Keskustelu

NirkkoTuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta1.10.2014 13.27
Tuusniemen yhtenäisyyskoulu saa valtion avustusta. Onnittelut kuntien hyviin yhteistyökuvioihin. Juankoski sai taas pitkän paskan hajun nenäänsä.
Valtion avustuksista uutisoi YLE.

kristallipallon tuijottelijaRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta1.10.2014 13.57
Taas tuli selvä vinkki siitä, että jopa valtio tukee kuntia, kun on kuntien järjestämään palvelutuotantoon järkeviä ehdotuksia, joilla hoidetaan kuntien perustehtäviä eli koulutuksen ja sote-hankkeiden järjestämistä.

Juankosken koulutoimessa Karttusen ja Neron ajatuksen ovat olleet sellaiset, että "sitruunan puristuksella" koulutoimet saadaan järjestykseen. Kaikki muut tietää, että sitruunan puristuksen jälkeen käsissä on vain tyhjät situunan kuoret. Mehut on tiristetty pois.

Minä olen puolestani ollut jyrkästi eri mieltä. Säyneisten koulusta pitää tehdä "mallikyläkoulu", johon taatusti löytyy kyllä rahaa, kun asian oikeat tahot esittelee oikealla tavalla ja vielä oikeille henkilöille.

Kysymys on yksinkertainen ja sama kuin aloittavaa yritystoimintaa suunniteltaessa. Siis vastattavana on seuraavat oleelliset kysymykset:
- kenelle?
- mitä?
- miten?

Sama koskee tietysti myös kuntastrategiaa, joka Juankoskelta on valitettavasti puuttunut 42 vuotta. Kuntastrategia ei ole vanhan pahvitehtaan pyörittämistä, vaikka Juankosken Nero on vuosikymmeniä niin käsittänyt ja luullut.

Neron aika on valitettavasti mennyt ohi.

Yhtenä ? merkkinäRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 15.21
Paljonko Kaavi sai avustusta?

kouluneuvosRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 15.56
Kangasperko on valehdellut kaikille viimeiset vuodet, ettei Kaavi saa mitään avustuksia, kun sanoi irti koulusopimuksen. Jäipä taas valheesta kiinni. Mitä muuta tulee julkisuuteen lähivuosina?
Kun Kuopio lopettaa Juankosken lukion, mutta Tuusniemi jatkaa, niin miten sitten suu pannaan?

harmin paikkaRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 16.25
Lehtijutusta sain sellaisen käsityksen, että tuusniemen yhtenäisyyskoulu sai hieman homekouluille tarkoitettua korjausrahaa. Kaavi jäi ilman, koska hakemus oli puutteellinen.

NuusRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 16.51
Katsotaan myös paljonko Juankoski saa avustuksia.
Kaavi tulee saamaan ensi vuonna kouluunsa avustuksia valtiolta, jos ei jo tänä vuonna.
Tuusniemi sai satoja tuhansia euroja yhtenäiskoulun avustamiseen. Ja nämä tiedot ovat faktoja, ei Koillis-pravdan uutisia.

kekaupassa kaynti auttaaRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 17.02
Tuusniemi 110 000,00 ?, vai satoja tuhansia. Faktaa kuten kaikki muukin täällä.
Kaavi 0?.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/avustukset/kosteusvaurioavustukset/hankelista_myxnnxt.pdf

Eikö koske edes päähän tämä paskajuttujen levittely?
Ei koske ,kun siellä ei ole mihin koskis.

liian myöhänRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 18.52
Eikö se mennyt niin, että Kaaville oltiin vielä viitisen vuotta sitten valmiita myöntämään miljoonaluokan korjausavustusta alakoulutilojen ja liikuntasalirakennuksen lisärakentamista varten? Tämä mahdollisuus hukattiin, kun yhtenäiskouluhanke nostettiin ykköstavoitteeksi. Jokainen voi tietysti haaveilla uudesta nousukaudesta, mutta eiköhän taantuma, kotimaisen kysynnän romahtaminen, kestävyysvaje ja pian sadan miljardin euron ylittävä valtionvelka pidä siitä huolen, että uutta rahaa ei tulla enää myöntämään.

JuhanaRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 22.30
Hyvä Tuusniemi. Tuli iso summa lisää kunnan korjauskassaan, kun taasen Juankoski ei tule saamaan senttiäkään minkään ja sekin on fakta.
Kaavi ei edes hakenut harkinnanvaraista, vaikka Juankoski haki 6 kertaa peräkkäin ja aina samat perustelut, kuin kamreerin velkaesityksellä: sosiaalitoimen uudistamiseen, heinäkuun palkkoihin ja muihin realisoitaviin maksuihin.

eskimoRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta3.10.2014 23.47
taitaapi olla juankosken koulut parhaassa kunnossa, jos vertailee lähikuntiin.suattaapi olla suanu avustuksia jonnii verran enemmän kuin tämä tuusniemen suurhanke

saamelainenRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta4.10.2014 13.14
Suattaapi olla niin, että Juankoski pisti n. 6 miljoonaa euroa juantehtaan koulun saneeraukseen eikä saanut lähes ollenkaan avustusta, koska syy vesivahinkoon oli oma.
Ja suattaapi olla niin, että nyt sitten juankoskelaiset ovat n. 40 miljoonan veloissa. Arvuutellaan, paljonko kuavilaiset ja tuusniemeläiset ovat veloissaan. Muistaakseni Kuavilla on n. 7 miljoonan euron velka ja Tuusniemellä lähes velaton talous. Suattaapi olla niin, että on aikamoinen ero.
Vai ossooko eskimo laskea muuta, kuin omia varpaitaan.

kiinteistövälittäjäRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta4.10.2014 14.46
Mitä hyötyä eskimon parhaassa kunnossa olevista kouluista on, kun on meinaan rutosti velekoo, muttei oo oppilaita?

Koulujen myötä kaatuu eskimon Sillikuukki-keittiökin. Sillikuukin eväät ei kelepaa Kaaville eikä Tuusniemelle. Naapurikunnissa laskemisen taito on hallinnassa.

Kohta ilmestyy kaupungin ilmoitustaululle seuraavat kaksi ilmoitusta:

"Myytävänä yksi hyväkuntoinen lukio ja kaksi hyväkuntoista peruskoulua sekä uutta vastaava Silikuuk-keittiö. Lähtöhinta 1000 euroa."

Toiseen ilmoitukseen tulee seuraava teksti:

"Myydään tarpeettomana uutta vastaava 9 milj. euron arvoinen vuonna 2006 valmistunut biovoimala. Lähtöhinta 13 201 euroa."

eskimoRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta4.10.2014 15.30
olipas hyvä, että ruukin koulunkin rakentivat ilman avustuksia ja nyt vielä lähiliikuntapaikankin ihan omalla velalla.on se hyvä, että viisaat neuvoo eskimoa joka kuvittelee ihan omiaan.eskimo on joskus kuvitellut nähneensä bussillisen kaavilaisia opiskelijoita koulun pysäkillä. huh mikä harhanäky

Nipa NissinenRe: Tuusniemen ja Kvaavin yhtenäiskoululle valtionavustusta4.10.2014 16.32
Eskimo on niin älytön immeinen, ettei ossoo ajatella mittään muuta, kuin julkisia tukiia, muttei ymmärrä lainamääristä ja veloista mittään.
Aivan kuin olisi itte ollut päättämässä järjenvastaisista päätöksistä, jotka nyt tulevat kuntalaisten maksettaviksi.
Kaavi on sentään niin kaukaaviisas, että antaa juankoskelaisten maksaa investointinsa ja käyttää oppilaitaan muissa kunnissa, tulevaisuudessa Tuusniemellä ja tietenkin kourallinen jatkaa Juankoskella, mutta kohta sekin yläkoulu jää turhaksi investoinniksi, kunhan lukio lakka ja oppilaat siirtyvät Kuopioon ja Tuusniemelle ja Nilsiään, Kuopion provinssiin.
Eskimon älytön louskutus jatkuu yhtä typeränä, kuin entisen valtuuston puheenjohtajan toiminta Juankoskella.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: