Keskustelu

Hyvää pintaa Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 18.55
Ensimmäiset koe-erät on Juankoskella jo ajettu

Premum Boardin tehtaalla Tecta-päällystettyä kartonkia päästään ajamaan kunnolla mahdollisesti elokuun loppupuolella.

Kartonkitehdas Premium Board Finland Oy:n saneerausohjelma on vahvistettu tänään maanantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.

Käytännössä vahvistettu yrityssaneerausohjelma tarkoittaa kartonkitehtaan veloille 90 prosentin leikkausta. Ohjelman on hyväksynyt 84,7 prosenttia yrityksen velkojista.

Saneerausmenettely voi lakata joko ohjelman keskeyttämiseen tai sen vahvistamiseen. Tässä tapauksessa kaikki meni suunnitelmien mukaisesti, kertoo saneerausohjelman valvojaksi nimitetty asianajaja Lassi Nyyssönen.

Hän toimi myös saneerausohjelman selvittäjänä.

Premium Board Finlandin yli 24,4 miljoonan euron veloista vakuudettomien velkojen osuus on runsaat 12 miljoonaa euroa. Selvitysmiehen laskelmien mukaan yrityksen realisaatioarvio olisi konkurssitapauksessa ollut noin 3,6 miljoonaa euroa.

Liiketoimintaa on tarkoitus jatkaa päällystyskoneen Tecta-pinnoitetuilla tuotteilla.

Ensimmäiset koe-erät on jo ajettu ja ne ovat asiakkailla arvioitavina. Päällystyskone saatiin käyntiin yllättävän vaivattomasti, sanoo Premium Boardin varatoimitusjohtaja Krister Bjökqvist.

Saneerausohjelma on tuonut tuotannon käynnistämiseen 2,4 miljoonaa euroa uutta käyttöpääomaa yrityksen omistajalta Valerie Samorizilta ja ulkomaisilta pankeilta.

PVRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 19.49
Moro,
asia oli aika selvä jo alusta lähtien.
Tosiasia on myös se, että vesilaitos ja Koillis-Savon ympäristöhuolto Oy menettävät satoja tuhansia euroja, lähes miljoonan, joka kerätään asukkailta maksunkorotuksina.
Mutta tuleepahan taas kirjoitettavaa, sillä on varma, että vain n. 2,4 miljoonan euron käyttöpääoma ei kestä pitkään, ja velkojen lyhennys alkaa heti.
Juankoskea koskeva kuntatakaus ja välimiesmenettely ovat sitten eri asia. Kyseessä on pankille annettu vakuudellinen laina ja Juankoskea koskeva omavelkainen takaus.
Muuten miten kävi biolämpölaitoksen hakemuksen.

alan kolmas miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 19.49
Käräjäoikeuden päätös oli täysin odotusten mukainen.

Päätös on varmasti myös huolellisesti salattu.

Lainojen leikkaus 90%:a on jäänyt yllättävän alhaiseksi. Tässä tapauksessa lainoja olisi pitänyt leikata 190%:a, mutta käräjäoikeuden tuomareilta näkyy nouseen sisu kaulaan.

2.4 milj. euroa käyttöpääomarahaa on pikkusumma kartonkitehtaan käyttöpääomahuoltoa varten. On mielenkiintoista nähdä aikanaan, miltä saneeratun yhtiön tase näyttää. MItenkä Tratta PBF:n asiakkaat mahtavat suhtautua, kun näkevät yhtiön vaatimattomat tasetiedot.

Römssyn käynnistykseen käytettiin rahaa 18.5 milj. euroa, eikä onnistunut. Nyt Krister pyrkii selvitymään vain vähän yli 10%:lla tuosta summasta, joka jo menetettiin noin 1.5 vuodessa.

Positiivinen asia on se, että päällytyskone saatiin käyntiin "yllättävän vaivattomasti". Kesällä 2011 Römssyn vanha Mersu lähti myös ensi startilla yllättävän vaivattomasti käyntiin.

Odotamme kieli pitkällä ns. pitkää TECTA-tilausta. Tyytyväinen asiakas varmaan ilmoittaa tästä aivan lähipäivinä.

eräskepuRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 20.50
kuntalaiset/kaupunkilaiset maksaa vesilaskun ilman 90% alennusta ei ole oikein kun asukkailata kynitään ylihintaista vesimaksua ja yhtiöt saavat anteeksi vesilaskut.olisikko aika vaihtaa hallituspaikat vesiyhtiössä jossa huolehdittais myös yhtiön vesilaskujen maksun saannista etei ne pääse kasvamaan ylisuureksi,
eihän kansalta pitäis periä ylihintaista vesimaksua ja muut saa anteeksi.

nilsbyRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 20.57
Hyvä siitä se tehdas uuteen nousuun putkahtaa,ja tuo vaurautta ja hyvää mieltä kaikille

KomissioRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 21.33
Tehdas ei käynnisty vielä ainakaan kolmeen vuoteen, ja se lukee saneerausohjelmassa.
Päällystyskone kylläkin, jos asiakkaita löytyy. Mutta kuinka kauan parilla miljoonalla ostetaan materiaalia ja maksetaan palkat 30 duunarille. Ja samalla vähennetään velkoja ja korkoja. Aivan turhake yritys. Tehtaan konkurssiarvo on laskettu n. 3,5 miljoonaksi, joka olisi mennyt jo asianjajokuluihin. Kyllä tästä vielä kaupungille laskua tulee lisää.

päättelijäRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 22.56
Kovasti on joutunut selvitysmies tekemään töitä, että on päätynyt tehtaan konkurssiarviossan noin 3.6 milj. euroon.

Nyyssönen on tehnyt kauan ja suurella palkalla turhaa työtä, koska tämä konkurssiarvio olisi selvinnyt pelkästään katsomalla, millä hinnalla Tratta PBF lunasti koko Römssyn konkurssipesän keväällä 2011.

Lunastushan tapahtui kokonaishintaan noin 3.1 milj. euroa, kun tietävästi NS oli tarjonnut pesästä jopa 4.0 milj. euroa.

On huomattava, että "teollisuusneuvos" Samoritzin kokonaishinta jakautui tiettävästi vielä kahteen yhtäsuureen osaan, joista toinen oli tehdas ja toinen kiinteistöjen pitkäaikaiset vuokrasopimukset.

Nyt kiinteistöt on myyty Nemea pankille, joten pesästähän on silloin jäljellä vain vaivainen miljoona euroa.

Odotan suurella suurella mielenkiinnolla, kun käynnistetty TECTA-päällystyskoneyhtiö menee neuvotteluun vaikka Unileverin osto-osaston kanssa noista jäätelöpakkauksista ja antaa Unileverille taloudelliset tiedot toimintansa laajuudesta ja kannattavuudesta.

Voi olla, että neuvottelu päättyy lyhyeen, kun paljastuu Tratta PBF:n "vuosikertomuksesta" karmeat tappiot, mitä yritys teki vuosina 2011-2013 ja tietenkin, että nyt vihdoin toiminta on saatu vakaalle pohjalle, kun yhtiön taseen loppusumma on 3.6 milj. euroa ja siitä on lyhytaikaista lainaa ainakin 2.4 milj. euroa.

Nämä isot elintarvikeyhtiöt tekevät mielellään myös ns. pitkiä tilauksia, koska heillä ei ole aikaa lähteä kaikkien "ketterien" pikkupajojen kanssa testailemaan uusia innovatiivisia tuotteita. Pitkät tilaukset edellyttävät varmistettua käyttöpääomahuoltoa. Sellaista konttoriton Nemea Pankki ei näköjään kykene järjestämään.

Toisaalta esim. TECTA-päällytykoneyhtiö ei edes pysty toimittamaan sellaisia määriä, joita isojen elintarvikepakkaajien tarpeet edustavat, eikä tällaisilla yhtiöillä ole myöskään mitään tarvetta lähteä maksamaan mahdollisia vahingonkorvauksia, jos TECTA-päällystyskoneella on sattunut vaikka hiiri hujahtamaan TECTA-päällystyksen ja ostopohjan väliin.

Toivottavasti Tratta PBF on tehnyt saneerauspäätöksestään ja hakemuksestaan jo hyvissä ajoin EU:n SEUT sopimuksen mukaisen ennakkoilmoituksen, koska kaupungin vakuudettomia lainoja on ilmeisesti leikattu noin 90%, kuten muitakin lainoja.

Jos kaupungin lainoja näin leikattiin suuruusluokkaa 4 milj. euroa, niin komissio tulee tämän perimään takaisin saneeraukseen nyt päästetyltä Tratta PBF:ltä.

Näyttääkin siltä, että saneerauspäätös aiheuttaa uudistetun kantelun EU:n komissioon. Saneerausohjelman on hyväsynyt 84.7% velkojista. 15.3% velkojista ei ole nähtävästi saneerausohjelmaa hyväksynyt.

Vihreän joen rannaltaRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 23.07
Miten ne onnistui ajamaan koeajot ilman, että kaikkitietävä ja ennenkaikkea osaava vapaa juankoski niistä mitään tiesi?

alan miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 23.14
Eikö se ollut tarkoitus, että joku myy pohjakartongin vain päällystettäväksi tiettyyn hintaan ja ottaa sitten tuotteen takaisin omaan myyntiin. Se olisi siis vain ns. rahtityötä.

Vihreän joen rannaltaRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 23.19
Oliko tuo vastaus kysymykseeni?

alan miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 23.24
Ei ollut, mutta näin jälkeen päin ajatellen eihän se niin paljon näy, jos vain hiukan koutteria ajetaan. Mutta ajajilta on pantu suut suppuun niin eihän kaikkitietävät tiedä kuin yhden pakettiauton parkkeerauksesta.

vapaa juankoski yhdistysRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen28.7.2014 23.48
vihreän joen rannalla-, kyllä me olemme tietäneet siitä, että yhden päivän koeajo toimitettiin ja nyt on seissyt tyhjillään. Katsotaan taas sitten elokuun lopussa, kun pitäis ryhtyä hommiin. Ikävää, että päällystystyö piti alkaa jo jo kuukausia sitten.
Me toivotamme lisää vilkkaita uutispäiviä ja kiivaita keskusteluja.

alan kolmas miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen29.7.2014 0.38
Voi vihreän joen rannalla ruikuttavaa yrityssaneeraajaa. Nyt se maailma sitten vihdoin repesi ja kohta Tratta PBF on velaton yhtiö. Hokkus pokkus!!

Vapaan agentit ovat ottaneet kaikessa rauhassa aurinkoa nyt, kun on ollut hyvät auringonottokelit.

Sen verran on pidetty silmällä Tratta PBF:n touhuja, että rekkarallista ei ole ollut näytteiden kohdalla kuitenkaan kysymys, koska Juankosken Nero olisi ilman muuta laittannut tällaisesta rallista varoituksen kaupungin ilmoitustaululle.

Nerolla on tapana laittaa kaupungintalon ilmoitustaululle aina kaikkein tärkeimmät ilmoitettavat asiat.

Kiireinen selvitysmies Nyyssönen ei varmaan myöskään ole ehtinyt seuraamaan aivan TECTA-päällytyskoneen vieressä ns. TECTA-koeajoja eli koeponnistusta.

Meillä Vapaassa epäillään sitä, että lakimies Nyyssönen ei edes erota sitä, milloin tuote on ns. TECTA-päällystetty tai päällystetty ylipäätään millään.

Tämän asian tunnistaminen vaatii jo kohtalaisen hyvää kartonkilajien tuntemusta. Tiettävästi Tratta PBF:n onkin hankkinut pienen erän joko Pankaboardin Trayboard- tai SE:n Enso Performa-kartonkeja. Tunnetusti nämä ovat hyvälaatuisia kartonkeja, jotka ovat vielä pintaliimattuja, jos oikein muistan.

Tässä tilanteessa Kristoffer on voinut viedä vaikka henkilökohtaisesti jonkin vanhan pahvinäytteen sekä selvitysmies Nyyssöselle tai jopa Pohjois-Savon käräjätuomari Virpi Pääkköselle.

Römssyssä on myös hyvin tiedetty, miten tällaiset näytteet pakataan ja lähetetään mahdollisille asiakkaille. Näytteiden lähettämiseen tarvittiin aiemmin ihan oma vastuuhenkilönsä, lähettäjänsä ja lähettäminen on hyvin kallista puuhaa.

Voi hyvin olla jopa niin, että Kristoffer on muina miehina toimittanut jonkun varastossa olleen vanhan Römssyn näyterän selvitysmies Nyyssöselle ja tuomari Pääkköselle. Kristoffer ei ole osoittautunut noissa lausunnoissaan ennenkään kovin kovaksi "totuuden torveksi".

Näytteet kuitenkin leikataan tyypillisesti kaupungin viimeistelyhallissa olevalla ns. giljotiinilla sopiviin mittoihin ja kääritään käsin yleensä ruskeaan käärepaperiin.

Tällainen näytepaketti ei yleensä paina kovin montaa kiloa, joten Kristoffer on voinut kuljettaa tällaiset näyte-erät autonsa takakontissa Nyyssöselle ja Virpi Pääkköselle hypisteltäväksi periaatteesa milloin vain.

Toinen asia on tietysti se, jos kysymyksessä on vakavampi näytteiden ja koe-erien lähetys, niin silloin asiakas saattaa pyytää lähetettäväksi vaikka kokonaisen rullan päällystettyä pahvia tai jos kysymyksessä on arkkitoimitus, niin voidaan joutua toimittamaan kokonainen palletti arkkeja.

Molemmissa tapauksissa on kysymyksessä on 500 kg:n painoinen näyte-erä, joten iltahämärissä tällaisenkin näyte-erän Kristoffer on saattanut jonain hiljaisena iltana toimittaa vuokraamallaan pakettiautolla vaikka jollekin suomalaiselle elintarvikepakkausten tekijälle.

Epäilen vahvasti sitä, että rahaton Tratta PBF olisi alkanut laajemmassa mitassa lähettelemään noita TECTA-tuotteiden näytteitä ulkomaille, koska eihän Kristofferin rahat ole riittäneet edes Pyroll Converting Oy:n 87.33 euron suuruiseen maksamattomaan laskuun.

Me täällä Vapaassa ei vielä uskota, että vakavasta koeajoista on ollut kysymys.

Kyllä niihin ajoihin yleensä menee useampia päiviä ja Römssykin aikaan tuli tehtassa hylkyä noin TECTA:ssa yli 20%:n, joten tällaisesta toiminnasta olisi pitänyt olla jotain konkreettisia havintoja, koska olisi jouduttu varmuudella päällystämään useampia ostopohjarullia laadun varmistamiseksi.

Tällainen vakava toiminta edellyttää jo ainakin trukkien ja kuorma-auton käyttöä rahtauksiin. Sellaisista ei kuitenkaan ole havaintoja. Jos olisi, niin kyllä siitä huhut olisi lähtenyt kiertämään välittömästi.

Kunnollista laboratoriohenkiöstöäkin tällainen testausohjelma edellyttää.

Sitä paisti Samoritzia on pidetty suurena kansainvälisenä liikenerona, mutta me täällä Vapaassa emme ole vielä törmänneet yhteenkään ainoaan konkreetiiseen onnistuneeseen liiketoimeen, mitä kyseinen monialainen ukrainalainen liikenero on elämässään tehnyt.

Se on kyllä selvinnyt FSB:n kautta, että kyseinen liikemies on harjoittanut pienimuotoista venäläisen sahatavaran agentuuria, mutta tiettävästi mistään oligarkista ei ole kuitenkaan kysymys.

alan mies voisi myös kouttausalan erikoisasiantuntijana hieman valottaa, miten noita kunnon koeajoja oikein tehdään.

alan miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen29.7.2014 7.49
Alan III on pyytänyt minua valottamaan koeajoja. Muistaakseni olen niistä jo puhunut jossakin aiemmassa viestissä. Se ei nyt enää ole niin kiinnostavaa.

Sen sijaan on mielestäni kiinnostavaa arvailla kenen pohjakartonkia on käytetty ja siihen minulla on epäilykseni. On nimittäin tiedossa, että tupakkakartongin kulutus vähenee Euroopassa ja TAKOn kunnianarvoisa tehdas on ollut johtava tällä alalla. Siellähän on jo ajat sitten suljettu yksi kone, mutta ei näytä tilaukset riittävän lopuille kahdellekaan.

Tässä keväällä Metsä Board lanseerasi uuden tuotteen nimeltään Carta Dedica:

http://events.metsaboard.com/carta_dedica/

Se näyttää kilpailevan suoraan Stora Enson tuotteiden kanssa ja on tarkoitettu myös pienille dispersio-päällystys -asiakkaille. En tiedä olisiko jopa yhteistyötä kun Juankoski ja Metsäliitto ovat lähempänä kepuloisia ja Stora Enso perinteisesti lähempänä sossuja.

Ikkunapöydän raatiRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen29.7.2014 10.48
Kangasperkon jääviydet ja Veijon sekä Heimon totaalinen osaamattomuus ja pelkuruus ovat käymässä meille hyvin kalliiksi.
Missä ovat miehet? Missä on Tampereen VTT:n testitulokset koeajossa tehdystä päällystetystä kartongista? Lujuudet, pinnan tarttuminen, barrier-ominaisuudet ja homogeenisuus?
Heppoisilla tiedoilla on saneeraus hyväksytty liiketoimintasuunnitelman osaltakin. Juankoskea on yksin edustanut Kangasperko, jolla on oma ja muiden "puuhamiesten" edut valvottavana.
Emme suosittele Juankosken johdolle kunniamerkkejä 6.12. jaossa.

alan kolmas miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen29.7.2014 13.48
Alan mies ei halunnut enää puuttua koeajojen normaaliin suoritukseen, joten jätetään se asia nyt sikseen toistaiseksi ja pidetään voimassa esittämäni hypoteesi:

"Kysymys ei ollut normaalista teollisesta koeajosta, vaan koutterin sähkökytkimien näpläilystä. Nyyssöselle ja Virpi Pääkköselle toimitettiin mahdollisesti jo Römssyn aikana valmitettuja näytteitä, joita minullekin Tecta-patentin keksijä on toimittanut muistoksi vanhoista hyvistä ajoista, jolloin TECTA-tuotteiden valmistaminen oli tappiollista sekä omasta kartongista että ostopohjasta".

Alan mies on ilmoittanut tehneensä diplomityönsä prof. Niilo Rytille, jota alan mies pitää parhaana professorina, jonka on nähnyt. Niilo antoi alan miehelle viitosen virheettömästä DI-työstä ja kehotti menemään teollisuuteen ennen vaativaa konsulttiuraa.

Minäkin pidin Niiloa parhaana koskaan näkemänäni opettajana. Minäkin tein DI-työni Niilolle, mutta olin pettynyt arvosanaan. Arvosana oli vain erittäin hyvä. Kuvittelin tehneeni jotain aivan ainutlaatuista ja teinkin uraauurtavaa työtä silmällä pitäen Pöyryn nykyisiäkin toimintoja.

Olin siitä iloinen, että Niilo käytti myöhemmin omassa opetustyösään hyväksi joitakin minun havaitsemiani asiota. Ehkä juuri tästä syystä joudunkin sitten opetushommiin, kun Niilo ne kurssit lopetti. Koska tein DI-työni Pöyryllä, niin Niilosta tuli luontevasti monivuotinen esimieheni ja arvostamani kollega.

Kun tuon Niilon otit esille ja meillä ei ole aivan täydellistä varmuutta siitä, miten koeajot on tehty ja mistä ostopohja on hankittu, niin ehdotan, että käytämme tässä Niilon aikoinaan luomaa ongelman ratkaisutekniikka.

Tämän tekniikan Niilo oli yhdessä kehittänyt laboratorio-insinööri Aaltosen kanssa, kun piti selvittää, mistä paperin laadussa olevat ongelmat johtuvat. HTKK:n Tuta-prof. Erkki Uusi-Rauva kirjoitti tästä lyhyen kirjasenkin nimeltään ?Systemaattinen ongelman ratkaisu?.

Menetelmä on hieman työläs, mutta johtaa varmasti oikeaan lopputuloskeen. Jo aiemmin esittämäni lateraalinen ajattelu sen sijaan on nopeampi ja ehkä intuitiivisempi tapa ongelmien ratkaisuun. Molemmissa malleissa logiikka on tärkeä elementti.

Hypoteesi ostopohjalle:
- ostopohja on peräisin joltakin kotimaiselta kartongin valmistajalta
- mahdollisia kotimaisia kartongin/paperin valmistajia ovat:
o Pankaboard (kartonki)
o Stora Enso (kartonki)
o MetsäBoard (kartonki)
o BillerudKorsnäs (kraft-paperi)

- Römssyn aikoinaan käyttämät ostopohjat:
o Trayboard (Pankaboard) (230-420 gsm)
o Enso Performa (SE Imatra) (295 gsm)
o Swan White (UPM Pietarsaari, nyt BillrerudKorsnäs) (60 gsm)

- Trimmi kysymys:
o Pankaboardin trimmi on 500 cm liian kapea, putoaa pois
o Enso Performa on trimmiltään sopiva, sopii
o BillerudKorsnäs & MetsäBoard (esim Tako, Simpele, Kyro) trimmi sopii

- Pintapaino kysymys:
o BillerudKörsnäs putoaa pois, koska 60 gsm:n pohjasta tuotanto jää koutterilla olemattomaksi, vaikka hinta on hyvin korkea

- Kilpailutilanne/substituutio:
o Pankaboard: TECTA-ei juurikaan hyödytä Pankaboardin liiketoiminnoissa. Pankaboardin markkinasegmentti on mielellään raskaissa kartongeissa. Mielenkiinto voi olla vähäinen. Dermont tarkasti jo Römssyn moneen kertaan, mutta ei innostunut asiasta.
o SE: SE:n oma tuotevalikoima on kattava. TECTA vain haittaisi SE:n liiiketoimintoja
o BillerudKorsnäsilla on omat elintarvikekartonkibrandit. TECTA:sta ei ole mitään hyötyä. Off-kouttaus ei ole riittävä insentiivi ja Off-kouttaus on väärässä paikassa
o MetsäBoard: MetsäBoard on tarkistanut jo aikoinaan Römssyn konkurssipesän ja todennut, että tehtaan käynnistämiseen menee ainakin 20 milj. euroa. Heillä on riittävästi omaa kapasiteettia, joten he kehittävät nykyisiä tehtaitaan, kuten ovat tehneet. MetsäBoardilla on käytettävissä myös prof. Jyrki Kettusen tietotaito tai taitotieto, kuten Niilo Rytillä oli usen tapana sanoa.
Niilo mielellään kertoili konsulttimatkoilla, miten oli onnistunut yksinkertaistaan vaikean ongelman ratkasun. Siinä hän oli poikkeuksellisen taitava.

- Yleisarvio:
o Jos Dermont Smurfit, SE, BillerudKornäs tai MetsäBoard näkisivät jotain todellista bisnespotentiaalia TECTA:ssa, niin miksi Kristoffer joutuu käyttöpääomarahoituksessaan käyttämään epämääräistä ja selvästi vähävaraista Samoritzia ja Nemea Pankkia?
o Miksi kukaan em. "respectful" yhtiöistä tietoisesti sotkeutuisivat konkurssin partaalla hoippuvan vanhan kartonkitehtaan koutterin lilliputtihankkeisiin, josta käynnissä on edelleen EU-komissiossa ja Suomenkin hallinto-oikeuksissa tutkinta?

Johtopäätökset:
- alan mies laatii yhteenvedon

Jäten siis tämän alustavan "loogisen pohdinnan" alan miehen ja muidenkin jatkettavaski, kuten nykypäivänä on tapana niin usein tehdä Wikipediassa. Siis kaikki mitä kirjoitin, on vain minun omia arvioitani, enkä ota vastuuta, onko päättelyni oikein vai väärin.

Vapaan agenttien viittaus VTT:n Tampereella suoritettuhin testeihin puhuu sen puolesta, että ostopohjasta tehdystä Tecta-päällystetystä pahvista ei taida olla EU-tuotesertifikaattia, joten missään tapauksessa tuotetta ei voi myydä laajemmassa mitassa elintarvikepakkausten vaativaan käyttöön.

Tuollainen VTT-testi maksaa helposti muutamia tuhansia euroja, joten onkohan Tratta PBF:llä ollut niihin edes varaa?

alan miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen29.7.2014 15.20
Minun ehdotukseni pohjapaperin toimittajan suhteen on se, että otetaan selvää. Mielestäni velkojat, joilta leikattiin velkoja 90% tai jopa enemmän, olisivat hyvä tietolähde, koska heille on pitänyt selvittää päätöksen preusteluista hiukan enemmän kuin tavallisille pulliaisille. Ei tietenkään ne velkojat, jotka olivat saneerauksen puolella, vaan ne, jotka olivat sitä vastaan. Ketkä sitten olivat vastaan?

Perusteellisen analyysin tehtyäni on synteesini se, että mm. huomattava velkoja Indovinare Oy eli Mikael Åbackan yritys oli vastaan. Katsokaa nyt vaikka oheisista tiedoista, kuinka yritys putosi tyhjän päälle:

http://yritys.taloussanomat.fi/y/indovinare-oy/kauniainen/1065749-5/

Kun se Juankoski on niin pieni paikkakunta, että kaikki tuntevat toisensa, niin moni tuntee myös Åbackan, vaikka hän asuukin nykyisin Kauniaisissa. Kysykääpä häneltä, kun minä en miestä tunne. Siinä voisi samalla selvitä muutakin imaginaarista.

alan kolmas miesRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen29.7.2014 16.18
alan mieheltä oikein päätelty ja ovela veto!

Pettikö Kristoffer hyvän ystänsä näin katkerasti. Ystävä oli auttanut Kristofferin vihreälle oksalle ahdingosta ja näin katalasti teki.

Mitkä olivat ne syyt, että Kristoffer petti?

Muitakin tyytymättömiä jäi runsaasti.

holotna Re: Saneerausohjelma sai vahvistuksen31.7.2014 7.04
Koillis-Savo uutinen tänään 31.7.2014 kirjoittaa
. . . .
Juankoskella on koko kesän ajan ajettu elintarvikekartonki Tectan koeajoja.
Päällystäminen on tarkoitus aloittaa toden teolla elokuussa.

Tekstissä on aikavirhe eli parin päivän koeajo ei ole koko kesän ajan!!!

Tehtaalla ei ole lämmitysjärjestelmää ennen kuin Juankosken Biolämpö on toiminnassa, joten aloitus voi olla elokuussa ja päättyy viimeistään pakkasten alettua.

Hieman tarkkuutta uutisointiin toimittaja, Siperia opettaa lokakuussa.

omatuntoRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen31.7.2014 10.47
Onko joku odottanut, että Koillis-Pravda lopettaisi valehtelun ja kepumafian tukemisen? Ei kai Juankosken kaupungille tule muuten 200 kpl ko. lehteä joka numeroa?

päättelijäRe: Saneerausohjelma sai vahvistuksen31.7.2014 12.53
Käsittääkseni saneerausohjelmaa koskevat yksityiskohtaiset tiedot on salattu
kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Tästä syystä kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä saneerausohjelmassa on päätetty.

Asia on Juankosken veronmaksajien kannalta vähintään kyseenalainen.

Juankosken kaupunki omistaa biovoimalasta tänä päivänä 30%. On kumma, että kuntalaisille ei kerrota, mikä on tämänkin jo toista vuotta seisoneen 10 milj. euron laitoksen tilanne?

Kaupungin on välittömästi kutsuttava Juankosken Biolämpö Oy:tä koskeva yhtiökokous koolle! Yhtiökokous on järjestettävä jo silloin, kun osakkaalla on 10%:n omistusosuus. Vastuu asiassa on Hempalla!!!!

Vexi ja Hemppa änkäsivät Neron velkojaintoimikuntaan ja antoivat hänelle vapaat kädet tehdä velkojaintoimikunnassa käytännössä mitä huvittaa.

Koska Nero on kaupungin myöntämien lainojen vuoksi ollut tehdasintegraatin rahoituksessa keskeinen rahoittaja, niin joka tapauksessa saneerauspäätös johtaa EU kanteluun, koska tuleehan kaupunkin nyt antaneeksi Samovaari-yhtiöille jälleen yli 4 milj. euron kielletyn valtion tuen. Kielletyt valtiontuet peritään tuen saajalat takaisin. Yrityssaneeraukseen hyväksyttyä Tratta PBF:a odottaa iso lasku takaisinperinnän osalta.

Kielletyn valtion tuen määrä on siis nousut Tratta PBF:n osalta 5 milj. euroa (takaus) + 4 milj. euroa (lainojen leikkaus) = pyöreästi 10 milj. euroon.

Nero ei taatusti ole jättänyt komissioon asianmukaista ennakkoilmoitusta kaupungin lainojen anteeksi annosta.

Koillis-Pravdan uutisointi koko kesän jatkuneista koeajoista on nähtävästi täyttä potaskaa. Kristoffer on apureineen käynyt kääntämässä koutterin sähkökytkimiä ja todennut, että käytöt pyörähti käyntiin. Tapahtumaa eikä uutisoitua koeajosarjaa kukaan ulkopuolinen ole ollut todistamassa.

Luulisi asian olevan positiivien seikka, jota myös valtalehdistö olisi kutsuttu seuraamaan. Ainakin onnistuneesta koeajosta olisi pitänyt järjestää kunnon tiedotustilaisuus. Nyt Kristoffer ja Nero kuiskasivat asiasta vain Koillis-Pravdan toimittajalle ja selvitysmiehelle, joka ilmeisesti välitti tiedon tuomarille, joka piti asiaa totuutena.

Näyttö on vähintään yhtä vahvaa kuin taannoin Putin pyytämässä jättiläishauessa, jonka kalakaveri punnitsi vaakalla, jolla oli aiemmin päivällä punnittu kalakaverin vaimon synnyttämä lapsi.

Lapsi taisi painaa peräti 16 kiloa. Siperian irvileuat epäili, että Putinin hauki oli syönyt aimo annoksen elohopeaa ja ehdottivat, että hauki muurataan Kremlin muuriin lämpömittariksi, jonka avulla voidaan tutkia ilmastopäästöjen vaikutusta ilmaston lämpötilaan.

Koillis-Pravdan uutisointi vastaa tasoiltaa uutisointia, kun Koillis-Pravdan toimittaja kävi todistamassa navetan nurkallla Helunan lypsytapahtumaa.
"Kyllä se maito emännän haarojen välissä olevaan sankkoon enimmäkseen meni, kun utareista kovasti veti."

Salailun johdosta Nero ja Kristoffer voivat nyt kirjoitella paikallislehteen aivan mitä huvittaa, mutta tällaiset höpinät eivät kiinnosta muita kuin Vexiä ja Hemppaa sekä tietysti kepu-demuja.

Kartongin teon tai myynnin kannalta tällainen puuhastelu vain entisestään heikentää Tratta PBF:n uskottavuutta vakavana toimijana.

Vaatimaton käyttöpääomakin viittaa siihen, että Kristoffer yrittää ilmeisesti perustaa koko liiketoiminnan alihankintaan. Mahdollisessa alihankinnassa katteet eivät ylitä 50-100 euroa per tonni, joka lienee kate esim. ulkoistetussa arkituksessa.

Kristofferin ilmoittama 50 000 tonnin ostopohja johtaa alihankinnassa noin 4-5 milj. euron liikevaihtoon. Tällainen arvio jää alle 10%:iin Kristofferin selvitysmiehelle ilmoittamasta liikevaihtoarviosta. Tällaisesta vaatimattomasta liikevaihdosta ei mitään jäljelle jääneitä lainojakaan voida hoitaa.

Kristofferin ilmoittamalla 2.4 milj. euron käyttöpääomalla ei voi pyörittää omaehtoista päällystystoimintaa, jossa Tratta PBF ensin ostaa ostopohjan ja sitten myy päällystetyn tuotteen omaan piikkiin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: