Keskustelu

alan kolmas miesSUOMI SIIRTYY 10 PIIRUA OIKEALLE!!!12.9.2022 4.01
Ruotsissa on saatu jo tarpeeksi sosialistimenosta.

Sossulinnake murtui, kun PUTIN käynnisti Ukrainan sodan ja sossujen MAAN ÄITI Andersson joutui johdattelemaan Ruotsinkin NATOn siipien suojaan.

NATO päätöksen jälkeen Ruotsissakin siis pudotettiin SOSSUNAAMARIT pois päältä ja virta vei heti 10 piirua oikealle.

Suomessa on jo kokeiltu, että PERSUT sopii hyvin oikeistolaiseen hallitukseen, joten Suomessa ei hallituksen muodostuksessa rima jää väpäjämään.

BILE SANNAN mokailut mm. Fortumin ja Koronan kanssa ovat olleet historiallisen suuret, joten niitä ei voida antaa anteeksi, vaikka BILE SANNA itkisi virheitään tuleviin vaaleihin asti.

Viimeinen pisara on se, että BILE SANNA RUISROCKISTA lähetti Saksan pääministerille salatun tekstiviestin kuin konsanaan hiprakassa ollut teinityttö, vaikka piti vakavasti puhua siitä, miten FORTUMIN yli 230 miljardin euron velat järjestellään.

Ei ruollaisia velkoja yhdellä tekstiviestillä, jossa ilmoitetaan, että BILE SANNAN täysi tuki on TYTTI TUPPURAISELLA, voida ratkaista.

AKM:n käsityksen mukaan BILE SANNAN aviomieskin on ollut sarjayrittäjä, mutta hänenkin valtiolta lainatut rahat ovat jo menneet, niin mitä takuita BILE SANNA voi FORTUMILLE, UNIPERILLE tai SAKSALLEKIN antaa???

Hiprakassa ollut BILE SANNA varmaan luuli, että Suomen valtiolle tuleva lasku on vain 230 euroa ja siksi BILE SANNA ilmeisesti tekstiviestitti lyhyesti Olafille, että lähetä vain lasku meille, kyllä me se hoidellaan heti RUISROCKIN jälkeisenä aamuna.

Välikysymykset taitaa olla jo BILE SANALLE luonnosteltuina.

Kun NATO asia on jo pulkassa, niin nythän voitaisiin hyvin järjestää jo ennenaikaiset vaalit.

On turha laittaa FORTUMIN ja UNIPERIN pesän selvitystä uuden hallituksen niskaan.

Se selvittäköön asiat, joka on asiat sotkenutkin!!!

Ruotsissa ei vaaleihin mentäessä tällaista FORTUMIN kaltaista energiakatastrofia edes ollut, kun sikäläinen energiayhtiö VATTENFALLKIN on täysin velaton yhtiö.

Kun taas meillä valtionyhtiö FORTUMissa ei ole mitään muuta kuin velkaa ja täysin arvaamattomia johdannaisia!!!!

alan kolmas miesRe: SUOMI SIIRTYY 10 PIIRUA OIKEALLE!!!6.10.2022 18.44
Erittäin hyvin uutisia taas puolueiden kannatuksesta.

ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN EPÄONNISTUNUT KANSANTALOUDEN KAKUN KASVATTAMINEN JOHTAA KÄRVENTYNEESEEN PANNUKAKKUUN!!!

VAALIT on 6 kuukauden päästä ja ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN TAIKINASTA PUUTTUU KOKONAAN JUURI.

ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ ON KIELTÄMÄTTÄ HYVÄ LAUSUJA, mutta asiassa se ei auta nyt, kun ei mitään LAUSUTTAVAA.

KAIKKI MUUT ON JO HEITTÄNEET SOTE- JA NATO NAAMARIT POIS, mutta ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ VAIN VAELTAA KEPU NAAMARIT PÄÄLLÄ VARJOJEN MAILLA.

Kannatusta KEPULLA on enää korkeintaan 10% ja vaalipäivänä varmaan 5%!!!!

FORTUMINKIN KOHDALLA TERRA SIPILÄN "VALTION TASEET TUOTTAMAAN OHJELMAN" INNOSTAMINA UNIPERIN PÄÄTTÖMISSÄ JÄRJESTELYISSÄ KEPULOISET PUHUU NYT VAIN RISUPAKETEISTA, kun pitäisi puhua menetetyistä FORTUM UNIPERIN aiemmin omistamien RUOTSISSA olevien YDIN- ja VESIVOIMALOIDEN KASSAVIRROSTA.

Ja tietysti myös tapetuista TURVETUOTTAJISTA!!!

UNIPERHAN omistaa Ruotsissa osuudet viidestä ydinreaktorista, joiden sähkökapasiteetti on 2 381 MW ja sen päälle vielä vesivoimaa 1 771 MW.

Olkiluoto #3:n 1600 MW on on vain "pikkuvoimala" näihin menetyksiin verrattuna.

Näiden menetettyjen voimalaoiden yhteinen kumulatiivinen kassavirta 40 vuoden ajalta voi hyvin olla 32 miljardia euron luokkaa.

BILE SANNAN ja ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN YHTEISEN HALLITUKSEN PÄÄTÖKSELLÄ NÄMÄKIN VOIMALAT annettiin käytännössä ilmaiseksi Saksan valtiolle.

Vastaava "YMPÄRISTÖTEKO" tehtiin, kun PETSAMO ja KARJALA luovutettiin laittomasti NEUVOSTOLIITOLLE Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947.

ÄÄNESTÄ VAIN KEPUA, niin tiedät, että SINUNKIN MAAT viedään joko MOOTTORIKELKKAREITEIKSI tai VENÄLÄISTEN DESANTTIEN RETKEILYKÄYTTÖÖN.

alan kolmas miesRe: SUOMI SIIRTYY 10 PIIRUA OIKEALLE!!!6.10.2022 23.02
Erittäin hyvin uutisia taas puolueiden kannatuksesta.

ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN EPÄONNISTUNUT KANSANTALOUDEN KAKUN KASVATTAMINEN JOHTAA KÄRVENTYNEESEEN JA POHJAAN PALANEESEEN PANNUKAKKUUN!!!

VAALIT on 6 kuukauden päästä ja ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN TAIKINASTA PUUTTUU KOKONAAN JUURI.

ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ ON KIELTÄMÄTTÄ HYVÄ LAUSUJA, mutta asiassa se ei auta nyt, kun ei ole enää mitään LAUSUTTAVAA.

KAIKKI MUUT ON JO HEITTÄNEET SOTE- JA NATO NAAMARIT POIS, mutta ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ VAIN VAELTAA KEPU NAAMARIT PÄÄLLÄ VARJOJEN MAILLA.

Kannatusta KEPULLA on enää korkeintaan 10% ja vaalipäivänä varmaan vain 5%!!!!

FORTUMINKIN KOHDALLA TERRA SIPILÄN "VALTION TASEET TUOTTAMAAN OHJELMAN" INNOSTAMINA UNIPERIN PÄÄTTÖMISSÄ JÄRJESTELYISSÄ KEPULOISET PUHUU NYT VAIN RISUPAKETEISTA, kun pitäisi puhua menetetyistä FORTUM UNIPERIN aiemmin omistamien RUOTSISSA olevien YDIN- ja VESIVOIMALOIDEN KASSAVIRROSTA.

Ja tietysti myös tapetuista TURVETUOTTAJISTA!!!

UNIPERHAN omistaa Ruotsissa osuudet viidestä ydinreaktorista, joiden sähkökapasiteetti on 2 381 MW ja sen päälle vielä vesivoimaa 1 771 MW.

Olkiluoto #3:n 1600 MW on on vain "pikkuvoimala" näihin menetyksiin verrattuna.

Näiden menetettyjen voimalaoiden yhteinen kumulatiivinen kassavirta 40 vuoden ajalta voi hyvin olla 32 miljardia euron luokkaa.

BILE SANNAN ja ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN YHTEISEN HALLITUKSEN PÄÄTÖKSELLÄ NÄMÄKIN VOIMALAT annettiin käytännössä ilmaiseksi Saksan valtiolle.

Nyt tyhmimmät ehdottaa vielä sitä, että voimalat voisi ostaa nyt takaisin Saksalta jo toiseen kertaan.

Kuinka on mahdollista, että tällaiset TUMPELOT on valittu Suomen hallitukseen ja heille on vaapaaehtoisesti vielä annettu suomalaisten verotusoikeuskin???

Vastaava "YMPÄRISTÖTEKO" tehtiin, kun PETSAMO ja KARJALA luovutettiin laittomasti NEUVOSTOLIITOLLE Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947.

ÄÄNESTÄ VAIN KEPUA, niin tiedät, että SINUNKIN MAAT viedään joko MOOTTORIKELKKAREITEIKSI tai VENÄLÄISTEN DESANTTIEN RETKEILYKÄYTTÖÖN.

piedroRe: SUOMI SIIRTYY 10 PIIRUA OIKEALLE!!!9.10.2022 21.26
Taisi kokonaan unohtua, että tämä "bileSanna" hoiteli Ruotsin demarit Natoo:n! Ei olisi onnistunut Petteri Orpolta.
En muutenkaan ymmärrä yksilöön käyvää arvostelua ja kun ei kyse edes ole politiikasta, vaan jostain "biletyksestä", joka on jokaisen henkilön yksityisasia. Ei johtavan poliitikon tarvitse mikään nunna olla!
Kohta ei kukaan järkevä ihminen viitsi lähteä politiikkaan, kun tulee paskaa niskaan oikein urakalla. Ehkä olemmekin sitten ansainneet huonosti kouluttautuneen lauman hoitelemaan maan asioita.

alan kolmas miesRe: SUOMI SIIRTYY 10 PIIRUA OIKEALLE!!!11.10.2022
Ei BILE SANNA ketään NATOON ole vienyt.

PUTLER SUOMEN NATOON on vienyt, kun vihdoin ns. AIKUISET joutuivat vellit housuissa ottamaan NATO naamarit naamoiltaan PUTLERin käynnistettyän UKRAINAN SODAN.

PUTLERIN käynnistämän sodan johdosta jopa FAKE NEWS MEDIAN gallupeissa todettiin, että nyt on hätä kysymyksessä.

BILE SANNA on kyllä reagoinut KORONAAN ja FORTUMIIN sekä CLIMATE CHANGEEN esimerkillisti ja siksi SUOMALAISET ovatkin nyt kurkkuaan myöten KUSESSA energialaskujensa vuoksi.

BILE SANNA on PUNAMULTA HALLITUKSEN SITKEÄ PUOLUSTAJA, joka haluaa määrätä, mitä ihmiset saa ajatella ja tehdä.

BILE SANNALLA on noussut OMA IMAGO HATTUUN ja SANNA on alkanut luulla, että leukoja vetämällä hänestäkin tulee vakavasti otettava VALTIONAINEN.

Toistaiseksi BILE SANNA ei ole pystynyt hallituskautensa aikana ainoaankaan Suomen kansantaloutta tervehdyttävään toimeen, vaikka valtion keräämiä verovaroja ja lainoja on syydetty BILE SANNAN hallituksen toimesta kuntiin aikavälillä 2019-2022 yhteensä 77.128 miljardia euroa.

Kaiken lisäksi BILE SANNA on vielä lähtenyt neuvomaan jopa suurimpien metsäyritysten johtoa taloudenpidossa, vaikka valtion taseessa valtiolla oli omaisuutta vuoden 2021 lopussa vain 61.5 miljardia euroa, kun taas valtiolla oli velkoja kaikkiaan peräti 143.4 miljardia euroa.

Tällainen taloudenpito yksityisellä puolella veisi yritysjohdon jo varmaan tiilenpäitä lukemaan, mutta BILE SANNA vain jatkaa tanssimistaan, eikä FAKE NEWS MEDIA puutu tanssiin, koska halutaan luoda mielikuva, että Suomi on maailman onnellisin ja vapaamielisin maa, jossa VALTIOLAIVAN kapteeniksi vaaditaan ainostaan SDP:n jäsenkirja ja parin vuoden pätkätyöt S-Marketin asiakaspalvelutehtävissä.

alan kolmas miesRe: SUOMI SIIRTYY 10 PIIRUA OIKEALLE!!!17.10.2022 1.42
FAKE NEWS HESARI TAAS "SIVEYSPOLIISINA".

HESARIN toimittajat on haastettu käräjille turvallisuustietojen paljastamisesta, mutta päätoimittaja KAIUS NIEMI jätettiin tietysti syyttämättä, koska KAIUS oli taannoin tehnyt kaikkensa MOLLATAKSEEN DONALD J. TRUMPIA, kun TRUMP vuonna 2018 osallistui UNILUKKARIN järjestämään neuvotteluun PUTLERIN kanssa.

Tuolloin FAKE NEWS KAIUS puhui suureen ääneen vapaasta sanasta ja oli ilmeisesti jo ÄIDIN MAIDOSSA IMENYT itseensä, että Amerikan Presidentinvaaleissa vuonna 2016 tapahtui amerikkalaisten FAKE NEWS TIEDOTTAJIEN ja paikallisten demokraattien mukaan ns. RUSSIAN COLLUSION, jonka avulla Amerikkaan muka valittiin virheellisesti maan ehkä kaikkien aikojen parhain PRESIDENTTI.

Nyttemmin jo amerikkalaiset FAKE NEWS MEDIATKIN ovat joutuneet tunnustamaan, että RUSSIAN COLLUSION oli korruptoituneen FBI:n ja paikallisten demokraattien ja liberaalien globalistien rahoittama TRUMPIN PARJAUSKAMPANJA, kun TRUMP oli luvannut kuivattaa WASHINGTONIN LAAJAMITTAISEN POLIITIKKOJEN KORRUPTIOSUON, joka oli kasvanut ennen näkemättömiin mittoihin kansalaistaistelija OBAMAN ja SENIILIN BIDENIN aikana FAKE NEWS MEDIAN avustuksella.

FAKE NEWS HESARI Suomen keskeisenä yksityisenä mediayhtiönä on ollut ULJAS SOIHDUNKANTAJA, joka kaikin mahdollisin tavoin on pyrkinyt vaikuttamaan Suomen poliittiseen ilmastoon ja on tietenkin ollut myös kaikken kiihkein globalistien ja EURO AKTIVISTIEN ajaman ILMASTOMUUTOKSEN, GREEN NEW DEALIN, LUONTOKADON, KORONA HYSTERIAN, NATO-OPTION ja KAIKKIEN MUIDENKIN MEGALOMAANISTEN HANKKEIDEN YLLÄPITÄJÄ.

Kyseiset globalistien MEGALOMAANISET HANKKEET ovat kuitenkin upottaneet koko pienen ja syrjäisen Suomen kansantalouden upottavaan SUOHON, jonka seurauksena suuri osa kansasta on taas menettänyt kaiken omaisuutensa 1990-luvun laman tapaan ja iso osa kansasta on ajautunut PYSYVÄSTI TYÖTTÖMÄKSI JA MIELENTERVEYSPOTILAIKSI ilman toivoakaan TERAPIAPALVELUISTA.

Vastuuton energiapolitiikka on ollut se keskeinen ase, jolla tavallista suomalaista kuluttajaa on lyöty päähän.

Ympäri maata tämäkin on näkynyt esim. perinteisten asuntojen arvojen romahtamisena, kun etenkin maaseudulta ikääntyvän väestön on ollut pakko siirtyä kasvukeskuksiin mm. palvelujen alasajon seurauksena ja myös siksi, että asuntojenkin modernisointi tai korjaaminen on pankkien toimesta tehty mahdottomaksi heikkojen vakuusarvojen vuoksi.

FAKE NEWS HESARI on ollut myös yksi keskeisistä MEDIOISTA, joka ollut luomassa BILE SANNASTA kansainvälistä IKONIA, vaikka maan asiat ovat menneet BILE SANNAN johdolla kohti täydellistä kaaosta.

VALTAMEDIOISSA KUTEN HESARISSA JA YLE:n toimesta on jatkuvasti syötetty VALE UUTISTA, että Suomen kansantalous on kehittynyt erinomaisen hyvin, kun BILE SANNAN aikana Suomen nimellisen BKT:n kumukatiivien kasvu on ollut vain 3%:n luokkaa, kun taas samaan aikaan elinkustannukset ovat nouseet yli kaksinkertaista vauhtia. Hyvinvointi on siis koko ajan vähentynyt.

FAKE NEWS HESARI näyttää nyt herkistyneen sopivasti ennen tulevia eduskuntavaaleja, kun DEMAREIDEN kannatus on laskussa ja FAKE NEWS IKONIN FORTUMIN katastrofaaliset UNIPER SEIKKALUT ovat selvästi palauttamassa IKONISEN BILE SANNAN tavallisten kuolevaisten joukoon.

Toistaiseksi kukaan ei ole oikeasti edes pyrkinyt selvittämään sitäkään, millainen kansantaloudellinen vahinkokin BILE SANNAN Ruisrockin aikaisista mahdollisesti jopa ns. "I was feeling no pain" tilassa lähetetty tekstiviesti aiheutti Suomen veronmaksajille.

NYT HESARI on lähtenyt taloustoimittaja Teemu Muhosen ja FAKE NEWS KAIUKSEN toimesta maalittamaan ETLAN toimitusjohtaja AKI KANGASHARJUA, kun KANGASHARJU on uskaltanut arvotella BILE SANNAN hallituksen lausuntoja EKP:n ajamasta itsenäisestä rahapolitiikasta (kts. alla):

Aki Kangasharju
@AkiKangasharju
Maan suurin lehti jatkaa kiusaamistani kolmatta päivää. Vielä sunnuntainkin lehti vääristelee, vaikka kerroin heidän toimittajalleen asioiden oikean tolan jo perjantaina. Miten menee niin kuin omasta mielestä ⁦
@hsfi
@MuhonenTeemu
⁩ ⁦@KaiusNiemi
⁩ ?

On käsittämätöntä, että FAKE NEWS HESARI näyttää nyt ottaneen AKI KANGASHARJUNKIN TIKUN NOKKAAN siten, että AKI on joutunut jopa julkisesti pyytämään anteeksi, että on Amchamin järjestetyssä tilaisuudessa rohjennut ottaa kantaa hallituksen noudattamaan talouspolitiikkaan, jonka tunnusmerkkejä ovat jo koko hallituskauden ja pitempäänkin olleet tuhoisan stagflaation tunnusmerkit eli korkea työttömyys, hidas reaalinen kasvu ja kiihtyvä maailman ennätysvauhtia laukkaava inflaatio.

Stagflaation vaaroista on jopa SP:n KIVIHIILI ja NIKKELI OLLIKIN käynyt äskettäin luennoimassa Washingtonissa CITIGROUPIN järjestämässä tilaisuudessa.

Alkaa olla korkea aika sillekin, että myös HESARI alkaisi todella selvittää, niitä talouspoliittisia linjauksia, joita Suomessakin on esitetty mm. inflaation osalta.

Käytännössähän suomalaisille on koko EU:ssa olon ajan virallisesti selitetty, ettei meillä ole tietoakaan inflaatiosta, vaikka asuntojen hinnat ja asumiskustannukset ovat etenkin pääkaupunkiseudulla ja maaseudullakin nousseet aivan tähtitieteellisiin mittoihin.

Palkansaajien keskimääräinen kuukausiansio näyttää Tilastokekuksen tietojen mukaan nouseen seuraavasti:

□ kaikkien palkansaajien keskiansio
Q1/2000 2009 euroa/kk

□ kaikkien palkansaajien keskiansio
Q3/2022 3 794 euroa/kk

Kun ottaa huomioon alla esitetyn valtion tuloveron korkean progression:

□ 18 600-27 900 euroa/a: 6.0%
□ 27 900-45 900 euroa/a: 17.25%
□ 45 900-80 500 euroa/a: 21.25%

Niin voidaan arvioida, että vuonna 2000 palkansaajalla jäi verojen jälkeen käteen
suunnilleen 23 605 euroa/a ja vuonna 2022 sama palkansaaja sai käteensä suunnilleen 37 347 euroa, jolloin nettopalkka kasvoi nimellisesti vain 58%:lla.

Kun samaan aikaan BKT kasvoi nimellisesti n. 81%:lla, niin jo alhaisen keskiluokkaisen palkannauttijan elintaso näyttää vain laskeneen kovaa vauhtia.

Kun tähän vielä lisätään esim. asumis- ja autoilukustannusten nousu sekä lainarahalla kansalaislle pakkosyötetty sähköautoilu, niin ei tässä kovin suurta kristallipalloa tarvita, kun tietää mitä kohti ollaan menossa.

Tästä menosta ei voi syyttää PUTLERIA, vaikka lähes kaikesta muusta häntä kyllä voi syyttää.

Kysymys on itse rakennetusta pahoinvointiyhteiskunnasta!!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: