Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniKittilästä ennakkotapaus3.5.2021 12:14
Valtuutetut todettiin syyttömiksi Kittilässä. Nyt voimme Juankoskelakin nukkua vapautuneesti. Valtuustot voivat päättää oman kuntansa asioista niinkuin hyväksi näkevät. Näinhän se pitää ollakin, koska kunnilla on itsemääräämisoikeus. Keskusta kuntien pahin painajainen on ohi. Harmi, että ehdimme liittyä Kuopioon. Olisimme itsenäisenä kuntana panneet Mersun tulille.

ottoRe: Kittilästä ennakkotapaus3.5.2021 15:13
Keskustahan siellä sen sopan keittikin.

Kun valitsi vihreän naisen kunnanjohtajakseen.

Valitsivat, kun eivät osanneet päättää kumpi virkaa hakeneista umpikepulaisista olisi ollut parempi.

Kumpi vai kampi?

Näin Mäkelä tuli valituksi.

Ja loppu selviää kuulustelupöytäkirjoista ja oikeuden päätöslauselmista.

Keissi ei muuten ole vielä valmis.

Asia jatkunee korkeimmassa...

alan kolmas miesRe: Kittilästä ennakkotapaus3.5.2021 17:45
Virallisen äänen on turha vielä puhua ennakkotapauksesta ja nukkua rauhassa.

On tietysti selvää, että kunnanjohtaja voidaan erottaa luottamuspulan vuoksi.

Mutta luotettu kunnanjohtajakaan ei saa syyllistyä takauspetokseen ja vielä täydellä valtuuston tuella!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kittilästä ennakkotapaus3.5.2021 21:48
Hovioikeuden päätöksen perusteluissa on sanottu, että Kittilän valtuusto ei toiminut tietoisesti vastoin lakia. Juuri samoilla sanoilla mekin olemme valmiita puolustamaan itseämme.
Veijo Tirkkonen on tosin luvannut tehdä samanlaisen takauspäätöksen uudelleen, jos tällainen tilaisuus tulisi eteen. En pidä täysin mahdottomana, että keskustakin liittyy Veijon näkemykseen. Eihän missään ole sanottu, että tällaista tahatonta toimintaa ei saisi tehdä toistamiseen. Jos olen väärässä, niin Pekka Vartiainen korjannee virheellisen näkemykseni.

alan kolmas miesRe: Kittilästä ennakkotapaus3.5.2021 23:56
Pekka Vartiainen vahvistanee minun näkemykseni.

KHO:han on jo kahteen kertaan vahvistanut päätöksen laittomasta päätöksenteosta MERSUN kohdalla.

BIOLÄMMÖN kohdalla KHO:n vahvistuksia laittomuudesta on ollut muistaakseni ainakin neljä.

Asiahan ei ole vielä edennyt edes rikosoikeuteen, koska Suomen oikeuslaitos on EIT:n antamien moitteiden mukaan hitaudeltaan ETANAN LUOKKAA.

Ennen vanhaan ETANOITA käytettiin sään ennustukseen:

ETANA, ETANA NÄYTÄ SARVES, ONKO HUOMENNA POUTA!!!!

Saa nähdä milloin valtakunnansyyttäjä nostaa syytteet Veijoa ja virallista ääntäkin vastaan, koska VEIJON NISKUROINTI jopa EU-oikeutta vastaan voidaan kokonaisvaltaisessa arvioinnissa katsoa kansan kiihotukseksi ja kunnallisten päätöksentekijöiden yllyttämiseksi toimimaan vuonna 2015 vahvistetun uuden kuntalain vastaisesti.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kittilästä ennakkotapaus4.5.2021 4:38
Sitähän en kiellä, etteikö laittomuutta olisi tapahtunut, mutta nythän onkin kyse tahallisuudesta. Valtuutetut tekivät päätöksensä tahattomasti, kuten myös hallitus esityksensä. Hallituksessa takauspäätöksen esittely meni muistaakseni ensin väärin. Kaupunginjohtajan esteellisyyden vuoksi esittelyn teki lopulta puheenjohtaja.
Aikaa on vierähtänyt jo toistakymmentä vuotta. Ei näin vanhoja asioita kukaan muista ja vanhentuneitahan ne ovat.

alan kolmas miesRe: Kittilästä ennakkotapaus4.5.2021 17:24
Hyvä, että virallinen ääni toteaa jo julkisestikin, että laittomuuksia on tehty.

Tahattomuutta asiassa ei ollut hivenen vertaa. Tahtoa on ollut vielä laittomien päätöstenkin jälkeen.

Korkeimmassa oikeudessa 20 000 EUR on käytäntö, jonka ylittäminen tekee petoksesta törkeän.

Tähän ikävään "episodiin" liittyy paljon muutakin, kun luotetun kaupunginjohtajan vetäytyminen välillä syrjään päätöksenteosta päätöksenteon hetkellä, koska sen jälkeen kyseisessä asiassa kaupunginjohtajankin luottamuksellista toimintaa on jatkunut aina kaupunkiliitokseen saakka ja ilmeisesti jopa sen jälkeenkin.

Päivi Räsäsenkin vanhat Raamatun sitaatitkin on jo nostettu valtakunnan lähes tärkeimmiksi rötöksiksi, kun MAAN TAVAN MUKAINEN KORRUPTIO halutaan haudata vihreän veran alle.

Virallinen ääni ei näköjään muista lainkaan myöskään Hämeenlinnan Sunny Car Centerin tapaustakaan, jossa Hämeenlinnan hallituksen ja valtuuston puheenjohtaja ja aktiivinen demujen jäsen sai maksettavakseen ison laskun, kun innostui liiallisesti autokeskuksen rakentamisesta.

Juankoskella hallitus ja valtuusto yksimielisesti innostui myös MERSUN MÄKILÄHDÖSTÄ.

Eihän asia ole mihinkään kadonnut tai vanhentunut, koska MERSU käy koko ajan tyhjäkäyntiä ja pilaa ilmaa Kuopion ekokaupungissa Akonveden rantatörmällä.

ottoRe: Kittilästä ennakkotapaus5.5.2021 20:52
Kittilän jupakka alkoi kun kepulaiset hyvistä neuvoista huolimatta ottivat ja erottivat kunnanjohtajan ilman kuulemista.

Jos kuulemista ei asianmukaisella tavalla hoideta tai ei hoideta ollenkaan, kuten Kittilässä kävi, niin silloin tapahtuu menettelyvirhe.

Senhän sitten totesi kunnanjohtaja ja vahvisti hallinto-oikeus kun kunnanjohtaja haki muutosta.

Syytä kyllä oli. Olihan kunnanjohtaja aiemmin erottanut hissiyhtiön pomon. Pomon, jonka ottaa töihin yhtiön hallitus kuten hyvin tiedetään.

Hissiyhtiöllä oli ihan hyvä pomo. Oli hankkinut Itävallasta jo ties miten monet hissit aiemmin mutta tällä kertaa Marcello Macorini tekikin halvemman tarjouksen. Näennäisesti siis. Pomo luotti entisiin kun huoltokin pelasi. Ei siis lähtenyt leikkimään italialaisten leikkejä.

Tämä ei sopinut vihreälle kunnanjohtajalle, kunnanjohtajalle joka tässä pisti nokkansa asiaan, joka ei hänelle oikeastaan kuulunut millään tapaa.

Luottamus siis meni.

Siihen tarvittiin Kittilässä 2/3 x 27 valtuutettua kuten kuntalaissa sanotaan.

Ne löytyivät.

Toisin kuin Juankoskella.

Viimeisellä valtuustokaudella. Kyseltiin kovasti sen perään, tietäisikö joku muutamaa järkevää kepulaista kuten Kittilässä, jossa heitä oli aivan riittämiin. Jokunen persu vielä lisäksi.

Erotettu kunnanjohtaja tietysti nosti kanteen jokaista yksittäistä ulosheittäjää kohtaan ymmärtämättä, että päätöksen ulosheitosta oli tehnyt kunnan toimielin.

Siis kunta. Kuntahan tässä on se toinen asianosainen, ei yksittäiset päättäjät.

Se parin miljoonan euron polttamisen jälkeen on nyt todettu. Ja todetaan vielä korkeimmassakin - jos lupa tulee.

En usko jotta tulee.

Hallinto-oikeus, myös KHO on tunnettu siitä, että se tutkii sen, mistä on valitettu.

Ja mistä muutosta on haettu.

Juankosken keississä olikin kaikki toisin.
Siis siellä KHO:ssa. Samaiset tuomarit, jotka äänin 3-2 kaatoivat sen pulpin, Finnpulpin siis, löysivätkin ihan omin päin siitä keissistä sellaista, mitä hallinto-oikeus Kuopiossa ei ollut löytänyt.

Eivätkä sitä löytäneet valittajatkaan. Sääliksi käy hyvä yritys ja heidän ammattitaito.

Paljon näet paloi aikaa rahaa ja mahorkkaa

Kittilässä, jos sinne välillä mennään, kunnanjohtaja siis nosti siviilikanteen.

Selvähän se. Nosti vaan väärää vastaajaa kohtaan.

Juankoskella ei tietääkseni kannetta ole nostettu.

Eipä niin, eihän ketään ole heitetty uloskaan, kuten Kittilässä.

Eihän ulos voi heittää ennen kuin sisään on päästy.

Mistä siis kanteen nostaisi? Siis siitä, että joku melkein pääsi sisään.

Ja kuka siitä vastaisi kun kuntakin katos alta.

Jotenkin vaan tuntuu, että Kuopio vastaa edesmenneen Juankosken synneistä aivan samalla tapaa kuin Venäjä vastaa Neuvostoliiton tekosista.

Kyllä tässä aika lailla on ennakkotapauksen makua.

ottoRe: Kittilästä ennakkotapaus7.5.2021 14:23
Kittilässä lasketellaan ja kaivetaan kultaa.
Juankoskella tehdään viiraa ja pinnataan kartonkia, jota ennen myös tehtiin.

Onhan selvä kun lasketellaan, niin hissien pitää toimia jotta painovoima voi sitten tuoda alas.

Ja sekin on selvä, ettei hissejä voi ostaa mistä tahansa. Saksalaista laatua saa Itävallastakin. Italiasta taas saa vain italialaista laatua.

Hyvin se Kittilässä tiedettiin. Vain yksi kommunisti ja jokunen muu olivat eri mieltä.

Niin ja se kunnanjohtaja. Se, joka teki tutkintapyyntöä vieläpä kunnan nimissä kun ihan oikeita hissejä oltiin hankkimassa.

Luottamushan siinä menee. Selvähän se.

Juankoskellakin hankittiin koneita ja laitteita jotta kartonkia voitaisiin tehdä jatkossakin. Ajoitus ei vaan mennyt oikein nappiin. Suhdanteet sortivat hyvän yrityksen.

Mutta eivät sortaneet toista yritystä tien toisella puolella. Viiraa tehdään kuten ennenkin. Siis kuten Kittilässä kaivetaan kultaa ja lasketellaan.

Kunnanisät ja -äidit kantavat huolta. Aihetta huoleen tuli kun kuultiin, jotta hissejä aiotaan hankkia jostain ties mistä.

Juankoskella huoli taas oli mistä löytää jatkaja tehtaalle, joka oli toiminut ties miten pitkään. Oli se joskus seisonut ennenkin, useammankin kerran.

Odottavan aika vaan on pitkä. Elantokin uhattuna. Paineitahan siitä tulee. Kunnanisille ja -äideille. Jotain piti siis tehdä. Etenkin kun oli jo tehty niin paljon aiemminkin. Jopa niin paljon ennen kuin se pohjaton kirstu alkoi kopista tyhjyyttään.

Menkööt sitten loputkin?

Näin uhkayritys sitten näki päivänvalon. Tarrauduttiin viimeiseen oljenkorteen kuten hukkuva tekee. Ei siinä itseään silloin ajateltu kun päättää piti.

Näin oli Kittilässäkin. Kyllähän joku varoitti jotta pitäisi antaa mahdollisuus tulla kuulluksi mutta siinä tilanteessa piti vaan saada tuollainen ulos ja äkkiä. Ei kukaan ajatellut moisesta käräjille joutuvansa.


Käräjille jouduttiin Juankoskellakin. Tosin hallintokäräjille sitten aikanaan.
Kuopion hallinto-oikeus totesi, jotta okei. Se näet tutki sen mistä oli valitettu ja muutosta haettu. Korkeimmassa kaikki olikin toisin. Otettiin suurennuslasit ja äänestettiin. Oltiin näkevinään äänin 3-2 jotain. Nähtiin, kun pelättiin omaa pallia. Kumarrettiin siis sinne Brysseliin.


Nokka nousee, pyrstö tarttuu?

On siinä vaan ollut päättäjillä kova paikka. Olisi pitänyt nähdä muutaman vuoden päähän. Ennakoida vieläpä ilman sitä kristallipalloa. Jollain oli sellainen ollut mutta oli näyttänyt sitä vain kaverilleen. Ei kaikille.

Ennakkotapaushan tämä hyvinkin. Siis olisi pitänyt ennakoida eli toimia kuten autokoulussa opetetaan.

Ennakoi tuleva tilanne.
Kittilässä se tehtiin viime tipassa. Tehtiin kuitenkin.

Juankoskella se olisi pitänyt osata tehdä silloin, kun ensimmäisiä kehitysmasuunin perustamispapereita leyhyteltiin. Oli niitä aikoja kun mentiin siihen suureen ja mahtavaan.

Silloin olisi ollut toiminnan paikka. Kuten Kittilässä.

Yhteistähän näille on se, että hakuaikaa silloin aikoinaan olisi pitänyt jatkaa.

Hyvillä mielen Kittilän kuntapäättäjät nyt lähtevät kuntavaaleihin. Näin Ylelle kerrottiin.

Miten lie Juankoskella?

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kittilästä ennakkotapaus7.5.2021 17:27
On mennyt tämä lähettäminen aika vaikeaksi.

YlläpitoRe: Kittilästä ennakkotapaus8.5.2021 17:01
Testi lähetykselle

radan varren tuumijaRe: Kittilästä ennakkotapaus8.5.2021 21:24
Parempi viher piipero Kittilässä kuin kiero kokkari Kaavilta.

PVRe: Kittilästä ennakkotapaus12.5.2021 20:49
Moi,
Kittilän tapaus osoitti sen, että valtuusto ja valtuutetut voivvát syyllistyä lainvastaiseen tekoon, mutta jos eivät tahallaan, tai siis suomeksi, eivät ole rikkoneet tahallaan lakia, ei heitä rangaista.
Tahallisuus tai tietoisuus tahallisesta lainvastaisesta teosta on aina moitittavaa, siis rangaistavaa.
Esimerkiksi mielenvikainen ei miellä tehneensä rikosta, yleensä jätetään rankaisematta, koska on rikkonut lakia ilman tahallisuutta. Sana koskee äluyllisesti heikkolahjaista.
Kittilän tapauksessa valtuutetut luulivat tehneensä oikean ratkaisun ja eivät tienneet rikkoneensa lakia.
Valtuutetuilla ei ole ollut itse tarkoituksena rikkoa lakia- intent- tarkoitus.
Jos joku katsoi jenkkilöiden oikeustaisteluua, oikeudenkäyntiä tapaus Floyd. Siinä epäillyn puolustus tuki pitkälle tahallisuutta ja tarkoitusta. Oliko poliisi, joka painoi Floydin selkää ja niskaa polbella maahan syyllistynyt tahalliseen tekoon ja tarkoituksena tapaa Floyd. Olen itse sitä mieltä, että kyseessä ei ole ollut missään tapauksessa tahallisuus tai tarkoitus, vaan kyse on ollut Floydin sydämessä ollut vika, runsas opiaattien ja pirin käyttö juuri ennen kuolemaa ja kyseessä olisi pitänyt tuomita kuolemantuottamuksesta tai jättää tuomitsematta.

ottoRe: Kittilästä ennakkotapaus13.5.2021 10:02
Oikeassa olet PV. Päättäjät siellä päättivät "tahattomasti" väärin mutta silti oikein.

Juankoskella taas ei osattu päättää eikä tehdä mitään oikein tai väärin.

Ei edes vahingossa.

alan kolmas miesRe: Kittilästä ennakkotapaus13.5.2021 23:37
Pekan yllä esittämä arvio KITTILÄN kuntapäättäjistä vaikuttaa oikealta.

Vastuullisiin kunnan hallinnollisiin tehtäviin on näköjään KITTILÄSSÄ valittu henkilöitä, joiden päätöksentekokyky on ollut mielenvikaisten tasolla.

Nyt herättää kuitenkin ihmetystä se, että miksi kyseisiä päätöksentekijöitä ei ole määrätty mielentilatutkimukseen, joka yleensä rikosoikeudellisessa prosessissa on tapana.

Nyt nähtävästi samat Rovaniemen hovioikeudessa syyttömiksi todetut kuntapäättäjät ovat tietysti varmaan suurimmaksi osaksi pyrkimässä uudistamaan paikkansa kesäkuun kuntavaaleissa.

Olisi hyvä, että syyttäjä lähtisi vielä testaamaan Rovanimen hovioikeuden päätöksen KO:ssa, koska asialle olisi hyvä saada vahva ennakkotapaus eli prejudikaatti.

Rovaniemen hovioikeuden päätöksillä on ennenkin pyöräytetty törkeä rikollinen toiminta täysin lailliseksi.

Hyvä esimerkki tästä on Oulun pesäpalloseura LIPON tapaus vuonna 2016 (kts. Kalevan uutisointi alla):

"Rovaniemen hovioikeus muutti tuomiota pesäpalloseura Oulun Lipon takavuosien kirjanpidosta. Hovioikeus hylkäsi kaikkien syytettyjen syytteet.

Hovioikeuden mukaan teko on ollut tahallinen, mutta kokonaisuutena arvioiden kyseessä ei ole törkeä kirjanpitorikos. Syyteoikeus kirjanpitorikoksesta sen sijaan on jo vanhentunut.

Tapauksessa oli kyse loppuvuonna 2008 Lipon kirjanpitoon tehdyistä merkinnöistä.

Seura oli saanut entiseltä puheenjohtajaltaan Timo Korhoselta ja hallituksen entiseltä jäseneltä Jarkko Marttilalta noin 1,5 miljoonaa euron lainan, joka oli muutettu kirjanpidossa satunnaisiksi tuloiksi.

Merkintätavan vuoksi seuran talous näytti ulospäin todellista valoisammalta.

Käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut Lipon johtokunnassa loppuvuonna 2008 toimineen puheenjohtajan Kalevi Henrik Laurilan, varapuheenjohtajan Teuvo Matias Uusitalon ja selvitysmiehenä toimineen Pekka Markku Johannes Mikkolan kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Johtokunnan ulkopuolinen sihteeri Veikko Ilmari Nieminen oli puolestaan tuomittu kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen avunannosta törkeään kirjanpitorikokseen ja kaksi johtokunnan rivijäsentä seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä kirjanpitorikoksesta."

Rovaniemen hovioikeuden päätöksen perusteella syyttömiksi todettujen käräjäoikeudessa kuitenkin törkeitä kirjanpitorikoksia tehneiden henkilöiden 100 000 EURON oikeudenkäyntikulutkin laitettiin kylmästi valtion piikkiin.

Lopputulos kuitenkin oli, että LIPPO asetettiin konkurssiin vuonna 2010, joten selvää on, että LIPOSSA kirjanpitoa on näköjään harrastettu samaan tyyliin kuin Juankoskella.

Juankoskellahan PAJUNVITSAMIES käytti kunnan tilinpäätösten laskennassa tukkimiehen kirjanpitoa, jonka seurauksena KARTONKITEOLLISUUTEEN keskittynyt entinen vauras kunta ajettiin tahallaan konkurssiin yhdessä ikivanhan kartonkitehtaan kanssa.

alan kolmas miesRe: Kittilästä ennakkotapaus14.5.2021 0:32
Pekan yllä mainitsema Black Lives Matter FLOYDIN oikeudenkäynti oli irvikuva riippumattomasta oikeudenkäynnistä.

Kysymys oli poliisiviranomaisen julkisesta lynkkauksesta VILLIN LÄNNEN TAPAAN.

SENIILI JOE BIDEN ja varapresidentti KAMALA HARRIS sekä tietysti "MAD" MAXIME WATERS olivat viikkokausia ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana vaatineet, että syytetylle poliisi on saatava murhatuomio seuraavasti:

"After deliberating for about 10 hours over two days following an emotional trial that lasted three weeks, the jury found Mr. Chauvin, who is white, guilty of second-degree murder, third-degree murder and second-degree manslaughter for the killing of Mr. Floyd."

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin syyttäjät vievät asian vielä ylempiin oikeusasteisiin harkittavaksi.

Äskettäin oli jo tietoja siitäkin, että ainakin yksi jury:n jäsenistä oli innokas BLM aktivisti. Tämä voi johtaa siihen, että tuomio menee uusiksi.

Ongelmana alkaa kuitenkin olla se, että USA:sta ei nykyisessä sekasortoisessa tilassa enää löydy puolueetonta tuomioistuinta.

SENIILI JOE BIDEN on laittanut USA:n asiat sekaisin vain vajaassa 4 kuukaudessa.

Nyt alkaa näyttää varmalta, että SENIILI JOE joudutaankin vaihtamaan yltiöliberaaliin kikattavaan KAMALA HARRISIIN jo ennusteiden mukaan puolen vuoden sisään.

SENIILI JOE BIDEN näyttää käynnistäneen myös ennen näkemättömän kriisin Mexicon ja USA:n rajalle, rahan holtiton jakaminen ja verojen nosto sekä ns. Green New Deal ovat käynnistäneet massiivisen inflaatiokehityksen, johon vielä liittyy Lähi-Idän eskaloitunut tilanne, kun SENIILI JOE on aloittanut Iranin ydinsulkusopimuksen saattamisen taas voimaan TRUMPin jäljiltä.

Suomellehan tämä kehitys on täydellistä myrkkyä. Tällä hetkellä yhdellä USA taalalla saa suunnilleen 0.82-0.83 EUR:a.

Voi hyvin olla, että vuoden kuluttua, kun USA:n inflaatio kiihtyy lähemmäs 10%:a, jolloin taalalla saa enää 0.70 EUR:a tai vähemmän.

Siinä vaiheessa Suomenkin vienti tyrehtyy kokonaan.

ottoRe: Kittilästä ennakkotapaus14.5.2021 7:36
Nähtäväksi jää tuleeko lupa valittaa KO:hon ja milloin lupa tulee.

Suomen Kuvalehti ainakin on asialla vaikkei mikään varsinainen asianosainen olekaan.

On se vaan merkillistä miten takavuosien laatulehdestä tuli tuollainen.

Tilaus osaltani loppui "smash asemiin"
Vuosi taisi olla 2005 tai jotain.

Jos ja kun lupa tulee, niin tämä Kittilän tivoli jatkuu ties miten pitkään.

Eurostoliittokin (sikäli kun on enää olemassa) ottanee siihen osaa.

Tässä valossa on ennenaikaista sanoa oliko Kittilä ennakkotapaus vai ei ollut.

Juankoski taas oli yhdessä toisessa asiassa ennakkotapaus.

Se oli luvaton rakentaminen.

Kittilä tulee tässäkin vauhdilla perässä.

Rakensihan kaivosyhtiö, siis tämä Euroopan suurin kultakaivos, omin luvin purkuputkea maastoon reippaat parikymmentä kilometriä.

Siitä eteenpäin väylä kun on valmiina olemassa. Se on Ounasjoki, Kemijoen pohjoinen sivuhaara.

Juankoskella kuitenkin rakennettiin kartonkitehtaan tarpeita varten edes jonkinlainen puhdistamo. Veronmaksajien rahoilla mutta rakennettiin kuitenkin.

Kittilään riittää siis purkuputki, vieläpä ilman lupaa rakennettu, joten hyvin siellä on tämä Juankosken luvaton rakentaminen otettu opiksi ja tätä ennakkotapausta seurattu.

Tänään kuntapäättäjiksi hamuavat saavat Kittilässäkin numerot.

Juankoskelaiset saavat numerot hekin mutta eivät Juankoskea vaan Kuopiota varten.

Hyvillä mielin ja toiveikkaina arvontaa odotetaan - ainakin Kittilässä.

ottoRe: Kittilästä ennakkotapaus20.5.2021 5:46
Kyllä Kittilä on ennakkotapaus.

Monellakin tapaa.

Nyt siellä rakennetaan. Tällä kertaa ihan luvan kanssa. Ja rakennettaan paljon. Bungalowia nousee kuin sieniä sateen jälkeen. Leville.

Työtä kun voi tehdä etänä, etänä, etänä...

Kiitos pandemian ja ilmastonmuutoksen kuten Sannakin sanoi. Pandemia johtuu ilmastonmuutoksesta. Selvähän se.

Kittilässä siis lasketellaan ja huuhdotaan kultaa. Aina välillä. Etenkin kesällä kun on valoisaa päivästä toiseen. Talvella taas on valot rinteessä. Ja hissit.

Eikä mitä tahansa hissejä. Niitä itävaltalaisia, saksalaista laatua siis.

Oli kyllä hyvä että ei ostettu Italiasta. Olisi pitänyt silloin kalastella. Talvellakin.
Ja mitä siitä olisi tullut. Eihän se ole maan tapa siellä.

Talvella ei kalastella. Ei niin.

Kultaakin siellä huuhdotaan. Sekä kesällä että talvella.

Ja mikäpä on huuhtoa. Kun on kirkasta vettä. Tunturipuroista. Ylenmäärin. Kuten vaikkapa Sotkanjokisuulla tai Seurujoella.

Hillaakin voi poimia. Ja karpaloita.

Kelpaapa siellä päättäjien taas vaaleihin lähteä. Hyvillä mielin lähtevät kaikki.

Ja mikäpä on lähteä kun on tehty hyviä päätöksiä. On osattu tehdä ja päättää oikein.

ottoRe: Kittilästä ennakkotapaus24.5.2021 6:19
Oli se vaan hyvä ettei niitä hissejä ostettu Italiasta.

Kovin oli murheellisia uutisia eilen sieltäpäin.

En millään usko jotta se pettänyt köysirata olisi ollut saksalaista laatua. Tai Itävallasta.

Pro-Antti olisi ostanut Italiasta. Sieltä minne sitä rahaa nyt laitettiin. Ja Paljon.

Entäpäs jos sellainen hissi olisi pettänyt.
Kuten sen köysiradan kävi.

Pian olisi Kittilässä huuhdottu vain kultaa.

Ei sillä yksistään kunta elä. Ei niin.

Nähtiinhän se Juankoskellakin. Piti olla kaksi maailmanluokan tehdasta. Yhdellä ei pärjää, ei. Ei vaikka kuinka pinnattaisiin kartonkia ja huuhdeltaisiin aina välillä.

Mutta on se hyvä jotta yksikin on. Sellainen pörssiyhtiö vielä. Eipä niitä taida tässä nyky-Kuopiossakaan liiemmin muita ollakkaan.

Kuopion alueella kyllä on. Kuten Keitele, Normet ja se Ponsse.

Näin Kuopion keinoelinvirkamiehet muistavat hauskasti kertoa.

Kun ei tullut se pulppikaan. Äänin 3-2.

Lähellä se oli. Oli se.

Vesistöistä on kyllä kannettava huolta.

Kuten Kittilässä, jossa rakennettiin se putki. Saapa nähdä saako lopulta luvan.

Ihan oikea päätös kyllä oli se putki rakentaa. Olisi voinut käydä yhtä hassusti kuin siellä Maanselällä. Paikassa josta vedet lähtevät virtaamaan kaikkiin ilmansuuntiin. Ja Vienan Karjalaankin vielä.

Ennakkotapaus se Kittilä oli tässäkin. Osattiin näet ennakoida tuleva tilanne.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: