Keskustelu

alan kolmas miesKANKI ON MUUTTUNUT MIES13.9.2021 13:52
Silmät tapillaan katselin ja kuuntelin, kun KANKI KAIKKONEN esiintyi YLE:n VIHERKUMMUN haastattelussa lauantaina.

Täytyy sanoa, että KANKI esiintyi kuin MIES.

Ei ollut vähäisintäkään epävarmuutta siitä, että KANKI on perehtynyt Suomen puolustuskysymyksiinkin paremmin kuin ORAAKKELIMAINEN UNILUKKARI.

Hieman häiritsi se, että VIHERKUMPU vei keskustelun "hienovaraisesti" kyberasioihin, kun Suomella on ihan oikea akuutti uhka pitkän avoimen itärajan osalta. MUURI PUUTTUU!!!

Kyberasioistakin KANKI selvityi mielestäni erinomaisesti. Koko PAJATSO ei auennut ja TIITISEN LISTANKIN VIHERKUMPU JÄTTI HÄVELIÄÄSTI KYSELEMÄTTÄ.

KANKI OLI KYLLÄ SEN VERRAN TOPAKKANA, ETTÄ OLISI KYSYTTÄESSÄ EPÄILEMÄTTÄ LUETELLUT KOKO PETTURIPORUKAN.

ROTIA PITÄÄ SOTILASMIEHELLÄ OLLA.

EI PUOLUSTUSMINISTERI OLE MIKÄÄN HOIVALAITOKSEN ESIMIES!!!

KANKI ON SOTILASARVOLTAAN YLILUUTNANTTI, JOTEN JOULUKUUSSA UNILUKKARI VOI ANTAA KANGELLE JOKO KAPTEENIN TAI MAJURIN NATSAT.

ONHAN KANGEN SOTILAALLISET ANSIOT IHAN ERI LUOKASSA KUIN ESIM. "LUOMU" KIMMOLLA .

"LUOMUHAN" NÄYTTÄÄ PUHUNEEN ITSENSÄ VAPAAMATKUSTAJAKSI ARMEIJASTAKIN, MUTTA KUITENKIN "LUOMUSTA" RUUNEPERIN TOIMESTA ON TEHTY JOPA GEOLOGISEN LAITOKSEN PÄÄJOHTAJA JA PROFESSORI, VAIKKA MIES EI EROTA BETONIA GRANIITISTA.

KANKI ei myöskään vääntelehtinyt tuolissa haastattelun aikana.

KANGEN rauhallinen olemus viittasi siihen, että KANGELLA ei ollut nyt myöskään LEVOTTOMAT JALAT, vaikka tanssikilpailuissa KANKI päihittäisi milloin vain hitaamman TANHUMESTARI PAAVO SUURENKIN.

KANGEN OLEMUKSESTA näkee selvästi sen, että IRTIOTTO ENTISESTÄ EPÄVAKAASTA DEMU VAIMOSTA ON NOSTANUT KANGEN KERTAHEITOLLA VALTIOMIES SARJAAN.

KEPUSSA NÄYTTÄÄ NYT PORISEVAN JO MELKOINEN KÄÄRMEKEITTOKIN, KUN MENNÄÄN KOHTI ALUEVAALEJA.

RUUNEPERI LAUSUU LEINON RUNOJA VIIKUNANLEHTI VERHONAAN MIELLYTTÄÄKSEEN ERKKIÄ JA LUONNONKAUNIS KATRI SEKÄ KANKI NÄTTÄVÄT JYRÄÄVÄN VARSINAISEEN ÄÄNIVYÖRYYN VAALEISSA, JOS LÄHTEVÄT EHDOLLE.

RUUNEPERILLA ON HAMLETIN ONGELMA: OLLAKO VAI EIKÖ OLLA???

KATRILLA JA KANGELLA EI SELLAISTA OLE.

KANGEN TULEVA HÄVITTÄJÄKAUPPA USA:N KANSSA TULEE OLEMAAN PARAS KONKREETTINEN TYÖLLISYYSTEKO VUOSIKYMMENIIN.

ERINOMAISTA TYÖTÄ KANKI!!!

KÄYPÄS VIELÄ OPASTAMASSA UNILUKKARIA TUOSSA NATO KYSYMYKSESSÄKIN, KOSKA USA:N VÄLIVAALIEN JÄLKEEN VUONNA 2022 PANAAN KOVAT PIIPPUUN JA SILLOIN ON HYVÄ OLLA VOITTAJIEN PUOLELLA.

VOISIT SAMALLA VAIHTAA PUOLUEEN MYÖS KOKOOMUKSEEN, NIIN PRESIDENTIN PAIKKAKN OLISI TAATTU!!!!

KIVIHIILI & NIKKELI OLLI, JOTA MYÖS ON KUTSUTTU "AUSTERITY" OLLIKSI ON JO SELVÄSTI MENNEEN TALVEN LUMIA, KOSKA NYKYÄÄN "AUSTERITY" SÄÄNNÖISTÄ ON TULLUT JO MELKEIN KIROSANA.

NYTHÄN EU:N KOMISSIOSSAKIN PAINETAAN VAIN KAASUA KOMISAARIO PALMUN TAPAAN!!!

ottoRe: KANKI ON MUUTTUNUT MIES13.9.2021 16:23
Kankiko muuttunut mies?

Enpä vaan usko. Kanki on kanki vaikka voissa...

Mies, jonka tehtäväksi tuli ostaa koko rahalla hävittäjiä. Hövelinä miehenä kanki reilusti pisti tiskiin 10.000 miljoonaa!

Koko rahalla koneita - Kiitos!

Puolalaiset, nuo mainiot lentopallonlyöjät, siis lentopallonkin lyöjät menettelivät hankinnassaan toisin.

Ensin tehtiin tarkka arvio millaisen puolustusratkaisun osana alati muuttuvissa olosuhteissa ja uhkakuvissa noita koneita saatettaisiin joutua tarvitsemaan.

Sitten määriteltiin vaatimukset itse koneille.

Pyydettiin tarjoukset ja tingittiin kuten AKM hyvin tietää hankittiinpa mitä tahansa ja minne tahansa.

Tinkiä pitää aina. Ja köyhän eritoten kun tarvitaan hankkia vain parasta.

Jotenkin vaan tuntuu nyt siltä, että kanki päätti ensin ostaa koneet koko rahalla ja sitten olikin pakko miettiä mitä muualle jää.

Maakuntajoukot, joista paljon puhetta piisasi takavuosina, ovat nyt lakkautettavien listalla.

Ei tarvita kuin operatiivista voimaa ja sitten paikallista.

Jäljelle jääneellä rahalla!

Eiköhän tästä tuossa "uudistuksessa" pohjimmiltaan ollut kysymys.

Alueellisen puolustusjärjestelmän ideasta ei siis jäänyt muuta jäljelle kuin nuo paikallisporukat.

Aivan yhtä hyvin tämän tehtävän voisi antaa vaikkapa hirviporukoille.

Ja jotain tapahtuisi, aivan varmasti.

Onhan joka torpassa torrakko ja halu ampua.

alan kolmas miesRe: KANKI ON MUUTTUNUT MIES14.9.2021 0:31
OTTO on oikeassa tuon aseistuksen suhteen, mutta kyllä olisi hyvää saada SUOMEEN TÖITÄ edes vuodesta 2025 lähtien, kuten KANKI LUPASI.

Minusta OTON mainitsemien HIRVIPORUKOIDEN JATKUVA PASSI ENSI TÖIKSI ITÄRAJALLA ON LOISTAVA IDEA, JOKA MUISTUTTAA SUURESTI TALEBANIEN AFGANISTANISSA KÄYTTÄMÄÄ TAKTIIKKAA.

SITTEN VAAN RAKENTAMAAN KUNNOLLISTA MUURIA. SIINÄ RIITTÄÄ TÖITÄ YHDELLE JOS TOISELLE.

KUN PEKKA HAAVISTO JA VIHERVASSARIT KUSKAA TARPEEKSI AFGANISTANIN TERRORISTEJA SUOMEEN, NIIN VOIDAAN SITTEN YRITTÄÄ SAMAA SISSITAKTIIKKAA KUIN TALEBANIT TEKI SENIILIN BIDENIN KANSSA.

HÄMÄYSTAKTIIKALLA SAIVAT AIKAAN SEN, ETTÄ SENIILI BIDEN LAHJOITTI 85 MILJARDIN TAALAN EDESTÄ HUIPPU SOTILASKALUSTOA TALEBAN TERRORISTEILLE, JOISTA KAIKKI 10 PÄÄPUKARIA ON VUOSIKAUDET OLLUT FBI:N ETSITYIMPIEN TERRORISTIEN LISTOILLA, JA JOISTA TAVATTAESSA MYÖNNETÄÄN KUSTAKIN VIELÄ NOIN 10 MILJ. TAALAN LÖYTÖPALKKIOKIN.

AKM ei ole ennen nähdyt tällaista ylipäällikön tekemää sotilasoperaatiota.

Kyllä tällainen sotatoimi olisi ollut aikoinaan MANNERHEIMILLEKIN mieleen. Hitlerin meille lahjoittamat panssarinyrkit olivat vain nappikauppaa SENIILIIN BIDEN "asekauppoihin" verrattuna.

Kaikkiaanhan SENIILI BIDEN siis lahjoitti Talebaneille huippumodernia SOTILASKALUSTOA SOTILASLENTOKENTTÄÄ ja MILJARDIN TAALAN LÄHETYSTÖÄ MYÖTEN kaikkiaan pelkästään aseiden osalta ainakin 85 miljardin USA:n taalan edestä.

Käsittämätön juttu. Kun lahja pannaan oikeisiin mittasuhteisiin, niin lahjan arvo on sunnilleen kaksinkertainen verrattuna Venäjän nykyiseen sotilasbudjettiin.

VENÄJÄLLÄ on kuitenkin nykyään hyväkuntoinen Presidentti, joten Talebanin käyttämä hämäystaktikka voi tulla kysymykseen Suomen kohdalla vasta parin kymmenen vuoden päästä.

Sitä ennen tarvitaan varmaankin sitä, että KANKI esittää UNILUKKARILLE NATO SOPIMUKSEN allekirjoitettavaksi mahdollisimman nopeasti, kun näyttää siltä, että TALEBANI TERRORISTIT ovat jo hyvässä yhteistyössä venäläisten ja kiinalaisten kanssa ja kun vielä YK:kin näyttää jo käynnistelevän n. 500 USA:n milj. taalan vuotuista avustusohjelmaa Afganistanin TALEBANI TERRORISTEILLE.

MAAILMAN KIRJAT OVAT MENNEET TÄYSIN SEKAISIN, KUN SUURVALLAN JOHTOON FAKE NEWS MEDIA JÄRJESTI SENIILIN JOHTAJAN VILPILLISTEN VAALIEN KAUTTA.

KYSEINEN OPERAATIO ON SATANUT SATOJA MILJARDEJA TAALOJA USA:SSA NS. HIGH TECH- JA FAKE NEWS MEDIA YHTIÖIDEN LAARIIN.

ottoRe: KANKI ON MUUTTUNUT MIES14.9.2021 13:24
Ei tämä JOE-sedän manooveri lajissaan ainoa ole.

Tulee mieleen parikin vastaavaa.

Tammikuun lopulla 1918 eräs kapinaan noussut venäläinen joukko-osasto julisti Suomen tuoreelle hallitukselle sodan.

Todellakin julisti eikä ainoastaan julistanut vaan "junaili" maahan tuon aikaista huippumodernia asekantaa ainakin 300.000 ukon tarpeita varten.

Sen verran niitä torrakoita laskettiin ja liitettiin sittemmin juuri itsenäistyneen maan varuskammioihin.

Lenin-sedän manooveri siis onnistui olo-suhteisiin nähden "paremmin" kuin juuri päättynyt JOE-sedän offensiivi.

Sittemmin asiasta nousi melkoinen haloo. Todettiinhan jonkun aseistaneen vastavallankumouksellisia runsaalla kädellä.

Joe-setä (se juopon kyläsuutarin poika, jonka äiti oli...) vaati näet revanssia.

Ja saikin sen ystävystyttyään ensin erään ties mistä kotoisin ja syntyisin olleen melkein taidemaalarin kanssa.

Nämä tekivät diilin.

Joe-setä siis lähti peräämään Lenin-sedän hukkaamaa kalustoa.

Pienen viiveen jälkeen tosin.

Ei sekään mennyt oikein putkeen.

Mm. Raatteen tielle jäi uudempaa ja aikansa huippumodernia sotakalustoa koko tien mitalta.

Eikä se tie aivan lyhyt ollut.

Muistan saaneeni kouluutuksen 45 mm:n piiskalle silloin joskus. Hyvää kalustoa se oli. Taisi olla jemmattuna pahimman varalle aina 90-luvulle saakka.

Ainakin siihen saakka kunnes Hornet-Lissu varusti maavoimat DDR:n jälkeen jääneellä arsenaalilla.

Parempi armatuuri muuten se Emma oli kuin meidän lahti-saloranta.

Jotta on sitä aiemminkin jäänyt hyvää tavaraa mieron tielle.

Ei tämä nykyisen JOE-sedän temppu Afganistanissa siis ainulaatuinen ollut.

Trumppi olisi ottanut omansa pois aprillina. Ja olisi tuolloin ne saanut.

Ja maahan olisi jäänyt länkkäreiden luoma hallinto ja sitä tukevat asevoimat.

Typeryyttään JOE-setä antoi talepaaneille 4 kuukautta aikaa pistää rivinsä suoriksi.

Se riitti.

Kaikesta tästä on kiittäminen tuota punavihreää internationaalia.

Sitä samaa, joka nyt vaatii ruohoaan vapaaksi.

Ja sen jälkeen kovempaa kamaa.

Ja sitä on pian saatavana.

Ylenmäärin, Sieltä Afganistanista.

Ja kanki ostaa koneita koko rahalla...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: