Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniOnnellinen maa12.12.2019 22.33
Al Holin leirillä on 76000 ihmistä, joista runsas 30 eli alle puoli promillea on suomalaisia. Antti Kuronen haastatteli leirin suomalaisia naisia, joista ainakin osa kertoi, ettei halua Suomeen takaisin. Meille voisi pahimmassakin tapauksessa tulla vain 0,4 promillea näitä epäkelpoja ihmisiä.
Jotkut maat kuten Kazakstan ovat tuoneet kaikki kansalaisensa kotiin. Kazakstanilaiset eivät ole kovin onnellisia, joten maan onnellisuuden keskiarvo ei paljon muutu näiden palaajien vuoksi.
Suomi on maailman onnellisin maa, joten meidän jo täällä olevien ja näiden tulijoiden onnellisuusero on valtava. Onnellisuutemme keskiarvo laskee tulijoiden vuoksi. Akm, joka osaa diskonttolaskennan salat pystyy varmasti todistamaan väitteeni numeroin.
Olisimmeko voittajia, jos emme ottaisi ketään. Näinhän persut ajattelevat. Akm voisi diskontata tulevaisuuden uhat sen jälkeen, kun katkeroituneet suomalaisäidit ovat kasvattaneet näistä taaperoista nuoria taistelijoita, jotka yhtenä kauniina päivänä tahtovat palata Suomeen isovanhempiensa luokse.

alan kolmas miesRe: Onnellinen maa13.12.2019 5.00
Olipa todella hyvä, että keskustan virallinen ääni otti tieteellisen otteen käyttöön, kun "maailman onnellisimmassa maassa" nyt pikapuoliin joudutaan tekemään seuraavia päätöksiä:

- pidetäänkö me tällaista marionettihallitusta pystyssä vielä ensi viikon välikysymyksen jälkeenkin?

- vai hajotetaanko me eduskunta, kun Katri Kulmunikin on todennut, että modernissa punamulta hallituksessa kepuloisia ja viherpipertäjiä yhdistää Eri Keeperin tapainen hallitusliima, jota myös kutsutaan hallituskiimaksi?

- koska moderni punamulta hallitus on Eri Keeperillä liimattu yhteen, niin "hiljaisesti on hyväksytty" myös hallituksen iltakoulussa, että kaveria ei jätetä pulaan.

- koska Pekka Haavisto on jo pitempään Alamäki Antin hallituksen aikana valmistellut "hiljaisen hyväksynnän perusteella" terroristiperheiden eli siis kaulan katkojien palauttamista Syyriasta Suomeen humanitääristen syiden perusteella, niin tietysti nyt Sanna Marinin hallitus löytää iltakoulussaan yhteisen hallitusliiman avulla ratkaisun, jossa nämä onnettomat kalankatkojaperheet palautetaan Finnairin kyydillä takaisin Suomeen.

- koska Suomi on "maailman onnellisin maa", niin ainakaan alkuvaiheessa Suomen onnellisuusasema ei sanottavasti muutu näistä palautuksista, kuten keskustan virallinen ääni yllä jo todisti.

- virallinen ääni pyysi minua kuitenkin myös selvittämään sen, voisiko tätä terroristien palautuskysymystä tarkastella myös diskonttolaskun avulla ottaen huomioon palautuksiin liittyvät uhkat.

- pikaisesti perhehdyin tähän ongelmatiikkaan ja havaitsin, että kaulankatkojiin liittyvien uhkien arviointiin minulla ei vielä ole riittävästi tietoja, joten sanoisin niin, että tässä tapauksessa uhkien diskonttaaminen sopii hieman huonosti tulevan uhkatilanteen arviointiin.

- minusta kuitenkin diskonttauksen vastakkainen laskentatapa eli prolongointi tai jopa korkoa korolle lasku sopii paremmin tämän vaikean hallitus- ja uhkatilanteen selvittämiseen.

- koska tässä tapauksessa korkoa korolle lasku on prolongointia yksinkertaisempi, niin päädyin nyt soveltamaan tähän ongelmaan korkoa korolle laskua

- omien havaintojeni mukaan nämä potentiaaliset terroristit ovat hyvin nopeasti sikiävää ja nopealiikkeistä sakkia.

- olen pannut merkille että nuori terroristipari voi hyvin tuottaa yhden uuden perillisen per vuosi.

- niinpä alustavasti laskin, että viidessä vuodessa nuoren terroristiparin kasvuvauhti voi olla keskimäärin jopa 50%.

- täällä tavoin laskien tulemme sellaiseen skenaarioon, että esim. 20 palautettussa nuoressa terroristiperheessä meillä voi olla jo pian noin 1 150 terroristia.

- mikäli nuo 1 150 terroristia taas lisääntyvät normaalia tahtia ja pariutuvat, niin meillä on sitten hyvin helposti jo 20 vuoden kuluttua 33 250 terroristikasvatuksen saanutta henkilöä.

- minusta olisikin erittäin tärkeätä pitää nyt tiukka linja näiden terroristien palautuksissa, koska muutoin meillä saattaa parin- kolmen kymmenen vuoden päästä olla terrosteja yhtä paljon kuin meillä on työttämiä.

- minulla sellainen käsitys, että Sanna Marinin ja kolmen muun puolueitaan johtavan nuoren naisministerin logiikalla ja empaattisellakaan otteella me emme valitettavasti taida pystyä tällaisen uhkakuvan hallintaan

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Onnellinen maa13.12.2019 5.51
Akm unohtaa, että tässä maailman onnellisimmassa maassa on myös maailman paras koulutus.
Jos tämä suomalaisen terrorismin kantaisien sukupolvi saataisiin koulutetuksi ihmisiksi, olisi se arvokas palvelus koko ihmiskunnalle. Ei tarvitse lähettää rahaa maailmalle, vaan saamme itse valvoa tehtävän onnistumisen.

Ei tarvitsisi tulevina vuosikymmeninä arvuutella, että oliko ne taas meidän poikia, jotka pudottivat matkustajakoneita tai kaappasivat laivoja tai vielä pahempaa kävivät kostoretkellä Suomessa maksamassa äitiensä huonon kohtelun.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Onnellinen maa13.12.2019 13.59
Nuorilla naispoliitikoilla on nyt kova paine. Pitäisi näyttää, että luontoa löytyy tarvittaessa kovinkin ratkaisuihin. Sanna Marinilla on muistaakseni parivuotias lapsi. Siinäpä on oiva paikka näyttää, että lapsi otetaan ja äiti jätetään. Kuinkahan moni näistä suomalaisnaisista on oikeasti terroristeja ja moniko on joutunut henkensä pitimeksi antamaan isismyönteisiä lausuntoja.

alan kolmas miesRe: Onnellinen maa13.12.2019 16.25
Minulla on tähänkin vaikeaan kysymykseen jo löytynyt aivan luonnollinen ratkaisu, johon mekin olemme joutuneet luonnollisesti vastuumme tuntevana EU:n jäsenmaana mukautumaan.

Kysymys on tietysti ikivanhasta tavasta ratkaista vaikeita asioita.

Se tietysti kauppa. Venäjähän on aikoinaan rahapulassaan myynyt mm. Alaskan USA:lle pilkkahintaan.

Nyt Amerikan viisas presidentti Donald J. Trump on jo tehnyt ehdotuksen, että Amerikka voisi ostaa Grönlannin, kun muutoinkin joutuu huolehtimaan sen turvallisuudesta, eikä Tanskasta ole Grönlannin asioiden hoitajaksi. Ovat vastarannan kiiskejä kaikissa asioissa.

EU:ssa Merkel on myös kunnostautunut ihmiskaupassa oikein kunnolla.

Käsittääkseni juuri hänen johdollaan EU teki tiettäväst noin 8 miljardin euron ihmiskaupat Turkin presidentti Erdoganin kanssa, kun Putin oli käynnistänyt pommitukset Syyriassa yhdessä hammaslääkäri Presidentti Assadin kanssa.

Tiettävästi noita pommituksia lähti pakoon miljoonia ihmisiä ja peräti 3.6 miljoonaa ihmistä joutui siirtymään turvaan Turkin puolelle ISIS-kalifaatista ja muualta Pohjois-Syyriassa.

Minä muistelen, että Turkille näistä pakolaisista on aiheutunut noin 30 miljardin euron kustannukset, joita Merkelin johdolla EU on päättänyt kompensoida em. noin 8 miljradilla eurolla.

Mekin olemme tuosta ihmiskaupasta hyötyneet, koska ilman tätä ihmiskauppaa iso sakki pakolaisia oli jo tuloillaan meillekin päin.

Nyt nuo suurimmat ihmiskaupat EU:ssa lienee jo tehty, joten nyt on jäljellä vain pienempiä kaupan jämiä eli ns. ihmisten täsmäkauppoja.

Onneksi meillä on juuri valittu taas demokrattisesti uusi hallitus ja hallituksen johtoon on tietysti nimitetty ajan hengen mukaisesti nuori ja innokas demu eli Sanna Marin, joka on jo hiljaisesti hyväksynyt punaviherpipertäjien Pekka Haaviston valmisteleman Korpisoturit nimisen terrostien palautusohjelmankin.

Hukka meidät tulee perimään, jos nuo Korpisoturit pääsevät rantautumaan Suomeen, koska Haavisto ei ole toistaiseksi valottanut meitä edes siitä, mitä ja millaisia nuo ns. terroristien turvattomat ja hädänalaiset lapset mahtavat olla.

Sehän meille on jo kyllä käynyt selväksi, että noiden kaulankatkojien lapset ovat paitsi nopeasti sikiäviä myös erittäin nopeasti kehittyviä.

Telkkarikuvistakin jo näkee, että pomminheitto ja itsemurhavöiden käsittely opetetaan näille nuorille terroristien lapsille jo aivan alakouluiässä ellei peräti kehdossa.

Näin ollen, meidän olisi nyt kyllä saatava jo heti Haavistolta luettelot, jotta me voidaan varmistua millaista sakkia moderni punamulta hallitus on hiljaisesti Suomeen rahtaamassa.

Katri Kulmunikin tekopyhästi lähti ilmoittamaan, että kyllä lapset voidaan tänne palauttaa, mutta nuorella, kokemattomalla ja varmaa näyttelevällä Katrilla ei kyllä todellakaan ole ollut silmät päässään, jos hän on seurannut kansainvälisten uutistoimistojen videota terroristilasten "hiekkalaatikkoleikeistä" käsikranaattien ja muiden räjähdysaineiden kanssa.

Onneksi meillä on tarjota tähänkin demujen toimesta jälleen kerran vankkaa osaamista ihmiskaupasta, kun aivan äskettäin muuan demujen alaikäisten ihmiskauppaan erikoistunut kulttuurineuvos ja ihmisoikeuksista huolestuneen Tarja Halosen suojatti pistettiin kalterien taakse ja tietojeni mukaan kulttuurineuvoksen omaisuuttakin on jo ehditty ottamaan takavarikkoon.

Nythän uusi ja virkeä Ilmiöhallitus voisi lähestyä töitä vailla olevaa kulttuurineuvosta ja voisi tehdä hänen kanssaan sopimuksen siitä, miten vähin äänin Ilmiöhallitus voisi hoitaa Al-holin leirillä syntyneen ikävän pattitilanteen, ettei meidän Eri Keeperillä yhdeksi puuksi liimattu vasta muutaman päivän istunut Ilmiöhallitus menetä Eduskunnan luottamusta jo ensi viikon välikysymykseen.

Sehän on tässä jo aivan selvä, ettei Pekka Haavistolla voi olla enää minkäänlaista luottamusta Tolkun Ihmisten silmissä, kun on käynyt ilmi, että Pekka on valmistellut tuota Korpisoturit -ohjelmaansa.

Kun "Työväen Presidenttikin" aina ottaa esille, tuon Tolkun ihmisen, niin minä olen ajatellut niin, että "Työväen Presidentti" pitää itseään myös Tolkun Ihmisenä.

Eikä siinä mitään vikaa olekaan, sillä aikoinaan jo edesmenneellä äidilläni oli tapana aina sanoa: "Joka härjillä ajaa. Se härjistä puhuu". Minusta se on sattuvasti sanottu.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Onnellinen maa13.12.2019 23.21
Loppujen lopuksi terroristin vaimon ja naispoliitikon ero ei ole kovin iso. Terrorismin vaimo on pelolla saatu tekemään asioita, johon hän ei normaalisti pysty. Samoin oli käydä Katrille. Hän tunsi olevansa isolla paikalla, kun ajatteli ratkaisevansa kiistan naisten palautuksista. Katrille asia ei ollut sen kummempi kuin mikä tahansa asia, jota poliitikko kauppaa kannatusta vastaan. Hän kysyi netissä, että kumman haluatte päästänkö naisen vai ainoastaan lapsen.
Tällainen peli ei suomalaisille kelvannut, vaan Katri joutui vetämään kyselynsä pois. Voiko vain nainen olla toiselle naiselle näin julma?
Tässä oli kyse nuoren naisen ajattelemattomuudesta ja vallan sokaisusta, ehkä myös kypsymättömyydestä. Tämän kaltaisia kömmähdyksiä ei kärsi tulla lisää.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: