Keskustelu

Pekka VKoulaiskyydit21.7.2014 12.42
Moro,
ja tälläisen selvityksen plokkasin hallituksen kokouspöytäkirjasta 18.7:

Tällä hetkellä Juankosken kaikissa kouluissa käy oppilaita toisen kunnan alueelta. Tähän mennessä koulupaikka on käytännössä kaikille myönnetty. Koulukuljetukset ovat myös suurimman osan kohdalla toimineet kokonaisuudessaan olemassa olevien reittien puitteissa tai joissakin tapauksissa ainakin osittain, riippuen kuljetusreittien sijoittumisesta. Sivistyslautakunta on vuosittain hyväksynyt kuljetussuunnitelman kullekin lukuvuodelle."

Mitäköhän lause sitten tarkoittaakaan, kun esim. Säyneisen kouluun ei ole alle 10 kilometrin päästä hyväksytty koulukyytejä ja siksi lukematon määrä oppilaita on jäänyt tulematta Säyneisen kouluun.

Toiseksi selvitettiin, että koululaiskyytiperusteet on käsitelty sivistyslautakunnassa, mutta tietenkin "salaisina". Esim. juuri tähän salailuun valtion ylitarkastaja on ottanut tiukan kannan- läpinäkyvyys ja avoimuus pitäisi olla pääasia sivistystoimen lautakuntien päätöksissä.
Nyt on sivistyslautakunnan puheenjohtajan tultava avoimesta esiin perunakellaritaktiikasta ja kerrottava avoimesti Juankosken koululaiskuljetuksen periaatteet. Avoimuutta hakevien kuntalaisten päälle on turha vyöryttää lantaa.

kyrsiintynyt veronmaksajaRe: Koulaiskyydit21.7.2014 13.33
Muistaakseni sivistyslatakunnan kokouksessa 10.7.2014 päätettiin, että
nämä kuljetusasiat ovat jo sovittuja ja tehdään sivltk § 18 per 25.03.2014 ja sivltk § 51 per 10.07.2014 päätösten mukaisina noudattaen liitteiden 2-4 periaatteita, jotka myöhemmin sitten jo tehtyjen päätösten jälkeen täsmentyy.

Kun asioista päätettiin, niin liitteitä 2-3 ei tietysti tarvinnut tuoda lautakunnan käsittelyyn lainkaan, koska oli pienellä porukalla sovittu ja päätetty, että nämä avoimeen-, koulu- ja sosiaalisen kuljettamiseen liittyvät kustannukset ovat sellaisia, jotka on ehdottomasti käsiteltävä pienellä porukalla salaisina perunkellarin pimeimmässä nurkassa.

Meidän juankoskisten ei tarvitse välittää mitään siitä, jos valtion ylitarkastajakin on puuttunut läpinäkyvyyden tai avoimuuden puutteeseen meidän kokeneen sivistyslautakunnan päätöksissä.

Kyllä valtion ylitarkastajankin tulisi tietää se, että meillä täällä Juankosken sivistyslautakunnassa ollaan ujoja ihmisiä, eikä me haluta ruveta julkisesti käsittelemään esimerkiksi koulu- tai sosiaalikyytien kustannuksia millään tavalla.

Senhän tulisi olla myös valtion ylitarkastajalle selvää, että kuljettaminen nykypäivänä on kallista ja meillähän on ollut näistäkin asioista jo vuosikymmenet vakisopimukset "luotettavien kuljettajien" kanssa. Ei tällaisia sopimuksia tarvitse joka vuosi lähteä muuttelemaan

Sitä paitsi eihän joukkokuljetuksia kuka tahansa voi lähteä suorittamaankaan, ellei ole alalta pitkää kokemusta ja hyvää paikallista tuntemusta.

Kokemattomien taksikuskienkin taksit sattaa helposti syrjäkylillä mennä harhaan ja silloin voi tapahtua ikäviä myöhästymisiä tunneilta. Sama koskee tietysti myös esim. syrjäkylillä asuvien vanhusten kuljettamista.

On myös erittäin tärkeätä, että kaikki kuljetustapahtumat on hyvin optimoitu, jotta ylimääräisiä lähtöjä ja odotusaikoja ei pääse syntymään. Esim. takseilla lähteminen on aina kallista.

Meille on syntynyt sellainen käsitys, että sivistyslautakunnan puheenjohtaja ei taida itsekään tietää, miten nämä kuljetusasiat on meillä Juankoskella oikein perinteisesti hoidettu.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: