Keskustelu

JuankoskeltaMistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 13.34
Pena Tolvanen alusta lähtien oli oikeassa, vaikka haukkuminen, räksyttäminen ja mustamaalaaminen ja henkilöön kohdistunut kiusaaminen jatkui lehdistössä, Savon sanomat alussa ja Koillis-Savo koko ajan.

Kannattaa lukea pääkirjoitus SS:"
Tehdas tarvitaan



19.3.2011 0:02 (19.3.2011 0:02)


Juankosken viime vuosien kunnallispolitiikkaa ei ole voinut hyvällä tahdollakaan kovin yksituumaiseksi. Vapaa Juankoski -ryhmän edustajat ovat haastaneet kärjekkäästi vanhat valtaryhmittymät milloin mistäkin. Uusin yllätys koettiin tällä viikolla, kun ryhmään kuuluva varavaltuutettu kyseenalaisti pitkään valmistellun esisopimuksen, jossa hollantilainen Premium Board -yhtiö sitoutuu jatkamaan konkurssiin menneen Stromsdalin kartonkitehtaan toimintaa.

Stromsdalille haettiin kuumeisesti jatkajaa yli kaksi vuotta, ennenkuin konkurssipesän hoitajat, Juankosken kaupunki ja rahoittajat - tärkeimpinä Finnvera ja Handelsbanken - löysivät mielestään uskottavan ja luotettavan kumppanin. Premium Boardin ja sen omistajien taustat selvitettiin perusteellisesti ennen esisopimuksen vahvistamista.

Vapaa Juankoski -ryhmää edustavalla varavaltuutetulla Pentti O. Tolvasella on nyt kuitenkin omasta mielestään parempaa tietoa ukrainalaissyntyisen, mutta pitkään Hollannissa asuneen Valeriy Samorizin taustoista. Näin hän haluaa teettää vielä erityistilintarkastuksen Samorizin yhtiöistä. Juankoskella moni pohtinee mielessään, mitkä ovat Tolvasen tietolähteet ja motiivit toiminnalleen.

Viiden miljoonan takuut ovat merkittävät Juankosken kokoisessa kaupungissa. Toisaalta suuria ovat myös Stromsdalin seisomisesta aiheutuvat taloudelliset tappiot. Kaupunki on laskenut menettävänsä vuosittain peräti kahden miljoonan euron verotulot. Jos Stromsdalin toiminnan varaan rakennettu biolämpövoimala ja puhdistamo ajautuvat konkurssiin, lasku nousee jopa kymmeneen miljoonaan.

Juankosken kaupungin ehdoton etu on, että kartonkitehdas saadaan käyntiin ja tuottamaan. Korvaavia työpaikkoja on mahdotonta luoda näissä oloissa samaa määrää. Esisopimuksen solminut hollantilaisyhtiö on tuohtunut Juankoskelta nostetuista epäilyistä. Tuskinpa Juankoskellakaan iloitaan, että kartonkoneitten käynnistämistä saadaan taas lykättyä ties kuinka kauas tulevaisuuteen puhtaasti omien kaupunkilaisten voimin. "

Kiitos Pena, että uskalsit ja luottamushenkilönä, yrittäjänä ja isänmaallisena reservin upseerina pitääkin uskaltaa.

alan miesRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 13.45
Ei yhtä varavaltuutettua kukaan voi uskoa, kun muut ovat hölmöjä. Olisi pitänyt olla joku muu tie pysäyttää koko homma. Ei se ainakaan silloin ollut yleinen mielipide, joka olisi pysäyttänyt.

Näytti myös olleen kova kiire tehdä ratkaisut. Ja lapsen usko, että oikeus ja rehellisyys voittavat.

Totuus se tulee julki ajan kanssaRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 13.54
Uskon, että tuo kirjoitus harmittaa Savon Sanomia kuinka sokeita hekin hankkeen alussa olivat. Vaikka kaikkien saatavilla oli kansainvälinen luottoluokitusrekisteri, joka antoi vain vaivaiset 3600 euron luottolukitusylärajan kyseiselle yrittäjälle. Mutta myöhemmin Sanon Sanomien kanta asiaan on muuttunut aivan päinvastaiseksi ja arvostusta tätä kautta on tullut rohkealle P. Tolvaselle, myös Savon Sanomien taholta. Koillispaperi ei kuitenkaan ole vieläkään osoittanut myöntymisen merkkejä vaan on jatkanut asian vähättelyllä näihin päiviin saakka. Mutta kun paperin tuottajan on ex Juankosken hallituksen kepulainen puheenjohtaja niin asian kyllä ymmärtää. Eihän Juankosken kepu voi koskaan virheitään myöntää. Ei kait juankoskelaiset ole huomanneet mitään virheitä tehdyksi ajattelee tuottaja. Näinhän paperin tuottaja on yleensä kirjoittanut kuinka hyvästi Juankoskella asiat ovat mutta kaikki ei vain sitä huomaa. Niin ja totesihan hän myös julkisesti, että Säyneisen koulukin olisi itänyt sulkea jo aikoja päiviä sitten. Ei ihme, että joukoittain säyneiseläiset ovat siirtyneet lukemaan muita papereita.

PRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 14.18
Moro,
ja Penalle terveiset.
YLE uutisoi seuraavan uutisen aikoinaan:"
Savo 18.3.2011 klo 15:55 | päivitetty 6.6.2012 klo 12:28

Premium Board kiistää talousvaikeudet

Kartonkitehtaan käynnistämistä Juankoskella suunnitteleva Premium Board -yhtiö oikoo julkisuudessa esitettyjä väitteitä taustoistaan. Juankoskella paikallinen varavaltuutettu Pentti O. Tolvanen on vaatinut, että kartonkitehtaan ostoon liittyvässä Farocon -yhtiössä on tehtävä erityistilintarkastus.










Premium Boardin varatoimitusjohtaja Krister Björkqvist.

Kuva: Yle

Premium Board järjesti perjantaina Helsingissä tiedotustilaisuuden asiasta. Yhtiön mukaan väitteet Faroconin Hangossa olevan terminaalin arvottomuudesta ja toimitusjohtaja Val Samoriz:n talousvaikeuksista eivät pidä paikkaansa.

- Hän on maksanut tänne jo omaa pääomaa kuusi miljoonaa euroa, kuten oli sovittu. Hän on myöskin antanut Faroconin terminaalin takaukseksi, ja sen arvo on viisi miljoonaa. Periaatteessa hän on laittanut 11 miljoonaa kiinni tähän projektiin, muistuttaa Premium Boardin varatoimitusjohtaja Krister Björkqvist."


Pena jopa aliarvioi kunnalle koituvat tappiot: nyt ne ovat nousemassa Juankosken osalta lähes 10 miljoonaan euroon- takaus, Biolämpö Oy:n luovutus( ei lainvoimainen), ympäristöhuolto OY:n ja vesilaitoksen satojen tuhansien saamattajääneet velat (kuntalaiset maksavat korotetuilla maksuilla) ja lisäksi koillissavolaisten kymmenien yritysten saamatta jääneet maksut ja velat ja duunareiden saamatta jääneet palkkamaksut, eläkeyhtiöiden miljoonavelat ja valtiolle lähes 10 miljoonavelka.

Penahan todellakin toi julkisuuteen sen tiedon, että Vallen takana on rahoittajaryhmä, joka lainaa lyhyeksi ajaksi 6 miljoonaa euroa ja poistaa ne heti tililtä, kun asia on julkinen. Lisäksi on jo todettu, että Farocon on täysin arvoton "terminaalivarasto", ja jonka arvo on nostettu korkeaksi ns. going consern-periaatteella, jossa lasketaan oletettu vuokrakassavirta kymmeneltä vuodelta. Nythän voidaan todeta se , että vuokria ei ole edes maksettu. Tämän olisi pitänyt Juankosken kaupunginjohtajan itse todeta.
Onneksi asia on vielä oikeudessa käsiteltävänä, joten katsotaan miten siellä päätetään. Olen saanut tietoon, että EU-komissio on jo antanut selkeitä viittauksia miten tulee käymään.

Eino K.Re: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 14.25
Tällaista se politiikka on. Väärintekijät menestyvät ja he saavat mitalit itsenäisyyspäivänä. Hymyilevät lehdissä ja jatkavat hommissaan niin kauan kuin jaksavat.

Lojaaleita ovat keskustalaiset toisilleen. Mies on toiminut silloin hyvin, kun on vastustanut reviirille tunkeutujia. Viis siitä, että kunta kuolee heidän peleissään.

Enpä muista, että tyhmyyden vuoksi yksikään keskustalainen olisi paikkaansa menettänyt. Ei silloinkaan, kun rakennettiin Nivala Timberiä ja Juankosken sahaa.

Yhteiskaatopaikkahankkeeseen uhrattiin kaksi vanhaa miljoonaa, mutta ei onneksi ehditty rakentaa. Jos olisi rakennettu, niin vuosi olisi ehditty käyttää.

Biovoimala on oma lukunsa. Siinäkin politiikka ajoi ohi asiantuntemuksen ja lopputuloksena oli biolämpölaitosmuseo.

Yhteispuhdistamo oli biolämpöön verrattava katastrofi. Siinä Savon Voiman tilalle höynäytettiin Kaavi. Kaavilta löytyi sopiva vallasta kiinnostunut poliitikko, joka sittemmin on katkerana maksanut potut pottuina.

Sitten tullaankin kuntayhteistyöhön, joka ei ottanut sujuakseen, ei sitten mihinkään suuntaan. Jokaisessa kunnassa valtaa käytti yksi ja sama puolue. Kaikki tunsivat toisensa liian hyvin. Kukaan ei luottanut toiseensa pennin vertaa ja tässä sitä nyt ollaan.

alan kolmas miesRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 14.41
Kangasperkollle tuli kiire myydä Römssyn pesä Tratta PBF:lle, kun New Stroms oli tehnyt Römssyn pesästä Samovaari-miesten tarjousta paremman tarjouksen. Juankosken Neron omat hankkeet taisi olla uhattuna?

NS halusi käynnistää tehtaan uudelleen, kun kartongille oli olemassa varmat ostajat ja kohtuullinen kannattavuus.

Nyt nähdään, että Kangasperko "veikkasi" värää hevosta.

Kyrsiintynyt veronmaksajakin huomautti taannoin Hermannin eli Juankosken Neron Volgan takapenkillä tekemistä "hevoskaupoista" Jaakko Tepon opetuksena seuraavasti:

"Pitikö Hermannin tapaan ostaa Valko-niminen hevonen Volgassa tummien.
Valkohan oli tiettävästi hupa aisalle ja Hermanni kantoi vain Valkolle heiniä, vaikka herrat sano, että Valko olisi syytä lopettaa.

Lopulta Hermannikin myöntyi ja lopetti Valkonsa, kun se nousi takasuoralla laukalle. Valkon päässä oli pikkuinen vamma."

Pena T.Re: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 17.47
Mainittu Savon Sanomien pääkirjoitus, kuten monet Koillis-Pravdan kirjoituksetkin, oli Erikan käsialaa. Tuokaa esiin joku toinen kirjoittaja, joka ottaa syyn niskoillen, niin voin muuttaa mielipiteeni.
Alkuperäisen Savon Sanomien kirjoituksen ja analyysin Samorizin hankkeista tekivät Anna Laukkanen ja Manner, ei Pentti Tolvanen.
Vaadin todellakin Farocon Oy:lle tehtäväksi erityistilintarkastusta (en koskaan kaikille Samorizin yhtiöille, kuten Kangasperko valehteli), koska yhtiön oma pääoma oli negatiivinen, eli yhtiö oli konkurssissa. Tasekikkailulla se näytti juuri ja juuri positiivista omaa pääomaa. Yhtiössä ei oltu tehty tilintarkastusta parista edellisestä vuodesta, kuten huomautin. Samalla olisi voitu selvittää yhtiön todellinen arvo markkinahintoihin perustuvalla laskelmalla. Juankosken luottamushenkilöille esitetty laskelma oli kusetus, minkä aikanaan totesinkin.
Toistan moneen kertaan esittämäni totuuden: "Enemmistöpäätös ei tee laittomasta laillista eikä moraalittomasta hyveellistä."
Minun ei tarvitse muutella puheitani eikä vältellä kuntalaisia Juankosken keskustassa. Mahtaa Petellä, Jokella ja Ranella olla mukava käydä S-marketissa kohtaamassa kuntalaisia.

HässimäRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 18.17
Silloin kun asioita yritetään ratkaista, vaaditaan rohkeutta, siis sitä mitä löytyi Penalta ja Masalta ja vapailta, mutta toiset kuten kaikenmaailman alan miehet yrittävät saada nimensä tunnetuksi. Silloin, kun toimitaan, ei kirjoitella nimimerkeillä, vaan puhtaasti tehdään omilla nimillä rohkeata työtä.
Painukoon samaan maitojunaan kepulaisten kanssa alan mies ja muut neidit.

eskimoRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 19.25
ei vaan auttanut oikeassa oleminen ja rohkeus, ei sittenkään, vaikka koko juttu haisi tyhmän tyhmän eskimonkin nenään kaikelle muulle kuin hyvälle ja rehelliselle kaupalle. tollosen juttuja ei kukaan halunnut kuunnella,johtuukohan se tollosen tavasta olla kaikessa oikeassa ja muut väärässä,masalla on myös vähän samoja oireita

PRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 20.19
Moro ja eskimolle jäätelö viimeisestä kommentista.
Asiaa voidaan pohtia filosofisesti: miksi jotkut ovat toisia enemmän kiinnostunut saamaan tietoa asioista, että voisi argumentoida asioista. Miksi jotkut ovat toisia rohkeampia ja uskaliaampia ja huomaavat väärinkäytön toisia nopeammin ja tehookkaammin. Miksi toiset ovat toisia parempia tutkimaan asioita ja kiinnostuneimpia ottamaan kantaa asioihin.
On selvää, että valtaryhmillä oli tosi vaikeaa ymmärtää näitä tosiseikkoja. Se aiheutti vastareaktion, jota eskimokin on esittänyt sivuillamme. Ja suuresti kyse on siitä seikasta, että laumassa ei saisi olla tietävämpiä kuin lauman jäsenet ja varsinkin lauman alfa-urokset. Tämä aiheuttaa juuri sitä kaikkea, jota kutsutaan typeryydeksi ja vaikka pässinpää-politikoinniksi. Ja lopuksi kateellisuus ajaa kalatkin vedestä.
Masa ja Pena tekivät kaiken sen, minkä kukaan voisi tehdä haisevan esityksen kaatamiseksi, mutta kun laumaa johtaa nuo kuuluisat kateelliset "alfa-urokset", niin ne, jotka todella yrittivät saada kunnon päätöksen aikaan saivat paskaa päällensä ja nytkin vielä eskimolta eskimolaisen pölinän.
Ja siten vastaankin eskimolle : tottakai kaikki syy oli Masan ja Penan. Syy olla oikeassa ja laumaa vastaan on aina väärässäolemista. Olisi pitänyt vain olla typerä ja pöljä ja seurata tomppeleita suohon ilman vastaesityksiä. Kaikki, varsinkin alfamiehet olisivat olleet tyytyväisiä ja sama paska jatkuis hamaan lietekasaan uudelleen ja uudelleen.
Joten onneksi taas avasit ajatustesi tonavan virtaamaan sivuillemme, jotta totuus ei unohtuisi.

alan kolmas miesRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset24.9.2014 23.00
Hässimä on nyt lähtenyt haukkumaan väärän puun alle, kun on ryhtynyt alan miehiä morkkaamaan ja maitojunaankin jo tyrkyttämään.

Hässimän sopii ottaa selvää asioista ja katsella erilaisten oikeuksien päätöksiä, niin huomaat, että oikeutta ei ole Tratta PBF:n koukeroissa haettu minkään nimimerkkien suojista.

Kyllä Juankosken Neron ja Kristofferin koukerot havaittiin alan miesten toimesta Münchausenin tarinoiksi jo 28.2.2011 ja kauan sitäkin ennen.

Jostakin kummasta syystä tieto ei vain mennyt Juankosken hallituksessa ja valtuustossa perille.

Olisiko joku syy mm. siinä, että Kangasperko ja hallintojohtaja Matinniemi käynnistivät New Stromsin perustuslaillisista kunnallisvalituksistakin jopa tutkintapyynnön?

Tutkintapyynnössähän Kangasperko totesi lapsellisuuttaan, että NS:n perustuslaillinen valitus on pilannut Suomen maineen kaikkien ulkomaisten investoreidenkin silmissäkin. Kyllä miehellä ainakin mielikuvitusta riittää!!

Kunhan Talvivaaran käräjät on kohta käyty, niin seuraavaksi saattaakin sitten tulla tapetille Tratta PBF:n käräjät.

Kainuussa on jo kiinnitetty huomiota siihenkin, että miksi paikallinen ELY-keskus ei ollut huomannut mitään, vaikka koko Kainuu lainehtii jo nikkelivirroissa. Syyttäjä taitaa jo tarjota puuhamiehille 6 vuoden häkkireissua.

Uneliasta on ollut porukka Kuopionkin ELY-keskuksessa, kun Tratta PBF sai vapaasti pilata Akonveden ja rantakiinteistöt.

Nyt voitaisiin myös jo hyvin avata Kuopion ELY-keskuksenkin salaiset Tratta PBF:n koko Pohjois-Savoa koskevat positiiviset työllistämisraportitkin.

Eiköhän Tratta PBF:n pitänyt työllistää alueellisesti lähes 500 henkilöä, kun otetaan kaikki kerrannaisvaikutukset ja sukulaisuussuhteet Helsinkiä myöten huomioon.

Nyt sietäisi Kangasperkon ja Matiniemen mennä peilien eteen ja kysyä itseltään, kuka pilasi Tratta PBF:n maineen ja ajoi lopulta uudelleen konkkaan sekä Tratta PBF:n että biolämmön? Eiköhän peräsimessä ole ollut itse Juankosken Nero uskollisena apurinaan Kristoffer Kultasormi.

Hävettävää ja tuomittavaa on se, että Juankosken Nero on hoidellut yksityisen Tratta PBF:n velkoja suoraan kaupungin kassasta. Siihen ei millään kaupunginjohtajalla ole oikeuksia tässä maassa eikä muullakaan sivistysmaissa.

Toiseksi Kangasperko ja Matinniemi voisivät jo nyt kysyä peileiltään, kuinka suuren vahingon Juankosken kaupunki on omilla pähkähulluilla päätöksillään jo aiheuttanut pelkästään kymmenille suomalaisille vilpittömille yrittäjille ja tietysti myös Juankosken vilpittömille veronmaksajille.

Kangasperko ja Matinniemi näyttävät olleenkin koko ajan sitä mieltä, että Juankoskella ei tarvitse noudattaa Suomessa voimassa olevia lakeja, koska kepulla ja demuilla on ollut ehdoton enemmistö valtuustossa vuosikymmeniä.

Höyrypäät olivat ymmärtäneet asian niin, että itsenäisessä kunnassa voidaan lakikirjat heittää nurkkaan ja tarkoitus pyhittää kaikki keinot.

Tiettävästi ainoa täysjärkinen hallituksessa oli Pohjolaisen Masa, joka näki heti, mistä tässä oli kysymys. Ilman Masaa ja Pena T:tä Tratta PBF:n likapyykkiä ei olisi koskaan lähdetty selvittämään.

Masan kaltaisia suoraselkäisiä miehiä ja naisia tämä maa tarvitsee ennen kaikkea.

Ikkunapöydän miehetRe: Mistä kaikki alkoi---P. Tolvasen selvitykset25.9.2014 13.26
Vain lainvastaisella salailulla pystyttiin viemään päätöksiä läpi. Mitä hullummaksi on mennyt, sitä enemmän salataan.
Kepun ja demarien johto on varmaan ylpeä epärehellisestä toiminnastaan.
Onko joillain luottamushenkilöillä jäljellä Kaisun kaikille lähettämä meili, jossa hän kertoi lähettämieni dokumenttien ja analyysien olevan valetta, ja että asianajotoimisto tutkii Penan mahdollista laittamista vastuuseen? Siinähän kävi heikosti, eikä asiaa löydy hallituksen listoilta.
Jos joku löytää ko. sähköpostin mahd. liitteineen, sen voisi lähettää ystävällisesti Penalle tai Masalle. (pentti.tolvanen@joniko.com)
Taidamme muuten kysäistä suoraan Kaisulta, jos hän sattuisi muistamaan...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: