Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniKeskustan oppositiopolitiikka on ollut rakentavaa24.7.2014 12.32
Juankosken kunnallispolitiikassa ei ole ollut minkäänlaisia kärhämiä uudella valtuustokaudella. Päätökset ovat syntyneet sopuisasti ja keskusta on tukenut uusien vallanpitäjien ponnisteluja paremman Juankosken puolesta.
Olemme olleet hyvin tyytyväisiä uusiin tuuliin. Uusien puheenjohtajien toiminta on ollut rakentavaa ja sopuisaa.
Juankosken kehittäminen on ollut vakaata. Äänestyksiä ei kokouksissa ole juuri tarvittu.
Keskustahallinnon aikana koettu kova kritiikki ja suorainen tyytymättömyys on laantunut. Joitakin soraääniä tietysti on kuulunut, mutta ei omasta kunnasta ja kritiikki on pysynyt näiden nettisivujen sisällä.
Uskomme saavamme uuteen Kuopion valtuustoon kolme juankoskelaista. Kaksi tulee keskustasta ja yksi paikka voi tulla muista puolueista.
Kuopion valtuustossa keskusta on suurin ryhmä ja siksi on tärkeää saada Juankoskeltakin pätevät edustajat.
Muuruvedeltä on perinteisesti tulleet johtavat luottamusmiehet Juankosken hallintoon. Olemme jo asettaneet tavoitteeksi saada oman miehemme Kuopion valtuustoon. Sama tavoite on Säyneisessäkin.
Juankosken ruukillakin on sama mahdollisuus, mutta siellä ei ehkä ole samanlaista yksituumaisuutta kuin muualla.
Muuruvesi on lähinnä Kuopiota ja olemme viime vuosina suuntautuneet yhä enemmän sinne. Ajattelumme ja mentaliteettimme on lähempänä suurkaupunkia kuin muualla Juankoskella. Ymmärrämme vastarinnan liitokseen. Se nousee pelosta ja eristyneisyydestä. Uskomme, että ajan mittaan myös muut juankoskelaiset kasvavat uudelle tasolle.
Uutta aikaa odotellessa kannattaa lukea hyvää kirjallisuutta. Henkinen kasvu ei tapahdu ilman ponnisteluja.

Kyllä kepuun voi aina luottaaRe: Keskustan oppositiopolitiikka on ollut rakentavaa24.7.2014 14.07
Keskustan oppositiopolitiikka on todellakin ollut nyt rakentavaa. Johdossa on nyt sellaiset miehet kuin henkseli Hemppa ja takaaja Veksi, joten heillä johtaminen on vielä aivan lapsenkengissä Hemppa on aivan ummikko ja Veksi kertomansa mukaan ei juurikaan tiedä mitä kunnassa tapahtuu. Näin keskustapuolueelle kausi on ollut todellakin helppo edelliseen kauteen suorastaan ololtaan helpottunut. Mitään tämä valtuustokausi ei ole todellakaan saanut aikaan ja tämäkös sopii hyvin keskustapuolueelle. Nyt on tärkeää olla aivan hiljaa jota mahdottomat edellisen kauden hummeriveljesten töppäykset saataisiin unohtumaan ja jotenkin ajan kanssa mielistä häviämään. Vaikeneminen on myös Kuopio liitoksen kannalta erittäin tärkeää, jotta Kuopio ottaisi valtavan velat maksettavakseen, joita hummeriveljekset järjestivät.
Nyt kannattaa olla laittamasta mihinkään eriäviä ja sitten vaalien aikaan todeta, että kyllä meillä oli nuljut johtajat meni neljä vuotta ja muuta eivät saaneet aikaan kuin sen, että väki muutti palvelujen perässä ympäröiviin kuntiin. Samalla palvelut ja kaupat viimeisetkin näiden henkseli hemmojen aikaan siirtyivät muualle. Nyt vaan kannattaa luotaa vahvaan ja vakaaseen keskustapuolueeseen. Näin ne kepulaiset tuumaavat vaalien alla ja saavat kaksi edustajaa Kuopion valtuustoon ja sitten yksi Vapaa Juankosken edustaja näiden lisäksi. Demarien edustajat vaan jäävät odottelemaan puuterminaalin saapumista Juankoskelle. Näin se mene aika ja kuluu valtuustokausi mitään ei tapahdu, mutta kurjistamien vaan jatkuu häiden hyssyttelijöiden kaudella. Hangon terminaalissa vaan reunusteoilla pajukot kasvaa ja luovat turvaavaa vakuutta Juankoskelle.

nuuhkuRe: Keskustan oppositiopolitiikka on ollut rakentavaa24.7.2014 15.53
Sitä saa mitä äänestää.

alan miesRe: Keskustan oppositiopolitiikka on ollut rakentavaa24.7.2014 17.25
Keskustan virallinen ääni puhuu osin asiaa. Nimittäin ei aina kannata olla vallanpitäjiä vastaan. Pitää olla myötäsukaankin joskus. Otanpa käytännön esimerkin, miten pahaa voi olla vastakarvaan oleminen.

Matkoillani olin saapunut monen koneen vaihdon jälkeen Saigoniin. Majoituttuani merenrantahotelliin menin tapani mukaan hierontaan pehmittämään puutuneita jäseniäni. Hierojatyttö oli pieni ja siro, tuskin puoltakaan minun painosta. Otin öljyhieronnan käyttäen kookosöljyä, jota olenkin sen jälkeen käyttänyt sekä ulkoisesti että sisäisesti. Se toimii samalla lämpömittarina eli on nyt kuin vettä, mutta talvella kiinteää kuin kynttilä. No siellä se oli tietysti juoksevaa.

Ihmettelin kuinka niin pienestä tytöstä lähtee sellaiset voimat. Erityisesti hän keskittyi reiteni sisäpintoihin, mutta painoi aina enemmän liikkeessä alhaalta ylös eli vastakarvaan. Vähän se tuntui häijyltä, mutta mitäpä raavas mies valittamaan. Seuraavana päivänä kuitenkin huomasin, että jokaisen ihokarvani karvatupin ympäristö oli tulehtunut aivan kuin joku rokko olisi iskenyt aikuiseen mieheen. Silloin tajusin, että olisi pitänyt hieroa vain myötäkarvaan.

Näin se on asioissakin. Jos on aina vastakarvaan, niin suhteet muihin tulehtuvat ja keskusteluyhteys katkeaa. Sitähän tällä sivustolla on tehty ja sitten ihmetellään, mikseivät valtaa pitävät kommentoi mitään. En minäkään mennyt sille hierojalle toista kertaa.

Mitä tulee itse virallisen äänen ennustukseen Kuopion tulevista valtuustopaikoista, niin minulla on hiukan toisenlainen käsitys. Juankosken kepuloisilla olisi mahdollisuudet jopa kahteenkin paikkaan, mutta ovat sössineet ne jo aikaa sitten. Kyllä nyt monet kepuloisetkin ovat sitä mieltä, että nykyinen valtuusto on toiminut ala-arvoisesti vai onko toiminut lainkaan. Tästä seuraa se, että kriitikot eivät äänestä nyt valtuustossa olleita ehdokkaita. Heillä taas on oma vakituinen kannattajakuntansa kuten keskustan virallinen ääni. Johto kuitenkin taktikoi ja laittaa paljon uusia ehdokkaita Juankoskelta, jotka myös saavat kannatusta. Näin äänet jakautuvat niin paljon, että Kuopion kepuloiset menevät edelle.

EinariseRe: Keskustan oppositiopolitiikka on ollut rakentavaa24.7.2014 18.39
Menehän ääliö lukemaan omia juorupalstaloanheitto-paskalörinääsi suomi 24-sivustolle ja lopeta tänne kirjoittelu, koska vatsakarvasi , vai oliko se vastakarvasi jäi saaikoniin tai olisko se niin, että ei Hanoissa vettä.
Suksi vi....n. ja pysy Pohjoispohjanmaallasi luutananntina. Kyllä muutkin, kuin PV alkaa kyllästyä läskimahajuttuihisi.

kentiapuliRe: Keskustan oppositiopolitiikka on ollut rakentavaa24.7.2014 21.30
Tietyillä henkilöillä on tarve kirjoituksillaan laskea sivujemme korkeaa tasoa. Ei välitetä siitä. Kyse on omalta pohjalta kirjoittamisesta. Kotikasvatuksella on suuri merkitys, kuten huomataan.
Kepun oppositiopolitiikka on aina ollut hyvin opportunistista, kun muistetaan 90-luvun ja 2000-uvun alun toiminta ja puheet. Myös korruptio on luikerrellut puolueen johtamiin organisaatioihin renkien saatua vallan.

maalaistsykolookiRe: Keskustan oppositiopolitiikka on ollut rakentavaa24.7.2014 23.21
Olen Einarisen kanssa samaa mieltä, että ei pitäisi mennä sellaisiin hierontalaitoksiin, joissa ei ole hanoissa vettä.

Muistelen, kun edesmennyttä isääni hierottiin kotosalla selästä, niin hierojalla oli vieresssään pesuvati, johon hanasta oli laskettu vettä ja liukasteena vanha hieroja pullea Mari käytti siihen aikaan Lux-merkkistä saippuapalaa hierottaessa.

Poliittiseen keskusteluun sopii huonosti kokemukset hierontalaitoksisista, mutta minutkin vietiin kerran Shanghaissa kuuluisalle jalkahierojalle, josta sain mielestäni hyviä neuvoja myös politiikka varten.

Hierontalaitoksessa jouduin pienikokoisen nainen, tohtoriksi mainittu alallaan, käsittelyyn ja hän tarkisti aluksi jalkapohjani, jonka jälkeen upotti jalkateräni sitten lähes tulikuumaan yrttipitoiseen veteen.

Noin 20 minuutin päästä hän sitten suoritti jalkapohjieni hieronnan ja antoi vielä muistoksi sertifikaatin, miten jalkoja pitää hoitaa.

Heti kohta totesin, että pienellä naisella oli yllättävän kovat käsivoimat ja hieronnan jälkeen kävely oli pitkän aikaa todella tuskallista.

Jalkapohjieni tarkastuksesta "tohtori" totesi, että punaviinin juonti pitäisi lopettaa ja siirtyä mielellään valkoviinin käyttöön. En viitsinyt loukata "tohtoria" noissa neuvoissa, mutta "tohtori" ei voinut kysymättä tietää, että en ollut vuosiin juonut lainkaan punaviiniä.

Sen kyllä tuosta reissusta oppi, että olen ruvennut kovasti miettimään, mistä ihmisen ongelmat johtuu. Eli johtuuko ongelmat ylä- vai alapäästä?

Jos järjellä ajattelee, niin ongelmat saattaakin johtua useimmiten alapäästä, koska ihmisen massa on valveilla ollessa koko ajan alapään päällä.

Jos ihminen painaa esim. 100 kg, niin jos laskin oikein niin jalat joutuvat tekemään maan vetovoimaa vataan joka sekunti noin 1.3 hevosvoiman suuruisen työn. Kun sitten päivän mittaan kävelee ja on seissallaan esim. 16 tuntia, niin kyllä siinä jalkaraukat joutuu kovalle koetukselle.

Juankoskellakin olisi nyt hyvä suorittaa esim. Juankosken Neron, Vekseli Vexin ja Henkseli Hempan kohdalla jalkapohjien tarkistus ja hieronta.

Tällainen toimepide saattaisi virkistää verenkiertoa myös aivoissa ja minuakin jaloista hieronut "tohtori" selosti koko ajan, miten ne jalkojen hermot oikein säteilee eri puolille kehoa ja vaikuttavat voimakkaasti kaikenlaiseen työskentelyyn.

On selvää, jos jalkapohjissa on esimerkiksi hermopinteitä, pahoja kovettumia tai jopa känsiä, niin kyllä siinä ihminen saattaa helposti menettää jopa kokonaan toimintakykynsä. Ihminen voi tulla ärtyisäksi ja tekee äkkinäisiä huonosti harkittuja ja hätiköityjä päätöksiäkin.

Politiikassa vastaan panemisesta Suomessa on hyviä esimerkkejä ainakin siitä, kun kepujen ehdottomaan määräysvaltaan on haluttu puuttua järkisyiden esittäjien taholta.

Kokoomuksen taipumaton tri Tuure Junnila ja ruotsalaisten äskettäin menehtynyt Georg C. Ehrnroothkin saivat sen karvaasti kokea, kun Tuurekin puuttui Urkin harjoittamaan hölmöön talouspolitiikkaan ja Itä-suhteiden käyttöön henkilökohtaisten valtapyrkimystensä vuoksi. Samat syyt leimasivat myös Ehrnroothin häiriköksi julkisessa sanassa.

Historia on kuiten kullannut sekä Junnilan että Ehrnroothin kunnian, he olivat oikeassa, mutta heitä ei kuultu. Näin Suomi menetti kymmeniä vuosia tarpeellista demokraatista kehitystä. Sopii kysyä, mikä oli tuonkin aikaisen enemmistön diktatuurin kansantaloudellinen hinta?

Nykypäivän maailmassa ei kuitenkaan enää voida vastaavalla tavalla hiljentää kriittisenkään opposition ääntä, eikä se onnistu varsinkaan silloin, kun kritiikki perustuu paljastuneisiin fakatietoihin.

Suomi on hyvä veli-verkostoineen tässä suhteessa vielä kuitenkin kehitysmaa, mutta suunta on meilläkin selvä.

Ranskassa jopa entinen presidentti vietiin 13 tunnin kuulusteluun, kun oli korruptioepäily. Italiassa taas samettiääninen "Bunga Bunga" Berlusconi joutui jopa yhteiskuntapalveluun muutamaksi kuukaudeksi auttamaan vanhusten hoidossa, kun oli muka ostanut seksiä alaikäiseltä. Nyttemmin nämä syytteet on tietääkseni kumottu perättöminä.

Poliittinen toiminta on valitettavsti aika rumaa peliä ja erikoisen rumaksi se tulee ja rämettyy, kun sama valtaklikki pitää valtaa käsissään kymmeniä vuosia, kuten Juankoskella on ollut tapana. Sellaisesta enemmistön diktatuurista ei selvitä kahdessa vuodessa. Vaaditaan valitettavasti kokonaan uusi sukupolvi.

Toisaalta tilanne voi muuttua yhdessä yössä, kun ihmiset saavat enemmistön diktatuurista ja johtohenkilöistä jossain vaiheessa tarpeekseen. Tämän prosessin seurauksia me parhaillaan todistetaan mm. Pohjois-Afrikasssa, Lähi-Idässä sekä Ukrainassa ja voi olla, että ennen vuotta 2017 meillä riittää seurattavaa lähempänäkin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: