Keskustelu

kouluneuvosKaavi sai 400.000,- kouluihin24.4.2015 15.41
Uutisissa kerrottiin Opetushallituksen myöntäneen 400.000,- avustuksen Kaaville ja samalla pyörtäneen viimesyksyisen päätöksensä. Tätä aiempaa päätöstä oli suorastaan juhlittu Juankoskella osoituksena kepumafiamme nerokkuudesta.
Meillähän tapettiin hyvä Säyneisen koulu. Kaavilla taas päätettiin pitää yllä Kortteisen koulua.
Mistähän mahtaa johtua Juankosken väestökato? Entä Kaavin väestönkasvu?
Juankosken ns. päättäjät ovat niin pöljiä, etteivät näe silmiensä edessä olevia huonojen päätösten seurauksia. Ja jos näkevät, eivät ikinä myönnä...

Pekka VRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin24.4.2015 16.54
Kaavin sivuilla: "
Etusivu > Etusivu > Tiedotteet > Kunnanjohtajan tiedotteet

400.000 euroa lisäavustusta uuteen kouluun

Opetus-ja kulttuuriministeriö on päättänyt oikaista 30.9.2014 antamansa päätöksen OKM/148/520/2014 ja myöntää avustusta seuraavasti:

Opetus-ja kulttuuriministeriö on oikaisuvaatimuksenne, hakemuksenne ja
aluehallintoviraston lausunnon perusteella myöntää valtionavustuslain (688/2001) ja valtioneuvoston asetuksen (875/2013) mukaisesti valtionavustusta yleissivistävää koulutusta antavien oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin.

Myönnetty avustus 400 000,00 euroa.

Avustus on merkittävä. Se on noin 1.15 veroprosentin vuotuisen tuoton suuruinen.

Ari Sopanen
kunnanjohtaja
0400 673351
"

Hyvä kunnanjohtaja Sopanen. Keskustelumme viimeksi käytiin mahdollisista avustuksista koulujen korjausrakentamisiin. Hienoa. Tälläistä toimintaa olen toivonut Juankoskellakin, mutta meillä ennemmin lakkautetaan koulut. Valintani uudeksi kotikunnakseni alkaa muodostua varmaksi valinnaksi.

alan kolmas miesRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin25.4.2015 0.30
Ainoa toimija, joka Juankoskella lähti puolustamaan sivistystä ja mieletöntä virkamiesvaltaa vastaan koulutusasiossakin on kaupunkiin tullut avarakatseinen kehitysyhtiö New Stroms Oy.

NS saanut taistella virkamiesvaltaa vastaan Juankoskella vasta vuodesta 2009 lähtien, mutta lopulta voitto tulee kotiin.

NS ainoana juankoskisena on vaatinut myös Säyneisen kouluakin koskevassa kunnalisvalituksessaan, että Säyneisen koulua ei lakkauteta. Taistelu jatkuu sivistyksen puolesta.

Jos ei ole sivistystä ei ole mitään.

On outoa, että Juankoskella hyviä asioita pitää aina hakea kunnallisvalitusten kautta. Eikö valtuusto ja hallitus voisi joskus päättää yhteisistä asioista myös järkeä käyttäen?

aapioRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin25.4.2015 15.38
No joo, kaksikymmentä (20) syntynyttä viime vuonna.

Eero kekalainenRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin26.4.2015 7.17
Näin sivustakatsoen ex kaavilaisena ihailen sitä kyvykkyyttä millä Kaavia nyt johdetaan. Kuntalaiset ymmärsivät jokunen vuosi taannoin siirtää sivuun muutamat änkyrät jotka ajoivat vain omia etujaan, välittämättä äänestäjistä, esim JR,SA ym. Nyt johtopaikoilla on ihmiset, jotka katsovat tulevaisuuteen. Tilinpäätöstiedot jo jokunen vuosi taapäin kertoo totuuden, missä mennään, ja plussana kunnan puolelta etuna mihin tulevaisuudessa joudutaan.
Kuopijjoon, Kuopijjoon, kuten laulussa sanotaan.
Kuopiolle Kaavi on varmasti mieluisa liitoskumppani vrt. Juankoski kaikkine järjettömine velkoineen.
En voi muuta kuin todeta kiitokset Kaavin kuntajohtajille ja sääli Juankosken kuntajohtajille.
PV: lle Et ole tehnyt huonoa valintaa, ehkäpä minäkin eläkepäivinä sitten palajan kotikonnuille.

eskimoRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin26.4.2015 20.45
taitaapi olla juankoskella kouluja riittämiin koko lähikuntien tarpeisiin, eli valtio jatkaa törsäämistään

ekRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin27.4.2015 7.22
muisteluissa kaavi olisi aikoinaan saanut yli 50% korjausavustusta entisen yläkoulun korjaukseen, mutta ketkä palautti avustuspäätöksen ???? olisi hyvä saada tietoon tehdyt typeryydet

Pena T.Re: Kaavi sai 400.000,- kouluihin27.4.2015 10.36
Juankosken korruptioporukka teetätti 4,5 milj. eurolla Juantehtaan koulun täysremontin, vaikka vieressä oli entinen amiska, jonka omistajat tekivät n. 100.000,-:lla tarvittavat pikkukorjaukset, koska peruskorjaukset oli tehty muutamaa vuotta aiemmin. Juankoski olisi voinut vuokrata amiskaa edullisesti vaikka kuinka kauan panematta penniäkään Juantehtaan koulun järjettömään remonttiin. Kangasperko joukkoineen yritti vielä pakottaa Kaavin maksamaan "osuutta" tästä remontista, joka oli painettu läpi Juankoskella.
Amiskan keittiöt olisivat voineet tehdä kaikki Juankosken laitosruoat, ml. kaupungintalon tarpeet. Säyneisen ja Muuruveden koulujen oman keittiötoiminnan lopettaminen kuului kepumafian koulujen lopettamissuunnitelmiin.
Terveyskeskuksen järkevä remontti olisi maksanut "vain" n. 2,5 milj. euroa, joten velkataakkamme olisi varsin kevyt ilman Erika Suomisen puheenjohtaja-aikana aloitettuja investointeja. Hyvä johto olisi tehnyt meistä velattomia muutamassa vuodessa.
Toisaalta meillä ei ole ollut hyvää johtoa, ja velkaakin on n. 30 milj. euroa. Hyvä kepumafia! Nykyjohto ei kysele keneltäkään, kun rahaa haaskataan, ja vanhoja syntejä salaillaan ja peitellään asianajajienkin avustuksella, ja meidän rahoillamme maksetaan satoja tuhansia avusta, jota rehellinen johto ei tarvitsisi.
Rakennus- ja suunnittelu-urakat ovat tunnetusti korruptoituneiden kepujohtoisten kuntien rahojen vuotokohtia. Niihin voidaan lisätä kunnan kiinteistöjen ja omaisuuden myyminen alihintaan oman puolueen tukijoille ja jäsenille.

näimpäRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin27.4.2015 18.31
ent. ammattikoulussa olisi ollut hyvät tilat pienellä fiksauksella,mutta kaupungin piti saada pikavippiä äkkiä. näin mie sen luulen olevan!!

eskimoRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin27.4.2015 23.13
kukahan maksaa amiskan ja pallohallin purkamisen, vai jääkö ne rauniot muistomerkeiksi juankosken alasajosta ja viriileistä yrittäjistä

kouraan ajattelijaRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin27.4.2015 23.55
Kiinteistön pihat hoitamatta, kasvavat pusikkoa. Luultavasti sisäpuoli samaa tasoa. Ammattikoulun tontti symbolisoi koko kuntaa: Elämää on ollut, vaan ei ole enää.

kyrsiintynyt veronmaksajaRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin28.4.2015 1.22
Ehdotan, että lähetystö vie Juankosken Nerolle Vappuna kaikilta Juankosken kyrsiintyneiltä veronmaksajilta kiitoksena tehdyistä hyvistä töistä vappuviuhkan ja jättiläiskokoisen ilmapallon eli Juankuplan.

Juankupla voidaan sitten nostaa Vappuriehan jälkeen kaupungintalon lipputangon nokkaan.

näimpäRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin28.4.2015 18.56
no kaupungilta menee taas aikamoinen rahamäärä amiskan ja kupliksen purkamiseen eli uusi notkahdus taas talouteen!!

Ikkunapöydän raatiRe: Kaavi sai 400.000,- kouluihin28.4.2015 21.58
Kunhan puretaan ensin se tehdas, johon on mennyt 2011-2015 jo 16 milj. euroa Suomen veronmaksajien rahaa. Alueen puhdistus, purkamiset ja maisemoinnit vievät lisäksi ainakin 8 milj. euroa.
Kepumafia saa amiskasta lisäsulan hattuunsa, kun maksoi 4,5 milj. euroa Juantehtaan koulun remontista sen sijaan, että olisi maksanut pientä vuokraa amiskan tiloista. Kangasperko teki selväksi mahdollisille amiskan tilojen vuokralaisille, että kunta ei avusta vuokrissa, jos menevät vuokralle sinne.
Nimim. Näimpä ja Eskimo voisivat muistella, mitä päätettiin ja tehtiin 2009 Erikan johdolla. Se oli häpeällistä touhua lupaavan yrityksen tuhoamiseksi ml. Nylundin kusiaistutkimukset.
Tietysti kaikki paskakonsulttien tutkimukset, jotka maksoivat kymmeniä tuhansia per tutkimus, maksoivat lopulta miljoonia verrattuna järkiratkaisuihin.
Kansa maksaa korruption, varsinkin laskutaidottomista Juankosken luottamushenkilöistä riippuvaiset. Kysymme vain: Kannattiko?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: