Keskustelu

eeroTenon lohi14.8.2021 12.12
Kun on tullu jo -70 luvun puolivälistä saakka käytyä tenolla kalassa, ei voi kuin ihmetellä, minnekkä meidän pienen suomen, euroopan paras lohijoki on katomassa lohimääriltään, ei sinänsä itse jokena, ei todellakaan.

Siellähän se virtaa vielä usiamman sukupolven ajan, jos ei ihan mahottomia myllerryksiä maapallolla tapahdu.

Se oli aikaa. -70. -80 luvulla ja -90 luvun puoliväliin saakka, jolloin voip puhtaalla omallatunnolla sanoa, et vielä sillon sai kallaa.
Kalastajahan muistaa aina ne parhaimmat hetket.

Täytyy rehellisesti tunnustaa, et minulla on ollu tämä dementia jo niinkauankuin muistan, mut en ehkä ikänään unohda -88 juhannusta Tenolla.

Silloinen luottokalakaverini ei voinut juuri perheenlisäyksen ansiosta lähtee mukaan, et eero, ihan issekseen oli alakönkäällä.

5 vrk lupa, vene ja mökki Pohjanrinteen Jounilta.
Siihen, ennenvanhaanhyväänaikaan
turisti sai vielä soutää koskessa, nyt se on kielletty.
Ollu jo kauanaikaa.

Juhannusaattoyö
Toiset maalla polttaa juhannuskokkoja, nauttivat jopa miestä kautta naista väkevämpää juhannusjuomaa.

eero soutaa alakönkäällä, silmät kiiluen punalihaisesta.
tämä juhannusaattoyö on elämäni merkittävin juhannusyö.

Sillon oli vesi melko lämmintä, joten käytin vain pelkästään perhoja.
Edellistalvena, ominkäsin sitomaa kaksi samanlista valkoisesta jäniksenkarvaperhoa oli siimanjatkeena.

Joku voip epäillä tätä saalisilmoitustani tosioikeeksi kalavalheeksi, mut, kuten jo edesmenny Tapio Rautavaara
aikoinaan biisissään korttipakka loppusanoinaan ilmitoi
" ja tämä tarina on tosi"

Sinä aattoyönä neljässä tunnissa...
8 kpl, naturial tenon lohi.

Ikikuunapäivänäkään en ennää ees kuvittelekkaan saavuttavani moista saalista.

Ko tämä keskustelupalsta perustajineen ja moderaattoreineen on hyvinpitkälti Koillis-savolähtöinen, kuten itsekkin, tiedän ja tunnen lukuisia vannoutuneita lohimiehiä mm. Juankoskelta.

On Kaasisen veljekset Otto ja Oiva, Räsäsen Eino, tulipalopäällikkö Rissanen ym. ym. monet muut
Ehkä lukevat sivustoa, ehkä eivät, ei ainaskaan tunnistettavina oo kommentoineet.

Mut se tenon lohi.

On todella järkyttävän huolestuttavaa, minnekkä katoaa originaali tenon lohi.
On ollu jokunen vuosi tenossakin Luken ja norjan valtion kalatutkimuslaitoksen yhteisesti ylläpitämä tutkaseuranta nousulohista.
Tutkat on viritetty heti Nuorgamin jälkeen, ko mennään Norjan puolelle, Polmakjärvestä tulevan joen liittymänkylkeen.

Vuosi vuodelta kausittaiset lohimäärät on menny alas, kuten sanonta kuuluu, kuin kissanhäntä..

Me kalstajat olemme tietäneet syyn, miksi näin on.
Teno on, kuten kaikki vähääkään maantidosta ymmärtävät, tietävät, et se on suomen ja Norjan valtionrajajoki.

Mut suurin ongelma tämän joen lohikannan ns. kestävän kalastuksen kehittämisessä ja ylläpitämisessä on se, et vuono ja joen ensimmäiset 50 km. on kokonaan Norjan valtiossa.

Miksi tämä on onkelma, kerron esimerkin.

Kun suomalainen kalamies/nainen, espoolainen, kuten AKM,
[ei oletettavasti kalastaja] aikoo lähtee kesällä punalihaista atlantinlohta kalastamaan suomessa, hänellä on tasan tarkkaan kaksi vaihtoehton,
Näätämö, taikka Teno.

[Tähän takertuu joku saivartelija]

Kyllä, tiedän, et simojoki ja tornionjoki ova lohijoikia, mut minä puhuinkin punalihaisesta, jota simo- ja tornionlohi ei oo, kylläkin siimanpäässä taistelee sinnä missä punalihainenkin
Oma simolainen enari on 6,2 kg tenolainen 8,6 kg ja kaiken huippuna torniolainen 15,2 kg, saantipäivä, helppo muistaa, 9.8.-98 Muonio,
5 km Harrinivasta alas.

Espoon kalastaja ajjaa ensin 1300 km utsjoelle, vuokraa mökin, vuokraa venneen ja moottorin, ostaa luvat,
a 80 eur/vrk. viikoksi.
Nyt jo on palanunna yli 1500 ekua ja kalastaja on vielä huulet kärvenneenä kuivinsuin rannalla.

Norjalainen, Oslolainen kalastaja lähtee saman asian perrään.
Kysynkin ??
Ajaako norski saman 1300 km Tenolle, ko. välillä on samanverosia ja jopa parempiakin lohijokia n. 400 kpl. Ajaako ? EI EI ja EI

Näinä vuoskymmeninä oon useastikin jututtanut joella olleita norjalaisia.
Kaikki ova osanneet puhua suomen kielellä, joten kaikki tapaamani norjalaiset kalastajat ovat ns. paikallisia asukkaita.

En koskaan oo tärmännyt norskiin, joka ois tullu jostain muualta, kauempaa.

Palataan Tenon kestävvä kalastukseen.
Suomi on ollu aina ja on edelleen huutolaispojan asemassa, ko puhutaan kahden valtion välisistä sopimuksista Tenon kalastuksesta.

Norskit ei välitä paskaakaan, et Tenon kalstus asetettaisiin ns. kestävän kehityksen periodeista.

Norskit ovat aina syyttäneet suomea, et suomen kalaturistit vievät lohet aivan yhettömiin.
Ja paskat. Eivät sanallakaa oo maininneet koskaan, et samaan aikaan tenovuonolla 5-10 troolia vetää jatkuvasti lohta jo ennen sen pääsyä jokeen.

Tämän asian olen hlökohtaisesti usiammankin kalakaverin kans nähnyt vuonovierailulla.

Troolien saalismääristä tenovuonolla on faktatietoa, et yksi trooli viikossa ottaa vuonossa saman määrän tenonlohta, kuin kaikki suomalaiset vapakalastajat yhteensä koko kesänä.

Nyt jopa norskitkin ovat vihdoinviimein heränneet ruususen unestaan.

Ko jo aiemmin mainitsin, suomella ei oo ollu juurikaan sananvaltaa tenon kalastus--säännöistä,

Edelliset suomen ministerit, jotka ovat vastuussa tästäkin asiasta, ovat olleet asemassa kuin pässi narussa.
Ministereitä viedään sinne, mihinkä norskin tuuli heitä johdattaa.

Ko en juurikaan ymmärrä tästäkään politiikata, onkohan Jari Leppä, se viimekädessä pölkylle asetettava päättäjä, sen tiedän, et on kepuloinen, mut on jo vähän jyvällä sinnepäin.

Nyt pitäs nostaa suuri kansanliike tenon lohen pelastamiseksi, et joskus, minunkin suvunjatkajilla olisi mahdollisuus tähän, aivan upeaan harrastukseen.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi15.8.2021 3.14
EERO tuossa ylempänä epäilee, ettei AKM ole KALAMIEHIÄ.

Korjaan heti tuoreeltaan tuon virheellisen väitteen.

Sen tunnustan, etten ole ollut innostunut TENON LOHEN PYYNNISTÄ, mutta kalakaverini ovat kyllä minulle noista reissuistaan kertoneet. REIPASTA TUNTUU MENO REISSUILLA OLEVAN.

Pohjoisimmat kalastusreissut minulla olivat siis vaatimattomia ja ROVAJÄRVEN KOVAPANOSAMMUNTOJEN aikaan käytiin vain iltalomilla narraamassa pieniä tammukoita puroista.

Ei suuremmin innostanut silloin. Johtui varmaan siitä, että matka ei perustunut vapaaehtoisuuteen, mutta oli kyllä monin tavoin mielenkiintoinen ja opettava.

Sen sijaan SAIMAALLA on tullut kalastettua ja seurattua kalastusta jo 4-5 vuotiaasta lähtien. Kokemusta siis on kertynyt runsaasti.

Minulla on ollut asialle aitiopaikka, kun sukumme kesäpalstan vieressä oli ja on PIHLAJAVEDEN UTRASVEDELLÄ ikiaikainen nuotta-apaja, johon entisen SÄÄMIMGIN KUNNAN maatalojen kalastajien puoli tusinaa nuottakuntia jokaikinen ilta kesällä tuli muikkuja vetämään.

Täytyy sanoa, että saaliit olivat mahtavia. Usein yhdestä vedosta jopa satoja kiloja. Paras, jota minä todistin omin silmin oli muistaakseni yhdestä vedosta 240 kg. Laatikot loppui kesken.

Pienenä naperona minua kiinnosti erityisesti pienten hottien kerääminen, jotka sitten samana iltana aina paistettiin pienellä alumiinisella pannulla öljylamppujen valossa tietysti naapuritorpasta ostetulla ja itse kirnutulla voilla.

Huvitti, kun yritti ostaa kolme kiloa muikkuja nuiottarannalla, niin kalakonttiin ladottiin aina 5 kg eikä kalalla ollut oikeastaan mitään hintaa. Puntaria ei noissa hommissa koskaan käytetty. Kontti patiin aina puolilleen tai tarpeen mukaan.

Aamulla kalat kuitenkin vietiin isäntien toimesta Savonlinnan torille RUPOSEN RUSKEALLA LINJA-AUTOLLA. Ne oli aikoja ne!!!!

Kyllä siinä yhtä ja toista kalastuksesta kuuli, kun sai koulutuksen myös kesä- ja talvinuottienkin kutomiseen.

TIETYSTI MINULLE HANKITTIIN HETI MYÖS KALAMIEHEN NIKSIKIRJA JA IKOSEN KALAKALENTERIT, JOTKA MINULLA ON TIETYSTI HYLLYSSÄ VIELÄKIN TALLEESSA.

Noiden tietokirjojen avulla minä voinkin nyt milloin tahansa tarkistaa sen, milloin kala käy pyydykseen ja tietysti minä olen hyvin perillä myös siitä, millaisia turoja on syytä rakennella, jos haluaa saada kalaa melkein kelillä kuin kelillä.

Nykyisinhän noita nuottiakaan ei enää vedetä rantaan, vaan käytetään troolaustekniikkaa. Saaliit voivat olla isompia ja tämä on johtanut siihen, että nuottakunnat ovat hävinneet yksi toisensa jälkeen.

Tilalle on sitten tullut lohen uistelu, joka näyttää tuottavan mukavia saaliita, mutta on vähän niin kuin turistien hommaa.

Minä en itse pidä turistikalastajia edes oikeina kalastajina.

Minusta lähes mukavin kalastuslaji on vapaonginta.

Ei mikään ole niin mahtavaa, kuin vetää vapaongella 2-3 kiloisia lahnoja, säyneitä ja 1.5-2.5 kiloisia ahvenia.

En viitsi ruveta kehumaan millaisia saaliita olen pelkällä ongella vetänyt, koska se saattaa aiheuttaa suurtakin kateutta.

Sen vaan sanon, että vapaonginta on taitolaji ja opin tuon taidon isältäni, joka oli siinä hommassa melkoinen peto.

Sen olen pannut merkille, että monet ns. "onkimiehet" eivät näy osaavan alkeitakaan onkitekniikasta. Jos kala ei ole syönnillään, niin on aivan turha yrittää liuottaa onkea vedessä.

Saimaalla on siinä mielessä hyvä opetella onkitaitojakin, kun vedet ovat kirkkaat ja voi veneestä tarkastella, miten kalat milloinkin käyttäytyvät.

Minä olen myös suuri koirien ystävä ja olen usein ottanut labradorin noutajani mukaan ongelle ja täytyy sanoa, että ne ne vasta innokkaita kalastajia ovatkin.

Kun ongen korkki vähänkään värähtää, niin kyllä heti ollaan valmiita iskemään kiinni ja näyttävän tarttuvan jo ilmasta veneeseen vedettäessä heti kalaan kiinni. On täytynyt varoa, ettei jää koukku suuhun.

Yksi mielenkiintoisimmista laiskan miehen kalastustavoista on HARJUSTEN PYYNTI HARRILAUDALLA.

SEHÄN ON VÄHÄN KUIN PERHOKALASTUSTA, MUTTA ISOJEN SELKIEN RANNOILLA SEKIN TUOTTAA USEIN MUKAVAN SAALIIN SIIKOJA JA HARJUKSIA, JOTKA OVAT AIKA HARVINAISIA SAIMAALLA.

MEILLÄ SATTUI OLEMAAN KÄYTÖSSÄ LAATOKALTA TUOTU HARRILAUTA JA MYÖS SIKÄLÄISIÄ RIIMUVERKKOJAKIN PILVIN PIMEIN, JOISSA TIETYSTI OLI TUOHESTA TEHDYT KORKIT JNE...

MINUSTA PITKÄ SIIMA ON MYÖS ERINOMAINEN LAISKAN KALASTAJAN LAJI. HYVILLÄ SYÖTEILLÄ VOI SAADA MELKOISEN SAALIIN.

INTEGROITUUN KASTUKSEEN LIITTYY TIETYSTI MYÖS KASTEMATOJEN KERÄÄMINEN, SEKIN ON TAITOLAJI, JOSSA TÄYTYY ISKEÄ KASTIKKAASEEN SALAMAN NOPEASTI KIINNI TAI MUUTOIN SE EHTII VETÄYTYMÄÄN KOLOONSA SUOJAAN.

KASTEISIA POMITTAESSA ON MYÖS HIIVITTÄVÄ VAROVASTI, KOSKA PIENIKIN MAAN TÄRÄHDYS JOHTAA SIIHEN, ETTÄ KASTEINEN VETÄYTYY KOLOONSA PILOON.

TÄSTÄKIN HAVAITAAN, ETTÄ KALASTUKSESSA TÄYTYY HALLITA KOKO KALASTUKSEN ARVOKETJU JA MINULLA ONKIN VAHVA EPÄILYS, ETTÄ SUOMESSA NYKYISET KALTALOUDEN ERITYISASIANTUNTIJAT OVAT SAMALLA TAVALLA ERIKOISTUNEET KUIN LÄÄKÄRITKIN, ETTÄ HALLITSEVAT VAIN PIENEN YKSITYISKOHDAN KALASTUKSEN JALOSTA TAIDOSTA.

NYKYISET TERVEYSKESKUSTEN LÄÄKÄRITHÄN EIVÄT NYKYÄÄN TUNNISTA EDES TAVALLISIA TAUTEJA, JOLLOIN POTILAAT JOUDUTAAN AINA LÄHETTÄMÄÄN KALLIISEEN ERIKOISSAIRAANHOITOON.

TÄMÄHÄN ON JOHTANUT SIIHEN, ETTÄ ESIM. ESPOOSSA, JONKA PITÄISI OLLA KEHITTYNYT KAUPUNKI, NIIN TAVALLISEESSA TERVEYSKESKUSHOIDOSSA JONOTUSAIKA NÄYTTÄÄ OLEVAN LÄNSIVÄYLÄN MUKAAN JO 60 PÄIVÄÄ, KUN TAVOITE ON TIETTÄVÄSTI 7 PÄIVÄÄ.

MINUSTA ONKIN SUURI SÄÄLI, ETTÄ VIHERVASSARIT OVAT TÄSSÄKIN KALASTUSASIASSA AJAUTUNEET TÄYSIN HARHAPOLUILLE, KUN ESIM. YMPÄRISTÖMINISTERI KRISTA MIKKONENKIN ON MAINOSTANUT SAANEENSA JOENSUUN YLIOPISTOSSA HERÄTYKSEN, KUN HÄN OLI TUTUSTUNUT KALASTAJA PENTTI LINKOLAN TEOKSIIN JA SEN JÄLKEEN PÄÄTYNYT TUTKIMAAN EU:N DIREKTTIVEJÄ VESIKASVIEN OSALTA.

SUOMEN KALATALOUDEN KANNALTA OLISI OLLUT HUOMATTAVASTI TÄRKEÄMPÄÄ, JOS VIHERVASSARIT OLISIVAT TUTUSTUNEET LINKOLAN SUOMEN KALATALOUTTA KOSKEVAAN SYVÄLLISEEN TIETOON JA KYMMENIEN VUOSIEN KOKEMUKSEEN KALOJEN NARRAAMISESTA.

JOKUNEN AIKA SITTEN OLI TELKKARISSA OHJELMAA TENON LOHESTA JA PANIN MERKILLE, ETTÄ LOHEN KALASTUKSELLE OLI ASETETTU RAJOITUKSIA.

HAASTATELTAVANA OLI MUISTAAKSENI JOKU KALASTUSVALVOJA VAI MIKÄ VIRKAMIES LIENEE OLLUTKAAN.

KYSEINEN VIRANOMAINEN VOIVOTTELI KALASTUSKIINTIÖITÄ JA LOHEN VÄHYYTTÄ, MIKÄ ON TIETYSTI YMMÄRRETTÄVÄÄ.

MINUA JÄI KUITENKIN VAIVAAMAAN SE SEIKKA, ETTÄ KYSEINEN "KALATALOUDEN ASIANTUNTIJA" EI ESITTÄNYT MITÄÄN SELITYSTÄ SILLE, ETTÄ MIKSI TENOJOESSAKIN KALAKANTA ON NYT HEIKKO. ON TIETTÄVÄSTI OLLUT HEIKKO JO USEANA VUONNA.

VARMAAN JOKU ILTALEHDEN TOIMITTAJA KOHTA KERTOOKIN, ETTÄ LOHEN VÄHYYS JOHTUU ILMASTON LÄMPENEMISESTÄ JA SIITÄ, ETTÄ GOLF-VIRTA MAHDOLLISESTI PYSÄHTYY 100 VUODEN PÄÄSTÄ.

VANHANA LOHEN KALASTAJANA EERO OSAA VARMASTI ESITTÄÄ TÄSTÄKIN ASIASTA LUOTETTAVAN SELVITYKSEN.

ILMAN TÄTÄ SELVITYSTA AKM EI VOI HARKITA MERTA ETEMMÄKSI KALAAN LÄHTEMISTÄ TENOLLE, KUN TÄÄLLÄ HELSINGIN EDUSTALLA JA MUUALLAKIN ETELÄ-SUOMESSA KUULUU OLEVAN HYVIÄ LOHIJOKIA.

KUMMA JUTTU, ETTÄ ETELÄSSÄ LOHI TUNTUU NOUSEVAN JO MELKEIN PELTOJEN PIENIIN PUROIHINKIN, MUTTA TENOLLA LOHI EI NÄY NOUSEVAN NYKYÄÄN ENÄÄ EDES ISOON JOKEEN.

AINAKAAN SE EI VOI JOHTUA LIIALLISESTA PYYNNISTÄ TENOJOESTA, KOSKA LOHTA EI ILMEISESTI TENOSTA PYYDETÄ.

SYYT EI SIIS NÄYTÄ OLEVAN KALASTUKSESSA VAAN IHAN JOSSAIN MUUSSA.

MINUSTA VAIKUTTAA SILTÄ, ETTÄ SUOMESSA KALATALOUTTA HOITAA SELLAISET HENKILÖT, JOILLA EI OLE VÄHÄISINTKÄÄN TIETOA KALAKANNOISTA EIKÄ MYÖSKÄÄN IKOSEN KALAKALENTEREISTA.

TÄMÄ EPÄILYS LÄHTEE SIITÄ, ETTÄ KEPULOISET OVAT LAITTANEET LUOMU KIMMONKIN JA GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN PÄÄJOHTAJAKSI, VAIKKA LUOMU KIMMON SUURIMMAT ANSIOT NÄYTTÄVÄT OLEVAN TAANNOINEN KEPUN "SUOMI KUNTOON" PUHEEN PITO SEINÄJOEN TANGOMARKKINOILLA VUONNA 2015.

LUOMU KIMMON PUHE HERÄTTI JO SILLOIN SUURTA NÄRKÄSTYSTÄ, KUN LUOMU KIMMO EI TAPANSA MUKAAN PYSYNYT VARSINAISESSA ASIASSA, MUTTA KYLLÄ HUULIVEIKON PUHE KULKI MARKKINOILLA KUIN ENTISILLÄ HELPPOHEIKEILLÄ JA LÄHES YHTÄ LENNOKKAASTI KUIN KEPUN ENTISELLÄ KULTUURIMINISTERI RUUNEPERILLÄ.

Noissa kisoissahan AKI SAMULISTA tuli TANGOKUNINGAS ja IKI-IHANASTA TIETYSTI LAPIN TYTÖSTÄ SUSANNA HEIKISTÄ TANGOKUNINGATAR.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Tenon lohi15.8.2021 9.41
Olen vaatimaton kalastaja. En osaa edes kalavaleita sepittää. Kerron kuitenkin alle viikon vanhan tositapahtuman. Lähdin kotoa noin klo 9,15 ja palasin jo ennen kymmentä. Saaliinani neljä lohta, yhteispainoa yli 5 kiloa.
En muista vastaavaa tapahtumaa omasta elämästäni aikaisemmin.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Tenon lohi15.8.2021 9.44
Sen verran korjaan, että aikaa on jo yli viikon eli tapaus on edellisen viikon perjantailta.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi15.8.2021 17.05
Minä taas lähdin kalaan perjantain ja lauantain välisenä yönä noin 500 metrin päässä kodistani olevaan kala-apajaan.

Läksin siis klo 00:20 S-Markettiin ostamaan pullon aitoa appelsiinimehua ja IP-lehdet.

Samalla tarkistin myös kalatiskin. Kotona olin jo sohvassa klo 00:35.

Uskomaton kalaonni taas kävi 17.90 EUR/kg hintaista lohta myytiin vain 9.85 EUR/kg. Ostin kaksi hienoa filettä ja viereisestä hyllystä tillit päälle. Kahden kilon lohifileet maksoi vain 19.7 EUR ja 1.20 EUR tillit päälle eli yhteensä 20.9 EUR.

Arvelen, että tein taas aivan loistavan ilmastoteon ja vältyin kalliista bensaverosta, jos olisin vaihtoehtoisesti joutunut lähtemään kalaan TENOLLE TURBO VOLVOLLANI, jonka ostin pari vuotta sitten 1000 EUR:lla.

ESPOOSTA ETÄISYYS TENO KALA-APAJALLE ON YHTEEN SUUNTAAN 1 291 KM ja TENON KALARETKEN BENSA KUSTANNUS OLISI SEURAAVA:

□ Matka ainakin 1 600 KM
□ Bensan kulutus 8 l/100 km
□ Bensan hinta n. 1.75 EUR/l
□ Bensan kulutus 128 l
□ Bensalasku n. 224 EUR
□ Veron osuus n. 70%
□ Veron osuus n. 156.8 EUR
□ Muu matkakulu (3 päivää) n. 90 EUR
□ Veron osuus muista matkakuluista n. 50% eli 45 EUR
□ Säästö veroissa n. 201.8 EUR
□ Kustannukset yhteensä n. 314.0 EUR
□ Laskennallinen säästö 314.0-20.9 = 294.3 EUR
□ Bensan palaessa yhdestä lltrasta 95E bensaa syntyy CO2 päästöjä 2.35 kg, joten CO2 päästöjen säästö on n. 300 kg
□ Vahingollista hiiltähän tuossa on vain suunnilleen 12/(12+2x16) = 82 kg eli vähän yli puolitoista entistä 50 kilon sementtisäkkiä
□ Kun minä en yllensä aja raskaalla kaasujalalla, vaan rauhallista "pappakyytiä", niin uskon, että minulla nuo päästötkin on jopa 30% normaalihurjastelijaa vähäisemmät.

KUTEN HUOMATAAN, MINÄ SIIS TEIN TUON YÖLLISEN KALAREISSUNI AIKANA ERITTÄIN SANKARILLISEN ILMASTOTEON JA SAMALLA SÄÄSTIN KOVALLA TYÖLLÄ HANKITTUA RAHAAA PERÄTI 294.3 EUR.

KUN TUON HYVINVOINTI-INVOISTOINNIKSIKIN KATSOTTAVAN TYÖN SUORITTAMISEEN KULUI AIKAA VAIN N. 15 MINUUTTIA, NIIN SIITÄHÄN TULEE TEHDYN SANKARITYÖN ARVOKSI PERÄTI 1 177.2 EUR/h.

Suositan tätä kalastustapaa kaikille niille, joilla aika on kallista ja rahat POSKETTOMAN VEROTUKSEN JA ILMASTO-, SEKÄ KORONAHYSTERIAN VUOKSI TOSI TIUKASSA.

eeroRe: Tenon lohi20.8.2021 13.10
Sory AKM, et epäilin sinun kalastusaktiviteettiasi.
Epäilykseni heräsi, ko, koskaan et oo puhununna kalastamisesta.

Laskelma siitä, kannattavuudesta tenonlohi, versus marketlohi, on inehmon sisällä jylläävien tunteitten ristiriitojen asettamista vaihtoehdoista johtuva tunnetila, millekkä asioille, millekkä tunteille, antaa sen painavimman arvon, marketin kalatiskillä ostopäätöstä harkitessaan..

Lohifileen, suomalaisen, taikka ruotsalaisen, alkuperää olevan, ostaminen espoolaisesta marketista, on satavarmasti kantaespoolaiselle, uusavuttomalle, suomalaiselle, nuorelle aikuiselle ainut vaihtoehto.

Me täällä, maallakasvaneet, eero kaavilla, akm puolangalla, tiedämme, et ennenvanhaanhyväänaikaan ei ollu marketteja.

Jos haluut kallaa, ota lapio, kaiva matoset ja mee ongelle.

AKMmmän laskelma vertauksena tenonlohi / espoon marketlohi on osapuilleen lähellä oikeeta.

Mut kun nämä kaksi vertauslohta ovat upeasti valmistettuna juhlapöydässä, voidaan luoda vertuksia kalan hankinnan antamista tunnesykäyksistä.

Epäilen suuresti, et tuskimpa AKMmmkään suurempia tunnelatauksia, puhumattakaan hekumantunteita, saavuttaa marketin tiskiltä ostetun lohen nauttimisesta..

Toisaalta, eero, tenolla, useamman vuorokauden soutamisen jälkeen, saa naturaalin, aidon villilohen nostettua venheeseen, se on jotain, jota kukaan muu, joka ei itse ole ollut paikalla sitä kokemassa, ei voi sitä sanoin kuvata.

Tenon lohi on niin arvokas kala, et sitä kannattaa aina pyytää, vaikka sitä ei saisikaan.

Summa summarum.

Tiedän vuosikymmenien kokemuksella, et, ko savolaispoika lähtee tenolle viikoksi kalalle ja sattumalta saa sieltä kilonpainoisen titin, kustannukset 1.500,- kg

Jo vain rakas vaimo kiittelee vuolain sanoin, on niin maukasta, et ei voi olla parempaa.

Nyt ko juuri on Luke tullu julkisuuteen tenoon nousseen kyttyrälohen räjähdysmäisestä noususta, voimme unohtaa nämä ennenvanhaahyväänaikaan olleet lohikesät.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi21.8.2021 3.32
Eerolla voin kertoa, että meikäläisen elämänlankahan alkoi Helsingissä Kuusitiellä (15 A) Meilahden sairaalan lähellä.

Helsinki päättyi silloin käytännössä siihen.

Tosin oli tietysti Munkkiniemessä jonkun verran asutusta ja sen Munkkinimen kartanokin ja Seurasaaressa tuulimylly.

Hyvä oli siinä elämä aloitella, kun kaupat oli lähellä ja sotien jälkeen jalkapuoliset katulaulajat vetivät aarioita takapihoilla.

Autoja ei teillä juuri ollut ja kadun yli oli kaupaan vain noin 50 metriä.

Paremmin oli silloin asiat siis kauppojen osalta kuin nyt. Kolme kauppaa oli asuntoamme vastapäätä:

- leipäkauppa
- maitokauppa
- sekatavarakauppa

Leipäkin ostettiin kortilla ja neekerin pusun saattoi ostaa, kun lapio koksia talomiehen apuna pannuhuoneen uuniin.

Minä en ymmärrä, miten minä jo silloin pikkunassikkana tykkäsin työn teosta ja työnteon katselusta.

Nykyään minusta mikään ei olekaan mukavampaa kuin työnteon katselu. Minä voin katselle työtekoa vaikka päivät pitkät.

Työnteon katselu on myös siinä mielessä mukavaa, ettei se maksa mitään.

Minua taas inhottaa koko ajan maksaminen. Kun oven nykyään avaa ja ulos astuu, niin heti on ruvettava maksamaan ja bensamittarille on heti kiire.

Minua myös inhottaa se, ettei huoltoasemilla enää saa muuta palvelua kuin pikaruokaa.

Ennen oli toisin. Aina kun ajoi asemalle, niin jopa heti tuli ripeä nuori mies bensaa tankkaamaan ja lasit pesemään.

Nyt on automaattimittarit, jotka on jatkuvasti rikki tai käyttö on vaikeaa.

Nyt pesukin maksaa jo kymmeniä euroja, eikä edes polttimon vaihdossa apua löydy huoltoasemilta, mutta se on huippua, että Motonetin pihaankin on tullut Suomenojalla jo pikaruokala heti oven viereen.

Minua ihmetyttää, miksi ihmisten pitää syödä nykyään jo autojen varaosia ostamaan mennessä ja sitten uudestaan varaosien ostosten jälkeen???

Kun muutin Puolangalle vuoden 1952 talvella, niin vastaan tuli harmaa karvahattu päinen kuurassa oleva mies.

Oli paikallisen kansakoulun johtaja opettaja. Mukava mies, joka opetti, miten sukset tervataan nuotiolla ja monta muuta hyvää pienen maalaiskylän taitoa.

Puolangalla oli itse asiassa silloin asiat paremmin kuin Kuusitiellä Helsingissä. Keskellä kylää oli Halosen suvun kauppaliikkeet sekatavaroita varten ja takapihalla sikojen teurastusta.

Kyllä siinä "kaupunkilaispoikaa" ihmetytti, kun keskellä kylää vedettiin sialta maha auki, mutta kun olin jo pienestä pitäen tottunut sekä tekemään työtä, että myös katselemaan työtekoa, niin ei siitä minulle mitään traumoja tullut.

Torilla taas soitettiin "Texasin keltaruusua". Laulaja ei kyllä ollut vielä Tuula-Anneli Rantanen, joka sen levytti pari vuotta myöhemmin.

Näin se elämä vaan on mennyt eri puolilla Suomea ja maailmaa töitä tehdessä ja aina olen tietysti tykännyt työteon katselusta.

Kaikkinainen työn teko ja työnteon katselu onkin erittäin opettavaista hommaa.

Minusta on todella mukavaa katsella sitäkin, kun oikea nuottamies vetää hiljalleen nuottaa vinossa takakeno asennossa, jotta nuotta ei vie miestä mennessään.

Säämingin nuotta-apajalle tuli 1950-luvun lopussa Karjalasta Evakko perhe. Nuottakunnassa oli talon isän ja emäntä sekä minun ikäiseni poika.

Isäntä oli hiljainen karjalaismies, mutta emäntä oli toista maata. Enpä muista koskaan nähneeni, niin pahakielista emäntää. Tarpojana ollut poika oli taas kaikkein innokain sillä apajalla ja välillä syöksyi jopa nuottaan.

Tänäänkin kyselin mitä tarpoja pojalle kuuluu, niin sain kuulla, että yhä edelleen on samassa reippaassa kunnossa.

Se on sitten kumma juttu, että jotkut meistä ovat aina vain reippaita, kuten virallinenkin äänikin, mutta toiset heittää pyyhkeen kehään täysin ennen aikojaan.

Nuotanvedosta voi ottaa oppia myös keihään heittoon, jossa myös tukijalka täytyy saada tukevasti maahan samalla tavoin kuin nuotan vedossa tai nuotta vie mennessään.

Keihäässä taas piilee vaara, että keihäs vie miehen mennessään, jos tukijalka pettää.

Minua ihmetyttääkin, että mistä TERO ja RONSSI ovat oppineet sen mahalleen syöksyvän tyylin. Olisivat käyneet nuotalla, niin poikien ennätyksetkin olisi olleet päälle 100 metriä.

Kalastuksenkin jalon taidon, minä olen siis oppinut jo nuorena ja nimenomaan kalastamalla itse ja tietysti katselemalla, kun oikeat kalastajat suorittavat ensin verkkojen kutomista, perhojen sitomista ja sitten tietysti kalastamaalla itse.

Jos Eero olet käynyt Savonlinnassa, niin voin kertoa, että ennenhän minulla oli tapana aina vierailla myös Turusen verkkoliikkeessä. Arvostamani isäni tunsi myös hyvin Turusen Verkkoliikkeen vanhat omistajat. Olivat melkein perheystäviä.

Pienessä kaupungissa kaikki tuntee toisensa. Eipä missään ole niin kalaisaa tunnetta ja kiireetöntä palvelua kuin kunnon verkkoliikkkeessä.

Pyhäsalmella oli 1950-luvun lopulla myös keskellä kylää pienessä kojussa Sikasen Verkkoliike, josta saattoi ostaa kalastustarvikkeita.

Sikasen tyttärillä oli taas sitten oma kauppaliike, jossa myytiin kaikenlasta taloustavaraa. Olivat siis kauppiassukua.

Noina aikoina tarkistin aina, missä ostamani tuotteet oli tehty ja usein niiden pohjassa luki MADE IN GERMANY. Sitä pidettiin siihen aikaan laatutavaran takeena.

Nyt vastaavien tavaroiden pohjassa lähes aina lukee MADE IN CHINA ja Lappeenrannassa kodinkoneliikkeen elektroniikkavehkeiden korjaajakin sanoi äskettäin telkkarissakin, että näitä kiinalaisia tuotteita ei kannata enää korjata, kun korjaus maksaa enemmän kuin uusi tuote. Kiinalaisten tuotteiden laatutaso on tunnetusti heikko.

Pariin vuoteen en ole ehtinyt käymään Savonlinnassa Turusen Verkkoliikkeessa, mutta vielä näkyy olevan entisellä paikallaan Sillan kupeessa Olavinkatu 41:ssä.

Heikoksi on vain mennyt talous, kun nähtävästi Saimaan kalamiehet ovat suunnanneet Tenolle Lohen pyyntiin tai ennallistamaan Etelä-Suomen ja Keski-Suomen lohijokia.

Eeron mainitsema KYTTYRÄLOHI on minulle uusi termi. Toivoisin Eerolta pikaisesti selvitystä, mistä tällainen VIERASLAJI on päässyt rantautumaan Suomen perinteisille parhaille LOHIAPAJILLE.

Eero ei myöskään vielä antanut selvitystä LUKEn julkisuuteen kertomien KYTTYRÄLOHEN räjähdysmäiseen NOUSUUNKAAN.

Minä yllä myös ihmettelin, mistä johtuu KALASTUKSEN VALVOJAN RAPORTOIMAT VÄHÄISET LOHISAALIIT.

JOHTUUKO ilmiö siitä, että heikot kalamiehet ovat olleet asialla ja kalastajilla on mahdollisesti ollut väärät vehkeet käytössä.

Minusta turistikalastaja ei välttämättä edustakaan korkeinta mahdollista kalastustaitoakaan.

URKKIAKIN pidettiin aikoinaan hyvänä kalastajana, mutta kun URKKI lähti Islantiin KALAREISSULLE, niin URKKIHAN luuli, että kysymys oli uimakilpailusta.

Nyt Amerikassa on URKIN tapainen UIMAMAISTERI PRESIDENTTINÄ, mutta eiköhän hukkumiskuolema jo kohta korjaa vanhusparan hoitokotiin.

Tietysti vähiin TENON lohisaaliisiin voi olla myös tieteeellisempikin syy.

EERO varmaan tietää tämänkin, mutta ei viitsi minulle kertoa, koska aavistelee sitä, että AKM saattaa tullakin TENOLLE lohen uisteluun.

Tässä viimeisimmässä vaihtoehdossa EERON varsinainen pelko ei olekaan ehkä lohisaaliin vähyys, vaan viisaan vaimon ilme, kun EERO tulee kotiin ja sanoo vaimolleen, että ei taaskaan lohi noussut TENOLLE ja vielä vähemmän tarttui EEROLLA perhoon.

eeroRe: Tenon lohi25.8.2021 21.14
Johan vain AKM pläjäytti melekosen joukon kymysyksiä eerolle.
Pikaisia vastauksia AKM pyysi, mut nää ovat myöhässä, syy selviää hieman alempana tekstissä.

Onhanse eero jokusen kerran joutununna käymään oopperakaupunkissa. Useimmiten työasioissa.
verkkokaupassa en oo käynynnä, ko seisovilla pyydyksillä kalastaminen ei oo minun laji.
Oon kalojakin kohtaan senverran reilu, et tarjoon vain siimanpäässä viehettä, jotta kalallekkin jää mahollisuus ottaa elikkä jättää.

Seisovilla kalan valintavaihtoehdot ovat vähäisemmät.

KYTTYRÄLOHI, josta pojoisessa käytetään myös nimitystä ryssänlohi, nimi johtuu siitä, et venäläiset aikoinaan siirtoistuttivat tatä tyynenmerenlohta kuolan niemimaan merialueelle ja vienanmereen.

Eivä venäläiset sillon ymmärtäneet, minkälainen riesa tästä tuli.

Kyttyrälohi on meressä ollessaan ruokakala mitä parhainta, mut kun kutukiima alkaa, lohi alkaa nousemaan jokiin kudulle.
Merellä kyttyrälohi on ulkonäöltään kuin mikä muu lohilaji tahansa, mut jokeen nousun alettua, sille alkaa kasvamaan selkään kyttyrä.

Samalla kyttyrä alkaa mätänemään ja kala muuttuu täysin syömäkelvottomaksi.
Kalan kutuvaiheessa kyttyrä on jo puoliksi mädäntynyt ja heti kudun jälkeen kala kuolee. Kaikki,
niin urokset kuin naaraatkin.

Tällekesälle tapahtunut räjähdysmäinen runsastuminen Tenoon on mystinen arvoitus myös tutkijoille.
Soitin jokunen viikko taapäin Luken tenotukija Panu Orrellille.
hänkään ei voi kuin arvailla syitä, koska tutkimustietoa ei ole.
2020 kesällä Tenossa havainnoitiin ainostaan muutamia kymmeniä kyttyrälohia, mut nyt Nuorgamista 7 km alavirtaan Polmakin kylän kohdalla olevaan Luken ja Norjan yhteinen kalatutka on rekisteröinyt
jo yli 70.000 kalaa, joista kyttyrälohiksi on tulkittu enemmän kuin 50.000 kpl.

KATASTROFI se on

Kyttyrälohi on nopeasti sikiävä ja kasvava laji, jonka elinkierto on vain kaksi vuotta, jona aikana se kasvaa
n. parikiloiseksi, kun aito tenonlohi
on parikiloinen vasta viiden vuoden ikäisenä.
Nyt juuri parhaillaan kutemassa olevvien kalojen jälkeläiset syntyvät ensikeväänä ja lähtevät mereen lähes samantien ja palaavat kutemaan Tenoon 2023 ja sinne kuolevat.

Sillon ennenvanhaanhyväänaikaan 80 luvulla kalastettiin Tenosta 50-60.000 kpl lohia, kun muutamana viime vuotena koko jokeen on noussut vain murto-osa senaikaisista määristä. {2020 tutkan laskuri vajaa 15.000 kpl}

Tutkijat pahimmissa ennusteskenaarioissaan povailevat, et 2023 Tenossa kyttyrälohien lukumäärä ilmaistaan luvuilla useita satojatuhansia.

Urkkihan kalasti tenonlohta Vetsikossa,n. 15 km Utsjoen kylältä alavirtaan.
Saamamies kuulemma oli, kerto Länsmannin Ilmari, joka oli ollu soutumiehenä
Ja isoja, painavia kaloja ol saanunna.

Kerran oli erääseen vetsikkolaiseen perheeseen syntynnä potra poikalapsi. Talossa ei ollut puntaria, nii Urkki ol lainannu omaa puntariaan, poika ol painannu 12 kg.

Tämän kyttyräkatastrofin kävin juuri itse toteamassa.
Hirveen näköstä oli Tenojoen rannoilla, mädäntyneitä raatoja rantakivikoilla ja valumassa kokoajan kohti merta.
AKM, siksi vastaukseni myöhässä.

Tulomatkalla muuten piipahdin kahvikupposella suomen pessimistisimmällä kylällä
Puolangalla.

Nyt kylläkin eero sai sanoo viisaalle ja rakkaalle vaimolleen, et kylläpä Tenoon oli noussu paljo lohta ja ei tarvinnu ees ottaa virveliä takapaksista, senkun keräs rannoilta, jo puolikypsää.

Saattaapi pahimmissa tapauksissa käydä niin, et Tenon lohenkalastus päättyy tykkännään, ainakin toistaiseksi.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi26.8.2021 1.10
Kiitos EEROLLE lähes tieteellisestä KYTTYRÄLOHI ANALYYSISTÄ.

Minulla on tuossa lohen elämän seurannassa ilmeinen aukkopaikka tiedoissa.

Tämä on alustavaa arvelua, mutta Eero voinee tarkentaa tietojani kuten jotkut kirjoittaa Wikipediaan milloin mistäkin asiasta.

Minä otan vertailukohdaksi nyt muuttolinnut. Kesäksihän ne tulee Suomeen seuraavassa järjestyksessä:

- kuu kiurusta kesään
- puolikuuta peipposesta
- pääskysestä ei päivääkään

Noita suomalaisia lintuja, joita ei pidetä vieraslajeina tavataan sitten muuttomatkoillaan ilmeisesti ihan Afrikan etelä kärjessä.

Siis lohi nousee kesällä Tenolle kutemaan, mutta se ei riitä AKM:lle selvittämään lohen elämän kaarta.

Iltalehti (yksi merkittävä FAKE NEWS MEDIA) kertoi lohesta seuraavia tietoja noin viisi vuotta sitten:

"Kasvettuaan noin 12?20 sentin pituisiksi poikaset suuntaavat kevättulvien mukana joesta mereen.

Ne vaeltavat eri puolille Itämerta - jopa tuhansien kilometrien päähän.

Jäämeren lohet käyvät Grönlannissa asti. Meressä lohet pysyvät yhdestä viiteen vuoteen. Koiraat tapaavat palata naaraita aiemmin.

Kutunousu käynnistyy jäiden lähdön jälkeen ja on voimakkaimmillaan kesäkuussa.

Raskaalta kutuvaellukselta lohet pyrkivät palaamaan takaisin mereen, jotkut jäävät jokeen ns. talvikoiksi.

Vajaat viisi prosenttia lohista on toista kertaa kudulla ja sitä useammin vain harva."

Jo heti näkee, ettei ILTALEHDEN TOIMITTAJA TIEDÄ NÄKÖJÄÄN LOHESTA MITÄÄN.

AKM epäilee, että lohen siirtyminen merelle (ilmeisesti Golf Virran vietäväksi) selittyy ravinnolla.

Siis olisi selvitettävä, mitä lohi syö. Minulla on käsitys, että lohi luokitellaan petokalaksi. Tästä voisi päätellä, että lohi seurailee pienempiä kaloja mahdollisesti silliä.

Wikipediassa sillistä löytyy seuraavaa tietoa:

"Silli (Clupea harengus) on Pohjois-Atlantissa elävä parvikala.

Itämeren itä- ja pohjoisosissa elävää silliä kutsutaan silakaksi, ja sitä on pidetty erillisenä alalajina (Clupea harengus membras) erotukseksi silliksi yleensä kutsutusta varsinaisesta atlantinsillistä (Clupea harengus harengus), joka on silakkaa suurempi ja rasvaisempi."

Siis jos sillin kalastus on esim. EU:n himokalastuksen johdosta mennyt vähiin, niin lohelta on loppunut ravinto.

Tästähän Englanti joutui riitelemään esim. BREXITISSÄ, kun etenkin ranskalaiset ryösti engelsmannien kala-apajat.

Siis Eerolta toivon nyt selvitystä lohen ruokavalion ja elämän kaaren osalta.

Myös lohen ikäkysymys on siis tärkeä.

Minusta isojen säyneiden ikäkin voi olla jopa 20 vuotta. Tällaisia köriläitähän ole ennen vanhaan Savonlinnassa sen vanhan sillan alla ja kaloja käytiin ennen syöttämässä. Pituutta oli minusta silmämääräisesti arvioiden selvästi yli puoli metriä.

Kun vanha silta korvattiin uudella, niin säyneetkin hävisi taivaan tuuleen, vaikka virta on lähes entisellään, mutta ei ehkä enää yhtä pyörteinen.

Lohen osalta jostakin on tullut käsitys, että kudun jälkeen lohiparan elo päättyy vähän samaan tyyliin kuin joillakin hyönteisillä.

Tähänkin tarvittaisiin nyt Eeron vahvistus.

Noiden muuttolintujen kohdalla mielenkiintoista on se, että etelään lähdetään lähes yhtä aikaa, muuta tänne taas tullaan eri aikaan.

Tuo oli mukava, että toit terveisiä Puolangalta.

Sanoit kylää pessimistiseksi. Kylä on siis muuttunut, kun AKM joutui lähtemään mukavasta kylästä aikoinaan jo 1950-luvulla.

Siitäpä tuli mieleeni, että Puolangalla oli aikoinaan muistaakseni Metsähallituksen edustajna Kaukonen niminen metsähoitaja, joka yhtenä kesänä oli meillä vieraana Saimaan sukupaikassa.

Heillä oli Matti niminen poika, jonka kanssa käytiin vapaongella vetämässä kotirannasta 1.5-2.0 kilon lahnoja kuin tyhjää vain. Matista tuli tiettävästi pankkiiri ja muutti Ouluun.

Vilkaisin Puolangan karttaa ja näköjään ovat rakentaneet sinne oikein
Pessimismitalonkin.

Sitä se työttömyys teettää ja kepuloinen keskittämisvimma.

Pitäisiköhän tällaista taloa mallata myös Juankoskelle.

VÄ näyttää ainakin tietävän, että parhaillaan ilmeisesti Kaupungintalokin on jo kohta purku-uhkan alla, joten jospa siitäkin tehtäisiin kylän työttömille Pessimismitalo.

Viisas Isäni opetti minua pessimismin kiroista vapautumiseksi vanhaa kansan viisautta:

"Pessimismi tuskissaan mietti hiljaa itsekseen.

Jukoliste, nyt on saavutettu päätepiste.

Mutta saatuansa spriitä, virkosi hän kohta siitä".

Lienee ollut Eino Leinoa???

eeroRe: Tenon lohi26.8.2021 6.47
En ole biologi, mut elämänvarrella olen jonkunverran saanut tietoa lohista.

Atlantinlohi on eri rotua kuin tyynenmerenlohi.
Atlantissakin ui lukemattomia eri lohikantoja, jotka luokitellaan syntymäjokensa mukaisesti.

Tenossa ui tenonlohi, Neidenissä on neideninlohikanta ja niin eespäin.
Missä joessa lohi syntyy keväällä, se viettää kaksi ensimmäistä elinvuottaan joessa ja kolmantena elinvuotenaan lohenpoikanen, smoltti, n. 12-20 cm mittaisena laskeutuu mereen, josta se palaa kahden-neljän merivuoden jälkeen ensimmäistä kertaa kudulle syntymäkotijokeensa.

Tällä vuosia kestäneellä merivaelluksellaan kala on voinut uiskennella jopa tuhansien kilometrien päässä.
On tutkimuksissa todennettu, et lohi löytää syntymäjokensa hajuaistin perusteella.
On erittäin harvinaista, että lohi eksyy ns. vieraaseen jokeen.

Esim. Tenossakin on kymmeniä sivujokia, vetsikko, utsjoki, kuoppilasjoki jne.
Täällä tenossakin näissä sivujoissa on oma kantansa.
Biologien suorittamissa geneettisissä tutkimuksissa on Tenojoessa erotettu 35 eri lohikantaa.

Atlantinlohen merielämästä on tutkijoillakin aivan liian vähän faktatietoa.
On kuitenkin todettu, että tenonlohenkin pääravintoa on arktisissa vesissä, lähinnä pohjois-atlantilla ja etenkin jäämeressä elävä villakuore.

Viimevuosien tenonlohen taantumista on selitetty, et villakuore on meriveden lämpenemisen vuoksi siirtynyt entistä kauemmaksi kylmempiin vesiin.

Siihen meriselitykseen minä en usko.
Tenonlohikin lisääntyy joka vuosi ja se tulee kudulle tenojokeen, vaikka se kävisi atrialla kuinka kaukana.

Atlantinlohi ei kuole kudun jälkeen kuten tyynenmeren pikkuserkkunsa, vaan tenolainen käy kudulla useita kertoja, siksi niitä kasvaa yli kaksikymmenkiloisiksi.

AKM mainitsi jo yllä talvenyli jokeenjääneet ns. talvikot, laiha, pitkä luikero,
Tämä on rauhoitettu ja kalastajan on laskettava se takas jokeen, jos on sattunut sellasen saamaan ja sitäpaitsi joku ei ollu näin tehnyt, vaan valmisti siitä aterian ja totesi sen lähes syömäkelvottomaksi, mauttomaksi mössöksi.

Suomen ja Ruotsin puolella jokiin nouseva atlantinlohi ei poikasena pysähdy itämereen, vaan ui atlantille ja sielläkään se ei jää golfvirran vietäväksi, vaan ui villakuoreen perään kylmempiin vesiin.

Suomessahan atlantinlohta esiintyy enää vain Simo- ja Tornionjoessa ja Kymijoen alaosassa Korkeakosken voimalaitoksen alapuolella.
Kaikki muut suomen lohijoet on valjastettu sähköntuotantoon.
Nämä suomen atlantinlohet ovat samaa rotua, vaikka ovatkin vaalealihaisia.

Tenoln lohi on punaista syystä, et sillä on sen yhtä ruokalajia, katkarapua aivan jokisuulle saakka.
Kun taas itämeressä ei ole katkaa ja sinne nousevista lohista punainen väri katoaa, kun se ei viikkokausiin saa syödäkseen katkaa.

Tenossakin loppukesällä saatu, alkukesällä jokeen noussu lohi on ulkoa tumma ja sisältä hailakanpunainen, kun taas juuri noussut lohi on kirkas ja syvänpunainen.

Tenonlohen tutkijana pitkän työuran tehnyt kalabiologi Eero Niemelän kanssa käydyt lukuisat keskustelut Tenon rantakivikolla kahvikupposen kera, ovat antaneet minulle valaistusta lohen sielunelämään.

Itsekkin olen lähettänyt lukemattomia kertoja lohen suomunäytteitä Luken tutkijoiden käyttöön.
Suomunäytteistä voidaan määritellä lohen ikä.
Yli kymmenvuotiaitakin on todettu olleen.

Yllä mainitsin tenonlohikannan taantumisesta teorian johon en usko.

Suurin syy Tenolaisen taantumaan on norjalaisten vuosikymmeniä jatkunut troolipyynti vuonossa ja vuonon edessä merialueella.
Kylmä Beringinmeri ja jäämeri ovat kuitenkin niin lähellä tenovuonoa, etteikö siellä villakuoretta syönnöstävä tenonlohi osaisi kudulle kotijokeensa

alan kolmas miesRe: Tenon lohi26.8.2021 18.40
KIITOS EERO, nyt aletaan lähestyä elämän tosiasioita.

EEROn nyt vahvistaman selvityksen perusteella voidaan näköjään vahvistaa teoria eli hypoteesi, että LOHEN käyttäytymiseen vaikuttaa tietysti kaikkein eniten lajille ominainen tarjolla oleva RAVINTO.

LAJIN SYNTYÄ ravinto ei sen sijaan selitä, mutta lajin kuoleman ravinto voi selittää, kuten tiedetään käyneen dinosauruksille ja hirmuliskoille sekä muillekin maailmassa eläneille eläinlajeille.

Ihmiselle ei ole vielä näin käynyt, mutta kunhan rotu tarpeeksi suureksi kasvaa, niin silloin kysymyksessä on nykymuotoisen elämän loppu.

Ilmastomuutos ei siis siten johda mihinkään maailman loppuun, koska hitaasti nouseva ilmasto näyttäisi vain lisäävän esim. metsien ja kasvien kasvua, joka taas johtaa siihen, että kasvipitoista ruokaa on runsaasti tarjolla.

Tämähän taas johti aikoinaan siihen, että kasveja syövät dinosaurukset täyttivät maapallon pohjoista puoliskoa myöten.

Jotta tasapaino saatiin syntymään, niin taas ravinnon perässä syntyi lihansyöjä hirmuliskot.

Ihminenkin on aina siirtynyt RAVINNON perässsä aina sinne, missä sopivaa RAVINTOA on ollut tarjolla.

Nyt nälkäiset ulkomaiset maahanmuuttajat tietysti siirtyvät synnyinseuduiltaan paremmille "metsästysmaille", jos turvallinen elämä on kotiseuduilla uhattuna.

Nyt myös KORONA VIRUS käy kiinni niihin ihmisiin, jotka parhaiten käyvät ruuaksi eli heikkoihin ja sairaisiin vanhuksiin.

Ei lohikaan käy kiinni VALAISIIN tai MERILEIJONIIN.

ISO HAUKI saattaa kyllä vahingossa käydä kiinni ihmiseen samoin kuin liharuoasta pitävä HAI käy kiinni ihmiseen taas ihan tarkoituksella.

HAUELLA äly ei ole kovin kehittynyttä, joten hauki saattaa joskus tehdä tämänkin VASTENMIELISEN VIRHEEN.

HAUKI ON KUITENKIN OVELA KALA, kuten on ovela KETTUKIN.

Puolangalla minulle ostettiin joululahjaksi Suomen Kansan Suuri Satukirja, josta nyt etsiskelen alkuperäiskopiota antikvariaateista.

Nykyään näitä opettavaisia AARTEITA on lähes mahdotonta löytää, koska ihmiset on Suomessa opetettu lukemaan TV-tähti PAULA NOROSEN "SUPERMARSU" satukirjoja.

PAULAHAN "on suorittanut taiteen kandidaatin opinnot TAEK:issa, jotka antoivat itseluottamusta kirjoittamiseen, vaikka yli kahdenkymmenen kirjan ja kymmenkunnan tv-ohjelman jälkeenkään hän ei pidä itseään kirjailijana, vaan määrittelee itsensä kirjoittajaksi."

YLE:n ja MTV:n FAKE NEWS ohjelmissa PAULA voi kuitenkin nykyään SUPERMARSU-kirjoillaan ohjata Suomen lasten ja heidän vanhempiensa käyttäytymistä aivan mihin suuntaan tahansa, jos on tarvetta kirjoittaa esim. SUPERMARSUSTA, kun SUPERMARSU taistelee esim. ILMASTONMUUTOSTA TAI KORONAA VASTAAN.

Tuossa loistavassa muistaakseni OTAVAN aikoinaan kustantamassa SUOMEN KANSAN SUURESSA SATUKIRJASSA on mainio satu nimeltä "HAUEN SANALLA KALAN VALALLA", jolla muistaakseni pankolla makaava laiska VOIPUKKI niminen poika pääsi kuninkaan vävyksi vain pyydettyään seulalla KRUUNUPÄISEN HAUEN, jonka kuitenkin päästi veteen HAUEN armoa anottua.

MINUSTA on ihailtavaa, että EERO tuntee tuon lohen elämän noin hyvin.

Uskonkin, että EERON kaltaisten ihmisten äänen pitäisi paremmin kuulua myös LUKEN tekemissä selvityksissä.

Minusta Suomessakin pitäisi poliitikkojen herätä esim. NORJANKIN suhteen.

Sekin tiedetään, että NORJALAISET VIIKINGIT ovat aikoinaan olleet melkoisia hirviöitä, kun menivät Amerikkaankin ja taisivat sielläkin JUOSTA VAIN YÖJALASSA kauniiden INTIAANITYTTÖJEN PERÄSSÄ.

Viikikinkiveneillään norjalaiset menivät minun tietojeni mukaan syvälle VOLGAAKIN pitkin VENÄÄN MAALLEKIN ja tekivät sielläkin mitä sitten tekivätkään. Samoin taisivat mennä ihan ITALIAAN saakka.

Nykyään norjalaiset viikingit ovat urheilussakin ihan omaa luokkaansa melkein lajissa kuin lajissa, jos vain innostuvat sitä harrastamaan.

Suomen kohdalla NORJALAISET ovat vetäneet meitäkin NENÄSTÄ jo vuosikymmeniä.

Kyllä moni on S-Ryhmän ja K-Ryhmän kaupoissa maksanut LOHESTA itsensä kipeäksi, kun fileeratun NORJAN LOHEN KILOHINTA lähentelee 30 EUR juuri silloin, kun eniten LOHIHAMMASTA kolottaa.

Toisaalta taas, ettei LOHENHIMO pääsisi laskemaan, niin välillä taas LOHEN HINTA pudotetaan 6.5 EUR:on per kilo, jolloin AKM:kin lähtee sitten LOHIKAUPOILLE.

Maanviljelijöille norjalaiset eivät anna armoa, koska YARA voi hinnoitella fosfaatiin hinnan Suomessa, mille tasolle huvittaa.

AKM tietää norjalaisten sielunelämän kuin omat taskunsa, kun on ollut tekemisissä Norjan metsäteollisuuden kanssa vuosikymmenet tehtaita rakentamassa ja sitten niitä myös sulkemassa.

Norjalaiset (laivan varustaja ERLING LORENTZEN etunenässä) ne lähtivät ensimmäisinä myös AMAZONIN VIIDAKKOON eukalyptus puita istuttamaan ja nythän Suomen metsäfirmat ovat olleet mukana tuossakin työssä.

Onneksi AKM tuntee tämänkin alan erinomaisen hyvin ja tietää, että kysymyksessä on suuret rahat ja asiat pitää hoitaa hyvin, ettei luonnolle aiheudu suuria vahinkoja.

AKM on hyvin perillä myös Norjan STATOILIN öljyhommista. Eihän mikään ole niin mukavaa kuin istua öljytynnyrien päällä ja hinnoitella öljykin saman periaatteen mukaan kuin LOHI.

Liike-elämässä monopoli pelissä vanha periaate on, jos kysyntä laskee tarpeeksi alas, niin nostetaan hintaa ja jos kysyntä nousee tarpeeksi ylös, niin lasketaan hintaa. Näin se asiakas pysyy aina koukussa.

Pääasia on, että EU:n ylläpitäminen maksaa ja Suomi tietenkin uskollisimpana EU maana maksaa kaikki velkansa viimeistä senttiä myöten ja luulee vielä, että VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA, kun MAAILMA LOPPUU, niin suomalaiset pääsevät iäiseen autuuteen eli siihen kommunistiseen ikionnelliseen tasa-arvoiseen olotilaan.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Tenon lohi26.8.2021 21.51
Akm on mestari. Hän poimii ilmastonmuutoksestakimn rusinat pullista. Valitettavasti ihmiskunta joutuu ottamaan myös muutoksen huonot puolet, jotka voivat olla kohtalokkaita nykymuotoiselle elämälle.
En viitsi kirjoittaa mitä kaikkea on odotettavissa, mutta suosittelen akm:tä lukemaan esim. Petteri Taalaksen kirjan Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin. Kirja on helppolukuinen ja sopii jokaisen luettavaksi.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi27.8.2021 2.15
Kiitän Virallista ääntä lukuvihjeestä.

En silti saata ottaa Petterin kirjaa yölukemiseksi ainakaan heti, mutta tiedän, että Petteri on opiskellut minun käsittääkseni filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa, joten Petteri ei valitettavasti sen vuoksi ole sitten käynyt minun luennoillani, kun minäkin sattumalta toimin sivutoimisena opettajana Teknillisessä korkeakoulussa peräti 11 vuotta.

Jostain syystä Petteri ei siis osallistunut minun luennoilleni ja siten Petteri onkin saattanut filosofina innostua liikaa noista ilmastoasioista.

Ekonossa minä kyllä palkkasin yhden Petterin tasoisen nuoren innokkaan opiskelijan TKK:n teoreettisen fysiikan osaltolta15 minuutin työhaastattelun perusteella, kun hän esitteli minulle kehittelemäänsä optimointimallia, joka löysi optimaalisen ratkaisun huomattavasti nopeammin kuin mitkään muut silloin saatavilla olleet optimointialgoritmit.

Me laitoimme tuolle mallille modernisti nimeksi TRANS OPT ja sehän kävi kaupaksi kuin häkä.

Optimoimalla puunhankintaansa yhtiöt saattoivat säästä miljoonia, kun ostetut leimikot voitiin toimittaa mahdollisimman nopeasti ja vähin kustannuksin tehtaille.

Nythän voisi olla niin, että tuolla TRANS OPT mallilla voitaissin ratkaista myös äskettäin eduskunnassa hyväksytyn perustuslain vastaisen SOTEN MAAKUNTAMALLIN ongelmat.

Minusta nimittäin ongelma puun hankinnassa ja kuljetuksissa on suunnilleen sama, mikä meillä on edessä, kun enenevässä määrin tulevaisuudessa sairaita ihmisiä joudutaan kuskaamaan ympäri maata milloin takseilla, anbulansseilla ja helikohtereilla jne.

Tuota TRANS OPT malliahan me sitten käytettiin heti Suomen metsäfirmojen puunhankinnan optimointiin. Kaikki johtavat metsäfirmat tietysti ostivat tämän mallin meiltä.

Minä olin jo silloin tietoinen, että monet poliitikot ja nuoret tekniikan ylioppilaatkin olivat innostuneita ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutoshan on USA:n presidentinvaalit republikaanien hienostoperheen hulttiopoika GEORGE H. BUSHILLE hävinneen toisen hienostoperheen hemmotellun demokraattipojan pojan eli AL GOREN keksimä RAHASAMPO.

Pidin sitä jo silloin griinpiisien huuhaa rahastuksena, eikä ole tarvinnut muuttaa käsityksiä senkään jälkeen.

Sen verran olen Petterin kirjoituksia seurannut, että hänkin on kolumneissaan todennut, että mikään maailmanloppu ei ole lähelläkään.

Ainakin 50 vuotta griinpiisit ovat ennustaneet, että maailmanloppu on 10 vuoden kuluttua.

Aina on kuitenkin jouduttu tuota merkkipaalua siirtämään, kun tietoisuus ympäristöstö on kasvanut ja innovatiivisen teknologian avulla ympäristö- ja ilmasto-ongelmia on saatu nopeastikin hallintaan.

Samalla tavalla griinpiisien tapaan Amerikassa joku hullu Manson myös puhui kasaan ison joukon hulluja odottamaan maailman loppua seuraavasti:

"Pian "Perheen" perustamisen jälkeen Manson siirtyi Los Angelesin Pacific Palisadesiin ja valtasi hylätyn Spahn Ranchin, jota oli aikoinaan käytetty lännenelokuvien kuvauksissa.

Charles Manson antoi kannattajiensa ymmärtää olevansa Jeesus Kristus kertomalla kuolleensa noin 2 000 vuotta aikaisemmin.

Kun häneltä kysyttiin asiasta suoraan oikeudessa, hän vastasi: "Voi olla, että olen Jeesus Kristus. En ole vielä päättänyt, kuka minä olen." "Perheen" perustamisen aikoihin hän alkoi kutsua itseään uudella, alkuperäisestä hieman poikkeavalla nimellä Charles Willis Manson.

Nimi voidaan lausua myös "Charles´ Will Is Man?s Son?, suom. "Charlesin tahto on Ihmisen Poika" tai "Charles Will on Ihmisen Poika".

Skientologia vaikutti Mansoniin, ja on myös arveltu, että skientologiasta eriytyneen Process Church -lahkon opit olisivat innostaneet häntä.

Mansonin odottamaa maailman loppua ei kuitenkaan tullut, mutta Hullu Manson meni ja tappoi raivoissaan suositun näyttelijä Sharon Taten.

Minä kuitenkin arvostan suuresti sitä, että Virallinen ääni ehdottelee minulle hyvää lukemista. Se on merkki siitä, että olemme samalla aaltopituudella - siis uteliaita ihmisiä.

Meillä oli muutama viikko sitten nuorimman poikani pojan ristiäiset ja uhkasin pitää ensin Fidel Castron oppien mukaan 8 tunnin mittaisen puheen, mutta viime hetkellä päädyin lyhyempään esiintymiseen.

Annoin vanhemmille lahjaksi kirjan Lapsen salaisuus, joka oli minulla ollut hyllyssä tällaisia erikoistehtäviä varten.

Olin hankkinut kirjan jo vuonna 1967 ja se oli suomennos kuuluisan italialaisen pedagogi Maria Montessorin alkuperäisteoksesta.

Marian kehittämä ajatus "lapsen omaehtoisuudesta ja luontaisesta uteliaisuudesta" on Suomen tasapäistävässä ja tasa-arvoiseksi mainostetussa täysin vanhentuneessa "PERUSKOULUAJATUKSESSA" valitettavasti kokonaan unohdettu.

Toivottavasti pojan poika saa hyvän ja innovatiivisen kasvatuksen, jossa ROTI on kohallaan.

Wikipediasta:

"Maria Tecla Artemisia Montessori (s. 31. elokuuta 1870 Chiaravalle, Italia ? 6. toukokuuta 1952 Noordwijk, Hollanti) oli italialainen lääketieteen tohtori (1896) ja pedagogi, joka kehitti omalla nimellään varustetun montessoripedagogiikan 1900-luvun alussa.

Montessori keskittyi erityisesti varhaiskasvatuksen piiriin. Hän korosti lapsen omaehtoisuutta ja luontaista uteliaisuutta, jota Montessori halusi opeissaan erityisesti korostaa.

Montessorin metodien tavoitteena on lapsen kokonaisvaltainen kehitys, jossa kiinnitetään huomiota ihanteellisiin ajankohtiin kehityksen eri osa-alueille ja vaiheille.

Hän määritteli ihmisille neljä kuuden vuoden mittaista herkkyyskautta, joissa rajataan optimaaliset aikakehykset taitojen ja ominaisuuksien oppimiseksi."

eeroRe: Tenon lohi27.8.2021 7.13
Kylläpä taas näillä kahella tieteilijällä jutun aihe karkas täysin käsistä.

Kyttyrälohi on vieraslaji, mut
ilimanpilluu on asia erikseen.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Tenon lohi27.8.2021 8.56
Voi olla. Tästä asiasta teillä asiantuntijoillakin on erilaisia näkemyksiä. Ei ole monta päivää, kun joku asiantuntija viittasi tähänkin yhteyteen. Joka tapauksessa kyttyrälohen menestystekijät ovat tällä hetkellä ylivoimaiset Tenonloheen verrattuna.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi28.8.2021 2.34
Ei karannut EERO ilimanpilluu käsistä.

Ilimanpilluussa kysymys on samasta asiasta kuin TENON LOHESSA ja KYTTYRÄLOHESSA.

MEILLÄ VIRANOMAISET JA NS. ASIANTUNTIJAT SELITTELEE TAVAN TALLAAJILLE ASIOITA MUKA TOTUUTENA, VAIKKA EIVÄT TIEDÄ ASIOISTA YHTIKÄS MITÄÄN.

OTETAAN ESIMERKISI KEPULOISTEN TAPAUS "LUOMU" TIILIKAINEN RUOKOLAHDELTA.

"LUOMUA" ON MARKKINOITU KEPULOISTEN KESKUUDESSA LUOMUTALOUDEN ASIANTUNTIJANA JA SITTEN "LUOMU" ON NÄHTY KOLAILEMASSA SAIMAAN NORPALLE PESIÄ.

MINÄKIN OLEN KYLLÄ NORPPIA KATSONUT SILMÄSTÄ SILMÄÄN, KUN OVAT OHI UINEET JA SUKUMME MAIDEN RANNASSA KÖLLÖTELLEN AURINKOA OTTANEET.

HIENOJA ELÄIMIÄ.

EN OLE KUITENKAAN RYHTYNYT NORPPIEN ASIANTUNTIJAKSI, VAIKKA OLEN SAATTANUT OLLA SUUREMPI NORPPIEN YSTÄVÄ KUIN KONSANAAN RUOKOLAHDEN "LUOMU".

SITTEN "LUOMU" ON ESIINTYNYT TANGOMARKKINOILLA "SUOMI KUNTOON PUHUJANA", KUN OLISI PITÄNYT PUHUA TANGOMARKKINOISTA, JOIDEN SUOSIO ON OLLUT LASKUSSA.

TANGOMARKKINOIDEN JÄLKEEN "LUOMU" AUTTOI METSÄHALLITUKSEN JOHTOON TÄYSIN KYVYTTÖMÄN ENTISEN OPISKELUKAVERINSA, JOKA SITTEN JOUDUTTIIN EROTTAMAAN TYÖSTÄÄN.

TÄMÄKÄÄN EU "LUOMULLE" RIITTÄNYT.

KUN KANSA ANTOI "LUOMULLE" KALOSSINKUVAN PEFFAAN, NIIN "LUOMUSTA" TEHTIIN PERÄTI GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN PÄÄJOHTAJA JA LISÄKSI PALKITTIIN VIELÄ PROFESSORIN TITTELILLÄ.

NYT "LUOMU" SITTEN ANTAA VARMASTI MIELELLÄÄN LAUSUNTOJA TERRAFAMEN KANNATTAMATTOMASTA AKKUKEMIKAALITEHTAASTA JA SUOMEN TULEVASTA MILJARDIEN EUROJEN AKKUKLUSTERISTA.

MISSÄ VIIPYY NYT "LUOMUN" LAUSUNTO ESIM. TENON LOHESTA TAI VIERASLAJI KYTTYRÄLOHESTA, JOTA AINAKAAN EERO EI RANNALTA VAIMOLLEEN NÄHTÄVÄSTI VIE MIELELLÄÄN TULIAISIKSI.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Tenon lohi28.8.2021 3.49
Meriveden lämpötila on noussut eniten arktisilla alueilla, joihin Tenojokikin kuuluu. Lämmennyt vesi kertoo Tenon lohelle, että tämä ei ole sinun jokesi, mutta lämpimämpään veteen mieltyneelle kyttyrälohelle sama ilmiö kertoo, että tämä joki on sinun. Tällainen muutos tuntuu järkeen käyvältä.
Ilmatonmuutoksen vaikutus on suurin meriveden lämpenemisessä ja arktisella alueella muutos on suurempi kuin muualla. Yhdenkin asteen muutos muutaman vuosikymmenen aikana on merkittävä.
En tahdo olla tässä asiassa tietävämpi, mutta tällainen muutos tuntuisi järkeenkäyvältä vai mitä.

eeroRe: Tenon lohi28.8.2021 18.54
Kyllähän virallisen äänen ja AKMmmän esittämille näkemyksille on annettava myötätuntoa.

Tutkijatkin ovat jo vailla todellista tutkimustietoa esittäneet erilaisia teorioita ilmastonmuutoksen aiheuttamista muutoksista tenonluonnon biodiversiteettiin.

On tosiasia, kuten virallinen ääni toteaa, et atlantinlohi on arktisten vesien lohirotu, kuntaas kyttyrä on selkeästi hieman lämpimämpien vesien kalarotu.

Ilmastonlämpenemisen myötä
nämä kaksi asiaa. kyttyrälohi ja ilimanpilluu, ovat kytköksissä toisiinsa.

Merivesien lämpeneminen on jo johtanut siihen, et esim. lohen pääateria, villakuore on siirtynyt pohjoisemmaksi.

Se ei kuitenkaan ole kalabiologien tutkimustuloksistakaan todennettavissa, et onko se
ainoa syy.

Lohella on synymässä saatu oma identiteetti syntymäjokeensa.
Kuten jo aiemmin mainitsin, lohi palaa kudulle syntymäjokeensa.

Tenonlohi saa jokavuosi kutukiiman ja se pyrkii kudulle syntymäkotijokeensa.

Voiko merivesien lämpeneminen aiheuttaa tenonlohelle aisteissa niin suuren muutoksen, et se nousisi kudulle johonkin toiseen vieraaseen jokeen. ??

Epäilen suuresti.
Kylläse tulee kotijokeen.
Kaukaakin.

Mut juurikaan niitä ei viimvuosina oo tullu, koska norskit troolasivat kaikki lähes sukupuuttoon.

Mut se, kaikkein oleellisin asia tällekesälle on, et miksi juuri nyt tapahtu tämä räjähdyksenomainen kyttyräryntäys Tenolle,. vrt. viimekesän muutamakymmen esiintymä.

Kaikkein huolestuttavimpaa tässä ilimanpilluuasiassa on, se kohdistuu kaikkein voimakkaimmin juuri kaikkein herkimpiin, arktisiin alueisiin.

Runsaan neljän vuosikymmenen lapinkesien aikana olen hlökohtaisesti omin silmin huomannut, juuri viimeisen vuosikymmen aikana, kuinka aivan pohjoisimmassa suomessa. tenojokilaakson maantienvarressa oleva vaivaiskoivupuusto on venähtänyt korkeuksiin.

Ennenvanhaanhyväänaikaan välillä Utsjoki-Karigasniemi, tieosuus valittiin useaan kertaan suomen kauneimmaksi tieksi.

Männä maanataina, kuten jo useampana vuotena aiemmin, näkymät tältä tieltä Tenojokeen ovat rajalliset.
Jokivarren puusto on venynyt niihin mittoihin, et Teno näkyy ainoastaan siellätäällä.

Nuorgaminkylän alueella näkymät joelle ovat loistavat, koska vajaan kahdensadan vakiasukkaan kylän asukkaat ovat havahtuneet ongelmaan ja yksissätuumin koonneet kyläläiset talkoisiin ja raivanneet tienvarsinäkymät avarammiksi.

Kiitos siitä Nuorgamin kyläseura ja Vesa Pohjanrinne.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi29.8.2021 2.14
Virallinen ääni yrittää taas syöttää lohen kutunousulle selitykseksi ILMASTONPILLUUTA.

AKM:n milestä ILMASTONPILLUULLA ei kuitenkaan ole mitään tekemistä lohien liikkeisiin.

Kaikkien asioiden selittäminen ILMASTONPILLUULLA on AKM:n mielestä suurta tyhmyyttä, koska sillä tavoin ei valitettavasti löydetä juurisyitä esim. kalojen liikkeisiin.

Tietysti miljardien vuosien kuluessa maapallolla on tapahtunut kaikenlaista ja Pohjois-Suomessakin on ollut aikoinaan tuuheat lehtipuumetsät ja sekin tiedetään, että koko Suomi oli jääpeitteen alla noin 10 000 vuotta sitten.

Olen kohtalaisen varma, että lohen ajoittainen vähyys johtuu lohen luontaisen ravintoketjun häiriöistä. Näitä häiriötekijöitä voi olla vaikka kuinka paljon.

YK:n ilmastopaneeli on poliittinen elin, jonka yksinomaisena tehtävänä on ajaa tiettyä ilmastopolitiikkaa, jolla valitettavasti ei kuitenkaan ole mitään 100%:sti tai edes 90%:sti luotettavaa näyttöä siitä, että maapallon ilmasto on lämpenemässä.

Vielä vähemmän on siitä tietoa, että maapallon ilmaston mikroskooppinen lämpeneminen esim. viimeisen 50 vuoden aikajanalla johtuu ihmisen toiminnasta.

Ahti Karjalainen oli siitä viisas poliitikko, että Ahti ei mielellään ryhtynyt ennustamaan tulevaisuutta ja Ahtikin oli tohtorismies. Historiaakin Ahti ennusti varovasti, mikä sekin on merkki viisaudesta ja kokemuksesta.

Toisaalta, vaikka USA:n ja EU:n koko energiahuolto ajettaisiin alas, niin maapallon ilmastopäästöt tulevat jatkamaan kasvuaan, jos Kiinan ja Intian talouskasvu jatkuu nykyisellään.

Eero on esittänyt yllä, että lohen nousu kohdalla kysymys on kuoreesta, AKM on puolestaan esittänyt, että syynä voi olla silakkakato.

Voi myös olla niin, että norjalaiset (STATOIL) ovat päästäneet öljyä vesiin ja silakat ja kuoreet ovat lähteneet muille maille ja muut meren pieneliöt ovat saattaneet kuolla.

Sitä paitsi meressä on muitakin kaloja kuin kuoreet ja silakat.

Voi olla niin, että turskan pienet pojatkin on myös lohen suurta herkkua. Turskan kohdallakin on ollut ongelmia.

Japsithan ovat kuulema pyytäneet vähiin jopa tonnikalankin.

Globaali tonnikalojen saalis on vain 50 000 tonnia vuodessa, joten jos koko maailman väestö (n. 7.889 miljardia) alkaa tonnikalaa oikein urakalla syömään, niin vuosittain jokaiselle tulee pöytään 6.34 gramman file.

Päivittäisen fileen punnitsemiseen ei käy normaali kalavaaka, koska sillä ei saa punnittua 0.017 gramman suuruista kalafilettä.

Se on selvästi pienempi kuin HOTTA MUIKKU, joita AKM nuorena keräsi nuottarannalla joka ikinen kesäilta.

WIKIPEDIASTA tarkistin lohen ravintoasian seuraavasti:

"Poikasten ruokavalio koostuu pääasiassa erilaisista selkärangattomista.

Tähän ravintoon lisänä 1?2 vuoden jälkeen tulevat mäti ja kalanpoikaset. Mereen saavuttuaan nuori lohi täyttää itseään aluksi pikkukaloilla ja äyriäisillä, mutta pian kalat täyttävät koko ruokavalion.

Itämeressä lohen pääasiallista saalista ovat kilohaili ja silakka. Silakan osuus ravinnossa kasvaa pohjoiseen päin mentäessä ja vaihtuu pääasialliseksi ravintokohteeksi Selkämeren korkeudella."

"Lohi on todellinen vaelluskala.

Perämeren joista kotoisin olevat lohet lähtevät kohti merta, jonne ne saapuvat kesäkuussa ja Itämeren pääaltaan ne saavuttavat jo syyskuussa.

Itämerestä Pohjanmereen tapahtuva vaellus on hyvin harvinaista, mutta sitäkin tapahtuu. Pisin tunnettu vaellusmatka oli Perämerestä Grönlannin länsirannikolle, jolloin matkaa kertyi yli 5 000 km."

EERO esitti ylempänä Atlantin lohen ravinnoksi KUOREEN, mutta WIKIPEDIA näyttää nyt kertovan muuta.

Kuoreitahan esim. Saimaalla saa verkoista ja nuotista kyllä useinkin, joten KUORE on AKM:lle tuttu kala.

Kuoreen hajuhan ei ole niitä parhaimpia ja siksi minuakin aina pienen pienenä poikana ongellakin opastettiin viisaalla ohjeella: "kissalle kiisket ja koiralle kuoreet".

Ongella, kun koukkuun tarttui kiiski, niin se oli merkki siitä, että kunnon kalojen syönti oli loppunut.

Tosin joskus juuri auringonlaskun jälkeen saattoi satunnaisesti saada jopa 1.5 kiloisen ahvenen, joka jöllötti veneen alla karikolla.

Wikipedian Kuoretietoutta alla:

"Kuore eli norssi (Osmerus eperlanus) on pienehkö sisä- ja murtovesien kala, joka kuuluu lohikaloja muistuttavien kuorekalojen lahkoon.

Kuore on läpikuultava, vihertävän kellertävä ja kyljistään hopeanhohtoinen kala, jolla on suuri, terävähampainen suu ja lohikalojen tapaan rasvaevä selkäpuolella lähellä pyrstöä.

Kooltaan kuore on melko pieni. Ensimmäisenä kesänään kuore kasvaa yleensä 4?6 senttimetrin ja kahden kesän jälkeen 8?9 senttimetrin mittaan. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuoreen kasvu hidastuu.

Merikuore kasvaa järvikuoretta nopeammin ja myös suuremmaksi. Suurimmat Suomen merialueelta pyydetyt kuoreet ovat olleet 31?32 cm pituisia.

Kuore on parvikala, joka käyttää ravintonaan planktonia, katkoja ja halkoisjalkaisia äyriäisiä. Se nousee keväisin kutemaan virtaaviin vesiin jokiin tai järviin. Kutu tapahtuu usein vain yhden päivän aikana kovalle pohjalle. Kudun aikana kuoretta on helppo kalastaa lipolla.

Kuoreella on suuri, terävähampainen suu.

Kuivattuja kuoreita

Kuore on merkittävin Suomessa sisävesi- ja rannikkokalastuksen sivusaaliina saatavista kalalajeista.

Kuoretta kalastetaan nuotalla ja troolilla, sekä harvoin pilkillä. Lajin liha on valkoista ja kiinteää ja varsin maukasta. Maku muistuttaa kuhaa. Mäti on keltaista ja pienirakeista. Kuore tunnetaan myös kurkkua muistuttavasta hajustaan."

Minusta on outoa, että WIKIPEDIA ei tunne EERON yllä mainitsemaa VILLAKUORETTA.

Tämä ei kuitenkaan ole mikään ihme, koska meillä Suomessa on väitetty jopa sitä, että TERRAFAMEN katastrofaalinen "KAINUUN IHME" on jo lähes koko Suomen pelastava UUSI NOKIA.

AKM.n käsityksen mukaan Suomen ongelma kalataloudessa on se, että kalatalousasioita on hoidettu lähes MTK:n antamien ohjeiden mukaan maa- ja metsätalousministeriön ja nyttemmin myös ympäristöministeriön antamien ohjeiden mukaan.

Kiistätämtön tosiasia on se, että Suomen lohijoetkin on valjastettu sähköntuotantoon, mikä on tietysti ollut viisasta, mutta kyllä samalla olisi pitänyt rakentaa vaelluskaloja varten kulkureitit.

Näiden kulkureittien rakentaminen ei olisi maksanut voimalainvestoinnin rinnalla kovinkaan suurta lisäystä.

Kaikkein törkeintähan asiassa on se, että tämä jokien valjastaminen sähkön tuotantoon on tapahtunut VALTION ja SUURYHTIÖIDEN SUOJELUKSESSA.

Suomeksi sanottuna kysymys on ollut systemaattisesta luonnon raiskaamisesta, joka on tapahtunut suurelta osin kansanedustajien ja virkamiesten toimesta.

Nytkin vihervassarit vain vaahtoaa ILMASTONMUUTOKSESTA, kun keskeinen kysymys näyttää olevan vesien ja jokien suojelusta sekä niiden hyötykäytöstä.

FAKE NEWS HESARI oli nyt aloittanut ILMASTONPILLUUN SEURANNAN LISÄKSI JO ITÄMERENKIN PILLUUN SEURANNAN.

ILMASTON PILLUUSTA toimittaja Piia Elonen on jauhanut jo vuodesta 2015 lähtien ja saanut suomalaiset hysteerisiksi ILMASTON PILLUUSTA ja hallitukseen TÄYSIN KYVYTTÖMÄN PUNATULKKUARMEIJAN, joka ei ole tunnistanut Suomessa mitään muita ongelmia kuin vieraslaji KORONAN HYÖKKÄYKSEN.

Torstaina FAKE NEWS HESARI KÄYYNISTI NYT ITÄMEREN PILLUUTA KOSKEVAN KANSANKIIHOTUKSEN.

Piia Elonen nimitettiin torstaina 26.8.2021 FAKE NEWS HESASRIN uudeksi YMPÄRISTÖTUOTTAJAKSI JA PETJA PELLI LUONTOKADON TEEMAKIRJEENVAIHTAJAKSI.

HESARIN asiaa koskevassa aukeamassa molemmat ympäristöaktivistit (ei ole tietoa, ovatko jopa elokapinallisia) oli istutettu luontoon.

Petja tarkasteli jyviä luonnonniityn keskellä ja pohdiskeli Australian koralliriuttoja ja Amazonin sademetsiä.

Piia puolestaan istuskeli lahonen kuusen karahkan päällä saniasten ympäröimänä ja katseli ilmeisesti aurinkoon.

Kuvassa Piialla oli omituisesti jalassaan rullalla olevat vaaleat villasukat, vaikka oli selvästi lämmin kesäpäivä.

Ensimmäisessä LUONTORAPORTISSAAN PETJA oli nyt ottanut suurennuslasin alle ITÄMEREN ongelmat.

Petja oli selvittänyt, että Itämeren keskisyvyys on vain 54 metriä, kun taas Mustanmeren syvyys on 1250 metriä, Välimeren 1500 metriä ja Atlantin valtameren peräti 4500 metriä.

Petja oli selvittänyt myös, että Itämeren altaan vesimäärä on vain 21 000 kuutiokilometriä, kun taas Mustanmeren vesimäärä on 547 000 kuutiokilometriä ja Välimeren peräti 3.75 milj. kuutiokilometriä.

Petja suunnitteli jo sellaistakin, että Tanskan salmet voitaisiin sulkea tai että Perämereltä kaivettaisiin kanava Jäämerelle.

AKM epäilee, että Petja alkaa kohta suunnitella sitäkin, että Itämeri yhdistetään kanavalla Mustaanmereen, jolloin Arkkimedeen yhtyvien astioiden lain mukaan vedenpinta asettuu molemmissa merissä samalle tasolle.
Tamän kaivannon kautta Mustanmeren pinta ilmeisesti nousisi vain suhteessa 21 000/547 000 eli siis noin 3.8%:lla, joten mitään vedenpaisumusta ei laajalle Venään maalle tulisi.

Siitä en ole ihan varma kävisikö tässä harjoituksessa niin, että ITÄMERI kuivuisi suola-aavikoksi, jolloin ei anakaan olisi rehevöitymisen kanssa mitään ongelmaa, eikä aina tarvitsisi maanviljelijöitäkään syyttää vesien pilaamisesta.

Virallinen äänihän voi tarkistaa sen, onko AKM:n arvio Mustanmeren pinnan noususta edes suunnilleen kohdallaan.

Joka tapauksessa Itämeri ja Mustameri yhdistämällä Suomessa päästäisiin käsiksi isoihin kalavesiin.

Ehkä olisi hyvä liittää nuo meret vielä Kaspian mereen, jolloin päästäsiin käsiksi Kaspianmeren Sampeen ja erinomaiseen Sammen mätiin.

AKM ei kuitenkaan ihan varauksetta innostu näistä heinäpellossa kuvatun PETJAN ajatuksista, koska meillähän on tiedossa, miten NEUVOSTOLIITOSSA aikoinaan tuhottiin kuuluisa ARAL JÄRVI, joka entiseen aikaan oli hyvä kalajärvi, mutta muuttui sitten kommunistisessa komennossa ARALIN SUOLAJÄRVEKSI ja hiekka-aavikoksi.

AKM:n käsityksen mukaan kalastuasiat ovat niin herkkiä kysymyksiä, ettei niitä pidä antaa PETJA PELLIN tapaisen heinäpellossa maailmaa ihmettelevan toimittajan puoskaroimaksi.

ITÄMEREN tilannetta raportoidessaan toimitajat Elonen ja Pelli eivät sanallakaan näy mainitsevan Itämrenkään kohdalla kalastuksesta yhtikäs mitään.

Ensimmäisessä Itämerta koskevassa kommentissaan PETJA PELLI kirjoittaa seuraavasti:

"Esim. vahojen metsien lintu hömötiainen oli vielä minunkin lapsuudessani yleinen, mutta nyt sen näkemiseksi saa tehdä töitä.

Toisaalta taistelu luonnonköyhtymistä vastaan voi olla myös hyvin paikallista, nopeaa ja tehokasta".

MITEN ON MADOLLISTA, ETTÄ VALTAKUNNAN JOHTAVA SANOMALEHTI PAINAA SIVUILLEEN TÄLLAISTA SOOPAA, JOLLE JO VÄHÄT HEVOSETKIN NAURAA KURKKU SUORANA!!!!

Tuohon EERON mainitsemaan puuston kasvuun täytyy palata myöhemmin, kun JUURISYYT ON TAAS SELVITETTY.

Muuten voi käydä niin, että kohta EERO alkaa syyttää AKM:ää taas sivuraiteelle joutumisesta.

eeroRe: Tenon lohi29.8.2021 7.28
Wikipediassa kerrotaan kaikista asioista ns. totuutena.
Itsekkin usein syyllistyn tarkistamaan asioita sieltä.

Lohen elämästä wikipedia kertoo AKMmmän viljelemää sanaa FAKE NEWS median tavoin tietoa jonka kumoan nyt tässä.

Suomen ja ruotsin jokiin kudulle nouseva atlantinlohi käy suorittamassa suvunjatkamistehtävänsä eri joissa, jonka jälkeen se palaa mereen.

Ja se ei jää itämereen, vaan ui atlantille.
Samoinkuin kolmantenä elinvuotenaan lohenpoikaset lähtevät merivaellukselle.
Pikavauhtia nämä lohinuorukaiset- ja neitokaiset uivat läpi itämeren atlanttiin.

Tämän teorian vahvistaa oikeaksi se tosiasia, et itämerestä ja suomen- ja pohjanlahdesta ei juurikaan saada saaliiksi lohi kuin ja vain ainoastaan alkukeväällä, kun lohi saapuu kutuvaelluksellaan kohti kotijokeansa.

Minun kaksi serkkuani, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla, ovat henkeen ja vereen lohenkalastajia, käyvät ahvenanmaan merialueella joka ainut kevät lohenpyynnissä.

Männäkeväänä viikonreissun saaliina 12 kpl, kaksi yli 17 kg + ynnämuut, pienin 6.5 kg.

He, jos kukaan tietää, milloinka itämeressä on lohta.

Vastoin wikipwdian kertomaa itämeressä ei lohi ns. asu, vaan se on siinä ainoastaan ohikulkumatkalla

Kyllähän tämän molempiin suuntaan tapahtuvan ohikulkumatkan aikana lohi joutuu syömään jotakin ja on tutkimuksissa todettu, et se syö mm. AKMmmän mainitsemaa norssia ja silakkaa

Mut itämeressä ei ole villakuoretta, joka on arktisten, suolaisten vesien kalalaji.
Niin suomenlahti- pohjanlahti, kuin itämerikin on tunnetusti lähes suolatonta merivettä ja siksi villakuoretaa niisä ei ole.

Kun atlantinlohi suomen- ja ruotsinjokiloista kudunjälkeen palaa takas atlantille, se ei juuri ollenkaan käy kiinni kalastajien vieheisiin.

Siksi OIKEAT kalamiehet/naiset ovat lohenpyynnissä ahvenanmaan vesillä ainoastaan keväällä, kun lohi vaeltaa kohti pohjoista.

Siirtymässä lohesta lintuihin, peesaan Petja Pellin lausumaa, et hömötianen on köyhtyvä laji.

Enhänminä oo varsinaisesti syyttänny AKMMmmää sivuraiteille eksymisestä, mut oon huomannu, et esim. jos puhutaan neitokaisen hameesta, niin äkkiä AKM alkaa puhumaankin neitokaisen pikkupöksyistä.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Tenon lohi29.8.2021 10.24
Mitähän akm olisi sanonut Araljärven kuivumisesta varoittaville, jos olisi asunut tuolloin Venäjällä. Eiköhän hän olisi hymyillyt tällaisille taantumuksen edustajille, jotka vastustavat tarpeellista puuvillan viljelyä.
Niinkin oppinut mies kuin akm on, ei voi tosissaan kieltää mittauksiin perustuvaa ilmaston muutosta ja koeteltuihin laskentamalleihin perustuvia ennusteita tulevaisuudesta.
Miten on mahdollista, että Alkio-opiston käynyt maallikko voi olla tietävämpi ja sivistyneempi kuin oikea insinööriseminaarin opettaja.
Millaisia insinöörejä tällaisessa opetuksessa valmistuu.
En ole niin tosikko, ettenkö tietäisi akm:n oikeasti ajattelevan toisin. Näitä kirjoituksia lukevat kuitenkin myös sellaiset, joiden huumorintaju ei yllä tasolleni.

eeroRe: Tenon lohi29.8.2021 11.47
No niin.
Nythänsetaas virallinen ääni yrittää nostaa itseään kultatuolissa meidän maallikoitten yläpuolelle.

Mut hänelle lohdutukseksi voin näin julkisesti myöntää, että valitettavasti koskaan ei vaatimattomuus ole kuulunut lukuisten hyveitteni joukkoon.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi29.8.2021 17.43
Vaikuttaa siltä, että EERO ja VIRALLINEN ÄÄNI ovat nielleet ILMASTONPILLUUN kaiken olevaisen olemassa olon samalla tavalla kuin UNILUKKARI, joka elättelee HELSINGIN HENKEÄ vanhassa YYA HENGESSÄ vuoden 2025 kokoukseen.

UNILUKKARIN iso globaali visio näyttää Iltalehden mukaan olevan seuraava:

"Uuden vuosisadan blokit ovat muodostumassa USA:n ja Kiinan ympärille.

Yhteiset ihmisvelvollisuudet, kuten ilmastokatastrofin estäminen, rauhan säilyttäminen ja terveydenhuollon takaaminen kaikille, ylittäisivät blokkirajat.

Niille olisi helpompaa löytää yhteinen sisältö kuin ihmisoikeuksille, vaikka ihmisvelvollisuudet pitävätkin sisällään ihmisoikeudet."

Blokkiutumisen osalta UNILUKKARIN ajatus on lähellä AKM:n ajatuksia, mutta UNILUKKARI ei näy huomioivan blokkien yhteiskuntajärjestysten olennaisia eroja ja todennäköisiä kehitysuuntia.

UNILUKKARI näyttää ajatelevan, että blokit ovat jostain syystä staattisessa ikiaikaisessa tilassa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Kiinan kommunistinen menohan alkoi 1920 luvulla ja Mao Zetong julisti Kiinan kansantasavallaksi vasta vuonna 1949.

Kiina on siis erittäin nuori, eikä taatusti ole vakaa yhteiskunta.

USA:n demokratia on selvästi vanhempi, kun perustuslaki säädettiin jo 1787, joten USA:ssa demokratiaa on hiottu nykyiseen muotoonsa jo satoja vuosia.

Voisi olettaa, että sellainen yhteiskunta on vakaammalla pohjalla kuin verrattain nuori ja pakkovaltaan perustuva KIINA.

UNILUKKARI on tullut näihin korkealentoisiin velvollisuusajatuksiin keskusteltuaan ystävänsä Eero Paloheimon kanssa.

Paloheimohan on taas Teknillisen korkeakoulun puurakentamisen emeritus professori ja tunnettu vihreiden aatteiden edistäjä.

Puurakentamista myös AKM on ollut edistämässä ja sen puolesta puhumassa jo ainakin 50 vuotta, mutta Suomessa rakenusteollisuutta hallitsevat vahvat betonirakentajat eivät ole hyväksyneet puuta rakennusaineeksi, koska puu muka palaa helpommin kuin betoni.

Puurakentamin myös edellyttäisi rakennusnormien laajamittaista uudistamista, mutta kehitys normirintamalla etenee etanan vauhtia.

Kuitenkin kertopuukehikkojen on todettu kestävän tulipaloissa paremmin pystyssä kuin muistaakseni teräs ja betoni.

Paloheimolta UNILUKKARI oli oppinut "IHMISVELVOLLISUUDET", jotka UNILUKKARIN mielestä pitää sisällään myös "IHMISOIKEUDET".

AKM ei pidä UNILUKKARIA kuitenkaan suurena filosofina eikä edes varteen otettavana ihmisoikeustuomarina, jollaiseksi Suomessa voidaan luokitella ainakin entinen Suomen KKO Presidentti Pauline Koskelo.

KOSKELOHAN siirtyessän EIT:n tuomariksi arvosteli voimakkaasti suomalaista oikeuslaitosta poliittisuudesta, kun taas UNILUKKARI on moneen kertaan todennut, että Suomessa oikeuslaitos toimii hyvin.

Suomessa oikeuslaitos saattaa kyllä toimia yhtä hyvin kuin JUNAN VESSA, mutta miksi sitten murhamiehet ja huumekauppiaat sekä katalysaattori varkaat, rahanpesijät ja poliitikot saavat rauhassa harjoittaa rikollisia tekojaan vuosikausia, eikä ketään saada rötöksistä käpälälautaan.

UNILUKKARIN SUOSIO ON SUOMESSA KUITENKIN 100% tai yli, vaikka UNILUKKARI SANOISI MITÄ TAHANSA.

ONKOHAN SUOMEN PERUSTUSLAIN SALAISEEN LISÄASIAKIRJAAN KIRJATTU, ETTÄ SUOMESSA PRESIDENTIN SUOSION ON AINA 100% tai YLI?

Tällaiseen suosioon päästään vain niissä maissa, joissa on yksi totuus. Tällaisia maita ovat KIINA, VENÄJÄ, VALKO-VENÄJÄ, KUUBA, VENEZUELA ja valitettavasti myös EUROSTOLIITTO.

Jokainen omilla avoillaan ajatteleva ihminen kuitenkin tietää sen, että kaikissa asioissa on aina vaihtoehtoja.

Syntymässä on kaksi vaihtoehtoa: tyttö tai poika. Moni luulee, että kuolemassa ei ole vaihtoehtoja, mutta sehän ei tietenkän pidä paikkaansa.

Kuolinhetkellä voi päästä ns. taivaaseen tai helvettiin.

En kuitenkaan uskalla näitä kuoleman jälkeisiä vaihtoehtoja lähteä nyt tarkemmin julkisesti analysoimaan, koska minulle voi käydä samalla tavalla kuin PÄIVI RÄSÄSELLE ja TYTTI YLI-VIIKARILLE, jotka on päätetty hirttää jostain syystä julkisesti.

AKM on jo ylhäällä moneen kertaan todennut, että en ole lohen kalastuksen asiantuntija, mutta olen hyvin perillä lohen hinnasta ja siitä, että norjalaiset viikingit ja Chile ovat perinteisesti hallinneet globaaleja lohimarkkinoita. Ehkä Kanadassa ja USA:ssa on merkittävää paikallista lohiosaamista.

Ainakin joissakin telkkarin luonto-ohjelmissa on näkynyt hyvinkin lohisia jokia varmaan Kanadasta tai USA:sta, joista näköjään karhut noita komeita punalihaisia kaloja näyttää kahmivan suurella taidolla.

Eerokin saattaisi olla kateelllinen karhujen kalastustaidoista, kun karhuilla ei näy olevan muita kalastusvälineitä kuin kynnet ja hampaat.

ILMASTONPILLUU on valitettavasti ns. globalistien harrastamaa "hienostokeskustelua", josta esim. SUOMESSA UNILUKKARI tuntuu nykyään olevan hyvin innostunut, vaikka UNILUKKARIN ILMASTONPILLUU PUHEITA EI KUKAAN OLE USKALTANUT ASETTAA KYSEENALAISEKSI.

HERÄÄ KYSYMYS, MIKSI URKKI EI JAUHANUT AIKOINAAN JOKA PÄIVÄ ILMASTOSTA JA ITÄMERESTÄ, VAIKKA KAIKKI TIESI ESIM. SEN, MITEN VENÄJÄLLÄ KAIKKI PASKAT TYÖNNETTIIN LAATOKKAAN, ITÄMEREEN, BAIKALIIN, MAAPERÄÄN JA TIETYSTI ILMAAN.

MINÄKIN VIERAILIN TAANNOIN PENZASSA ja minulle kerrottiin sillä paperitehtaalla, että alue on vanhaa ydinkoealuetta ja sen kyllä huomasi, millä tavoin jätteet oli ympäriinsä heitelty.

ÄMMÄNSUON tapaisia kaatopaikkoja oli silmän kantamattomiin ja tyhjiä tiilitaloja, mutta junan tullessa asemalle komea torvisoittokunta oli kuitenkin vastassa.

AKM on hyvin perillä WIKIPEDIAN vaaroista ja siksi tarvittaessa tarkistaa asiat useista lähteistä.

Nuorena poikana AKM ihaili aina erästä luokkatoveria, joka oli opetellut PIKKUJÄTTILÄISEN ULKOA.

Tuosta innostuneena minulle syntyi valtava tietokirjaharrastus ja minulla olikin tapana ostaa AKATTEMISESTA kirjakaupasta kasseittain halpoja tieteiskirjoja.

Yhtenä parhaimpana investointinani olen pitänyt SPEKTRUMIA. Kirjahyllyssä on vieläkin SPEKTRUMIA varmaan metrin verran, enkä siitä koskaan luovu. Se on monin kerroin parempi kuin WIKIPIDEA. Tietysti faktat pitää aina tarkistaa.

EEROLLE ja VIRALLISELLE ÄÄNELLE SUOSITAN MYÖS ILTALUKEMISEKSI AMERIKKALAISTA CIA:N FACTBOOKIA.

Siitä löytyy vuosittain tuoreet tiedot kaikista mailman maista, jotta ei sitten erehdy lausumaan väärää todistusta ILMASTONPILLUUSTAKAAN.

AKM om myös hyvin perillä siitä, että tiedemaailmassa yleisesti ja tietysti myös Suomessa ns. tiedemiehet saattavat varastaa toisten tutkijoiden tekemiä tutkimustuloksia ja esittää niitä ominaan.

Tästä AKM:llä on ihan omakohtaista tietämystä pari vuotta sitten kuolleen lankomiehen (lääket. tohtori) osalta, jonka tutkimustulokset hänen hyvä ystävänsä valitettavasti varasti ja esitti ominaan.

Todellisuudessa tiedemaailma on hyvin raaka maailma. Tästä syystä myös ns. "tieteeseen" on syytä aina suhtauduttava suurella varauksella.

Perussyy tieteen epäluotettavuuteen on RAHA, koska tutkijat joutuvat anomaan rahoituksen tutkimustyötään varten yleensä julkisista lähteistä ja näitä rahanlähteitä valvoo poliitikot.

Jos siis tutkijana aiot elättää itsesi ja perheesi, niin tutkijan on laulettava niitä lauluja, joita rahoittaja haluaa laulettavan.

Toisaalta on sitten myös olemassa erilaisia UPPORIKKAIDEN SÄÄTIÖITÄ, kuten esim. tietokonemies BILL GATESILLA, jotka rahoittavat mieleisiään asioita.

Tällaiset säätiöt eivät kuitenkaan tee tätäkään "hyväntekeväisyystyötä" puhtaiden eettisten periaatteiden mukaisesti, koska säätiöille rahat eivät tule taivaasta, vaan liiketoimista, jonka yleensä poliitikot joko ostavat tai muutoin rahoittavat hankkeillaan.

Kaikkein pahinta on se, että YLE ohjelmisaan esittelee aina ns. asiantuntijoita ja tiedemiehin milloin mistäkin asiasta, mutta todellisuudessa lähes kaikki noista ns. asiantuntijoista ovat kuitenkin monelle tavalla ns. "COMPROMIZED", jolloin heidän esittämänsä mielipiteet ovat tässä mielessä todentamattomia.

Nykypäivän maailmassa ei ole modernia esittää ILMASTONPILLUULLE muita vaihtoehtoja kuin yksi totuus, koska yksi totuus tukee tiettyä globaalia ja täysin vanhentunutta toimintamallia.

Raha ratkaisee. Maailmassa on vain kaksi merkittävää globaalia toimijaa: USA ja KIINA.

USA on markkinatalous, jonka demokraatit haluaa muuttaa komentotaloudeksi ja vastapoolina KIINA on taas kommunistinen sisältä hyvinkin hauras pakkovalta.

USA:n ja Kiinan taloudet ovat kuitenkin sidoksissa toisiinsa ja etenkin suuryhtiöt hyötyvät tästä napanuorayhteydestä.

TRUMP oli ensimmäinen USA:n presidentti, joka liikemiehenä tajusi tämän sairaan napanuorasuhteen ja lähti sen purkamiseen.

Tilapäisesti tälle kehitykselle tuli pysäys, kun USA:n presidentiksi FAKE NEWS MEDIA ja ns. BIG TECH yhtiöt ajoivat SENIILIN JOE BIDENIN.

Vuoden 2022 välivaaleissa suunta tulee kuitenkin taas kääntymään.

Tyytymättömyys entiseen menoon on korkea myös monissa EUROSTOLIITON maissa, joten painopisteet poliittisessa keskustelussakin tulevat varmuudella muuttumaan.

Yllä EERO näyttää lähteneen peesaamaan myös heinäpellosta lausuntoja antavan PETJA PELLIN hömötiaislasuntoja.

EEROLLA on tietysti siihen täysi oikeus, mutta mitähän EERO ajattelee tuulipuistoista, joita nyt ILMASTONPILLUUN varjolla rakennetaan näköjään koko Suomi täyteen, vaikka esim. USA:ssa on jo todettu, että noiden tuulimyllyjen kohdalla ollaan vaarallisilla vesillä esim. KALIFORNIASSA ja TEXASISSAKIN.

VAASAN SEUDUILLE, HAMINAAN ja KOTKAA ollaan taas rakentamassa kaiken maailman akkutehtaita, joiden alta valkoselkätikat, hömötiaiset, liito-orvat ja porot saavat väistyä, kun valtion avustuksella väkisin Lappiinkin rakennetaan pitkällä aikavälillä täysin kannattamattomia ja ympäristöä pilaavia kaivoksia.

Näissäkään hankkeissa tieteestä eikä ympäristön ja muusta turvallisuudesta sen kummemmin välitetä, kun EU:n byrokraatit ja Saksan MUTI MERKEL on jo lähes 20 vuotta sotkenut EUROSTOLIITON ASIOITA YHDESSÄ PITKÄAIKAISEN YSTÄVÄNSÄ PUTININ KANSSA.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi9.9.2021 20.59
Olipa hyvä, että EERO aloitti tämän keskustelun KYTTYRÄ LOHESTA.

AKM:n mielestä lohikeskustelun voi hyvin laajentaa koko kalataloutta koskevaksi, koska Suomi on tuhansien järvien ja satojen jokien maa.

AKM ei ole TENON LOHEN asiantuntija, mutta kalastusta on tullut harjoitettua eri muodoissaan ja kalaruuat maistuu.

Kalastuksessa AKM on ollut pitkään PENTTI LINKOLAN linjoilla. Pentti on todennut senkin, että tuhansien järvien maassa jostain kumman syystä kalastuselinkeino on saatu melkein kokonaan tuhottua sekä sisävesiltä että mereltä.

Tietysti kaikki kalaisat joetkin on lyhytnäköisesti valjastettu sähkön tuotantoon ja tietenkin valtion virkamiehet ja poliitikot sekä yhtiöt ovat näissäkin tuhotöissä kulkeneet joukkojen etunenässä.

Tänään oli jo YLEkin herännyt kuvaamaan KYTTYRÄ LOHTA ja FAKE NEWS HESARIKIN on myös herännyt mokomaan vieraslajiin, joka näyttää tuhovan rovaniemeläisen kalastaja Jarmo Huhtalankin mukaan ensi töikseen TENOn ja Näätämönjoen lohikannat.

KYTTYRÄ LOHIEN on jo nähty rantautuvan Itämereenkin laskeviin jokiin.

Saattaa hyvin olla, että KYTTYRÄ LOHI nousee jo kohta VANTAAN joen rannoille ja mataliin peltopuroihinkin.

YLE:n kuvassa KYTTYRÄLOHI on todella karmean näköinen kala.

Kalan ulkomuodosta voi jo päätellä, että se on alunperin kehitetty jonkin kommunistisen kolhoosin kala-altaassa.

Saattaa myös olla, että KYTTYRÄLOHEN synty selittyy myös Venäläisten uponnen KURSKIN SUKELLUSVENEEN ympärillä pyörineestä TENON LOHESTA, joka on saanut tuntuvan säteilyannoksen niskaevänsä juureen.

On suuri sääli, että UNILUKKARI ei ole kalamiehiä, koska vain yhdellä UNILUKKARIN UKAASILLA mahdollisesti ydinsäteilyä geeneissään kantava KYTTYRÄLOHI SAATAISIIN KARKOITETTUA AINAKIN SUOMEN KALAVESILTÄ.

KUN UNILUKKARIN JÄLKEEN SUOMEEN VALITAAN SEURAAVAA PRESIDENTTIÄ, NIIN EHDOTON VAATIMUS SILLOIN ON, ETTÄ EHDOKKAAN CV:ssä TÄYTYY LUKEA ISOILLA TIKKUKIRJAIMILLA

"KOKENUT KALAMIES, JOKA EI USKO KORONAPOPULISTIEN ILMASTONPILLUUSEEN"

Tällainen vaaliohjelma tipauttaa ensimmäisenä kisasta ainakin seuraavat ehdokkaat:

□ Kivihiili- ja Nikkeli Olli, Kepu
□ Korona Sanna, Demu
□ Taliban Pekka, Vihervassarit

Vaikuttaa siltä, että Huhtamäen Laura tulee pian hankkimaan myös perhokalastusvermeet, kunhan pääsee MEPIN tehtävistä vaalikampanjaan keskittymään.

Tässä kisassahan Petteri ORPOPOJALLA on jo melkoinen etulyöntiasema, kun PETTERI on äskettäin kuvattu muistaakseni Suomen rajojen sisäpuolella 9.0 kg LOHI sylissään.

Nähtyään nyt YLE:n kanavalta karmean KYTTYRÄ LOHEN, niin AKM on varma, ettei PETTERIN saama LOHI ollut mikään vieraslaji vaan ihan aito Muonion jokeen noussut virtaviivainen KOJAMO.

PETTERI on myös ainoa presidenttiehdokas, joka on puhunut kalankasvatuksen puolesta ja on maininnut, että Muonion jokeenkin on saatu nousemaan näillä toimilla jo 83 000 lohta.

Jokiahan meillä riittää, kun niitä aletaan laskea Torniosta alaspäin, niin taitaa olla vissiin 15 kpl:tta.

Jos kaikkiin näihin saadaan yhtä hyvä lohikanta kuin Muonionjokeen, niin silloinhan puhutaan jo 1 245 000 lohesta.

eeroRe: Tenon lohi11.9.2021 8.50
Kun AKM viittasi lohikeskustelun ulottamista koko kalatalousasioihin,
olemme saaneet lukea ja nähdä, kuinka
paljon suomessa on viimevuosina tehty töitä vaelluskalakantojen lisääntymisedellytyksien kohentamiseksi

Juuri jokunen viikko taapäin valmistui ensimmäinen merkittävä Lahnasenkosken padon purkaminen ja koskireitin ennallistaminen Hiitolanjoessa, kaakkois-suomessa.

Seuraavaksi Hiitolanjoesta vapautetaan Kangaskoski ja Ritakoski.
Tämänjälkeen ainutlaatuinen Laatokanlohi pääsee nousemaan rautjärveen ja simpelejärveen.
Hiitolanjoki on 53 km. pitkä josta suomenpuolella vain 8 km.

Olemme saaneet niinikään lukea ja nähdä, kuinka intohimoisesti suomen tunnetuin perhokalastaja, näyttelijä Jasper Pääkkönen on edesauttanut vaelluskalojen kutujokien patojen poistamiseksi.
Laittoi jopa omaa pätäkkäänsä 25.000,- Hiitolanjoen patojen poistamisprojektiin.

Jasper, ei ainoastaan Hiitolanjoen, vaan on kaikkien muittenkin, täysin merkityksettömien pienvoimaloitten
patojen purkamisen periksiantamaton
puolestapuhuja.

Suomessa on parisataa vesivoimalaa, joista yli 150 on alle
5 megawatin tehoisia, elikkä täysin merkityksettömiä kokonaisuuden kannalta sähköntuotannollisesti, mutta täysin totaalisia tulppia vaelluskalojen nousureiteillä.

Kun kyttyrälohi on jo nyt kutenut
Näätämössä ja Tenossa ja raadot valuvat sitämukaa alvirtaan, alkaa aito atlantinlohi vasta valmistautumaan hieman myöhemmin tapahtuvaan kutuseremoniaansa.

Hesarin ja Jarmo Huhtalan esittämät mielipiteet siitä, että kyttyrä tuhoaisi alkuperäisen lohikannan näissä joissa on vain heidän epäilyksensä.

Koska kyttyrä on jo kutenut ja poissa joesta, atlanttilainen pääsee liikkumaan haluamilleen kutupaikoille. Tutkimustuloksia ei vaan yksinkertaisesti ole siitä, onko kyttyrölhista ollut haittaa atlantinlohen kutemistoiminnalle.

Se, että onko kyttyrä jo noussut itämereen laskeviin jokiin, en ole mistään medioista saanut silmiini.
YLEn verkkouutisissa 18.8, on Tapani Leistin toimittama juttu argessiivisesti levittäytyvästä kyttyrästä.
Tämän jutun yhteydessä on havainnekuva kyttyrälohen levinneisyydestä pohjois-atlantilla.

Sittenkun joskus saamme tutkimustuloksia kyttyrälohen vaikutuksista atlantinlohen kutukäyttäytymiseen, olemme vasta tietoisia siitä, onkose täystuho atlantin lohisuvulle.?
Toivottavasti ei.

Mut se on satavarmaa, et jos kyttyrä on tullut jäädäkseen, aidon tenonlohen kalstukselle voimme heittää hyvästit.
Kun kyttyrälohta on joki täynnänsä ja tämä laji ottaa todella agressivisesti kiinni vieheisiin, ei kukaan viitsi lähteä joelle paskanpyyntiin.

AKMmmän epäilys, et kyttyrä olisi saanut annoksensa Kurskista, ei ole relevantti.
Samaa kyttyrää on ollu tyynellämerellä jo ennenkuin Kurskia on ees rakennettu.
Samoin kyttyrälohta on ollu myös jo ennkuin ilimastonpilluuta on ees keksittykkään.
Toivottav

alan kolmas miesRe: Tenon lohi11.9.2021 12.51
Eerolle pika kysymys.

Milloin KYTTYRÄLOHI kehitettiin. Vaikuttaa, että se on joku mutaatio muista lohikannoista.

Tuskin se on turskankaan sukulainen?

Aika lailla näyttää olevan pimeitä aukkoja noissa kaloissa.

ILMASTOPILLUUSSA näyttää myös olevan Prof. MARKKU KULMALAN tietojen mukaan tosi iso MUSTA AUKKO!!!!

Silti kaikki vihervassarit tuntuu tietävän, mikä mustan tunnelin päässä kiiluva "VALO" on.

eeroRe: Tenon lohi11.9.2021 13.55
Pikavastaus AKMmmälle.

Kuten jo aiemmassa osiossani mainitsin, en ole biologi.
Senverran olen tutkinut kalastuksen
" isoa kirjaa ", et kyttyrälohta on ollut ammoisista ajoista lähtien.
Ei sitä ole kehitetty, eikä geenimuunneltu, vaan on ehta luonnonlohi, joka ei ole ees pikkuserkkukaan turskalle.

Ed. puh.vuorossani mainitsin Tapani Leistin YLEn uutisesta, jossa hän kirjoittaa osin virheellisesti.

Sitaatti: " Agressiivinen kyttyrälohi tunkee luonnonlohen reviirille."

Tuo teksti on harhaanjohtava siksi, että myös kyttyrälohi on luonnonlohi, ei jalostuksen tulos.

Kaikki " oikeat " kalamiehethän seuraavat eri medioitten teeveekanavilta lähetettävät kalastusohjelmat.
Esim. Kanadasta on useitakin säännöllisesti lähetettäviä kalastusohjelmia.
Enämpää mainostamatta kanava näkyy antenniverkossa paikalla 15.

Näissä lohenkalastusohjelmissa on todettavissa lukuisia eri lohilajeja.
On usein myös nähty jossain erämaajoella karhujen juhlakattauksia, kun punaista lohta on joki yhtenä mattona 15 cm syvässä vedessä.

Nämäkin lohet kuolevat kudun jälkeen, elikkä juhlalounaat jatkuvat vielä vaivattomammin.

Valitettavasti minunkaan tiedot eivät lohista ole kaikenkattavia.
Ja jos olisi, satavarmasti en olisi tällä palstalla kirjoottelemassa.

Toivottavasti AKM et tykkää kyttyrää, kun en tämän kummempaa voinut kysymykseesi laatia vastaukseksi.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Tenon lohi11.9.2021 14.07
Joudun komppaamaan ystävääni akm:tä asiantuntija Eeros vastaan. Seura-lehti kertoo, että lohi on Tyynenmeren lohi, jota venäläiset istuttavat Kuolan niemimaan jokiin ennen vuotta 2001. Näiden istutusten seurauksena lohi on vallannut uusia alueita.
Venäläisten tavoitteena oli tehdä Kuolan alueesta mahtava lohen kalastuksen keskittymä, mutta toisin kävi.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Tenon lohi11.9.2021 14.24
Kyseessä on siis ihmisen puuttuminen lohen luontaisiin elinalueisiin. Kyttyrälohta on istutettu alueelle, josta puuttuu kalan luontaiset viholliset. Tästä johtuu kyttyrälohen menestys.
Vastaavaa ja on tapahtunut myös rapukannan manipuloinnissa.
Vieraslajeja kulkeutuu niin kasvi- kuin eläinmaailmassa myöskin vahingossa uusille alueille. Meille Juankoskella tutuin lienee kotiloetana, jolle ei löydy täältä luonnollista vihollista.

eeroRe: Tenon lohi11.9.2021 14.35
!!! VIRALLINEN ÄÄNI !!!

Lueppa tarkemmin osioni 25.8 klo 21.41

Siinä jo kerroin, et venäläiset siirtoistuttivat kyttyrälohta Kuolan niemimaan ja Vienanmeren alueelle.

Jäi tarkentamatta ajanjakso milloin näin tapahtui.
Ei 2000 luvulla, vaan ensimmäiset siirtoistutukset tehtiin jo -50 !!!
luvulla. Ja joitakin kertoja -60 luvulla

Kokoajan olen toistanut, et kyttyrälohi on nimenomaan tyynenmeren lohikantaa.
Tyynessämeressä on useita eri lohirotuja, kuningaslohi, punalohi, kyttyrälohi ym. ym.

Esimerkiksi suomessa yleisesti ruokapöydässä oleva kirjolohi on alkuperältään tyynenmerenlohi, jonka englanninkielinen nimi on forelli.

!! Ennenvanhaanhyväänaikaan kun tämä kala alkoi ilmestyä markkinoille, sillä ei ollut suomenkielistä nimeä.

Edesmennyt Urkkimmehan nimesi tämän kalan suomenkieliseksi nimeksi sateenkaarirautu, joka myöhemmin kuitenkin muutettiin kirjoloheksi..

En kutsuisi itseäni asiantuntijaksi, koska olen ymmärtänyt, et tämän tittelin käyttäjältä edellytetään jonkunverran koulutusta.
Eeron " asiantuntmus " ei perustu koulutukseen, vaan 45 vuoden elämänkokemukseen lohista.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Tenon lohi11.9.2021 14.58
Asiantuntijaksi voi päätyä molempia teitä. Tärkeintä on tieto, joka kestää kriittisen tarkastelun.
Politiikka on toinen alue. Siellä kilpailevat mielipiteet, joita ei tarvitse todistaa oikeaksi. Riittää kun huutaa kovasti ja saa kuulijoita ja kannattajia enemmän kuin muut.
Meillä keskustassa mielipiteet ovat sellaisia, joita on helppo kannattaa.
Sanon nyt tämän poikkeuksellisesti tässä Eeron palstalla, joka on tarkoitettu vain miesten keskusteluun.
En yleensä tyrkytä tätä keskusta-ajattelua kuten yleisesti tiedetään.

eeroRe: Tenon lohi11.9.2021 18.08
Juuri näin virallinen ääni.

Kautta aikojen kepupolitiikassa ovat edenneet kaikkein pisimmälle ne, jotka ovat ymmärtäneet huutaa muita kovemmalla äänellä ja aina olevinaan oikeassa.

Minulle, maalaispojalle, on vaikea ymmärtää, miksi virallinen ääni kokoajan yrittää vääntää palstan pääkeskusteluaiheen
... lohenkalastus...
tyhjänpäiväiseen politiikkaan.

Kun mennään Tenolle kallaan, siellä viikonmittaisella alkio-opistokurssitiedoilla ei tulla lohenkalastajaksi..

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Tenon lohi11.9.2021 19.58
No, no Eero. Kyllä tämäkin asia eli Tenon lohen tulevaisuus on mitä suuremmissa määrin poliittinen kysymys. Asian hoitaminen saattaa vaatia jopa kansainvälistä yhteistyötä. Metsä- ja maatalousministeri on edelleen keskustan hallussa.

eeroRe: Tenon lohi11.9.2021 20.06
Voi ristus, sanos pohojanmaalaanen.

Eipä ois eylönnä uskonunna, et perikepuloinen uskaltaa tunnustaa, et kyttyrälohi oli kepupolitiikan aikaansaannos !!!!

alan kolmas miesRe: Tenon lohi19.9.2021 1.44
Aamulla FAKE NEWS HESARI vahvisti, että KYTTYRÄ LOHEN ilmaantuminen Suomenkin lohijokiin on YYA-ystävämme istutusten tulosta.

LUKEN asiantuntija Jan-Peter Pohjola totesi HESARIN toimittaja Otto Pohtolle, että Tyynenmeren KYTTYRÄLOHET ovat päätyneet TENOON KUOLAN niemimaalta, missä NEUVOSTOLIITTO istutti niitä 1950-luvulla ja VENÄJÄ jatkoi istutuksia vuoteen 2001 saakka.

Tarkoituksena on ollut saada lisää pyydettävää lohikalaa.

Epäselväksi Pohjolan tarinassa jäi, miksi naapurimassamme innostuttiin KYTTYRÄLOHEN istutukseen, koska Pohjois-Atlantilla ja varmaan myös TYYNESSÄ MERESSÄ oli luontainen lohikanta.

Äkkiä olisi luullut, että luontaista lohikantaa olisi lähdetty istutuksin vahvistamaan, jos lohikaloista oli kerran puutetta.

AKM:lle on jostain tullut mieleen sellainen käsitys, että venäläiset ovat luonnostaan kalaruoan suuria ystäviä ja tunnetusti Kaspian meren SAMMEN MÄTI eli KAVIAARI on mitä suurinta herkkua:

"Kaviaari on sammen mätiä. Vaikka mätiä saadaan kaikista kaloista, sammen mätiä pidetään kaikista mädeistä arvostetuimpana.

Sammen alalajeja on olemassa 28 erilaista ja siksi myös kaviaareja on erilaisia. Perinteisesti kaviaariksi kutsutaan Kaspianmeren ja Volgan sampilajien mustajyväistä mätiä. Kaviaareista parhaimpiin luetaan beluga eli kitasammen mäti. Myös ossetra- ja sevruga ovat arvostettuja kaviaareja.

Kaviaari oli aikoinaan köyhien ruokaa. Samalla kun ylimystö herkutteli sammen lihalla, viskattiin mäti köyhien syötäväksi.

Nykyään kaviaari on yksi maailman kalleimmista herkuista ja sitä jos jotain pidetään vaurauden merkkinä ja rikkaiden ruokana."

TÄTÄ TAUSTAA VASTEN AKM EI AIVAN PUREMAATTA NIELE LUKEN ASIANTUNTIJA POHJOLAN TARINOITA.

POHJOLA on käynyt tänä kesänä suorittamassa TENOLLA kaikuluotainteknologiaan perustuvilla laskentamenetelmillä alustavia selvityksiä VIERASLAJIKSI mainitun KYTTYRÄLOHEN nousumääriä TENOJOKEEN.

POHJOLA on havainnut, että alustavien tietojen mukaan tänä vuonna KYTTYRÄLOHIA on noussut TENOON yli 40 000 kpl eli noin kymmenen kertaa enemmän kuin aiempina vuosina ja kuolleita KYTTYRÄLOHIA on löytynyt sieltä täältä Tenon rantaa.

KYTTYRÄLOHI kasvaa kutukypsäksi kahdessa vuodessa ja jokeen noustessaan muodostaa kutuasun. Samalla sen laatu ruokakalana heikkenee nopeasti, kunnes se kudun jälkeen kuolee.

POHJOLA toteaa myös, että Atlantin lohen tilanne on heikko globaalisti. Viime vuosina Tenolla kanta on heikentynyt nopeasti ja tänä vuonna Atlantin lohi rauhoitettiin kokonaan kesän ajaksi TENOLLA, jolloin paikalliset tai matkailijat eivät voineet lohestaa koko kesänä.

POHJOLAN MUKAAN TILANNE JOHTUU ILMASTONMUUTOKSEN JA IHMISTOIMINNAN VAIKUTUKSISTA KOKO POHJOIS-ATLANTIN ELIÖYHTEISÖIHIN.

UTSJOELLA ON TAAS ARVELTU, ETTÄ KYTTYRALOHI VEISI TILAA ATLANTIN LOHEN KUDULTA JA POIKASILTA. POHJOLAN MUKAAN NYKYINEN TUTKIMUSTIETO EI TUE NÄKEMYSTÄ.

POHJOLAN MUKAAN MYÖS ALKUPERÄISET ATLANTIN LOHET OVAT MENESTYNEET KUOLAN NIEMIMAALLA SAMOISSA JOISSA, MISSÄ KYTTYRÄLOHET OVAT LISÄÄNTYNEET. LOHILAJIT KUTEVAT ERI AIKOIHIN, JA ATLANTIN LOHI ALOITTAA KUDUN KYTTYRÄLOHTA MYÖHEMMIN.

TORNIONJOESSA TILANNE ON TOINEN.

KOLARIN LAPPEANSUVANNOSSA KÄY KUHINA HEINÄKUUN LOPUSSA.

LAPPEAN LOHEN TOIMITUSJOHTAJA MARIKA KYLMÄMAA TOTESI, ETTÄ LOHTA NOUSI JOKEEN 84 000 kpl eli kolmanneksi eniten tällä vuosituhannella.

LUKEN TUTKIMUSMESTARI ARI SAVIKKON MUKAAN TAAS TORNIONJOEN KOHDALLA SUOMALAISET JA RUOTSALAISET TEKEVÄT TIIVISTÄ YHTEISTYÖTÄ.

SAVIKON MUKAAN ILMAN SUOMEN JA RUOTSIN YHTEISTYÖTÄ MYÖSKÄÄN TORNIONJOKI EI OLISI VOINUT TUOTTAA PYYTÄMISTÄ KESTÄVÄÄ KALAKANTAA.

TOIMITTAJA OTTO PONTON selvityksestä käy selvästi ilmi se, että LUKESSA LOHEN KALASTUKSEEN LIITTYVÄT ASIAT NÄYTTÄVÄT OLEVAN USEIDEN ERI HENKILÖIDEN KÄSISSÄ.

ARVELUTTAVAKSI LUKEN TIETÄMYKSEN TEKEE SE, ETTEI ESIM. ASIANTUNTIJA POHJOLA OLE PYSTYNYT ESITTÄMÄÄN AUKOTONTA SELVITYSTÄ SIIHEN, MIKSI ATLANTIN LOHIKANNAN TILANNE ON HEIKKO.

POHJOLAN ESITTÄMÄ VÄITE, ETTÄ LOHIKANNAN VÄHYYS JOHTUISI ILMASTONMUUTOKSESTA, KUN LOHI ON TIETTÄVÄSTI VAELLUSKALA JA POHJOLAN VÄITTEIDEN MUKAAN ATLANTIN LOHI JOSTAIN SYYSTÄ NOUSEE HYVIN MYÖS KUOLAN NIEMIMAAN JOKIIN YHDESSÄ KYTTYRÄLOHENKIN KANSSA, VAIKUTTAA TYYPILLISESELTÄ VIHERVASSARIN VÄITTEELTÄ, JOSSA ILMASTONMUUTOS SELITTÄÄ KAIKKI MAAILMAN ASIAT GLOBAALISTI JA ETENKIN SUOMESSA.

LUKEHAN perustettiin vuonna 2015 seuraavasti:

"Luonnonvarakeskus (Luke) perustettiin yhdistämällä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tutkimuslaitokset Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsäntutkimuslaitos (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken tilastotehtävät.

Yli kaksi vuotta kestänyt Luken perustaminen oli erittäin haastava ja historiallisesti merkittävä julkisen sektorin fuusiohanke, jonka tuloksena Suomen toiseksi suurin tutkimuslaitos aloitti toimintansa 1.1.2015. Luke on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden kehittämiseksi."

KÄSITTÄÄKSENI LUKEHAN siis perustettiin, kun TERRA SIPILÄ oli tullut PÄÄMINISTERIKSI ja tuolloinhan Maa- ja metsätalousministeriksi nimitettiin "LUOMU" KIMMO TIILIKAINEN.

TUNNETUSTIHAN "LUOMU" TIILIKAINEN JÄRJESTELI METSÄHALLITUKSENKIN JOHTOON ENTISEN OPISKELUKAVERINSA, JOKA SITTEN JOUDUTTIIN EROTTAMAAN.

ENSI TÖIKSEEN MINISTERIKSI TULTUAAN "LUOMU" KIMMO PITI "SUOMI KUNTOON" PUHEEN TANGOMARKKINOILLA, KUN LUOMUN OLISI PITÄNYT PUHUA TANGOSTA.

MYÖHEMMINHÄN "LUOMUN" PUHUJALAHJAT HUOMATTIIN LAAJEMMNKIN JA "LUOMUN" PUDOTTUA EDUSKUNNASTA LUOMU "KIMMOSTA" KEPULOISET TEKIVÄT GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN PÄÄJOHTAJAN JA SAMALLA "LUOMULLE" OSTETTIIN MYÖS GEOLOGIAN PFOFESSORIN TITTELI.

"LUOMU" KIMMON NÄKÖISPATSAASTA EI VIELÄ OLE LAAJEMMIN KERROTTU, MUTTA ON SELVÄÄ, ETTÄ MAHDOLLISIA SIJOITUSPAIKKOJA ON AINAKIN SOTKAMOSSA, RUOKOLADELLA, SEINÄJOELLA JA MIKÄ ETTEI MYÖS EDUSKUNTATALON KULMILLA TAI SITTEN MYÖS PARIKKALAN PATSASPUISTOSSA.

AKM on elämänsä aikana joutunut lukemattomia kertoja hyödyntämään mm. erittäin informatiivista METSÄTILASTOLLISTA VUOSIKIRJAA, jossa jokainen kanto ja ojat sekä turvesuotkin on huolellisesti kuvattu vuosikymmenien ajalta yksityiskohtaisesti.

KUN LUKE PERUSTETTIIN, NIIN samalla tällaiset erinomaiset kansalliset tilastot siirrettiin LUKEN tietokantoihin, joissa valitettavasti sitten ei ole esitettynä enää täsmälleen samat tiedot. Tietokannoissa on myös voitu karsia pois joitakin tietoja, joita poliittinen agenda ei välttämättä enää katso tarpeelliseksi julkaista.

Tilastoinnissa kohta pääasiaksi alkaa tulla bioenergia ja hiilinielut ja muut vastaavat tiedot, joilla tilastointi voidaan ohjata täysin sivuraiteille esim. kannattavan metsätaouden ja metsäteollisuuden kannalta.

Maatalouden osalta LUKEssa on kyllä ansiokkaita tutkijoita kuten esim. Prof. JYRKI NIEMI, joka kiitettävästi ehkä jopa ainoana asiantuntijana Suomessa on pystynyt selvittämään mm. maatalouteen ohjatun kokonaistuen määrän ja tietysti myös maatalousyrittäjän taloustilanteen erittäin informatiivisen TALOUSTOHTORI SEURANNAN AVULLA.

AKM ei ainakaan toistaiseksi löytänyt LUKE tiedostoista läheskään MAATALOUTTA vastaavaa osaamista esim. METSATALOUDEN TAI KALASTUKSEN osalta. Puhumattakaan siitä, että LUKEN TILASTOISSA ESIM. ELINTARVIKETEOLLISUUDESTA OLISI KATTAVIA TILASTOJA IHMISTEN KÄYTETTÄVISSÄ.

LUKEN tilastoissa näyttää olevan kohtalaisen tarkkoja tietoja LOHEN NOUSUISTA VUOSITTAIN TORNION- JA SIMONJOKIIN, MUTTA TENON LOHEN SEURANNASTA LÖYTYI NOPEASSA HAUSSA VAIN SEURAAVA TIETO:

"Suomen ja Norjan välinen Tenojoen lohikantojen seuranta- ja tutkimusryhmä perustettiin maiden välisellä yhteysymmärryspöytäkirjalla keväällä 2010.

Suomen ja Norjan solmiman uuden Tenojoen kalastussopimuksen mukaisesti maat asettivat ryhmän ja sopivat sen toimeksiannosta uudelleen joulukuussa 2017.

Kumpikin osapuoli, Suomen maa- ja metsätalousministeriö sekä Norjan ympäristöministeriö, nimittää seuranta- ja tutkimusryhmään kaksi edustajaa.

Tällä hetkellä työryhmään kuuluvat Suomen puolelta tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro ja tutkija Panu Orell. Norjan puolelta työryhmään kuuluvat tutkija Morten Falkegård (puheenjohtaja) ja tutkija Anders Foldvik.

Ministeriöt ovat toimeksiannossaan määrittäneet ryhmän tehtäväksi:
1. Laatia annettuihin määräaikoihin mennessä vuosiraportteja lohikantojen tilasta sekä kantojen kehityskuluista
2. Arvioida kantojen hoitoa asiaa koskevien Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestön (NASCO) suuntaviivojen valossa
3. Sisällyttää arviointeihinsa kantoja koskevaa paikallista ja perinteistä tietämystä
4. Tunnistaa aukkoja tietämyksessä ja antaa asianmukaista seurantaa ja tutkimusta koskevia neuvoja
5. Antaa tieteellisiä neuvoja hoidosta vastaavien viranomaisten esittämiin erityiskysymyksiin"

TÄSTÄHÄN NÄHDÄÄN, ETTÄ TENON LOHIKANTOJA NÄYTTÄÄ SEURATUN SYSTEMAATTISESTI VAIN N. 10 VUODEN AIKAJAKSOLTA, KUN LUONNONILMIÖITÄ ON SYYTÄ SEURATA 100 VUODEN SYLKILLÄ.

NÄYTTÄÄ MYÖS SILTÄ, ETTEI SUOMEN JA NORJAN "KALAMINISTERIT" OLE KOVIN INNOKKAASTI RYHTYNEET ISTUTTAMAAN ATLANTIN LOHIA TENOON, JOTEN EI OLE SITTEN MIKÄÄN IHME, ETTÄ VENÄLÄISTEN NÄHTÄVÄSTI HYVIN NOPEAKASVUISET KYTTYRÄLOHET OVAT VALLANNEET JO LÄHES KOKONAAN PERINTEISEN HYVÄN TENON LOHIJOENKIN.

TÄSSÄ TILANTEESSA AINAKIN SUOMESSA JARI LEPÄLLE TULISI ANTAA KENGÄN KUVA PEFFAAN TAI KYYDITÄ HÄNET VAIKKA LOHEN SOUTAJAKSI EERON TENON KALAREISSULLE.

LOPUKSI VOIDAAN VIELÄ OTTAA LUKEN TIETOKANNASTA OTANTA SUOMEN KALANSAALIISTA VUOSINA 1980-2019 (x 1000 kg):

□ 1980
Kaikki kalat 123 754
Lohi 638

□ 1985
Kaikki kalat 131 950
Lohi 1 050

□ 1990
Kaikki kalat 118 603
Lohi 2 362

□ 1992
Kaikki kalat 151 391
Lohi 2 497

□ 1995
Kaikki kalat 167 391
Lohi 1 682

□ 2000
Kaikki kalat 156 372
Lohi 965

□ 2005
Kaikki kalat 131 593
Lohi 803

□ 2010
Kaikki kalat 155 835
Lohi 397

□ 2015
Kaikki kalat 182 714
Lohi 563

□ 2019
Kaikki kalat 163 781
Lohi 552

Tästäkin vaatimattomasta OTANNASTA NÄHDÄÄN, ETTÄ KALANSAALIIT VAIHTELEVAT VUOSITTAIN SUURISSA HAARUKOISSA.

LOHEN OSALTA NÄHDÄÄN, ETTÄ KOKONAISSAALIIT PUTOSIVAT HUIPPUVUODEN 1992 SAALISLUVUSTA 2 497 000 KG TASAISESTI VUODEN 2003 555 000 KG:ON, joka on käytännössä nykyinen taso eli n. 550 000 kg.

VAIKKA TÄLLAISEN SAALISTASON LASKUN ON TÄYTYNYT OLLA KAIKKIEN ALAN TUTKIJOIDEN TIEDOSSA, NIIN NÄYTTÄÄ KUITENKIN SILTÄ, ETTÄ ESIM. TENONJOEN OSALTA VASTA VUONNA 2010 ON PERUSTETTU JOKU MINISTERITASON KOMITEA, JOKA ON ALKANUT SEURATA LOHIKANNAN KEHITYSTÄ.

JOS TEKOKKAAT ISTUTUSTOIMET OLISI ALOITETTU JO VUONNA 1993, NIIN TENONKIN LOHISAALIIT OLISI VARMAAN OLLEET TÄNÄKIN VUONNA VÄHINTÄÄN YHTÄ HYVÄT KUIN TORNIONJOESSA.

JOS NORJALAISET EIVÄT OLISI OLLEET INNOSTUNEITA LOHEN ISTUTUKSEEN, NIIN KAI SUOMALAISETKIN OLISI VOINEET ITSE HOITAA ISTUTUKSIA JA NORJALAISILTA OLISI SITTEN OTETTU ISTUTUSRAHAT SAALIINJAON YHTEYDESSÄ.

AKM ON JOKA TAPAUKSESSA VARMA, ETTÄ KYLLÄ SE LOHI NORJAN VIIKINGEILLEKIN TUNTUU KELPAAVAN HEIKÄLÄISEEN RUOKAPÖYTÄÄN.

eeroRe: Tenon lohi22.9.2021 17.11
AKM viittasi J-P Pohjolan lausuntoon kyttyrälohen alkuperästä pohjoisien vesien jokiloissa.

Tämä ei mitenkään ole uutta tietoa. asia on ollu jo vuosikausia tiedossa. Olen jo aiemmissa osioissani tämän todennu.
AKM yllä ei yhdy Pohjolan lausuntoihin.

Eikä tarviikaan. Jo aiemmin kerroin kyttyrälohen siirtoistutuksista.

Nyt olevinaan kaikkitietävät tutkijat suureen ääneen julistavat, et he ovat viimeaikaisissa tutkimuksissaan huomanneet, et kyttyrälohi on tullu veli venäläisen tekemisien seurauksena.

Tämän faktan on kaikki lohenkalastajat tienneet jo vuosikymmeniä, mut vasta nyt, todella jälkijunassa tutkijat ovat ymmärtäneet nöyrtyä lohenkalastajien todellisten kalastustapahtumien näkyvissä oleviin tuloksiin.

Jos halutaan oikeeta faktatietoa tenon lohesta, emme mitenkään voi uusienkaan, olevinaan kaikkitietävien tutkijoitten lausuntojen perusteella syrjäyttää koko elämäntyönsä tenon lohen kanssa tehnyttä Luken kalabiologia, nyt eläköitynyttä Eero Niemelää

Jo airmmin kerroin keskusteluista hänen kanssaan.

Niemelän suuriin saappaisiin on istutettu Panu Orrell.
Pohjola on vain renkipoika.
AKM tapansa mukaan on koonnu numerotietoa kalansaaliista kautta aikojen.

Kun keskustellaan Tenon lohesta, alan kolmannen, oikeeta faktaa sisältävä numerotiedosto perustuu vain ammattikalastajien meri- ja sisävesikalastuksen harjoittajien antamiin tietoihin.

Tähän tilastoon ei sisälly vapaa-ajankalastajien Tenosta saatuihin saaliisiin.

Yllä AKM mainitsee tehokkaat istutukset jo vuoskymmeniä taapäin, Väitän vakaasti, et loppupeleissä AKM on hakoteillä.

TENONLOHI on ainut ja aito oikea atlantinlohi Tenojoessa.

Sitä aitoa lohikantaa EI kosakaan saa mitenkään, millään keinotekoisilla istutuksilla pilata.

eeroRe: Tenon lohi1.10.2021 14.08
Jotskin hyvää on todettu.

LUKE on suorittamissaan sähkökalastuskokeissa todennut, et Tenon sivujoissa, Pulmanki. Nili ja Akujoessa kudulle nousseissa atlantinlohikannoissa on tapahtunut merkittävä lisäys ed. -20 vuoteen verrattuna.

Kuten tutkija Panu Orrell toteaa, tähän positiiviseen kehitykseen on ainakin yksi selkeä syy, täysrauhoitus joella, vuonossa ja vuonon edessä laajalla merialueella.

Samaoissa tutkimuksissa on todettu, et näissä em. sivujoissa ei ole havaittu kyttyrälohien kutupesiä mitenkään hälyttävissä määrin.

Se, et kyttyrälohet ovat jollaisissakin
määrin kuteneet myös näissä sivujoissa, sen vaikutukset atlantinlohikantaan ovat edelleenkin hämärän peitossa, koska tätä asiaa ei vielä aiemmin ole koskaan päästy tutkimaan.

Jos kuka on lohiasiaa viimeaikoina enemmälti seurannut, myös norjalaiset ovat vihdoinviimein heränneet asiassa.

Useista eri medioista on luettavissa, kuinka Finnmarkissa, norjan jokiloissa sama kyttyräinvaasio on kasvanut räjähdysmäisesti,.

Norjassa on ollut koko kesän, esim. Neidenjoessa, jonka alkulähteet ovat suomen Inarin kunnassa, josta joki valuu norjan valtion alueelle Näätämön ja Neidenin välissä, sallittu kyttyrälohen poistaminen kaikin mahdollisin keinoin.

Norjalaiset ovat nostaneet Neidenistä tonneittain kyttyrälohta rehuksi.

Suomessa tämä ei ahtaan lainsäädännön myötä ole ollut mahdollista.
Mene kalalle, osta lupa.
Norjalaiset poistavat vieraslajia talkoovoimin, turvatakseen aidon atlantinlohen elinmahdollisuudet Neidenjoessa ja sitämyöten suomenpuolella Näätämöjoessa.

Kuten jo aiemmin täällä totesin, norjalaiset eivät ole kovinkaan suurissa määrin kiinnostuneet Tenon tilanteesta, koska heillä on satoja vastaavia lohijokia Finnmarkin ja Ruijan alueella.

Norjalaisille Teno on vain joki monien joukossa.
Meille suomalisille Teno on vain ja ainoastaan kotimaassa yksi ja ainut.

Tenojoen kalastusta sääntelee / määrittelee ainoastaan norjan valtio.
Suomessa hallitus / eduskunta / ministerit / delekaatioitten valtuutetut ovat asemassa kuin pässit narussa.
Norja vie ja suomi vikisee.

alan kolmas miesRe: Tenon lohi3.10.2021 0.21
MIELESTÄNI EERO ON NYT YLLÄ ESITTÄNYT VIRHEELLISEN VÄITTÄMÄN AKM:N AIEMMIN ESITTÄMÄSTÄ TENOJOEN LOHIANALYYSISTÄ SEURAAVASTI:

"Yllä AKM mainitsee tehokkaat istutukset jo vuoskymmeniä taapäin, Väitän vakaasti, et loppupeleissä AKM on hakoteillä.

TENONLOHI on ainut ja aito oikea atlantinlohi Tenojoessa.

Sitä aitoa lohikantaa EI kosakaan saa mitenkään, millään keinotekoisilla istutuksilla pilata."

EERO ON MYÖS TÄYDENTÄNYT TIETEELLISESTI PERUSTELEMATTOMIA VÄITTEITÄÄN SITEERATEN LUKE TUTKIJOIDEN SELVITYKSIÄ, JOISTA AKM ON MYÖS NÄHNYT HAJANAISIA TIEDONJYVÄSIÄ ERILAISISSA FAKE NEWS TIEDOTUSVÄLINEISSÄ.

Eero on todennut myös, että AKM LUKEN viralliset tilastot eivät sisällä vapaa-ajan kalastajien saaliita. Tämä on sinänsä erinomainen havainto, koska SUOMESSA me emme todellakaan voi luottaa ns. virallisiin tilastoihin.

Erityisen epäluotettavia ovat tietysti kaikki sellaiset tilastot, jotka laaditaan kepuloisten valvonnassa, koska KEPU PETTÄÄ AINA.

Pari viikkoa sitten ELÄMÄNI BIISI ohjelmassa kepuloisten "VOI PEKKA" PUSKA, jolla jalat todettiin erittäin levottomiksi, muistaakseni voitti biisiarvailun ja väitti voittonsa perustuvan "tieteelliseen analyysiin".

"VOI PEKAN" "tieteelliset analyysit" tunnetaan hyvin, kun THL:n johtajana "VOI PEKKA" on laatinut tilastoja Suomen alkoholin kulutuksestakin.

Uutta alkoholilakia uudistettaessahan "VOI PEKKA" moneen kertaan selitti eduskunnassa ja tietysti myös laajalti FAKE NEWS MEDIASSA, kuinka täysin vanhentunutta alkoholilakia uudistettaessa alkoholikuolemat räjähtävät käsiin.

Saadakseen alkoholin kulutuksen näyttämään mahdollisimman korkeita lukuja "VOI PEKKA" olikin keksinyt THL:n johdossa ollessaan, että laitetaan virallisten alkoholinkulutuslukujen päälle varmuuden vuoksi vielä ns. VAPAAEHROINEN ALKOHOLINKULUTUS, joka vuosittain syntyy mm. VIROSTA vapaaehtoisesti tuoduista tuliaisista, jolloin tietysti alkoholin kulutus näyttää mahdollisimman korkeita ja kansalle hälyttävän vaarallisia lukuja.

"VOI PEKAN" ennustukset menivät kuitenkin tältä osin tietysti täysin metsään, kun "VOI PEKKA" ei ollut ottanut huomioon sitä, että Suomessa alkoholin kulutus on suoraan riippuvainen kepuloisten kannatuksesta.

Niinpä kepuloisten kannatuksen laskettua jo suunnilleen 10% tasolle ja nuorison joukoissa ilmeisesti peräti korkeintaan 5%:iin, niin siitähän seuraa välittömästi jyrkkä lasku alkoholin kulutuksessakin, kun vielä nuoriso ei tunnu enää arvostavan perinteiseen tylliin räkäkännissä riehumista.

TILASTOJA TÄYTYY SIIS OSATA TULKITA OIKEIN JA VARSINKIN KALATILASTOJEN KOHDALLA VAROVAISUUS ON SUURI HYVE.

KEPULOISISTA AHTI KARJALAINEN OLI TÄMÄN ALAN MESTAREITA JA SIKSI AHTI EI MIELELLÄÄN ENNUSTANUT EDES HISTORIALLISIA TAPAHTUMIA.

AKM SUHTAUTUU VARAUKSELLA EERON ESITTÄMIIN LOHEN VAPAA-AJAN KALASTAJIEN SAALIISIIN. KYSYNKIN EEROLTA VAIN, KOSKA KALASTAJA ON KERTONUT SAALIINSA OIKEIN? TUSKIN KOSKAAN!!!

TÄSSÄ TENONJOEN LOHIASIASSA PAHIN ONGELMA ON SE, ETTÄ ASIASTA RAPORTOI AINA JOKU NÄHTÄVÄSTI KEPULOINEN LUKEN "KALATALOUSASIANTINTIJA", JOKA TUSKIN ON ELÄMÄSSÄÄN KOSKAAN PUJOTTANUT EDES MATOA ONGEN KOUKKUUN. SAATI SITTEN NÄHNYT VAAPPUA TAI PERHOA.

Kiistämätön tosiasia on, että KEPULOISTEN JOUKOSSA EI NYKYPÄIVÄNÄ OLE AINUTTAKAAN SELLAISTA HENKILÖÄ, JOKA OLISI TUUNETUN KALAMIEHEN MAINEESSA.

KALASTUS EI YKSINKERTAISESTI KIINNOSTA KEPULOISIA, KOSKA MAATALOUTUKI, JOKA VUOSITTAIN JAETAAN MAANVILJELIJÖILLE KUIN MANULLE ILLALLINEN, EI OLE KORVAMERKITTY KALATALOUDEN EDISTÄMISEEN VAAN LÄHINNÄ VALION MONOPOLIYHTIÖN TAI TERRAFAMEN TAPAISTEN YHTIÖIDEN TARPEIDEN MUKAAN.

Niinpä RUOKOLAHDEN LEIJONASTA "LUOMU KIMMOKSI" KEHITTYNYT LUOMUVILJELIJÄ JA ENTINEN MAATALOUSMINISTERI PÄÄTTIKIN SIIRTYÄ NORPPIEN PESIEN RAKENTELUSTA TUOTTAVAMMALLE JA LUPAAVAMMALLE "AKKUALALLE" JA HETI HÄNET PALKITTIIN GEOLOGIAN PROFESSORIN TITTELILLÄ.

"LUOMU KIMMON" SÖSSITTYÄ METSÄHALLITUKSEN ASIAT KEPULOISET VALITSIVAT "LUOMU KIMMON" JÄLKEEN MAATALOUSMINISTERIKSI SITTEN PERTUNMAAN VUOKRATILAISÄNTÄ JARI LEPÄN, JOLLA ON TIETTÄVÄSTI MAATALOUSTEKNIKON KOULUTUS.

JARIA VASTAANHAN AKM:LLÄ EI OLE MITÄÄN, MUTTA SE TÄSSÄ VÄHÄN IHMETYTTÄÄ, ETTEI JARI TAANNOIN TELEVISIOSSA PYSTYNYT ESITTÄMÄÄN, MITEN RUISLEIVÄN HINTA JAKAUTUU KAUPAN, JAKELUN, ELINTARVIKETEOLLISUUDEN JA ALKUTUOTANNON KESKEN.

JARI EI MYÖSKÄÄN OLE PYSTYNYT ESITTÄMÄÄN MINKÄÄNLAISTA ANALYYSIÄ RUISLEIVÄN HINNASSA OLEVAN VERON OSUUDESTA.

JARI EI SIIS TIEDÄ SITÄ, MIKSI RUISLEIPÄ MAKSAA SUOMESSA AINAKIN 50% ENEMMÄN KUIN MUUALLA EUROOPASSA JA KUITENKIN JARI ON MAATALOUSMINISTERI.

ELOKUUSSA JARI PITI YLEVÄN PUHEEN MAA- JA METSÄTALOUDEN INNOVAATIOISTA JA KUINKAS OLLAKAAN, JARI OTTI ESILLE MARJANPOMINTAAN KEHITETYN UUDEN POIMINTALAITTEEN.

KALASTUKSESTA JARI EI PUHUNUT MITÄÄN, VAIKKA NYTHÄN ALKAISI OLLA JO KIIRE PUHUA KALOJEN KUTUAJOISTAKIN.

Jarilla on kuitenkin työssään muita hyviä avuja, jotka Jarille ovat kertyneet hänen pitkäaikaisen nuorisoseuratyön johdosta. Jari onkin kertonut nuorisotyön merkityksestä mm. seuraavasti:

"Nuorisoseuralaisuus on vaikuttanut olennaisesti Lepän polkuun politiikassa.

"Todella olennaisesti. Olen monta kertaa sanonut sen, kymmeniä kertoja, että ilman nuorisoseuran vaikutusta tuskin olisin tässä haastateltavana tässä roolissa. Kyllä sillä on ollut niin ratkaiseva vaikutus."

Nuorisoseuralaisuuden lisäksi Leppä kokee myös nimenomaan teatterin auttaneen häntä politiikan puolella. Äänenkäyttö, eleet, kehonkieli, esiintymisvarmuus ja se miten uskaltaa ja osaa heittäytyä asioihin, Leppä mainitsee muutamina konkreettisina asioina.

"Teatteri on tilaisuus kurkistaa jonkun muun elämään. Kun saa olla huikentelevaisesta ministeristä peräkammarin poikaan tai höperöityvästä kenraalista lehdenjakajaan ja kaikkea siltä väliltä."

Ministerintehtävistä huolimatta Leppä oli mukana Koirakiven kesäteatterin viime kesän näytelmässä, joka kertoi Laila Kinnusen elämästä. Näytelmä alkaa dramaattisella kohtauksella, jossa sodan sekasorron riehuessa taustalla saatellaan sotalapsia junaan.

"Siinä kohtauksessa, kun lapsia vietiin rautatieasemalle lähtemään Ruotsiin, laitettiin lappu kaulaan ja eteenpäin, se kosketti ihan varmasti joka ainoaa katsojaa. Katsomossa oli ihan haudanhiljaista."

Näytelmässä Leppä esitti saattajaa ja hänen kuusivuotias tyttärensä saatettavaa.

"Yhden kerran kun tultiin kotiin, tyttö sanoi "Isi hei, voisko sen sotalapsikohtauksen jättää pois, kun se on niin surullinen".

Selitin, että ei sitä voi jättää pois, kun se kuuluu niin oleellisena osana Lailan elämän alkutaipaleeseen. Tytär sanoi heti siihen, että "kyllä, no pietään se siellä, mutta onneks se ei oo meiän kohalla totta".

"Juuri se, ja pidetään huoli, ettei niin tapahdu jatkossakaan." "

SITÄ PATSI JARI EI OLE AINUT KEPULOISTEN PIIRISSÄ, JOKA ON PÄÄSSYT MINISTERIPOSTILLE JA MUIHIN TÄRKEISIIN VIRKOIHIN SEN ANSIOSTA, ETTÄ NUO KESÄTEATTERITYÖT JA LAUSUNTAESITYKSET ON TUOTU KANSAN SYVIEN RIVIEN TIETOISUUTEEN.

NÄISTÄ TULEE TIETYSTI HETI MIELEEN HARRASTELIJANÄYTTELIJÄ "KURVIT SUORIKSI" ANTTI JA EDUSKUNNAN LAUSUJAMESTARI SAARIKKO "RUUNEPERI", EIKÄ UNOHTAA SOVI MYÖSKÄÄN TANHUMESTARI "PAAVO I SUURTA".

EERO on aiemmin maininnut, että JASPER PÄÄKKÖNEN on ansiokkaasti ollut mukana LOHIJOKIEN ennallistamistyössä.

Tietysti JASPERIN toimet ovat kannatettavia, mutta AKM epäilee, että JASPERIN voimavarat ovat tässä suhteessa riittämättömät, eikä JASPERI OLE TAINNUT SANOTTAA SAUNASSAAN SELLAISIA KEPULOISIA KALAMIEHIN TAI NAISIA, ETTÄ TENOJOEN LOHIONGELMAT OLISI TULLUT KÄSITELTYÄ OIKEASSA SEURASSA.

TÄYSIN OLEMATTOMAKISI ON JÄÄNYT MYÖS KATRI HELENAN TOIMET, KUN KATRI RYHTYI LIIMATAISEN KALAKAVERIKSI. MINKÄÄNLAISTA RAPORTTIA KATRINKAAN TAI LIIMATAISEN KALANSAALIISTA EI OLE TULLUT AINAKAAN SEISKA-LEHTEEN.

AKM PITÄÄ IHMEELLISENÄ MYÖS SITÄ, ETTÄ VIHREÄÄKIN VIHREÄMPI KEPULOINEN JA TAANNOINEN ANNELI JÄÄTTEENMÄEN TUKIJA ILKKA HERLINKÄÄN EI OLE KORVAANSA LOTKAUTTANUT TENOJOEN VAKAVALLE LOHITILANTEELLE, VAIKKA ILKKA ON JO VUOSIKYMMENIÄ PUHUNUT ITÄMEREN PELASTAMISESTA JA PIETARIN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ.

ILKALLAHAN RIITTÄISI KYLLÄ RAHOJA, KUN OSAKEOMISTUSKIN LIENEE AINAKIN 500 MILJ. EUROA.

JOS NOISTAKIN RAHAVAROISTA VAIKKA 50 MILJ. ILKKA SIJOITTAISI JA OSTAISI TENOJOEN OMAKSI JOEKSEEN, JONNE VOISI KEHITTÄÄ SELLAISEN LOHIKANNAN, ETTÄ EEROLLEKIN RIITTÄISI LUVANVARAISESSA KALASTUKSESSA SOPIVAT LOIMULOHET, NIIN TENON LOHIHUOLET OLISIVAT KERTA HEITOLLA POIS PYYHKÄISTY.

ILKAN VELIKIN ON OLLUT KOVASTI KIINNOSTUNUT MYÖS KIINTEISTÖBISNEKSISTÄ JOPA NIIN SUURESSA MÄÄRIN, ETTÄ AUTTOI HYVÄÄ YSTÄVÄÄNSÄ PANKKIIRI LEHTOA, JONKA MALTALAINEN PANKKI OLI JOUTUNUT "TILAPÄISTÄ PITEMPIIN RAHAVAIKEUKSIIN", KUN VIRANOMAISET OLIVAT PUUTTUNEET PANKKIIRI LEHDON RAHAVIRTOIHIN JA JUANKOSKELLAKIN REVESTRORIN KIINTEISTÖKAUPPOIHIN KUNNANJOHTAJAN JA MONEN MUUN KANSSA.

eeroRe: Tenon lohi1.11.2021 17.45
Tenonlohesta ja se lajin kestävästä kehityksestä. kuten nykypäivän tredi puhuu, on yhtä monta mielipidettä, kuin on puhujaa.

Yllä AKM esitti että eero olis esittänynnä erinäisiä väittämiä tenojoen lohiistutuksista.

Tenojokeen EI KOSKAAN ole tehty aidon atlantinjoen, eikä minkään muunkaan lohikannan sukujuuriin perustuvien lohikantojen jälkeläisten istutuksia.

Jos aito atlantinlohikannanmukainen suku säilytetään tenossa, sinne ei sallita koskaan minkäänlaisia siirtoistutuksia..

Vaikkakin usein on ollu suomessa kepuloinen maa- ja metstalousministerinä, ei kovinkaan usein ole kukaan heistä suurestikaan paneutunut Tenojoen tilanteeseen.

Norskit ovat suurimpana oikeudenomistajana tenojoen virtaamassa vieneet suomen kepuloisia ministereitä kuin pässiä narussa.

Muistan ainuan maa- ja metsätalousministerin, joka paneutui oikeasti tähän kysymykseen, oli kokoomuksen Petteri Orpo.
Itsekkin tenon lohenkalastaja, ministerikaudellaan 2014-2015

AKM viittasi myös esiintuomaani Jasper Pääkköseen.

Vaikkakin Jasper on suurta julkisuutta nauttiva suomalinen henkilö, on kaikella kunnioituksella, jos kuka ylleensä ymmärtää vapaa-ajankalastuksesta jotakin, annettava hänelle kuuluva arvo siitä, kuinka paljon hän on julkituonut vaelluskalakantojen lisääntymismahdollisuuksien edesauttamista ja itse henkilökohtaisesti omalla työ- ja taloudellisilla panostuksillaan panostanut tähän asiaan.

Minä käytän tästä asiata lukuisia puheenvuoroja, koska nämä asiat ovat minulle aina elämässäni olleet tärkeitä asioita.

Joillekkin toisille ihmisille useat muut eri asiat ovat tärkeämpiä kuin eeron lohikalat.

Nämä on jokaisen inehmon omia henkilökohtaisia valintoja, mitä kukin elämässän arvostaa.

AKMmmän viittaama Herlinin Ilkka, vaikkakin miljarldööri, ei ymmärrä Tenojoesta yhtikäs mitään, hänen dilemma on Itämeri.

Vaikkakin on merkillepantavaa ja kunnioitettavaa, kuinka paljon Ilkka Herlin on valtasan suuresta omaisuudestaan antanut luonnolle.

Päinvastoin kuin pihi veljensä, suomen rikkain ihminen Antti Herlin, ei millään muotoa anna euroakaan luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi.

Nostelee vain suomen suurimpiin kuuluvia EU austuksia maatilalleen.

eeroRe: Tenon lohi28.8.2022 16.31
Tenojoki päivitys 08/22

Juuri suoritetun matkailukierroksen aikana itsehavannointina ja Luken Tenontutkijan Panu Orrellin kans käytyjen keskustelujen perusteella on todettavissa tilanne, et kaikki on osittain hyvin ja kaikki on täydellisesti huonosti.

Viimekesäisen kyttyrälohhiryntäyksen jälkeen tämänkesän kyttyrälohihavainnot ovat vähäisiä, kuten jo viimekesän ennusteetki antoivat ymmärtää.

Tämä on hyvä.

Huonoa on se kylmä tosiasia, et edelleenkin Tenoon nouseva naturaali atlantinlohikanta ei osoita runsastumisen elkeitäkään.

Polmakin kylän kohdalla olevan tutkan vääjäämättömän kylmät lukemat osoittavat nyt 25.08.22 kaikkien nousulohien määräksi ainoastaan 22,5 tuhatta yksilöä.

Viiden ed.vuoden lukemat noin samoina päivinä.

2018.....32 th.
2019 20 th.
2020 14 th.
2021 25 th.
2022 22,5 th

Vuoden -21 yli 70 th. lukemien kuukausia kestäneiden tulkintojen jälkeen i atlantinlohimääräksi on todettu tämä, poissuljettu runsaat 50 th. kyttyrälohiksi arvioitua.
Viiden vuoden periodilla alle keskiarvon ollaan.

Kesä 2023 ??!!!!

Kauhulla joutuu odottamaan.
Kukaan ei voi ennustaa, kuinka paljon kyttyrälohta nousee Tenoon, Neideniin, Annijokeen, ym. ym. jokiin.

V. 2021 n. 50 th päinen lohijoukkio laski mätinsä Tenoon.
Montako sataatuhatta jälkeläistä näistä nousee tämän kahdenvuoden elämänkiertonsa päätteeksi kudulle ja kuolemaan Tenojokeen. ????

Vahvat ennustekertoimet osoittavat satojatuhansia, pahimmillaan pelätään jopa puolta miljoonaa.

Voi ristus !!!!

Kudun jälkeen,kuinka valtava mädänneitten raatojen määrä on alajuoksulla??
Kyttyrälohen keskipaino karvan alle 2 kg. Tenossa seilaa miljoona kiloa kuollutta kyttyrää. !!!!!!!

Bon appetit !!

alan kolmas miesRe: Tenon lohi30.8.2022 21.59
AKM on seurannut tarkalla silmällä lohen hintaa kantakaupassani S-Marketissa.

Norjan lohen hinta on ollut jo reippaasti yli 21 euroa kilolta. Aiemmin silloin tällöin ostin lohen ja savustin omassa uunissa savustuspussissa. Tosi hieno ja edullinen laiskan miehen kalareissu.

En tietenkään ostanut täysihintaista lohta kuin korkeintaan jouluksi graavilohta.

Tietysti käytin aina hyväkseni 30% alennusta ja klo 21:00 jälkeen 60%.

Nyt näitä tarjouksia ei juurikaan ole näkynyt ja tästä syystä AKM ei enää aivan joka reissulla enää lohipistettä tarkasta.

AKM on kohtalaisen varma, että lohen kulutus on Suomessa norjalaisten harjoittaman lohen lähes monopolitarjonnan vuoksi loppunut kaupoista ja lohenkin puute on voitu laittaa massamurhaaja PUTININ piikkiin.

Eero tuossa yllä toteaa, että yksinomaan TENOSSA seilaa n. 2 kg:n kyttyrälohia peräti miljoona kiloa.

Kyttyrälohi lienee ainakin jotenkin lohen sukuinen kala, joten eiköhän senkin liha ole syöntikelpoista, jos saadaan kiinni ennen sitä, kun mätänee rannalle.

AKM epäilee, että miljoona kiloa fileoitua KYTTYRÄLOHTA hintaan korkeintaan 5 EUR/kilo romahduttaa Norjan monopolikalastajien lohenkin hinnat taas kohtuulliselle tasolle.

Samalla oikean Atlantin lohen kysyntä taas nousee, joka pakottaa Norjan MONOPOLI kalastajat myös lisäämään lohen tarjontaa.

KYSYMYS on KATEUDESTA. Vanha sanonta on: "KATEUS VIE KALATKIN VEDESTÄ".

AKM muistelee, että esim. Ikosen kalakalenterissa oli tämäkin toteamus ja erityisesti laitoin merkille myös Ikosen laatimat taulukot, joista kävi ilmi Ikosen tekemien selvitysten mukaan, milloin kala liikkuu hyvin ja käy pyydykseen.

Samassa kalenterissa oli myös taulukossa ajat, jolloin on turha lähteä kalaan, kun se ei liiku eikä käy pyydykseen.

AKM epäilee, ettei ns. Helsingin herroilla, jotka suuntaa Lappiin Kaamasen tielle Junnu Vainion tahdissa, ole hajuakaan esim. Ikosen Kalakalenterista.

Vähän epäilyttää, onko Eerollakaan käytössä kyseistä kalakalenteria, kun on nytkin ollut jo tosi pitkään Tenolla kalassa.

AKM ei ole koskaan keskustellut LUKEN Panu Orrellin kanssa, joten AKM ei voi antaa tarkkoja lausuntoja siitä, onko Panu todellinen Tenon ja lohen tuntija.

Siitä AKM on kuitenkin hyvin varma, että LUKESSA on iso joukko ns. ASIANTUNTIJOITA, joilla on päässään vain yksi asia eli ILMASTON MUUTOS ja HIILINEUTRAALI SUOMI HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ ja mielellään jo EILEN.

Muistaakseni vanha kansa myös varotti, ettei pidä lähteä merta etemmäksi kalaan.

AKM myös epäilee, että Eero on käynyt Tenolla diesel autolla, jolloin tiedetään, että lohikilolle kyllä tulee hintaa maassa, jossa halltuksessa istuu täydet BILE TOLLOT, jotka eivät eläessään ole edes mato-ongella käyneet.

Kultarannassakin UNILUKKARI vain kukkia keräili koko pitkän kesän ja Aaron vaatimuksesta sammakoita ihmetteli yhdessä Jennin kanssa.

Jennihän oli valittu Suomen Luonnon ylimmäksi suojelijaksikin, mutta kuitenkin presidenttiperhe oli siis nähtävästi unohtanut koko Suomen kalatalouden Sammako Safarillaan.

AKM olisi kaivannut presidenttiparilta edes muutamaa lohduttavaa sanaa kalatalouden ystäville, kun lohikin on jo kaupoistakin lähes loppunut!!!

AKM epäilee, että perinteisille SILAKKAMARKKINOILLEKAAN ei ole kohta asiaa, kun Suomen luontoakin tunnutaan hoitavan mielellään vain sammakkoperspektiivistä!!!!

AKM mielestä ILMASTOAKTIVISTI Peltsi Peltojan lähes päivittäiset kalastusmatkat Lappiin ja Norjan vuonoille YLE:llä eivät ole millään tavoin puuttuneet esim. TENON akuuttiin lohiongelmaan, mikä AKM:n mielestä selvästi haittaa tämänkin KYSYMYKSEN asiallista ratkaisua.

AKM on alkanut epäilllä sitäkin, että Norjan lappiin rakennetut TUULIVOIMALAPUISTOTKIN saattavat olla jo haitaksi lohenkin kudulle.

Onneksi norjalaiset ovat jo itsekin tämän tajunneet, ja käsittääkseni kohta alkaa noiden myllyjen purku.

Samaan aikaan, kun taas ITÄMEREN suojelijat aikoo rakentaa koko ITÄMEREN TUULIMYYLLYJÄ TÄYTEEN.

BILE SANNAKIN oli taas näissäkin sakemannien määräämissä neuvotteluissa edustamassa Suomea!!!!

AKM on hyvin perillä siitäkin, että kalat ovat yleensä hyvin arkoja kaikenlaisille häiriötekijöille, joten luulisi, että kuteminenkin jonkun TUULIMYLLYN jyrinässä kuulostaa lohesta todella kornilta.

Vanha kansahan tietää senkin, ettei peltikatolle ole syytä lähteä sukua jatkamaan!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: