoton tehtävä.

Nythän on pääteltävissä selvästi, että käyttöpääoma on loppunut ja pitkäaikaisia sopimuksia ei ole riittävästi tullut. Kesälomat painavat päälle eivätkä jalostajat rupea tekemään uusia kokeita. Lisäksi ne odottavat palautetta loppukäyttäjiltä. Tämähän sitten johtaa tehtaan nykivään ajoon. Onneksi ei ole pakkasia, mutta lomat loppuvat vasta syyskuussa ja silloin homma on jo jotenkin muuten ratkennut. No onneksi tehtaan työntekijöilläkin on jonkinlainen lomaoikeus tai ehkäpä ovat viisaina sellaisen neuvotelleet. Ei muuta kuin tehdas seisomaan kesäkuun alusta ja kaikki lomalle.

alan miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 0.10
Eilisen PIX-indeksin mukaan on lyhytkuitusellun hinta noussut vuodenvaihteesta jo yli 15 prosenttia. Kun katsoo paperi- ja kartonkituotteiden hintamuutoksia, niin kiertokuitupohjaisissa tuotteissa on tämä hinnannousu saatu myös tuotteiden hintoihin. Sen sijaan ensikuitupohjaisten tuotteiden hinnat ovat laskeneet eli marginaalit ohentuneet.

Tässähän oli taannoin kiistaa siitä, onko SE:n Puolan investointi järjellinen ja kuinka hyvin pärjäävätkään kaikki ensikuitua käyttävät valmistajat. No ne tietysti pärjäävät, jos itse tekevät ensikuitunsa, mutta auta armias näitä muita, kuten PBF ja Ahlström. HYVÄ SE, hyvä SE:n Kiinan ja Puolan projekti. Kiitokset Karviselle selkeästä strategiasta ja eleettömästä ympäristöystävällisyydestä.

Kukahan tietää jotain PBF:n tuore- ja jäteveden kustannuksista ja laadusta. Pankaa se kamera sinne jätevesiputken päähän ja Liqumin anturi myös, se lähettää kännykkään dataa.

Alan parempi miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 1.05
Alan mies pitää edelleenkin "Ensolasejaan" päällä.
Ostrolenka ja Kiinan projektit - niillä ei ole mitään relevanssia
taivekartonkiin ja PBF:n tulevaisuuteen.

Terveisiä muuten Drupasta, missä näkee ja kuulee totuuksia paino- ja pakkausteollisuuden nykytrendeistä ilman että tarvitsee googlata nettilinkkejä ja pitää niitä pitkiä alan inssisulkeisia.

alan miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 6.28
Olisi ollut suotavaa, että Juankoskellakin olisi ollut enemmän insinööriosaamista. Minä voin alan parempaa miestä valistaa, että taivekartongin (FBB) raaka-aineista runsas kolmannes on sellua siis sitä kemiallista massaa. Jos tehdään SBB:tä niin tietysti paljon enemmän. Sellu on massoista kallein eli kustannuksista osuus on vieläkin suurempi.

Ostaako firma sellun paaleina ulkopuolelta vai tekeekö itse jopa integroidusti samalla tehtaalla, missä taivekartonkikin tehdään, vaikuttaa aivan ratkaisevasti bisneksen menestykseen. Karvinen on painottanut juuri sitä, että uusi Kiinan kartonkitehdas on selluntuotantolinjoineen täysin integroitu. Integrointi ei ole tässä yhteydessä matematiikkaa, vaan tarkoittaa sitä, että kartonkitehtaan pääraaka-aineet tehdään samalla tehtaalla eikä siis sellua tarvitse välillä kuivattaa ja kuljettaa erikseen paaleina. Jopa puun SE kasvattaa lähistöllä.

Miten voidaan näistä lähtökohdista silloin väittää, että ? Ostrolenka ja Kiinan projektit - niillä ei ole mitään relevanssia taivekartonkiin ja PBF:n tulevaisuuteen.? Kenellä ne yksiulotteiset lasit ovat päällä? Pitäisi nyt hiukan miettiä, mitä tänne tulee puhumaan. Nimenomaan taivekartonkiin niillä on relevanssia, PBF:n tulevaisuuteen tuskin muuten kuin selityksenä sille, miksi ei olisi kannattanut uudelleen käynnistää koko PBF:ää. PBF:n lähimmällä todellisella kilpailijalla eli Metsä Boardilla on Äänekoskella myös valmistus integroitu sellun tuotantoon.

Alan parempi mies vain kehuskelee olleensa Drupassa. Tuohan on aika lapsellista. Kertoisit mitä havaitsit. Netistä sentään näkee nopeimmin, mitä alalla tapahtuu, jos on osaamista etsiä. Ja sen löytää, vaikka olisi missä päin maapalloa. Sulkeisia on pidettävä ja asioita on toistettava, jos huomaa, ettei viesti mene perille.

Esimerkiksi seuraava tieto varmaankin on vanha alan miehille, mutta laitanpa linkin kumminkin. Siitä näkee mm. kuinka tärkeä on oman metsän osuus ja kuinka suuret ovat työvoimakustannukset johtavillakin toimijoilla. Kannattaisi ennemmin tutustua kuin laukata messuilla:

http://www.holmen.com/Global/Holmen%20documents/Investors/Investor%20and%20Market%20presentations/IR%202011%20.pdf?945887

dRe: Tehdas lomailee9.5.2012 7.38
iloittelu tehtaan ongelmilla näyttää jatkuvan,ei mitään uutta länsirintamalta.

TavastRe: Tehdas lomailee9.5.2012 9.24
Nimimerkki d on oikeassa. Monen kirjoittajan sävy on tosi ällöttävä.

Mutta pysytäänpä kuitenkin asiassa. StoraEnson Ostrolekan investointiprojekti Puolassa koskee aaltopahvin peruspaperia. Sillä ei ole mitään tekemistä Juantehtaan markkinain kanssa.

alan parempi miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 9.26
Alan mies, mitäpä pientä ja epäoleellista Drupassa nyt tapahtuu, että siellä tarvitsee laukata: siellä tapaavat toimittajat, asiakkaat ja paino- skä jalostuskonevalmistajat. Kovasti on tällä kertaa
painopiste pakkausteollisuudessa, joka on hyvä uutinen kotelokartonkien valmistajille. Lapsellista touhua?

Mutta kaikkihan on selvempää netissä klikkaamalla, ei niitä olemattomia henkilökohtaisia suhteita tarvitse messuilla pitää yllä.

Toisin sanoen, jos ei kukaan kutsu tai sponsoroi matkaa, niin nettiklikkauksia voi jatkaa, samoin hautautumista viidakkoon tai puupeltojen taakse.

I love paper.

Drupan kävijä yli 30 vuoden ajaltaRe: Tehdas lomailee9.5.2012 11.12
Oliko Premium Board Finlandilla osastoa Drupassa? Onko siellä teknistä johtoa ja myyntijohtoa Juankoskelta edes käymässä ja hankkimassa kontakteja ja teknistä tietämystä? Meidän yhtiöstämme oli.
Kuka on ilotellut tehtaan ongelmilla? Vastaa, d, tai kerro jotain relevanttia, joka tuo keskusteluun lisäarvoa. Ei siinä ole ilottelemista, jos kartonginteon edellytykset ja työpaikat vähenevät tehtaan tontilla. Sen sijaan totuus tehtaan ja Juankosken kaupungin kehityksestä olisi mitä kiinnostavinta.

Pekka VRe: Tehdas lomailee9.5.2012 11.24
Moro,
nyt tuli mainio kommentti. Ja Tavastille, älä puhu ällöttävyydestä ja kirjoittajista samaan aikaan, sillä vain typerys yrittää tehdä asioista ylipositiivista ja positiivista on Savossa paljon, kuten Olvi ja sivustomme.
Jos juankoskelaiset ovat erittäin kiinnostuneita tehtaan toiminnasta, siitä, että savua ei tule piipuista tahikka mersu ei toimi, olisi mielestäni aika toimia paremman julkisuuden avulla ja totuudenmukaisella tiedoittamispolitiikalla.
Ja mitä iloitteluun tulee, onhan tulossa taas kaunis kesä ja toivottavasti vähän kärpäsiä ja kyllä asia on niin, että sivustomme lukijat toivovat tehtaan painavan täysillä hamaan tappiin asti, mutta kun taloutemme on suorastaan perseestä, niin tietenkin pelko ja pelonsekainen kiinostus tehtaan toiminnasta ilmenee närkästyksenä johtoa kohtaan, joka ei pukahda eikä puhu. Nyt vain tiedämme faktat, jotka ovat erittäin karuja.

Joten sinä Tavast, älä yritä puhua puppua, vaan toimi tehtaan johdon asialla ja tuo eteen todelliset luvut. Vain totuus rauhoittaa.

TavastRe: Tehdas lomailee9.5.2012 11.41
Miten minä tehtaan johdon lukuja saisi käsiini paremmin kuin Pekka V ?

alan miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 11.54
Alan parhaimmalle miehelle voin kertoa, että lapsellisella touhulla minä tarkoitan tuota omaa kehua ja toisten vähättelyä. Jos nyt kerran käydään messuilla, niin omallekin työnantajalle pitää jotain oleellista raportoida. Minä voin hetkessä tarkistaa netistä tässä tapauksessa relevantin asian eli oliko PBF:llä siellä osasto tai oliko se joidenkin pienempien kanssa yhdessä näytteilleasettajana. Vastaus on ei ollut. Messuthan ovat maailman tärkeimmät painoalan messut ja siellä olisi myös raaka-ainetoimittajien syytä olla, niin kuin olivat PBF:n kilpailijat. Vaan ei ole PBF:llä varaa omaan tai edes pienten kanssa yhteiseen näyttelyosastoon ainakaan netin mukaan.

Tuo messuasenteesi on tyypillistä, kun on juuri alalle tullut. Iloitaan kun päästään matkoille ja työnantaja maksaa matkan. Lasketaan ja vertaillaan matkapäiviä. Minä voin kertoa, että kun olet lentänyt yli sata kertaa maapallon ympäri ja olet aina yli 200 päivää vuodessa Suomen ulkopuolella, niin alat laskea päiviä Suomessa.

Minun ei tarvitse ylläpitää mitään suhteita eikä olla missään esillä. Messuille ja seminaareihin pääsen esitelmöitsijänä aivan riittävästi. Menee enemmän kieltäytymisen puolelle nuo ilmaiset matkat.

Eniten minusta oppii ja pysyy ajan tasalla, kun neuvottelee toimittajien kanssa uusista laitoksista. Siellä niiden on pakko tuoda parhaimmat puolensa esiin. Messuilla suurin osa osanottajista on toimittajia, jotka vakoilevat toisiaan ja tietoja on tosi hankala saada. Sitä paitsi toimittajat eivät lähetä parhaita osaajiaan messuille ja tarkemmissa kysymyksissä esittelijän osaaminen loppuu hyvin nopeasti.

Premium Boardin AsiakasRe: Tehdas lomailee9.5.2012 12.05
terveiset minunkin puolestani Drupasta, olihan täällä muitakin fiksuja paikalla. Tapasin myös PBF:n ihmisiä. ja jatkan kauppoja heidän kanssaan.

Drupan kävijä 30 vuoden takaa varmaan odotti, että näytteilleasettajissa olisi myös esim Finnpap Enso Gutzeit ja Myllykoski kuten silloin ennen. Eipä ollut enää, maailma muuttuu eskoseni!

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 13.07
Kylläpä nyt alan paremman miehen Drupan messumatka on noussut tärkeään rooliin, kun arvioidaan PBF:n tulevaisuutta.

Jos alan parempi mies on nähnyt messuilla jotain "Ontuvaa Eriksonia" eli PBF:ää ja Pehami B.V. ryhmää auttavia tuoteinnovaatoita, peräti laitteita tai todellisia kartongin osatajia, niin hän voisi hieman avustaa PBF:n ylintä johtoa liiketoimintojen uudessa suuntaamisessa.

Koska ylin johto ei tunnu sanottavasti esiintyvän mediassa, niin ehkä alan parempi mies voisi välittää kuitenkin tämän informaatiokanavan kautta alan uusinta tietoa. Aivan varmasti tällä kanavalla on Juankoksella paljon lukijoita ja heidän kauttaan alan uusin tietous vuotaa sitten pikku hiljaa myös PBF:n ylimmän johdon huomioon.

Asia on tietysti hieman hankala, koska noissa isommissa uudelleen suuntaamisissa tarvitaan herkästi myös tuota rehaa, jota selvästi "tratta PBF:ltä" näyttää puuttuvan. Seuraavaksi alan parempi mies voisi suunnistaa perintäalan ja myös liikejuristien kansainvälisiin konferensseihin, koska näitä taitoja PBF ja vakuudettoman takuksen myöntäneet kunnanisät juuri nyt akuutisti tarvitsevat. Tällainen messumatkailu tulisi kaupungillekin varmasti huomattavasti nykyistä käytäntöä halvemmaksi. Nythän tähänkin asiaan kaupunki on joutunut jo satsaamaan PBF:n hyväksi satoja tuhansia euroja. Eikä piikki ole lähellekään vielä täynnä.

Drupan messuilla käymättä kopion netistä pienen vinkin painoalan kehityksestä alle näytteeksi:

"Hewlett-Packard on Drupan suurin digitaalisen painamisen ja tulostamisen näytteilleasettaja ja sen messuosastolla on valtavasti nähtävää. HP esittelee osastollaan 10 digitaalista painotuotantoratkaisua, mukaan lukien HP Indigo ja HP Inkjet Web Press -sarjojen eri mallit, jotka tarjoavat tulostuspalvelujentarjoajille enemmän monipuolisuutta, tuottavuutta ja laatua. Painotuotantoratkaisujen lisäksi HP esittelee markkinoiden laajimman suurkuvatulostimien valikoiman, josta löytyy rulla-, taso- ja hybriditulostimia sekä aloittavan suurkokotulostajan että teollisen suurkuvatulostajan tarpeisiin."

Uuden Tehtaanpatruunan laaja asiakasjoukko on tietysti kiertänyt messuosastoilla paperista ja kartongista tehtyjen mainoskassien kanssa ja kerännyt kaiken ilmaisen mainosmateriaalin. Kyseinen materiaali on varmasti jo toimitettu pikalähetyksenä uuden Tehtaanpatruunan sihteerille, jotta johtaja voi tutkia näitä alan viimeisimpiä kehitystrendejä yhdessä Juankosken laittoman takauksen antajien ja tehtaan rahoituksesta vastaavan johtajan kanssa. Näiden mainosmateriaalien tutkiminen ei kuitenkaan paljoa nyt auta, jos julkisissa asikasluottorekistereissä on akuutti tratta merkitä ja konkurssiennuste 98/100.

Millaiset asiakkaat ja toimittajat uskaltavat tehdä bisnestä tällaisen firman kanssa? Tiettävästi tehdas on viime aikoina seisoskellut. Tämä on tietysti erikoista, jos tehtaan tilauskanta on hyvä. Pitäisiköhän varatoimitusjohtajan kohta puoleen tiedottaa, että "tilauskanta ei olekaan enää niin hyvä. Olemme valitettavasti erehtyneet ennusteissamme. Saksa on paska maa".

Drupan kävijäRe: Tehdas lomailee9.5.2012 15.17
Kun käy joka Drupassa yli 30 v, syntyy jotain käsitystä kehityksen suunnasta ja messujen hyödyntämisestä busineksessa. Alan mies on tehnyt hyvää analyysiä PBF:n toiminnasta. Jatka samalla linjalla. Minä tunsin Finnpapin porukkaa ja käytän joskus jopa heiltä saamaani kravattia, jossa on puita ja metsän eläimiä.
PBF:n mahdollisuudet investoida uusien ajatusten toteuttamiseen ovat läpinäkyvän ohuet tällä hetkellä. Juankosken johto haluaa ilmeisesti nähdä, paljonko menee fyrkkaa, kun koko rakennelma Biolämpöineen rysähtää samalla ja yhtiöt ovat vielä tyhjempiä kuin Pehami B.V. tarinan alussa. Onneksi meillä on varakkaat vastuuhenkilöt sen 5 milj. takauksen turvana. Se on paljon enemmän kuin arvoton vanha varastohalli persaukisella yhtiöllä.

Alan parempi miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 17.18
Hienoa! Tämänkin keskusteluketjun relevanssi hävisi kun painopiste meni kartelliyhdistyksen solmioihin. Niitähän tässä itse kullakin on komeron perukoille kerääntynyt. Itse kun vaan ei tule solmiota käytettyä, niin on vaikea nähdä, miten edellisen nimimerkin kommentit liittyvät alan asiantuntemukseen.

köyhä.Re: Tehdas lomailee9.5.2012 19.43
drupanin kävijälle.kylläse on vaan niin ollu maailman sivu,että herrat on selustansa varmistaneet.melekeimpä tiedän että niin tässäkin tapauksessa.

alan miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 21.18
Kannattaa se joskus googlailla. Mina ihmettelen, kuka PBF:aa oikein johtaa. En tiennytkaan aiemmin, etta tama Krister on Haggblomin konsultti. Konsultit johtaa, jos aikaa liikenee. Vai onko tama homma nyt sitten katsottu myos sivutoimiseksi, kun on niin pieni firmakin.

Mina jouduin kerran erottamaan yhden toimitusjohtajan, kun huomasin, etta silla oli oma firma ja se nosti sielta palkkaa ja teki toita sinne. Ei tullut nakyvaa jalkea, vain paljon puhetta.

Kangasperko kylla tietaa paljonko palkkaa maksetaan PBF:sta. Kannattaa seurata paljonko Krister sai palkkaa viime vuonna, tosin taitaa jo olla myohaista. Tassa vahan tietoa, joka tietysti laajentaa nakemysta:

Krister Björkqvist
Talousasioiden ja kansainvälisen liiketoiminnan mentorointi
Yhteystiedot:
Oy Uniconsult Ab
Lounaisväylä 12 B 5
00200 Helsinki
KTM
Accredited Associate of the IIB
Associated Consultant of Vision Hunters Oy

ToivoRe: Tehdas lomailee9.5.2012 21.18
Alan parempi mies suunnatkon fokuksen otsikon mainitsemaan tehtaan lomailuun. Siitä muutkin yrittävät puhua, mutta nettikeskustelun vapauden huomioiden. Ei huumorikaan välillä pahaa tee. Joten kaikki hyvin, kravattimiestenkin osalta.
Toivolla on huumori kuitenkin aika vähissä, koska tilanne on vakava. Juankoskella saattaa olla muutamia henkilöitä, joilla vitsit ovat käytännössä loppuneet.

Pena T.Re: Tehdas lomailee9.5.2012 21.23
Siis Vision Hunters ei olekaan mikään puolueeton yhtiö, vaan Premium Boardin kanssa yhteistoiminnassa oleva yhtiö. Miksi Juankoksen johto ei selvittänyt asiaa. Nythän me löysimme sen puuttuvan palasen peliimme. Kiitos, alan mies.

eminenssiRe: Tehdas lomailee9.5.2012 21.32
Kyllä kaikissa kaupungin papereissa oli se, että Vision hunters oli sitoutumaton ja puolueeton konsulttiyritys, ja mukamas teki pyyteetöntä työtä kaupungille. Nyt kuitenkin selvisi, että PB:n operatiivinen johtaja olikin konsulttiyhtiön ns. yhtiömieheen verrattuna oleva henkilö ja näin objektiivisuus on tipotiessään.
Nyt otti ohrakyrsä.

Kuinka tässä meille taas näin käyRe: Tehdas lomailee9.5.2012 22.02
Viestiketjun kirjoitukset viittaavat vahvasti synkkien pilvien saapumiseen Juankosken ylle.
Tietoja on tihkunut sellaisia, että voi olla, että ei mene kauan kun kuuluu kuntatakauksen antajille ikäviä uutisia.
Mutta näin se on kun menet takaaman, niin silloin on varauduttava heti kaikkein pahimpaan eli takauksen maksuun.
Mutta Juankoskella varsin pieni porukka antoi viiden miljoonan euron takauksen ja vielä pienempi porukka pistivät takauksen voimaan, ilman laillista perustaa.
Saattaa tulla takaajille huonot ajat. Jos nyt sattuisi toiminta loppumaan enne kun se on oikein päässyt alkuunkaan. Olipa huono juttu se kuinka ajattelemattomia olivat takauksen antajat.
Tästä se vielä suuri soppa syntyy.

alan miesRe: Tehdas lomailee9.5.2012 23.56
Minä en tunne oikein tarkasti Römssyn historiaa, mutta kun hiukan katselee taaksepäin, niin havaitsee, että keskeiset henkilöt asuvat alle 50 kilometrin ympyrän sisällä Kauniaisten keskustasta. Kauniaisissahan on Suomen pienin veroprosentti. Ja ehdottomasti asuvat Helsingin keskustasta länteen. Toinen piirre näissä henkilöissä on se, että niiden äidinkieli on ruotsi.

Nykyisin on tullut muotiin, että vaihdetaan palveluksia ja näin pakoillaan verottajaa. On jopa ns. työaikapankkeja. Ennen tätä sanottiin Hyva Veli -järjestelmäksi. Minäkin sain kerran kirjeen, jossa otsikkona oli vain H.V. Kun en ole syntymärikas, niin luulin, että mulle haistatellaan. Nyttemmin olen sisäistänyt tämän H.V. -järjestelmän merkityksen eli vaihdantatalouden. Tee tämä mulle - niin minä järjestän tämän sulle.

Miten voi supisuomalaiselle Juankoskelle käydä näin, että suppea kaunialaisporukka määrää kaikissa tilanteissa? Ja vielä ruotsinkielisiä. Siinähän ei ole mitään pahaa sinänsä, jos asenteet olisivat lähempänä Donneria ja Wahlroosia. Ovat todella keskimäärin kielitaitoisempia. Mutta kun se kielitaito ei kaikkea ratkaise. Jos olisi hiukankaan laajennettu porukkaa omasta tuttavapiiristä, olisi ollut kaksikymmenkertainen todennäköisyys saada parempaa porukkaa (ruotsinkielisiä 5%). Jos kuitenkin ajatellaan, että ruotsinkieliset ovat yleenssä pätevöityneet paremmin, niin sanotaan ainakin kymmenkertainen. Minä en todellakaan halua haastaa mitään kieliriitaa, mutta tämä kieli siellä ja asuinpaikka siellä yhdistävät porukan juuri sellaiseen suhmurointiin, jota Juankoskella on aina nähty.

Kuka on muuten nähnyt tätä etelän johtoa tehtaalla. Minä kun olen ollut tehtailla 1960- ja 1970-luvuilla, niin ennen kuin muut virkailijat tulivat töihin, Patruuna kiersi joka päivä tehtaan työmiesten luona ja tuli sitten aamuhartauteen. Ja viikkopalaveri pidettiin lauantaisin tehtaan tärkeistä asioista. Kuka tahansa saattoi kertoa huolensa Patruunalle. Ollaan aika kaukana niistä toimintatavoista. Seuratkaapa ja raportoikaa, näkyykö Kristeriä.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 0.59
alan mies on osoittautunut "mestari googlaajaksi". Oli kyllä hyvässä tiedossa, että PBF:n varatoimitusjohtaja toimi tiiviissä yhteistyössä Vision Huntersin kanssa vuonna 2010, kun uusi Tehtaanpatruuna yhytettiin, mutta se ei ole ollut tiedossa, että kyseinen henkilö on koko ajan ollut Vision Huntersin agentti. Saanut ilmeisesti myös korvauksia ja ollut yhdysmies lisäksi kaupungin suuntaan.

Vision Huntersin vastuiden perään täytyy ruveta kyselemään, kun tämä höyrypannu räjähtää. Meneekö PBF:n sortuessa joku velvoite nyt sitten Vision Huntersin piikkiin. Toivottavasti rahoitusjohtajalla on kattava vastuuvakuutus voimassa.

Tästähän syntyy oikein mielenkiintoinen juridinen soppa, kun tämä asia tulee lopullisesti selvitettäväksi. Konsulttien taholta on kerrottu, että alun perin valuvikaisessa rahoituspaketissa ei ole mitään riskejä ja tällä tavoin on harhautettu alaa täysin tuntemattomia valtuutettuja. Tyhmiä ja lainvastaisia päätöksiä tehtiin, vaikka niistä erilaiset asiantuntijat varoittivatkin tiettävästi ennen päätöksien tekoa.

Konsulttietiikkahan vatii riippumattomuutta, mutta varatoimitusjohtajan lyhyellä konsulttiuralla ei nämä säännöt varmaan ole vielä ehtineet syöpyä kansainvälisen liikemiehen toimintatapoihin.

alan mies on onnistunut erittäin hyvin, kun on googlannut myös nuo ulkopaikkakunnilla asuvien johtajien asuinpaikatkin ihan nappiin.

alan mies on myös oikeassa, kun on havainnut, että Römssyn ympärillä on jo pitkään pyörinyt ns. pieni piiri.

Kuitenkin Römssy on siinä mielessä harvinainen tapaus, että pörssiyhtiö saatiin konkurssiiin ja sen jälkeen samat voimat käynnistää tehtaan uudelleen jonkun tuntemattoman ukrainalaisen liikemiehen ja kaupungin avustuksella. Yhden toimintavuoden jälkeen uusi yritys odotelee jo taas uutta konkurssia ennusteella 98/100.

Tällaista ei ole ennen Suomessa nähty.

Tässä tehdään oikein suomalaista teollisuushistoriaa. Sääliksi käy vanhaa ja perinteikästä Römmssyä, joka sentään vuosisadan alussa oli Suomen johtavia kartonkitehtaita. Luulenpa, että silloisen Tehtaanpatruunan ei tarvinnut kaiken maailman kansainvälisiä konsultteja kuunnella. Saattoi päätökset perustua ihan terveeseen talonpoikaisjärkeen.

alan miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 7.15
Olisi mielenkiintoista tietää, mistä tämä vuokramies KB saa työkorvauksen ja paljonko vuokranantaja Vision Hunters nappaa välistä. Mahdollisuuksia on monia. Voi olla, että ei saa palkkaa ollenkaan, vaan menee suoraan konsulttipalkkioina firmoilta toisille.

Esimerkiksi Vision Hunters on vuokrannut koko miehen hyvää vuokraa vastaan PBF:lle ja VH sitten maksaa hiukan vähemmän konsulttipallkkiota johtajan omalle firmalle. On mielenkiintoista seurata johtajan oman firman liikevaihtoa jatkossa. Johtaja sitten itse päättää, paljonko maksaa itselleen palkkaa ja paljonko muita etuja, vai maksaako palkkaa lainkaan.

Voihan se olla, että yhteys ei ole näin ilmeinen, vaan kaikki tapahtuu KB:n firman kautta.

KB:n Motto: Kun teet jotain, tee se kunnolla.

alan miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 7.38
Täällä on alan parempi mies väläytellyt, ettei Römssyn historian edellisiin vaiheisiin voi puuttua, kun promoottorina on ollut Ehrnroothin suvun näkyvin vesa. Minä sanoisin, että sehän on juuri yksi syy puuttua. Onhan hänellä ollut näitä muitakin pieniä omistuksia kuten Tiimari, Turvatiimi ja Oral ja osa on vieläkin. Ainakaan nämä eivät ole lähteneet niin sanotusti lentoon. Hänen ajattelutapaansa kuvaavat ehkä seuraavat:

Tämä Römssyn listalleottoesite oli mielestäni ihan hyvä ja siitä voisimme ottaa paljon oppia vieläkin 14.6.2006:

http://www.finanssivalvonta.fi/fi/Listayhtiolle/Esitteet/Esiterekisteri/Osakeannit_ja_myynnit/Documents/StromsdalOyjListalleottoesite060614.pdf

Mutta sitten tulevatkin puheet pääomatapahtumapäivässä, jossa ei enää realismia ole:

31.7.2007 Pääomatapahtuma

http://www.euroinvestor.com/print/printnewsstory.aspx?storyid=9604567&sourceurl=http%3A%2F%2Fwww.euroinvestor.co.uk%2Fnews%2Fstory.aspx%3Fid%3D9604567

Alexander Ehrnrooth:
Olen iloinen, että pystyimme omalta osaltamme mahdollistamaan Stromsdalin nykyisen investointisuunnitelman läpiviemisen ja yhtiön kehittämisen kannattavaksi erikoiskartonkien valmistajaksi. Yhtiön tuoteportfolio on mielestäni erittäin kiinnostava mm. ympäristöystävällisen Tecta-elintarvikekartongin takia.(Huom! Tecta on vain ikuinen tuotekehityskohde).

Uskon myös, että yhtiön pörssinoteerausta voidaan käyttää hyväksi teollisuuden tulevissa rakennejärjestelyissä, joissa haluamme, että yhtiö toimii aktiivisena osapuolena. (Huom! Tämähän on kuin Metsä Board tai Norske Skog, jotka ovat ilmoittautuneet jo vuosia sitten yritysjärjestelyihin).

Myös toimitusjohtajan osallistuminen osakeantiin (Huom! 50 keuroa) oli kriittinen tekijä sijoituspäätöstä tehdessämme, sanoo Atine Group Oy:n toimitusjohtaja Alexander Ehrnrooth.

Yhtiöltä on puuttunut vankka pitkäjänteinen teollinen omistaja, mikä on elintärkeää yhtiön kehittämiselle (Huom! Kuinka oli vankka ja pitkäjänteinen).

Seuraavassa lisäksi dataa ja Åbackan mielipiteitä (Huom! Onko seuraava se oleellisin asia?):
Kauppalehti 26.3.2009 Ex-johtaja aikoo pelastaa Stromsdalin:
Tehtaan vesitalous pitää uusia. Sinne pitää vaihtaa yksi iso vesisäiliö, pumppu ja putkia, mikä on kallista, mutta maksaa itsensä takaisin puolessatoista vuodessa.

Kauppalehti Tiistai 14.10.2008 (Huom! Tuntuuko tutulta?):
Eli jos emme saa maksua vanhoista toimituksista niin me emme voi ottaa vastaan uusia tilauksia, sanoo toimitusjohtaja Mikael Åbacka. Emme voi toimittaa tavaraa, koska emme halua ottaa luottoriskejä. Nyt me joudumme hakemaan tilalle äkillisesti toissijaisia tilauksia, joissa hinta on huonompi. Näiden tilausvolyymien saatavuus on erittäin heikkoa juuri nyt. Tämä johtaa siihen että tilauskanta romahtaa.

Yle uutiset 3.12.2009 (Huom! Olen samaa mieltä, mutta ei johtajan pitäisi tällaisia laukoa):

Kannattava liiketoiminta vaatisi 20 prosentin palkkaleikkauksen koko henkilöstölle. Myös työajat pidentyisivät, linjaa Åbacka. Åbacka arvioi, että tehdas pyörisi aikaisintaan huhti-toukokuussa. Täysi tilauskanta voisi olla noin kahden vuoden kuluttua.

Savon Sanomat 3.12.2009 (Huom! tämä on huippu):

Åbacka arvioi, että saisi nostettua Juankosken tehtaan Suomen kannattavimman kartonkitehtaaksi kahdessa vuodessa.

Kommentti: Åbacka näyttää olevan mies, joka voi käyttää samoja kenkiä koko ikänsä. Jalat kun on ilmassa, niin kengät ei kulu.

alan miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 9.14
Jos joku on kiinnostunut Vision Huntersista, niin tässä linkki heidän sivuilleen:

http://visionhunters.com/kotisivu/

Heidän mottonsa on:

Vision Hunters - Network of Independent Thinkers

alan miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 9.37
Kun en itsekaan tahtonut loytaa enaa sita yhteytta Kristerin ja Rainerin valilla, niin tiedoksi niille, jotka haluavat tarkistaa, oheinen linkki:

http://www.lakfin.com/f4064af5-8f49-414d-9ffb-ac511a263fdd.aspx

Siita kun Kristerin kohdalta klikkaa lsiatietoja, avautuu pdf-tiedosto, jossa se on mainittu. Tallettakaapa.

Ikkunapöydän miehetRe: Tehdas lomailee10.5.2012 12.10
Häggblom&Partners tai Vision Hunters eivät mainitse Premium Board Finlandia referensseissään. :-)
Voisiko Rane tai Joke kommentoida ja kertoa, miten erilaiset jääviydet ja sidokset käsiteltiin johtokoplassa alkuvuonna 2011.
Olisiko tämä tragedia ollut mahdollinen, jos Vapaa Juankoski olisi ollut mukana suunnittelussa ja päätöksenteossa alusta alkaen? Tuskin olisi.

BaronRe: Tehdas lomailee10.5.2012 15.57
Mielenkiintoinen tapaus oikeudellisesti, sillä julkinen sektori, Juankoski, mahdollisti koko tehtaan rahoituksen kuntatakauksellaan ja sitoutumattomana kaupungin konsulttina toimi vision hunters oyj ja Häggblom. Hänen sitoutumaton kiinteistöarviointi antoi vastavakuudelle, siis vanhalle varastorakennukselle arvoksi konservatiiviset 7 miljoonaa, vaikka todellinen arvo taitaa olla jotain aivan muuta, jopa negatiivinen. Konsulttiselvityksissä puhutaan kiinteistöarvioinnista, vaikka ei ole edes kyse kiinteistöstä, vaan vuokramaalla olevasta varastorakennuksesta, josta jo aikaisempi miljoona kiinnitys paremmalla sijalla, kuin Juankosken. Ja kun kyse on yrityskiinnityksestä, arvo lasketaan yritysarvosta, siis velat, lainat ja kiinnitykset mukana.

Kun Juankosken valtuustolle annettiin selvitys, oli siinä selviä oikeudellisia virheitä: sitoutumaton konsulttiyritys, vaikka tehtaan varatoimitusjohtajana ja operatiivisena johtajana on sitoutumattoman konsulttiyhtiön ns. sisaryhtiön konsultti. Tämä tieto on varmasti ollut jo tiedossa, kun konsulttiselvitys valtuustolle takausta varten esiteltiin ja todellisena esittelijänä toimi kaupunginjohtaja.
Kyseessä on ollut selvä asiavirhe, tahallinen sellainen ja näin koko valtuuston päätös on saatu aikaan tarkoituksenmukaisella ja virheellisellä selvityksellä.
Olisiko mahdollista poliisin tutkia koko vyyhti, sillä ainakin yhteys sitoutumattoman konsulttiselvityksen ja tehtaan johdon välillä on liian selvä. PB:n varatoimitusjohtajan ja todellisen operatiivisen johtajan ja sitoutumattoman ja objektiivisen konsulttiselvityksen välillä on " Krister Bjorkvist, assosiate consultant of Vision Hunters oyj".

kolmas konsulttiRe: Tehdas lomailee10.5.2012 17.01
Vision Hunters l. Björkvistin kanssa samassa veneessä oleva yhtiö kertoi väliraportissaan 23.3.2012 Premium Board Finland Oy:n takausasian olevan kunnossa per 31.5.2011, koska Farocon Oy:n arvo silloin, vuosi sitten, oli sopimuksenmukaisessa kunnossa. Kyllä on Juankoskella yksinkertaisia luottamushenkilöitä.
Eikö olekin mielenkiintoista?

Ikkunapöydän raatiRe: Tehdas lomailee10.5.2012 17.16
Häggblomin ja Björkvistin välinen sidos, jonka Juankosken johto kuukausien yhteistyön jälkeen varmasti tiesi ("kaikki asiat ja taustat on tutkittu"), saa tehdasprojektin näyttämään klassiselta julkisten tukien puhallukselta. Erityisesti, kun huomioidaan Farocon Oy:n arvottomuus vakuutena. Tehtaan johtajan kaveri vakuutti, että vakuuden arvo on riittävä ja vakuus turvaava. Meitä, jotka emme uskoneet esitettyjä satuja, alettiin heti mustamaalata ja levittää perättömiä juttuja Juankoskella jopa Koillis-Savo -lehden sivuilla.
Nyt aletaan olla tien päässä. Onko lehti valmis oikomaan puheitaan ja pyytämään anteeksi? Lehti voisi vaikka kertoa totuuden Samorizin roolista tässä projektissa.

alan miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 17.33
Viime aikoina on yhä enemmän kiinnitetty huomiota konsultin etiikkaan, moraaliin ja sääntöihin. Tehdäänpä asiasta väitöskirjaakin:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Konsulteista+on+tullut+maan+tapa/a1305558791300

Kunnon konsultillahan on omat eettiset sääntönsä. Ottakaapa näistä oppia kaikki konsultit ja verratkaapa toimintaanne alla oleviin sääntöihin. Näin nopeasti muutamia googlauksia teille valmiiksi:

http://www.skolry.fi/liitto/eettiset_saannot

http://www.kajanusconsulting.fi/dokumentit/Konsultin%20ammattisaannot%2015062005.pdf

http://www.sosiaaliportti.fi/Page/b3cd53f4-4218-4eb4-94cb-08c1cc625989.aspx

http://www.arvo2.fi/uutiset.html?13

Vision Huntersilta ei löydy mitään eettisiin sääntöihin viittaavaa. Minä voisin kyllä hyvin kirjoittaa ne säännöt, joiden mukaan konsultit todellisuudessa toimivat.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 18.40
alan miehen paljastama PBF:n varatoimitusjohtajan ja Vision Huntersin ?riippumaton konsulttiyhteys? on suorastaan pakottanut selvittämän varatoimitusjohtajan aiempaa kokemuspiiriä ja työhistoriaa hieman tarkemmin. PBF:n puuhamiehet ovat luoneet kaupungin kartonkialaa tuntemattomille päättäjille täysin totuudesta poikkeavan mielikuvan, että PBF:n ruorissa on varsinaiset alan ammattilaiset. Kenellä on vastuu tällaisesta toiminnasta?

Åbo Akademista vuonna 1981 valmistuneen vartoimitusjohtajan mottona on Vision Huntersin sivuilla ?Kun teet jotakin, tee se kunnolla?.

Hänen ansioluettelonsa ensimmäinen mainittava toimiala on metsäteollisuus ja erityisesti pakkausala.

Römssy eli pörssiyhtiö palkkasi uuden talousjohtajan alla olevan tiedotteen saattelemana:

?21 February 2008 at 2.00 pm
STROMSDAL CORPORATION'S NEW CFO APPOINTED
Mr. Krister Björkqvist, M.Sc. (Econ) has been appointed CFO. He will primarilybe responsible for the Finance, IT and Purchasing Department. Mr. Björkqvist has a long international working experience from food packaging, chemical and telecommunication businesses having worked as Senior Vice President Finance/CFO for Leaf, Polarcup, Eesti Telekom and Dynea North America.

Stromsdal is focusing on graphical speciality paperboards and on Tecta food packaging paperboards, and in order to strengthen this strategy the company has increased its sales, customer service and product development resources especially to the Tecta business. Stromsdal has a two-year product development program in collaboration with VTT Technical Research Centre of Finland aiming at improving further Tecta barrier coating properties and making wider use of natural raw materials to achieve good compostability and minimize CO2 footprint.

Tecta food packaging paperboards can be used to replace all-plastic packaging, composites of board and plastic as well as aluminium. In many packaging solutions it is possible to avoid overpackaging by using Tecta food packaging paperboards.
STROMSDAL CORPORATION
Board of Directors?

Tätä nimitystä ennen kyseinen varatoimitusjohtaja oli työskennellyt pitkään Huhtamäki Oy:n palveluksessa talousjohtajana:

?Nimitykset: Huhtamäki
Kauppalehti 27.01.1995, sivu 0
Konsernin talousjohtajaksi (senior vice president, finance) on nimitetty KTM Hannu Kottonen. Hän on tullut Huhtamäen palvelukseen 1983 ja toiminut rahoitusjohtajana vuodesta 1989. Uudessa tehtävässään hän vastaa sekä konsernin rahoituksesta että taloushallinnosta.

Vuodesta 1990 konsernin talousjohtajana toiminut KTM Krister Björkqvist siirtyy Huhtamäen Leaf-ryhmän talousjohtajaksi (group vice president, control and business development) asemapaikkanaan Amsterdam. Hän seuraa tehtävässä KTM Jan Långia, joka on nimitetty Alfiin, Saksaan, Huhtamäen Polarcup-ryhmän Keski-Euroopan alueen toimitusjohtajaksi (regional president)?.

Vuodesta 2000 lähtien PBF:n varatoimitusjohtaja työskenteli Eesti Telekomin palveluksessa, josta erosi seuraavasti:

?Krister Björkqvist resigns as finance director of Eesti Telekom
23.09.2004, 15:11
The Supervisory Board of Eesti Telekom decided on its 23 September 2004 meeting to accept the resignation of CFO Krister Björkqvist.
Björkqvist will resign as of 9 October 2004.
Bjökqvist who is a Finnish citizen- will after 5 years as CFO of Eesti Telekom return to Finland to take up a position in the TeliaSonera Group.

Eesti Telekom Council appointed Hille VƵrk as new CFO and member of the management board as of 9 October 2004. Hille VƵrk has worked as financial manager since 1 March 1999 and owns 1250 shares in AS Eesti Telekom.
Source: BBN?

Linkedin sivuilta voidaan taas löytää hieman BBN:n tiedotteesta poikkkeava tieto, että varatoimitusjohtaja ei siirtynytkään Eesti Telekomista Telia Soneralle ainakaan pitkäksi aikaa, koska olikin toiminut vuosina 2005-2007 Dynea Oy:n palveluksessa. Nähtävästi sieltä tie sitten vei Römssyn palvekseen alkuvuodesta 2008.

Stromsdal Oyj päätti hakeutua konkurssiin 27.11.2008. Varsinaista metsäteollisuuskokemusta varatoimitusjohtajalle oli siis ehtinyt kertyä vain 21.8.2008-27.11.2008 väliseltä ajalta.

Vuonna 2009 PBF:n varatoimitusjohtaja perusti Oy Uniconsult Ab:n, joka siis on Associated Consultant of Vision Hunters Oy. Mainosten mukaan ?riippumaton konsultti???? Alan miehen yllä mainitsemasta "konsulttietiikasta" ei tässä Vision Huntersin toiminnassa näy edes sitä kuuluisaa "hiilijalanjälkeä", josta mm. Römssyn varatoimitusjohtajan nimityksen yhteydessä höpistään.

Hyvällä tahdollakaan ei voi väittää, että kartonkiteollisuuden osaaminen PBF:n ylimmässä johdossa olisi kovin korkealla tasolla.

alan miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 19.22
Kuten alan kolmannen miehen edellisestä selvityksestä huomataan, niin Tecta on ollut nimenomaan jo pitkään se tuote, jonka avulla Römssystä tulee suuri menestys. Siihen luotti myös Alexander. Minä en ole mikään kartonkispesialisti enkä varsinkaan pakkausspesialisti, mutta väitän tietäväni paperinvalmistuksesta yleensä aika paljon ja päällystyksestä vielä enemmän.

Tutustumatta aiheeseen sen enempää olen ymmärtänyt, että tuo barrier-kerros tehdään teräpäällystimellä ja se tehdään pohjarainaan, jota ei ole kunnolla silitelty. Jo alkeelliset tiedot teräpäällystyksestä hallitsevat tietävät, että terä ensinnäkin painaa paineellaan päällysteen karhean rainan huokosiin ja kun ne ovat täynnä, terä kaapii vielä "vuoren huippuja" pitkin paperilaaksojen pohjat täyteen. Karheassa teräpäällystetyssä tuotteessa siis huiput jäävät ilman päällystettä ja barrier-ominaisuudet ovat huonot. Eivät asiakkaat maksa yhtään enempää tuotteesta, joka on huonompi esimerkiksi muovikalvolla laminoituihin nahden. Tämä on juuri sitä alan paremman miehen vihreää utopiaa ja haihattelua.

Kun investoinnit aikoinaan tehtiin tuotannon määrän kasvattamiseen ja siten uhrattiin hyvät perusasiat kuten tasainen pohjaraina, niin on paradoksaalista, että nyt niitä määriä ei voi käyttää, kun tuote on niin huono. Pitäisi olla hyvä formaatio ja se jenkki tai sitä vastaava moderni menetelmä sileän pohjarainan aikaansaamiseksi.

Ennen kunnon barrier tehtiin ilmaharjalla ja nykyisin verhopäällystyksellä. Kun näitä perustekijöitä ei ole, on turha pyristellä erikoistuotteilla ja paremmilla hinnoilla. Saa siinä VTT tutkia itsestäänselvyyksiä. Kilpailijat ajavat ohi oikealta ja vasemmalta.

Krister oli jo edellisessä organisaatiossa ja jatkaa edelleen. Onkohan ne lisänneet sen oleellisen pumpun ja putken, joita edellinen johtaja painotti. Aika osaamatonta touhua, aivan sama minne vedet menevät, jos tuote ei myy.

SauvasekoitinRe: Tehdas lomailee10.5.2012 22.09
Pitäisiköhän "alan miehen" kuitenkin tutustua aiheeseen vähän enemmän..

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 22.37
Korjaan PBF:n varatoimitusjohtajan metsäteollisuuskokemuksesta antamani virheellisen tiedon. Ura tälla alalla oli paljon pitempi kuin yllä printtivirheen johdosta kerroin. Alan ura alkoi siis jo 21.2.2008 keskeytyen 27.11.2008 epäonnekkaasti sattuneen konkurssin johdosta.

Jatkoa seurasi kuitenkin heti metsäteollisuuden kuuluisan konsulttiyrityksen, Vision Huntersin, "riippumattomana" metsäteollisuuskonsulttina vuonna 2009. Konsulttiyhteys näyttää yhä edelleen olevan voimassa, vaikka varatoimitusjohtaja onkin nyt samalla jo ylin suomalainen kaiken kokeneetsa PBF:n johtotroikasta.

Nythän varatoimitusjohtajaa on sitten perusteellisesti jatkokoulittu jo yli vuoden kestäneessä uudessa operaatiossa, jossa haasteena on ollut mm. uuden kuusisahan rakentaminen. Siinä sivussa kiusaksi on tullut noita PBF:n vakavia rahahuoliakin tuon taannoisen tratan johdosta.

alan miesRe: Tehdas lomailee10.5.2012 22.57
Sauvasekoittimelle kiitos, että sentään reagoi, kun minä tietämättäni heittelen oletuksiani. Voisit kyllä sitten kertoa, millainen päällystys se barrier on. Vähän googlaamalla opin että se on "roller", mutta en tiedä tarkempaa. Joka tapauksessa tämä "telapäällystys" on tietysti kertaluokkaa parempi kuin terä tähän tarkoitukseen, joten perun terästä johtuvat päätelmäni. Telapäällystyksellä on sitten omat haittansa.

Samassa vanhassa artikkelissa sanotaan, että päällystemäärä on 15 gsm. Päällystehän on kallista. Kyllä verholla saataisiin tasaisempi jälki ja voitaisiin vähentää päällystemäärää. Kaikesta huolimatta ei ole Tecta lähtenyt lentoon, mutta sääli, jos pitkäaikainen kehitys jää tähän tehtaan muista ongelmista johtuen.

Täällä on kummallista porukkaa, kun ei voi rakentavasti osallistua keskusteluun, vaan sanotaan, että pitäisi tutustua tarkemmin. Voisihan sitä tutustuakin, jos tehdas järjestäisi avoimien ovien päivän, mutta ei varmasti ole toivoa tällä kyräilymentaliteetilla, joka juuri synnyttää kaikenlaisia epäileviä arvioita.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee11.5.2012 0.53
Kyllä ainakin Metso tietää, mten TECTA päällystetään. Korviini on kantautunut myös, että sauvallahan se laitetaan ja kalliiksi tulee.

Sivusta asiaa seuranneena tulee sellainen tunne, että Römssyssä pantiin kaikki panokset TECTA:n kehittämiseen ja yliarvioitiin omat resurssit. En tarkoita tässä sitä, että esim. kaikki investoinnit tehtiin TECTA:n ehdoilla, vaan sitä, että yhtiön johto oli ylioptimistinen TECTA:n tulevaisuuden näkymien suhteen. Sehän näkyy jo ylle lainaamassani varatoimitusjohtajan nimitysuutisessakin.

Mielestäni on epärealistista ajatella, että taloudellisissa vaikeuksissa painiskeleva pieni tuottaja lähtee haastamaan alan johtavia kulutuspakkausmateriaalien tuottajia ja vielä kuvittelee, että nuo alan johtavat toimijat eivät osaisi mitään. Jo 1980-luvulla Metsäliiton Teollisuuden legendaarinen toimitusjohtaja Ebbe Sommar neuvoi ihan sanomalehdessä silloisen suurissa vaikeuksissa painineen Kemi Oy:n johtoa, että asiat paranee vain, kun "tehdään töitä nyrkit savessa". Tuossa Ebbe oli oikeassa.

Totuushan on se, että TECTA:a ei pystytty myymään kuin vain murto-osa tehtaan koko kapasiteetista edes parhaimmillaan monen vuoden voimistelun jälkeen. Aivan ilmeisesti nuori Alexander Ehrnroothkin saatiin innostumaan ruusuisesta TECTA-skenaariosta, mutta nuori herra tavoitteli asiassa pikavoittoja, joita oli tottunut samaan pikkurahalla esim. kuluttaja-bisneksessä kuten Tiimarissa. Tuokaan hanke ei kai kuitenkan ole mennyt ihan putkeen.

Metsäteollisuudessa ei valitettavasti pikavoittoja jaeta. Sen takia toinen vähän varovaisempi Ehrnooth on käsittääkseni visusti pysynyt erossa metsäteollisuudesta, vaikka isänsä mylläsi metsäeollisuutta mielensä mukaan vuosikymmeniä. Taitavasti hänkin osasi irrottautua hommista sopivasti, kun UPM:n Jussi Pesonen nyt yrittää vääntää Kaukaankin jäänteistä tuota alan paremman miehen ihailemaa Biofore yhtiötä.

Tämä varovaisempi Ehrnrooth on kyllä tehnyt arvokasta työtä metsäteollisuuden konsulttina ja myös muissa raskaan sarjan tehtävissä. Metsäteollisuudessa toiminta vaatii "norsun muistin", pitkän pinnan ja paksun lompakon. Näitä perusominasissuksia ei PBF:n nykyisessä tiimissä ole.

TECTA:n mahdolliseen potentiaaliin liittyvässä tulevaisuuden huumassa yhtiön johto näyttää unohtaneen täysin tehtaan muun tuotannon kannttavuusseurannan ja kanattavuuden paratamiseen liittyvät toimet. Kysymys ei lopulta ole esim. vain korkeasta veden kulutuksesta per tuote tonni, kuten PBF:n johdossa on pitkään ajateltu, vaan paljosta muusta. Liikemaailmassa tästä puuttuvasta elementistä käytetään nimitystä "Toteuttamsikelponen liiketoimintasuunnitelma".

Odotellessaan ketterän haastaja PBF:n tositoimia alan johtavat toimijat eivät ole jääneet sormi suussa istuskelemaan, niitä odotellessaan. Sen voi havaita helposti googlaamalla, eikä tarvitse sitä varten matkustaa edes Drupan messuille, niin kuin alan parempi mies on joutunut tekemään tutkiessaan paino- ja pakkausalan megatrendejä.

alan miesRe: Tehdas lomailee11.5.2012 7.39
Nythän se on sitten selvä, miten nuo PBF:n erikoislaadut päällystetään. Ei niissä ole mitään erikoista eli samoihin taustapuolen teränpidikkeisiin isketään joko sauva (Tectalla) tai terä (GraphiArt Duo). Tämä käy ilmi esim. oheisesta alan lehdessä julkaistusta uutisesta, jossa toimittaja osaa käyttää oikeita termejä (=rod).

http://www.naylornetwork.com/PPI-OTW/articles/?aid=150972&issueID=22333

Minä katsoin vain vanhempaa uutista HighTech Finland -lehdestä, jossa toimittaja ei ole osannut muuttaa tehtaan termejä oikeiksi, vaan puhuu ?rollerista?:

http://www.hightech.fi/direct.aspx?area=htf&prm1=122&prm2=article

No ei se valistus teräpäällystyksestä hukkaan mennyt. Jos käytetään tunnettua 80:20-sääntöä ja paras tulos on ekstruusiopäällystys ja huonoin dispersiopäällystys terällä, niin sauva on 20 prosentin päässä terästä, mutta verhopäällystys olisi 20 prosentin päässä ekstruusiopäällystyksestä. Sauvassa on valitettavasti se paine aikamoinen, joka painaa pastaa huokosiin.

Tuo koutteriuusinta on hyvä esimerkki siitä, kun ei ole perusasiat kunnossa. Huono pohjakartonki vaatii suuren päällystemäärän, jossa siis on paljon haihdutettavaa vettä. Tämä taas vaatii kalliin investoinnin kuivatuskapasiteettiin, jotta tuotantonopeus olisi edes kohtuullinen. No nythän on sitten sekin tehty.

alan miesRe: Tehdas lomailee11.5.2012 11.28
Täällä joku aiemmin viisasteli, että Storan Puolan projekti ei kilpaile lainkaan PBF:n kanssa. Sehän on täyttä puppua. Microflute on Euroopassa vielä lapsenkengissä ja siihenhän se juuri tähtää. Microflutella korvataan taivekartonkia useissa kohteissa ja siinä on kova kasvu. Kartonkipakkauksista lähes puolet on nonfood sektorille ja mielestäni siellä ei olisi mitään syytä käyttää FBB:tä. Pannaanpa tässä vain yksi linkki hyvästä koneesta:

http://www.metso.com/MP/Marketing/mpv2store.nsf/BYWID/WID-080214-2256E-B1EC2/$File/Palm.pdf?openElement

Siinä johtaja sanoo mm. seuraavaa:

?We expect the E, F, G and N grades of
microflute to grow in the future,? Dr. Palm
predicts. ?Microflute is already taking over
from cartonboard in some areas, and we
have gained several new customers. We
are now well placed to pick up any growth
in European consumption in the coming
years.?

Minä ostan lentokentiltä juomani aina kartonkipakkauksissa. Kyllä viimeksikin ihailin espanjalaista Cavaa, jossa oli niin kaunis painatus mikroaaltoisen aaltopahvin pinnassa ja kaikki oli kiertokuitua. Toisaalta joku hölmö oli kuitenkin pannut FBB:tä suoraan ginipulloni iholle. On siinäkin suunnittelija.

Kaikista parasta on tietysti se, ettei lentokoneeseen saa lainkaan ottaa viinaksia. Se on todellista ympäristönsuojelua ja niin yksinkertaista. Milloinkahan EU tähän havahtuu. Esimerkiksi Australiassa ja Uudessa Seelannissa on jo kauan ollut tapa, että verovapaat ostokset tehdään maahan tullessa lentokentällä. Saavat lisäksi kaksinkertaisen myynnin, kun myyvät sekä lähtiessä että tullessa.

TavastRe: Tehdas lomailee11.5.2012 13.35
Jos haluaa asettaa keskustelun niin että StoraEnson aaltopaperibisnes Puolassa vaikuttaa Juantehtaan kilpailutilanteeseen, niin tokkopa kaikki maapallon asukkaat kilpailemme toistemme kanssa samasta ilmasta ja reursseista. Mutta kyllä se on aika teoreettista puhetta.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee11.5.2012 14.27
alan mies on osoittautunut todella hyväksi alan mieheksi. Ihmettelen, miten alan parempi mies on viitsinyt ottaa käyttöön itselleen noinkin mahtavan nimimerkin. Jos minulla olisi papin paperit, niin minä kyllä kastaisin alan paremman miehen uudelleen. Minusta sopiva nimi olisi "alan huonompi mies" omaa sukuaan Münghausen, koska vierailee mielellään Drupassa Düsseldorfissa Saksassa, joka tunnetusti taas Seppo Rädynkin mielestä on "paska maa". Nythän Angela Merkelkin on kyykyttänyt muita Euroopan maita jo vuositolkulla, mutta yhä Suomen "partiopojat ja tytöt" laulaa samasta virsikirjasta Merkelin kanssa. Syksyllä eivät enää Kalle Isotalon ennusteen mukaan laula.

alan mies ei tarvinnut paljon vinkkiä sauvasta, kun TECTA:n kouttaussalat selvisi. Tottahan se on, että päällystysemulsion kuiva-aine on hyvin alhainen, joka vaatii ison kuivauskapasiteetin. Metson tekemän verrattain kalliin investoinnin johdosta sitä on nyt, mutta ei ole tiettävästi ajettavaa TECTA:a. Tällaista investointiahan ei voi kutsua onnistuneeksi. Olisiko kannattanut laittaa nuokin rahat, johonkin toiseen tarpeeseen? Sellainenkin tieto on olemassa, että Römssyn lähes koko tuotanto- ja kehitysorganisaatio valmisteli melkein koko vuoden 2008 tuota TECTA investointia, eikä aikaa sitten laihalla organisaatiolla riittänyt oikein mihinkään muuhun.

Pohjakartonkia TECTA rod tai mikään muukaan päällystystapa ei käsittääkseni muuta miksikään. Tehtaan laatuongelmat johtuu muista syistä, joille ei ole kyetty tekemään toistaiseksi yhtään mitään. Ei suoraan koulun penkiltä tuotantojohtajaksi äskettäin valittu innokas aloittelija pysty vastaamaan tuotannon kehittämisestä, vaikka tehtaan kehitysjohtajalla olisikin kehitystarpeista häntä parempaa tietoa. Sikäli kun olen ymmärtänyt, niin PBF:n kehitysjohtajakin on jotenkin "involved", kun puhutaan Römssyn toiminnasta ennen tehtaan ajautumista konkurssiin.

Olin jo eilen aikeissa laittaa pienen kommentin Tavastillekin, joka tuossa jonkun verran ylempänä asiantuntemattomana puolestaan todisteli faktana, että Ostrolekan kartonki-investoinnilla ei ole mitään tekemistä taivekartongin kanssa, koska kysymyksessä oli "aaltopahvin peruspaperi". Alalla tuosta tuotteesta käytetään yleisesti termejä laineri, liner, Kraftliner tai peräti Recycled Linerboard, jos raaka-aine on kierrätyskuitua, Ostrolekassa on. alan mies vastasi odotetusti jo tähän virheelliseen päätelmään.

Omasta puolestani voisin vielä lisätä, että Tavast ei näytä myöskään seuranneen noita pakkausalan megatrendejä ja kaikkia uusimpia innovaatioita, joita kulutustuotteiden brandien omistajat, pakkaajat, laitetoimittajat, kartongin tekijät ja heidän toimittajansa kehittelevät nykyään jatkuvasti tiivistyvässä yhteistyössä. Tästä ilmiöstä käytetään termiä "partnership", jonka on todettu johtavan erinomaisiin tuloksiin kaikkien osallistujien kesken.

Kun tätä partnership asiaa vähän mietiskelee, niin vähän vaikea on ajatella sitä, että vähävarainen ja selvästi epäluotettava PBF voisi osallistua vakavasti yhteistoimintaan vaikka Unileverin tai Philp Morriksen kanssa. Eihän tuota yhteistoimintaa ole käsittääkseni syntynyt merkittävästi edes Huhtamäen kanssa, vaikka varatoimitusjohtajalla on pitkä Huhtamäki/Leaf tausta Varatoimitusjohtajan julkisuuteen kertoma "pienen toimittajan ketteryys", johtaa väkisin siihen, että hypätään "kukasta kukkaan", mutta mitään pysyväähän sille perustalle ei voi rakentaa.

alan miehen esille tuomat aaltopahvin mini ja microfluutit ovat tänä päivänä arkipäivää ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Jospa Tavastkin vähän googlaisi alan trendejä, niin ei sitten sortuisi tässä asiassa triviaaliin virhearvioon.

Laminointitekniikka on erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus, jossa varsin heikkolaatuisilla peruskartongeila voidaan osallistua pakkaustuotteissa kilpailuun, koska halpa tai vähän huonompitaatuinenkin kartonki voidaan laminointitekniikassa piilottaa korkealuokkaisen pinnan alle (esim. viinipakkaukset). Itsekin olen tällasiin tapauksiin tormännyt ja ihmetellyt, että miten se mahdollista, mutta niin se vain tuntuu olevan.

alan miesRe: Tehdas lomailee11.5.2012 15.12
Takausprovisio on tietenkin pikku juttu näissä väännöissä, mutta sinänsä mielenkiintoinen, koska se kuvastaa surkean lainanottajan korkeita kustannuksia. Siitä päätettiin aikoinaan seuraavaa:

"Päättänyt periä takauksesta vuosittaisen EU-kriteerit täyttävän markkinaehtoisen 3,8 prosentin suuruisen takausprovision takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta. Kaupunginhallituksella on oikeus tarkistaa takausprovision määrää myöhemmin luokituslaitosten arviointien ja komission tiedonannon perusteella."

Tuo prosentti oli korkeahko, kun PBF:llä ei ollut luottoluokitusta. Sitä pitäisi siis tarkistaa, kun on saatu luottoluokitus. Minun käsittääkseni siis tarkistaa ylöspäin esimerkiksi viiteen prosenttiin. Kun siihen pannaan lainan korot päälle, niin täytyy firmalla mennä hyvin, että saa pääomakustannukset katetuiksi. Tosin tehtaasta ei kyllä tarvinnut paljon maksaa, mutta yksi pieni asia kuitenkin, joka mennee taas huonompaan suuntaan. Vai antaako Kaupunginhallitus armon käydä oikeudesta, kun on isompiakin asioita.

alan miesRe: Tehdas lomailee11.5.2012 18.01
On tämä aika lohdutonta kertomaa:

"Suomessa tuotettiin tammi-maaliskuussa 2012 paperia ja kartonkia yhteensä 2,6 miljoonaa tonnia. Tuotanto väheni edellisvuodesta 12 prosenttia."

No sikäli hyvä, että lukema on helppo muistaa, koska ennustaa vuositasolle 10 miljoonaa tonnia.

http://www.metsateollisuus.fi/juurinyt2/tiedotteet/Sivut/metsateollisuustammimaaliskuussa2012vaikeamarkkinatilanneheikensimetsateollisuudentuotantoaalkuvuonnapuukauppavilkasta.aspx

Tiedotteen aluksi on yleinen liturgia, mutta mitään ei tapahdu.

Metsäteollisuus - Biotalouden suunnannäyttäjä (hah-hah-haa).

Minä alan ollakin Linkolan kannalla. Supistetaan vaan kaikkea teollisuutta (etenkin metsäteollisuutta) ja palataan todelliseen biotalouteen.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee11.5.2012 18.31
alan miehen viimeisimpään kommenttiin toteaisin, että Juankoskella kartonkitehdas on elämää suurempi asia. Ihmisten mieliin on iskostunut jo aikojen alusta se käsitys, että kaupunki kaatuu, jos Römssy ei "pyöri täysillä" ja sitten varattoman Pehami B.V. ryhmän lunastettua pesän ja jo lunastuksen yhteydessä todettiin, että JBOY kaatuu, jollei kaupunki luovuta osuuksiaan lahjana uudelle Tehtaanpatruunalle.

Tällainen liiketoimtasuunnitelman perustelu on ellen sanoisi "p...tä kotoisin". Alusta lähtien tehtaalta puuttui siis oikea liiketoimintasuunnitelma. Puuhamiesten toimesta tehtiin ainostaan suunnitelma siitä, miten kaupungin verottulot maksimoidaan julkisen rahan avulla ja konkurssikypsä JBOY pelastetaan.

Minkäänlaista normaaliin liiketoimintasuunnitelmaan viittaavaa yksitysikohtaa ei kaupungin valtuuston takausta anottaessa/hyväksyttäessä haluttu tai voitu tuoda esiin alaa tuntemattomille ja harhautetuille valtuuston jäsenille.

PBF:n tasekin oli poikkeuksellisen vahva ja nvestointejakin luvattiin tehdä. Rahaa investointeihin lainattiin 6.25 MEUR:a Handelsbankenilta, mutta nyt rahat eivät ole sitten riittäneet edes 12 000 euron trattalaskuun.

Mielenkiinnolla täytyy seurata, pystyykö PBF huolehtimaan ensi viikolla lankeavista rahoitukseensa liittyvistä velvoitteista?

Miten lienee PBF:ssä sähkölaskujen, jätevesimaksujen ja muiden elintärkeiden velvoitteiden hoitaminen? JBOY:n osalta voidaan varmaan kohta alkaa arvailemaan myös sitä, ovatko biopolttoaineiden toimittajat saaneet maksun laskuistaan? Asia on tiestysti äärimmäisen hankala, kun kaupungin kannalta "kaikki munat on nyt samassa korissa".

Kaupungin Vision Huntersin ripeäliikkeinen luottokonsultti näyttää Kauppalehden eilisen uutisen mukaan kiirehtineen hyvine neuvoinneen jo Tervasaaren tyhjilleen jääneeseen kuorimoon.

Peatec GreenOil Oy:n toimesta kuorimoon on jo pystytetty 600 000 eurolla 1000 tonnia vuodessa käytetyistä autonrenkaista pyrolyysiöljyä valmistava pilottitehdas. Peatec GreenOilissa ovat toimitusjohtaja Pekka Marjomaan ohella osakkaina "monista innovatiivisista hankkeista tutut nimet Juha Vähäpassi, Timo Jaakkola, Sakari Karjalainen ja Rainer Häggblom".

Haastattelussa Häggblom toteaa arvoituksellisesti: "Me investoijat olemme vain "rengasmatkalaisia. Meillä on vankka usko siihen, että metsäteollisuuden erinomaista infraa voidaan käyttää kannattavasti hyväksi ja että kierrätysraaka-aineesta voidaan tehdä korkeamman jalostusasteen tuotteita eikä vain polttaa". RH on kolutukseltaan mm. metsänhoitaja ja ekonomi, ei kemisti tai energialan asiantuntija.

Peatec GrrenOilin toimitusjohtajan mukaan täysimittainen tehdas maksaa noin 9 MEUR:a ja sen investoinnista tullaan lähiaikoina neuvottelemaan pääomasijoittajien, Finnveran, ELY-keskuksen ja pankkien kanssa. Kuvio on siis taas lähes identtinen PBF:n viritykseen verattuna.

Näitä vanhojen renkaiden pyrolyysilaitoksia on Euroopassa vain kaksi.
Toimitusjohtajan arvioiden mukaan näitä laitoksia tulee kuitenkin käynnistymään muutaman vuoden sisään kymmeniä.

Herää kysymys, miksi juuri Tervasaaren entinen kuorimo on optimaalinen paikka tällaiselle laitokselle. Äkkinäinen olettaisi, että noita käytettyjä autonrenkaita syntyy enimmäkseen siellä, missä autotiheys on suurin.

Ainakin minusta jossain Lontoon, Pariisin, Berliinin tai Frankfurtin liepeillä kyseinen laitos voisi olla huomattavasti lähempänä raaka-aineen tarjoajia. Enemmän noita pyrolyysiöljyksi tislattavia vanhoja renkaita olisi siellä varmaan myös tarjolla. Luulisi niin ikään, että siellä on myös jo valmiina vapaata tehdastilaa isollekin laitokselle.
Millä tavalla Tervasaaren entinen kuorimo mahtaa tarjota erinomaisen infran pyrolyysiöljyn tislaamista vasten?

Onko kysymyksessä tapaus Avilonin toisinto?

köyhä.Re: Tehdas lomailee11.5.2012 19.43
herrat varmistaa aina selustansa,on vanha totuus,vai eppäilöökö joku?ja naaraat partaansa eppäilijöille.herra on aina herra.

Alan nainenRe: Tehdas lomailee12.5.2012 9.52
Koko hommahan on ollut niin läpinäkyvää alusta saakka, hyvin suunniteltu puhallus

alan miesRe: Tehdas lomailee12.5.2012 10.11
Palstalla on ollut aikamoisen vanhaa tietoa aaltopahvista ja sen raaka-aineista. Seuraavassa hiukan oikaisua.

Stora Enson Puolan kone on todella oiva sijoitus. Keskineliömassa 107 grammaa. Tuotteet 65-140 grammaa testliner (kiertokuitukartonki aaltopahvin pintakerroksiin) ja recycled fluting (kiertokuituinen aallotetava kartonki sisäkerroksiin). Suunnittelunopeus 1800 m/min ja leveys 7.8 m (ilmeisesti paperikoneen rullaimella eikä pituusleikkurin jälkeen). Laskettu tuotanto 455 000 tonnia vuodessa. Kiinassa kun koneet voivat keskittyä pelkästään joko flutingiin tai laineriin niin esimerkiksi Nine Dragons käynnisti vastikään kaksi Voithin konetta, jotka tekevät pelkästään flutingia neliömassa-alueella 75-100 gsm.

Erityisesti Puolan kone on hyvä flutingiin alueella 65-100 grammaa mikroaaltoisiin kohteisiin, jotka valloittavat nopeasti alaa taivekartongilta ja siis vaikuttavat lähitulevaisuudessa myös PBF:ään (tai sen jatkajaan). Myös lainerit alkavat olla aika paljon alle 100-grammaisia (eihän tuohon keskineliömassaan muuten päästäisikään).

Ohessa vanha linkki jenkkien tutkailusta, kuinka eurooppalaiset ajavat alalla edelle. Vaikka se on aaltopahviteollisuudesta, niin antaa kyllä ajattelemisen aihetta myös taivekartonkiin:

http://www.aiccbox.org/region/meeting_data/region_9/European_board_Update.pdf

alan miesRe: Tehdas lomailee12.5.2012 10.20
Alan naiselle sanoisin, että ei kannattaisi kylvää lisää negatiivisuutta. Uskon kuitenkin, että alun perin kaikilla osapuolilla oli oletus, että PBF:n liiketoiminnasta tulee bisnes. Oli vain niin paljon osaamattomuutta. Nyt se voi kylläkin muuttua puhallukseksi, kun on käynyt selväksi, ettei siitä tullutkaan bisnestä. Korpit tappelevat haaskalla. Vision Hunters sitten viimeisenä, koskapa on erikoistunut lakkautettujen tehtaiden tilojen ja toimintojen uudelleenjalostukseen. Hyvin on firma asemoinut itsensä.

alan miesRe: Tehdas lomailee12.5.2012 10.38
Äänekosken kartonkitehtaan laajennus on nyt sitten oikein virallistettu. Tuleekohan tästä naapurikateutta:

https://newsclient.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclosureId=505547&lang=fi

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee12.5.2012 15.05
PBF:n kohtalo sinetöitiin jo 31.3.2011, kun yhtiö osti Römssyn konkurssipesän ja "maksoi sen omista varoistaan". Todellisuudessa yrittäjäryhmä ja ainakin koko operaation emoyhtiö oli varaton.

Jokainen vähänkään PBF:n hankkeeseen perehtynyt näki heti alussa, että yrityksen rahoitus oli "huteralla pojalla", kuten Hesarin kaiken kokenut taloustoimittaja Jyrki Iivonen kirjoitti pesän lunastuksen jälkeen lehteensä. Asiaa pahensi se, että kunnon liiketoimintasuunnitelmasta ei ollut tietoakaan.

Erilaisissa oikeusasteissa takausjärjestelyt on jo kahteen kertaan Suomen korkein hallinto-oikeus todennut laittomiksi. Laittoman toiminnan jatkaminen vain pahentaa asiaa osallisten kannalta.

alan mies on yllä kaivanut lisätietoa pakkausalan trendeistä. Oikeille alan miehille nämä trendit ovat tuttuja jo vuosikymmenien ajalta.

Tällasia asioita eivät tietämättömät kunnanvaltuutetut voi tietää. Vision Huntersin rooli hankkeessa rikkoo pahasti konsulttietiikan sääntöjä varsinkin, kun on havaittu, että varatoimitusjohtajalla oli selkeä yhteys hankkeeseen. Hankkeessa ei pitänyt olla mitään riskejä. Oikeastaan hankkeessa ei kuitenkaan ollut mitään muita kuin riskejä. Yleensä osaamatonta johtoa pidetään keskeisenä riskitekijänä. Tällaiseksi riskitekijäksi muodostui myös menestyksen sokaisema Nokian Jorma Ollila.

Em. "riippumaton" konsulttiyhtiö on edelleen jatkanut arvottoman ja tarpeettoman Faroconin arvon puolustelua ja riskien vähättelyä kaupunginhallituksen 2.4.2012 pidettyä kokousta varten toimittamassaan raportissa.

Tärkeämpää kuin vakuudettoman takauksen epätoivoinen puolustelu, olisi se, että lusikka otettaisiin mahdollisimman pian kauniiseen käteen ja todettaisiin tehdyt virheet. Ehkä asioille voi vielä tehdä jotain?

Ylempänä olen jo kirjoittanut Römssyn taloudesta ennen konkurssia pintapuolisesti. Yleensähän oppia pitäisi ottaa erehdyksistä ja Esko Ahokin tiesi, että Siperia opettaa ja lähti sitten Harvardiin opiskelemaan.

Römssyhän aloitti vuonna 1746 rautatehtaana ja malmi oli muistaakseni järvimalmia, jota alueella oli ainakin ennen runsaasti. 1890 luvulla rakennettiin sitten saha ja hiomo. Vuonna 1911 perustettiin AB Strömsdal, joka rakensi puolestaan 1913 kartonkikoneen. Vuonna 1915 Kymi Oy osti tehtaan. Vuosina 1988-89 yritys listautui ja tuotti kartonkia n. 40 000 t/a. Vuonna 1990 tehtaalle ostettiin vanha koutteri muistaakseni Englannista.

Aikavälillä 1999-2003 tehtiin yhtiössä kuitenkin ilmeisesti ratkaisevat virheet. Kyseisenä aikana investoitiin yhteensä 24 MEUR:a ja sen seurauksena Forssin johdolla pitkään menestyksellä pyörinyt tehdas muuttui pysyvästi kannattamattomaksi. Mielestäni tähän ratkaisevaan investointiohjelmaan liittyi myös jenkkisylinterin poisto isona investointikohteena. Lähdettiin tuottamaan homogeenista kartonkia ja pyrittiin erikoistumaan. Tuota erikoistumista jatkettiin sitten TECTA kehitelmillä vuosikausia yhä huonommiksi käyvin tuloksin. Erikoistumisvauhti oli liian hidas ja perustaivekartongit olivat koko ajan tappiollisia.

PBF:n käynnistäessä tehtaan uudelleen vuonna 2011 sen tuotevalikoimaan valittiin heti tehtaan perinteiset StromPack ja StromCard tuotteet sekä TECTA. Nyt on sitten taidettu valmistaa myös jonkin verran GraphiArt tuotetta, joka tuli kuvioihin mukaan tuon jenkin poiston jälkeen.

alan mies on imuroinut meille lukijoille Drupassa käymättä netistä tietoa mm. MetsäBoardin taivekartonkitehtaista. Mikäli oikein muistan, niin kaikissa niissä tehtaissa on yhä edelleen jenkkisylinterit ja sama on tilanne myös SE:llä. Näillä kilpailijoilla on siis nykyiseen Römsyyn verrattuna isommat koneet ja tuo jenkkikiilto. Tätä taustaa vasten tuntuu aika epätoivoiselta, että PBF kynsin hampain yrittää tunkeutua noilla raskailla perustaivekartongeillaan MetsäBoardin ja SE:n hallitsemille markkinoille. Nuo pahimmat kilpailijat panostaa ohuisiin laatuihin. PBF ei voi sitä tehdä, koska peruskartonkinone on, mikä on.

Varatoimitusjohtajan esille tuoma "ketterän toimittajan" kukasta kukkaan liiktoimintastrategia ei sovi kartonkibisnekseen, jossa päätökisä tehdään vastuullisesti pitkällä tähtäyksellä. Kartonkikone on kallis kapistus ja niin on pakkauskoneetkin ja ennen kaikkea loppuasiakkaat maksaa kaikki viulut.

Kuten jo aemmin on todettu tehtaaseen on investoitu viiime vuosina paljon, mutta jotain oleellista on puuttunut, kun tehdas vielä lähes vuoden päästä käynnistymisestään ei käy täysillä kuin ajoittain. Kysymys voi olla kahdesta asiasta. Ei ole riittävästi tilauksia tai sitten se toinen ilmeinen asia, joka voi pysäyttää jokaisen autonkin: ei ole polttoainetta eli rahaa polttoaineen hankintaa varten.

Eihän nämäkään puutteet mitään mahdottomia asioita ole hoitaa. PBF:n varatoimitusjohtaja mottoa lainatakseni totean: "Kun teet jotain, tee se kunnolla".

Itse olen joskus todennut :"kotiläksyt pitää tehdä aina hyvin".

Näinhän se oli.Re: Tehdas lomailee12.5.2012 15.15
Nyt, kun tiedämme vielä enemmän konsulttien ja Juankosken johdon toiminnasta 2010 loppupuolelta, ollaan lähellä "alan naisen" päätelmiä. Realistisuus ei ole negatiivisuutta. Perusteeton optimismi on hulluutta, kun puhutaan veronmaksajien rahojen käytöstä.
Premium Boardin rahoituksen laatu ja suunnitelmat eivät saaneet muita kuin Juankosken tietyt luottamushenkilöt puolelleen. Nämä henkilöt aiheuttivat vahingon, kun johdon toimintaa ei saa siinä porukassa kyseenalaistaa, vaikka tosiasiat tarjottaisiin järjestettynä tarjottimella eteen.
Kohta keskustellaan siitä, onko ilman historiaa oleva Samoriz pelkkä julkisivu, kun varsinaiset puuhamiehet ovat junailleet asioita. Björkqvistin ja Häggblomin yhteyden paljastuminen oli myös ikävä yllätys. Kangasperko taistelee hallinto-oikeudessa kuntalaisten rahoilla, jottei totuus paljastuisi.
Samorizin "omia" rahoja ja Farocon Oy:n arvoa epäiltiin jo yli vuosi sitten. Juankosken johto oli tietoinen kaikesta, mutta kielsi tosiasiat.

Tapiolla ei kannata tuottaa.Re: Tehdas lomailee12.5.2012 15.25
Nyt jo on alkanut kuulua kyläraitilla tehtaan suunnalta ikäviä uutisia. Huhuna tieto velloo jo koko kylän keskustaa, että tehdas on lopettelemassa toimintaa ainakin toistaiseksi tilauskannan puuttumisen johdosta. Olisiko tässä syy miksi tehdas lomailee.
Jotkut ovat povaillee lyhyttä aika kun julkisuuteen ponnahtaa tieto, suurista tehdasta kohdanneista tilausongelmista. Kuuleman mukaan taas tarvittaisiin muutama miljoona, jotta tehdasta voitaisiin pyörittää ja tehdä tavaraa varastoon. Suurimpana ongelmana kuuluu olevan se, että tuotantokustannukset ovat liian korkeat epätasaisen käynnin johdosta. Kovin paljon eivät uskalla tohdi tuotteita tehdä koska niillä ei kuulema ole tilaajia. Mutta jos kunta antaisi muutaman miljoona, niin he voisivat tehdä kartonki kaupungin tarpeisiin piirustus ja kortti tarpeita pitkäksi aikaa jääväksi, jos niitä ei sitten muut osta. Puhuvat, että näin kaupunki saisi edes jotakin hyvitystä myötämielisyydestään yrityselämää kohtaan.

yksi kurja takaajaRe: Tehdas lomailee12.5.2012 15.29
Metsä Boardin tiedote, johon on linkki alan miehen laittamana hiukan ylempänä, on karua luettavaa PBF:n johdolle ja lainojen takaajille.
Antaa paljon ajatuksia.

PersepoliisRe: Tehdas lomailee12.5.2012 15.35
On selvää, että missä raato, siellä ovat ensin korpit ja raadonsyöjät heti paikalla. Kemijärvelle, Varkauteen, Juankoskelle ja Valkeakoskelle korpit saapuivat heti, kun rakennerahat ja työllistymisrahat varmistuiat valtion avituksella ja tietenkin korpit viisaina osaavat jymäyttää yksinkertaisia luottamushenkilöitä ja näin on ollut tapana. Valtion tukia ja avustuksia ja niitä antavia ei saada haastatteua mihinkään, mutta kunnan toiminnan kyllä ja tämä julkinen rahankierto julkiselta yksityiselle tapahtuu "laillisesti" ja ja yleensä yksityisiin taskuihin. Kun hälinä on ohi, jää jäljelle kunnan savuavat rauniot ja sama paskatehdas samoine ympäristö ja jäteongelmineeen ja taas tavallinen kansa jää ihmettelemään, missä palveluihin tarkoitetut varat ja miksi taas verotulot tippuvat ja ihmetellään suu supussa, että talousarviot meni taas viduralleen ja "aivan yllättäen".
Jos halutaan muutosta, olisi tutkittava ELY ja Finvera ja heidän poliittinen tausta.

alan miesRe: Tehdas lomailee12.5.2012 16.11
Alan kolmannelle miehelle hiukan selvennystä.

Papereita ja kartonkeja on kahdenlaisia. Joko molemmat puolet pitää olla mahdollisimman samanlaisia, kuten painopapereissa ja graafisissa kartongeissa. Tai sitten ne pitää olla hyvin erilaisia eli vain toinen puoli hyvä painatusominaisuuksiltaan eli sileä. Näitä jälkimmäisiä ovat melkein kaikki pakkaustuotteet.

Paperin toispuolisuuteen vaikutetaan heti, kun kuidut tulevat viiraosalle ja siitä aivan prosessin loppuun saakka. Toispuolisuusratkaisut ovat aivan perusratkaisuja paperikoneella eikä niitä voi muutella tuotteesta toiseen.

Stromsdalin kohtalo sinetöityi jo viime vuosituhannen lopussa, kun aloitettiin mittava investointiohjelma. Aivan oikein pääteltiin, että pienen pitää erikoistua. Tämä erikoistuminen tehtiin muuttamalla prosessi parhaiten sopivaksi graafisia kartonkeja varten eli niin, että molemmat rainan puolet ovat mahdollisimman samanlaisia. Tästä välttämättä seurasi, että tuote ei sovikaan enää hyvin pakkauskäyttöön. Sanottiin, että jenkki korvattiin kenkäpuristimella. On siinäkin sanonta. Huopahan karhentaa paperia ja jenkki silittää. Varmaankin vielä huopa molemmin puolin, että saadaan symmetristä paperia eli karhennetaan molemmat puolet.

Virhe oli siinä, että tällaisten graafisten kartonkien aika on jo ohi. Nykyaikaisilla paperikoneilla voidaan tehdä erittäin paksuja tuotteita, joissa molemmat pinnat ovat samanlaisia ja painettavuudeltaan paljon parempia kuin graafiset kartongit. Ei tahdo digitaaliaikaan löytyä mitään järkevää käyttöä näille graafisille tuotteille (vain erittäin paksut ja jäykät voisivat olla juuri näiltä ominaisuuksiltaan parempia kuin graafiset paperit). Papereita voidaan myös laminoida ja näin saada täysin symmetrinen tuote. Lisäksi paksujen päällystettyjen paperien reaalihinnat ovat romahtaneet noista investointien ajoista. Investoitiin siis tulevaisuuteen, jota ei enää ole. On pakko tehdä pakkaustuotteita, joille konelinja ei ole lainkaan sopiva.

Toinen virhe oli se, että käytettiin paljon rahaa tuotannon lisäämiseen ja hyötysuhteiden parantamiseen. Sinänsä hyvä, mutta eihän se paljon auta, jos tuotanto on 60 tai 70 kt/a. Pieni mikä pieni. Kyllä silloinkin konsultit osasivat kupata, kun Forss ei ajatellut omilla aivoillaan, vaan konsulttien aivoilla. Esimerkiksi toinen konsultti Kauniaisista Patrick Sundholm näytti olleen pitkään tehtaalla. On muuten Häggblomin entinen alainen Pöyryltä.

Seuraavassa vähän linkkiä historiaan:

Vuonna 2001:
?The yankee cylinder, which had reached the end of its service life, was removed and replaced with Vaahto?s shoe press.?

http://www.vaahto.fi/Upload/pdf/1_02_ENG.pdf


Vuonna 2004:
Sopimuksen tavoitteena on nostaa tehtaan tuotantotasoa 15 prosentilla ensisijaisesti keskimääräistä ajonopeutta nostamalla ja hyötysuhteita parantamalla.
Stromsdalin liiketoimintakonsepti on ainutlaatuinen pohjoismaisten taivekartonkitehtaiden joukossa; se perustuu off-machine-päällystykseen ja keskittyy graafisiin loppukäyttömarkkinoihin.

http://www.metso.com/MP/Marketing/mpv2store.nsf/BYWID/WID-061110-2256E-3B1D9/$File/Page9from104_FI_ebook.pdf?openElement

P.S Simpeleellä ei ole jenkkiä vaan nykyaikainen metallinauhakalanteri, joka mahdollistaa suuren nopeuden ja tuotannon 300 kt/a.

kekeRe: Tehdas lomailee12.5.2012 20.26
Toivotaan että nämä keinotekoiset suojatyöpaikat loppuu pian, kalliiksi tulee kuntalaisille

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee13.5.2012 0.20
kiitokset alan miehellä selvennyksestä. Nuo pakkauskartonkien ja graafisten kartonkien erot on täällä kyllä pääpiirteittäin hvyin hallinnassa.

Kiitos myös siitä, että alan mies korjasi tuon Simpleen kalanterin nauhakalateriksi. Olin aiemmassa kommentissani hieman huolimaton, sillä tuossa entisessä aivan varmasti "maailman pisimässä kartonkikonessa" on nyt tosiaan tuo moderni nauhakalanteriratkaisu.

Maailman pisimmäksi kartonkikoneeksi tämä hieno tuotantoyksikkö (KK3) muodostui aikoinaan 1960-luvulla, kun pystysvaiheessa tuli noita rahoitusvaikeuksia, joita tällä pääomavaltaiselle allalla aina tuppaa tulemaan kiusaksi asti. Perimätiedon mukaan Walmsleysin koneen märkäpää oli jo asennettu Simpeleellä, mutta sitten rahapulassa kuivan pään laitteet varastoitiin kolmeksi vuodeksi osittain Hankoon ja Englantiin. Perimätieto ei kerro sitä, olisiko tämä kone maannut peräti Faroconin ikivanhassa "7 MEUR:n varastohallisssa". Kyllä tästäkin esimerkistä näkee, että vähävaraisten yrittäjien ei pidä ryhtyä metsäteollisuudessa "tulella leikkimään".

PBF:n GraphiArtin osalta en kuitenkaan antaisi PBF:lle yhtä tylyä tuomiota kuin alan mies yllä maalailee. Esim. SE:n Oulun tehtaan iso laminaattori on kyllä vahva kilpailija, mutta täytyy muistaa, että Römssyn GraphiArt oli kuitenkin tehtaan toimiessa ylivoimaisesti kannattavin tuote, jos puhutaan liikevoitosta per tonni. StromPack ja StromCard sen sijään olivat raskaasti tappiollisia jo ennen konkurssia. Kuitenkin PBF lähti "ketteränä toimittajana" valtaamaan markkinoita juuri noissa kaikkein kannattamattomimmissa tuotteissa.

PBF:stä puhuttaessa täytyy muistaa, että tehtaan nykyinen kapasiteetti on noissa entisissä tuotteissa enintään vain noin 70 000 t/a. Kun muistelee eri tuotteiden taannoisia myyntimääriä, niin ne eri tuoteryhmissä olivat vain 5-20 000 t/a suuruisia. On selvää, että tällaisilla volyymeillä pieni kartonkikone ei voi kilpailla bulkkituotteisssa.

Pieni toimitusvolyymi edellyttää myös, että asiakaskohtaisen hinnoittelun ja kustannulaskennan on oltava hyvässä kunnossa. Joskus Italian tehtaita katsastellessani kiinnitin huomiota siihen, että Italiassa kustannuslaskenta oli huomattavasti tarkempää kuin esim. meillä Suomessa. Ennen Euroa Liira oli vaihtoarvoltaan pieni Euroon ja markkaankin verrattuna. Tästä huolimatta italiaanot laski kaikki kustannustekijät Liirojen tarkkudella. Samaan aikaan Suomessa hyvä jos edes markat noteerattiin. Tämä oli sitä aikaa, jolloin meillä vielä oli nuo suuret vientiorganisaatiotkin, joissa Kymikin, Römssyn entinen omistaja vuoteen 1988 asti, oli mukana. Silloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä ja tämä sama asenne näytti perityneen myös Römsyyn.

Tästä perinnöstä Römssy ei näytä kokonaan päässeen eroon edes vuonna 1988 tapahtuneen omistajavaihdoksen jälkeen, koska tappiota jauhettiin vielä vuodesta toiseen esim. aikavälillä 2003-2008. Täytyy ihmetellä, mistä Patrikillekin S:llekin maksettiin, kun tätäkään asiaa ei saatu kuntoon monen vuoden aikana? Patrikillakin taisi olla vain mielessä, mitä laiteinvestointeja tehtaalla tehdään.

Paperimiehillähän on aina ollut se synti, että noita "välttämättömiä ellei suorastaan pakottavia investointeja" täytyy koko ajan olla tekemässä. Viime aikoina tosin yrityksiimme on myös tullut noita investointimanagereita, jotka pyrkii karsimaan pois turhat, huonosti kannatavat investoinnit. Oman kokemukseni mukaan suomalaisilla on kuitenkin tässäkin suhteessa vielä paljon opittavaa esim. noilta ruotsalaisilta kilpailijoiltamme.

Nämä asiathan eivät välttämättä edellytä suuria investointeja, mutta on oltava aitoa analysointikykyä ja johtamistaitoja. Se, että pörssiyhtiön vuosikertomukseen on kuvattu iso liuta eläkkeellä olevia entisiä metsäteollisuusjohtajia, hallitusheerroja ja rouvia, ei myöskään takaa sitä, että firmasta tulee kannattava. Entisiä Stromsdalin hallituksen potretteja tutkimalla havaitaan, että kenelläkään ei valitettavasti ollut mitään kokemusta erikoiskartonkien valmistuksesta. Kaikkein vähiten sitä oli kaupunginjohtajalla.

Tehtaan käynnistyttyä kävikin melko pian ilmi, että PBF:n koko myyntisuunnitelma oli jäänyt tekemättä, kun taas PBF:n kilpailijalla oli valmiit aiesopimukset markkinoinnin osalta. Ainakin tällaista tietoa on tihkunut monilta alan johtavilta agenteilta.

PBF:llä voi olla toivoa, mutta laiva tarvitsee uuden kapteenin ja varkkaamman yrittäjän.

SVPRe: Tehdas lomailee13.5.2012 12.58
Eiks Eero jo liittynyt toisenlaisille siiville "Lasketaan ja vertaillaan matkapäiviä. Minä voin kertoa, että kun olet lentänyt yli sata kertaa maapallon ympäri" taitaa olla vanhoja kavereita, kaikilla ura rakettimasessa nousussa!

sivusta seuraajaRe: Tehdas lomailee13.5.2012 16.10
Kyllä laani loisti tyhjyyttään iltapäivällä, huonolta näyttää

yksi takaajistaRe: Tehdas lomailee13.5.2012 17.22
Ei ollut tyhjä, mutta muuten oli raaka-aineita meleko niukasti, noin oikean tehtaan mittasuhteissa arvioiden. Vai onko liiat puut haettu pois, Ei biovoimalassakaan paljon mitään polteltu.
Toivotaan parasta, ja katsotaan alkuviikosta. Viikollahan niitä korkoja ja lyhennyksiäkin pitää maksella.
Kaupunginhallituksen on aihetta tehdä excursio Hangon Vapaasatamaan ja katsella Faroconin varastoa ja siellä olevia kartonkirullapinoja ja -rivistöjä. Pitää hommata Björkqvistin avulla kulkulupa vapaavarastoalueelle ja joku avaamaan varaston ovea.
Pitää vartioida vakuutemme arvon säilymistä.

Takaus provisiosta pitäisi tullaRe: Tehdas lomailee13.5.2012 19.05
Kaikesta päätellen totuuden hetket alkavat olla lähellä. Ei mene kauan kun totuus toiminnan kannattavuudesta tai kannattamattomuudesta tulee julki. Lähiajat vaativat kovasti rahaa tehtaalta. Jos sitä ei ole niin silloin alkaa salaisuuden verho rakoilla myös kaupungintaholta.

alan miesRe: Tehdas lomailee13.5.2012 22.18
Minä olen odottanut, mikä oli viime vuonna Metsä Boardin Ruotsin yksikön tulos (Husumin tehdas). Metsä Board on mainostanut sitä erinomaisen menestyväksi Euroopan parhaaksi paperi-integraatiksi.

'Nyt kun tiedot ovat saatavilla, niin eipä ole kaksinen tulos (3.8 % liikevaihdosta). Erityisesti kiinnittyy huomio korkeisiin henkilöstömenoihin eli noin 90 000 euroa per henkilö vuodessa. Näissä oli lisäksi kasvua yli 30%. No suuri osa on tietenkin Ruotsin kruunun vahvistumista, mutta sekin huonontaa vientibisnestä.

Miten tämä sitten liittyy Römssyyn. No siten, että ei saa Metsä Board myytyä yksikköä, vaikka kuinka on kehunut. Silloin ei ole tarpeeksi nappulaa tehdä laajempia liikkeitä kartonkipuolellakaan. Taitaa Ilim voittaa Venäjän investointityhjön, joka sitten kyllä vaikuttaa Römssyyn.

Linkkiä ei anna panna, vaan tulkitsee roskapostiksi.

Ikkunapöydän raatiRe: Tehdas lomailee13.5.2012 22.30
Harmageddon, sinä taivaanrannanmaalari. Käy katsomassa taas tehdasta, ja kerro meille maalaisjärjen käyttäjille, jos olemme vetäneet väärät johtopäätökset.

alan miesRe: Tehdas lomailee13.5.2012 22.33
Osakekurssin viikon pieni muutos on ihan turhaa raportointia. Pitäisi kai nyt katsoa hiukan pidemmältä ajalta. Esimerkiksi vuodessa Metsä Board on jäänyt surkeasta OMX:sta jälkeen.

Metsä Board sylkee sellaista propagandaa, että siihen uskovat ovat todellisessa vaarassa. PBF:n on kuitenkin turha kilpailla. Jos Metsä Board pääsee nollatulokseen, niin mihin pääsee PBF.

En ymmärrä näitä nimimerkkejä, joilla asia on vähäisempää kuin nimimerkkien henkilöihin liittyvat arvelut.

alan miesRe: Tehdas lomailee13.5.2012 23.11
MM-Karton on ehkä kannattavin kartonkifirma Euroopassa. Takoo jatkuvasti tasaisen varmaa tulosta. Ja joustavasti siirtyy FBB-puolelle, jos on aihetta. Swing-koneet yleistyvät ympäri maailmaa:

http://www.mm-karton.com/en/news/latest-news/71.html

alan miesRe: Tehdas lomailee13.5.2012 23.14
Minun mielestäni, jos on teollisuuden osakkeenomistaja, voi hyvinkin esiintyä omalla nimellä. Mutta jos on teollisuuden palveluksessa, niin ei ole syytä niin tehdä.

alan miesRe: Tehdas lomailee14.5.2012 0.21
PBF ylistää kuinka ketterä ja joustava se on ja kuinka hyvä on off-machine päällystys. Mutta sehän vain lisää kustannuksia niin työvoima- kuin energiakustannuksia. Ja lisäksi aiheuttaa lisähylkyä. Tänä päivänä jo kolmoispäällystetyt paperitkin tehdään on-machine, puhumattakaan kartongeista.

Olisi kuitenkin yksi hyvä jippo, jolla asioita saataisiin eteenpäin, etenkin dispersiopäällystyksessä. Ja se on verhopäällystys. Japanilaiset tietää:

http://www.voith.com/media/2012-05_DF_Coat_award_en.pdf

alan parempi miesRe: Tehdas lomailee14.5.2012 0.50
Kun tuossa aiemmin alan mies puhuu voithin linkin kautta, niin oliko jotain metsoa ja vaahtoa vastaan?

alan miesRe: Tehdas lomailee14.5.2012 11.43
Voith on muuten ssllainen Firma, ettei ala edEs tekemaan tarjousta PBF:lle muuta kuin isosta hinnasta.

huolestunutRe: Tehdas lomailee14.5.2012 13.55
Vieläkö lomailee

14.5.2012Re: Tehdas lomailee14.5.2012 15.02
Jos tehdas tekee nyt kartonkia, on kyse fysikaalisesta ihmeestä, kun otetaan huomioon kartongin tarvitsemat aineet, jotta tuotetta syntyisi. Ne aineet voisi havaita paljaalla silmällä tehtaan tontilta.

päättelijäRe: Tehdas lomailee14.5.2012 15.38
Jos on kysymyksessä fysikaalinen ihme, niin PBF:n onnistunut todella hyvin erikoistumispyrkimyksissään. On kehitetty todella nopealla aikavälillä näkymätön ns. virtuaalikartonki ja tehdas pyörii koko ajan täysillä, vaikkei sitä sivullinen huomaa.

Toinen mahdollinen vaihtoehto voi olla paikallinen "setelipaino". Setelipaperikoneissa ja sellaiseen integroidussa setelipainossa ei tarvita kummemmin edes paperiselluja, kun raaka-aineeksi käytetään lumppua ja puuvillaa. Pienimuotoisena tällaistakaan toimintaa sivullinen ei helposti huomaa.

Jos yhtiön rahavirrat on kunnossa, niin jommasta kummasta ilmiöstä täytyy olla kysymys. Tai sitten ei.

TemppuRe: Tehdas lomailee14.5.2012 16.43
Tehdas ei pyöri eikä lämpölaitoskaan. Turha on tässä muutakaan nähdä ja haistaa ja kuulla. Jos mersu käy näin hiljaa, eon mersu keksinyt sähköauton ja vielä Juankoskella. Kyllä Mersun avaimet on taidettu heittää jo Juanvirtaan. Lopun alkua, kuten Kreikan takaisinmaksusuunnitelmissa.

Ykä Kymäläinen, kriitikkoRe: Tehdas lomailee16.5.2012 12.37
Paikallislehti kirjoitti, että PB on kehittänyt uusia tuotteita, joten mitä ne ovat... Myös kirjoitettiin uudesta tuotanto- ja myyntiennätyksestä, mikä se on.... ja kerrottiin uusista työpaikoista, mitä ne ovat.... ja kirjoitettiin nousevasta myyntikäyrästä, siis mistä ja mitä lukuja.... ja kirjoitettiin verkkaisesti menevistä sertifikaateista, mitkä sertifikaatit, Emas tai jotain muuta.... Ja kirjoitettiin, että tehdas pyörii täysillä, joten miksi se nyt ei pyöri, eikä ole pyörinyt päiviin, ja muutenkin on koko kuukauden pyörinyt vain silloin tällöin ja lyhyinä jaksoina. Ja jos on uusien ennätysten metsästys, miksi laani on typötyhjä....Myös varatoimitusjohtaja kertoo, että Joulusta lähtien tehdas on pyörinyt koko ajan. Miksi hän joutui vastaamaan lehdistölle seisokeista ja lomautuksista ja YT-neuvotteluista, jotka on nyt käyty loppuun.... ja miksi jos tehdas tekee ennätyksiä jne, niin kuitenkin tehtaan luottoluokitus on heikoimmalla tasolla ja on joutunut protestilistalle maksamattomista laskuista.....

Jotenkin ristiriitaista ja paikallislehti haisee taas pahalle. Jos uskoisimme paikallislehteä,, olisi joulu joka päivä. Voi miten yksinkertainen tuottaja onkaan.

Asiosta perillä olevaRe: Tehdas lomailee16.5.2012 13.08
Tehdas näyttää tekevän toukokuussa luultavasti kaikkien aikojen ennätyksen,mutta onhan se pyörinytkin täysillä,siis ennätyskahvit on taas tehtaalla kesäkuussaPuuntoimittajat eivät meinanneet vaan pysyä mukana toimituksissa,mutta onneksi tehtaalla on suuret hioketornit,niin tehtaan toiminta ei siitä muutamaan päivään kärsi.Samoin lämmöntalteenotto parani niin,ettei tarvitse ohuilla laaduilla ollenkaan ajaa höyryä katolle vaan saadaan nekin lämmöt talteen,siis säästöä.Pihatkin alkavat olla kunnossa kun kemikaalit ja muut raakaaineet jouduttiin laittamaan sisätiloihin,ettei ne ole yhteydessä ulkoisten saasteiden(esim,lintujen ulosteet)kanssa.Näyttää hyvältä,ja onhan kohta vuosipäivät.

UNRe: Tehdas lomailee16.5.2012 13.19
Taitaa nimimerkki-asioista perillä oleva- kuuluvan paikallislehden toimitukseen ja voi hyvä sylvi, kun näyttää olevan pahassa jamassa tehtaan toiminta, kun ylläolevaa löysää jaksetaan kirjoittaa. Paha juttu on vain se, että sivustoilla on todellakin asioista perillä olevia, ja totuus löytyy kuitenkin.
Vai ei puita tarvita lainkaan, ei tule savua eikä höyryä tehtaan toiminnan tuloksena. No mitä niillä putkilla tehdään sitten. Ja viimeiseksi-on siirretty kemikaalit suojaan lintujen loalta, kas kun ei ilmaston muutoksilta tai ihmisten kuselta. Kusetukselta kylläkin.
No E.Suomisen koulukunta jatkaa kirjoitteluaan ja kuvitellaan ihmisiä typeryksiksi. Voi autuaat typerykset-asioista tietävät"-nimimerkit.

kuntalainenRe: Tehdas lomailee16.5.2012 18.45
Pekka V kerro onko huhut totta, että tehdas olisi jättänyt maksamatta vesimaksuja Juankoskelle jopa Joulukuusta lähtien. Myös jätevesimaksut perinnässä, pitääkö paikkansa. Sinä, PV, saat valtuutettuna tietoa näistä asioista kaupungin kamreerilta tai jostain. Vastausta pyydetään.

Hessu hopoRe: Tehdas lomailee16.5.2012 18.56
VOITH.illa jo kolome referensia eropassa "verhopäällystys"

Mites Mesoto?

alan miesRe: Tehdas lomailee16.5.2012 19.33
Asioista perillä oleva ei tajua prosessista mitään. Kuivatusosalla täytyy aina poistaa vettä höyrynä taivaalle lähes yhtä monta tonnia kuin tehdään kartonkia. Lämmöntalteenotto on aivan eri juttu. Jos lämpöä otetaan enemmän talteen, niin tuo vesihöyry tai märkä ilma onkin lähempänä kyllästyspistettä eli höyry pisaroituu vedeksi ja sitä näkyy enemmän ja nopeammin. Katsele suihkukoneita, vana on vettä, ei lämpö sinänsä näy mihinkään, se on molekyylien liikettä, mutta vesipisarat ovat ainetta. Älä siis yritä keksiä tällaisia juttuja.

Pekka VRe: Tehdas lomailee16.5.2012 19.55
Moro,
kyllä, kuntalainen, kaupunginhallituksessa ja ainakin minulla on tälläisestä tullutta tietoa kaupunginjohtajan taholta. Ja nyt tarkoitan vesimaksuja, mutta Kaavin suunnalta myös olisi kuultu jätevesimaksujen rästeistä. Toivottavasti perintään jätetyt maksut saadaan pian pois, koska taloutemme kaipaa varantoja.

Koillis- Savo lehden keskustalaisen valtuutetun tuottajan Erikan juttuja.Re: Tehdas lomailee16.5.2012 20.20
Premium Boardilla pyyhkii nyt hyvin

Koneet pyörivät jatkuvalla syötöllä ja lomautuksia ei ole näköpiirissä. Tilauskantaa on tällä hetkellä pari viikkoa.


Kartokivalmistaja Premium Boardin tuotanto on virkistynyt alkukankeuksien jälkeen
Kartonkikoneita ei ole tarvinnut kevään aikana pysäyttää ja lomautuksiinkaan ei ole tarvetta
Valtaosa Premium Boardin pakkauskartongista menee vientiin

Juankoskella kartonkia valmistavan Premium Boardin tuotanto on piristynyt selvästi viime syksyn alkuvaikeuksien jälkeen. Tehdas varautui alkutalvesta tuotantoseisokkiin ja lomautuksiin, mutta kartonkikoneita ei ole tarvinnut pysäyttää kertaakaan joulun jälkeen eikä lomautuksia ole näköpiirissä.

Valtaosa Premium Boardin pakkauskartongista menee vientiin, päämarkkinat ovat Englannissa, Venäjällä ja Italiassa. Sen sijaan Saksan ja Ranskan markkinat ovat toistaiseksi olleet yhtiölle pettymys. Tilauskantaa on varatoimitusjohtaja Krister Björkqistin mukaan tällä hetkellä pariksi viikoksi eteenpäin.

Yhtiö aloitti kartongin valmistamisen viime kesäkuun lopussa vuoden 2008 lopullla konkurssiin menneen Stromsdalin vanhassa tehtaassa. Työntekijöitä on nyt noin 160.

Premium Boardin paremmasta tilanteesta kertoi ensimmäisenä paikallislehti Koillis-Savo.

alan miesRe: Tehdas lomailee16.5.2012 20.26
Noin vuosi sitten saimme lukea seuraavan uutisen: Kysyntä ylittää jo tuotannon - tehdas ei edes käynnissä.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/kysynta-ylittaa-tuotannon-vaikka-tehdas-ei-ole-kaynnissa/1019438

Tällaista tämä uutisointi on ollut. Kun tuotanto on nolla ja kysyntä yksi tonni, niin kysyntä ylittää jo tuotannon. Kai tarkoitettiin kapasiteettia, mutta minä aikana. Samalla kerrottiin, että pienistä tilauksista on jouduttu jo kieltäytymään. Miksihän kesti niin kauan, että jonkinlaiseen tuotantoon edes päästiin? Aluksi luvattiin toukokuun lopussa, sitten kesäkuun lopussa ja kuinkahan monta tonnia viime vuonna tehtiin.

Tämä uutisointi on ja on ollut räikeän väritettyä, ettei toimittajat ja asiakkaat hermostuisi. Ja sellun hinta jatkaa vain nousuaan. Eli oleellista tuotannon kannattavuutta ei ole syytä paljastaa. Varmaankin jatkaneet tilikautta maksimimäärän.

onnellinenRe: Tehdas lomailee16.5.2012 20.51
Mistä tämä uskomaton negatiivisuus oikein kumpuaa.
Eikö meidän kaikkien tulisi olla vilpittömästi tyytyväisiä siitä, että tehdas työllistää suoraan 160 henkilöä ja välillisesti vielä lisäksi ainakin saman verran.
Jos kaikki tämä tarmo minkä eräät herrat ovat tuhlanneet todistaakseen PB:n ajautumisen perikatoon pikaisesti, olisi käytetty johonkin järkevään tekemiseen olisi Juankoskella asiat taas pikkaisen verran paremmin.
Mutta näyttää olevan niin, että osa meistä ei halua tarttua lapioon vaan ottaa sen ainaisen "mielensä pahoittajan" roolin.

kansanliikkeen miesRe: Tehdas lomailee16.5.2012 22.25
Minä en olisi ylpeä neljä vuotta jatkuneesta paskan puhumisesta, vaikka olisin kepulainen. Parhaat palat löytyvät Koillis-Savosta ja miljoonahankkeiden esittelyistä.
Valtaryhmien valtuutetut ovat niitä eläimiä siinä narussa.

Pena T.Re: Tehdas lomailee16.5.2012 22.32
Voin sanoa rehellisesti, että Juankosken johto on salannut ja yrittänyt salata paljon. Paljon on kerrottu valheita. Paljon on kehotettu positiivisuuteen, vaikka on pitänyt katsella vierestä, kun kepuvaltuutetut äänetävät "jaa" tuhoon johtaville päätöksille.
Ovatko talouden tuhonneet niitä pesän likaajia vai ne, jotka ovat yrittäneet pelastaa taloutemme ja saattaa päätöksenteon todellisuuspohjalle?
Vastaapa, Erika.

SepeRe: Tehdas lomailee16.5.2012 23.16
Helsingin yliopiston valtiotieteiden tohtori teki väitöskirjan Nokiaa koskevasta suomalaisen median ylipositiivisesta uutisoinnista koskien Nokiaa. Jos kritiikkiä olisi löytynyt, olisi Nokia joutunut nopeammin suuntaamaan tuotantonsa uuteen tekniikkaan ja tehnyt vähemmän raskaita virheitä.
Sama koskee nyt selvästi PB:tä, josta uutisoidaan ilman kritiikkiä, ilman todellisuuden pohjaa ja ilman oikeita tuloksia, tavoitteita ja ilman oikeita numeroita.
Ne jotka kritisoivat eivät ole syyllisiä, vaan yrityksen johto, yrityksen hallitus, ja media, jonka silkkisissä hanskoissa ja vailla todellisuutta kirjoitellaan positiivisia tuloksia, vaikka totuus onkin jo nähtävissä.
Ja eivät kritisoivat henkilöt voi Juankosken tuholle mitään, sillä vain syy on yksipuoluejohdossa, jossa monopolin saanut valtapuolue kepu päättää asioista ja kenelläkään ei ole mitään vaikutusta siihen.
Mutta pelinsä kullakin, ja näinhän kansa on tahtonut, mutta tahtooko kuitenkaan.

ToiveikasRe: Tehdas lomailee17.5.2012 9.06
Jospa se kuitenkin jotain tuottaa kerta näin pitkään jo toiminut, ja varaa on kakku kahveja joka kuukausi tarjota.

Jotakin sentään tuottaa varmastiRe: Tehdas lomailee17.5.2012 9.36
Viiden miljoonan kuntatakauksella pystyy aika monet kahvit tarjoamaan. Kuitenkin voin todeta, että vain muutamalla tonnilla korkeintaan tarjoavat ja loput rahat menevät aivan muuhun.
Onneksi olkoon tuotantoennätyksistä. Aika näyttää kuinka oikeassa Koillis- Savo lehti oli uutisoinnissaan. Toivotan, ettei uutinen paljastuu pelkäksi tuottajan vaalikikaksi. Keskustapuoluelaiselta tuottajalta voi kyllä tätäkin odottaa , mutta jos tämä tällaiseksi osoittautuu jatkossa, niin silloin kyllä lehti on todella heikoilla jatkossa. Jotakin samansuuntaista ajatusta oli pelkästä kikasta paikallisuutisoinnissa Yle Savolla. Hehän laittoivat koko uutisoinnin Koillis-Savo lehden piikkiin. Eivät halunneet ottaa mitään riskiä siitä koska eivät ilmeisesti uskoneet lehden uutisointi olevan totisinta totta. Itse myös kuitenkin epäilen sen olleen vaali kikan. Koska korviini on kantautunut tietoja yrityksen maksuvaikeuksista kaikkine vesilaskujen perintöineen, joten ei se todellista kuva kuitenkaan Koillis- Savo lehti joka tapauksessa antanut. Ei Erika muistanut näistä todellisista vaikeuksista mainita mitään. Ja näin suuri epäilyksen varjo uutisoinnin ylle jäi leijumaan. Onnittelut onnistuneista ajo ennätyksistä tehtaalle ja sille, että karun arjen keskellä muistetaan myös joskus rentoutua kahvikupposten äärellä.

Ikkunapöydässä havaittuaRe: Tehdas lomailee17.5.2012 10.31
Harmageddon, sinä nimeäsi häpeävä viisastelija. Kirjoita nyt jotain älykästä tehtaan toiminnasta. Älä kuitenkaan usko Koillis-Savo -lehteä aivan kaikessa.
Joulun jälkeen tehdas on tehnyt tähän päivään mennessä n. 50 % kapasitettistaan, korkeintaan. Nyt on seisty taas viikko. Se siitä täysillä ajamisesta. Tappiota voi laskea syntyneen joulun jälkeen ehkä 3-4 milj. euroa nykyisillä hinnoilla. Tähän sitten rahoituksen kulut päälle.
Tarinat tiskiin, Harmageddon. Kerro, mihin tehtaan rahat ovat haihtuneet.

alan miesRe: Tehdas lomailee17.5.2012 10.39
Pankaa nyt hyvät ihmiset linkki, kun lainaatte jotain uutista. Melkein puoli tuntia saa etsiä, että löytää esimerkiksi tämän:

http://yle.fi/uutiset/premium_boardilla_pyyhkii_nyt_hyvin/6099092

Uutinen on sikäli hauska, että siinä olevan kuvan pitäisi tietysti tukea sitä tekstiä. Eli jos pyyhkii hyvin, pitäisi olla joku kuva tuotteesta esimerkiksi konerulla kartonkia, tai asiakasrullia tai arkkeja jne. Mutta tämä kuva on jostakin telasta, jota kunnossapitoseisokissa asennetaan koneelle. Kuvahan tukee juuri sitä, että korjausseisokkia taitaa olla ajallisesti enemmän kuin tuotantoaikaa.

PunahilkkaRe: Tehdas lomailee17.5.2012 11.21
Huomasitko, mitä uutisen viimeisenä lauseena oli. Siinä oli lähde tähän "uutisankkaan" elikkä PB:n hyvästä tuotannosta julkaisi ensimäisenä paikallislehti K-S. Ja kirjoittajana oli "ankkalinnan uutisten" tuottaja E.Suominen.
Mutta olihan siinä sellaista puutaheinää kuitenkin, kuten "koneet" ovat olleet koko ajan käynnissä Joulukuusta lähtien. Ensiksi kuinkahan monta kartonkikonetta PB:llä on käytössä. Ja toiseksi 1.2 Savon sanomille "varatoimitusjohtaja" B kertoi, että tehtaalla pyyhkii paremmin ja pitempi aikaiseen seisokkiin ei nyt tarvittu lähteä. Siis pitempiaikaiseen seisokkiin. Myös 1.2 olevassa uutisessa B kertoo:" tehtaalla aloitettiin pari viikkoa sitten YT-neuvottelut lomautuksista. YT-neuvotteluja jatketaan , jotta yhtiö voi tarvittaessa lomauttaa henkilökuntaa myöhemmin." Tässä kolme kuukautta vanhassa todellisessa uutisessa on kaikki oleellinen.
Eilen tuottaja Suomisen uutisankassa ei ole mitään oleellista, paitsi kakkukahvit, jotka syötiin kolmisen viikkoa sitten. Oliko myös uutinen kolmisen viikkoa vanha, sillä tehdas seisoo ja puuta ei ole laanilla. ollut päiviin. Ei kannattaisi politikoida ihmisille tärkeillä uutisilla, mutta paikallislehti on nykyään valtaa pitävän keskustapuolueen virallinen puoluelehti, joten siltä voi odottaa mitä tahansa. Myös tälläistä "parvella Toskaa" operettia.

devilRe: Tehdas lomailee17.5.2012 12.15
Onnelliselle vastaisin, että kyseisillä herroilla ei varmaankaan ole kykyä tai heillä ei ole sellaista luonteen piirrettä, että asiat esitetään päinvastoin, kuin ne todellisuudessa ovat.
Te itse näytitte, yhdessä demareiden kanssa, tämän vaalikauden ensimmäisessä kokouksessa mihin kyseisiä herroja tarvitaan. Jos kykysi ei riitä ajattelemaan niin pitkälle taaksepäin, niin vastaus on "ei mihinkään". Turha on jorista enää mistään yhteistyöstä, kun teistä ei ole sellaiseen millään saralla. Teillä on vain se oma "mätäpaise", joka pitäisi saada puhkaistua, että Juankoskella voitaisiin oikeasti alkaa tekemään jotain muutakin, kuin lapioimaan paskaa.

Totuutta ei voi kiertääRe: Tehdas lomailee17.5.2012 12.18
Koillis- Savo lehti vetelee viimeisiään varsinkin jos uutisointi lopulta osoittautuu suorastaan vaali jujuksi.
Jo paikallislehti profiloituu noinkin vahvasti yhden puolueen lehdeksi, jota tuottaa keskustapuolueen kunnallispoliitikko, niin ei ole oikein puhua enää ollenkaan paikallislehdestä.
Varsin moni tuttavani on kertonut jättäneensä lehden lukematta ja varsinkin tilaamatta. Varsin monelle on käynyt selväksi lehden sitoutuminen valtapuolueen äänen kannattajaksi.
No jos tilaajamäärät ovat huvenneet minkä voisi olettaa tapahtuneen tuottajan vaihtumisen myötä, niin voi olla, että kyseessä onkin tietoinen päätös siirtyä puoluelehdeksi.
Minä joka olen vankkumaton demari, tilasin aikaisemmin lehden, mutta nyt tuottajan vaihduttua lopetin lehden tilaamisen. Kuitenkin lueskelen kyllä jos jossakin satun se näkemään aivan mielenkiinnosta ja katson mitä Erika on saanut aikaiseksi.
Nytkin luin ja kuinkas ollakaan tuli heti ajatus , että voi Erika kuinka suuren bluffin laskit jäleen liikkeelle.
Miksi tuli tämä ajatus koska olen läheltä seurannut todellista tilannetta tehtaalla sen ympäristöstä käsin päivittäin.

oikolukijaRe: Tehdas lomailee17.5.2012 12.28
Tuosta "parvella Toskaa" operetista ja asioiden esittämisestä päinvastoin tuli mieleen arvoitus: Mitä eroa on pianistilla ja huilistilla?
Vast. Huilistilla on pilli kuonon alla ja pianistilla päinvastoin.

17.5.2012Re: Tehdas lomailee17.5.2012 14.50
Näytti tulevan puuta, ja hiomokin toimi. Biolämmössä oltiin hiljaa. Lähteeköhän se käyntiin "viikon huoltotauon" jälkeen? Onko rahaa löytynyt ja laskut hoidettu?

aln kolmas miesRe: Tehdas lomailee17.5.2012 17.09
Pitkään juhlittiin uutta tuotanoennätystä kakkukahvien kera. Kun saatiin tuo viikon huoltoseisokki taas seisottua, niin nyt olisi hyvä juoda taas kakkukahvit seisokin loppumisen kunniaksi.

Varatoimitusjohtaja on kertonut tavallisesti "hyvin luotettavalle" Koillis-Savo lehdelle, että tilauksia on taas noin pariksi viikoksi. Jos ja kun tehdas PBF:n tiedotteiden mukaan "aina ajaa täysillä", niin tilauskantaa olisi siten TAM 37:ssa tuollaiset 2400 tonnia. Tiedotteen epämääräisen luonteen vuoksi todelliseen tilauskantaan voitanee hyväksyä vain noin 70%:a, koska tehtaallahan on yllättävästi jo kehitetty ihan uusia tuotteitakin muutamassa viikossa. TECTA:n kehittämiseen meni taannoin Römssyn porukalla kuitenkin useita vuosia. Todellinen tilauskanta lienee siis luokkaa 1600-1700 tonnia.

Toukokuussa tehdas on vappuseisokkien ja pitkän huoltoseisokin vuoksi enimmäkseen seissyt tähän saakka. Kun nyt ajetaan loppukuussa vaikka tuo 1700 tonnia, niin kokonaistuotanto taitaa jäädä toukokuussa pariin tuhanteen tonniin. Ennen konkurssia Römssy ajeli myös tuotantoennätyksiä ja taisi yltää ainakin 5000 tonniin kuukaudessa.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että nuo kakkukahvit juotiin sen vuoksi, että tuotatotaso oli jäänyt ennätyksellisen alas ja tehdas kuitenkin "pyöri täysillä".

alan miesRe: Tehdas lomailee18.5.2012 7.53
Kyllä näyttää euroalueella kysyntä menevän alas kovaa vauhtia ja myös euron arvo. Kun raha ei riitä, karsitaan nimenomaan luxustuotteiden ostoja. Metsä Board ja PBF ovat erikoistuneet juuri luxustuotteiden pakkaamiseen.

Täällä on joku jopa kehunut, kuinka Metsä Boardin kurssi on viime päivinä kehittynyt hyvin. No eilen oli pudotus 4% ja tänään varmaan samanmoinen. En kehtaisi tunnustautua osakkeenomistajaksi - ainakaan uudeksi sellaiseksi.

Kun euron kurssi dollariin nähden laskee, ei kartongin myyntihinta muutu ainakaan ylöspäin. Sen sijaan raaka-aineet, kuten sellu, ovat enemmän riippuvaisia dollarista ja hinta nousee. Myyntitulon ja kustannusten erotus pienenee kaiken aikaa.

Vaikea on tulevaisuus PBF:lle. Ei pääse pitkiin sopimuksiin brand ownereiden kanssa. Spot-hinnoilla joutuu myymään ja ne ovat tässä tilanteessa alhaiset.

18.5.2012Re: Tehdas lomailee18.5.2012 12.15
Raaka-aineita oli tehtaan ympäristössä 1 päiväksi näkyvissä, osin vielä vähemmän, esim. sellua. Kai se rekkaralli tuo tavaraa, että selvitään viikonlopun yli.
Jos on tilauksia ja kone pyörii koko ajan, pitäisi sen näkyä ulos asti.
No, ihmeitä tapahtuu joka päivä, kuten kirkkoneuvoston jäsenetkin tietävät. Kassapuolella se kahden kalan ja viiden leivän ihme olisi paikallaan. Pienestäkin potista voitaisiin maksaa tuhat laskua.

naapurikunnasta neuvoRe: Tehdas lomailee18.5.2012 15.28
Juankosken johdon pitäisi ajatella kuntalaisten etuja kuten liikemiehet. Ei yksityisen tehtaan tukeminen miljoonilla ole hyvää bisnestä, kun voittoa ei tule ja verotulotkin tulevat alle 6 kk ajalta.
Järkeä peliin eikä riskinottoa. Kreikka ja Espanja panevat kasinopelurit kärsimään Suomessakin. Ovatko juankoskelaiset ansainneet päästä mukaan maksajiksi?
Mitä nyt, kun kaikki on sotkettu Biolämpöä ja kiinteistöjen kiinnityksiä myöten? Konsultiit ja Kangasperko pitivät todella huolen siitä, että uutta yrittäjää ei saada tilanteen pelastajaksi. Taitaa olla parasta maksattaa takaustappio suoraan asianosaisilla puuhaihmisillä ja "päättäjillä".

alan miesRe: Tehdas lomailee18.5.2012 15.57
PBF tiedottaa, että 'tilauksia on taas noin pariksi viikoksi'. Onko sitten noin pari viikkoa hyvä tilauskanta.

Hiukan tätä selvittelin ja löysin vanhan M-realin maininnan: 'Kartongin tilauskanta on tällä hetkellä historian paras. Se on yli kolme kuukautta, kun normaali tilauskanta on alle kuukauden.'

Toisin sanoen, olisi syytä kehuskella, jos olisi yli kuukauden tilauskanta. Järkevässä ajo-ohjelmassa ajettaisiin eri lajit aina tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä niin tulisi vähiten hylkyä. Nyt näyttää siltä, ettei normaalia tuotannonsuunnittelua voi tehdä, vaan ajetaan aina se tilaus, joka sattuu nyt olemaan saatavilla.

Alan parempi miesRe: Tehdas lomailee18.5.2012 23.55
Alan mies on taas tiedon Tonava ja ajatusten Aurajoki. Netissä roikkuen on päätellyt, että kun Metsä Boardin kurssi on laskenut 4 %, niin kartongin myyntimahdollisuudet ovat romahtaneet. Ja jos euron kurssi laskee, niin ei pysty enää myymään. Kyllähän se 1 ege on 1 ege aina euroalueelle myytäessä. Ja dollarialueella tämähän merkitsee vanhan hyvän ajan devalvaatiota.

Sillehän ei voi mitään, että aikoinaan Otaniemessä ei opetettu taloustieteitä. Onneksi nyt on Aalto-yliopisto, niin ekonomit oppivat paremmin tuotantotaloutta ja sulppuinssit kansantalouden totuuksia.

Alan parempi miesRe: Tehdas lomailee19.5.2012 0.35
Kommentteja Alan M:lle myös tilauskannasta; edelleenkin nettiä selailemalla hän löytää mitä tahansa M-realilta. Tieto on vanhaa, yhtiön nimi on nykyisin Metsä Board.

Kolme kuukautta oli reilu vuosi sitten ongelmallinen tilauskanta, sekä valmistajalle että asiakkaille. Pari kolme viikkoa on ihan hyvä järkevien ajojärjestelyjen kannalta sekä asiakaspalvelun kannalta.

Jotkut ovat kai laatineet paperi/kartonkikoneelle ajo-ohjelmaa tai trimmausta viimeksi viime vuosituhannella, tänä päivänä homma sujunee sutjakammin.

PutkinotkoRe: Tehdas lomailee19.5.2012 5.36
Alkaa tuntua siltä, että alan ns. paremmalta mieheltä on perusasiat tyystin nollassa. Jos ei ymmärrä edes markkinoiden aaltoilua taantuvassa EU ssa ja euron suhdetta dollariin. Tyhjä tynnyri kolisee aina.nyt huomaa, että tätä pölvästiä ei tartte ottaa tosissaan. Jos sellun markkinahinta on x dollaria, niin paljonko tuottaja saa ostajalta.

alan miesRe: Tehdas lomailee19.5.2012 11.47
Alan paremman miehen kanssa ei kannata paljon väitellä. Esittää mielipiteitä, jotka ovat fiktiota. Ei kai osaa etsiä faktaa ja panna linkkiä. Selvempi on panna esimerkiksi tuoreinta luotettavaa tietoa paperi- ja kartonkiteollisuuden tilauskannasta Suomessa. Se on pudonnut maaliskuussa vuositasolla 12.5%.

http://www.stat.fi/til/teul/2012/03/teul_2012_03_2012-05-10_tie_001_fi.html

Vaikka en ole selluinsinööri, niin näen, että sellun hinta ja kuusikuitupuun hinta ovat kolmessa kuukaudessa nousseet yli 10%. Metsä Boardin omistajat seuraavat näitä omilta sivuiltaan:

http://www.metsaboard.com/investors/newsandreports/Market_information/Pages/Market_monitor_Wood.aspx

Metsä Boardin omistajat ovat valveutuneita, koskapa kurssi putoaa aina enemmän kuin muu pörssi. Esimerkiksi kahtena viime pörssipäivänä 4% ja 5.7%.

Kyllä nämä kaikki tekijät ennakoivat myös vaikeuksia PBF:n toimintaan. Ei ole varastossa halvemmalla ostettua sellua. Täytyy varmaan odottaa, että saa epämääräisiltä ostajilta maksun ja voi jälleen ostaa sellua ja toimittaa kartonkia. Voi olla pitkät toimitusajat tällaisella systeemillä.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee19.5.2012 16.15
Alan parempi mies katselee asioita aurinkolasien läpi ja saivartelee alan miehelle, kun alan mies valistaa palstan runsasta lukijakuntaa erittäin asiallisten ja valaisevien linkkien avulle. Ehdotan alan miehelle tiedottaja Oscaria. Kiitos alan mies! Toivottavasti tapaamme pian.

Huolestuttavat on nuo teollisuuden tilauskannat Suomessa ja kauppatasekin on pahasti pakkasella. Kun ei käytä aurinkolaseja, niin sokea Reettakin näkee yhdellä silmäyksellä jo 19.5.2012 Hesarinkin taloussivulta B 10, että eihän tässä kovin mene hyvin. Pörssikin on sojottanut jo 9 viikkoa kaakkoon ja sehän on perinteisesti aina haistanut talouden tulevan suunnan jo 6 kk ennakkoon.

Ainoita positiivisia asioita ovat ylivahvan euron arvon sulaminen ja raakaöljyn hinnan lasku. Niin onhan tässä kyllä pantava merkille sekin, että tuota vapaata rahaa näyttää olevan paljon liikenteessä, kun sitä koko ajan lainataan melkein nollakorolla mm. Saksassa, USA:ssa ja köyhässä Suomessakin. Kallistuva taala on myrkkyä ostomassan varassa pyörivälle PBF:lle. Ilmankos nuo sellupaalit on vähissä tehtaan varastoissa.

Eiköhän tästä saada EKP:n avulla ihan komea inflaatioralli käyntiin pikapuoliin EU:n alueella. Perinteisesti ammattiliitot ovat meillä huolehtineet siitä, ettei suomalainen työtekijä koskaan ole jäänyt osattomaksi, kun on sitten puhuttu noista sopimuspalkoista ja muista kaikenkarvaisista lisistä. Meillehän on jo kehitetty lomaltapaluuraha. Seuraavalla neuvottelukierroksella esiin nosteaan ilmeisesti töihinmenoraha.

Isot johtajat ovat tässä meillä näyttäneet hyvää esimerkkiä mm. Finnarilla. Ei kunnon johtaja töihin astu, ellei töihintuloraha ole vähintää 150 000 euroa. Mutta sehän onkin valtion firma ja suomalaisten kansallisaarre. Joka on hinnalla millä hyvänsä pelastettava. Vähän samoin kulki ajattelu Römssyn valuvikaisessa virityksessä. Olisi ollut parempi antaa todellisten liikemiesten hoitaa hommat kuin hirttää kunnan ja PBF:n asiat laittomasti yhteen.

Sehän on siis selvä, että töihin pitää jokaisena työpäivän työtekijänkin mennä ja tuollainen 100 EUR:a voisi olla ihan kohtuullinen päivittäinen töihinmenoraha. Mielummin sen ottaa vastaan, kun lähtee lääkäriltä hakemaan todistuksen, että taisin tuossa rankassa työteossa hieman uuvahtaa. Nyt olisi pieni hermolepo paikallaan.

Pienellä PBF:llä on valitettavasti kaikki munat samassa korissa. On vain yksi pieni, kapea ja hidas kartonkikone, off-koutteri ja ainakin osittain ulkoistettu arkitus. Ympäristöasioissakin PBF on ihan kaupungin peukalon alla. Laskeehan PBF ison jätevesimääränsä Juankosken kaupungin 70%:sti omistamaan jätevesilaitokseen, jonka toinen omistaja on Kaavin kunta 30% osuudella. Johda siinä sitten yritystä, kun pitää joka asiassa kysyä neuvoa kaupunginjohtajalta tai peräti valtuustolta.

Kaikki merkit viittaa siihen, että PBF:n liiketoimintasuunnitelmassa on pahoja valuvikoja ja aika tiimalasissa näyttää käyvän hyvin vähiin.

Tarttis varmaan tehdä jotain.

yläkoulun tytötRe: Tehdas lomailee19.5.2012 16.34
Korkojen nousua ei tarvitse odottaa kauan. Se on tosin myrkkyä pahasti velkaantuneelle Juankoskelle ja kartonkitehtaalle, molemmille siis.
Tuleekohan Rane ja Joke torille selittämään tekemiään ratkaisuja ja syntynyttä tilannetta, vai syytetäänkö Vapaata Juankoskea Euroopan talouden horjumisesta ja Stromsdalin konkurssista vuodelta 2008? Me veikkaamme jälkimmäistä vaihtoehtoa. Onhan se Koillis-Savo kepun oma äänitorvi.
Kesä tulee, ja me kuljemme torilla korkeissa koroissa.

Toinen alan miesRe: Tehdas lomailee19.5.2012 21.37
Alan miehellä on laaja näkemys puunjalostusalalle. Siitä suuri tunnustus hänelle. Asioiden kärjistys joissain asioissa menee joskus hieman yli. Aasian mittakaava ei välttämättä pure aina Euroopan markkinoilla.

Metsä Boardia vastaan Alan miehellä tuntuu olevan jotain hampaan kolossa. OMX-Helsinkinki tilastoissa puolen vuoden tilastoissa toiseksi paras kurssikehitys +39 % ei näköjään tee vaikutusta. Toki osingon maksua odotellaan, mutta yhtiön tila on aliarvioitu kurssikehityksessä. Pahimmat tappiopesät on suljettu, ja odotellaan aikaa parempaa kannattavana keskisuurena yhtiöna. Maailman tuulet heiluttaa kaikkia, mutta tällä hetkellä Eupooppalaiseen kuluttajapakkaukseen panostaminen ei välttämättä näytä huonolta.

Sen sijaan huonolta näyttää, jos puuttuu vakavaraisuus, loppukäyttäjähyväksynnät ja markkinoiden luottamus. Esim. nuo Premium Boardin sertifikaatit ovat enemmän kuin kotikutoisia. Kukaan mainetta kunnioittava toimittaja ei laita mitään ISEGA-lausuntoja nettisivuilleen. Muilla alan toimijoilla on ISO-sertifiointi, joka pitää sisällään kolmannen osapuolen lausunnot tuoteturvallisuudesta. Tässäkin yritetään mennä yli sieltä missä aita on matalin.

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee19.5.2012 22.09
alan parempi mies se vaan jatkaa itsepintaisesti väärän tiedon levittelyä ja aiheetta käyttää vielä nimimerkkiä "alan parempi mies". Väärän ja kritiikittömän, aurinkolasien läpi havaitsemansa tiedon levityksen vuoksi hänet onkin jo joudutta kastaamaan uudestaan "alan huonommaksi mieheksi". Nyt kyllä tekee mieli kastaa hänet "alan huonoimmaksi mieheksi".

Nyt alan parempi mies on yllä heittäytynyt jo yliopistoasiantuntijaksi ja kirkkain silmin väittää, että Otaniemen TKK:ssa ei ole opetettu taloustieteita ja vasta Aalto-yliopiston aikana ekonomit oppivat paremmin tuotantotaloutta. Jos alan parempi mies on joskus harjoittanut "insinööriopintoja" Otaniemessa , niin kysymyksessä täytyy olla ns. ikiteekkari, joka jo ensimmäisenä vuotena ratkesi ryyppäämään ja jätti opiskelut sikseen. Itsekin noita taloustieteitä kyseisessä opinajossa kauan sitten hoitaneena tiedän, että kyllä suomalainen insinööri aika hyvin on perillä talousasioista. Entisen TKK:n tuotantotalouden osastolta on tullut monta hyvää insinööriä myös metsäteollisuuden ja itsekin olen monen tuotantotalouden insinöörin diplomitöitä työnanatajan puolesta valvonut ja aina kohteena oli silloin metsäteollisuus, koska ala on minulle tärkeä.

Ja miksi ihmellä alan parempi mies sitten alkaa halveeraamaan "sulppuinsinöörien" kanasantaloustieteen opintoja. Selluinsinöörin alan parempi mies muuttaa sulppuinsinööriksi, koska haluaa haventaa tuolla käsitteellään koko ammattikunnan. Alan paremmalla miehellä ei ole "puhtaat jauhot pussissa"

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee19.5.2012 23.00
alan toinen mies näyttää huomanneen PBF:n sertifikaattien osalta aivan saman asian, minkä minäkin panin merkille. Kovasti on kotikutoista tuo PBF:n homma. Kyllä sellainen paistaa valitettavasti joka asiassa. Siitä ei jää asiakkaille hyvä kuva.

Alaa täysin tuntematon jo "alan huonommaksi mieheksi" uudelleen kastamani alan asiantuntija näyttää tietävän, että varatoimitusjohtajan mainitsema parin viikon ja siis ehkä korkeintaan noin 1600-1700 tonnin tilauskanta on aivan optimaalinen ajojärjestelyjen ja asiakaspalvelun kannalta. alan huonompi mies ei esitä taaskaan mitään faktatietoa väitteidensä tueksi.

Kyllähän alan huonomman miehen täytyy tietää, että PBF:n tehtaalla on paha pullonkaula viimeistelyssä. Koska viimeistelyn kapasiteetti on pienempi kuin kartonkikoneen kapasiteetti, niin jossain vaiheessa kartonkikone on silloin pakko pysäyttää, koska tehtaalla ei ole varastotiloja. Pitkä varastoon ajaminen tulee taas PBF:lle hyvin kalliiksi.

Esim. 3000 tonnin varasto tulee kartonkikoneella ajetuksi noin 15 päivässä ja jos varastoon ajetulle tonnille oletetaan vaikka 700 EUR:n tonnihinta, niin varastoon sitoutuua 2.1 MEUR:a. Mistä alan huonompi mies kuvittelet, että varatoimitusjohtaja repäisee tällaisen shekin, kun äskettäin jopa 12 216 EUR:n tratta oli pystyssä.

Minulla on sellainen käsitys, että PBF:n keskimääräinen tilauskoko on vain alle 10 tonnia. Kun kartonkikoneen päiväkapasiteetti lienee jossain 170-190 tonnin välillä, niin tuon 10 tonnin tilauksen ajamiseen menee kartonkikoneen ajaessa täysillä tuollaiset 1.3 tuntia ja yhdessä vuorossa saattaa tulla siten 6 kappaletta noita lajinvaihtoja. Tietenkin voi olla niin, että noita tilauksia voidaan jotenkin yhdistellä. Mutta joka tapauksessa tehtaallahan tuntuu olevan tuotanto-ohjelmassaan ilmeisesti ainakin perinteiset neljä päälajia ja sitten on kuulema kehitetty jo ihan uusiakin tuotteita.

Aikamoinen varastosouvi tehtaalla tulee, kun joudutaan edestakasin rullia kärräämään. Sitten on vielä lisäkiusana nuo huonosti trimmautuvat tuotantolaitteet, niin on siinä ajajärjestelyissä miettimistä alan huonommalle ja paremmallekin miehelle

alan huonompi mies puhuu myös muka hyvin tietoisena PBF:n asiakaspalvelutasosta. Minun muistini mukaan tehtaalla ei taida olla edes asiakaspalveluinsinööriä. Kun tilaukset ovat keskikooltaan noinkin pieniä, niin kyllähän 1600-1700 tonnin tilauskantaan tarvitaan kymmeniä asiakkaita, joita joudutaan haalimaan ympäri Europpaa. Herää vaan kysymys, että kunka monta asiakaspalveluinsinööriä tällaiseen toimintaan tarvitaan. Minusta ei yksi ei riitä alkuunkaan. Nythän tehtaalla on kotisivun mukaan vain neljä myynnin koordinaattoria ja myyntijohtaja. Taannoin alan mies huomautti, että kokeneet myyntijermut lähtivät firmasta jo muutamia viikkoja sitten.

Vastauksia vaillaRe: Tehdas lomailee20.5.2012 0.52
"Tuleekohan Rane ja Joke torille selittämään tekemiään ratkaisuja ja syntynyttä tilannetta"
Mutta milloin MARTTI POHJOLAINEN tulet torille?

sateen tekijäRe: Tehdas lomailee20.5.2012 1.34
Rane ja Jokke ei torille selittelmään tule. Miesten eväät on jo syöty aikapäiviä sitten ja luottamus mennyt.

Suoraselkäinen Martti tulee varmasti, mutta Martilta pitää vaatia "nakit ja muusi". Siitten pannaan porukalla kylän asiat kuntoon. Aikaa meillä on vielä runsaasti.

alan miesRe: Tehdas lomailee20.5.2012 7.16
Tämä FBB on mielenkiintoinen tuote. Se on ollut perinteisesti eurooppalainen ja jenkeissä on suosittu SBB:tä. Kun alan bisnes kasvaa lähinnä vain Aasiassa, on tietysti mielenkiintoista nähdä, kumpi linja siellä omaksutaan. Viime aikoina se onkin nähty eli yhä enemmän starttaa FBB-koneita. Tällä ei sinänsä ole heti paljon merkitystä Euroopan markkinoilla ja etenkään kun euron arvo nyt laskee. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, miten on käynyt kopiopapereissa ja päällystetyssä puuvapaassa.

Sen sijaan, jos ahtaasti tulkitaan taivekartonkimarkkina Euroopassa vain Eurooppalaiseksi FBB-markkinaksi, niin useiden lähteiden mukaan se on 2.1 miljoonaa tonnia. Laskeskelin, mikä on maksimaalinen Suomen osuus tuosta kakusta.

Pelkän Metsä Boardin kapasiteetti on 935 kt/a eli 45% Euroopan markkinasta. Kun siihen lisätään Inkeroinen 220 kt/a, Pankaboard 100 kt/a ja PBF 80 kt/a, niin päästään lukemaan 1 335 kt/a, joka on jo 64% markkinasta. Tämän lisäksi Imatra tekee jonkun määrän FBB:tä.

Eurooppalaisen ostajan näkökulmasta tässä on selvä maariski. Mitä jos Paperiliitto tai AKT alkaa lyödä jarruja taas jossain vaiheessa? Onko Metsä Boardin strategia kohdallaan?

Vaikea on Pankaboardin ja PBF:n toimia kannattavasti, jos ostajat ovat hiukankaan suurempia. Kyllä on helppo myydä FBB:tä Ruotsista tai Englannista. Jokainen valveutunut isompi ostaja ostaa tavaraa vähintään kahdelta toimittajalta ja eri maista. Käykö tässä niin kuin kävi liiallisessa SC- ja LWC-keskittymässä Suomeen?

Alan parempi miesRe: Tehdas lomailee20.5.2012 8.51
Alan kolmas mies, joka jo on kaikkien tuotantotieteitten professori ja teollisuuden rakastama konsultti on nyt ruvennut papiksikin, tosin ilman
kasteoikeutta. Kyllä minä jatkan nimimerkillä alan parempi mies, joten
ystävällisesti lopeta nimimerkkien vääristely. Moiseen alentuminen osoittaa huonoa itsetuntoa.

Ikkunapöydän raatiRe: Tehdas lomailee20.5.2012 11.15
Alan eriasteiset miehet voisivat alan spesialisteina kertoa, miten Premium Board Finland Oy voisi tehdä voittoa ja rahoittaa tuotantonsa.
Näillä sivuilla on käsitelty paljon meitä juankoskelaisia kiinnostavia ja huolettavia asioita kuten tuotannon pätkimistä ja rahoitustilannetta. Jonkin nimimerkin mollaus ei voisi vähempää kiinnostaa...

alan kolmas miesRe: Tehdas lomailee20.5.2012 15.32
alan mies pohdiskelee mielenkiintoisella tavalla FBB/SBB markkinoita. Ei onnistunt Enson SBB viritys aikoinaan KK 5:lla. Pienempi firma olisi siinä harjoituksesa mennyt konkurssiin sain kuulla. Eurooppalainen merkkina ei suostunut muuttumaan amerikkalaiseen suuntaan.

Miten on nyt? Siinäpä olisi miettimistä. Tähän keskusteluun on ehkä paikallaan lisätä eräs mieleeni ikuisesti jäänyt suomalaisen teollisuusmiehen "ennustus". Kyse oli kilpailukykylaskelmasta Metsäteollisuuden keskusliittoon, joka siihen aikaan vielä seurasi tarmolla metsäteollisuutemme kilpailukykyä. Vertailuun oli valittu meidän keskeiset vientituotteet.

Nuoren insinöörin piti sitten teollisuuden edustajalta kysyä päällystämättömän hienopaperitehtaan osalta, mikä on edustava hienopaperikoneen kapasiteetti kustannusvertailua varten tulevaisuuttakin silmällä pitäen. Asiantuntija totesi, että se on 60 000 t/a ja "sitä suuremmaksi hienopaperikone (erikoispaperikone) tuskin koskaan kasvaa".

alan mies tietää hyvin, että ainakin Kiinassa tuo bulkkituotteeksi muuttuneen hienopaperikoneen koko on tänä päivänä jotain ihan muuta. Päällystetty hienopaperi bulkkiutui Enson Oulun isojen koneiden myötä ja sen jälkeen rajoja on ylitetty koko ajan. Kaukaan ensimmäisen LWC paperikoneen suunnittelykapasiteettikin oli muistaakseni vain 120 000 t/a. Kone ei ole enää entisensä. Konekoon jatkuvasti kasvaessa maailmaan on luotu pysyvä ylikapasiteetti moniin tuotteisiin ja tästäkin syystä uutta kapasiteettia/koneita rakentavien yritysten kurssit pörsseissä säännönmukaisesti laskee, kun investoinnista ilmoitetaan. Alalla hyvin pärjännyt Smurfitkin on kehuskellut julkiseti erilaisissa seminaareissa, että he eivät ole koskaan rakentaneet uutta paperikonetta, mutta kannattavuus on kyllä alan kärkiluokkaa. Siinä sitä olisi oppimista UPM:llekin.

aln mies on tuon FBB kapasiteettilaskelmansa osalta käsittääkseni oikealla tasolla, mutta laskelmasta puuttuu monia vahvoja tekijöitä, joista otan esille nyt mm. MM:n ja Careon. Teen tämän siksi, että ei unohdettaisi tuota kierrätyskuituhommaakaan. alan mieskin on jo aiemmin huomannut sen, että tuo MM se vaan vuodesta toiseen jyskyttää tiskiin korkeita kannattavuuslukuja. Mitkään maailman myrskyt eivät tunnu haittaavan itävaltalaisten bisneksiä.

alan mies tuo esille myös kartongin ostajien näkökulman. Itse pidän tätä näkökulmaa erittäin tärkeänä ja olen tähän jo aiemmin viitannutkin PBF:n pienen tilauskoon osalta. Aikoinaan Finnpap oli hyvä organisaatio, kun se isona organisaationa pystyi toimittamaan sanomalehtipaperia isoille kustantajille laidasta laitaan. Oli siis neuvotteluvoimaa. Nuo isot mediatalot ovat aina olleet suurempia kuin joku yksittäinen paperitehdas. Nytkin Facebook:in IPO:ssa firman hinta nousi vissiin 104 miljardiin taalaan. PBF:n varatoimitusjohtajan tai myyntikordinaattoreiden on turha ostaa lentolippua USA:han, kauppoja hieromaan esim. tämän tyyppisten firmojen kanssa. Tosin Facebook ei taidä juuri kovin monta taivekartonkitonniakaan ostaa?

Kansainvälinen pakkausala ei poikkea mitenkään lehtien kustantamisesta. SE tekee rahaa nestepakkauskartongillaan, kun ostajana on ruotsalaisten rahasampo Tetra. Elintarvike-, tupakkalalla ja kuluttajasektoreilla on isoja kansainvälisiä toimijoita (Unilever, Kraft Foods, BAT ja P&G) ja kauppaketjuja kuten Walmart ja monet monet muut. Tällaiset toimijat eivät keskustele PBF:n kaltaisten epävarmojen toimijoiden kanssa. Ainoaksi toimintavaihtoehdoksi PBF:lle silloin jää erikoistuminen tai nykyinen pienten tilausten haaliminen sieltä ja täältä, kunnes tie nousee lopullisesti pystyyn. Melkoisella varmuudella nuo PBF:n nykyiset tilaajatkin ovat joitakin alan marginaaliyrittäjiä, joiden omakin toiminta saattaa olla vähän niin ja näin.

PBF:n kohdalla parantumista voi tapahtua vasta sitten, kun realiteetit tunnustetaan ja sen liiketoimintasuunnitelmassa olevat vakavat virheet korjataan.

alan miesRe: Tehdas lomailee23.9.2014 12.01
Jos tämän ketjun lukee alusta loppuun, niin kaikki on sanottu tehtaan osalta jo tässä, yli kaksi vuotta sitten. Mielenkiintoista on, että muutamat nimimerkit ovat häipyneet tai vaihtaneet nimimerkkiä. Missähän ovat Tavast ja alan parempi mies nyt?

NasserRe: Tehdas lomailee23.9.2014 12.34
Molemmat saaneet kenkää, siis vapautuneet PB:n tehtävistä. Kenen leipää syöt, sen jorinoita lurittelet.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: