Keskustelu

Salmevanhusneuvosto ja sen tehtävät,vanhuspalvelulaki23.9.2014 21.42
Vanhusneuvostot tulivat vanhuspalvelulain myötä lakisääteisiksi 1.1.2014 ja kunnan on huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

vanhusneuvoston tehtävät:

mm.Neuvosto on otettava mukaan ikääntyneen väestön hyvinvointia koskevan suunnitelman valmisteluun sekä palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin.
( ei ole tullut kutsua)

Lisäksi neuvostolle on muutoinkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön (63vuotta täyttäneet) hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.
( ???)
Vanhuspalvelulaki 5§:
Kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi,,,Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto ja se on tarkistettava valtuustokausittain.
Suunnitelman laatiminen on nostettu ikäihmisten palvelujen laatusuoituksesta (2008) lain tasolle.
(???)
Suunnitelma on otettava huomioon valmisteltaessa kuntalain 65§.ssä tarkoitettua talousarviota ja-suunnitelmaa......Talousarvio on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.(???)

Suunnitelman sisältö lyhyesti:
1)arvioidaan
2)määritellään tavoitteet
3)määritellään toimenpiteet
4)määritellään eri toimialojen vastuut
5)määritellään, miten kunta toteuttaa yhteistyötä

vanhuspalvelulaki 9§:
Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain 3 §,n mukaan kunnan on osoitettava voimavaroja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveyden huoltoon.

13 §. Iäkkäille henkilöille järjestettävien palvelujen on oltava laadukkaita. Palvelujen laadukkuuden perusedellytyksiä ovat toimintayksikön riittävä henkilöstö,osaava johtaminen ja asianmukaiset tilat.

Palvelujen on oltava oikea-aikaisia ja riittäviä!

Pieni raapaisu vanhuspalvelulaista edellä, paljon muutakin hyvää lakiin on kirjattu siitä, miten palvelut on järjestettävä.

Kysymyksen voisi heittää palvelujen saajille, heidän omaisilleen ja muille ikäihmisten ja myös muiden ,kuten kehitysvammaisten ,lähipiirille ja järjestöille sekä yhdistyksille:

Miten luulet, että asiat on meidän kunnassa hoidettu ja hoidetaan jatkossa?

Ollaanhan ****** kriisikunta ja kohta liittymässä Kuopioon.

päättelijäRe: vanhusneuvosto ja sen tehtävät,vanhuspalvelulaki24.9.2014 2.11
Nero, Veijo ja Heimo ottaakaa lakikirjat käteen ja alkakaa opiskelu.

Salme puhuu asiaa! Mitkään Neron käynnistämät huuhaa optimointihommat eivät nyt auta.

On käynnistettävä koko sote-järjestelmän syväuudistus, jossa palvelusetelijärjestelmä ja yksityiset palvelujen tarjoajat on myös katsastettava.

Nyt on jo vakavia merkkejä siitä, että Huovisen ajama sote-uudistus törmää jäävuoren seinään jopa perustuslakivaliokunnassa.

Nero, Veijo ja Heimo vauhtia koneeseen!

Ikkunapöydän raatiRe: vanhusneuvosto ja sen tehtävät,vanhuspalvelulaki24.9.2014 6.59
Olisiko tässäkin projekti osaajille? Osaamattomat ovat jo temppunsa tehneet. Hyvät ratkaisut eivät vaadi valtakunnallista pakkopäätöstä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: