Keskustelu

HebeAsianajovaltuutus19.6.2015 21.34
Kun palkataan yksityinen asianajotoimisto tai asianajaja hoitamaan asioita, antamaan lauseita ja selvityksiä jonkun puolesta, tarvitaan aina asianajovaltuutus, valtakirja asian hoitamiseksi tuomioistuimessa. Asianajotoimisto, asanajaja, esittää tuomioistuimeen valtuutuksen.
Kun kyseessä on julkisoikeudellinen, julkinen orgaani, esim. kunta, asianajovaltuutuksen myöntää sen laissa ja säännöissä ilmoitettu elin, esim. kunnassa kunnanhallitus, joka taasen on saanut oikeutuksen siihen valtuustolta. yseessä on delegointivaltuutus.
Kaupungin/kunnanjohtaja, joka toimii kunnanhallituksen esittelijänä, ei voi laatia tai antaa asianajovaltuutusta ilman virallista toimeksiantoa, toimivaltaa kunnanhallitukselta. Tästä toimivallan siirtämisestä on oltava lainmukainen hallituksen kokouspöytäkirjaote.

Nyt herää kysymys, missä on Juankosken kaupunginhallituksen kokouspöytäkirjaote, joka antaa oikeutuksen asianajovaltuutuksen antamiselle asianajotoimistolle/asianajajalle. Tämänlainen hallituksen kokouspöytäkirjapäätös kumottiin vuonna 2013 Tammikuussa annetussa Kuopion Hallinto-oikeuden tuomiossa- joka oli myös lainvoimainen päätös. Muuta asianajovaltuutusta ei ole tehty ja siksi ja n. 500000 euron asianajolaskut ovat maksettu ilman oikeudellista valtuutusta. Tietääkseni valtuutukset on antanut ja allekirjoittanut kaupunginjohtaja. On siten selvää, että kyseessä on ilman toimivaltaa tehdyt asianajovaltuutukset ja siksi niiden allekirjoittanut viranhaltija joutunee maksmaan ne itse. Kunta ei vastaa ns. isännänoikeudella näitä laskuja kuten ei vakuutuksetkaan, vaan oikeuden omiin käsiinsä ottanut viranhaltija.
Tätä kannattaa miettiä, kun etsitään tähän isoon sotkuun syyllisiä. Ja maksajia.

Fox MulderRe: Asianajovaltuutus19.6.2015 22.18
No niin, nyt alkaa tulla oikeaa asiaa.
Edellinen kirjoittaja on oikeilla poluilla.
Aletaan oikeasti miettiä mikä on kaupunginjohtajan
tehtävä.... Huolehtia kaupungin asukkaiden hyvinvoinnista, vai ulkomaisen , ei ihan niin luotettavan yrittäjän takauksista.

Fox MulderRe: Asianajovaltuutus19.6.2015 22.31
Hebe!
Pitäiskö istua samaan pöytään, miettimään miten
vois edetä.
Jonkun pitäis pistää kivi pyörimään..
Ei näin voi jatkua.

reviisoriRe: Asianajovaltuutus22.6.2015 7.35
Eihän tässä olisi mitään ongelmaa, jos Veijo ja Heimo olisivat oikeita miehiä.
Nyt kepumafian ulkopuolisten yksityisten ihmisten pitää valvoa kunnan johtoa ja ottaa selvää salaisista toimista, joista ei edes vihjaista pöytäkirjoissa. Kun sitten saadaan päätöksiä tuomioistuimista, Kangasperko ei noudata niitä, hallitus on hiljaa ja Rissas-Pena hymyilee, kuten kepumafian johto on määrännyt.

PRe: Asianajovaltuutus23.6.2015 12.22
Moro,
Hebe on oikeassa. Kunnan on toimitettava asianajajalle ote hallituksen pöytäkirjasta, joka toimii valtuutena aina kun kunnan asioita tuomioistuimessa hoitaa asianajaja. Koskee myös silloin, kun asianajajaa vaihdetaan. Kaupunginjohtajan allekirjoittama valtuutus ei toimi laissa säädetyllä tavalla.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: