Keskustelu

alan kolmas miesLIsää löylyä takaussotkuun18.7.2015 1.16
EU:n komissio pyysi noin vuosi sitten New Stromsiä ilmoittamaan, mitä toimivaltaiset Suomen oikeuslaitokset ovat päättäneet takauksen ja muiden päätösten osalta.

NS on ilmoittanut komissiolle KHO:n lopullisen päätöksen takausasiassa ja muutoinkin valistanut komissiota mm.outojen yrityssaneerausten osalta, joissa laittoman takauksen lisäksi on myös annettu lisää kiellettyä valtion tukea ja vielä kaupunginjohtaja Petri Kangasperkon istuessa PBFOY:n velkojaintoimikunnassa.

Koska takaus oli lainvastainen, eikä siitä oltu tehty EU SEUT sopimuksen artiklojen 107 ja 108 kohdan 3 mukaista ennakkoilmoitusta, niin eteen tulee nyt sitten nähtävästi laittomien takausten takaisinperintä laittoman tuen saajilta.

Täytyy vain vain toivoa, että Kristeri saa koeajonsa suoritettua, mahdollisimman pian, koska 5-6 milj. euroa takaisin perittynä on todella iso potti Kristerin ja Kangasperkon hoidettavaksi.

Joutuukohan Kangasperko hälyyttämääm kamreerin lomilta varautumaan nyt taas 6 milj. euron lyhytaikaisen lisälainan nostoon?

On myös muistettava, että saneerausmies Nyyssönen ei enää puoltanut toivottoman saneerauksen jatkamista kesäkuun lopussa.

Muistaakseni syyskuussa on taas edessä seuraava kurkistus Kristerin tyhjään kassaan.

Syyskuuhun on vain vaivaiset 6 viikkoa aikaa, eikä Kristeri taatusti sinä aikana saa kasaan 8 milj. euroa, jotta tuotannon voisi aloittaa täydessä mitassa.

Pitäisiköhän Kristerin ja Kangasperkon ottaa nyt kriittisessä tilanteessa yhteyttä Fennovoiman Migritin opiskelijapoikiin, josko heidän kauttaan voisi löytyä vaikka "aurinkopaneli-rahaa", kun nyt opiskelijapoikien ydinvoimahanke näyttää lopullisesti menneen kiville.

On hyvä, että Olli Rehn ilmoitti suorittaneensa koulussa pitkän matematiikan kurssin, joten hän kyllä oli huomannut Fennovoiman ja Migritin poikien epätoivoset ydinvoimavirittelyt.

Kerrankin meillä taitaa olla remmisssä laskutaitoinen ministeri, vaikka EU:n osalta voidaan kyllä kritisoida Ollin austerity-hommia, joissa saatiin talouskasvu EU:ssa pysähtymään ainakin 10 vuodeksi. Olli oli nähtävästi vahingossa lukenut väärät kansantalouden kirjat.

Tosi harmillinen tilanne taas Juankoskella, kun Kristerikin on jo kertonut Koillis-Pravdalle, että markkinatilanne on taas älyttömän hyvä kartongilla, vaikka koko Eurooppa lähtee kohta lomille.

Mistähän päin se Kristeri on muuten kuulostellut noita kartonkimarkkinoita?

Mahtaakohan se hyvä markkinatilanne koskea TECTAa tai VisorCotea?

Minulla on käsitys, että markkinoilla ei ole nähty Kristerin valmistamaa pahvia muuta kuin joitakin pieniä näyte-eriä satunnaisesti.

KastajaRe: LIsää löylyä takaussotkuun18.7.2015 12.05
Myös oikeusasiamiehen kansliaan on lähetetty kantelu saneerausmenettelystä.

Ikkunapöydän raatiRe: LIsää löylyä takaussotkuun25.7.2015 11.45
Mitä siellä tehtaalla saneerataan? Ei ainakaan liiketoimintaa, sillä parin kuukauden välein päräytettävä pikkuajo ei ole "tuotantoa" sanan varsinaisessa merkityksessä. Kassakin vain tyhjenee. Ihme, että työntekijät suostuvat tähän pelleilyyn.
Se ihmetyttää myös, että Koillis-Pravda ei hanki muuta tietoa tehtaan toiminnasta kuin Kristeriltä. Kaikkihan me tiedämme jo pitkältä ajalta, että veronmaksajien rahoilla tehtaalla ajetaan näytteitä. Oikeita asiakastilauksia ei ole tarkoituskaan tehdä, sillä se vaatisi isoja rahoja ja tappioiden kestämistä.
Vaikka totuus tiedetään, leikitään, ettei tiedetä. Sekin tiedetään, kenen johdolla.

AsiamiesRe: LIsää löylyä takaussotkuun25.7.2015 11.54
Niin kauan, kuin selvitys ja saneeraus kestää, ei PB:n, Juankosken ja Samoritsin/Björkivitsin asioita ei tutkita. Syy on siten selvä, miksi pikku ajoja tehdään ja muutama satatuhatta pistetään 4 kuukauden välein hankkeeeseen. Pieniä summia verrattuna konkurssiselvitykseen ja todellisiin velkoihin ja nyt voi PB toimia, siis johto, ilman tutkintaa.

alan kolmas miesRe: LIsää löylyä takaussotkuun25.7.2015 21.57
EU:n komission virkamiehet on parhaillaan lomilla, mutta palaavat lomilta parin viikon päästä. Silloin alkaa toimenpiteet laittoman takauksen osalta.

Samassa yhteydessä tulee tutkittavaksi myös yrityssaneeraukset. Kohtahan tulee kuluneeksi vasta kaksi vuotta siitä, kun käräjäoikeus päätti lähteä saneeraamaan selvässä konkurssitilassa ollutta Tratta PBF pahviyhtiötä ja tyhjän panttina seisovaa JBOY:n uutta biovoimalaa. Pahviyhtiön saneeraus alkoi 13.1.204 ja heti perään pantiin putkeen biovoimalan saneeraus 16.1.2014.

Tottakai Juankosken Nero kutsuttiin itseoikeutettuna ja Emäjäävinä saneerauksen velkojaintoimikuntaan. Samalla tavallahan Emäjäävi hoiteli Römssyn konkkapesän velkojaintoimikunnssa pesän lunastajaehdokkaiden valinnan ja valitsi tietysti aina väärän hevosen. Emäjäävin olisikin parasta pyytää Timo Soinilta audienssi ja kysellä Timolta noita TOTO-vihjeitä, niin ei tulisi niin paljon taloudellisia huteja, jotka ovat tulleet Juankosken veronmaksajille kalliiksi.

Joka tapauksessa Emäjäävin taloudellinen työsarka on ollut aukoton:

 Juankosken kunnan- ja kaupunginjohtaja. Emäjäävi johdossa 1993 lähtien. Itsenäisyys menetettiin 2014, kun Emäjäävin Kohti Nousua hankkeet olivat osoittautuneet mahalaskuksi ja täydelliseksi taloudelliseksi katastroofiksi.

 Stromsdal OyJ:n konkurssi joulukuussa 2008. Emäjäävi itseoikeutetusti hallituksessa 1996-2008.

 Investorin etsintä Römssylle 2008-2009 muuttuu Emäjäävin päätyöksi.

 Emäjäävi löytää rahattoman Castor Plusin ja tekee aiesopimuksen Römssystä 18.6.2009.

 Syyskussa 2009 selviää, että Emäjäävin hevonen (Castor Plus) joutui laukalla ja diskattiin.

 Emäjäävi etsii uuden investorin ja löytää syksyllä 2010 ?varakkaan? ukrainalaisen investorin, jolla Emäjäävi havaitsi olevan erittäin vahvaa bioenergiaosaamista ja kansainväliset "valeliikemiehen" paperit Lontoosta.

 Pena T selvittää Emäjääville vuoden 2011 alussa, että "valeliikemies" onkin rahaton huijari, jolla on useita kansallisuuksia. "Valeliikemiehen" perhe jää Hollantiin, kun "valeliikemies" muuttaa Juankoskelle ja pyöräyttää Römssyn käyntiin. Mersuhan pörähtikin ensistartilla käyntiin 28.6.2011, mutta joutui laukalle jo joulukuussa 2011. Eikä edes Kuunkuiskaajien luritukset auttaneet Römssyä markkinoille menon kriittisessä vaiheessa.

 Pahvitehtaan tuotanto- ja rahoitusvaikeuksista huolimatta Emäjäävi ei vieläkään noudata takauksessa sovittuja ehtoja, vaan antaa Römssyn jatkaa räpiköintiään keväällä 2012, kun pahviyhtiö ajaa laakerit punaisena erittäin heikkolaatuista pahvia, jota arkitettiin mm. Joutkonin laitoksilla. Kysymyksessä oli ns. "pitkä tilaus",jossa pahvia myytiin kuukausikaupalla raskailla tappioilla vuoden 2012 juhannusseisokkiin asti. Joutkoniinkin jäi kuitenkin isot kasat heikkolaatuista pahvia, jota kukaan asiakas ei halunnut ostaa. Sittemmin Joutkonkin meni konkurssiin.

 Vuoden 2012 juhannusseisokki osoittautuikin sitten jo lähes lopulliseksi seisokiksi.

 Tässä tilanteessa Emäjäävi ja Björkvitsi keksivät, että ikuisesti lupaava TECTA onkin hiilijalanjäljetön tuote, jolla on erittäin kova kysyntä ympäri maailmaa ja tuote on vielä patentoitu.

 Kanavapäivillä 2012 Emäjäävi ja Björkqvitsi ilmoittavatkin, että TECTA OYJ on perustettu ja 10 milj. euron pesämunan keräys on käynnissä ja lisäksi Emäjäävi kävi päivittän neuvotteluja rahoitajien kanssa. Emäjäävin rahoittajat paljatuvat myöhemmin Nemea Bankiksi, joka toimii modernisti vain netissä. Emäjäävi junailikin Tratta PBF:n kiinteistöt siinä sivussa Nemea Bankin omistajien käsiin ja samalla loukattiin kiinteistöihin liittynyttä kaupingin panttioikeutta.

 Emäjäävi ei vieläkään syksyllä 2012 noudata takauksen osalta sovittuja ehtoja, vaikka ehdot ovat jo aikaa sitten lauenneet ja KHO oli myös jo 9.2.2012 todennut, että takausta ei saanut edes laittaa täytäntöön kuntalain vastaisena. Emäjäävi sotkeutuu siis jo keväällä 2012 lainvastaisiin toimiin, kun ei ollut ottanut huomioon, että takausta ei saanutkaan KHO:n päätöksen mukaan laittaa täytäntöön. Kaikki Emäjäävin ja Björkqvitsin takauksen avulla toteutetut operaatiot menivät KHO:n 9.2.2012 antaman päätöksen mukaan lainvastaisiksi.

 Marraskuussa 2012 Emäjäävi selostaa MOT ohjelmassa 3.11.2012, että pahvitehdas seisoo nyt huoltoseisokissa. Björqvitsi myötäilee Emäjääviä ja vahvistaa toimittajalle, että kohta pahvirata singahtaa jostain suunnasta, mutta kukaan ei tiedä mistä suunnasta. Tuon ilmoituksen jälkeen pahvirata ei ole singahtanut enää mistään suunnasta. Tuostakin ilmoituksesta alkaa kohta olla kolme pitkää vuotta.

 Marraskuussa 2012 Emäjäävi ja Björkqvitsi toteavatkin, että nyt pahvitehdas joudutaan pysäyttämään pysyvästi tilausten ja rahojen puutteessa.

 Kesällä 2013 velkojat hakevat pahviyhtiötä ja biovoimalaa konkurssiin maksamattomien velkojen vuoksi. Emäjäävi ja Björkvitsi olivat nostaneet pahviyhtiön ja biovoimalan maksamattomat lainat ja velat jo yhteensä lähelle 30 milj. euroa.

 Emäjäävi maksaa suoraan kaupungin kassasta 4.1 milj. euroa Brjökvitsin Handelsbankenista nostamia ja irtisanottuja lainoja, jotta pahvitehdas ei luiskahtaisi konkurssiin ennen kuin ehditään hakea yrityssaneerausta. Emäjäävi käynnistää takauksesta salatun ja laittoman välimiesmenettelyn syksyllä 2013. Emäjäävi hivuttautuu taas pahviyhtiön velkojaitoimikuntaan ja ensimmäisenä kertoo velkojaintoimikunnassa, että ainakaan Juankosken kaupungilla ei ole saatavia pahviyhtiöltä tai biovoimalasta. Biovoimalan osakekaupatkin Emjäävi ilmoitti tehdyn käypään hintaan.

 Emäjäävi on siis ollut Römssyn ruorissa jo vuodesta 1996 lähtien eli noin 20 vuotta ja jälki on juuri sen näköistä, jota vain Emäjäävi voi saada aikaan. Emäjäävin rakentama korttitalo romahtaa lopullisesti 22.5.2015, kun KHO toteaa, että laittomasti voimaan laitettu takauskin oli laiton. KHO päätöksen jälkeen Emäjäävi sai runsaasti ikuisia ystäviä, kun oli houkutellut kaupunginhallituksen jäsenet myös henkilökohtaiseen vastuuseen laittomasta takauksesta.

Kesäkuun lopussa 2015 saneerausmies ei eää puolla yrityssaneerauksen jatkamista, mutta Emäjäävi soittaa käräjäoikeuden puheenjohtajalle, että seisova pahvitehdas ja biovoimala ovat todella tärkeitä Juankosken kaupungin tulevaisuudelle, joten saneerausta on vielä syytä jatkaa, kun pahvimarkkinat on niin lupaavat.

Käräjäoikeus antaa vielä saneerauksen jatkua, vaikka pahviyhtiö ei ole onnistunut aloittamaan kaupallista tuotantoa jo yli puolitoistavuotta kestäneen saneerauksensa aikana. Kysymyksessä on poikkeuksellisen vaikea saneeraus, koska saneerattavilla yhtiöillä ei ole liikevaihtoa eikä myöskään mainittavaa omaisuutta. Kysymys onkin Emäjäävin kehittelemästä virtuaalisesta saneerauksesta eli ajanpeluusta ja vastuun pakoilusta.

Emäjäävinkin olisi hyvä pikku hiljaa uskoa, että Mersu ei enää käynnisty koskaan, koska pahvitehdas on lähes yhtäjaksoisesti seissyt nyt Römssyn joulukuussa 2008 tapahtuneesta konkurssista lähtien. Tulevana jouluna tulee jo seitsemäs seisontavuosi täyteen.

Kartonkiteollisuudessa ei tunneta sellaisia tapauksia, että näin pitkän seisokin jälkeen koneet vielä voisivat lähteä käyntiin.

ApinaRe: LIsää löylyä takaussotkuun25.7.2015 23.41
Tuntuuko kenestäkään muusta sille, että nämä tarinat olisi kuultu jo joskus aiemminkin?

alan kolmas miesRe: LIsää löylyä takaussotkuun26.7.2015 0.28
Hyvä havainto Apinalta. Apinakin alkaa oppia. Siksi kirjoitan Apinalle ihan latinaksi vanhan viisauden alle:

Repetitio est mater studiorum eli siis kertaus on opintojen äiti.

Juankoskella oppi ei tunnu menevän perille ja se näkyy myös yllä esittämästäni vieläkin puutteellisesta Emäjääviin jo lähes 20 vuotta jatkuneesta laittomasta puuhastelusta.

alan kolmas miesRe: LIsää löylyä takaussotkuun26.7.2015 15.11
Apina ja Gorilla taitavat käydä viikoittain samoissa ompeluseuroissa torilla, joissa Emäjäävikin käy. Kysymys on hyvä veli- järjestelmästä sen puhtaimmassa muodossaan.

Ompeluseuroissa on tapana käsittellä "meidän asiaa". Tratta PBF:ään ja biolämpöön liittyvä päätöksenteko on ollut juuri "meidän asian" hoitamista. Täytyy muistaa, että takausta myönnettäessä valtuutettujen joukossa oli muistaakseni jopa Tratta PBF:n työtekijöitäkin.

Suomessa eli Kekkoslandiassa ei ole tapana puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Timo Soinin noustua valtaan entiseen vakiintuneeseen kepu demu - menoon on kuitenkin alkanut syntyä muutosta.

Varovasti on alettu jo meilläkin puhumaan rakenteellisesta korruptiosta, joka rehottaa jokaisessa kunnassa, koska kaikissa on pukki kaalimaan vartijana. Tämän mahdollistaa kunnallinen itsehallinto ja heikko lainsäädäntö.

Italiassa ja muualla maailmassa asioista on jo pitkään käytetty niiden oikeita nimiä. Siellä ei tunneta meikäläistä ompeluseurakulttuuria, kun hoidetaan "meidän asiaa", vaan puhutaan selkokielellä mafiasta.

Mafia on taas todettu pahaksi rikollisjärjestöksi, jonka lonkeroihin sotkeutuneet virkamiehet ja politiikot ovat ruvenneet saamaan kovia tuomioita eri puolilla maailmaa. Eikä esim. Italian Berlusconikaan ole enää turvassa, vaikka ikääkin taitaa olla yli 80 vuotta.

alan mies toteaa yllä, että kaupunginjohtajan virheiden toistaminen on turhaa, koska päätäntävalta on valtuustolla. Päätäntävallan osalta alan mies on oikeassa.

Kaupunginjohtajan roolia ei kuitenkaan voida päätöksenteossa unohtaa, koska nimenomaan hänellä on virkansa puolesta valmistelu- ja esittelyvalta.

alan mieheltä kysynkin, millaisen tuomion minä saisin käräjäoikeudessa, jos minä valmistelisin ja tilaisin vaikka murhan, mutta en hienovaraisesti viitsisi murhaa itse. tehdä?

Entä, mitä käräjäoikeus sanoisi, jos minä valmistelisin esim. 5 milj. euron takauspetoksen, mutta en sitä itse panisi täytäntöön?

alan mies toteaakin aivan oikein yllä, että kaupunginjohtaja on käsittämättömästi saanut valtuustot tekemään hurmavan joukkoitsemurhan.

Tällaiseen tilanteeseen voidaan todellakin tulla vain siten, että päättäjiltä on puuttunut osaamista. Tyhmästä päästä kärsii tietysti koko ruumis, mutta rikosoikeudellisesta vastuusta ei selviä muuten kuin syyntakeettomuuden kautta.

YPRe: LIsää löylyä takaussotkuun26.7.2015 15.19
Ylläpito on poistanut alan miehen kirjoituksen, ja perustelu on taas sama kuin ennen: kirjoituksessa on tahallisia ASIAVIRHEITÄ. Jos halutaan manipuloida tahallaan lukijoita kirjoittakaa suomi 24 sivustolle.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: