Keskustelu

Yle uutisoi tänäänJuankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen2.3.2015 10.06
Säyneisen koulun lakkauttamisesta on valittanut Juankoskelle rekisteröity New Stroms -niminen yhtiö. Juankosken kaupungin mukaan yhtiöllä ei ole toimintaa Juankoskella eikä ilmeisesti muutenkaan liiketoimintaa.


Juankosken kaupunki pyytää Itä-Suomen hallinto-oikeutta hylkäämään Säyneisen koulua koskevan valituksen.

Koulun lakkauttamisesta on valittanut Juankoskelle rekisteröity New Stroms -niminen yhtiö. Kaupungin mukaan kyseessä on yhtiö, jolla ei ole toimintaa Juankoskella eikä ilmeisesti muutenkaan liiketoimintaa. Lisäksi yhtiön vastuuhenkilöt ovat Espoosta ja Vantaalta.

Sama yhtiö on tehnyt oikaisuvaatimuksen Juankosken kaupunginhallituksessa esillä olleesta Juankosken Biolämpöä koskeneesta keskusteluasiasta. New Stromsin mukaan kaupunginhallitus oli yrittänyt estää asiasta valittamisen naamioimalla päätöksen vain asian valmisteluksi.

Juankosken kaupunginjohtaja esittää tänään kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta.

valejuristiRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen2.3.2015 10.28
Pitäisi opetella noudattamaan lakia eikä kepumafian mielihaluja. New Stromsin oikaisuvaatimus on erittäin hyvin perusteltu. Lukekaa ennen arvostelua. Juankosken veronmaksajat ja Biolämmön tavaratoimittajat ovat hävinneet miljoonia koko puhalluksessa.
Juankoskella tarvitaan lainopillista osaamista kepulaisen pönöttämisen sijasta. Ns. maalaisjärkikin auttaisi pitkälle terveen rehellisyyden kanssa käytettynä.

muistetaan totuusRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen2.3.2015 10.34
Ettei totuus unohtuisi: Kepumafia teki hartiavoimin töitä Säyneisen koulun oppilasmäärän vähentämiseksi, vaikka olisi pitänyt toimia päinvastoin. Kyseessä oli Kangasperkon, Lösösen ja Rauno Kettusen kosto Säyneisen itsenäisille ihmisille, jotka uskalsivat vastustaa heitä ja toivat esiin oman vaihtoehtonsa. Koska asiasta on kirjoitettu paljon, en viitsi toistaa yksityiskohtia. Toivon hartaasti, että vaaleissa säyneeläiset kertovat kepulle ja demareille, mitä he ajattelevat päälleen sylkemisestä.

PVRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen2.3.2015 10.56
Moro,
kunnallisvalituksen saa laatia kunnassa asuva henkilö, kunnassa päämajaansa pitävä, siis kirjattu Juankoskelle ja siten maksaa mahdolliset veronsa paikkakunnalle ja myös esim. kiinteistön omistaja.
En ole missään vastineessa koskaan huomannut, että vastaaja kertoo kantajan henkilökohtaisista ominaisuuksista, esim. onko varallisuutta, onko jonkun yhdistyksen jäsen tai onko esim. ulkomaalaistaustainen. Kyseisellä asialla rikotaan henkilön, oikeushenkilön asiallisia oikeuksia ja samalla puututaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
Muuten tekihän Juankosken kaupunginhallitus kunnallisvalituksen Kaavin sisäisistä asioista sillä perusteella, että Juankoski omistaa pienen metsäpalstan Kaavilla. Joten on siten pienen kiinteistön omistaja Kaavilla ja saa tehdä valituksen koskien Kaavin sisäisiä asioita. Ei tainnut Kaavi kertoa sitä, että kyseessä on Juankosken kunta, joka on kriisiytynyt ja täysin persaukinen.
Summa summarum: valituksen tekeminen on nykylainsäädännön mukainen perusoikeus kunnan asukkaalle ja kiinteistön omistajalle.

HerraXRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen2.3.2015 17.56
Olis kiva kuulla julkisesti omien Säyneisten koulun oppilaitten mielipide siitä mitä he tykkäävät tulla Juankoskelle kouluun. Aikuisten aika vaikea ymmärtää lapsen tarpeita suurempaan sosiaaliseen elämään ja on väärin kasvattaa lapsi ns. "pullossa". En tarkoita mitään pahaa mutta hieman ajateltavaa lasten vanhemmille.

Elämää pullossaRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen2.3.2015 18.58
Säyneisen koulun lapsia haastateltiin radio Suomen savossa. Kaikki haastateltavat lapset halusivat jäädä Säyneisen kouluun ja yksi lapsi, joka kävi Juankoskella koulua kertoi suoraan, että hän olisi ehdottomasti halunnut jatkaa Säyneisen koulussa, mutta äiti kielsi.

Muuten sen voi kuunnella radio savon jälkilähetyksessä. Radiossa lähetys oli n. 3 viikkoa sitten.

alan miesRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen5.3.2015 10.59
Yleensä päätöksenteossa asianosaiset jäävätään. Opettajat ovat jäävejä esittämään mielipiteitä tai päättämään jotakin opetusryhmien koosta. Sehän pitäisi olla selvää kaikille.

Miksi sitten muiden kuin opettajien mielipiteet suorastaan estetään tulemaan julkisuuteen. Sentään Hesari antaa hiukan arvoa puolueettomalle tiedonvälitykselle:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1425360728113?jako=31b9e8bec856b751d8e14d69a08a6266

alan kolmas miesRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen5.3.2015 14.12
alan mieheltä taas hyvä googlaus. Kiitos siitä!

On aihetta kiinnittää huomiota alan miehen toteamaan Hesarin googlaamassa artikkelissa mainittuun ongelmaan, että Suomessa oppilaita pallotellaan erityisluokkiin periaatteessa vain opettajien ja rehtorien mieltymysten mukaisesti.

Opettajat näyttävät olevan ainakin omasta mielestään valtio valtiossa.

Suomessa käsittämättömiin mittoihin kasvanut kouluavustajien määärä on vakava indikaatio siitä, että peruskoluissa opetushenkilöstö ei ole meillä valitettavasti tehtäviensä tasalla.

Opetustoimessa Suomessa on lähdetty siitä, että määrä korvaa laadun.

Eli opettaja ei siis hyvin monissa tapauksissa pysty suorittamaan hänelle annettua tehtävää, vaan hän tarvitsee tehtävänsä suorittamiseen apuhenkilön, kenties useampia. Tämä ei voi olla oikein.

Äärimmilleen vietynä tämä voi johtaa siihen, että pienessä ryhmässä saattaa meillä kohta olla tilanne, jossa parilla kolmella oppilaalla täytyy olla opettaja ja ainakin yksi kouluavustaja.

Käytännön elämässä tiedetään, että yksi johtaja pystyy helposti johtamaan ainakin noin kymmentä ohjattavaa, jos on tehtäviensä tasalla. Huono ohjaaja ei taas pysty ohjaamaan edes yhtä ohjattavaa ilman avustajaa tai esimiestä. Opettajat kaipaavat siis ennen kaikkea johtajakoulutusta. Se on jopa tärkeämpi kuin sisälukutaito.

Sekin on voitava rehellisesti tunnustaa, että kaikista opettajan tittelillä varustetusta opettajasta ei vain valitettavasti ole opettajaksi.

Peruskouluissa saattaa olla aihetta miettiä myös ikiaikaisen luokanopettajajärjestelmän kehittämistä.

Tällä tarkoitan sitä, että modernissa koulussa isommassakin opetusryhmässä voi olla useita oppimistiimejä, jotka voivat jopa toisiaan mentoroiden selviytyä hyvin heille annetusta tehtävistä. Monissa kouluissahan on jo tällaisia yhdistettyjä luokkiakin, kun kylillä on ollut oppilaskatoa etenkin peruskoulujen alaluokilla.

Kyvykkäät ja oikein koulutetut suurempienkin opetusryhmien vetäjät voivat siis hoitaa yhtä aikaa useamman perinteisen luokanopettajan tehtävät. Tässäkin piilee arvaamaton säästöpotentiaali Suomen kunnissa, kun asia hoidetaan kunnolla.

Suomessa näiden virkamiesten avustajien käyttö on mennyt mahdottomuuksiin joka suhteessa ja se havaitaan mm. siitä, että meillä kaikilla ministereilläkin on nykyaikana iso joukko erilaisia avustajia, jotka huolehtivat virkamiesten asioiden valmistelusta ja muidenkin virkatehtävien hoitamisesta. Viime aikoina on kyllä nähty mihin tällainen toiminta on johtanut.

Ainakaan tätä toimintaa ei tunnu valvovan kukaan.

Valtiontarkastusvirastokin on joutunut jo moneen kertaan huomauttamaan valmisteltujen päätösten puuttuvista taloudellisista perusteista.

Onhan lansimaisittain aivan käsittämätöntä, että esim. Suomen valtiovarainministeriksi voidaan valita nuori peruskoulunopettajan vähäisen kokemuksen omaava Jutta Urpilainen (demu).

Urpilainenkin joutui lähes välittömästi perustuslaillisiin ongelmiin suhmuroidessan ja jankuttaessaan Kreikan olemattomia takauksia, joista Suomikin sai mojovan kuprun pannunsa kylkeen muissa EU-maissa.

Tämäkin on merkki suomalaisten kyvyttömyydestä viedä tätä yhteiskuntaa eteenpäin niin kuin tervettä yhteiskuntaa tulisi kehittää.

Viimeksi Suomen virkamiesten ja politiikkojen kyvyttömyys hoitaa heille annettuja tehtäviä on tullut järkyttävällä tavalla testattua jo toisen kertaan karille ajautuneessa SOTE-hankkeessa.

Pääsasiassa kepun Juhien eli Sipilän ja Rehulan sekä demujen Huovisen mestaroimaa SOTE-hanketta on nyt reilusti yli vuoden yritetty väkisin viedä eteenpäin eduskunnassa, vaikka kaikki perustuslain asiantuntijat ovat jo kauan sitten todenneet, että hanke on jyrkästi perustuslain vastainen.

Sellaisia hankkeita ei vaan voida viedä lainsäädännöksi, jonka Juha Rehula kuvitteli voitavan tehdä pelkästään vanhaa "maan tapaa" noudattaen eduskunnan sosiaali- ja teveysvaliokunnan muutaman tunnin työmaaneuvotteluissa, kun vuosia kehitely SOTE I oli jo heti karahtanut perustuslakivaliokunnassa yksimielisesti kiville.

alan miehen googlaamassa Hesarin artikkelissa Jyväskylän yliopiston professori Timo Saloviita viittaa oppilaiden erityisluokille siirrrossa perustuslain 6 §:n säännöksiin ja toteaa, että sellaiselle siirrolle on oltava vahvat perusteet.

Pelkästään opettajan ja rehtorin mielipide ei siinä siis ole riittävä.

On hyvä havaita, että kiville menneessä SOTE-ratkaisussa kannoksi kaskeen on tullut juristi Johannes Koskisen (demu) johtamassa perustuslakivaliokunnassa juuri perustuslailliset ongelmat, jotka esim. kepun Juhien Sipilä ja Rehula sekä demujen Huovisen toimesta on haluttu kylmästi unohtaa. Kokemattomia kokoomuksenkin ministreitä tässä SOTE-sopassa on viety kuin pässiä sarvista.

Perustuslaki on Suomen kaikkien muiden lakien yläpuolella oleva laki, jonka säännöksiä on yksinkertaisesti noudatettava ? myös politiikkojen ja virkamiesten.

New Stroms teki kunnallisvalituksen Säyneisen koulun käsittämättömästä lakkautuspäätöksestä, koska yhtiön käsityksen mukaan koulun lakkautuspäätöksessä rikottiin kuntalakia, perusopetuslakia ja ennen kaikkea myös Suomen perustuslakia.

Kun oppilaita erityisluokalle siirrettäessä täytyy ottaa huomioon perustuslain säädökset, niin on täysin selvää, että kokonaisen kylän oppilaiden siirrossa kaukaiseen keskuskouluun täytyy myös ottaa huomioon perustuslain säädökset.

Tämän tosiasian huomioon ottamisessa on kysymys vielä laajemmasta harkinnasta kuin pelkästään oppilaiden näkökulma, koska kysymyksessä on aina myös oppilaiden perheet ja koko kyläyhteisö.

Kyläkoulun lakkauttaminen ei siis voi olla mikään opettajien tai virkamiesten kehittelemä muka taloudellinen läpihuutojuttu.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, minkä kannan Itä-Suomen HAO ottaa asiaan, kun NS:n tekemien taloudellisten laskelmienkin perusteella Säyneisen koulua ei voinut lakkauttaa edes tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä perustellen.

kentiapuliRe: Juankosken kaupunki tyrmää Säyneisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen5.3.2015 14.28
Kepumafian ainoa argumentti omasta puolestaan on Heikin asuminen Espoossa. Ei mitään todellisia asia-argumentteja. Eivät osaa laskeakaan. Ainoa mainittava taito on peruskepulainen tarkoitushakuinen valehtelu.
Tämänkö puolueen pitäisi voittaa eduskuntavaaleissa? Sääliksi käy Suomen kansaa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: