Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniJuankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt6.8.2015 14.01
Juankosken kaupunki näyttää hyväksyvän politiikalle vieraat pelisäännöt viimeiselle vuodelle.

Alkio-opistossa minulle opetettiin, että politiikka on älyn, järjen sanomisen vapauden ja asiantuntemuksen pelikenttä.

Asiantuntemuksella ja sanan säilällä saa lyödä perustelemattomat ja kestämättömät väitteet maan rakoon. Valtapuolen virheet osoittamalla saa vaaleissa hakea muutosta.

Näihin pyhiin periaatteisiin nojautunut demokratia on toiminut hyvin ja selvää edistystä on yhteiskunnassa tapahtunut.

Juankosken kaupunki on nyt hyväksymässä uudet demokratianlle vieraat pelisäännöt. Virheitä ja vikoja ei saa osoittaa eikä syyllisiä tilaamme saa osoittaa. Perustelemattomia mielipiteitäkään ei saa vähätellä.

Tämä ei ole politiikkaa. Muuruveden Martoissa tällaiset säännöt ovat osoittautuneet hyviksi, mutta politiikassa sääntöjen tulaa olla toiset.

Haluaapa kaupunki vielä säännellä poliittisten toimijoiden kirjoituksia sosiaalisessa mediassakin. Meitä on kuitenkin monia, joihin tämä määräysvalta ei yllä.

Olen saanut arvosteluakin monilta kirjoittajilta, mutta en halua sulkea yhdenkään kirjoittajan vapautta mielipitelleen. Alan miehenkin annan arvostella itseänikin, vaikka sanomiseni ylittää hänen ymmärryksensä.

Onkohan niin, että nämä uudet säännöt nousevat uusien vallanpitäjien ajatuksista. Ainakaan keskustan taholta emme tällaista nollamielipiteiden vaihtoa ole vaatineet ja luulenpa, ettei kenelläkään ole suurempaa tarvetta uusiin linjauksiin kuin keskustalla.

Olen sitä mieltä, että meille on lupa nauraa Nivala Timberin ylisuureen puuhun perustuvan sahan rakentamistapauksessa.

PBF:n lainan vakuutena meillä oli arvoton Farocon Oy:n liiketoimintatakaus. Tästä on erittäin muistutettava poliitikkoja, jotka tarttuvat ymmärrystään suurempiin asioihin.
Vakuus asetetaan aina pahan päivän varalle.
Kovenantit oli luotu vain menestyvää liiketoimintaa varten, mutta vaikeuksien hetkellä niillä ei ollut arvoa.

Syyllisyys näissä virheissä maksoi kokonaisen kunnan häviämisen Suomen kartalta ja nyt päättäjät ilkeävät vaatia, että syyllistäminen on kiellettävä.

Ainut seikka, jolla uusia ohjeita voidaan perustella on se, että Juankosken kunta loppuu, omia vaaleja ei enää käydä ja kaikki politiikka tästä eteenpäin on turhaa.

PVRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt6.8.2015 15.43
Moro,
ja kiitos kynämiekkailija - Keskustan virallinen ääni.
On oletettavaa, että säännöillä yritetään muuttaa minun kritiikkiäni ja vapaita sivuja. On kuitenkin selvää, että juridisesti tällä paperilla ei ole mitään merkitystä, sillä kaikissa kunnan kokouksissa on kokousperiaatteet ja käytännöt ja säännöt olemassa, ja samalla kuntalaki, hyvän hallinnon periaate ja kokousmenettelysäännöt yhdessä Juankosken hallintosäännön mukaisesti mennään.

Kritiikki ei tule vähenemään, kokouksista ei poisteta ilman laissa säädettyä perustetta ja kokousten puheenjohtajilla on laissä määrätyt säännöt, joita ei loukata millään kunnan sisäisillä sopimuksilla.
Mutta on aivan selvää, että tällä sopimuksella on tarkoitus yrittää hiljentää kasvavaa kritiikkiä ja sananvapautta ja mielipiteenilmausta.
Mutta sen verran kunnioitan ja tulen kunnioittamaan kanssaosapuolia hallituksen kokouksissa, että yritän vältellä huonoja tapojani, jotka ovat aika sitkeässä minussa. Huono tapa ei ole sitä, että tyytyisi lampaan osaan.

RamiRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt6.8.2015 21.56
Tekikö New Stroms tosissaan 4,2 M?n tarjouksen konkurssipesälle?

minäsirkkajapekkaRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt6.8.2015 23.21
Ennen sanottiin, että lapsella on huutamisen oikeus. Politiikassa on oppositio lapsen osassa.

Nyt tahtovat vallan väärinkäyttäjät ja kotikunnan tuhoavat ottaa pois lapsen oikeuden. Tämä ei saa toteutua.

Meillä on valtuuston puheenjohtajana pientalonpoikien edustaja. Panepas Heimo luu kurkkuun näille pojille.
Olisihan se häpeällistä kopauttaa nuija pöytään ja todeta, että valtuuston kokous keskeytetään, kunnes valtuutettu Vartiainen on kannettu ulos salista

PVRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt7.8.2015 0.27
Moro,
kunnallisoikeuden professori Heuru kirjoitti, että nykyään luottamushenkilöt samaistuvat osaksi kunnan hallintoa, kun heidän pitäisi muistaa olevansa kansan luottamushenkilöitä kunnan hallintoa kohtaan.
Ymmärtäisin asian erittäin hyvin, jos Juankoskella menisi hyvin ja kaikki asiat olisivat hoidettu hyvin. Mutta näin ei ole ja kansa tietää sen. Taitaa olla myös tiedossa sekin tosiasia, että yksikään nykyisistä valtuutetuista ei tule valituksi Kuopion valtuustoon. Mutta aika kummallista on se, että luulisin ainakin suurin osa jää paikoilleen ja tyytyy heikentyneeseen palvelutilanteeseen ja siihen, että Juankoski tulee jäämään täysin periferiaksi. Itse olen jo todennut, että muutan paikkaan, jossa saan ainakin osittain päättää asioistani.

alan kolmas miesRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt7.8.2015 15.32
Ramille toteaisin, että New Stroms Oy teki Römssyn koko konkurssipesän lunastuksesta pesänhoitaja Makkosen antamaan määräpäivään mennessä tasan 4.0 milj. euron lunastustarjouksen. Hintataso oli neuvoteltu sopivaksi Makkosen kanssa ennen tarjouksen tekoa.

Tarjous oli luonteeltaan ns. Stalking Horse ?tarjous eli sellainen tarjous, että New Stroms Oy oli valmis vielä korottamaan tarjousta, jos joku tarjoaa vielä enemmän pesästä.

Kangasperko ei hyväksynyt NS:n tarjousta, mutta kaupunginjohtaja Römssyn velkojaintoimikunnan keskeisenä toimijana ja kaupungin edustajana, siis velkojana (pesänhoitajalta saatu tieto) kuitenkin hyväksyi NS:n sijaan Premium Board Finland Oy:n tekemän tarjouksen, joka oli suuruudeltaan vain 3.125 milj. euroa.

Koska Tratta PBF ei omilla rahoillaan olisi koskaan pystynyt lunastamaan Römssyn konkurssipesää, niin Kangasperko järjesteli Tratta PBF:lle kaupungin 5.0 milj. euron takauksen, joka on realisoitunut ja kaupungin kassasta on jo maksettu pelkästään takauksen johdosta varattoman Tratta PBF:n velkoja n. 4.1 milj. euroa-kaikki tietysti laittomasti. Takaus oli siis laiton ja pantiin vielä laittomasti voimaan.

Kun Tratta PBF:n konkurssipesän lunastushinnasta vähennetään kaupungin realisoitunut takaus, nähdään, että Kangasperko maksoi Samoritzille kunnan varoista noin 1 milj. euroa, jotta varaton ukrainalainen huijari pystyi lunastamaan konkurssipesän kuten alta selviää:

- pesän hinta (3.125 milj. euroa) miinus takaus (4.1 milj. euroa) = 975 000 euroa

- lisäksi Kangasperko lahjoitti Samoritzille 10 milj. euron uuden biovoimalan hintaa 13 200 euroa.

Kuinka tällainen liikenero voi vielä kulkea vapaalla jalalla?

alan kolmas miesRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt7.8.2015 18.24
Ramille toteaisin, että New Stroms Oy teki Römssyn koko konkurssipesän lunastuksesta pesänhoitaja Makkosen antamaan määräpäivään mennessä tasan 4.0 milj. euron lunastustarjouksen. Hintataso oli neuvoteltu sopivaksi Makkosen kanssa ennen tarjouksen tekoa.

Tarjous oli luonteeltaan ns. Stalking Horse ?tarjous eli sellainen tarjous, että New Stroms Oy oli valmis vielä korottamaan tarjousta, jos joku tarjoaa vielä enemmän pesästä.

Kangasperko ei hyväksynyt NS:n tarjousta, mutta kaupunginjohtaja Römssyn velkojaintoimikunnan keskeisenä toimijana ja kaupungin edustajana, siis velkojana (pesänhoitajalta saatu tieto) kuitenkin hyväksyi NS:n sijaan Premium Board Finland Oy:n tekemän tarjouksen, joka oli suuruudeltaan vain 3.125 milj. euroa.

Koska Tratta PBF ei omilla rahoillaan olisi koskaan pystynyt lunastamaan Römssyn konkurssipesää, niin Kangasperko järjesteli Tratta PBF:lle kaupungin 5.0 milj. euron takauksen, joka on realisoitunut ja kaupungin kassasta on jo maksettu pelkästään takauksen johdosta varattoman Tratta PBF:n velkoja n. 4.1 milj. euroa-kaikki tietysti laittomasti. Takaus oli siis laiton ja pantiin vielä laittomasti voimaan.

Kun Tratta PBF:n konkurssipesän lunastushinnasta vähennetään kaupungin realisoitunut takaus, nähdään, että Kangasperko maksoi Samoritzille kunnan varoista noin 1 milj. euroa, jotta varaton ukrainalainen huijari pystyi lunastamaan konkurssipesän kuten alta selviää:

- pesän hinta (3.125 milj. euroa) miinus takaus (4.1 milj. euroa) = 975 000 euroa

- lisäksi Kangasperko lahjoitti Samoritzille 10 milj. euron uuden biovoimalan hintaa 13 200 euroa.

Kuinka tällainen liikenero voi vielä kulkea vapaalla jalalla?

RamiRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt7.8.2015 19.42
Muistaakseni Castor Plus teki myös 4,0 milj. euron lunastustarjouksen. Riitaantuivatko Castor Plus ja New Stroms kun Samoriz sai lunastaa tehtaan? En usko että kunta olisi lahjoittanut Samorizille rahaa pesän lunastusta varten. Ja jos olisi, niin minkä takia ei Juankoskelaiselle yrittäjälle New Stromslle?

alan kolmas miesRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt7.8.2015 22.41
On syytä korjata muutamia virheitä yllä.

NS ei koskaan ollut missään tekemisissä pienen Castor Plus-nimisen firman kanssa. Castor Plus oli Juankosken Neron ja Björn Forsin yhteinen hanke. Käsittääkseni Juankosken Nero maksoi Forsin viulut kaupungin kassasta.

Castor Plusalla ei vaan ollut rahotusta lunastaa pesää vaaditulla hinnalla, joka ilmeisesti oli n. 4 milj. euroa, kuten Rami kertoo.

NS oli Castor Plusin kilpailija ja tuohon aikaan NS:llä rahoitus oli vielä vähän auki, mutta oltiin toki pettyneitä, koska pesänhoitaja teki lunastuksesta aiesopimuksen varattoman CP:n kanssa. NS oli jo luopumassa hankkeesta. Aiesopimus kuitenkin purkautui syyskuussa 2009, kun kävi ilmi, että CP:llä ei oikeasti ollutkaan rahaa.

Jarille taas totean, että NS tai sen konsultit eivät koskaan ole olleet missään riidoissa Finnveran kanssa. Yhteistyötä on harrastettu kymmeniä vuosia erilaisissa hankkeissa hyvässä yhteisymmärryksessä.

Pesänhoitajan sihteeri myös erehtyy arvioissaan. NS:llä oli tarvittavat varat keväällä 2011, kun 4 milj. euron tarjous tehtiin, eikä siihen tarvittu mitään kaupungin laittomia takauksia. NS jätti tarjouksensa pesälle 25.2.2011.

Helmikuun lopussa pesänhoitaja ilmoitti NS:lle, että hän on tehnyt aiesopimuksen Tratta PBF:n kanssa, mutta hanke voi vielä kaatua, koska Tratta PBF:n rahoitus ei ollut kunnossa vielä tuolloin. Pesänhoitaja antoi Tratta PBF:lle 30 päivää aikaa saada rahoituksensa kuntoon ja siksi Tratta PBF:lle myönnettiin kaupungin laiton takaus ensimmäisen kerran valtuustossa 4.3.2011. Silloin esittelijänä toiminut Kangasperko oli estellinen.

31.3.2011 Tratta PBF oli pakotettu lunastamaan pesän hintaan 3.125 milj.euroa ns. omalla rahallaan, koska aiesopimusaika oli umpeutunut ja pesänhoitaja tiesi, että NS:llä on tarvittvat varat lunastaa koko pesä. Tratta PBF:n omat rahat eivät todellakaan riittäneet, vaan elokuussa 2011 kaupungin oli pantava laiton takaus täytäntöön tai edessä olisi ollut Tratta PBF:n välitön konkurssi.

Esittelijä siis vaihdettiin 3.4.2011 valtuuston kokokouksen jälkeen ja 15.4.2011 laiton takaus myönnettiin uudestaan valtuustossa.

Tratta PBF sai siis rahoituksensa kuntoon vasta, kun kaupunki oli ensin myöntänyt nyt laittomaksi todetun takauksen, joka pantiin vielä hätätilassa laittomasti täytäntöön 12.8.2011.

Kangasperkon ongelama oli keväällä 2011 se, että hänelle tuli kiire, koska NS:n rahoitus varmistui jo joulukuussa 2010 ja siinä vaiheessa Tratta PBF:n rahoitus oli vielä alkutekijöissään ja onnistui lopulta vain siten, että kaupunki myönsi 5 milj. euron jo realisoituneen laittoman takauksen.

Nyt laiton takauspäätös sitten joudutaan purkamaan ja laittoman takauksen täytäntöönpanijat joutuvat tietysti siis tekosistaan tilille.

reviisoriRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt8.8.2015 16.28
KHO näytti, että maassa on laki ja vaati sen noudattamista. Onko Juankosken johdosta Suomen lain ja tuomioistuinten päätösten noudattajaksi?
Näyttää venkoilulta edelleen. Ei mitään rehtiä puhetta. New Stromsin rehellisiä toimia vääristellään ja valehdellaan tosiasioista. Kehtaattekin, ruotsinkieliset ja sosiaalisedät!

Stasin tuntevaRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt8.8.2015 16.38
Kysymys on siitä, että kepumafian mielestä ei enää saa nimittää valetta valheeksi ja palturin puhujaa valehtelijaksi.
Ilmeisesti tuomioistuinten päätöksiäkin pitää nimittää suosituksiksi ja muotovirheiden kyttäämiseksi... niinkö johto on suunnitellut?
Pelisäännöt ovat kuin Erich Honeckerin laatimasta DDR:n ohjekirjasta suora kopio... Jos arvostelet Neuvostoliittoa, olet kohta vankilassa.

demokratiaakoRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt9.8.2015 8.39
Demokratia muuttuu diktatuuriksi..

alan kolmas miesRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt9.8.2015 16.06
Huomenna 10.8.2015 Juankosken Ompeluseura kokoontuu taas keskustelemaan ja päättämään tärkeistä kyläämme koskevista asioista.

Ompeluseuran esityslistalla käsitellään mm. seuraavat asiat:
 165 Ompeluseuramme uudet pelisäännöt
 169 Kamreeri Kähkösen raportti talousarvion toteutumisesta 1.1.-30.6.2015
 171 Pena T.n asiakirjapyyntö koskien kaupungin takausta koskevasta välimiesoikeuspäätöksestä
 172 Pena T:n lausuma 30.12.2014 hyväksytyn talousarvion osalta
 173 JK Wood Oy:n vuokrasopimus

Pelisääntöjen (165) osalta päätetään nyt seuraavasti:

Esityslistan asioiden perusteella voidaan todeta, että Juankosken hallintokäyttäytyminen ei ole ollut linjassa kuntalain tai muunkaan lainsäädännön kanssa, koska kesken pelin joudutaan laatimaan uudet pelisäännöt. Työrauha on ollut uhattuna ja perustehtäviä ei ole enää pystytty hoitamaan.

Kaikki viranhaltijat ja luottamushenkilöt eivät ole käyttäytyneet asiallisesti, eivätkä ole pidättäytyneet perustehtävissään ja omassa roolissaan. Mielipiteitä ei ole otettu huomioon tasa-arvoisesti. Eriävien mielipiteiden väheksyntä on ollut yleistä.

Julkisessa keskustelussa ja etenkään somessa ei saa arvostella toisten mielipiteitä tai puuttua sellaisiin. Ompeluseuran uusilla pelisäännöillä halutaan siis rajoittaa perustuslakiimme kirjattua mielipiteen julkaisemisen vapautta.

Ompeluseuran kokouksiin ei saa tulla kuin hollitupaan valmistelematta huolella päätettäviä asioista tai esityksiä. Vastuulliseen päätöksentekoon kuuluu myös se, että päätettävään asiaan tutustutaan hyvin jo ennakolta. Jos on tarvetta, niin lisäselvityksiä tulee pyytää jo etukäteen.

Talousarvion seuranta (169) Kamreeri Kähkönen:

Kamreeri Kähkönen näyttää jatkavan edelleen jopa uusien pelisääntöjen vastaista toimintaansa. Kamreeri näyttää salanneen esityslistassa talousarvion seurantaa koskevan liitteen. Kuinka päättäjät voivat sitten perehtyä hyvissä ajoin ennakkoon monimutkaisen talousarvion lukuihin, kun ennakkoperehtymisaikaa ei ole lainkaan.

Kysymyksessä on samanlainen salailu, jonka Kangasperko järjesti taannoin laittoman biovoimalakaupan yhteydessä, jossa eritysiasiantuntija Ekurin paperit nykäistiin Ompeluseurassa pöydän alta päätettäväksi, eikä kukaan Ompeluseuran jäsenistä varmuudella tiedä vikeläkään edes sitä, mitä tarkoittaa yrityksen arvon määrittäminen yrityksen vapaasta kassavirrasta.

Ei ole ihme, että päätöksistä on valitettu KHO:ta ja myös EU:n komissiota myöten. Itä-Suomen HAO on jo useampaan kertaan todennut kyseiset biovoimalajärjestelyt laittomiksi. Kohta laittomuuden todennee myös KHO, koska valitusperusteet ovat olleet samat kuin laittomassa takauksessa.

Pena T:n asiakirjapyyntö (171):

Kunnallinen päätöksenteko on julkista toimintaa. Tästä syystä asiakirjat ovat julkisia sekä kuntalaisille että myös muutoin. Välimiesmenettely ei ole perustuslain yläpuolella.

Kreikan takauksessa VVM yritti aluksi salata takauspaperit, mutta KHO velvoitti julkistamaan asiakirjat. Pankkitilien numerot saatiin salata, mutta asiakokonaisuutta ei. On päivän selvää, että välimisoikeuden päätös on julkistettava ja oleellisin tieto siitä on tietysti sovittu takauksen määrä ja milloin rahat laittomasta takauksesta maksetaan kunnalle. Myöskin laittoman takauksen kaikki asiakirjat tulee julkistaa.

Pena T:n vastineen käsittely koskien valituksen kohteeksi tullutta 30.12.2014 talousarvion hyväksymistä (172):

Pena T:llä on tarkastuslautakunnan entinen jäsen, tarkka talouden pitäjä ja laillisuuden puolustaja. Penalla täytyy olla oikeus tehdä kunnallisvalisvalitus, jos kuntalakia on rikottu talousarviota hyväksyttäessä.

Hallintojohtaja Kaisu Matinniemen esittelyteksti vaikuttaa käsittämättömältä.

Matiniemi vetäytyy sen taakse, että Juankoski on kriisikunta, jolloin kuntalain pykälät eivät jostain syystä koske Juankoskea, joka ei voi yksin selviytyä toiminnallisista ja taloudellisista velvoitteistaan. Tästä syystä VVM piti ainoana vaihtoehtona kuntaliitosta Kuopion kanssa alk. 1.1.2017. VVM:n selvitysmiesten mielipide ei kuitenkaan ole mikään laki, se on vain havainto siitä, että Juankoskella asioita on hoidettu päin hel...ttiä.

Kaikkein irvokkainta Matiniemen esittelytekstin osalta on se, että hän esittää päätöksen perusteluina joitakin takausta koskevia Kuopion HAO:n aiempia päätöksiä, jotka KHO on takausta koskevissa päätöksissään 9.2.2012 (täytäntöön laittamisen kieltäminen) ja 22.5.2015 (takaus kokonaan lainvastainen) kumonnut ja todennut, että kysymyksessä on ollut kuntalain vastainen toiminta ja päätöksenteko.

Mikään VVM:n määräämä kriisikunnan selvitysmies ei voi hyväksyä laitonta päätöksentekoa. Juankoskella ei ole mitään erityisoikeuksia kiertää selviä säännöksiä, jotka on kirjattu kuntalakiin tai EU:n SEUT sopimukseen.

Pisteenä iin päälle voidaan todeta, että nimenomaan esittelijä Kaisu Matinniemi ja Jouko Lösönen panivat allekirjoituksellaan laittomasti voimaan 5 milj. euron realisoituneen takauksen, joka myös kokonaisuudessaan on todettu 22.5.2015 KHO:n toimesta täysin laittomaksi.

Kamreeri Kaija Kähkönen varmisti vielä Juankosken kaupungin laittomat teot sillä, että meni maksamaan yksityisen yrityksen erääntyneen Handelsbankenin lainan suoraan kaupungin kassasta ilman asianmukaisia päätöksiä

Tämän törkeämpää toimintaa ei voi kuntahallinnossa olla. En lainkaan ihmettelisi, vaikka vielä kävisi ilmi se, että kunnan virkailijoiden ja luottamushenkilöiden omat, kunnan ja yksityisten yritysten tilit ovat menneet takaussotkuissa ja hämärissä osakekaupoissa sekaisin.

Juankosken Ompeluseuran uusissa pelisäännöissä todetaan mm. kokouskäyttäytymisetä, että kokouksessa ei saa painostaa, eikä väheksyä toisen mielipiteitä. Pelisääntöihin olisi hyvä kirjata myös se, että myöskään ennen kokousta ei saisi erimielisiä painostaa muuttamaan mieltään. Tällaiseen painostukseenhan ryhdyttiin, kun Pena T, Masa Pohjolaista, Moro Pekkaa ja muita laittoman takauksen osalta erimielisiä painostettiin kaupungin johdon taholta laittoman takauksen myöntämiseen keväällä 2011.

JK Wood Oy:n vuokrasopimus (173):

Juankosken kaupunki näyttää nyt tässä sopimuksessa tutustuneen EU:n SEUT sopimuksen sääntöihin. Juankosken kaupunki on todennut, että vuokraan sisältyy valtiontukea 22 800 euroa/vuosi. Vuokrasopimuspapereita ei ole esittetty kyseisen pykälän liitteenä, jotta asia voitaisiin todentaa varmuudella ennen suuniteltua päätöstä.

Kaupunki on todennut, että vuokrasopimus pysyy ns. de minimis tuen piirissä. de minimis-tuen raja on ymmärtääkseni 200 000 euroa. Jos vuokrasopimus tehdään esimerkiksi 10 vuodeksi, niin valtiontuki on silloin 228 000 euroa, eli de minimis-raja ylittyy. Parasta olisi lähettää asiasta hyvissä ajoin ennen päätöksiä ennakkoilmoitus EU:n komissiolle SEUT sopimuksen artiklan 108 mukaisesti, ettei tule yllätyksiä.

Pena T.Re: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt10.8.2015 19.28
Jos ei muuta saada, tulee kuitenkin hyvät naurut Kaavin suunnalta. Ehkä jostain muualtakin. Ne, jotka allekirjoittivat, voivat tulla torille keskustelemaan ihmisten kanssa ja perustelemaan mielipiteitään.

ex ruukkilainenRe: Juankosken kaupungin toimielinten pelisäässnnöt12.8.2015 9.26
Juankoskella olisi ollut syytä tehdä pelisäännöt jo huomattavasti aikaisemmin, liittyen seuraaviin asioihin. Nyt tehdyt uudet pelisäännöt on saanneet vaikutteet koulumaailmasta.

1.työajan käyttämistä edellyttäviin sivutoimiin edellytetään sivutoimilupaa
haettava ennen sivutoimen aloittamista
2.työajan ulkopuolella harjoitettavista sivutoimista edellytetään ilmoitusta
ilmoitus tehtävä viipymättä
3.sivutoimiluvasta tai sen kieltämisestä annetaan kirjallinen päätös
4.ei saa aiheuttaa esteellisyyttä
5.ei saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen ja puolueettomuuteen virkatehtävien hoidossa
6. toiminta oltava läpinäkyvää
7.otettava huomioon miltä toiminta näyttää ulkopuolisin silmin
8.päätökset ovat julkisia



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: