Keskustelu

PVEi vielä konkurssia1.7.2015 17.35
Moro,
Savon sanomat uutisoi tänään :
"
lukenut 2/5 maksutonta artikkelia. Katso tilausvaihtoehdot.

Tehtaanomistaja kaivoi yli 400000 euroa ? konkurssiuhka väistyi

Kuva: Marko Happo Premium Boardinv aratoimitusjohtaja Krister Björkqvist ja selvitysohjelman valvoja Lassi Nyyssönen tutustuivat tehtaan tiloihin.
Premium Boardinv aratoimitusjohtaja Krister Björkqvist ja selvitysohjelman valvoja Lassi Nyyssönen tutustuivat tehtaan tiloihin.


15:39

Juankosken Biolämpö Oy ja Premium Board Finland Oy jatkavat yrityssaneerauksessa ainakin toistaiseksi. Varatoimitusjohtaja Krister Björkqvist kertoo, että yhtiöiden kesäkuun lopussa erääntyneet maksusuoritukset on hoidettu korkoineen.

? Ne on hoidettu tänään ja eilen. Premium Boardin osalta summa oli 220 000 euroa ja Juankosken Biolämmöllä vähän alle 200 000 euroa, Björkqvist kertoi keskiviikkona Savon Sanomille.

Molempien yhtiöiden saneerausohjelman valvoja, asianajaja Lassi Nyyssönen, oli vielä iltapäivällä kesäkuun lopun maksupostien kohtalosta. Juankosken Biolämmön osalta maksuohjelmaan yrityksen johto oli hakenut kolmen kuukauden lykkäystä. Pohjois-Savon käräjäoikeus hyväksyi maksuajan muutoksen, vaikka Nyyssönen ei sitä puoltanut.

Björkqvist kertoo, että yli 400 000 euron rahoitus maksurästeihin tuli yhtiöryhmän omistajan Valerie Samoritzin yhtiöiden kautta. Seuraavat suuremmat maksusuoritukset yhtiöitä odottavat syyskuussa ja joulukuussa, joten välitön uhka yrityssaneerauksen ajautumisesta konkurssiin on väistynyt.

? Jos yhtiöt eivät selviä maksuohjelmastaan, velkojat voivat hakea niitä konkurssiin velkomustuomion jälkeen. Konkurssiin hakeminen ei kuulu minun mandaattiini, sanoo Nyyssönen.

Premium Boardin kartonkipäällystyksen aloittamisen suhteen Björkqvist on edelleen toiveikas. Koeajot tehtaalla jatkuvat elintarvikekartonkien päällystämisessä. Jos hyvin käy, tuotantomoodiin voidaan päästä parhaassa tapauksessa elokuun lopulla.

? Euron venyttämistähän tämä on. Tuotantoon pitäisi päästä, sillä kartongin markkinatilanne on hyvä, Björkqvist arvioi.


Jouko Juutilainen

Jouko Juutilainen"

alan kolmas miesRe: Ei vielä konkurssia1.7.2015 23.43
Vaikka Juutilaisen tiedote Tratta PBF:n ja JBOY:n saneerausten osalta on niukka, niin se on joka tapauksessa paljon puhuva.

Björkqvist oli hakenut JBOY:n maksurästeille kolmen kuukauden lisäaikaa ja ilmeisesti saneerusmies Nyyssönen oli epävarma, löytyykö JBOY:n maksurästeille suoritusta kesäkuun loppun mennessä.

Nyyssönen ei ollutkaan enää puoltanut saneerauksen jatkamista, mutta käräjäoikeus päätti vielä sallia saneerauksen jatkamisen.

Epäselväksi on jäänyt, mikä on ollut käräjäoikeuden kompetenssi sallia vielä JBOY:n jatkaa mieletöntä yritysaneerausta, kun ilmiselvästi JBOY:llä ei ole enää minkäänlaista mahdollisuutta siihen, että yrityksestä tulisi joskus elinkelpoinen, koska yrityksellä ei ole nykyisin eikä tulevaisuudessakaan ainuttakaan asiakasta.

JBOY on elinkelpoinen yritys vain, jos Tratta PBF pystyy joskus käynnistämään oman pohjakartongin tuotannon. Tuskin edes silloin.

Oman pohjakartongin tuotannon käynnistäminen ei kuitenkaan enää ole mahdollista. Ongelmana on se, että kartonkiyhtiöllä ei ole enää ainuttakaan asiakasta, eikä sellainen yritys voi saada saada asiakkaita, joka ei pysty tuottamaan kannattavasti tasa- ja hyvälaatuista kartonkia jatkuvalla syötöllä.

Pelkkä ketteryys ei tässä nyt enää auta, koska myytäviä tonneja pitäisi olla vuositasolla vähintään 70-90 000 tonnia. Edes vanha Römssy ei pystynyt tähän, vaikka sillä oli asiakkaita kymmenien vuosien toimitusten perusteella.

Tratta PBF:än rästi oli 220 000 euroa ja JBOY:n vähän alle 200 000 euroa. Rästit maksettiin peräkkäisinä päivinä korkoineen ja tulivat siten ilmeisesti eri lähteistä.

Krister Björkqvist on kertonut, että rahat tulivat yhtiöryhmän omistajan eli Valerie Samoritzin yhtiöiden kautta.

Molemmissa yrityksissä maksurästien kohdalla lienee ollut viivästys ns. massavelkojen suorituksessa eli veloista, jotka olivat syntyneet yrityssaneerauksen hyväksymispäivän jälkeen. Tällaisia velkoja ainakin konkurssitapauksessa voivat olla mm. pesähoitajan- ja oikeudenkäynti- ja kirjanpitokulut. Yrityssaneeraustapauksissa rajanveto on ilmeisesti hieman häilyvä.

JBOY:n yrityssaneerauksen osalta täytyy muistaa, että Juankosken kaupunki on ollut JBOY:n 30%:n omistaja ja yhtiöllä on merkittävä oman pääoman lisäystarve.

On huomattava, että JBOY:llä on ollut kaupunginjohtaja Kangasperkon ja Valerie Samoritzin allekirjoittama ja laatima osakassopimuskin. Tähän sopimukseen on saatettu liittää myös lausumia siitä, miten osakkaat hoitavat yhtiön rahoitukseen liittyviä asioita, mikäli ylimääräistä rahoitustarevetta ilmenee.

Tratta PBF:n kohdalla tällaista rahoitustarvetta ilmeni, kun Premium Board ei pystynytkään sovitusti maksamaan Handelbankenin lainoja. Kaupungilla ei ollut omistusoikeutta Tratta PBF:ssa. Tässä tilanteessa Kangasperko kuitenkin turvautui suoraan kaupungin kassan käyttöön.

Kun nyt kaupungin 30%:sti omistama biovoimala hoippuu konkurssin partaalla, niin onko Kangasperko taas löytänyt joltain kaupungin talousarvion momentilta viime hetkellä sen verran klappia, että tuo puuttuva vähän alle 200 000 euroa on pystytty hoitamaan viime hetkellä ja näin akuutti konkurssi on taas pystytty välttämään ja siirtämään muutamalla kuukaudella eteenpäin?

Tammikuussa 2015 Juankosken kaupunki valitti KHO:een, kun NS oli jälleen kerran voittanut JBOY:n osakas- ja rahoitusjärjestelyjä koskevan kunnallisvalituksensa Itä-Suomen HAO:ssa.

Juankosken kaupunki olikin yllättäen tällä kertaa pyörtänyt aiempia JBOY:tä koskevia päätöksiään ja olikin perunut jo kolmeen kertaan tekemänsä JBOY:n osakkeita koskevat osakekaupat nähtävästi sen vuoksi, että myös EU:n komissiossa oli epäily, että osakekauppoja ei oltu tehty markkinahintaan.

Koska Juankosken kaupunki on siis aina omistanut JBOY:n osakkeista 30%, niin nyt voidaan sitten lähteä myös Kangasperkolta kyselemään, mistä ovat peräisin JBOY:n aivan viime tunteina saamat massavelkojen suoritukseen tarvitut varat maksurästien hoitamiseksi, jotka Krister Björkqvistin mukaan tulivat Valerie Samoritzin omistamien yritysten kautta?

Koska Juankosken kaupunki osti takaisin 13.2.2015 Primary Energylle aikoinaan myydyt JBOY: osakkeet (11% koko osakekannasta) ja maksoi niistä PE:lle 13 200 euroa, niin ainakin 13 200 euroa Juankosekn kaupunki on maksanut Samovaari-yhtiöille JBOY:n yrityssaneerauspäätöksen jälkeen.

Mutta onko kaupunki vielä jotenkin maksanut vieläkin enemmän?

Joka tapauksessa näiden uusien JBOY:n osakekauppojen yhteydessä on varmasti jouduttu myös tekemään jälleen kerran muutoksia JBOY:n osakassopimuksiinkin.

Koska Valerie Samorizin yritykset on todettu jo vuoden 2011 keväällä varattomiksi ja nyttemmin vielä selvemmin, niin nyt herää tietysti aiheellisesti kysymys, mistä ovat peräisin eilisen päivän aikana korkoineen maksetut JBOY:n massavelkoihin liittyvät rästikulut (lähes 200 000 euroa), jotka siis on maksettu Valerie Samorizin yritysten kautta, kuten JBOY:n toimitusjohtaja ja hallituksen varajäsen Krister Björkqvist on Savon Sanomien toimittaja Juutilaiselle kertonut?

Osittain näyttäisi nyt siltä, että ainakin 13 200 euroa on tullut Primary Energyn kautta, mutta kysymyksessä on tältä osin Juankosken kaupungin suorittama maksu osakkeiden takaisin ostosta, vaikka kaupungin oli pitänyt jo aiemmin purkaa nämä laittomat osakekaupat.

Mielenkiintoista tässä JBOY.n yrityssaneerauksessa tietysti on, että alunperin JBOY:n velkojista Finnvera Oyj ja Handelbanken JBOY:n suurimpina velkojina vastustivat yrityssaneerausta, mutta Juankosken kaupunginjohtaja hallituksen valtuutuksella puolsi yrityssaneerausta, jossa tietysti kaupungin lähes yhden miljoonan euron saatavat on lähes nollattu, kun JBOY:n lainoja on leikattu suunnilleen 90%.

Muistelen sitä, että jopa Juankosken keskustan virallinen ääni aikoinaan totesi VAPAASSA, että kepulaiset onnistuivat kääntämään Finnvera OyJ:n pään tässäkin nyt jopa saneerausmies Lassi Nyyssösen mukaan epätoivoisessa yrityssaneerauksessa.

Lieneekö JBOY:n yrityssaneerauksen jatkosta päättäneellä Kuopion käräjätuomarilla myös kepun jäsenkirja?

Kuinkahan monennen kerran Krister Björkqvist on muuten julkisuuteen ilmoittanut, että tuotantoon pitäisi euroa venytellessä vähitellen päästä, kun kartonkimarkkina on hyvä. Parhaassa tapauksessa Kristerin tuotannon pitäisi alkaa elokuun lopulla, mutta Krister ei vielä tiedä minä vuonna.

Kartonkimarkkinahan oli erinomaisen hyvä jo vuonna 2011, mutta Krister ei siitä huolimatta ole koskaan päässyt tuotantoon kiinni täysin kannattamattomassa pahvitehtaassaan.

ikkunapöydän raatiRe: Ei vielä konkurssia5.7.2015 2.31
Kyllä ikkunapöydän raatikin on tullut siihen johtopäätökseen, että turhat, asioiden käsittelyä pitkittävät valitukset, ovat nyt viimeinen asia mitä tarvitaan. Fokus siirtyy epäolennaisuuksiin.

Juankosken kunnan kannalta paras olisi asioiden tilan tunnustaminen ja tarvittavat konkurssit, jotta tilanne selkeytetään. Vasta sen jäljeen tulee mahdolliseksi löytää todelliset tahot, joilla on järkevä liiketoimintasuunnitelma ja sille rahoitus. Siiis aivan muuta kuin nykyinen koeajojen ajelu olemassa olevilla tuotteilla saatika sitten heikin turistirysä, 3 miljoonaa, hoh-hoijaa.

alan kolmas miesRe: Ei vielä konkurssia5.7.2015 15.07
ikkunapäydän raadille tiedoksi.

"heikin 3 miljoonan turistirysä" ei todellakaan ole enää ajankohtainen. Kangasperko kätyreineen sössi NS:n El Dorado-hankkeen jo keväällä 2011.

Kangasperkohan hoiteli Römssyn konkurssipesän kiinteistötkin maltalaiselle Nemea pankille, jolla ei tiettävästi ole ainuttakaan konttoriakaan. On niin pieni ja ketterä internettipankki.

Tiedossa on myös, että ainakin osa NS:n laatimista liiketoimintasuunnitelmista ajautui "hämärien puuhamiesten" haltuun jo syksyllä 2010, jolloin PB:n hanke alkoi muhia.

Kangasperko oli jo aiemmin allekirjoittanut salassapitosopimuksen NS:n kanssa. Sopimukseen oli kirjattu 500 000 euron sakkopykäläkin tietojen luovuttamisesta asiattomien käyttöön.

Mitä valituksiin tulee. Niin todettakoon, että NS ei ole tehnyt ainuttakaan turhaa valitusta, mutta on joutunut viemään asiat loppuun, kun kerran rötöksiä on tehty ja yhtiön liiketointasuunniytelmat on pilattu.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: