Keskustelu

alan kolmas miesKUULA OMAAN OTSAAN!!!!8.9.2022 4.25
BILE SANNA järjesteli viime viikonloppuna FORTUMILLE 10 miljardin euron lainat ja vakuudet suoraan valtion tyhjästä kassasta.

Sen lisäksi SOLIDIUMIN osakesalkusta järjesteltiin 2.35 miljardin siltarahoitus Fortumille.

Fortumin oma pääoma Q2/2022 tilinpäätöksessä oli enää vain 1.311 miljardia euroa ja taseessa oli riskialttiita johdannaisia jo 182.065 miljardin euron edestä.

Mikäli näistä johdannaisista jostain syystä esim. 30% osoittautuu arvottomiksi, niin Fortumin oman pääoman korotustarve voi silloin nousta 50.34 miljardiin euroon, josta valtion osuudeksi tulee 51%:n omistusosuudella 25.7 miljardin euron osakepääoman korotustarve.

BILE SANNAN ja ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN lupaama pelastuspaketti on enimmillään suunnilleen 10+2.35 = 12.35 miljardia euroa.

Tämä on vasta puolet, jos BILE SANNAN EINO- niminen VENÄLÄINEN RULETTI sattuu väärälle numerolle eli Suomen kohdalle.

Varmuuden vuoksi tarkistin, riittääkö Solidiuminkaan rahat tässä EINO-nimisen ruletin peluussa.

Solidiumin omistamien osakkeiden markkina-arvo ja sen muutos 30.6.2021 tähän päivään on olut seuraava (milj. euroa, %, milj. euroa):

□ Elisa 783, -7.3% (-62.0)
□ Kemira 42, -79.8% (-167.7)
□ Cargotec 54, -77.3% (-185.5)
□ MetsoOutotec 850, -29.7% (-359.1)
□ Nokia 4 258 +213.3% (+2 899.2)
□ Nokia Tyres 68, -83.7% (-347.4)
□ Outokumpu 82, -81.2% (-354,9)
□ Sampo 4 463, +160.1 (+ 2747.1)
□ SSAB 144, -42.3% (-106.2)
□ StoraEnso 1 707, +23.3% (+322.5)
□ TietoEvry 117, -65.9% (-226.0)
□ Valmet 303, -50.6% (-310.7)
□ Yhteensä 12 875, +42.6% (+3 849.3)

Pahimmassa tapauksessa Fortumin kanssa voidaan joutua realisoimaan koko Solidiumin osakepotti, jolloin tulee taas työttömiä Suomeen, mutta onneksi Solidiumin osakesalkku pyörii vain 12 pysyvän henkilön voimin, joten työttömyyskorvaukset jäävät tältä osin hyvinkin kohtuullisiksi, jos ruletti pyörähtää sopivasti Suomen kohdalle.

Suomessa kaikki poliitikot ovat todenneet, että kysymys on PUTININ aloittamasta Ukrainan sodasta, joka on nostanut sähkön hinnan taivaisiin.

Totuus on kuitenkin aivan toinen.

EU:han on vuonna 1950 perustetun Euroopan hiili- ja terästeollisuuden monopolin jatke, joka on ottanut tavoitteekseen hiilineutraalin EU:n jo mielellään eilen.

Tästä syystä joka ikisessä juhlapuheessa ja kotonakin laatuaikaa vietettäessä on aina muistettava, että fossiilisesta energiasta on päästävä eroon jo mielellään viimeistään vuoteen 2050 mennessä.

Tähän tavoitteeseen päästään, kun lopetetaan kokonaan fossiilisten energialähteiden käyttö ja siirrytään uusiutuvilla energioilla koko EU:n kattavaan sähkötalouteen, jossa EU:n komissio määrää hinnat.

Tällä hetkellä tilanne on se, että EU:n primäärienergian kokonaiskäyttö on 57.72 Exajouluea, josta ns. RENEWABLES energiamuotojen kulutus on 7.41 Exajoulea eli vain 12.8%.

EU:ssa fossiilisia energialähteitä käytetään nykyään kaikkiaan 39.66 Exajoulea eli 68.7% kaikesta primäärienergiasta.

EU:n komissio on päättänyt, että fossiilisista energioista on päästävä mahdollisimman nopeasti eroon ja Suomessa tavoitellaan hiilineutraalia Suomea jo muistaakseni vuonna 2035 eli jo noin 13 vuoden päästä.

Fossiilisista energioista päästään kyllä eroon, kun päästökaupan avulla fossiilisen energia käyttö tehdään kannattamattomaksi, eikä pankitkaan tunnu suhtautuvan positiivisesti fossiilipohjaisiin energiaratkaisuihin enää.

ENERGIAHULLUUS ON SIIS LEVINNYT JO LÄPI KOKO YHTEISKUNNAN.

Aivopesu on siis onnistunut täydellisesti.

EU:ssa on ollut käynnissä jo hyvän aikaa mieletön siirtymä kohti sähköistä yhteiskuntaa.

Kun fossiilienergian tuotanto on haluttu lopettaa poliittisen päätöksenteon kautta, niin EU:n alueelle on luotu pysyvä pula sähköstä, joka tietysti merkitsee sitä, että marginaalisen sähkön hinta saattaa nousta näköjään jo tuhansia prosentteja, eikä tämä olotila tule tulevina vuosina mitenkään muuttumaan, vaikka ensi talvi värjötellään nuotioiden äärellä.

Kaiken lisäksi vielä Saksassa PUTININ ystävät päättivät Suomen Mooseksen konsultoimina sitoa Saksan sähköntuotannon MASSAMURHAAJA PUTIN kaasuputkeen, joka tuntuu koko ajan olevan remontissa.

Jos tässä SANNA MARININ PELAAMASSA EINO-nimisessä VENÄLÄISESSÄ RULETISSA huonosti käy, niin ainakin Solidiumin osakkeet saattaa mennä tulevana talvena ja sen lisäksi voi mennä monta muutakin asiaa, kun konkurssin partaalla keikkuva FORTUMIN taseessa olevat velat olivat jo kesäkuun lopussa peräti 232.669 miljardia euroa, joka on jo 3.8 kertaa suurempi kuin Suomen valtion vuoden 2021 taseessa oleva omaisuuden arvo 61.5 miljardia euroa.

Eikä tuo valtion tasekaan tunnu olevan tasapainossa, kun BILE SANNA on pelannut EINO-nimistä VENÄLÄISTÄ RULETTIA jopa koko kesälomansakin ajan.

Tässäkin ruletissa valtiolle oli kertynyt velkaa vuoden 2021 lopussa jo yhteensä 143.4 miljardia euroa, joiden päälle joudutaan vielä ottamaan nuo FORTUMIN liikenerojen lisävelat ja vakuusrahat.

Ei ole sitten ihme, että Aalto Yliopiston professori Matti Liskikin totesi jo A-studiossa, että Fortumin lainoihin liitetty yli 10%:n riskipreemio on tyypillinen konkurssitapauksissa ja Solidium näyttää jo haluavan siltarahoitukseltaan jopa yli 14% korkoa.

AKM suosittaa pikaista paluuta entiseen turvalliseen ja ennustettavaan fossiili- ja turveaikaan.

Tähän päästään parhaiten, kun VIHREÄT POTKAISTAAN HALLITUKSESTA ULOS parasta mahdollista vauhtia.

VIHERVASSARIT ovat aina olleet väärässä energia-asioissa ja sama koskee myös huoltovarmuutta!!!!

ottoRe: KUULA OMAAN OTSAAN!!!!8.9.2022 10.33
Ei tuule nyt.

Tuuli on nyt tyyntynyt.

Kuten keskitalven kovilla pakkasilla.

Pakkasilla, jotka käynnistävät varavoimalat.

Kaksi niistä piti käynnistää ensimmäisen hallayön jälkeen.

Montakohan niitä muuten on?

Hallaöitä tulee lisää. Pakkasiakin ja kovia. Ne voivat kestää parikin kuukautta putkeen.

Suomi on edelleen arktinen maa ilmastonmuutoksesta huolimatta.

Mitä sähköön tulee niin sitä tuotetaan aina keskimäärin 10 % prosenttia vähemmän kuin kulutetaan.

Energiapolitiikka kokonaisuudessaan on ollut ja on tuuliajolla.

Tuulten ja utopioiden varassa.

Tässä maassa.

Ei riitä, että vihreät potkaistaan ulos hallituksesta. Jokainen vihertävä virkamies pitää heittää pihalle hyväpalkkaisesta virastaan.

Ja pistää poimimaan puolukoita.

Niitä muuten tulee mukavasti...

alan kolmas miesRe: KUULA OMAAN OTSAAN!!!!8.9.2022 21.20
Vihervassarien ILMASTOHYSTERIA on todellakin levinnyt koko Suomen virkamieskuntaan.

Syynä on se, että PETTERI TAALAS on jo pitkään johtanut YK:n Ilmatieteen järjestöä (WMO) Sveitsin virastosta käsin tätä ILMASTOHYSTERIAN saarnamiehen tehtävää.

Vaikka PETTERI on jo moneen kertaan joutunut toppuuttelemaan tätäkin höpötystä, niin tietysti virkamiehet on vain jatkaneet sitä, kun muuten heiltäkin loppuisi nähtävästi raskaat esitelmöintityöt kansainvälisissä konferenssissa.

Sveitsissä muuuten on aina asustellut sellaisia suomalaisia herroja ja rouvia, joille ikään kuin on annettu mandaatti hoitaa Suomenkin asioita, vaikka äänestäjien valtuutusta ei ole ollut.

Fortumin kohdallakin BILE SANNAN kesällä neuvotteleman katastrofaalisen UNIPER sopimuksen jälkeen selvisi, että FORTUMIN ja UNIPERIN nuotteja oli soitellut Veli-Matti Reinikkala, jonka bisnesura käy ilmi alta:

"Veli-Matti Reinikkala is a Finnish businessperson who has been the head of 5 different companies. Mr. Reinikkala holds the position of Chairman for Glaston Oyj and Chairman for ABB Oy. He is also on the board of UPM-Kymmene Oyj, Fortum Oyj and UPM-Kymmene AB.

He previously was Managing Director at Pac Asia Ltd., Head-Process Automation Division at ABB Ltd.

Chairman at ABB Turbo Systems AG, Chief Financial Officer of ABB Industry Oy, Manager for ABB Schweiz AG, Manager-Automation Technologies Division at ABB (China) Ltd. and Manager-Drives & Power Electronics at ABB Automation Management Ltd. (which are all subsidiaries of ABB Ltd.), Chairman at Cramo Oyj and Chief Financial Officer-Packaging Division at Tammerfors Linne och Jern AB. Mr. Reinikkala received an MBA from Aalto University School of Business."

Näistä referensseistä voidaan päätellä, että REINIKKALA on lähinnä automaatioalan miehiä, joten voidaan epäillä, ettei näistä referensseistä ole paljon apua, kun lähdetään koko EUROOPAN energiamarkkoita sormeilemaan Suomen veronmaksajien rahoilla.

Suomessa on totuttu pitämään ruotsalaistaustaista ABB:tä lähes jumalan tapaisena firmana, mutta meillä Suomessa on kyllä hyvässä muistissa myös ABB taustaisen Karvisen seikkailu Stora Enso johtajana.

Ainakin Stora Enson Karvisen aikaisista vuosikertomuksista jopa AKM saattoi lukea, ettei kukaan muu SE:n palveluksessa silloin ollut henkilö tiennyt mitään Karviseen verrattunan metsäteollisuudesta ja siksi Karvinen päätti sulkea lähes kaikki SE:n tehtaat Suomesta ja Kemijärvenkin juuri korjattu sellutehdas myytiin pilkkahintaan Kanadaan.

Varkauden tehtaat Karvinen myös päätti sulkea, mutta kun AKM kävi vierailulla Varkaudessa vähän sulkemisen jälkeen niin voitiin porukalla todeta, että pienellä rahalla sai pelastettua koko tehdaskombinaatin, kun on vähänkään metsäteollisuuden tuntemusta.

Kyllä tässä täytyy suuresti ihmetellä, että FINNGRIDINKIN hallituksessa on jo pitkään istunut kepu-taustainen teurastusalan asiantuntija PÄIVI NERG, joka ei taatusti ainakaan referenssiensä puolesta ymmärrä tuon taivaallista energia-alasta eikä senkään vertaa sähkömarkkinoiden johdannaismarkknoista tai vihon viimeisestä poliittisesta päästökaupasta.

Sähkön, bensan, dieselin ja kaukolämmön ostajat nämä asiat kuitenkin ymmärtää erittäin hyvin, kun katsoo kulloisiakin sähkö- ja muita energialaskuja, joissa suurin osa on nykyään jo erilaisia HAITTAVEROJA.

Vertailun vuoksi voin todeta, että omasta metsästä tehdyissä takka- tai saunapuissa veron osuus rajoittuu moottorisahan bensaveroon, joka kuutiota kohden lienee muutaman sentin luokassa.

Tosiasia on, että takka- ja saunapuita voi tehdä ilman moottorisahaakin, jolloin vero siltäkin osin jää kokonaan pois.

Ylisähköistetty yhteiskunta on luonnon ja ihmiskunnan pahin mahdollinen vihollinen.

ottoRe: KUULA OMAAN OTSAAN!!!!8.9.2022 21.35
Taalaksen puheissa on järkeä - ainakin siteeksi.

Sitä vastoin Markku Ollikaisen työntyessä kuvaruutuun alkaa vatsani velloa.

Minulla ei ole heikko vatsa...

Siinä on Suomen kallein mies.

Näillä ilmastopaneeleilla ei ole takanaan ensimmäistäkään omaa tutkijaa eikä tutkimusta.

Nämä paneelit valikoivat sopivia tutkimustuloksia ideologiaansa tukemaan.

Maapallon ilmasto, kuten kaikki muukin, on jatkuvan muutoksen kohteena.

Ainoa varma asia tulevasta, mistä tahansa, on muutos.

Se, miten ihmisen toiminta vaikuttaa muutokseen on sitten toinen asia.

Kokonaan toinen.

Nyt jos koskaan tarvitaan eksaktia, kovaa tutkimustoimintaa.

Siis, tutkimusta missä ei ensin määritellä haluttua tulosta vaan haetaan totuutta.

Totuutta tutkimuksen kohteena olevasta asiasta.

Muutoin ihmiskunnan edessä on ennennäkemätön katastrofi - katastrofi, joka on itse aiheutettu.

Sähkön hinnan raju heilahtelu viime viikkoina on osa tätä tautia.

Energiapula johtaa pulaan jokapäiväisestä leivästä.

Eikä pelkästään leivästä vaan lämmöstä.

Vilu ja nälkä ovat jo ovella...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: