Keskustelu

NJTotuus Biolämmöstä1.7.2015 19.41
Olemme varmalta taholta saaneet tietää, että Juankosken Biolämpölaitos rakennettiin ilman EU-komissiolle annettua selvitystä. Ja koska kyseessä oli energialaitos, ei ns. Pk-yritys-sovellus olisi toiminut, vaan olisi pitänyt laatia selvitys valtiontuista.
Olemme myös saaneet selville, että NS:n parempi tarjous hylättiin Strömsdalin konkurssipesän myynntikilpailussa, koska NS ei olisi halunnut taakakseen EU-kilpailusääntöjen vastaisesti ja samalla olisi Kangasperkon johtama Energiaholding, joka omistaa Savon voiman, joutunut vastaamaan Biolämpö Oy:n julkisien tukien selvittämiset ja avustukset. Ja tietenkin Energiaholding Oy:n toimitusjohtaja Kangasperko olisi joutunut vastaamaan Savon Voimalle ja samalla kun hän istui Biolämpö Oy:n hallituksessa, olisi joutunut vastaamaan mahdollisista viranomaisselvityksistä ja laittomista avustuksista.
Nyt joku taho ei halua Biolämpö Oy:n konkurssia, sillä siinä selvitetään perinpohjin kaikki valtiontuet ja Juankosken antamat tuet, jotka ovat hyödyttäneet vain energiayhtiöitä ja Strömsdalia, jonka hallituksessa Kangasperko myös istui.
Juttu on niin suoraan talousrikos-sivustoilta, että pistää naurattamaan. Kyllä vielä torvet soivat ja rötösherrat jäävät kiikkiin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: