Keskustelu

alan kolmas miesSANANVAPAUS PERUTTIIN SUOMESSA21.10.2021 23.48
FAKE NEWS MEDIA ON TAAS RYHTYNYT PERUSTUSLAIN VASTAISIIN SANANVAPAUDEN RAJOITUS- JA SENSUROINTITOIMIIN, KUN KORONA SANNAN HALLITUKSESSA ON KÄYNNISSÄ TÄYSIN HURLUM HEI MEININKI.

ESIM. RAHAA JAETAAN NYT ILMASTOHÄTÄTILAN- JA KORONAN VARJOLLA KAIKKIIN HANKKEISIIN, MITÄ IKINÄ LAPSET TAI NS:N "KIRKASTUNEET" EHTIVÄT KEKSIMÄÄN.

Jotta KORONA SANNA saadaan näyttämään vähintään ÄITI AMMAN TASOISENA FILOSOFINA JA HYVÄNTEKIJÄNÄ, niin jopa SANNAN hampaiden pesukin on nostettu lähes THL:n KORONA OHJEISTUKSEN TASOISEKSI KOKO KANSAN OHJAUKSEKSI.

KOHTA VARMAAN KORONA SANNA LENTÄÄ ENSI KEVÄÄNÄ KURKIAURAN KÄRJESSÄ PUTININ TAPAAN TAKAISIN NOLLA PÄÄSTÖISEEN SUOMEEN, KUN SEURAAVAT EDUSKUNTAVAALIT ALKAA LÄHESTYÄ.

NAURETTAVUUDEN RAJAMAILLE JA YLIKIN ON MENTY NYT SEURAAVASSA ILTALEHDEN ESILLE NOSTAMASSA ASIASSAKIN:

"Nyt Suomenmaan päätoimittaja Suomenmaa julkaisi pääministeri Marinin terveyttä ja ruumiinrakennetta arvioivan kirjoituksen - Lääkäriliitto tyrmää.
Suomenmaan päätoimittaja pahoittelee kirjoituksen julkaisua. Lääkäriliiton mukaan kirjoitus on eettisten ohjeiden vastainen.

Suomenmaa pahoittelee pääministerin terveydentilaa arvioineen kirjoituksen julkaisua. Suomenmaa pahoittelee pääministerin terveydentilaa arvioineen kirjoituksen julkaisua.

Suomenmaa pahoittelee pääministerin terveydentilaa arvioineen kirjoituksen julkaisua.

VALTIONEUVOSTON KANSLIA
Hanna Gråsten-Lahtinen
hanna.grasten-lahtinen@iltalehti.fi
Tänään klo 15:43 (muokattu klo 18:58)

Keskustan pää-äänenkannattajalehti Suomenmaa julkaisi torstaina mielipidekirjoituksen, jossa psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Seppo Mäkinen arvioi pääministeri Sanna Marinin (sd) terveydentilaa. Mäkinen kysyi kirjoituksessaan:

"Voimmeko me kansalaiset enää luottaa pääministerimme harkinta- ja arviointikykyyn maamme asioiden ylimpänä hoitajana?"

Alkuperäisessä kirjoituksessa lääkäri teki arvioita Marinin terveydentilasta muun muassa hänen siivousintonsa ja juoksuharrastuksensa perusteella.

Torstaina iltapäivällä kirjoitusta on muokattu niin, että siitä "on poistettu Marinin ruumiinrakenteeseen ja terveydentilaan liittyviä arvioita".

Suomenmaan päätoimittaja Juha Määttä pahoittelee nyt mielipidekirjoituksen julkaisua kommenttikirjoituksessaan.

□ Pääministeri Sanna Marinia käsittelevän mielipidekirjoituksen käsittelyssä emme onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjoitusta ei olisi pitänyt julkaista. Virheen merkiksi nostan käden pystyyn, Määttä kirjoittaa.

Määtän mukaan mielipidekirjoitus ei edusta millään tavalla Suomenmaan linjaa.

Mielipidekirjoitus ja sen julkaisu on saanut osakseen runsaasti arvostelua sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) kuvaili kirjoitusta Twitterissä asiattomaksi ja törkeäksi.

Iltalehden tavoittama Seppo Mäkinen sanoo seisovansa sanojensa takana.

Mäkinen ei pidä ongelmallisena sitä, että hän erikoislääkärinä arvioi pääministerin terveydentilaa mielipidekirjoituksessa.

□ Kaikki, mitä laitoin siihen, perustui Marinin itse julkisuuteen tuomiin asioihin, Mäkinen sanoo.

Lääkäriliitto: Eettisten ohjeiden vastaista
Mäkinen on sitä mieltä, että pääministerin terveydentilaa pitää voida arvioida julkisesti.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki pitää mielipidekirjoitusta täysin asiattomana ja lääkärin eettisten ohjeiden vastaisena.

□ Meillä on selkeät eettiset ohjeet siitä, että lääkäri ei lähde tekemään julkisuuden henkilöistä julkisia diagnostisia havaintoja.

Myllymäki huomauttaa, että lääkärin tulee itse haastatella ja tutkia potilas ja tehdä sen perusteella johtopäätökset.

□ Ja eihän niitäkään tietoja anneta julkisuuteen, ne ovat lain mukaan luottamuksellisia. Ei ole ammatillisesti eikä eettisesti oikein, että lähtee lehti- tai TV-juttujen perusteella tekemään johtopäätöksiä ja niitä julkistamaan."

MITÄHÄN VIKAA MAHTAA OLLA JOS, SUOMENMAAN PÄÄTOIMITTAJA ON KYSYNYT LAUSUNTOA PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRILTÄ KORANA SANNAN OMIEN JULKISTEN LAUSUNTOJEN OSALTA JA KIRJOITTAA SITTEN PSYKIATRIN ARVIOT LEHTEEN???

KORONA SANNAHAN OLI ITSE KERTONUT VAPAAEHTOISESTI JULKISUUTEEN, ETTÄ HÄNELLÄ ON NS. "SIIVOUSADDIKTI".

LISÄKISI KORONA SANNA ON KERTONUT JULKISUUTEEN, ETTÄ HÄN ON NS. "TUNNEKYLMÄ IHMINEN".

On selvää, että tällaiset luonteenpiirteet on tietysti hyvä panna merkille, varsinkin silloin, kun on kysymyksessä SUOMEN VALTIONKIN keskeinen POLIITTINEN PÄÄTTÄJÄ.

Historiastahan tunnetaan runsain mitoin ns. TUNNEKYLMIÄ, johtajia, joiden toimet ovat saaneet aikaan monenlaisia kauheuksia.

Ehkä paras ns. TUNNEKYLMÄ JOHTAJA oli NEUVOSTOLIITON taannoinen ISÄ AURINKOINEN, jolle ihmishenki ei ollut minkään arvoinen, kun tietty poliittinen UTOPIA (YHTEISKUNNALLINEN AGENDA) eli käskyvalta piti saada voimaan NEUVOSTOLIITON kommunistisessa yksipuoluejärjestelmässä ja muualla maailmassa.

Valitettavasti EU:ssa on nyt meneillään samanlaisen käskyvallan ulottaminen kaikkiin yhteiskunnallisiin asioihin.

Nyt ei vielä käytetä aseita, kuten NEUVOSTOLIITOSSA ja NATSI SAKSASSA käytettiin, koska käyttöön on otettu hienovaraisemmat keinot, joista keskeinen on tietysti raha ja rahan sitominen ns. OIKEUSVALTIOPERIAATTEESEEN.

Meillähän on jo pitkät perinteet tästä KANSAN PAKKOSYÖTÖSTÄ, kun yleisesti tiedettiin, että URKKI OLI KORKEASSA VIRASSA OLLESSAAN PITKÄÄN SENIILI ja PUOLISOKEA, MUTTA FAKE NEWS MEDIAN MUKAAN URKKI OLI KUITENKIN ELÄMÄNSÄ KUNNOSSA, VAIKKA EI PYSYNYT EDES EDUSKUNNASSA PYSTYSSÄ ILMAN ADJUTANTTIENSA TUKEA.

TOISEEN ÄÄRIMMÄISYYTEEN FAKE NEWS MEDIA JA SUOMENKIN JOHTAVAT POLIITTISET PÄÄTTÄJÄT MENIVÄT, KUN ALKOIVAT JULISTAA SUUREEN ÄÄNEEN MEDIASSA, ETTÄ AMERIKASSA 2016 VALITTU PRESIDENTTI DONALD J. TRUMP ON PSYYKKISESTI SAIRAS HENKILÖ JA KORKEIMMAN LUOKAN RASISTI.

VÄITTEILLE EI OLE KUITENKAAN LÖYTYNYT SEN PAREMPAA ANALYYSIÄ KUIN SUOMESSA ESIM. VASSARIEN PSYKIATRI CLAES ANDERSSON, JOKA OTTI ELÄMÄNTEHTÄVÄKSEEN TOITOTTAA TÄLLAISTAKIN SOOPAA, MIKÄ EI VARMASTI OLE JÄÄNYT AMERIKASSAKAAN HUOMAAMATTA.

TÄYDELLISIÄ PSYKIATRISIA ANALYYSEJA TRUMPISTA JULKISUUTEEN ESITTÄNYT ANDERSSON EI KUITENKAAN OLLUT KOSKAAN TAVANNUT EDES KYSEISTÄ PRESIDENTTIÄ.

ANDERSSON ANTOI LAUSUNTONSA TRUMPISTA SAMOJEN LÄÄKÄRILIITON VAKUUTUSLÄÄKÄREILLE OHJEISTAMIEN PERIAATTEIDEN MUKAAN, JOISSA TODETAAN, ETTÄ SUOMESSA VAKUUTUSLÄÄKÄRIT VOIVAT ANTAA LAUSUNTOJA POTILAIDEN TILASTA KOSKAAN NÄKEMÄTTÄ KYSEISIÄ POTILAITA.

WIKIPEDIA KERTOO ANDERSSONIN LÄÄKÄRIN URASTA SEURAAVAA:

"Andersson valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1962, minkä jälkeen hän työskenteli vuosina 1963-1967 Tammiharjun sairaalan ja vuosina 1967-1970 Hesperian sairaalan osastonlääkärinä. Andersson valmistui psykiatrian erikoislääkäriksi 1969.

Nuorena lääkärinä ja psykiatrina Andersson toimi aktiivisesti marraskuun liikkeessä, joka pyrki kohentamaan muun muassa mielenterveyspotilaiden, alkoholistien ja vankien olosuhteita.

Hän oli marraskuun liikkeen puheenjohtajana 1967-1969. Erikoistuttuaan psykiatriaan Andersson oli Veikkolan parantolan ylilääkärinä 1970-1973, mistä hän siirtyi hoitamaan Loviisan ja Porvoon mielenterveysseuran ylilääkärin virkaa vuonna 1973.

Muistelmissaan Andersson paljasti olleensa lähellä itsemurhaa 1980-luvulla. AIDS-epidemian puhkeamisen myötä Andersson ajautui luulosairauteen löytäen kaikki taudin merkit itsestään.

Hän kertoi aikoneensa tappaa itsensä töölöläishotellin ylimmästä kerroksesta varaamassaan huoneessa, mutta jokin kuitenkin esti häntä riistämästä itseltään henkeä. Kahdentoista tunnin nukkumisen jälkeen Anderssonin harhakuvitelmat aidsiin sairastumisesta olivat kadonneet. Hän kertoi kärsineensä myös peliriippuvuudesta."

CLAES ANDERSSONIN PSYKIATRISET LAUSUNNOT MUIDEN MAIDEN VALTIOMIEHISTÄ SELITTÄÄ MYÖS HYVIN SITÄ SUURTA ONGELMAA, JOKA SUOMEN MIELENTERVEYSHUOLLOSSA ON OLLUT JO VUOSIKYMMENET, MUTTA KORONA SANNANKIN HALLITUKSESSA ON KESKITETTY KAIKKI TERVEYDENHUOLLON VOIMAVARAT KÄYTÄNNÖSSÄ VAIN MUUTAMIEN SATOJEN TODELLA JO MUUTOINKIN SAIRAIDEN KORONAPOTILAIDEN HOITOON, KUN SAMAAN AIKAAN SUOMESSA ON MIELENTERVEYSPOTILAITA JO ERITYISSAIRAALOISSA JA AVOSAIRAANHOIDOSSA JO 200 000.

JA ILMAN MINKÄÄNLAISTA HOITOA TOINEN MOKOMA NÄYTTÄÄ HIIHTELEVÄN SUOMESSA ILMAN MITÄÄN HOITOA PITKIN KATUJA.

NÄILLEKÄÄN EI SUOMESSA HOITOA LÖYDY, KUN KAIKKI TERVEYDEN HUOLLON PANOKSET ON SIIS THL:N POLIITTISESSA OHJAUKSESSA LAITETTU MONEKSI VUODEKSI VAIN KORONAN HOITOON!!!

NÄMÄKIN TRUMPIA KOSKEVAT ANALYYSIT FAKE NEWS MEDIA LEVITTI SITTEN YMPÄRI MAAILMAA, VAIKKA ANALYYSEILLÄ EI OLLUT MUUTA PERÄÄ KUIN SE, ETTÄ TRUMP LUPASI KUIVATTAA WASHINGTONISSA REHOTTAVAN LAAJAN KORRUPTION SUON!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: