Keskustelu

Pekka VSäyneisen koulun lämmityskustannukset5.3.2015 12.50
Moro,
lupasin antaa todelliset kustannukset koulun ja opettajien asuntolan lämmityskustannuksista-
Säyneisen koulun kustannukset olivat viime vuonna n. 40000 euroa. Säyneisen koulu osti lämmityskustanuksista 13000 eurolla.
Eräät kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt ovat jakaneet tietoa, että kustannukset olisivat koulun osalta n. 120000 euroa, joten onkohan kyseessä tahallinen väärän tiedon levittäminen.
Pitänee muistaa vielä, että kustannukset olivat viime vuodelta selkeästi suuremmat, kuin tälle vuodelle, joten tämän vuoden tulevan tilinpäätöksen Säyneisen koulun osalta pitäisi olla oleellisesti pienempi, vaikka koulu olisi käytössä koko vuoden.

Kun ajatellaan, että kiinteistökustannukset yleensä voitaisiin supistaa rationalisoimalla työiden tekeminen ja samalla käyttää omaa keittiötä koulun käyttöön ja myyntitoimintaan, olisi koulun käyttökustannukset todella asialliset. Koulua voitaisiin käyttää kouluna yhdessä ja samaan aikaan myös moneen muuhun asiaan-- monitoimikeskus.

PVRe: Säyneisen koulun lämmityskustannukset5.3.2015 13.12
Moro,
korjaan kirjoitukseni siten, että Säyneisen koulun öljykattilan kulutus oli n. 40000 euroa, ja asuntola osti n. 13000 eurolla lämmitystä, sillä sama öljykattila lämmittää sekä koulun että asuntolat ja muut rakennukset. Siis, jos Säyneisen koulun lämmityskattilaa tarvitaan teknisen toimen asuntotoimen asuntolan parinkymmenen asunnon lämmittämiseen, vaikka Säyneisen koulu olisi poissa käytöstä. Samoin asuntolan kiinteistöhuolto ei voi toimia ilman, että koulun aluetta hoidetaan. Näinollen Säyneisen koulun lakkauttaminen on täysin käsittämättömän typerä teko ja päätös.

eräskepuRe: Säyneisen koulun lämmityskustannukset5.3.2015 13.31
tapahtuuko tuo lämmitys öljyllä vai sähköllä miten olis pelletillä lämmittäminen onko kukaan tehnyt vertailuja eri lämmitysmuodoista

kyllä ne yrittääRe: Säyneisen koulun lämmityskustannukset5.3.2015 14.50
Ikivanhalla kattilalla ja lämmitys öljyllä sekä puulla. Uusi kattila maksaisi itsensä takaisin 3 vuodessa.
Asuntolan lämpötila on ainakin 2 astetta korkeampi, kuin koulun tilojen. Laskelmissa lukemat ovat menneet "vahingossa" toistepäin.

Kiinteistönhoitajan palkat ovat tietysti menneet myös "vahingossa" suurin osa koulun piikkiin. Hän hoitaa asuntotoimen koulun asuntolan, vuokratalojen rivitalot, vanhusten vuokratalot sekä pumppaamon ja puhdistamon.

Missä sitten näkyy koululle tulevat vuokratulot kotisairaanhoito, kotipalvelu ja Törmän luokka. Eivät nämäkään tilat pyhällä hengellä lämpiä.

Hatusta laskunerot tempaisivat 230 000e säästöjä koulun lakkautuessa. Unohtuiko tässä asiassa kalliit konsultit?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: