Keskustelu

PVDemuli Rinteen MOKA18.4.2015 14.13
Moro,
tässä YLE: n uutinen:
-

Haglund veti Rinnettä höplästä pj-tentissä ? video

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund nokittelivat toisiaan Pohjoismaiden puolustusministerien yhteiskirjoituksesta.

Haglundin mielestä paperissa ei ollut mitään uutta ja siksi asiasta ei ollut tarvetta informoida maan ulkopoliittista johtoa. Puolustusministeri luki pätkän povitaskustaan vetämänsä paperin tekstistä ja arvuutteli Rinnettä sitten, mistä artikkelista hänen lukemansa teksti on peräisin.

Toisin kuin Rinne arveli, Haglundin lukema teksti oli peräisin ulkopoliittisesta katsauksesta, jonka sekä Rinne että Haglund olivat yhdessä olleet hyväksyneet.

Myöhemmin Antti Rinne arvosteli Haglundia siitä, että Haglund olisi nimenomaan halunnut muuttaa yhteispohjoismaista puolustusministerien kannanottoa vastaamaan tekstimuodoltaan mahdollisimman paljon tätä yhdessä hyväksyttyä ulkopoliittista katsausta.
Rinne on todellakin ulkona kuvioista.

alan kolmas miesRe: Demuli Rinteen MOKA18.4.2015 19.52
Tiikeri ei pääse irti raidoistaan. Siksi ammattiyhdistysliikkeen Antti on ajanut itsensä pahasti nurkkaan tulevissa hallituskeskusteluissa ja demujen äänisaaliskin näyttää jäävän laihaksi.

Eilinen oma yhden ihmisen vaaligalluppini osoitti, että demujen omatkaan joukot, erityisesti nuoret, eivät kannata vanhaa demujen änkyräpolitiikkaa.

Pääministeriksi ei Rinteestä missään tapauksessa ole. Kansainvälisillä foorumeilla kun toimitaan, niin SAK:lla ja ammattiyhdistysliikkeellä ei siellä voida ratsastella.

Rinne peräänkuuluttaa reilua työelämää, mutta samaan aikaan Rinne liputtaa laittomien lakkojen puolesta ja on ajamassa työehtosopimuksia kaiken aikaa yleissitovuuden suuntaan, kun työelämässä tarvittaisiin vastakkainasettelun poistamista, todellisia uudistuksia ja tietenkin joustavuutta.

Kyllä Rinteenkin pitäisi tajuta, että suomalainen työtekijä tekee merkittävästi vähemmän (jopa lähes 30%:a eräisiin maihin verrattuna) töitä kuin kilpailijamaissamme tehdään, mutta siitä huolimatta suomalainen palkkataso ja työkustannus on huomattavasti korkeampi kuin kilpailijamaissamme.

Koska emme elä missään pullossa, niin tällainen olotila ei tietenkään voi olla kestävällä pohjalla, eikä tällä tavalla koskaan saada Suomen kauppatasetta ojennukseen tai vientiteollisuutta vetämään, jota Rinne asiantuntemattomasti peräänkuuluttaa.

Muutosta parempaan on odotettavissa vasta silloin, kun ammattiyhdistysliike tunnustaa avoimesti nämä tosiasiat ja lähtee aidosti muutosta tekemään.

Vaalien jälkeen demuilla tulee eteen näköjään puheenjohtajan vaihdos.

Demuista kuitenkin kelpuuttaisin Veijo Baltzarin kulttuuriministeriksi - asiantuntijana ei poliitikkona.

Kun äskettäin puhuttiin eräässä TV-keskustelussa menneen vaalikauden suurista saavutuksista, niin demujen asuntoministeri Pia Viitanen totesi, että yksi tärkeimpiä demujen saavuksia on eläkeläisten vapautus kalastusmaksusta.
Rinteellä on tässä ollut ansionsa.

Henkilökohtaisesti olen tässä eläkeläisten vapaan kalastuksen kannalla, koska kalaahan meillä järvissä ja myös merissä on vaikka kuinka paljon.

Ihmettelenkin sitä, että kokoomuksen Petteri Orpo ajoi niin innokkaasti maahan maa- ja metsätalousvirkamiesten avulla jotain yhden kaavan kalastusmaksua kuin TV-lupaa konsanaan.

Minusta olisi hyvä, että kaikki poliitiikot ja myös maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet lukisivat tarkalla silmällä viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä Suomen kunniakalastajan Pentti Linkolan Testamentin.

Pentti puhuu vapaan kalastamisen puolesta.

Pentistähän olisi voinut tulla biologi, mutta hänestä tulikin ammattikalastaja ja hän on harjoittanut ammattiaan kunnioitettavat 54 vuotta.

Kun lukee Pentin ajatuksia Suomen kalastuksesta ja kalataloudesta, niin huomaa, että asialla on todellinen ammattimies, joka tuntee kalatalouden salat yksityiskohtaisesti. Pentti ei tarvitse näköjään Ikosen kuuluisaa kalakalenteriakaan, kun lähtee kalaan.

Pentti toteaa testamentissaan, että "luonnonkalan palauttamisessa käyttöön olisi kalatalousviranomaisilla ainoa mielekäs tehtävä.

Mutta he eivät ole siitä kiinnostuneita, he askartelevat, uskomatonta mutta totta, lumetodellisuudessa ylipursuavien kalavarojen riittävyyttä turvaamassa."

Pentti on selvittänyt, että Suomen väestön hyväksymien ruokakalalajien vuosituotosta voidaan arvioida tulevan ihmisten käsiin pari kolme prosenttia, nk. roskakaloista (jotka voivat muissa maissa olla halutuimpia) vielä vähemmän."

Itsekin olen tähän asiaan pari kertaa kiinnittänyt huomiota. Ei muissa maissa ole varaa jättää tällaista terveellistä ravintoa pyytämätttä ja tuomatta systemaattisesti markkinoille esim. norjalaisen lohen korvikkeena.

Tiettävästi kalaravinto on myös kansanterveydellisesti erittäin toivottavaa.

Miksi muuten kepun eduskuntaan pyrkivä THL:n entinen johtaja professori Pekka Puska ei ole tähänkään tärkeään kansanterveydelliseen asiaan kiinnittänyt mitään huomiota?

Yksi suomalainen äänestävä duunariRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 2.24
Demut puhuu työllistämisestä, mutta ilmeisesti se tarkoittaa, että demarit työllistävät eestiläisiä koska tilasivat vaalimainoksetkin Eestistä. No työllistyihän siinä tuunari, mutta valitettavasti Virolainen tuunari. Joten se siitä demareiden työllistämisestä. Kyllä Suomalaisen tuunarin kannattaa äänestää tänään varsinaisena äänestyspäivänä talalaisen puolueen ehdokkaita, jotka osaavat työllistää.

alan miesRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 11.33
Nyt onneksi näyttää siltä, että Antti Rinteen persoona on sen verran änkyrä ja habituskin korostaa sitä, että hän ei sovi hallitukseen. Ennustankin, että tulee porvarihallitus.

Katsokaapa Wikipediasta Antti Rinteen lyhyt työhistoria. Antti haluaa jatkaa hallituksessa ihan samaa ammattiyhdistysliikkeen änkyräpolitiikkaa, jolla Suomi on saatu kilpailukyvyttömäksi.

jo äänensä menettänytRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 11.54
Kieltämättä tulee Urpilaista ikävä. Hän vaikutti sivistyneeltä ihmiseltä.
Demareiden on vaikeata vedota samanaikaisesti laajoihin kansalaispiireihin.
Miten tämä aikaisemmin onnistui?

alan miesRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 13.39
Muotiin on tullut sana tiekartta kaikenmoisissa tulevaisuuden suunnitelmissa. Minusta selkeämpi sana on yksinkertaisesti tie. Erityisesti pidän tiestä numero 66 ja sen maisemista.

Jussi Raittisen monet versiot laulusta Kantatie 66 ovat jääneet erityisesti mieleeni. Kyllä tuntui mahtavalta antaa nyt äänensä ehdikkaalle numero 66. Se ei ollut ainoastaan ääni Juhanalle, vaan nimenomaan antiääni Antti Rinteelle.

HerraXRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 14.39
Alan kolmas mies. Oletko ottanut huomioon kustannukset mitä Suomessa eläminen maksaa "muihin" maihin verrattuna? Noissa "muissa" maissa palkat ovat pienet mutta hinnat suhteessa samat kuin meillä! Kysymyksessä olevat maat on vanhoja Sosialistisia maita jotka liittyi EU:hun jokunen aika sitten. Tiedän jotakuin paljon siellä sellainen keskitulo kuukauteen on ja se on n. 450-750 euroa kuukaudessa. Kysymys sinulle voiko meillä vielä kiristää verotusta tai nostaa muitakin menoja kun työpaikat vähenee ja muitakin sosiaalimenoja leikataan?

alan kolmas miesRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 15.46
HerraX:lle ystävällisesti totean, että olen ottanut huomioon Suomen korkeat kustannukset.

Olen aiemminkin käyttänyt esimerkkinä autokoulun hintaa Suomessa.

Lobbarit (autokoululiitto) ja virkamiehet ovat hoitaneet ajokortin kokonaishinnaksi jo lähes 3000 euroa, koska ala on erilaisin luvin suljettu. Se on täysin kohtuuttomalla tasolla.

Tietääkseni kokoomuksen Paula Risikko on jo puuttunut tähänkin epäkohtaan ja muutoksia varmaan tulee tässäkin konkreettisessa kohtuuttomuudessa lähiaikoina.

Ajattele HerraX, jos 4 lapsisessa perheessä järjestetään kaikille lapsille ajokortti, niin siitä joutuu maksamaan jo melkein maaseudulla olevan pienen omakotitalon hinnan.

Tällaista ei voi mitenkään pitää kohtuullisena ja hyväksyttävänä. Entäs autovero?

Amerikoissa ajokortin hinta on muistaakseni vain 600 taalaa, ellei jopa alle.

Suomen ajokortin hinta on siis ainakin viisinkertainen kohtuulliseen verrattuna.

Tämä on vain jäävuoren huippu.

Marssi HerraX kauppaan eri puolilla maailmaa ja tee vertailuja. Tulet huomaamaan, että päivittäistavarakaupassa ja kaikissa muissakin kaupoissa Suomen hinta on karannut käsistä.

Mene bensapumpulle ja tankkaa 95:sta tankki täyteen nykyhinnalla noin 1.44 euroa/l.

Ja kun tankkaat ajattele samaan aikaan, että esim. sinunkin serkkusi Amerikassa ja kaikki muutkin serkut siellä tankkaavat omiin tankkeihinsa samaa 95:sta hintaa vain 0.45-0.64 euroa/litra. Bensan hinta on Venäjälläkin tätä tasoa.

Samalla kun tankkaat bensaa Suomessa tai ostelet jotain, niin muista aina, että kaikissa Suomen tuotteissa on eri muodossa veroa lähes 50%:a. Bensassa huomattavasti enemmän.

Minun tietääkseni USA:ssa asiat on kunnossa, hyvinvointi lisääntyy ja talous kasvaa. Meillä taas ei ole enää hyvinvointia ja entinenkin vähenee. Meillä kansa ikääntyy, Amerikassa ei ikäänny.

Minä ainakin ottaisin oppia niistä maista, joissa asiat on kunnossa. Myös verotusta kannattaa silloin tutkia avoimin silmin.

Meillä ei ole mitään järkisyytä maksaa kaikesta näin paljon. Tästä syystä kaikkien suomalaisten kannattaa nyt ajaa muutosta.

Todellista muutosta on nyt ajamassa kokoomus, joka haluaa, että Suomen erittäin korkea verotus painetaan kilpailukykyiselle tasolle kaikissa tuloluokissa. Työnteko saadaan vihdoin taas kannattavaksi ja kunniaan.

Eläkeläisten kiusaaminen verotuksella lopetaan ja mm. raippavero poistetaan, kuten luontokuvaaja Pertti Salolainenkin vaatii.

En ihmettele lainkaan, että alan mieskin pitää numeroa 66 hyvänä. Numero on erinomainen, koska se on minunkin asunnossani.

Juhana on viisas mies ja siksi, Juhana on hypännyt kalkkeutuneiden demujen laivasta rakentaamaan muutosta todellisten uudistajien joukkoon.

Alexi Stupukalta hieno ele, että on tajunnat pyytää ja ottaa vastaan joukkoihinsa Juhanan tapaisia uudistajia!!!

Hyvät johtajat toimivat näin. Hyvä johtaja puolustaa aina myös oikein toimineita alaisiaan, kuten Alexi teki telkkarissakin, kun kepun Sipilä ja demujen Rinne hyökkäsivät vastenmielisesti fiksun Carl Haglundin kimpuun täysin aiheetta ja saivat aikaan myrskyn vesilasissa.

Kysymyksessä oli samanlainen julkinen herjaus ja hyökkäys, johon kommunisti Hannu Taanila aikoinaan syyllistyi Jatkoaika-ohjelmassa, josta Harri Holkeri lähti viisaasti pois rakkikoirien jatkaessa haukkumistaan ja irvistelyään..

Rakkikoirien räksytys ei ole auttanut räksyttäjiä pitemmän päälle. Yhteiskunnan kehitys on jatkunut ja rakkikoirat ovat löytäneet myöhemmin itsensä yhteiskunnan häpeäpaaluista.

Sipilän ja Rinteen toiminta osoittaa vain sen, miten vääristyneitä kyseisten herrojen arvomaailmat todellisuudessa ovat.

Sipiläkin on mainostanut itseään uskonnollisena rauhansananmiehenä, mutta teot näyttää valitettavsti olevan jotain aivan muuta.

Kaksinaamainen Sipilä ei sovi Suomen pääministeriksi.

Toivon mahdollisimman korkeata äänestysprosenttia. Toivon myös sitä, että eläkeläiset ja nuoret lähtevät vielä joukolla uurnille ja äänestävät Suomeen muutoksen entiseen punamulta-menoon.

Inhimillisyys ja kohtuus on syytä pitää mielessä myös poliittisessa päätöksenteossa.

Nuoria, eläkeläisiä, työtekijöitä ja yrittäjiä ei voida enää enempää Suomessakaan kiusata.

PVRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 17.05
Moro,
ja minä annan hatunnoston alan miehelle taas hyvästä valinnasta. Sukunimikin taitaa olla oikein hyvä. Ties, vaikka olisi läheinenkin sukulainen.

eskimoRe: Demuli Rinteen MOKA19.4.2015 20.45
pakko sanoa, että kyllä 69 on paras,jos on puhtaat paikat ehdokkaalla. ainakin minä äänestäisin naaraspuolista ehdokasta jos se esittelisi numeroaan

Per S. AukinenRe: Demuli Rinteen MOKA20.4.2015 0.10
Eskimolla on kepusima mennyt värään kurkkuun ja siksi rykimäaika.

hmm..Re: Demuli Rinteen MOKA20.4.2015 0.14
Demukannatus oli pohjanoteeraus tehdaspaikkakunnassa, vaikka omia ehdokkaita kaksi!

alan miesRe: Demuli Rinteen MOKA20.4.2015 0.29
Äänestysalueellani Katajanokalla on viisaita ihmisiä. Juhana Vartiainen sai eniten ääniä.

Kyllä oli todella oikein, että demarit putosivat neljänneksi. Voidaan siis muodostaa toimiva hallitus, mutta varjopuolena on, että lakkokenraali Rinne järjestänee työehtosopimusneuvotteluissa hankalia tilanteita aina lakkoihin asti.

Muuten ehdokas numero 69 on Savo-Karjalan vaalipiirissä mies. Tämä vain eskimolle tiedoksi.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: