Keskustelu

valeinsinööriMiten laajakaistan hankinnassa säästetään12.12.2014 14.11
Tietoviikko kertoo, että Kuusamo säästää 10 milj. euroa, kun satsaa mobiilitekniikkaan ja hylkää valokuituverkon rakentamisen lähes joka torppaan.
Paljonko Juankoski säästää, jos hyppäämme Kangasperkon laajakaistapuhalluksesta yhdessä Kaavin kanssa? Satsataan operaattorien kanssa mobiiliverkkoon.
Voisivatko Hemppa ja Veksi selvittää?
Säästön voi vähentää ensi vuoden kuluista. Ehkä 200-400.000,-.
Näin lähtisi yksi korruption lapsi Juankoskelta.

PVRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään12.12.2014 16.26
Moro,
ja tässä uutinen:"Hallituksen Laajakaista 2015 -hankkeen tavoitteena oli rakentaa kaikille suomalaisille 100 megan laajakaistayhteys. Pääasiassa kunnissa tätä on toteutettu valokuituverkkona.

"Miksi me yritämme rakentaa langallisen verkon haja-asutusalueille? Suomessa tehtiin hölmö ratkaisu", sanoo Kuusamon kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Halosen mielestä kuitu ei ole huono idea taajamissa. Mutta harvaan asutun kunnan reuna-alueille sen rakentaminen tulee huomattavan kalliiksi verrattuna nopeaan mobiiliverkkoon.

"Kuitu tavoittaa 60-70 prosenttia kunnan asukkaista. Ne viimeiset asiakkaat maksavat miljoonia."

Lisäksi kuituverkon rakentava kunta päätyy toimimaan välillisesti verkko-operaattorina.

Kuituverkon rakentaminen olisi maksanut kunnan laskelman mukaan 10-20 miljoonaa euroa laajuudesta riippuen. Arvio tehtiin naapurikuntien projektien pohjalta.

Halonen sanoo Kuusamon valinneen toisen reitin. Kunta pani verkkopalveluiden kehittämiseen 1,5 miljoonaa euroa, mutta jätti verkon rakentamisen kokonaan operaattoriyhtiöille.

Elisa rakensi 4g-verkon kunnan alueelle vuodessa,mikä oli kuiturakentamista huomattavasti nopeampaa. Yhtiön mukaan Kuusamossa on väkilukuun suhteutettuna 15 prosenttia enemmän 4g-liikennettä. Elisan lte-verkossa on ympäri vuorokauden vähintään 100 käyttäjää Kuusamossa ja 5700 Helsingissä.

Mobiiliverkon valitsemisessa osuutensa oli myös turismilla ja loma-asumisella. Kuntalaisten lisäksi mobiiliverkko palvelee mökkeilijöiden tarpeita, kun jokaiselle tuvalle ei tarvitse vetää kaapeleita.

Ensi kesänä Kuusamossa on tavoitteena antaa mökkirakentajille lupapäätökset yhdessä päivässä verkossa. "

Myös erittäin tärkeä uutinen oli - Tekniikka ja talous-lehdessä. jossa asiantuntijat kertoivat että ohjattu 5g- antennit päihittää valokuidun tiedon siirrossa. Uusi 5g- verkko ja antennit ovat yleisesti käytössä viimeistään vuonna 2018-20.

-----------------

Pena T.Re: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään12.12.2014 21.01
Vapaa Juankoski esitti mobiiliverkkoa kiinteän sijaan. Kaukonäköisinä osasimme laskea lopputuloksen, ja totesimme tekniikan kehityksen suunnan jo alkuvaiheessa. Maalaisjärki riitti.
Miksi meitä ei uskota, vaan poltetaan ilmeisesti kohta Juankosken jäljelle jääneet talotkin?

eräsRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään12.12.2014 21.08
Olisiko ainoa virhe.
.Keski-euroopassa paljon "ilmaisia"verkkoja.Onkohan meillä esteenä tuo surkuhupaisa Sonera,

alan miesRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään12.12.2014 21.37
Siellä päinhän on kiihkomielisiä reservin upseereja. Ihmettelen kun kukaan ei puolusta kaapeleita radioyhteyksien sijaan. Kyllä tykistön ja viestin upseerit muistavat, miten 1960-luvulla piti aina tehdä nopeasti tuliasemakytkentä parikaapeleilla, jos niitä sattui olemaan. Ilmassa kulkevaa tietoa on niin helppo häiritä.

Olisikohan niin, että valtion valokaapeliavustuksetkin perustuvat osaltaan tähän, mutta sitä ei kerrota. Putinillakin on varmaan jo lasertykit, joita USA juuri esitteli.

UpseeriRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään12.12.2014 23.28
Sodan aikana valokaapeli on erittäin helppo tuhota , varsinkin niiden herkät vastaanottimet. Normi kaapeli on aivan eri juttu.

alan miesRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään13.12.2014 23.29
Kybersodankäynnissä on kaikki mahdollista, mutta on kysymys siitä, mikä on helpompaa. Ilmassa kulkevan tiedon häirinnän lisäksi on helppoa napata kaikki tieto, mikä siellä kulkee:


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/supo-valetukiasemia-voi-ostaa-pimeilta-markkinoilta/4608246

alan kolmas miesRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään14.12.2014 0.19
alan mies näyttää jämähtäneen 1960-luvulle. Ihmettelen tätä, koska pidän alan miestä viisaana miehenä.

alan mies on viestintäupseeri ja saanut koulutusta Oulussa Vesitorninmäellä ja Haminassa. Minäkin sain siellä koultutusta ja muistan, että eräänkin kerran vedettiin nuo kaapelit Oulussa Vesitorninmäellä maastoon ja TYKOstä alkoi kuulua asiaan kuulumatonta vietintää.

Muistelen, että sanottiin sen olevan "induktoitunutta" viestintää. Koska en ole vietintäalan erikoisasiantuntija, kysyisinkin alan mieheltä, onko tällainen mahdollista?

Koska olin kuitenkin tulenjohtaja, niin havaitsin jo silloin, että normaalisti tulenjohtoryhmän jäsenet eivät jaksaneet jotoksilla kantaa raskasta lyijyakuilla varustettua TYKOa selässään. Hiihtoretkillä tämä tuli ilmeisen selväksi.

Minusta oli väärin, että tulenjohtaja joutui kantamaan selässän kaikki tulenjohtoryhmän rensselit. Onneksi minulla oli silloin hyvä kunto. Siksi jo silloin aloin kannattaa modernimpaa ja mobiilia tiedonvälitystä.

Muutkin kuin minä ovat huomanneet, että kevyt kommunikaattori on parempi kuin 50 kilon TYKO lyijyakuilla.

Suomalaiset ovat aina olleet kärkijoukkoa, kun on ratkaistu viestinnäsä salakoodeja sun muita.

Kuitenkin se, että Erkki the Redin Ulkoministeriötä on massiivisesti salakuunneltu jo vuosikymmeniaä ja Tartsakin on saanut Putinilta kissan "hyvän tahdon" eleenä lahjaksi herättää kysymyksiä: onko esim. lahjoitetun kissan mahassa mikrofoni?

Tartsan ofiisissahan kepujen luottotiedottoja Manninenkin pani faxilla menemään kaikki valtiosalaisuudet suoraan kepun päämajaan Anneli Jäätteenmäellekin.

Minulle on syntynyt käsitys, että suomalainen tiedustelutoiminta on rappeutunut, vaiikka perjantaina juttelin erään tiedustelupseerin kanssa, joko tuntui olevan täysin luottavainen tiedustelumme tasoon.

Tunnen erään toisenkin tiedusteluupseerin, joka on hyvin salaperäinen, mutta silti uskon, että meillä on tässäkin sektorissa huomattavasti parantamisen varaa. Yksinomaan Jari Aarnion tapaus osoittaa, että ollan tiedustelussa jo kaukana maailman kärjestä.

Minä kyllä epäilen, että meillä ei ole kaikki tiedusteluasiat ihan kunnossa, mutta kaapeli ei taida olla se oikea ratkaisu.

valekonsulttiRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään15.12.2014 8.30
Säästö, joka tulee valokuituhulluudesta luopumalla, riittää maksamaan Säyneisen koulun "ylimääräiset" kulut ja muutakin.
Keskustan Keittiön sulkeminen tuo kerralla tavoitellut säästöt.
Siitä se lähtee, kuten osaajat ovat neuvoneet ilmaiseksi.
Viisas taloudenpito on paras vetovoimatekijä kunnalle,

5G on jo nurkan takanaRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään15.12.2014 21.23
Unohtakaa 4G ja valokuitu...

mobiiliRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään2.2.2015 16.53
Muualla ajatellaan järjellä mutta Juankoskella se ei ole sallittua, eletään kuin pellossa ja yritetään velkaantua mahdollisimman paljon.

http://yle.fi/uutiset/posion_laajakaistaverkko_jaa_kutomatta/7776655

Melko kallistaRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään2.2.2015 17.13
Se on totta jossakin järki voittaa, mutta Juankoski teki pelkästään lähes 400.000 euron lahjoituksen valokuitu hankkeeseen.
Minulla ei ole ainakaan tietoa sen enemmän liittymishalukaita ole ollut Juankoskella kuin puuhamiehet.
Pikapäättäjänä toiminut entinen valtuuston puheenjohtaja. Pajuvitsamies sekä ja autoilua harrastava Viitaniemen yrittäjä.
Siinä ne minuun tiedossa olevat halukkaat ovat olleet. Joten melko kallista sanoisinko, kun lahjoitus oli tuota luokkaa.
Harmillista etteivät nuo halukkaat eivät ole edes ainuttakaan kuitulangan pätkää tonteillaan nähneet. Jotenkin tuntuu, että tästä valokuitu hankkeesta Juankoskelle ei tullut muuta kuin se, että rahat meni kuin kankkulan kaivoon. Mutta pieni summa tuo lahjoitus oli oikean pahvitehdas puhalluksen rinnalla.

ohikulkijaRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään10.2.2015 11.08
Todella järkevää toimintaa kunnan kannalta " Kunta pani verkkopalveluiden kehittämiseen 1,5 miljoonaa euroa, mutta jätti verkon rakentamisen kokonaan operaattoriyhtiöille."
On se hyvä että kunnalla vara tukea operaattoreiden kaupallista toimintaa edelleenkin :) ja kohtahan se 5g on tulossa niin siihenkin sitten tuke muutama miljoona taas lisää. 6g varmaankin tulossa vielä.

Tosiasiahan on, että nuo 4g ym pohjautuvat täysin kuituverkkoon, oltava valokuitu tukiasemalle. 5g verkossa suurilla nopeuksilla tukiasema tarvitaan jokaiseen huoneeseen missä halutaan sitä käyttää eli peittoalue tosi pieni. (Ja valokuitua ei "muka" tarvita jokaiseen mökkiin, turha investointiko...) Ja millä se tieto liikkuu siitä tukiasemasta eteenpäin ? Viisaat sanoo edelleen että vain valokuidulla, ei ole muuta tekniikkaa tiedossa. (Telepatia varmaankin vaihtoehto..)
Kannattaa tosiaan uskoa langattomiin, valokuitua ei tarvita mihinkään

Jos ei asioista tiedä niin aika turhanpäiväisiä keskusteluja nämä täällä näköjään.

Harmittavaa Juankoskelaisille jos valokuitua ei tule vaikka siitä maksettu, siitä samaa mieltä.

GunnarRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään10.2.2015 11.58
Ohikulkija on näköjään kulkenut myös järjen ohi, sillä Juankoski antoi kunnalliselle operaattorille valokuitua varten satoja tuhansia, mutta verkkoa ei rakenneta tänne. Myöskään Kuopio ei tue Savon Kuituverkkoa, joten kun asiakkaita ei ole, niin miksi lankaakaan. Ainoastaan kaupunginjohtaja sai hallituspaikan ja juankoskelaiset menettivät puoli miljoonaa euroa.

valekonsulttiRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään16.2.2015 11.01
Osaajien porukka esitti julkisuudessa ensi toimenpiteeksi mahdollisten tilaajien selvittämisen, jos hintatarjous on se 1-5.000,- sen mukaan, miten kaukana runkoverkon liittymäpisteestä ollaan. Kuukausimaksuksi kerrottiin 54,- - 90,- välitysnopeuden mukaan.
Kerroimme, että näillä hinnoilla, jotka yritettiin salata mahdollisimman hyvin, Juankosken kunnasta ei löydy kuin 10-20 tilaajaa. Näinhän se on, kun 10-20 euron kk-maksulla saa jo 4G-yhteyden ilman liittymismaksuja ja mobiilina. Näitä Juankoskella ja Muuruvedellä on varmaankin jo satoja.
Tässä järjen käyttö olisi tuonut kuntalaisille selvää voittoa. Samaa järkeä olisi voitu markkinoida muillekin kunnille, ja maineemme Pohjois-Savon pöljimpänä kylänä olisi heikentynyt. Kuopiohan hautaa tällaiset hankkeet ensimmäiseksi.

reviisoriRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään16.2.2015 11.10
Miten selitetään kunnan rooli pahvitehtailijana, järeän tukin sahaajana, terminaaliyrittäjänä, laajakaistaoperaattorina, lämpölaitosyrittäjänä, kiinteistöhaina ym.?
Kuntalaiset vaativat selityksiä kunnan johdolta.
Miten olisi, Veijo ja Heimo, jospa valottaisitte salaisuuden verhoa. Nyt kaikki näyttää menevän päin

poliittinen tarkkailijaRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään16.2.2015 15.20
Kunnan laajaa roolia pahvitehtailijana ja muuna yrittäjänä kunnan perustehtävien piriin kuulumattomilla alueilla ei voi selittää mitenkään.

Kysymys on jyrkästi kuntalain vastaisesta toiminnasta ja laitonta tomintaa on ulotettu jopa Hankoon asti.

Viime vaaleissa Veijolle annettiin 92 ääntä ja Heimolle 90 ääntä. Kaikkiaan hyväksyttyjä ääniä oli 2 389. Herrojen yhteenläskettu ääniosuus on vain 7.6%.

Pienillä lihaksilla herrat pullistelee ja tekee harkitsemattomia ja vielä salattuja päätöksiä.

Äänestysnumeron lisäksi olisi ollut hyvä tarkistaa myös herrojen ÄO.

Tähän astinen toiminta ei näytä täysjärkiseltä.

On demuissa viisastakin sakkia. Demujen Antti Rinteen vaimo sentään kuuluu olevan peräti Mensan jäsen ja harrastuksena on autojen duunailu. Antti ja vaimo ovat kovia saunomaan.

hurraa!Re: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään16.2.2015 16.44
Toista se oli näiden äänikunkaiden kanssa!

Pentti Tolvanen 8
Antti-Pekka Hakkarainen 10
Martti Pohjolainen 12
Pekka Hyvärinen 12
Anna Kainulainen 12

lahjomatonRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään16.2.2015 17.02
Ketkä olivat ainoita, jotka olisivat voineet säästää 400.000,- laajakaistapuhalluksesta? Siihen ei olisi tarvittu ääniä, vaan järkeä.
Ei äänimäärä ole todellakaan tuonut järkeä tai lupaa tuhlata miljoonia yhteisiä rahojamme. Veroja ei makseta siksi, että kepumafialla olisi pelimerkkejä kasinopelissä.
Turha siis irvailla. Katsotaan seuraavissa vaaleissa, paljonko isojen puolueiden ehdokkaat käyttävät veronmaksajien rahaa taas kerran. Paljonko Samoriz rahoitti kepumafian vaalikampanjaa viimeksi?

kyselijäRe: Miten laajakaistan hankinnassa säästetään16.2.2015 17.21
Mistä se johtuu, että Veijon ja Heimon kunnalliset teollistamishankkeet ei onnistu, mutta "äänikunkaisilla" näyttää menevän ihan hyvin?

Jokainen Veijoa ja Heimoa äänestänyt kynnelle kykenevä pakenee kylästä sen kun ehtii ja joutuu vielä myymään jopa talonsa puoli-ilmaiseksi.

Pohjolaisen Masankin elämää virtaavan Muuruveden kylän ilmaisbingoon porukkaa tuodaan sen sijaan joka viikko bussilasteittain ympäri Suomea. Äskettäin meni Tukholman matkat jo Nilsiäänkin, vaikka siellä on Tahko.

Minusta tässä on selvä negatiivinen korrelaatio äänimäärän ja menestyksen välillä. Mitä enemmän ääniä saat, sitä huonommin Juankosken läpeensä korruptoituneessa kylässä asiat menee.

Veikkaan, että kevään mittaan tulee ahdasta Masan bussiin, kun lähdetään Tukholman risteilylle. Tänäänkin lähti aamusta jo klo 9:00 bussilastillinen Sortavalaan ostosmatkalle iloisia matkamiehiä.

Ruplahan on aika paljon huojistunut viime aikoina, joten kyllä se matkailu arvartaisi Juankoskenkin pimeissä perunakellareissaan juoniaan punovia "älyköitäkin".

Mistähän se johtuu, että Masan bisnekset luistaa, mutta Veijolla ja Hempalla ei suksi luista, vaikka hiihtolomaviikko alkoi juuri ja kohta on Falunin hiihdon MM-kisatkin?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: