Keskustelu

ÖPKaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 12.40
Moro,

Kaavilta oleva uutinen: "Maininta Kortteisen koulun lakkautuksesta poistettiin

Kaavi

Kaavin kunnanhallitus poisti ensi vuoden talousarviosta maininnan Kortteisen koulun lakkauttamisesta äänin 6-2. Samalla talousarvioon palautettiin 10-000 euroa tieavustuksiin.

Muutosesitykset teki Jorma Räsänen. Muilta osin talousarvio lähti valtuustokäsittelyyn kunnanjohtajan esityksen mukaisena.

Kunnanhallitus lähetti valtuustokäsittelyyn yksimielisesti Tuusniemen ja Kaavin kunnan välisen sopimuksen perusopetuksen järjestämisestä luokille 7-9. Kunnanhallitus pitää Tuusniemeä pitkän ajan kuluessa kustannustehokkaampana kumppanina kuin Juankoskea."

Kouraan ajattelijaRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 13.09
Meillä hallitus oli yksimielinen. Yhtään puolustajaa ei Säyneisen koululle löytynyt!

Uusi enemmistö tyrmäsi valtuustokäsittelyssä myös oman esityksensä säästöistä, joten mitään muutosta missään on turha toivoa.

Pena T.Re: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 13.28
Voin vahvistaa tässä erikseen, että osaajiin ei ole oltu yhteydessä missään vaiheessa. Kyllä on niin itseriittoista porukkaa Juankosken virkajohdossa ja valtuustossa.
Olisi mukavaa, jos vuodesta 2009 lähtien olisi viety talouttamme positiiviseen suuntaan.

hyvä näinRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 14.41
Ihan hyvä, että Kortteisen koulua ei lakkauteta. Tästä huolimatta Kaavilla on edessä mittavat säästötoimet, koska kestävyysvaje ja valtionosuusleikkaukset iskevät Kaaville sellaisella voimalla, että siihen ei yksinomaan veronkorotukset tule riittämään.

Mitä tulee Kaavin kunnanvaltuuston tekemään päätökseen tehdä sopimus Tuusniemen kanssa yläkouluopetuksen ostamisesta, niin kyse on aiemman kesällä tehdyn varsinaisen päätöksen täytäntöönpanemisesta, eikä eilisestä päätöksestä voi täten valittaa Kesällä tehdystä päätöksestä on kuitenkin valitettu ilmeisesti sillä perusteella, että henkilöstöä ei kuultu. Jos näin on päässyt käymään, on hyvinkin mahdollista, että valitus menee läpi.

PRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 14.54
Moro,
kuulemisoikeus perustuu perustuslakiin.
Kyseessä oli mielestäni kuitenkin vasta suunnitteluvaihe ja kilpailutus koulutuksen järjestämisestä eikä kuulemisia silloin tarvita. Mutta kun YT-alkaa, silloin pitää kuulla henkilöstöä.
Kysehän oli myös entisen sopimuksen lakkauttamisesta, joka päätettiin jo puolitoista vuotta sitten. Näinollen kuulemiset ärjestää Kaavi sitten, kun on tiedossa muutokset opettajien työsuhteesta.
Eihän Juankoskellakaan kuulla henkilöstöä, jos hankintakilpailutus on käynnissä ja päätetty--- vasta kun sen järjestelyn aiheuttamat seuraukset ovat tiedossa-- järjestetään kuuleminen.
Tämä on minun tulkintani ja kun en tiedä asiasta enempää, voidaan asia tulkita erillaisella tavalla.
Henkilöstöä on kuultava silloin, kun erityisen suuret muutokset ovat tiedossa ja lopulliset.

PÖÖRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 16.02
Olisko että SAI LISÄVUODEN JATKO AIKAA? Luulen jos oppilas määrä vähenee niin lopetus tulee uudelleen esille ensi syksynä.

ÖPÖRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 19.12
Juu, tai 10 vuoden kuluttua. Mutta ei tänä vuonna, eikä seuraavanakaan.
Säyneisen koulu lakkautetaan ensi syksynä, ja siinä se ero. Toinen kunta voi hyvin ja toinen hyvin huonosti.

alan miesRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 22.16
On se niin väärin, että hyväksytään tällaisia Pro gradu ?tutkielmia, joiden loppuyhteenveto on seuraava:

"Tutkimuksen mukaan suurin osa oppilaista viihtyi uudessa koulussa hyvin ja kaikki oppilaat olivat saaneet uusia ystäviä. Oppilaat korostivat ystävyyssuhteiden ja uusien kavereiden merkitystä.

Koulun koolla ei nähty olevan merkittävää vaikutusta kouluviihtyvyyteen ja oppimiseen, sillä tutkimuksen mukaan suurin osa oppilaista viihtyi hyvin ja oppimistulokset olivat pysyneet samana tai parantuneet muutaman oppilaan kohdalla verrattuna kyläkouluun. Koulun koon nähtiin vaikuttavan monipuolisiin oppimisympäristöihin."

https://tampub.uta.fi/handle/10024/94710

Eikö opettajien koulutuslaitos osaa huolehtia oppilaiden ja opettajien edusta?

alan miesRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua17.12.2014 22.41
Karvialta pitäisi ottaa mallia, kuinka tarkasti myös lautakuntien kokouksien pöytäkirjat julkaistaan:

http://www.karvia.fi/public/Files/kol_2014/Nettipoytakirja%206_kol.pdf

vien veroni KaavilleRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua18.12.2014 15.11
Juankosken johto ei ole koskaan ollut valmis tekemään työtä uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. Rahaa on kyllä hukattu ja matkusteltu runsaasti ulkomaita myöten. Kepumafialla on aivan omat metodit.
On säälittävää, että osaajien konseptia ei voida edes kokeilla.
Leikkauksilla ja rahan tuhlaamisella tuottamattomasti ei saada muuta aikaan kuin väestöpakoa.
On vaikea olla positiivinen tässä tilanteessa. Lukekaa uudesta Koillis-Pravdasta erään opettajan kertomus kepulikonstien käytöstä Säyneisen koulun tappamisessa.
Missä on se johtaja, joka alkaa korjata virheitä? Nykyiset eivät siihen pysty. Katsokaa Kaavin konkreettista toimintaa.

alan miesRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 9.10
Kaaville kannattaa muuttaa, se on samalla köyhäinapua. Kaavi on Suomen viidenneksi köyhin kunta ja hyvin on Savo-Karjala muutenkin edustettuna tässä tilastossa.

http://www.iltalehti.fi/talous/2014121818938289_ta.shtml

alan miesRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 10.45
Sossujen valmistelema varhaiskasvatuslaki on täysin torso:

http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2014/12/Sivut/varhaiskasvatuslaki.aspx

Pena T.Re: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 11.28
Minusta älyllinen köyhyys ja epärehellisyys on pahempi juttu kuin tiukka talous. Itsenäisyys ja oma päätöksenteko ilman vieraita intressejä on aina hyvä tavoite, vrt. Vapaa Juankoski. Kaavi kelpaisi Juankoskelle esikuvaksi monessa asiassa.
Juankoski on häirikkö ja lähikuntien suurin ongelma.

Kouraan ajattelijaRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 13.44
Itsenäinen päätöksenteko on hyvä tavoite, jos sillä saadaan parempaa aikaan kuin vieraan päätöksillä. Uskon kuitenkin, että kenen tahansa muun päätöksillä kuin omillamme, saamme parempaa aikaan.
Omalla päätöksenteolla on vain välinearvon merkitys, päätöksen tuloksella itseisarvon.

surkeuksien surkeusRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 16.33
Vaikka Juankoskellakaan ei lujaa mene, niin Kaavin kunta on saanut viime vuosina etupäässä vain huonoa julkisuutta. Ei sitä hyväksikään voi sanoa, jos Kaavista kerrotaan, että kunnassa asuvat Suomen sairaimmat ja viidenneksi pienituloisimmat ihmiset, joille vieläpä on kertynyt huomattavia määriä maksuhäiriömerkintöjä. Mielenterveystilastotkaan eivät mairittele Kaavia, ja vaikuttaa siltä, että tilanne ei ole korjaantumassa parempaan suuntaan ainakaan bruttotulojen tai maksuhäiriöiden osalta

opettajan koiraRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 16.36
Onko yllä oleva Juankosken johdon virallinen kanta? Säälittävää.
Miten on mahdollista, että sairaimmat päätökset tehdään kuitenkin Juankosken johtokoplan piirissä?
Rehellisyyttä, kiitos.

kyrsiintynyt veronmaksajaRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 16.50
Kouraan ajattelijan kannattaa ajatella vielä lisää kouraan.

On turha puhua itsenäisestä ja vieraiden tekemästä päätöksenteosta
ennen kuin ymmärretään, mistä päätöksenteossa on oikeasti kysymys.

Minun käsittääkseni päätöksenteossa on seuraavat elementit:
- päätettävä asia (tosiasiat)
- päättäjät

alan miehen yllä esittämä hyvä linkki vie meidät Karvian koulua koskevaan päätöksentekoon.

Siellä päätettävää asiaa on tutkituu FCG Oy.n konsulttien toimesta ja vaihtoehtojakin on ollut useita. Vaihtoehtotarkastelu on kuitenkin sielläkin tehty vielä virheellisesti pelkästään kustannusten lähtökohdasta. Siellä on kuitenkin sentään yritetty lähestyä asiaa analyyttisesti. Tulos olisi ollut toinen, jos tarkasteluun olisi otettu myös tuotot.

Suomessa politiikot ovat tehneet näitä virheellisiä kustannuspohjaisia päätöksiään seurauksia laskematta kymmeniä vuosia putkeen ja siksi meillä julkiset kustannukset ovat nousseet jo tasolle 70% Suomen kansantulosta ja noin 60%:iin Suomen bruttokansantuotteesta.

Pelkälle kustannuspohjaiselle päätöksenteolle on ihan oikeasti pantava päätepiste.

Siis Suomen ja erityisesti Juankosken kunnallisessa päätöksenteossa ei edes tiedetä, mistä päätöksiä ollaan tekemässä. Tyhmiä päätöksiä ei pidä tehdä lainkaan. Toisaalta myös sellainen päätös on päätös, että ei päätetä tehdä mitään.

Toiseksi sanoisin kouraan ajattelijalle, että myös päättäjien tietämystaso vaikuttaa tehtyjen päätösten luonteeseen ja seurauksiin.

Päättäminen ei sinänsä ole tärkeätä, varsinkaan pikapäättäminen ei ole tärkeätä. Kansan syvät rivit tietää vanhan viisauden: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Juankoskella on tietysti edessään päätöksiä. Sen tietää jokainen. Jotta itsenäiselle päätöksenteolle saadaan ryhtiä vielä ennen lopullista Kuopio-liitosta, niin kyvyttömät päättäjät tulee mahdollisimman nopeassa tahdissa vaihtaa Juankoskella.

Ensimmäisenä täytyy tietysti vaihtaa sellainen esittelijä, joka esittelee tyhmiä kunnan veronmaksajia haittaavia päätöksiä. Kaikeksi huipuksi kyseinen vakiesittelijä on vielä viitsinyt esitellä päätökset täysin valheellisin perustein.

JuustiRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 17.24
Surkeuksien surkeudelle: käyppä Kaavilla vaikka vain katsomassa kauppakatua, niin huomaat, että siellä on meininkiä. On kauppoja, alko, vaatekauppoja, rautakauppa, maatalouskauppa, eri baareja ja kahviloita.
Mitä näet Juankosken keskustassa: isoja tyhjiä aukkoja, joissa sijaitsi aikoinaan kauppoja. On hiljainen ja ravintolakin kosken rannassa on konkurssikypsä. Ainoastaan Patis on jautaa ja onneksi myös kebab kioski, jonne jokainen juankoskelainen päättäjä on viety kaavin toimesta.
Kaavilla on muuten helskutin hyvä kunnallinen keittiö, joka käyttää paikallisten tuottajien antimia.
Se, että Juankoski ei ole tilastoissa Kaavin edellä, johtuu vielä tehtaiden toiminnasta, mutta kohta alkaa paukkua työtömyys ja varattomuus tullee tuomaan ja viemään Juankosken Kaavin edelle köyhimpänä kuntana. Nyt meillä on vain vanhukset ja elälkeläiset, mutta kohta myös mielenterveysasiakkaat ja koululaisongelmat.

surkeuksien surkeusRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 17.52
Juustille sen verran, että en lainkaan yritä kiistää Juankosken ongelmia, mutta eikö kaavilaisia lainkaan huoleta se, että Kaavi huomiodaan valtakunnallisissa medioissa niin usein noiden ikävien tunnuslukujen osalta. Mitä tulee palveluihin, niin onhan se kiistatonta, että Kaavilla on enemmän kauppoja, ja on tietysti hyvä asia, että niitä sieltä vielä löytyy. Päivänselvää kuitenkin on, että niitä olisi vielä vähemmän, jos niiden asiakaskunta koostuisi vain ja ainoastaan kaavilaisista.

kyrsiintynyt veronmaksajaRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 18.44
surkeuksien surkeudelle. Kyllä Kaavin maine kuntana on huomattavasti parempi kuin sisäsiittoisen Juankosken, jossa ei kohta ole kaupan kauppaa.

Sehän on selvä, että ihmiset menee sinne, missä palvelu pelaa. Juankoskella palvelu ei pelaa.

Muuruvedellä Masan Teekissä palvelu pelaa myös ja niin tekee Säyneisten kyläkaupassakin. Säyneisten M-Marketissä Itellakin on näköjään jo avannut Juankosken postin pääkonttorin 1.12.2014.

Juankosken Nero on taas tyhmyyttään päättänyt sulkea Säyneisten hyvän kyläkoulun ja vie Itellan sivukonttorinkin Juankosken keskustassa R-kiskalle lotto- ja veikkauspisteen viereiseen pöytään.

Kaupoista puheen ollen täytyy muistaa, että Kohu Vesa Keskinen perusti aikoinaan Kyläkaupan autioon Tuurin kylään, mutta palvelu on aina pelannut ja nykään ostosrysä kertoo kävijämäärän olevan jo 6 miljoonassa.

Jos tällainen kävijämäärä jättää kylään vaikka 50 euroa per asiakas, niin siinähän 300 milj. euroa vaihtaa omistajaa. Jos kunta saa tuosta vaikka 10% välistä verotuloja, niin siitähän tulee Ojalan laskuopin mukaan jo 30 milj. euroa yhteiseen hyvään.

Kyllä tästäkin esimerkistä nähdään, että kauppa se on, joka kannattaa.

On ihan eri asia pyörittää kannattavaa yksityistä kyläkauppaa kuin pienen kunnan varoilla 100 vuotta vanhaa kunnallista Pahvi-Mersua, jossa vuodesta 2003 lähtien on jo tuhlattu pelkkinä tappiona ainakin 60 milj. euroa.

Huvittavinta tässä on, että Juankosken Nero on vielä istunut Pahvi-Mersun hallituksessa ja syytänyt Pahvi-Mersulle härkäpäisyyttään ainakin 20 milj. euroa köyhien Juankosken veronmaksajien rahoja.

Irvokkainta tässä on, että veromaksajien joukossa on pitkät rivit sairaita, eläkeläisiä ja työttömiä. Syyttömistä koululaisista ja heidän vanhemmistaan on taas tehty paikalllisen kiusanteon uhreja.

JunnuRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 19.10
Kaavin ruokahuolto ja eines on niin hyvää, että siellä tehtiin seuraava päätös: "Julkaistu: 17.12.2014
Kaavin kunnan johtoryhmä nimesi Kaavin kunnan positiivisimmaksi työntekijäksi 2014 ruokapalveluesimies Sirpa Saarion. Julkistamistilaisuudessa henkilöstön joululounaalla 17.12.2014 kunnanjohtaja Ari Sopanen luovutti Sirpalle Juutilan valimon kellon. Kaikki kuntalaiset ja kunnan henkilöstöön kuuluvat saivat tehdä esityksiä. Positiivisimmaksi työntekijäksi esitettiin neljää eri henkilöä. Esityksiä tuli sekä kunnan henkilöstöltä että kuntalaisilta. Lue lisää... "

Oli muuten niin hyvää ja kotikeittiömäistä, kun taasen Juankosken kuuksilikeittiö oli ostanut valmiin kylmät kinkkuleikkeet ja valmiit laatikot Saarioiselta.

kyselijäRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua19.12.2014 22.01
Junnun kommentista tulikin mieleen. Kenestä leivottiin Juankosken positiivisin ihminen taannoisessa äänestyksessä?

Maakunnan Masa olisi oiva veto. Masa näyttää yksinään nostavan joulutunnelmankin kattoon ilmaisbingossaan. Eikä Masa tarvitse Neron almuja Muuruveden henkiin heränneeseen kylään.

Nero ja Ristefer von Münchausen tekevät taas päinvastaista työtä keskellä Juankoskea. Käyttää orjatyövoimaa laittomillla rahoilla lunastettua pahvitehdasta vuodesta toiseen testatessaan ja laskee paskavedet Akonveteen. Tyhjentää myrkkykontit biolämmön pihaan ja tietenkin vielä lopettaa lapsilta koulut ja jättää vanhuksetkin heitteille.

Lieneekö elinkeinoasiamies käynyt nostamassa pystyyn edes Sillikuukista kiihkossa lähetettyä ja taannoin Viemannin mutkassa keikahtanutta lampaanviulurekaakaan?

Heikoksi on romahtanut positiivisuus ja talkoohenki Neron johtamassa Suomen kateellisimpien ihmisten Lilli Putti kaupungissa.

Mistä työstä Nerolle maksetaan- tihutyöstäkö?

kuavilainenRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua22.1.2015 11.55
Olipa Toikalta hyvä kirjoitus ja kysymys Eino Miettiselle.Nimittäin Einohan on suurin Kortteisen koulun vastustaja.Taitaa olla jo valmiit suunnitelmat koulun jatko käyttöön

eräskepuRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua31.1.2015 21.42
ei lakkautettu koulua ja sehän on myrkkyä viranhaltioille

kuavilainenRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua3.2.2015 11.54
Ja Luikonlahden koulu on kosteus vaurioinen ja muutenkin mätä.

eräskepuRe: Kaavillakaan ei lakkauteta koulua4.2.2015 22.41
kuavilaiselle katsotaan koulun kohtalo kun viranhaltiat tilaa tuomion vai oisikko ennustettavissa jo



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: