Keskustelu
| Juankosken keskustan virallinen ääni | Premium Board-syytteet vanhenivat | 20.9.2023 19.59 |
| 10 vuotta oli liian vähäinen aika saada syytettyjä vastuuseen Premium Boardin taloussotkuista. Oikeusvaltiossa näin ei pitäisi käydä. Keskusta olisi ollut koko ajan valmis omasta puolestaan vastaamaan, mutta meitä ei syytetty enempää kuin virkamiehiäkään. Mikä mahtaa olla tehtaamme tulevaisuus? |
||
| Vihreän Joen Rannalta | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat | 21.9.2023 20.59 |
| Tehtaalla ei ole enää tulevaisuutta. Aika ajoi siitä ohi jo reilu vuosikymmen sitten. Jos sitä silloinkaan kovin kauheasti oli. |
||
| alan kolmas mies | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat | 25.9.2023 1.27 |
| Ei ole mitään pelkoa, että Premium Boardin rahanpesusyytteet tulisivat lähivuosina vanhenemaan. Olkaamme siis vaan ihan levollisin mielin!!! Kuten tunnettua tällaiset asiat ottaa oman aikansa ja on hyvä, että KESKUSTA on valmis kantamaan vastuunsa. Nythän näyttää siltäkin, että Keskustan käsissä lähes aina olleen TEM:n valvonnassa ollut Business Finlandin amerikkkalaisen tytäryrityksen Business Finland Inc:n naispuolinen työtekijä näyttää puhaltaneen monen vuoden aikana Amerikassa omiin bisneksiinsä 4.8 milj. euroa veronmaksajien rahoja. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun kepuloiset ovat veronmaksajien kukkarolla pitkine sormineen. Viimeksihän SANNA MARININ ja TERRA SIPILÄNKIN hallituksessa TEM:issä nuijaa heilutti käsitykseni mukaan HIPPOS LINTILÄ, joka tunnetusti korona-aikana joutui pitämään yksityistä viinakaappia ministeriössäänkin, jos sattui tulemaan niin tärkeä kokous, jossa Business Finlandin rahoja jaettiin ainakin kepuloisten ja tietysti myös Sanna Marinin entiselle ökysijoittajamies Markus Räikkösen johtamiin konkurssihankkeisiin. Kysymys on ikiaikaisesta MAAN TAVASTA, jonka pääarkkitehtinä KEPU on ollut syntymästään saakka eli vuodesta 1906 lähtien. WILIPEDIASTA löytyy seuraava lyhyt kuvaus KEPUN periaatteista: "Keskustan ideologia on keskustalainen sosiaaliliberalismi, johon viitataan myös alkiolaisuutena. Periaateohjelmassaan (2018) keskusta ilmoittaa arvoikseen vastuullisuuden ja vapauden, yhteisöllisyyden ja välittämisen, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden, sivistyksen, ylisukupolvisuuden ja kohtuullisuuden, kestävän luontosuhteen sekä paikallisuuden. EI OLE SIIS EPÄYLYSTÄKÄÄN, etteikö KEPU ole aina ollut vastuullinen toisten ihmisten rahojen väärinkäyttäjä, joka on Suomessa toiminut paikallisesti jokaikisessä kunnassa. Ja tulokset on kaikilla suomalaisilla myöskin tiedossa!!!! Kyllä kaikki Suomessa muistavat, kuinka vahvaa oli KEKKOSEN aikanakin punamultakorruptio. DEMUJEN ARKKIENKELI MIKKELI on tässä ollut vain pikku näpertelijä, kun muistetaan kaikki sählingit esim. Kätilöopistonkin jutustakin, jossa kepuloisten maaherra URHO KIUKASKIN teki urakoita Teuran ja myös Puolimatkan kanssa, mutta tietysti valtakunnanoikeudessa URHOKIN todettiin syyttömäksi, vaikka korvauksiakin vaadittiin häneltä peräti 450 milj. markan edestä. 1990-luvun lamassa taas KAUKO JUHANTALO tietysti koplasi myös omien firmojensa raha-asiat Tampellan konkurssiyhtiöön ja sai VALTAKUNNANOIKEUDESSA vain lievän yhden vuoden ehdollisen tuomion koplauksistaan. HARMAATA MATTIAhan ei taannoin saatu kiinni LEPSÄMÄN TUPPEEN SAHATTUJEN lautojen kasastakaan, kun MATTI todisti, että tarkoitus oli rakentaa noista laudoista vain "KIRJAHYLLY". Eihän kukaan järjellinen bibliofiili, kuten esim. AKM, rakenna kirjahyllyä tuppeensahatuista laudoista. Yleensähän TUPPEEN SAHATUSTA LAUDASTAHAN tehdään sisäkattoja esim. saunoihin tai isompiinkin tupiin. Harvassa maatalossa edes kirjahyllyjä onkaan. Ainakaan AKM ei ole koskaan nähnyt maatalossa kirjahyllyjä. Kyllä niissä tupien orsilla tai seinillä on roikkunut yleensä vain ajankohtainen Helsingin Yliopiston Almanakkatoimiston laatima ALMANAKKA, jonka ensimmäinen suomenkielinen versio julkaistiin jo vuonna 1705. En nyt tässä yhteydessä halua lähemmin puuttua NUORISOSÄÄTIÖN täysin rikollisen toimintaan, josta kepuloisiin hankkeisiin on puhallettu yhteiskunnan ja säätiön varoja ainakin 60 milj. euroa ja tietysti HARMAA MATTIKIN oli MINISTERINÄ puhdas kuin pulmunen, kun taas KANKI RAUKKA sai "peräti" viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion luottamusaseman väärinkäytöstä. Tästäkin asiasta entinen YLE:n potkut saanut toimittaja Ari Korvola kertoo ILTALEHDEN äskettäin referoimassa kirjassaan SELKOKIELELLÄ, miten KEPU on aina tottunut toimimaan päästyään poliittisiin korkeisiin asemiin, joissa on voitu ohjata veronmaksajien rahoja täysin rikollisin keinoin ilman, että ketään olisi oikeasti SUOMESSA LAITETTU MIETTIMÄÄN LAITTOMIA TEKOJAAN KALTERIEN TAAKSE. "Pitkän linjan tutkiva journalisti Ari Korvola ei ole jättänyt Nuorisosäätiötä - tai ex-pääministeri Matti Vanhasen (kesk) "lautakasaa" rauhaan eläkkeelläkään. Korvolan tuore kirja Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö (Docendo) läpivalaisee keskustapoliitikkojen skandaaleissa ryvettyneen säätiön historiaa. Erityisen kriittisen huomion kohteeksi kirjassa joutuvat entiset keskustaministerit Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen, jotka johtivat Nuorisosäätiön hallitusta ennen Nuorisosäätiössä tekemistään kavalluksista ja muista rikoksista vankilaan joutunutta Perttu Nousiaista (kesk). Nuorten asuntopulaa helpottamaan tarkoitetuista kansalaisten rahoista osasivat jo Vanhanen ja Kaikkonen kirjan mukaan ottaa oman osansa. Palkkiolypsy Korvola on viettänyt kuukausia Nuorisosäätiön aiemmin ulkopuolisilta suljetuissa arkistoissa. Tiedot täydentävät poliisin ja muiden viranomaisten tutkimuksista saatua kuvaa. Varsinaisten rikosten - vaalirahasotkun ja tuoreempien miljoonakavallusten ? varjoon on jäänyt isompi kuva etujen kahmimisesta. Esimerkiksi käyvät kokouspalkkiot. Nuorisosäätiö ei ole pelkkä säätiö, vaan kokonainen konserni. Sillä on oma isännöintiyhtiö sekä liuta kiinteistöosakeyhtiöitä. Historiallisesti säätiön jäsenet ovat - yhtä merkittävää poikkeusta lukuun ottamatta - olleet aktiivikepulaisia. He puolestaan jakoivat säätiön tytäryhtiöiden hallituspaikat ja -palkkiot keskenään sekä joillekin sopiviksi katsomilleen tuttaville. Korvola kertoo, miten säätiön puheenjohtajana Vanhasta seurannut Antti Kaikkonen johti vuonna 2008 vauraan säätiön hallitusta sinänsä vaatimattomalla 400 euron kuukausipalkkiolla, jota toki täydensivät 200 euron kokouspalkkiot. Mutta samaan aikaan Kaikkonen nosti kuukausi- ja kokous palkkiota myös isännöintiyhtiöstä sekä 12 kiinteistöyhtiöstä. Palkkioista kertyi reilusti yli 40 000 euron vuositulot kansanedustajan palkan päälle. Minuuttikokouksia Kovin paljon kokoukset eivät työllistäneet, sillä säätiön toimistoväen valmistelemat päätökset nuijittiin Korvolan kaivamien asiakirjojen mukaan läpi minuuteissa: "Toukokuussa 2008 säätiön johto lounasti Ravintola Lasipalatsissa puheenjohtaja Kaikkosen johdolla. Tunnissa oli käyty läpi säätiön ja isännöintiyhtiön asiat, minkä jälkeen lähti pyörimään kiinteistöyhtiöiden kokoussuma: 19 yhtiön asiat paukutettiin viiden minuutin välein käsitellyiksi, dokumentoi säätiön etukäteen laaditun kokouskutsun aikataulu 19.5.2008." Samalla se mainitsee, että "kiinteistöyhtiöiden yhtiökokouspöytäkirjat on tehty valmiiksi, paitsi Vuosaaren Nuorisokylä, jossa kaupungin edustaja tulee paikalle". Ilmeisesti ulospäin piti näyttää siltä kuin asioita käsiteltäisiin perusteellisesti ja paneutuen." Matti Vanhanen todisti Nuorisosäätiö-jutussa käräjäoikeudessa 2012. Hän ei itse joutunut syytteeseen ministerin korotetun syytekynnyksen vuoksi. Lomakohteita ja matkailua Säätiön johdon ja sidosryhmien tarpeisiin hankittiin myös virkistyspaikkoja - muun muassa lomaosake Alpeilta ja toinen Vuokatin Katinkullasta. Korvola uutisoi asiasta jo vuonna 2016 Seurassa. Sinne hän siirtyi toimituspäälliköksi sen jälkeen, kun hänen uransa Ylellä oli noussut pystyyn vuoden 2009 "lautakasa"-paljastuksen seurauksena. Alppimajalle Nuorisosäätiön johto kuljetti tonttipolitiikasta vastaavia poliitikkoja ja virkamiehiä sekä rakennusliikkeiden edustajia. Vuokatissa sai virkistyä säätiön toimiston väki - ja tietysti poliittinen johto. Hankinnan aikaan vuonna 1996 säätiön varapuheenjohtajana toiminut Matti Vanhanen ei tosin vuoden 2016 haastattelussa muistanut koko paikkaa. - Siitä minulla ei ole käsitystä, enkä siellä ole käynytkään. Se on sitten ollut henkilökunnan käyttöön, Vanhanen kertoi haastattelussa seitsemän vuotta sitten. Nyt Korvola on kaivanut arkistosta pöytäkirjamapista Katinkullan faksin ja siihen kiinnitetyn post it -lapun: "Matti Vanhanen la 6/4 ? ti 8/4, ke 9/4 ? la 12/4 vapaa". Tällaisia löydöksiä Nuorisosäätiön johtajien - etenkin Vanhasen ja Kaikkosen - venyvästä moraalista ja valikoivasta muistista kirja on pullollaan. Samalla se piirtää synkän kuvan suomalaisesta rakenteellisesta ja poliittisesta korruptiosta rakennusalalla aina 1960-luvulta nykyaikaan." Tuulivoima- ja energiasioihin en nyt tässä yhteydessä halua lähemmin puuttua, mutta se on kuitenkin mainittava, että kyllä kepuloisten sormet ja kädet on taatusti olleet kainaloita myöten sotkeutuneina esim. siinä, kun tuulivoimayhtiöille luotiin vuosina 2010-2011 83.5 EUR/MWh takuuhintajärjestely, jonka avulla valtio on ähistä verovaroista aikavälillä 2013-2022 tukenut täysin kannattamattomia tuulivoimaloita yhteensä peräti 1 373 milj. eurolla. Tietysti tämä kaikki on tapahtunut pääasiassa KEPULOISTEN VALVONNASSA aivan samalla tavalla, kun pääasiassa KEPULOISTEN (ANNIKKA SAARIKKO) valvonnassa on aikavälillä 2020-2023 valtion vähiä verovaroja ohjattu eri muodoissaan kunnille jaettavaksi nykyrahassa peräti 152.277 miljardia euroa. Toisin sanoen KEPUN VALVONNASSA kuntiin on ohjattu pelkästään vuosina 2020-2023 eri tyyppisiä tukia peräti 57.7% nykyisestä Suomen koko BRUTTOKANSANTUOTTEESTA ja kuitenkin maaseutukunnat ovat nykyään tyhjentyneet ihmisistä ja myös teollisuus on ajettu suureksi osaksi alas. Ei sitten ole mikään ihme, ettei kukaan Suomessa voi tällaista RIKOLLISPORUKKAA ÄÄNESTÄÄ. Nytkin yritetään taas väkisin tehdä VALTAMEDIAN avulla KIVIHIILI- ja NIKKELI OLLISTA vielä PRESIDENTTIÄ ja peräti puolueen ehdokkaana ja myös valitsijayhdistyksen kautta (siis taas kaksilla rattailla KEPU yrittää ajaa), kun OLLIKIN on ollut joka ikisessä taloudellisessakin asiassa aina väärässä ihan samalla tavalla kuin Amerikassa on ollut väärässä joka asiassa myös SENIILI JOE BIDEN. Kummallista on AKM:n mielestä sekin, että Sanna Marinin hallituksen aikana, jolloin ANU "Minä ajattelisin" VEHVILÄINEN toimiessaan Eduskunnnan puhemiehenä hyökkäsi vihervassarien avustuksella entisen VTV:n pääjohtaja TYTTI YLI-VIIKARIN kimpuun, kun TYTTI oli yhdessä VTV:n juridisten asiantuntijoiden neuvojen perusteella tehnyt eläköitymissopimuksen entisen kyvyttömän VTV:n virkailijan kanssa, kun kyseistä henkilöä ei voitu lakia rikkomatta irtisanoa, vaikka kyseinen henkilö oli tullut kyvyttömäksi hoitamaan hänelle määrättyjä uusia tehtäviään. Samassa yhteydessä ANU "Minä ajattelisin" VEHVILÄINEN kävi tietysti vielä kiinni TYTILLE FINNAIRIN myöntämiin henkilökohtaiiin pluspisteisiinkin ja alkoi syyttää TYTTIÄ ja MIKKO KOIRASTA törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Lisäksi Yli-Viikaria alettiin syyttämään myös virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta. Kun TYTTI YLI-VIIKARI oli ensin tuomittu Suomen Valtamediassa ja kyseinen tuomio oli sitten vielä vahvistettu Eduskunnassa (vaikka Eduskunta ei tietenkään ole mikään toimivaltainen tuomiolaitos) ANU "Minä ajattelisin" VEHVILÄISEN toimesta, niin totta kai sen jälkeen sekä käräjäoikeus että myös Helsingin Hovioikeuskin tuomitsi TYTIN endolliseen vankeusrangaistukseen seuraavasti: "Yli-Viikari tuomittiin vankeuteen virkarikoksista ja kavalluksesta. Vankeusrangaistus on ehdollinen ja sen pituus on 3 kuukautta ja 10 päivää." Käräjäoikeus oli tuominnut TYTIN vain sakkoihin, mutta Hovioikeuden mukaan TYTTI oli siis selvästi suurempi rikollinen kuin esim. HARMAA MATTI, jota ei tietysti voitu tuomita, kun HARMAA MATTI oli todistaja NUORISOSÄÄTIÖNKIN rikoksissa ja vielä lisäksi kepulainen ministeri. Kaikkihan me Suomessa tiedetään, että Suomi on OIKEUSVALTIO, jossa kohtuus ja tasapuoloisuus aina toteutuu muille, mutta kepuloiset ovat erityisasemassa, koska KEPU PETTÄÄ AINA!!!! |
||
| Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat | 25.9.2023 2.04 |
| Odotin akm:n kannanottoa Savon Sanomien viikon takaiseen uutisointiin PB:n vanhentuneiksi todetuista rikossyytteistä, mutta ilmeisesti akm ei ole lukenutkaan uutista. Luulin, että hän olisi saanut tietoa myös asianomistajana, mutta näin ei olekaan. Kovat paukut suuntautuivat keskustan tekemisiin, vaikka tällä kertaa syytetyt olivat aivan muualta. |
||
| alan kolmas mies | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat | 25.9.2023 14.16 |
| Ei ole tullut AKM:lle tietoa VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄVIRASTOLTA. Kun alun perin laitoin lyhyet selostukset kyseisestä selvästi laittomasta Juankoskella tapahtuneesta päätöksenteosta Kuopion poliisille 14.12.2015, niin Kuopiossa ei ollut edes tutkinnan johtajaa ja siis syyttäjää. Sitten löytyi Espoosta joku tutkinnan johtaja, joka hyllytettiin UNULUKKARIN valvontatehtäviin SAIMI HOYERIN konkurssiin ajautuneen HOTELLIN vartijaksi ja hänen hyllyttämisensä jälkeen lomilta palkattiin joku poliisivaltuuksin varustettu mukava KADUN MIES syytetoimiin, joka kirjoitti AKM:lle, että syytteet on vanhentuneet. Sitten AKM päätti ottaa yhtettä Valtakunnan syyttäjään, joka lähetti taas jonkun "ALUESYYTTÄJÄN" tutkimaan asiaa ja taas tuli ilmoitus, että kysymys on niin pienistä asioista, että ne on jo suureksi osaksi ehtineet vanhentua. Sitten ei auttanut muu kuin kertoa koko totuus VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄLLÄ ITSELLEEN ja tässä tapauksessa on listattu pelkästään Juankoskella18 tapahtunutta vakavaa rikostapausta, joista puuttuu asianmukainen poliisitutkinta. Voimassa olevan rikoslain mukaan kaikista näistä voi tietysti saada ihan oikean linnatuomion, jos todetaan osallisuus nähin vakaviin rikosiin, jotka eivät valitettavasti mene näpistyksen tai tietämättömyyden piikkiin, kun rötöksiä on tehty ihan juristiarmeijan kanssa yhteistuumin. Taatusti ei ole näissäkään juristipalveluissa mitään hankintalakeja ehditty miettimään, kun seisovalle tehtaallekin piti saada ns. "PITKÄ TILAUS". Näiden lisäksi on sama ilmeisen rikollinen porukka on huseerannut myös muualla kuin Juankoskella ja ihan vakavia linnatuomioitakin on jo tullut - ei puhettakaan enää mistään ehdollisista tuomioista, vaan tiilenpäitä lukemaan ihan oikeasti, niin kuin talousrikoksista on tapana antaa. Savon Sanomien toimittaja on saattanut kuulla asiasta kaikenlaista vanhentumisista, mutta vastahan vähän yli vuosi on kulunut siitäkin, kun AKM paljasti koko totuuden VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄLLE. Mutta VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄN VIRASTO on ruuhkainen, kun ilmeisesti iso osa syyttäjistä yrittää saada PÄIVI RÄSÄSTÄ tuomituksi jonkun RAAMATUNLAUSEEN tulkinnan perusteella. Kun Suomen oikeuslaitos tekee näinkin tarkkaa työtä RASISMI- ja VIHAPUHE ASIOISSA, joten tässäkin kohtaa kysymyksessä on siis perinteinen hiusten halontatyö eli täysin turha työ, jota tehdään vain sen vuoksi, että saadaan OIKEUSLAITOS NÄYTTÄMÄÄN TEHOKKAALTA ja OIKEUDENMUKAISELTA. Mutta valitettvasti kyllä tällaisessa tominnassa helposti käy vain sitten niin, ettei METSÄÄ HAVAITA NEULASILTA. AKM ei lainkaan ihmettele Savon Sanomien noin viikon takaisia uutisointeja, kun rikosoikeuden emeritusprofessori PEKKA VILJANEN ja julkisoikeuden, erityisesti kuntaoikeuden dsentti MATTI MUUKKONEN kirjoittivat jopa HESARIIN Kittilän tapauksen yhteydessä seuraavasti: "Perustuslain 2.3 pykälän mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia, ja rikoslain mukaan luottamushenkilöt toimivat virkavastuulla. Kirjoittajien mukaan näyttää kuitenkin siltä, että luottamushenkilöiden virkavastuun kynnys on nostettu niin korkealle, että vastuuseen ei enää johdu kukaan. Kirjoittajien mukaan tammikussa 2022 pidetään aluevaalit. Uudet päätäjät vastaavat kymmenien miljardian eurojen sote-palveluista. Kuntiin jäävät korruptiolle altis kaavoitus ja elinkeinotoimi. Kun virkavastuu on säädetty koskemaaan myös luottamushenkilöitä, on syytä käydä julkinen keskustelu siitä, mitä virkavastuulla nyky Suomessa tarkoitetaan." Kittilän tapauksesta Itä-Suomen yliopiston Rikosoikeuden professori MATTI TOLVANEN on pitänyt KKO:n 2.3.2023 antamaa virka-aseman väärinkäyttöä koskevaa tuomiota merkittävänä muutoksena perinteiseen KEPU-vetoisen MAAN TAPAAN. Tolvanen on todennut KKO:n sallimasta valitusluvasta mm. seuraavasti: "Ensin tässä otetaan kantaa siihen, onko Kittilässä noudatettu hankintalain säädöksiä. Jo se on juridisesti merkittävää." Hankintalakia ja sen noudattamista koskevalla ennakkopäätöksellä on vaikutusta kaikkien kuntien toimintaan. Prof. Tolvasen mukaan tähän saakka kuntien tekemiin hankintalain säädösten rikkomisiin on Suomessa suhtauduttu varsin sallivasti, sytteitä on harvoin nostettu. "Toinen kysymys on se, onko näitä Kittilän kunnan tilaamia oikeudellisia asiantuntijapalveluja käytetty joidenkin yksityisten henkilöiden etujen ajamiseen. Ainakin syyttäjä väittää, että kyse on jälkimmäisestä." Mitenhän ne asiat mahtoi Juankoskellakin vuosikausia mennä, kun JURISTIEN ARMEIJA ja vielä VÄLIMIESOIKEUSKIN ja JOPA KAUPUNGIN TILINTARKASTAJA valjastettiin peittelemään ilmeistä ainakin 10 vuotta jatkunutta julkista rahanpesua, joka ei ole päättynyt. Kittilän tapauksessakin monet pienet rikokset ehtivät jo vanhentua, mutta 2.3.2023 KKO kuitenkin tuomitsi kunnanhallituksen puheenjohtajan 60 päivän ehdolliseen vankeuteen virka-aseman väärinkäytöstä ja muut virka-aseman väärinkäyttöön syllistyneet saivat lieviä sakkotuomioita. EU:n 5.7.2023 päivätyssä Suomen Oikeuslaitosta koskevassa Vuosikertomus 2023:ssa on pintapuolisesti tarkasteltu Suomen Oikeuslaitoksen tilaa. Raportissa todetaan mm. seuraavastI: "OECD korosti äskettäin, että Suomen on pantava täytyäntöön ulkomaisia lahjontarikoksia koskevat lakinsa, muun muassa käsittelemään rikoksen määritelmään liittyviä huolenaiheita. Vuodelle 2023 on suunnitteilla toinen tutkimus, jossa on tarkoitus toteuttaa myös vastauksena OECD:lle ja, jossa käsitellään perusteellisemmin korruptiota kansanvälisessä liiketoiminnassa koskevassa riippumattomassa tutkimuksessa käsiteltyjä asioita. Lahjontaa koskevaan lainsäädäntöön mahdollisesti tehtäviä muutoksia voidaan arvioida tältä pohjalta. Korruptiorikoksiin erikoistuneita syyttäjiä on KUUSI ja VIRKARIKOKSIA KOSKEVIIN SYYTETOIMIIN ERIKOISTUNEITA SYYTÄJIÄ on vain 19 kpl. Joulukuussa 2022 syyttäjän päätöstä odottavia korruptiotapauksia oli 57 kpl, joista 17 on ollut vireillä jo yli 12 kuukautta." Ei siis ole mikään ihme, että tässäkin monipiippuisessa JUANKOSKEN asiassa kyllä aikaa ja tupakkia menee. |
||
| Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat | 25.9.2023 17.24 |
| Ei mene enää aikaa eikä tupakkaa. Premium Board on nyt saneerauksen päätyttyä velaton yhtiö ja aloittaa seuraavan kerran puhtaalta pöydältä. Juankosken takausvelat ovat Kuopion kaupungin velkoja eikä ne enää kenestäkään tunnu suurilta. Nyt voidaan kai sanoa, että loppu hyvin kaikki hyvin. Entisen tehdasalueen realisointi on parhaillaan menossa. Huutokaupassa kartanorakennus ja reilun 7 hehtaarin kulttuuriympäristö nousi 65000 euroon, mutta konkurssipesä yrittää vielä uusia huutokaupan. Loput mihinkään kelpaamattomat vanhat tehdasrakennukset siirtynevät perustettavalle yhtiölle, joka ryhtyy isännöimään korjaustarpeessa olevaa rakennuskantaa. Näin voidaan Juankoskella kääntää lehteä. Akm:llä on vielä mahdollisuus päästä kartanonomistajaksi, jos vain rohkeutta riittää. |
||
| Pekka Tani | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat kyrvän nupin hajujen vuoksi | 28.12.2024 12.47 |
| juutalainen kävi ympärileikkauksessa ja piti heti ympärileikkauksen jälkeen haisevaa kyrvän nuppia lentokoneen kuljettajan pään vieressä ja sanoi että yritä keskittyä lentokoneen ohjaamiseen pahoista hajuista huolimatta joudut kestämään vain minuutin ajan ja sen jälkeen saat rauhassa jatkaa lentokoneen ohjaamista |
||
| Jeffreyhooke | Comprehending OH Driving Under the Influence Legislation: Everything We Should on Know | 26.1.2025 3.53 |
| OVI statutes on Ohio can be intricate, however it's essential to hold a solid knowledge of one if a person find yourself payments. Operating below the actual influence (DUI) is actually a severe offense this can have notable ramifications on your own future. In Ohio, that legal threshold for circulation alcohol concentration (BAC) is 8%for maximum motorists plus 0.04% business driver. If you are pulled by legal police and alleged of drunk driving charge, they may carry out roadside soberness assessments or chemical studies, this type of seeing as breathalyzer or blood flow investigations, to ascertain the degree of damage. Declining regarding tests can lead to programmed penalties, including driving license suspension. drunk driving charge offenses in Ohio bear multiple penalties, based on the on factors want last judgment of conviction, BAC stage, as well as either generally there appeared to be an collision or hurt included. Drawbacks may incorporate penalties, license suspension, compulsory alcoholic drinks therapy packages, trial period, and equal imprison time. Residual crimes and irritated issues can result in more significant consequences. Employing a experienced DUI a good defense attorney is essential to navigate the complexities of Ohio ovi laws. They can easily examine the facts, struggle the lawfulness of the stop your vehicle, issue the clarity of tests, and search new protection to help alleviate the payments. Moreover, an legal professional can instruct you with the lawful process, verifying your very own proper are screened and proposing for the greatest plausible finish. Remember, being told on the subject of Ohio's DUI regulations and searching the support of an expert legal practitioner are required actions in thoroughly holding a DUI bill and also covering your very own future. blackmail defense attorney |
||
| Martinspose | Benefits of Getting Assistance from the Counselor Familiar in Disability Law | 28.1.2025 8.24 |
| For What Purpose Engaging The Government Aid Incapacity Attorney Becomes Indispensable. Hiring An Government Aid Disability Lawyer Is Indispensable. The Supplemental Security Income Administers various schemes from unemployment insurance to public support, and also manages disability payments for people incapable to engage in employment due to long-term sickness or damage. As with all complex group, there are laws and guidelines which must be observed by the mentioned organization in orderliness to receive privileges. Considering hiring the qualified Supplemental Security Income attorney Can be indispensable. Employing the knowledgeable SSD counsel will support you deal with the difficulties of SSA Shielding Social Assets, raising your probability of approval for advantages. They will ensure that your submission is filed accurately and includes validating medical evidence; besides, they comprehend how to gather this evidence speedily so it is not put forward late; also, they can prevent providing irrelevant data that might lead to holdups and refusals by the Social Services Allocation. Your specialized professional in disabilities will also equip you for a hearing with Social Security Administration if your claim is rejected, by summarizing what to expect at it and answering any of your doubts about what happens there. They might aid with supplying additional proof and inquiring the adjudicator who heard your case to review their ruling and grill witnesses or employment specialists called by SSA to testify on your behalf, which will enhance the likelihood that an introductory disability appeal is successful if initial denied. Lawyers for social security disability might recover any past due privileges owing to changes in the starting date, which symbolizes when your condition began. Effective supporters of those with disabilities could assist with regaining any past due beneficial outcomes that could have been lost thanks to changes in the starting date or when your health condition began. Applying for an application for Social Security Disability benefits involves a careful consideration of the specific conditions that make you eligible Key Advantages of Having an Advocate Familiar in Disability Cases b5ac44f |
||
| StevenHig | Speedy property Sales with the Skillset of Realtors | 5.2.2025 18.42 |
| Thanks a bunch for building such insightful and also fun page. I am am excited to contributing information if an moment presents by itself! Thanks once more for giving that up and running towards public! Maximize Returns with Agents for achieving Speedy property Deals 0b74c2b |
||
| RaymondSmurb | Adolescent Anxiety Soothing | 8.2.2025 17.18 |
| Eye Movement Emotional Desensitization and Reprocessing Therapy in Children and Adolescents: Adapting the Technique Disturbing experiences might have enormous and also long-lasting effects regarding children and also adolescents, influencing their emotional well-being, behavior, as well as development. Eye activity Sensory Desensitization in addition to Desensitization Eye Movement Desensitization and Reprocessing therapy offers a new promising approach for dealing with trauma within this population, yet adaptations could possibly be necessary in order to meet their unique needs. In this particular forum post, we investigate the particular principles associated with Eye Movement Desensitization and Reprocessing therapy intended for children and adolescents and discuss strategies with regard to adapting the actual approach for you to successfully address trauma-related concerns on this age group. An key focus whenever being effective with children as well as adolescents is actually the developmental stage as well as cognitive abilities of the client. Eye Movement Desensitization and Reprocessing therapists need to adapt their language, explanations, and also techniques being developmentally appropriate and also engaging for younger clients. Also, children as well as adolescents could possibly have limited verbal skills as well as difficulty articulating their experiences, making it essential intended for therapists to utilize creative along with expressive techniques, such as drawing, play, or perhaps storytelling, in order to facilitate communications in addition to processing connected with traumatic memories. One of those other important aspect linked with working with children and adolescents is involving caregivers as well as family members within the curing process. Working together with parents as well as guardians may provide additional support for your child along with help address family dynamics and relational issues in which could possibly contribute for the child's trauma symptoms. With modifying Eye Movement Desensitization and Reprocessing therapy in order to meet this unique needs connected with children and teenagers, therapists can provide effective and also compassionate care of which promotes healing, resilience, as well as healthy growing. Adolescent trauma recovery Teen Well-being and Way of Life 52559d0 |
||
| Jasonsteam | Instructing Chessboard for Kids and Enjoyable as well as Interesting Methods | 8.2.2025 17.51 |
| The Rewards of Playing Chess for Cognitive Development Game of chess proves to be a remarkable pastime which sharpens someoneвŠ?ā?¢s mind & boosts intellectual competencies. Even if one is new for this activity also an experienced competitor, chessboard gives endless chances to boost problem-resolution competencies, memory, & critical thinking. Starting with fundamentals might be crucial for beginners; grasping how all figure operates & familiarizing someone with the playing field could be important stages. Practice might be vitalвŠ?ā??playing often, if inside nearby clubs or virtually, assists one understand diverse strategies and sharpen someoneвŠ?ā?¢s skills. Viewing games played by masters provides valuable insights into high-level strategies and choice-making processes. Thinking many actions in advance could be important in chess, allowing one to foresee rivals' strategies and plan in advance. Staying relaxed amid tension, especially within contest settings, might be key for keeping attention & creating smart strategies. Game of chess ought to continuously prove fun, including all game offering the possibility to learn. Engaging with the game of chess network, via online groups, clubs, & functions, can enrich someoneвŠ?ā?¢s adventure, giving different views & relationships. Chessboard might be an adventure for constant study & growth. Thus, dive oneself inside that captivating realm, keep playing, continue learning, and above all, have fun with the adventure. Chess study groups West Village Game of Chess Tactics and Enhancing OneвŠ?ā?¢s Game with Regular Training b74c2b5 |
||
| ruturokFer | Minkä tavoin voi opettaa lapsia pelataa shakssia? ? | 10.2.2025 3.47 |
| Minkä tavoin voi opettaa lapsia pelataa shakssia? Onko sillä käytettävissä monia vaiheita ja yleisesti hyvää tavaa? " ... ?" , , , ! ! . : https://is.gd/F73yuK ] |
||
| kusikeijo ööh ööh | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat | 11.2.2025 1.30 |
| lessut ne nussii mitä vaan,omia lapsiaan koiria kissoja siiliä. aikoinaan aatolf hitler laitto paljon porukkaa kaasukammiohin |
||
| StevenHig | Tapping into the Opportunities of Your Home Market using a Broker | 19.2.2025 16.13 |
| https://champaignilrealtor.com/real-estate-agent/ - House showcasing notions for selling http://chezspace.com/ - The Realtor's Blueprint to Selling Your apartment Rapidly 6e95255 |
||
| RaymondSmurb | Re: Premium Board-syytteet vanhenivat | 23.2.2025 10.21 |
| The Potential of EMDR Therapy in Facilitating Stress Recovery. Trauma can experience significant as well as lasting outcomes in any individual's cognitive and also emotional spirit. Usually triggering manifestations for example memory recalls, bad dreams, as well as super vigilance. Eye Movement Gradual Desensitization & Reprocessing (EMDR) possesses emerged like a bright technique regarding trauma recovery, supplying expectancy for those individuals attempting to find relief by the actual debilitating effects associated with traumatic experiences. That thread analyzes that promise linked with EMDR therapy with trauma recovery. EMDR's special mutual stimulation strategies are generally designed to aid this processing along with integration of traumatic memories, allowing persons to help make sense of their encounters and minimize the particular affective distress associated with them. Research features identified in which EMDR therapy might lead to substantial advancements in indications connected with post-traumatic pressure disorder (PTSD) in addition to additional trauma-related problems. By handling this basic result in associated with trauma and reprocessing connected damaging beliefs, EMDR inspires men and women to be able to move over and above their past experiences as well as recover management above their lives. While EMDR therapy could not necessarily be the One-size-fits-all alternative regarding trauma recovery, that stands for a new beneficial addition for the therapeutic toolkit pertaining to intellectual health and fitness professionals. With persisted exploration and clinical advancements, EMDR holds the actual possible to change the lives connected with trauma survivors and pave the actual approach intended for lasting recovery in addition to resilience. Adolescent emotional connection group 1c83d6e |
||
| Richardkayaf | ТелеÑ?коп | 25.8.2025 15.58 |
| Š?ногГа ГоŃ?Ń?аŃ?оŃ?но вŃ?его паŃ?Ń? Ń?аŃ?ов на ŠæŃ?ŠøŃ?оГе Ń? Ń?елеŃ?коп, Ń?Ń?обŃ? полноŃ?Ń?Ń?Ń? пеŃ?езагŃ?Ń?Š·ŠøŃ?Ń?Ń?Ń? оŃ? гоŃ?оГŃ?кой Ń?Ń?еŃ?Ń?. |
||
| JamesRal | Ñ?епловÑ?зоÑ? воÑ?нний | 25.8.2025 16.27 |
| Š?Š»Ń? Ń?оŃ?ноŃ?Ń?Ń? в боŃ? Ń?епловŃ?зоŃ? воŃ?нний ŠæŃ?оŃ?Ń?о необŃ?Ń?Гний. Š?Ń?н ГозволŃ?Ń? Ń?никаŃ?Šø випаГковиŃ? вŃ?Ń?аŃ?. |
||
| Carloshaupt | Ñ?епловÑ?зоÑ? воÑ?нний | 25.8.2025 17.08 |
| Š£ Ń?Ń?Ń?аŃ?ниŃ? Ń?моваŃ? важливо маŃ?Šø Ń?ŠŗŃ?Ń?не облаГнаннŃ?, Ń? Ń?епловŃ?зоŃ? воŃ?нний може Ń?Ń?аŃ?Šø Ń?ŠæŃ?авжнŃ?м Ń?Ń?Ń?Ń?вником. Š? його ГопомогоŃ? легко виŃ?влŃ?Ń?Šø Ń?Ń?Š»Ń? навŃ?Ń?Ń? Ń? повнŃ?й Ń?емŃ?Ń?вŃ?. |
||
