Keskustelu

alan kolmas miesKaavilta päästiin vihdoin televisioon30.7.2022 5.31
Kaavin Kalevi Koposesta tuli hetkessä JULKIMO, kun löytyi karhualan töitä metsässä!!!

YLE:N haastattelussa Kalevi kertoi alkaneensa keräilemään karhun jätöksistä DNA näytteitä LUKE:n karhututkijoiden käyttöön..

Vihdoin saadaan selvyys karhujenkin liikkeistä Suomen luonnossa.

AKM ihmettelee, kun KALEVI totesi, että karhun kokkareita on vaikea löytää luonnosta.

Kyllä AKM on näitä helposti löytänyt ja astunut melkein höyryävän kasan päällekin.

Koillis-Savo on kuitenkin näin vihdoin nostettu komeasti Suomen kartalle.

Nyt voidaan siirtyä myös taas maanläheisiin aiheisiin, kun Juankoskellakin entistä Kartanonherraakin kohta viedään hilut kintuissa ja raitapuvussa leivättömän pöydän ääreen.

On erittäin hyvä, että Kaavilla on osaamista DNA näytteiden otossa, kun voi hyvin olla, että Juankoskellakin tarvitaan vielä tällaistakin osaamista, kun kaikkia Premium Boardin asiakirjojakin aletaan kunnolla tutkia.

Kun NATO naamarit on jo kauan sitten riisuttu ja koronakin on siirtynyt pandemiasta aiemmin lähes tuntemattomaan ns. endemiavaiheeseen, niin saa nähdä kuinka paljon tuon leivättömän pöydän ääreen kerääntyy endemiavaiheessa olevia ns. "AIKUISIA PÄÄTTÄJIÄ".

Terveyskirjallisuudessahan endemia määritellään paikalliseksi taudiksi.

Niinpä Juankoskellakin Premium Boardin "tautitapauksessa" taudin juurisyyn on täytynyt olla PAIKALLINEN KÄHMINTÄ, joka lopulta levisi valtakunnalliseksi ja jopa ulkomaille asti ulottuvaksi "PANDEMIAKSI".

Moskovasta PUTLERIN konttorista saattaa kohta muuten löytyä hyvä pitkä keinuva leivätön pöytäkin "AIKUISTEN PÄÄTTÄJIEN" käyttöön.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kaavilta päästiin vihdoin televisioon30.7.2022 8.12
Meillä ei henkilökohtaista hyödyntavoittelua juurikaan ollut. Poliitikkojen piirissä ei ollenkaan. Huonot päätökset ja kunnan kuolema liittyivät kyllä poliitikkojen työhön mutta hyvin erikoisella tavalla.
Meillä politiikassa oli vuosikymmenet mukana päättäjiä, jotka ymmärsivät asioita. Huonoon lopputulokseen nämä ymmärtävät lopulta olivat syyllisiä. He sanoivat, miten pitäisi tehdä, mutta me, joilla oli valta näytimme kuka päättää.
Harva uskoo, että näin yksikertaisella tavalla voi päätöksenteko tapahtua. Nämä ymmärtävät olisivat lopulta tehneet viisaammin, jos olisivat pitäneet suunsa kiinni. Ainakin osa virheistä olisi jäänyt tekemättä.
Sanon tämän, koska historian tutkimus ei usko päättämisen motiiviksi riittävän niin alhainen syy kuin voiman näyttö. Sanon tämän myös siksi, että kohta tämän totuuden kertojia ei kohta enää ole.
Totta kai meille monelle riitti kunnioitetun valtuutetun asema, salkun ottaminen kokoukseen lähtiessä, Helsingin matkat ja hotellissa yöpyminen. Kyllä suurin tyydytys politiikasta löytyi kuitenkin näiden muutamien ymmärtävien lyöminen äänestyksessä.
En tiedä tapahtuuko näin muissa keskustalaisissa kunnissa. Todennäköisesti tapahtuu.
Mikä sitten on esittelevän virkamiehen vastuu. Taitava esittelijä voi päätöksenteon lainalaisuuden ymmärtäessään toteuttaa myös oman etunsa.
Akm on aloittanut uuden aiheen kakan hämmentämisestä. En aio sotkeutua tähän yhtään enempää.

alan kolmas miesRe: Kaavilta päästiin vihdoin televisioon31.7.2022 0.26
Kepulaisena paikallisena empediana PEMIUM BAORD SAGA alkoi, mutta levisi sitten nopeasti Revestorin kautta valtakunnalliseksi PANDEMIAKSI leviten Suomessa jopa Helsinkiin, Hankoon, Lahteeen, Kirkkonummelle ja lopulta ympäri maailmaa.

AKM ei ole aloittanut mitään uutta vaihetta PASKAKASAN hämmentämisessä, vaan on jättänyt koko SAGAA koskevan aineiston VKS:n toimistoon tutkittavaksi.

Asiassa on se hyvä puoli, että viraston johtoon UNILUKKARI ilman NATO OPTIO NAAMARIA nimitti 13.5.2022 uudeksi valtakunnan syyttäjäksi Ari-Pekka Koiviston, jolla tunnetusti on ollut vahva näyttö syyttäjän toimista myös Vantaallta.

Tunnetustihan Vantaalla rakenteellinen korruptio ja HYVÄ VELI järjestelmä on toiminut kuin JUNAN VESSA.

Kun UNILUKKARIKIN on NATO OPTION ja KORONA NAAMIOT heittänyt naamaltaan ja pannut arkistoesineiden joukkoon, niin on odotettavissa ja tietysti erittäinkin toivottavaakin, että uusi VKS aloittaa täydellä tarmolla heti 1.10.2022 virkaan astuttuaan RAKENTEELLISEN KORRUPTIOPIRUN KITKENNÄN KUNNISTA ja VALTION HALLINNOSTA.

PÄIVI RÄSÄSEN jahtaamisen olemattomasta "vihapuheesta" saadaan toivottavasti myös pian loppumaan ja TYTTI YLI-VIIKARINKIN kunnia palautetaan.

On uskomatonta, että toistaiseksi TERRA SIPILÄN "VALTION TASEET TUOTTAMAAN OHJELMAKIN", mikä johti myös FORTUMIN UNIPER-seikkailuun ja SOTEN KATASTROFIKIN on voitu syöttää Suomen veronmaksajille muka POSITIIVISINA UUDISTUKSINA, kun veronmaksajille on isketty niskaan ainakin 100 miljardin EURON LISÄLASKU "ilmakitaran soitosta".

Jos lähdetään luvuilla vakavasti leikkimään, niin 100 miljardia Euroahan merkitsee jokaista nykyistä Suomen kanslaista kohden 18 024 euron lisälaskua (=lisävelkaa).

Kun taas otetaan huomioon, että Suomessa oli vuonna 2021 työllisiä yhteensä 2 766 000 ihmistä, niin 100 miljardin maksaminen merkitsee 36 153 euron lisälaskua jokaista työssä käyvää kohden.

Jos taas tarkastellaan maksumiehiä ja naisia eri sektoreilla, niin maksettavaa tulee eri sektoreilla olevilla henkilöille seuraavat potit:

□ Yksityiset (1 914 000) 74.443 miljardia
□ Kuntien työtekijät (475 000) 18.722 miljardia
□ Valtion palkkalistoilla olevat (148 000) 5.834 miljardia

Kun vielä sitten katsotaan 0-14 vuotiaiden lasten maksuosuus, niin (15.40% kansasta eli 854 392 lasta) saa pelkästään näistä kahdesta JÄTTILÄIS MOKASTA ANSIOITUNEIDEN POLIITIKKOJEN ja LOISTAVIEN JA YRITYSJOHTAJIEN ansiosta maksettavaa kukin tietysti 18 024 euron suuruisen syntymäpäivälahjan.

Koko lapsikatraalle maksettavaa tulee tulee tietysti yhteensä 15.4 miljardin euron huomenlahja.

Kun 0-14 vuotiailla ei tietenkään ole mitään mahdollisuutta maksaa heidän kontolleen tulevaa 15.4 miljradin euron "huomenlahjaa", niin tietysti jo vanhimmat heistä voivat tältä osin siis joutua esim. 15 vuoden päästä 4.0%:n korkoa korolle laskelman mukaan maksamaan 32 460 euron suuruista lainaa.

Lapsista nuorimmille tämä huomenlahja onkin sitten vastaavasti jo 37 974 euroa.

Ei ole mikään ihme, että Suomessa on tällä hetkellä lähes 500 000 mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevaa henkilöä, eikä silti heille ole järjestetty edes terapiatakuuta, kun poliitikot ovat jo ainakin 10 vuotta putkeen pelastaneet MAAILMAA KOMMUNISTISEN KIINAN JÄRJESTÄMÄLTÄ ILMASTON MUUTOKSELTA.

Turhaa on ollut tällainen voimistelu ILMASTONMUUTOSTA vastaan, koska aina säät ovat ilman KIINAAKIN vaihdelleet.

Aikoinaan Antarktiksellakin on tepastellut kasvis- ja liharuokaa popsivia dinosauruksiakin kylki kyljessä eikä jäistä ole ollut silloin tietoakaan, kun TIK TOKIA, TWITTERIÄ, FACEBOOKIA, GOOGLE ja YOU TUBEA ei ollut vielä keksitty.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: