Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniKeskusta käynnistää tehtaan12.9.2017 14.59
Keskustan ponnistelut tehtaan käynnistämiseksi ovat jälleen askelta lähempänä toteutumistaan.

Premium Board ostaa konkurssipesältä lämpövoimalan. Kaupassa rahaa pantiin haisemaan 1,5 miljoonaa euroa. Kilpailijoitakin oli, mutta korkeimman tarjouksen tehnyt ostaja voitti.

Ei tällaisia laitoksia huvikseen osteta. Näyttää siltä, että Kuopion kaupunki saa lopulta takaisin kaiken sen, minkä Juankoski tehtaaseen uhrasi.

Sisukas yrittäminen palkitaan ja löysässä narussa olleet päättäjät saavat hengähtää.

Sukan varteen kertyneillä säästöillä ystävät voivat nyt hankkia vaikka hulppeat talot veden ääreltä.

Kouraan ajattelijaRe: Keskusta käynnistää tehtaan12.9.2017 15.16
Talon ostoon pitää nyt kiiruhtaa, koska talojen hinnat nousevat nopeasti.
Tämä uutinen oli jymypaukku, vaikka tiedossa olikin todellisten tehtaan omistajien valmius 10-20 miljoonan panostukseen.

Tuolla rahasummalla pitäisi yhteiskunnan rahaa löytyä vähintään saman verran.

NS tiedotusRe: Keskusta käynnistää tehtaan12.9.2017 15.37
Odotettu operaatio.

Jokohan Terra Sipälälle on hankittu Premium Boardin pipo?

Todistaa vain, kuinka syvälle kepuloisten korruptio on Juankoskellakin ja ympäri Suomen niemeä mennyt.

Näyttää siltä, että "nahkurin orsilla" tavataan.

Tämäkin varmistaa sen, että kepuloisia ei tulla näkemään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallituksessa.

Kepu pettää aina!!

sarkasmisamiRe: Keskusta käynnistää tehtaan12.9.2017 20.26
onpas hyvä uutinen.luulisi tämän jälkeen tulevan taas palvelut takasin juankoskelle ja vähän uutta elämää.

samalla hommataan ruukinpässi takasin samalle paikalle missä sen pitääkin olla.

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan13.9.2017 20.42
Miksi Savon Sanomat ei ole raportoinut biovoimalan kaupasta?

En ole huomannut. Onko kysymyksessä virallisen äänen välittämä kepuloisten keksimä fake news?

Kepuhan pettää aina!

Aikuinen miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan14.9.2017 15.41
Taitaa olla vaan pelkkää huhua koko kauppa kun ei ole mitään tietoa julkisessa mediassa. Ja mitä saivat sillä 1.5 miljoonalla niin saattaa mennä toinen mokoma kun kunnostaa sen sekä hiomon pakkasen rikkomat putket sekä venttiilit. Hiomon ja tehtaan välinen putki mistä hioke tulee tehtaalle saattaa olla hieman tukossa koska sitä ei huuhdottu kunnolla.

eskimoRe: Keskusta käynnistää tehtaan14.9.2017 16.39
putket menee uusix, mutta pelkkä lämpölaitos vaatii ison huollon. kuorimo vaatii päivityksen, pulpperin säiliö ja putket vaatii kunnostamista. ei vielä olla ees tehtaalla ja hiomo ottaa osansa muutamasta eurosta, mitä on olemassa reemiumilla

eskimoRe: Keskusta käynnistää tehtaan14.9.2017 16.50
ja jos lupaa vaikkapa jätevesille ei saa, kyllä uskolliset työntekijät vie ne ämpärillä kotiinsa. kemikaalien kanssa on jo vähän vaikeampaa. kuka muuten on nykyään kemikaaleita vastaava henkilö, tukes vaatii semmoisenkin otuksen, ennen kuin luvat heltiää starttiin edes piällystykseen

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan15.9.2017 0.45
Älä sinä eskimo pessimistiksi heittäänny.

ELY-keskuksessahan asioita hoitaa kylän oma poika, joka todisti Esterillekin, että kaikki Pehamin ja Faroconin taustatkin on selvitetty ja selvitysmiehenä on ollut maan kuulu Vision Huntersin kokenut konsultti.

Muistaakseni eilen oli Kauppalehdessä pieni uutinen, että yrityssaneerauksessa oleva Pekka "Peloton" Perän johtama Talvivaara Oykin hoippuu nyt jo konkurssin partaalla.

Lehtietojen mukaan lehmänlannan jalostus ei ole ottanut oikein tulta. Onkohan niin, että lehmänlannasta ei ole saatu vientivetoista brandia vielä aikaiseksi.

Kainuussa paikallinen AVI ei myöskään ole lainkaan huolissaan Terrafamen ympäristöpäästöistä, vaikka lähijärvet ovat jo alkaneet muistuttaa Venäjän Aralin suolajärveä ja myrkylliset pohjavedet ja muutkin vedet jo kulkeutuu Oulunjärveen ja myös aina Kallavedelle asti.

Onneksi Terrafame pyörii ja luo "hyvinvointia" Kainuun korpiin ja laajemminkin Suomeen.

Terra Sipiläkin ilmoitti eilen telkkarissa, että vienti vetää nyt.

Kun Suomen maatalouttakin katsoo, niin kyllä se vain niin on, että lehmän lannan kanssa puuhastellessa hyvin suurella varmuudella joutuu ns. kuoleman laaksoon.

Aikuinen miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan15.9.2017 15.08
Olet eskimo aika oikeilla jäljillä mitä heitit ton koko päivityksen suhteen mut osansa vaatii myös tehtaan puoli. Varmaan puuttuu kunnon toimiva järjestelmä joka soveltuu ostajan tarpeisiin jotta pakkaus koodit on luettavissa kun tavara on perillä. Nykyisin ei enää pelata millään kynä paperi järjestelmällä. Kaikki menee koodilla kun asiakas saa tuotteen painettavaksi niin tietää heti kaikki tuotteen tiedot.

KalleRe: Keskusta käynnistää tehtaan15.9.2017 15.34
Onko Heikki J.W. Salonen ostamassa tehtaan?

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan15.9.2017 18.09
Kyllä tiettävästi tehdas kiinnostaa Heikki J.W. Salosta.

Pitäisi aloittaa liiketoimintasuunnitelman päivityksestä.

Eli tilanne on sama kuin alokkalla intissä. On tehtävä uusi asento.

AVI:sta ei pidä kysellä, mitä tuotteita tullaan tekemään, eikä sitä, kenelle tuotteet myydään, mihinkä hintaan ja miten.

Kepuloisilla ei valitettavasti ole oikeata liiketoimintaosaamista.

Pelkkä maataloustuki on ollut vuodesta toiseen 3-4 miljradia euroa vuodessa ja suurin osa maataloustiloista on tuottanut koko ajan raskaita tappiota.

Ahneet pankit (kärkipannkina Ossuuspankki ja Säästöpankit) ovat avokätisesti rahoittaneet kaiken maailman navettoja ym. lupaavia hankkeita ja maatalouskoneita, vaikka on tiedetty, että lainoja ei pystytä koskaan maksamaan takaisin muulla tavalla kuin suurilla maataloutuilla.

Tukikaavakkeiden täyttely edes internetissä ei ole oikeata liiketoimintaa, josta tuotteiden loppuasiakkaat ovat valmiita maksamaan isäntien ja poliitikkojen toivoman hinnan.

Kiuruveden onneton Eero Vilokkikin on menossa Iisalamessa tulevana maanataina käräjille, kun MTK edustaja osti Eeron tilan pilkkahintaan. Omat koirat puri kepuloistakin.

Ihmettelen, miten kauan kepuloiset itse ja muut suomalaiset kestää tätä kepuloisten "tahtopolitiikkaa".

Kepu petää aina!!!

MFGA ! (Make Finland Great Again!)

kuntsimiesRe: Keskusta käynnistää tehtaan20.9.2017 23.51
tehdas ei lähde käyntiin elkää edes unelmoiko.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Keskusta käynnistää tehtaan5.10.2017 19.39
Lämpölaitoksen kauppa ei ole vielä julkista tietoa. Olen kertonut sen tämän sivuston lukijoille luottamuksellisesti.

Tiedän, että tieto ei leviä tahoille, jotka voisivat käyttää sitä vihamielisesti tehdasta vastaan.

Jos nyt siis joku haaveilee tehtaan ostosta, hän voi tehdä sen turvallisesti. Biovoimalaitos pysyy tehtaan omistuksessa.

Kartonkikoneen käynnistys on siis haaveissa ja paperilla koneen käynnistystä on jo harjoiteltu.

Olen myös henkilökohtaisesti valmis painamaan koneen käynnistysnappia sitten, kun kutsu tähän tehtävään käy niin kuin toivon.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Keskusta käynnistää tehtaan19.10.2017 17.59
Koillis-Savo julkaisi tänään mielenkiintoisen uutisen. Biolämpölaitos on siirtynyt tehtaan omistukseen.
Juankoskisen lukijat ovat tienneet asian jo viisi viikkoa.
Koillis-Savo on tullut hieman araksi. Se tahtoo varmistua, että tehtaasta julkistettavat tiedot pitävät paikkansa.
Tai ehkäpälehti on odottanut konkurssipesän hoitajalta varmistusta rahojen tulosta myyjän tilille.
Nyt asia on siis varma ja AKM:kin voi varmistua siitä, että keskustan virallinen ääni tietää, mistä puhuu.

PRe: Keskusta käynnistää tehtaan19.10.2017 18.37
Moro,
nyt olisi heti uuden kartonkitehtaan haettava tukea Finnveralta, ELYltä, Kuopion kaupungilta ja EU komissiolta.

Ja jos vanhat valitut valtuutetut saaisivat päättää, olisi jo kaupungin omavelkainen 10 miljoonan euron ttakaus vetämässä (kuivat).
Lehmä olisi saatava lypsykuntoon.

AKM, se ainoa oikeaRe: Keskusta käynnistää tehtaan19.10.2017 19.11
Virallislle äänelle kommentti:

Eihän tässä biolämpöasiassa ole mitään odottamatonta.

Kaupathan lienee tehty salassa ja Kuopion kaupungilla oli JBOY:n saneerauspesässä muistaakseni noin 932 000 euron saatava, joka vakuudettomana tietysti hävisi lähes kokonaan JBOY:n konkurssin yhteydessä.

Erinomaista työtä kerrassaan kepuloisten korruptiokoneistolta ja asiassa esteelliseltä Kuopion muutosjohtaja Esteri Kangasveijarilta.

Kysymyksessähän on ollut vain jatkumo 3.2.2011 tehtyyn sopimukseen, jossa on sovittu, kuinka Römssyn konkurssipesän lunastuksen yhteydessä järjestellään täysin Römssyn konkkapesän ulkopuolisen yhtiön omistus.

Juankosken kaupungin omistushan oli JBOY:stä em. sopimusta tehtäessä 30%, Savon Voiman OyJ:n omistus 40% ja Römssyn konkkapesän omistus 30%, kun lahjoitus tehtiin varattoman Premium Board yritysryhmän käsiin.

Poliisia varmaan kiinnostaa, miksi biovomalan lahjoitus Tratta PBF.:lle haluttiin väkisin yhdistää Römssyn pesän lunastukseen.

Keväällä 2011 JBOY:tä kukaan ei ollut vaatimassa konkurssiin. "JBOY:n konkurssi-idean" Isähän oli Esteri Kangasveijari, jonka junailemana JBOY rakennettiin varattomalle Römssylle Juankosken kaupungin, Savon Voiman, Handelsbankenin ja Finnveran rahoituksen avulla.

Eikä JBOY olisi edes koskaan mennyt konkurssiin, koska sen enemmistöomistajilla eli Juankosken kaupungilla ja Savon Voimalla oli ehdoton 70%:n enemmistöomistus noin 9 milj. euron arvoisesta biovoimalasta ja yhtiöstä, jonka osakepääoma oli vain vaivaiset 60 000 euroa.

On huomattava, että em. sopimuksen osapuolia olivat Juankosken kaupungin ja Savon Voiman lisäksi myös Finnvera ja Handelsbanken.

Kysymys on ollut julkisten toimijoiden Premium Board yritysryhmälle ohjatusta kielletystä miljoonien eurojen valtiontuesta ja lahjoituksesta, jonka EU:n komissio ja poliisi joutuvat vielä selvittämään.

NiiloRe: Keskusta käynnistää tehtaan19.10.2017 23.45
Oliko New Stromsin tarjous biovoimalasta ns. toiseksi paras?

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan20.10.2017 3.35
Niilolle vastaus.

NS ei tietenkään tarjonnut biovoimalasta mitään.

Miksi olisi tarjonnut, koska kylän kaukolämmöstä huolehtii nykyään Savon Voiman uusi laitos, eikä JBOY:n 15 MW:n biokattilalla kannata edes Juankoskella pelkkää ilmaa lämmittää.

Vielä vähemmän on hyötyä JBOY:n kahdesta öljykäyttöisestä varakattilasta ilman lämmityksessä.

Tosin tämäkin ilman lämmittäminen on saattanut tulla mieleen Esterille ja muille JBOY:n sekä PBFOY:n puuhamiehille, kun ovat päättäneet sijoittaa seisovaan biovoimalaan.

Minun nähdäkseni JBOY:lle tulee joku posittivien arvo vasta sitten, kun vanha kunnon Römssy pyöräytetään käyntiin.

Römssyn osalta voidaan kuitenkin todeta, että TECTAlla ei ole tilausta markkinoilla ja pakkauskartongeissa on muutenkin jo aika ahdasta.

Joten Römssy ei tule vähään aikaan ostamaan höyryä seisovasta JBOY:tä.

Römssyn osalta on siis tavallaan palattu samaan tilanteeseen, joka vallitsi Römssyn konkan jälkeen vuoden 2008 lopussa.

Silloinhan NS perustettiin maaliskuussa 2009 sitä varten, että NS ostaa Römssyn konkkapesän ja käynnistää seisovan Römssyn.

Valitettavasti Esteri Kangasveijari alkoi jo silloin hangoitella vastaan ja valitsi hevosekseen Castor Plusin tunnetuin seurauksin.

Erona tuohon aikaan on vain se, että silloisen Krogeruksen pesänhoitaja Makkosen tilalla istuu nyt Ristoferi Kultasormi Milini Holding Ltd:n edustajana, eikä Ristoferin pesällä ole mitään tuloja, joita oli jossain määrin aikoinaan Makkosella.

Nyt ehkä kannattasi alkaa miettimään sellaista vaihtoehtoa, että Premium Board vuokraa tyhjilleen jäävän kaupungintalon ja kysytään valtion Senaatti kiinteistöltä, voidaanko kaupungintaloa käyttää Milini Holdingin Pahvitehtaalle jonkun kaupallisen pankin myöntämän 10 milj. euron vastavakuutena?

PBFOY voisi ottaa tyhjenevän kaupungintalon pääkonttorikseen sekä avaintyöntekijöiden asuntolaksi, josta uudelleen käynnistetty PBFOY tietysti maksaisi Senaatti kiinteistölle 2.5 milj. euron vuotuista vuokraa.

Kysymyksessä olisi siis selvä win-win tai fifty-sixty tilanne.

Koska tehtaan käynnistäminen on ilman muuta nyt taas luettavissa kepuloisten yhdeksi lupaavimmista kärkihankkeista, niin kyllähän Finnvera varmasti lähtee vielä kerran kaupallisen pankin selkänojaksi.

Varsinkin, kun nyt tiedetään, että Milinin takana on nyt varmasti luotettavat armenialaiset ja venäläiset sijoittajat.

Viimeksi NS tarjosi koko pesästä 4 milj. euroa, mutta nyt arvokkaat kiinteistöt on jo valitettavasti myyty Revestorille, mikä on otettava huomioon hinnoittelussa.

Tällä hetkellä koko Milinin tehdaskonbinaatilla ei ole kuitenkaan taloudellista arvoa, koska seisova kombinaatti ei voi tuottaa positiivistä kassavirtaa.

PesänhoitajaRe: Keskusta käynnistää tehtaan20.10.2017 7.16
Viimeksi New Stromsilla ei ollut rahaa tarjouksen lunastamiseksi.

MieRe: Keskusta käynnistää tehtaan20.10.2017 10.32
Römssyä ei luultavasti koskaan saada enää käyntiin. Koneet, jotka seisseet monta vuotta lämmössä ja pakkasessa on jo päässyt siihen kuntoon, että niiden saattaminen käyttökuntoon ei enää ole taloudellisesti kannattavaa.

MieRe: Keskusta käynnistää tehtaan20.10.2017 10.40
Rahanpesukoneeksi ne kelpaavat toki vielä...

eskimoRe: Keskusta käynnistää tehtaan20.10.2017 13.26
onkin v.tun hyvä kone rahanpesuun, ei tarvii pelätä positiivista kassavirtaa

J.B. HuntRe: Keskusta käynnistää tehtaan20.10.2017 14.15
We have heard rumors from our contacts in Juankoski that New Stroms Oy might go bankrupt due to unpaid legal court fees. Can somebody from the region report more about this? If so, investment into the company and mill will not be possible.

NS tiedotusRe: Keskusta käynnistää tehtaan21.10.2017 18.09
Tarkistin eilen JBOY:n konkurssipesän hoitajalta biolämmön tilanteen.

Viralliselle äänellä oli taas hyvä sisäpiiritieto asiasta, koska virallinen ääni ilmoitti jo 12.9.2017, että biolämpö on myyty.

Pesänhoitaja kertoi, että kauppa tehtiin 14.9.2017 ja ostaja oli Milini Holding Ltd. Pantinhaltijät päättivät kaupasta.
Jako-osuutta ei tässä tyhjässä firmassa pesänhoitajien kulujen jälkeen jää muille edes suolarahojen vertaa.

Vekojainkokous on 31.10.2017 ja valvontakokous 9.11.2017.

NS kävi keskustelun hyvässä yhteisymmärryksessä pesänhoitajan kanssa.

Biolämmöstä oli useampia tarjouksia sekä kotimaasta että ulkomailta. Moni romukauppiaskin oli lähestynyt. NS ei ollut tarjonnut JBOY:stä edes yhtä euroa.

Kyproslaisesta MHL:stä on tullut Kuopion kaupungin hyvä yhteistyökumppani mm. Koillis-Savon Ympäristöhuolto Oy:n (KSYHOY) kuntaomisteisen jätevesilaitoksen suurimpana käyttäjänä tulevaisuudessa, jos Römssy pyöräytetään vielä käyntiin MHL:n toimesta.

Nyt olisi pikku hiljaa hyvä saada tietää, millaiset varat MHL:llä on pahvitehtailuun.

Aiemminhan on jo havaittu, että Samorizin konserniemo Pehami B.V. oli varaton pöytälaatikkofirma, jolla ei ollut mitään aiempaa kokemustakaan bioenergiasta eikä myöskään pahvin valmistuksesta.

Kuitenkin Esteri Kangasveijari selosti päättäjille Vision Huntersin konsulttien kanssa aivan muita tarinoita = siis valehteli suoraan ja harhautti tahallaan päätöksentekijöitä laittomaksi todetun vastavakuudettoman takauksen myöntämiseen ja biolämmön lahoitukseen Pehami -konsernille.

Minä en ole huomannut, että MHL:llakaan olisi rekordeissaan merkintöjä suuremmista metsäteollisuushankkeista.

Kuopion kaupunkihan omistaa nykyään KSYHOY:stä 64%:ia ja Kaavi 36%:ia.

Römssy kuitenkin käyttää jätevesilaitoksen kapasiteetista 75-80%:ia, kun tehdas käynnistetään.

Tällä tavoin Kuopio ja Kaavikin voivat kaikessa rauhassa jatkaa vuosikautista perinnettä Juankoskella Esterin viitoittamaa tietä ja tukea kannattamatonta pahvitehdasta kuntalaisten verorahoilla.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Keskusta käynnistää tehtaan21.10.2017 19.03
Edellisessä NS tiedotus on kiinnostunut millaiset varat MHL:lla on kartongin tekoon.
Aivan varmaa tietoa ei minulla ole antaa. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että muutaman vuoden jälkeen rahaa on enemmän kuin nyt.
Kartongin teko on nimittäin vähän samanlaista kuin maatalous.
Maataloushan on aina tappiollista, mutta hyvällä taloudenpidolla vaurastumisen ei voi välttää.

Tehdashan on aina työllistänyt tuollaiset 200 henkeä, joten asuntokaupan ja rakentamimen elpyvät ensimmäisenä.
Kuopio saa mittavat verotulot ja elämä Juankoskella palaa entiselleen.
Ainut mikä ei palaa on kummallinen itsenäisyys
Sitä me emme täällä Muuruvedellä toivoakaan. Kuopio on tänä lyhyenä aikana osoittanut osaavansa tämän politiikan teon paremmin.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Keskusta käynnistää tehtaan21.10.2017 19.08
Puhelimessa on on tällainen ennustava tekstinsyöttö, josta syystä virheitä tulee entistäkin enemmän. Sen voin kuitenkin sanoa, että alkoholilla tai alkavalla muistihäiriöllä ei ole tuotokseni kanssa mitæn tekemistä.

eskimoRe: Keskusta käynnistää tehtaan21.10.2017 21.05
minä elin luulossa, että NS olisi jo saanut euron verran hilloo tarjouksen tekemiseen. juankosken joutomiehet kerää päivässä jo enemmän tyhjiä tölkkejä. ei taida NS ollakkaan niin ketterä kuin kehuvat, kun kerkii pulit viijä tölkit NS,än nenän edestä

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan21.10.2017 23.27
Minua ihmetyttää, miksi muistihäiriöinen virallinen ääni syöttää puhelimella.

Minä olen tottunut syöttämään lusikalla. Kun lapsella on kaulassaan perinteinen ruokalappu tai onhan niitä muovisiakin ruokalappuja, jotka on helppo aina huuhtasta, jos syötettävä spuklaa vellit rinnuksille, niin vahinkoja ei tule.

Siis lusikalla syöttäminen on paljon fiksumpaa kuin puhelimella syöttäminen.

Älypuhelimella varsinkaan ei pidä mennä mitään syöttämään, koska puhelin saattaa syöttää maailmalle vaikka millaisen tweetin.

Tästäkin on hyviä esimerkkejä ns. fake newsejä mm. Amerikasta ja nykyään jo Suomestakin.

Tuli aikoinaan 1990-luvun puolivälissä Ähtärissä myös Lamminahon Vääräkosken Pahvin kanssa voimisteltua, kun M-real ja Arsenal panivat Lamminahon putiikin konkkaan.

Parhaimmillaan Vääräkoski työllisti 60-70 henkilöä, mutta loppuvaiheessa enää vain 14 kpl, kun konkka sitten tuli vuonna 1998.

Tietysti Juankoskella MHL voi tehdä ns. 0-sopimuksia vaikka virallisen äänen arvelemalle 200 henkilölle, mutta työajat tulee jäämään tuntiin tai pariin kuukaudessa korkeintaan.

Joten ei näissä MHL:n hankkeissa varmaan pääse vaurastumaan, vaikka olisi sivutoiminen maatalousyrittäjä.

Tietysti varsinaiselle maatalousyrittäjille Römssy voi tarjota hyvän sivutulon, koska nythän jokaiselle maatalousyritykselle maksetaan maataloustukea keskimäärin vähän yli 50 000 euroa vuodessa.Eikä maatalous siitä huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä kannata.

Nykyäänhän lähes kaikki maatalousyrittäjät kuuluvat olevan psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Muistaakseni Savonlinnan Kaj Turunen kin (sin) on jo kysellyt kansanedustajilta, mitä tehdään, kun hänkin on kuullut jo monista viljelijöiden itsemurhista tai aikeista.
.
Eihän tämä tämmöinen peli vetele.

eskimolle sanoisin, että NS ei lähde pullonkeräyksessä kilpasille Juankosken pultsareitten kanssa.

Kyllä ketteryyttä ja hilloo löytyy sitten, kun MHL:n jälkeen päästään ostamaan kohtuu hinnalla koko pesä ja pannaan tehtaan kassavirta taas positiiviseksi.

中国供应商Re: Keskusta käynnistää tehtaan26.10.2017 21.07
To The New Stromsdal Mill owners

We are a Chinese converting company based in the Shanghai area.

For the next year we need about 50000 tons of liquid paper board supply.

We understood from our Belarus sister company that the New Stromsdal owner Heikki J.W. Salonen produces paperboard, and we would like to have a kind RFP for above mentioned qualities and quanties.

Yours
Cha Lin

eskimoRe: Keskusta käynnistää tehtaan27.10.2017 22.04
paikallislehden, aina tosiasioihin perustuvassa uutisessa kerrotaa preemiulilla olevan enää pientä hienosäätöä lupien kanssa. loppuvuonna puljun pitäisi olla täydessä vauhdissa. kyllä kepu tietää miten tehdas käynnistetään

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan28.10.2017 0.04
Kepuloisilla ei ole koskaan ollut ongelmia ympäristölupien kanssa. Tästä syystä kepuloiset vielä leikkii näillä ympäristökysymyksillä eri puolilla Suomea.

Sen todistaa mm. Talvivaaran ja Terrafamen erinomaisesti onnistuneet modernin ja kestävän kehityksen mukaisen kaivoksen käynnistykset, jotka ovat aina menneet suunnitelmien mukaan.

Suunnitelmien mukaan Kainuussa Juasjärvikin on jo lopullisesti suolatta Aral-järven tapaan ja myös pohjavesiin on laskettu raskasmetalleja lantrausvesien makua piristämään..

Minullakin on vielä hyvässä muistissa Lievestuoreen pienen sellutehtaan tapaus, josta sitten annettiin aivan vakavillekin metsäteollisuusmiehille vankilatuomioita. Syyttäkin.

Lievestuorehan sai jopa kansainvälistä huomiota aina Pariisia myöten. Pigallella tepastellessani eräänä iltana eräs "Pekka"-niminen tummaihoinen portsarikin tunnisti heti minut suomalaiseksi ja alkoi hoilata Lievestuoreen Liisaa.

Ehkäpä kepuloisten Kainuun Karaoketähti saadaan piankin tekemään youtubeen cover-versiot Terrafamen ja Juankosken likaojien juoksuista.

Rane ja Esteri Kangasveijari voivat sitten myös vuoden lopulla yhteispuhdistamo Koillis-Savon Ympäristöhuolto Oy:n hallituksen puolesta antaa vakuutuksen paikalliselle AVI:lle ja ELY-keskukselle, että samanlaista Akonveden pilaamisjupakkaa ei taatusti nyt synny, kun
tapahtui vahingossa kesällä 2012 Römssyä käynnistettäessä.

Milini Holdingin Ltd:n käynnistysporukka on nyt
kokemukseltaan kuitenkin aivan toista luokkaa kuin oli bioenergian erityisasiantuntijalla ja entisella lankkuagentilla ukrainalaisella Samorizilla, jonka ei tarvinnut kuin kerran katsoa Esteriä silmiin, niin Esteri näki heti syvälle Samorizin sieluun, kuten aikoinaan presidentti Bush nuoremmalla kävi Putinin kanssa.

Kokemuksenkin osalta Milinin porukan Kyroksella ja Armeniassa pahvinteossa hankitun vuosikymmenien kokemusten perusteella käynnistysporukoilla on nyt siis aivan selvä tasoero.

Alla pieni KSYHOY:n meriselitys vuoden 2012 tapahtumista vahvistettuna Rane Kettusen ja Esteri Kangasveijarin allekirjoituksin:

"Korkeaan lietepitoisuuteen vaikuttivat
lietteenkäsittelyn laiterikot, resurssipula, tehtaan esiselkeyttimen täyttyminen kahdesti
primäärilietepumppauksen ongelmien ja tehtaan ajoittain rajun kiintoainekuorman
seurauksena. Lietepitoisuus saatiin hallintaan lokakuussa.

Puhdistamon velvoitetarkkailusta ja purkuvesistön tarkkailusta vastasi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy,"

Nythän voidaan todeta, että pahvitehtaalla ja hiomossa sekä puunkäsittelyssä ei ole tehty mitään korjaavia investointeja tai prosessimuutoksia Römssyn marraskuun 3. päivänä 2012 tapahtuneen pysäytyksen jälkeen.

Mikään ei siis voi estää sitä, että vastaavaa ympäristökatastrofia ei nyt synny talvella parin-kolmen kuukauden aikana tapahtuvan käynnistyksen yhteydessä.

Viime aikoina Irwinin Lievestuoreen Liisasta on tullut tiettävästi yksi kaikkein suosituimmista karaokebiiseistä nimellä Talvivaaran Liisa.

Juankoskella voidaan tehdä tästä uusi cover-biisi nimellä Juankosken Salme.

https://www.youtube.com/watch?v=blKu1L-lR5A

Kun Römmsyn käynnistys on onnistunut, niin Patiksen miehet voivat esittää karaokessa kuorolauluna Irwinin evergreenin Ryysyranta.

https://www.youtube.com/watch?v=blKu1L-lR5A

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan28.10.2017 0.33
Korjaus.
Terrafamen kohdalla kirjoitin yllä vahingossa Juasjärvi.

Järvi on Nuasjärvi. Myös monien muiden kaivosalueen alapuolisten lähijärvien tila on heikentynyt. Jormasjärvi ja Laakajärvi sekä niiden alapuoliset järvet soveltuvat vielä Terrafamen mukaan "virkityskäyttöön".

Helsingin Yliopiston ympäristöprofessori Atte Korholalla on kuitenkin lähivesistöjen tilasta aivan toinen käsitys. Pöyryn ympäristöselvitykset vahvistavat myös nämä Korholan käsitykset mm. sulfaatti- ja raskasmetallien päästöjen osalta.

Monissa lähijärvissä kalastus on jo lopetettu.

AKM, se ainoa oikeaRe: Keskusta käynnistää tehtaan29.10.2017 0.08
Kepuloisten Apollokadun Trolli-osasto on näköjään käynnistänyt massiivisen hakkerointi- ja fake news operaation VAPAAssa lähes kaikilla palstoilla.

Kiihtynyt trollaus on merkki siitä, että Apollonkadulla on ilmeisesti kuultu, että kohta alkaa rytistä Juankoskella postiluukut haastehakemustiedotteista.

Kepu pettää aina!!

MFGA (Make Finland Great Again)!!!

EeroRe: Keskusta käynnistää tehtaan29.10.2017 7.50
Niinpä.

Eero ei oo kyselly yhtikäs mitään.

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan29.10.2017 17.47
Eero Kekäläiselle kommentti:

Eihän tässä biolämpöasiassa ole mitään odottamatonta.

Kaupathan lienee tehty salassa ja Kuopion kaupungilla oli JBOY:n saneerauspesässä muistaakseni noin 932 000 euron saatava, joka vakuudettomana tietysti hävisi lähes kokonaan JBOY:n konkurssin yhteydessä.

Erinomaista työtä kerrassaan kepuloisten korruptiokoneistolta ja asiassa esteelliseltä Kuopion muutosjohtaja Esteri Kangasveijarilta.

Kysymyksessähän on ollut vain jatkumo 3.2.2011 tehtyyn sopimukseen, jossa on sovittu, kuinka Römssyn konkurssipesän lunastuksen yhteydessä järjestellään täysin Römssyn konkkapesän ulkopuolisen yhtiön omistus.

Juankosken kaupungin omistushan oli JBOY:stä em. sopimusta tehtäessä 30%, Savon Voiman OyJ:n omistus 40% ja Römssyn konkkapesän omistus 30%, kun lahjoitus tehtiin varattoman Premium Board yritysryhmän käsiin.

Poliisia varmaan kiinnostaa, miksi biovomalan lahjoitus Tratta PBF.:lle haluttiin väkisin yhdistää Römssyn pesän lunastukseen.

Keväällä 2011 JBOY:tä kukaan ei ollut vaatimassa konkurssiin. "JBOY:n konkurssi-idean" Isähän oli Esteri Kangasveijari, jonka junailemana JBOY rakennettiin varattomalle Römssylle Juankosken kaupungin, Savon Voiman, Handelsbankenin ja Finnveran rahoituksen avulla.

Eikä JBOY olisi edes koskaan mennyt konkurssiin, koska sen enemmistöomistajilla eli Juankosken kaupungilla ja Savon Voimalla oli ehdoton 70%:n enemmistöomistus noin 9 milj. euron arvoisesta biovoimalasta ja yhtiöstä, jonka osakepääoma oli vain vaivaiset 60 000 euroa.

On huomattava, että em. sopimuksen osapuolia olivat Juankosken kaupungin ja Savon Voiman lisäksi myös Finnvera ja Handelsbanken.

Kysymys on ollut julkisten toimijoiden Premium Board yritysryhmälle ohjatusta kielletystä miljoonien eurojen valtiontuesta ja lahjoituksesta, jonka EU:n komissio ja poliisi joutuvat vielä selvittämään.

IhmetteleväRe: Keskusta käynnistää tehtaan29.10.2017 20.01
Onko ketterä New Stroms Oy heikossa hapessa, kun ei anna enää tarjouksia?

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan29.10.2017 20.58
Eero Kekäläiselle sen verran valistusta vielä, että ainakin osittain ketterä NS:n valitusten johdosta Suomen Kuntalaki muuttui keväällä 2015 ja kunnissa sulle mulle, mulle mulle peli tuli mahdottomaksi ja verovarojen jakamiselle tuli pelisäännöt.

Hampaaton alan mieskin voi aikansa kuluksi vaikka tutkiskella Kuntaliiton kotisivuja.

Siellä Kuntaliitto opastaa kuntapäättäjiä ja Juankoskelaisia EU-säännösten oikeaan tulkintaan ja käyttää esimerkkinä ketterä NS:n ja Juankosken kaupungin välisiä oikeistapauksia.

Kuntaliiton opastuksella pyritään nähtävästi siihen, että vastaavia laittomia päätöksiä ei pidä kunnissa tehdä.

Olen jokseenkin varma, että näiden esimerkkien avulla moni kunta on jo välttynyt turhista oikeusprosesseista ja korkeista oikeudenkäyntikuluista, kun päätöksiä tehtäessä jo heti on noudatettu voimassa olevaa lainsäädäntöä, eikä vasta vuosien kuluttua pitkien, kalliiden ja raskaiden oikeudenkäyntien jälkeen.

Tilannehan on tässä vähän sama kuin Eero Kekäläisen vaatiessa mamuraiskaajia tilille tekosistaan tai maasta karkoitettavaksi törkeän käytöksen vuoksi.

Loogisesti asiaa tarkastellen voidaan todeta, että kyllä kunnankin virkamiehen täytyy lakia noudattaa.

Ei lakien noudattaminen sivistysmaissa koske pelkästään mamuja tai NS:iä.

Käsittääkseni lakien noudattaminen koskee myös alan miestä ja Eero Kekäläistä. Vai mitä?

Yllyttääkö alan mies taas kirjoituksillaan siihen, että mitään lakeja tässä maassa ei tarvitsekaan noudattaa?

Toistaiseksi virkamiehille on kuitenkin suotu meillä tässä suhteessa erityisoikeudet, koska kunnallisessa päätöksenteossa meillä vain harvoin virkamiehet saavat ankarampia tuomioita lain rikkomuksistaan kuin korkeintaan huomautuksen tai moitteen.

Tämäkin asiantila johtuu pitkälle siitä, että kunnallisessa päätöksenteossa valittajilla ei yleensä ole riittävää pätevyyttä virkamiesten saattamiseksi vastuuseen laittomista teoistaan.

Toisaalta meillä ei myöskään ole riittävää suojaavaa lainssädäntöä, että rötösten paljastajat voisivat riskittä tehdä ilmoituksia esim. virkamiesten laittomasta toiminnasta.

Joka tapauksessa tavallinen tien tallaaja tehtyään jonkin vähäisenkin talousrikoksen on jo heti kalterien takana, jos on joltain sattunut varastamaan esim. 50 euroa.

Pitkässä juoksussa yhteiskunnallinen säästö on siis NS:n toiminnan kautta miljardeja euroja. Luulisi, että alan mies tervehtisi tätäkin ilolla, mutta ei.

Kehotan kuitenkin alan miestäkin tekemään Suomen yhteiskunnalle samanlaisia positiivisia kaikkia veronmaksajia hyödyttäviä palveluja tai edes yksi sellainen.

alan miehen lyhyestä vähättelevästä kommentista voisi päätellä, että alan mies sisimmässään onkin hyväksymässä kaiken laittoman toiminnan, kuten jokaisella kunnon kepuloisellakin tuntuu olevan pääsääntöisesti tapana.

Vaasan yliopiston korruptiotutkijoiden selvitys piilokoruption laajuudesta Suomessa yllätti monet, mutta ei missään tapauksessa valveutunutta NS:iä.

Luulisi, että alan mies ymmärtäisi edes sen, että korruptio on yhteiskunnan syöpä, josta ei voi päästä eroon muuta kuin radikaalileikkauksella.

Viittaan vain alan miehen omiinkin kirjoituksiin Sipilän yhteiskunnan yhteisten varojen mulle mulle jakotavasta.

Toistaiseksi NS:lle tästä valitusharjoituksesta on ollut vain kustannuksia ja runsaasti juridista kokemusta, joka on kyllä jo arvo sinänsä.

alan miehen kommenteista huolimatta NS pitää kuitenkin huolen siitä, että tämä oikeusprosessi viedään loppuun saakka.

Kun se hillotolppa joskus tulee, niin sitten katsotaan miltä hillo maistuu. Keskusta pettää aina.

ei oo kapustalla annettuRe: Keskusta käynnistää tehtaan30.10.2017 6.48
Mihinkähän alan miehen kommentteihin kolmas oikein viittaa? Onko palstalla siivottu taas osa vääristä mielipiteistä pois vai näkeemö Heikki olemattomat kommentit vain ns. omassa päässään?

Vaikea on Heikin ajatuksenjuoksua seurata muutenkin, mutta nyt sitä vaikeuttaa entisestään olemattomiin kommentteihin viittaaminen.

Sen verran tuosta nyt ymmärrän, että Heikilla ei ole hilloo ostaa tehdasta, biovoimalaa tai viedä mitään oikeusprosesseja eteenpäin.

Heikin pitäisi olla tyytyväinen, että hilloo riittää puuron päälle, sitä on hyvä lusikoida.

AKM, se ainoa oikeaRe: Keskusta käynnistää tehtaan31.10.2017 0.38
On erittäin valitettavaa, että nim. merkki "ei oo kapustalla annettu" on jo syntyessään jäänyt vähille henkisille eväille.

Vähien henkisten eväiden johdosta kyseinen nimimerkki ei huomaa, että ilmeisesti Apollokadun trolli on myös ihastunut alan kolmannen miehen asiantunteviin ja ajankohtaisiin kommentteihin.

Apollonkadun trolleilla tai heitä saattaa olla useampiakin näyttää kuitenkin olevan tapana kirjoitella AKM:n tekstien lomaan omia typeriä jorinoitaan, joilla pyritään vain loukkaamaan muita VAPAAn lukijoita ja asiallisia kommenttaattoreita.

Nämä samaiset Apollonkadun trollithan tekivät jo keväällä 2011 tutkintapyynnön poliisille, kun New Stroms Oy oli käyttänyt perustuslaillisia oikeuksiaan ja teki kunnallisvalituksen Esteri Kangasveijarin junailemasta laittomasta kaupungin 5 milj. euron takauksesta.

Laiton ja ilman turvaavaa vastavakuutta myönnetty takaushan lankesi sitten kaikkien Juankosken asukkaiden ja myös juankoskelaisen pienen ja ketterän kehitysyhtiö NS:n maksettavaksi.

NS oli täysin perustuslain mukaisessa kunnallisvalituksessaan todennut, että kaupungin kantokyvyn kannalta ylimitoitettu, ilman turvaavaa vastavakuutta oleva 5 milj. euron takaus tulee vaarantamaan pienen kaupungin lakisääteisten toimintojen jatkumisen.

Näin myös kävi. Ja kaupunki menetti itsenäisyytensä 1.1.2017.

AKM on alkuperäisessä kommentissaan viitannut myös aiemmin VAPAAssa hyvin aktiivisesti kommentoineeseen nim. merkki alan mieheen.

alan mies ei valitettavasti ole enää pitkiin aikoihin osallistunut keskusteluihin VAPAAssa.

AKM onkin ollut huolestunut jo pitempään, onko alan miehellä kaikki asiat kunnossa.

Vai onko viisas alan mies vain poistunut esim. Singaporeen tai muualle Aasian markkinoille viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviään.

ValtuutettuRe: Keskusta käynnistää tehtaan31.10.2017 6.56
Onko ketterä New Stroms Oy joutunut maksumieheksi? Mistä rahaton firma saisi rahaa laskujen maksuun?

Boris JeltsinRe: Keskusta käynnistää tehtaan31.10.2017 15.42
olen kuullut, että NS olisi jakanut osakeannissa yli miljoonaa osaketta ja on hakenut pörssiin. Onkohan se ostanut Biolämpö Oy:n Kuopiolta.

alan kolmas miesRe: Keskusta käynnistää tehtaan1.11.2017 3.57
Nyt kun biolämpö on myyty Milini Holding Ltd:lle, niin on aika ryhtyä miettimään, mitä Milinin tehtailla Juankoskella tehtäisiin tulevaisuudessa.

Ei tässä kauan mene, kun NS:n uudet liiketoimintasuunnitelmat valmistuvat.

Lehdethän jo kirjoittelee, että Suomenkin vienti on hyvässä vedossa.

Ainoa huoli on Römssyn lämmitys. On ollut aika heikolla lämmöllä marraskuun 3. päivästä 2012 lähtien.

Viimeksi tuli Römssyn konkan jälkeen vähän riitaa tehtaan lämmityskustannusten osalta kaupungin hallituksessa.

Muistan hyvin, kun Pohjolaisen Masa otti asian esille hallituksessa. Taisi antaa asiasta eriävän.

NS:n kannalta se oli tärkeä tieto, koska sen hallituspäätöksen perusteella NS pääsi konnien jäljille Juankoskella.

Tietojeni mukaan lämmitysasia meni jo viimein niin pahaksi, että Esteri joutui hattu kourassa pyytämään Paperiliitoltakin lämmitysrahaa.

Kun minulta Paperiliiton taholta kysyttiin ohjetta tehtaan lämmityksen suhteen, niin kerroin, että minkä takia Paperiliitto lämmittäisi seisovaa tehdasta.

Paperiliitolta ei rahoja tullut sitten tehtaan lämmitykseen.

Jokke Lösönenhän kertoi Kohti Nousua Seminaarissa keväällä 2011, että tehtaan lämmityskulut olivat pahimmillaan peräti noin 100 000 euroa kuukaudessa.

Jos oletetaan, että lämmityskauden pituus voi olla 6 kk:n mittainen, niin Jokken antamilla lämmitykustannuksilla seisovan Römssyn lämmitykseen on Jokken esittämien lukujen valossa uponnut jo Milinin käsissä noin 5.5 x 6 x 100 000 euroa/kk eli yhteensä noin 3 300 000 euroa.

On vaikea uskoa, että Milinin miehet olisivat niin varakkaita, että olisivat uhranneet seisovan tehtaan lämmitykseen peräti 3.3 milj. euroa.

Tästä tullaankin sellaiseen epäilykseen, että Römssyn lämmittämisen kanssa on saattanut olla vähän niin ja näin.

Tuskin puunkäsittelyssä ja hiomon puolella on ollut minkäänlaista lämmitystä.

Tästä tullaan sellaiseen johtopäätökseen, että tehdas saattaa nykyään olla itse asiassa suurelta osin vain asbestipitoinen iso romukasa.

Vuonna 2011 NS selvitti jo varmuuden vuoksi, mikä on Römssyn romukasan purku- ja maisemointikustannus.

NS lähetti sen selvityksen myös tiedoksi Esteri Kangasveijarille ja myös Juankosken hallituksen jäsenille varoituksena, mihin laiton takaus voi lopulta johtaa.

Muistaakseni Römssyn purku- ja maisemointikustannuksiksi oli silloin arvioitu n. 8.3 milj. euroa.

Näistä lähtökohdista voi olla hyvin vaikea käynnistää tehdasta uudelleen.

Ensimmäiseksi ei missään tapauksessa kannata alkaa keräämään osakepääomaa, kuten Ristoferi Kultasormi teki kesällä 2012.

Hänhän ilmoitti Kanavajuhlien aikaan, että nyt perustetaan TECTA OYJ, johon kerätään 10 milj. euron oma pääoma ja uusi yhtiö ottaa hoitaakseen konkurssitilassa olleen Tratta PBF:n lainatkin.

Ristoferi oli silloin jo Esterin kanssa löytänyt TECTA OYJ:n rahoittajiksi Maltalta modernin Nemea Bankin (nykyään konkursissa) ja Aaltosen Säätiökin oli rahoittanut TECTAa jo yhdellä milj. eurolla.

Nyt voidaan jälkikäteen nähdä, miten heikosti harkitulla suunnitelmalla Ristoferi Kultasormi ja hänen rahoituskonsulttina toiminut Esteri aikoivat käynnistää seisovan tehtaan uudestaan vuonna 2012.

Nyt voidaan varmuudellös sanoa myös, että "patentoitu" ja "ikuisesti lupaava" TECTA ei ole ollut sellainen tuote, jonka varaan Römssyn olisi voinut käynnistää uudelleen edes isolla rahalla.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: