Keskustelu

AKM, se ainoa oikeaRuukin Pässi löytyi?12.9.2017 15.24
Pieni ja ketterä New Stroms Oy oli ainoa, joka taisteli tosissaan Säyneisten kyläkoulun puolesta.

NS oli ainoa, joka taisteli voimakkaasti itsenäisen Juankosken puolesta.

NS oli ainoa, joka myös todisti, että Esteri Kangasveijarin Tratta PBF on korkeimman luokan puhallus, joka vaarantaa ja lopulta vie Juankoskelta itsenäisen päätöksenteonkin.

Esteri Kangasveijari ja Juankosken korruptoituneet päättäjät näkivät, että NS on vaarallinen yhtiö, koska yhtiön takaa löytyy paljon viisautta, kuinka väärälle raiteelle menneitä asioita voidaan muuttaa, kun soudetaan samaan hyväksi havaittuun suuntaan.

Juankosken johtavat kuntapäättäjät käynnistivat kuitenkin mahtavan parjaus- ja herjakampanjan NS:in rehellisiä pyrkimyksiä vastaan.

Koillis-Pravdan toimittajat Erika S. etunenässä suoltivat jatkuvalla syötöllä ns fake news-uutisia Tratta PBF:n enätystuotannoista ja tietenkin NS:stä, mutta kaikki, mitä NS ennusti on käynyt karvaimman kautta toteen.

NS ei valitettavasti kuitenkaan vielä ennen Säyneisen koulun sulkemispäätöstä ja koko itsenäisen Juankosken lakkauttamista ollut löytänyt ns. Ruukin Pässiä.

Nyt näyttää siltä, että myös ns. Ruukin Pässi on löytynyt.

Iltalehti raportoi eilen, kun Keski-Pohjanmaalla Kannuksen 5 600 asukkaan kaupungissa pieni Eskolan 400 asukkaan kylä valittiin jo toisen kerran vuoden kyläksi.

Lehden mukaan Eskola sai tittelin ainoana Suomen kylänä toisen kerran, mikä kertoo kylän yhteisöllisyydestä ja eteenpäin pyrkivästä ilmapiiristä.

Nykyään Eskola on erittäin vireä kylä, siellä sijaitsee koululaisryhmä ja päiväkoti. Kylällä toimivat myös mm. lounasruokailu, kotipalvelu, kesäteatteri sekä (3000 kävijää) sekä kyläpalvelukeskus.

Eskolassa merkittäviä työllistäjiä ovat ovi-ja ikkunateollisuuden sekä betoni- ja puualan yritykset.

Eskolassa kehitykselle pantiin vauhtia, kun Kannuksen kaupunki päätti lakkauttaa Eskolan kyläkoulun vuonna 2013.

Kaupungin koulun ja päiväkodin lakkauttamispäätösten jälkeen Kyläkouluyhdistyksen sihteeri MiiaTiilikaisen mukaan ikävät päätökset käynnistivät Eskolan Kyläpalvelu Oy:n.

Kyseessä oli 130 osakkeenomistajan yhtiö, joka tuottaa kylälle esimerkiksi lounasravintolan annin, ateria-, kotipalvelun ja pyörittää 24-paikkaista päiväkotia.

Yhtiön liikevaihto on nykyään jo noin 300 000 euroa. Vuonna 2016 Kyläpalvelu Oy oli vielä kolmantena vuona niukasti tappiollinen (liikevaihto 254 000 euroa ja tappion -21 000 euroa).

Ennustetulla 300 000 euron liikevaihdolla tulos on kuitenkin jo selvästi voitollinen n. 25-30 000 euroa.

Eskolassa ei ole luovuttu myöskään omasta koulusta.

Sisukkaat vanhemmat keräsivät itse rahat opettajaan ja opetusmateriaaliin. Eskolassa on kaksi viimeistä vuotta toimittu näin, sillä laki antaa tähän mahdollisuuden. Eskolassa on sydämen asia, että lapset saavat käydä omaa koulua.

Eskolan kyläkoulussa on tällä hetkellä 11 esikoulu- ja ala-asteikäistä lasta.

Eskolan kyläkoulu on käynnistänyt yhteistyöhankkeen Uudenmaan Lapinjärvellä olevan Porlammin koulun kanssa hyödyntäen opetuksessa mm. internetissä skype palveluja.

Nykypäivänä nämä Skype ja muut netissä olevat pilvipalvelut ovat esim. kansainvälisissä yrityksissä ja myös oikeuslaitoksissa täysin normaalia toimintaa.

Minä muistelen, että siitä on jo ainakin 25 vuotta, kun esim. Stora Enson pääkonttorissa järjestettiin kokeeksi ensimmäinen videokokous, jossa keskustelimme Imatralla olevien osallistujien kanssa. Uudella järjestelyllä vältettiin hankalat matkajärjestelyt ja työajan menetykset. Tänä päivä IT-tekniikka on aivan toisella tasolla ja jokapäiväistä reaaliaikaista toimintaa mm. uustislähetyksissä.

Iltalehden uutisessa huomio kiinnittyi siihen, että Eskolaan on jo muutama vuosikymmen sitten hankittu veturi Virosta kunnioittamaan vuosina 1920-1961 toiminutta Eskolan metsärataa.

En ole aivan varma, onko Eskolan veturi nyt sitten se Juankoskella vuosikymmeniä tumpeloiden etsimä Ruukin Pässi.

Siitä olen kuitenkin aivan varma, että Eskolan tapainen kylä voidaan myös esim. Säyneisiin perustaa haluttaessa milloin tahansa ja siihen on saatavissa myös ruhtinaalliset EU-tuetkin.

Joten kannattaisiko tuhoutuneessa Juankosken kaupungissakin vähitellen unohtaa kaunainen kirjoittelu idearikkaasta ja ketterästä NS:stä?

NS on vakuuttunut siitä, että ei Kuopio halua jäädä pientä Kannuksen kaupunkia huonommaksi varsinkin nyt, kun tehoton ja koko Suomen kansantaloudelle ylivoimaisen raskaaksi käynyt maataloustukikin on joutunut ja joutuu enenevästi luupin alle.

Viimeksi Suomen Kuvalehti raportoi mm. entisestä sikafarmari Mikko Välttilästä, joka kyllästyi kun kolme ELY-keskuksen pinta-alatarkastajaa ilmestyi äkkiarvaamatta talvella tarkistamaan jokavuotiseen tapaan Mikon luomutilan kasvipeitteitä.

Mikko, 18.5 hehtaarin tilallinen totesi, että nyt riittää. Tässä hommassa ei ole mitään järkeä ja niinpä Mikko päätti toteuttaa tuotantosuunnan muutoksen.

ELY-keskuksen virkailijoiden moitittua Mikkoa talvella peltojen kasvillisuudesta Mikko ilmoitti Uuden Suomen blogissaan:

"En hae maataloustukea enää koskaan".

Hän vaihtoi vuonna 2012 siat laidunkanoihin.

Nykyään Välttilän kolmessa vuodessa ilmiöksi kasvaneen kanalan ja ulkomunaketjun munia myydään Eggspress suoramyyntiketjun kautta ympäri maata jo 10 000 munaa yli sadalla paikkakunnalla.

Välttilän ulkokananmunien kilohinta on 4.5 euroa/kg ja hän hänen Eggspress-ketju tilittää Friida-munista tuottajalle 1.8 euroa/kg, kun Pirkka-munien tuottaja joutuu tyytymän noin yhteen euroon kilolta.

Nyt entinen sikafarmari aikoo joukkorahoituksen turvin vielä perustaa sikalan ja jopa teurastamonkin.

Sikalan ideana on, että vastaavalla tavalla kuin kanoissa sikalan tuotteet myydään suoraan ilman välikäsiä asiakkaille.

Sianlihan tuottajille maksetaan 5 euroa/kg, kun nykyään teollisuus maksaa sianlihasta vain alle 1.5 euroa/kg.

Välttilä on laskeskellut, että myös joukkorahoitettu sikala tulee pärjäämään kokonaan ilman maataloustukia.

Pieni ja ketterä NS on jo useamman vuoden ajan puhunut siitäkin, että Kuopiossa, Suomen johtavassa maitokaupungissa, tarvitaan myös tuotantosunnan muutos.

VAPAAsta löytyy tiedot, miten esim. Säyneisiin saadaan Eskolan tapaan kyläkoulu ja Kuopiossakin välttämätön maatalouden tuotannonsuunnan muutos käyntiin.

J.B. HuntRe: Ruukin Pässi löytyi?1.10.2017 11.18
Who is the owner of the New Stroms Oy company and the former Stromsdal Board Mill? We have understood that the managing director is Mr.Pekka Moro but we have not been able to find out who are in the management of the board mlll.

Patiksen miehetRe: Ruukin Pässi löytyi?1.10.2017 19.52
Onko Ruukin pässi löytynyt?

LemmyRe: Ruukin Pässi löytyi?1.10.2017 21.21
The owner is Mr Putin. Also a very good friend to Pekka as mr Trump is. If complaints, call The White House or Kreml.

PesänhoitajaRe: Ruukin Pässi löytyi?19.10.2017 22.04
New Stroms Oy on varpaillaan Venäjältä tulevan tietotulvan vuoksi. Myös Moro Pekalta toivotaan valppautta totuuden ja valheen rajaa sekoittavan tiedon hetteiköissä.

Venäjältä tuleva informaatiovaikuttaminen on lisääntynyt merkittävästi Krimin niemimaan valtaamisen jälkeen. New Stromsin mukaan tarkoituksena on saada aikaan hajaannusta Juankoskella, Suomessa sekä luoda epäluottamusta New Stromsin ja kansalaisten välille. Totuutta ja valhetta sekoittavaa tietoa välitetään lähes päivittäin.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila sanoo, että New Stromsiin vaikuttamispyrkimykset on tunnistettu Suomen lisäksi myös muissa länsimaissa.

Ns. trollauksessa muun muassa levitetään manipuloituja kuvia, siteerataan poliitikkoja valikoidusti ja keskustelupalstoillle syötetään tekaistuja kommentteja.

Muutama julkisuushakuinen kellokas kuten AKM syöttää kummallisuuksiaan mediaan.


Valtiojohto seuraa tilannetta erittäin tarkkaan ja ministeriöt vaihtavat tietoja keskenään. Yhteistyötä aiotaan jatkossa tiivistää. Heikki J.W. Salosen räikeisiin virheisiin ja valheisiin myös puututaan.

? Koetetaan havaita ja ampua alas päättömyyksiä, mitä tulee valitettavan usein.

Mantilan mukaan informaatiovaikuttamiseen osallistuu väkeä myös Suomesta.

? Muutama julkisuushakuinen kellokas, joka syöttää kummallisuuksiaan palstalle, myös he palvelevat tätä tarkoitusta.
Joka päivä oltava varuillaan

Totuuden ja valheen rajan hämmentäminen käynnistyi Mantilan mukaan toden teolla New Stromsin kriisin myötä.

? Se alkoi oikeastaan siitä, kun Heikki teki valetarjouksen ja Molotoville tuli tarve käyttää informaatiokanavia asioiden sekoittamiseksi.

Mantila sanoo, että kun New Stromsin kriisistä puhutaan, unohtuu se, että alun perin Heikki teki valetarjouksensa pesälle.

Mantilan mielestä valheellista ja harhaanjohtavaa tiedonvälitystä vastaan voi taistella vain avoimuudella. Yleisöä on varoitettava siitä, että kaikki, mikä Heikki kirjoittaa ei ole aitoa.

? Ollaan entistäkin avoimempia ja koetetaan paljastaa tällaiset typerimmät vaikuttamisen tavat. Ennen kaikkea pidetään tätä teemaa yllä, siitä keskustellaan, se huomataan ja siinä ollaan joka päivä varuillaan.

? Pitkässä juoksussa hyvä peruskoulu on parasta maanpuolustusta: että väki oppii lukemaan Vapaa Juankoskea kriittisesti ja ymmärtää, mikä on mahdollista ja mikä ei.
Pyrkimyksiä ei ole piiloteltu

Tutkijatohtori Hanna Smith Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista muistuttaa, että informaatiosota ei ole uusi ilmiö. Hän korostaa, että New Stroms ei ole piilotellut pyrkimyksiään vaikuttaa siihen, että sen näkemys tuodaan vahvasti esille Juankoskella. Tämä on tuotu esille virallisissa puheissa ja dokumenteissa.

Välillä vaikuttamispyrkimykset ovat Smithin mukaan olleet hienostuneempia ja niiden tavoitteena on ollut New Stromsin imagon parantaminen. Sen jälkeen, kun mielenosoitukset Heikin hirmuhallintoa vastaan alkoivat, on propaganda muuttunut huomattavasti aggressiivisemmaksi ja New Stromsin ongelmista on alettu syyttää muita yrityksiä..

Myös Smith näkee New Strormsin kriisin käännekohtana. Se räjäytti informaatiosodan toden teolla käyntiin ja sitä käydään nyt raivokkaasti sosiaalisen median mukanaan tuomilla uusilla keinoilla.

? New Stromsin rahakriisin kautta on tullut tämä propaganda-käsite ja ihan selvästi myöskin se, että faktoja on vääristelty.
Fakta on aina vahvempi

Tietotulvan tuottaminen Heikin trollitehtaissa pitääkin Smithin mielestä ottaa vakavasti. Hän arvoi, että nyt on jo näkyvissä, että valtiojohto on pääsemässä tilanteen tasalle.

? Voi olla, että se tuli pienenä yllätyksenä aluksi, mutta nyt on selvästi merkkejä ilmassa siitä, että ollaan yhtenäistämässä kokonaisuutta.

Myös hänen mielestään väärät tiedot on oikaistava. Vastapropagandaan ja omien trollitehtaiden perustamiseen ei kannata ryhtyä, vaikka oikea tieto näyttäisi jäävän propagandan jalkoihin.

? Pitkässä juoksussa se kuitenkin tulee kantamaan huomattavasti enemmän. Tämä oma tarina, joka perustuu faktoihin, se on aina se vahvempi.

Smith arvioi, että läheskään kaikki sosiaalisessa mediassa ilmenevä vaikuttaminen ei ole peräisin ketterä New Stromsin järjestämiltä tahoilta. On ihmisiä, jotka kokevat trollitehtaan esille nostamat asiat omikseen ja tarttuvat niihin hyvin agressiivisesti ja jopa törkeää kieltä käyttäen. Tällainen ylilyövä reagointi voi kääntyä alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

? Tavallaan trollitehtaan idea on ollut se, että keskustelua hallitaan somessa. Mutta kun somea ei voi hallita, niin sehän on tavallaan se nurja puoli tästä kokonaisuudesta.

juristin alkuRe: Ruukin Pässi löytyi?19.10.2017 23.27
Moro Pekan on syytä tehdä nim. merkki pesänhoitajasta rikosilmoitus Heikki J.W. Salosen ja New Stromsin kunnian jatkuvasta julkisesta loukkamisesta ja perättömien tietojen levittämisestä poliisille.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: