Keskustelu
alan kolmas mies | Nyt näyttää, että!!!! | 19.7.2024 2.34 |
Viime yönä tuli taas seurattua Amerikassa Republikaanien puoluekokousta (RNC) Milwaukeessa Wisconsinissa. Trump oli tehnyt valinnan varapresidentikseen, nuori 39-v senaattori JD Vance Ohiosta. JD Vance piti eilen hienon puheen ja kertoi, että TRUMPIN MAKE AMERICA GREAT tulee jatkumaan. JD Vance on hyvä esimerkki siitä, millainen mies Donlad J. Trump todellisuudessa on. Valitsi vaatimattomista lähtökohdista ponnistaneen nuoren miehen ja huumeisiin surtuneen yksinhuoltaja äidin pojan aisaparikseen. JD Vancella on kritillinen elämän näkemys, eikä hän itse ole hairahtunut noihin huumetouhuihin. Sotia ei tulla Trupin aikan käynnistelemään, mutta nykyisille sodille halutaan laittaa piste. Periaatteena on siis PEACE THRU STRENGTH!!! Sitten näytettiin, kuinka SENIILI BIDEN kiipesi lähes ryömimällä US Air Force 1 portaat ylös, joka muuten oli hirveätä katsottavaa. Tänään kerrotaan sitten erilähteistä, että VIIKONVAIHTEESSA SENIILI JOE BIDEN heittää pyyhkeen kehään, kuten AKM on jo kauan ennustellut. JOE BIDENIN heikkoa tilaa on perusteltu muka lievällä koronalla, kun hänet on rokotettu koronaa vastaan ainakin 6 kertaa ja varmasti Presidenttiä voidaan hoitaa muutenkin, kuten tehtiin TRUMPILLE oikean koronan yllätettyä. Salaisen palvelun johtaja DEI periaatteilla FBI:n operaatioiden johtaja KIMBERLY CHEATLEA on ollut senaattoreiden kuultavana TRUMPIN SALAMURHAYRITYKSESTÄ, mutta on antanut vain ylimalkaisia lyhyitä vastauksia senaattoreille, joista monet ovat vaatineet häntä eroamaan, mutta nainen ei ole ollut innostunut asiasta. Asiassa on käsittämättömiä aukkoja, koska FBI:n agenteilla on ollut tiedossaan, että varaston katolla oli kiväärimies, mutta asiaan ei reagoitu. CHEATLEA jopa esitti sellaisenkin tiedon, ettei salaisen palvelun agentteja mennyt sille katolle, jossa ampuja oli ollut ainakin puoli tuntia, kun katto oli todettu liian katevaksi. Nyt on kuitenkin jo näytetty katolta videota, jossa ainakin poliisikoira makoilee ihan ilman mitään vaaran tunnetta. On selvää, että tämä salamurhahanke haisee oikein pahasti ja saattaa hyvin jäädä vuosikymmeniksi hämärän peittoon kuin on käynyt John F. Kennedyn salamurhan ja myös Marilyn Monroen omituisen "itsemurhan" tapauksissa. TRUMPIN annettiin mennä puhekorokkeelle ja aloittaa puheensa ja vasta kolmen laukauksen jälkeen FBI:n agentit ampuivat Mathew CROOKSIA silmien väliin TRUMP pelastui, kun käänsi päänsä näyttääkseen laitonta siirtolaisuutta koskevaa isoa kuvaa, jossa esitettiin räjähtänyt laittomien maahanmuuttajien määrä TRUMPIN aikana ja SENIILIN BIDENIN jälkeen. Hieno juttu, että TRUMP oli valinnut tällaisen nyt ikoniseksi tulleen kuvan todistamaan SENIILIN BIDENIN KIIHOTTAMAA SALAMURHAA!!! Tosiaasia on, että FBI on esittänyt TRUMPISTA perättömiä tietoja jo ainakin 8 vuotta putkeen ja FBI on ollut demokraattisen puolueen virkamiesten käsissä aina OBAMAN kaudesta alkaen eli siis vuodesta vuoden 2008 vaalista lähtien. 51 CIA:n ja FBI:n agenttia ja demokraattien virkamiestä ja poliitikkoa todistivat ennen vuoden 2020 vaaliakin, että SENIILIN BIDENIN NARKOMAANI POIKA HUNTERIN "LAB TOP FROM HELL" OLI VENÄLÄISTÄ VALEINFORMAATIOTA, joka on kuitenkin jo demokraattien omalta taholtakin todettu, että FBI oli valehdellut HUNTER BIDENIN TIETOKONEESTA KAIKEN MAHDOLLISEN. JA TÄMÄ VALEINFORMAATIO LEVITETTIIN SITTEN YMPÄRI MAAILMAA. SENIILI JOE BIDEN on monta kertaa todennut julkisesti, että TRUMP on otettava "BULLSEYE":hin eli siis kiikarikiväärin tähtäimeen, koska TRUMP ja koko REBLIKAANIEN MAGA LIIKE on eksistentiaalinen uhka demokratialle. Kyllä näistä palasista valitettavasti rakentuu salamurhasuunnitelma, jonka takana on koko DEMOKRAATTINEN PUOLUE ja viime kädessä SENIILI JOE BIDEN. AKM:llä on nyt käsitys, että SENIILIN JOE BIDENIN ÄKKINÄINEN ROMAHDUS EI JOHDU KORONASTA TAI MUUSTA FYYSISESTÄ SYYSTÄ, VAAN SIITÄ, että hän on tietysti seurannut RNC:n puoluekokousta ja nähnyt sen, kuinka hyvän VP:n valinnan TRUMP teki ja muutkin aivan uudet tilaisuudessa esiintyneet tähdet ovat varmasti olleet iso pettymys SENIILILLE BIDENILLE. Kun vielä gallupitkin ovat kääntyneet selvästi epäedulliseen suuntaan ja SENIILIN BIDENIN rahoittajat ovat panneet rahahanat kiinni, niin tämä vittaa siihen, että demokraattinen puolue menettää kaiken vaikutusvaltansa, jolloin SENIILI JOE paljastuu vanhana vapisevana ukkona, jolla ei ole edes housuja jalassa. Kun tällainen mielikuva pyöriii SENIILIN BIDENIN mielessä ja hän tietää sen, että hän on ollut yllyttämässä TRUMPIN salamurhan tekemistä, niin kyllä silloin kovommankin näyttelijän POKKAKIN PETTÄÄ. Kun tällainen tapahtuu jo ennestään vanhuuden heikon BIDENIN kohdalla, niin on selvää, että hän ei pysty pysymään enää kunnolla pystyssä ja BIDENIN salaisten asiapapereiden hallussapitoa tutkinut erikoissyyttäjä HURHAN jo totesi noin vuosi sitten, että JOE BIDEN on kyllä ystävällinen vanha mies, joka ei muista asioita, eikä häntä sen vuoksi voi syyttää mistään rikoksesta oikeudessa!!!! Edessä näyttää siis olevan SENIILIN BIDENIN KOHDALLA KARPAATTIEN NERON eli NICOLAE CEAUSESCUN ja HÄNEN VAIMONSA ELENAN KOHTALO, jos todetaan, että SENIILI BIDEN oli yllyttänyt jonkun toteuttamaan TRUMPIN onneksi epäonnistuneen salamurhan!!! Mikään ei kuitenkaan viittaa siihe, että tämä salamurhayritys jäisi viimeiseksi, koska VALTAMEDIA on luonut Yhdysvaltoihin käsittämättömän VIHAN, vaikka TRUMPIN aikaan Yhdysvalloissa lähes kaikki asiat olivat paremmin kuin nyt ovat olleet BIDENIN aikana ja sitä ennen myös selvästi paremmin kuin OBAMAN aikana. |
alan kolmas mies | Re: Nyt näyttää, että!!!! | 22.7.2024 1.13 |
NYT siis kuultiin Amerikasta vihdoin totuuus SENIILISTÄ ja KORVIAAN MYÖTEN KORRUPTOITUNEESTA RIKOLLISESTA MAFIA-PERHEEN JOHTAJASTA, josta PERHEEN JOHTAJA eli ns. Average JOE on käyttänyt korruptiohommissa nimeä BIG GUY, jolle kaikista lahjuskaupoista kuuluu aina 10%:n FEE. Average JOEN uhkapeli kuitenkin epäonnistui, kun Pennsylvanian Butlerin TRUMP Rallyssa suunniteltu salamurhayritys epäonnistui. Nyt on jo paljastunut lukemattomia asioita kyseisestä epäonnistuneesta salamurhayrityksestä, jotka eivät mitenkään voi olla pelkkiä sattumia. Average JOEHAN oli monta kertaa todennut julkisesti, että TRUMP täytyy ottaa kiikarikiväärillä HÄRÄNSILMÄÄN. MSNBC:n Morning Joe on myös jo lähes 9 vuoden ajan jankuttanut, että TRUMP täytyy murhata, jotta demokratian vihollisesta päästään eroon. Entinen republikaanien varapresidentti DICK CHENEY oli julkisesti todennut, että TRUMP on suurin mahdollinen uhka demokratialle Amerikassa ja ympäri maailmaa. DICK CHENEY oli taas BUSH nuoremman varapresidentti, joka kiihotti amerikkalaiset hyökkäämään IRAKIIN, koska Saddamilla oli muka joukkotuhoaseita. Näitä ei tietenkään löytynut, mutta sodan päätyttyä OBAMAN aikana saatiin sitten terroristijärjestö ISIS synnytettyä, kun SENIILI BIDEN oli varapresidentti ja HILLARY CLINTON ULKOMINISTERI. Innen Irakin sotaa DICK CHENEY syötti näitä tietojaYK:ssä sotavoimien päällikkö COLIN POWELLIN kartoilla ja sai aikaan hyväksynnän Irakin sodalle, jota taas TRUMP on arvostellut tyhmimpänä mahdollisena operaationa. DICK CHENEYN tytär LIZ CHENEY lähti taas Capitol Hillin tammikuun 6. päivä valtauksen jälkeen demokraattien laittomaan tutkintakomiteaan republikaanien edustajana ja kertoi demokraattiien NANCY PELOSIN johtaman komitean valheellisten tutkimusten jälkeen, että hän tulee tekemään kaikkensa, ettei DONALD J. TRUMP pääse lähellekään VALKOISTA TALOA. Vuoden 2022 välivaaleissa LIZ CHENEY kuitenkin potkaistiin äänestyksen tuloksena ulos kongressista. Huomion arvoista on, että nykyi nen salaisen palvelun päällikkö KIM CHEATLE on toiminut aikoinaan DICK CHENEYN avustajan ja tiettävästi CHEATLEN on nimittänyt salaisen palvelun päälliköksi SENIILIN BIDENIN vallanhimoinen vaimo JILL BIDEN. Tapahtumien kulku: □ 13.7.2024 TRUMPIN salamurhayritys □ 15.7.2024 RNC:n puoluekokous alkaa □ 15.7.2024 JD VANCE valitaan varapresidentiksi □ 18.7.2024 Trump valitaan republikaanien Presidenttiehdokkaasksi □ 18.7.2024 illalla SENIILIN JOE BIDEN jalat pettää Air Force 1:n portaissa □ 18.7.2024 poliittiset asiantuntijat kertovat illalla, että SENIILI JOE BIDEN vetäytyy kisasta viikonlopun aikana □ 21.7.2024 Valkoinen talo ilmoittaa, että SENIILI JOE BIDEN vetäytyy kisasta Kysymyksessä on kaikkien aikojen suurin poliittinen peittelyyritys ja TRUMPIIN kohdistettu NOITAVAINO, joka on kestänyt yhtäjaksoisesti yli 8 vuotta. NOITAVAINOSSA KAIKKI AMERIKAN KESKEISET NEDIAYHTIÖT ja DEMOKRAATTIPOLIITIKOT OVAT OLLEET MUKANA.. TIETYSTI SUOMEN VALTAMEDIA JA JOHTAVAT POLLITIKOTKIN OVAT VALITETTAVASTI OLLEET KRITIIKITTÄ MUKANA TÄSSÄ PETOLLISESSA TIEDOTUSTOIMINNASSA JA KOKO SUOMEN KANSAN AIVOPESUSSA. Suomalaisten on hyvä myös muistaa, että SUOMEN NYKYINEN PRESIDENTTI ALEX STUBB kävi NATO MAIDEN 75 vuosijuhlassa 9-11.7.2024 ja oli plaseerattu SENIILIN BIDENIN VIEREEN. ALEX kertoi suomalaisille kokouksesta STT:n kautta seuraavastI: "Stubb keskusteli Bidenin kanssa Naton 75-vuotisjuhlien yhteydessä - Suomi mainittiin myös Bidenin puheessa lavalla Presidentti Stubb esiintyi Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierellä osana seremoniaa. Presidentti Alexander Stubb kertoo keskustelleensa Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kanssa noin vartin ajan Washingtonissa sotilasliitto Naton 75-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä. Stubb oli istutettu Bidenin viereen avajaisjuhlallisuuksien takahuoneessa, ja hän esiintyi tämän vierellä myös lavalla osana seremoniaa. □ Kaikin puolin mukava keskustelu. Joskus käy onni sen suhteen kenen viereen plaseerataan. Taisi johtua lähinnä siitä, että ollaan uusi jäsenmaa. Stubb kertoi keskustelleensa Bidenin kanssa Suomen asemasta, Ukrainan tilanteesta ja Venäjästä. Yhdysvaltain sisäpolitiikasta ei keskusteltu. Stubb kertoi asiasta suomalaistoimittajille lehdistötilaisuudessa Suomen suurlähetystöllä tiistaina illalla paikallista aikaa. Suomi sai maininnan myös Bidenin puheessa juhlatilaisuudessa. □ Tänään Nato on vahvempi kuin koskaan, 32 maan vahvuinen. Vuosien ajan Suomi ja Ruotsi olivat läheisimpiä yhteistyökumppaneitamme, ja nyt he ovat päättäneet virallisesti liittyä Natoon, Biden sanoi. Biden teki myönteisen vaikutuksen Stubbin mukaan Biden oli hyvin kartalla Suomen tilanteesta. □ Naton suhteen hän oli vain hyvin iloinen siitä, että Suomesta tuli Naton jäsen niin nopeasti ja hyvin kiitollinen siitä panoksesta, mikä meillä on antaa. Biden oli Stubbin mukaan myös hyvin tietoinen myös Suomen asemasta. □ Hän puhui siitä että raja on tuplaantunut Venäjän kanssa ja Suomen puolustus on aina ollut vahva, ja te kyllä teette osanne, mikä lämmittää mieltä tasavallan presidenttinä, Stubb sanoi. Stubbin mukaan hänen vaikutelmansa Bidenista ei vastannut sitä kuvaa, joka Yhdysvaltain mediassa on viime aikoina rakentunut istuvasta presidentistä epäonnistuneen televisioväittelyn jälkeen. □ Vanha viisaus sanoo, että ihminen ei ole koskaan niin hyvä tai niin huono kuin julkisuuskuva antaa ymmärtää. Oikein myönteisen kuvan sain itse. Meillä oli mukava ja lämminhenkinen keskustelu, Stubb sanoi. Ihmisten välineellistäminen saa maininnan Stubb kertoi, että Naton kokouksessa julkaistavaan julkilausumaan saatiin osin Suomen vaikutuksesta maininta Venäjän hybridivaikuttamisesta ja turvapaikanhakijoiden välineellistämisestä painostukseen rajoilla. □ Venäjän kohdalla tulemme näkemään vahvaakin kieltä tässä deklaraatiossa. Yksi asia, jonka saimme sinne sisään, on Venäjän hybridisodankäynti, jonka yksi mainittu osa-alue on turvapaikanhakijoiden välineellistäminen, Stubb kertoi. Stubb piti tiedotustilaisuutensa yhdessä puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) kanssa. Tiistaina Häkkänen allekirjoitti useita asiakirjoja Washingtonissa koskien muun muassa Pohjoismaiden ilmatilan käyttöä." TIETYSTI VÄKISINKIN KYSYMÄÄN, ETTÄ MITEN ON MAHDOLLISTA, ETTÄ ALEX STUBB ON SAANUT SENIILISTÄ SEKOILEVASTA BIDENISTA POSITIIVISEN KUVAN??? STUBBINHAN ON TÄYTYNYT TIETÄÄ, ETTÄ TUOSSA KOKOUKSESSA SENIILI JOE BIDEN OLI KERTONUT AINAKIN KAIKILLE NATO-MAILLE, ETTÄ HÄN PYRKII OLEMAAN NATON TÄRKEIN JOHTAJA VIELÄ LÄHES 5 VUOTTA PUTKEEN!!!! EIKÖ ALEXI TODELLAKAAN OLE HUOMANNUT MITÄÄN HUOLESTUTTAVAA, kun on ollut plaseerattuna SENIILIN UKON VIEREEN TAKAHUONEESSAKIN???? AKM on aivan varma siitä, ettei SENIILI BIDEN ole tiennyt edes sitä, mistä maasta ALEX STUBB on tullut kokoukseen vieraaksi. Toivotihan SENIILI BIDEN jo heti avauspuheessaan PUTININ TERVETULLEEKSI KOKOUKSEEN, kun hänen piti toivottaa tervetulleeksi UKRAINAN PRESIDENTTI ZELENSKY!!!! JA SEN JÄLKEEN JOE vielä totesi, että hänellä on asiat hyvin, kun hän oli valinnut varapresidentikseen DONALD J: TRUMPIN!!!! |
Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: Nyt näyttää, että!!!! | 22.7.2024 9.25 |
Barack Obama itse olisi varmin tapa estää USA: n ja läntisen maailman katastrofi. Hänet tunnetaan jo vanhastaan ja lyhyt kampanjakausi sopisi hänelle. Maailmassa säilyisi vakaus ja ennen kaikkea AKM:kin voisi sietää demokraattipresidentin. Akm:n tuki varmasti varmistettaisiin USA:ssa etukäteen. Voi olla, että tämä on jo tehtykin. |
alan kolmas mies | Re: Nyt näyttää, että!!!! | 22.7.2024 9.59 |
VIRALLINEN ÄÄNI RAKASTAA VIISASTA VAIMOAAN LIIKAA, kun VIRALLISELTA ÄÄNELTÄ NÄYTTÄÄ PUUTTUVAN KRITIIKKI. Virallisen äänen VAIMOHAN se osti Viralliselle äänelle lahjaksi Obaman kirjan LUVATTU MAA. Todellisuudessahan OBAMA ei tietysti itse mitään kirjoja ole kirjoittanut, vaan on palkannut ison joukon demokraattirunoilijoita, jotka ovat tehneet tarinan, jossa OBAMA on nähtävästi JEESUKSEN kaltainen uskonnollinen johtaja. Todellisuudessahan OBAMAA pidetään USA:ssa yhtenä maain heikoimmista Presidenteistä saavutustensa perusteella. OBAMAN suurin saavutus on se, että hän mustaihoinen ja siitten se, että NORJAN sosiaalidemokraattien NOBEL-komitea myönsi OBAMALLE NOBEL-palkinnon, kun OBAMA tuli ensimmäisenä työpäivänään VALKOISEEN TALOON TÖIHIN. Virallien ääni on jo ehdottanut, että AKM voisi tutustua OBAMASTA laadittuun korruptiokirjaan. AKM:ää ei tällainen KATEKISMUS VALITETTAVASTI KIINNOSTA. AKM on sen sijaan tutustunut lähemmin DONALD J. TRUMPIN hienoon puolisoon eli siis MELANIA TRIMPIIN, josta Bojan Pozar& Igor Omerza ovat nopealukuisen kirjan/raportin: MELANIA TRUMP Tämän ajan tuhkimotarina Tämä on kiinnostanut AKM:ää myös siksi, että MELANIAN ISÄ on toiminut aikoinaan slovenialaisen metsäteollisuusyrityksen luottoautonkuljettajana. AKM tietää, että luottoautonkuljettajat ovat kultaakin arvokkaampia ystäviä johtajille!!! Sehän on yleinen tietokin, että TAXIKUSKIT tietää aina parhaiten, miten asiat maassa ja maailmalla makaa!!! |
Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: Nyt näyttää, että!!!! | 22.7.2024 12.43 |
En usko, että Melania Trimpistä olisi Donaldin kaatajaksi. Olkoot isänsä millainen sompamies tahansa. Pidän tätä naista hieman äksynä. Huonolla tuulella oli koko edellisen presidenttikauden. Yleensä Akm arvostaa viisaita naisia, mutta eihän Melania ole sellainen. Jatkuva äksyily ei sovi presidentin rouvalle. Mutta rouva tämä joka tapauksessa on eli Donaldia voitaneen pitää perinteisenä miespresidenttinä. Pitääköhän paikkansa, ettei Melania laskisi miestään makuuhuoneeseensa lainkaan. Voi pitääkin. Ettei Melania vain olisi syypää Donaldin huonolle julkisuuskuvalle. Näistä saamme varmasti lukea joskus Donaldin omaelämänkerrasta jos joku sellaisen kirjoittaa. |
alan kolmas mies | Re: Nyt näyttää, että!!!! | 22.7.2024 12.54 |
Aamulla oli YLE:llä taas ROSA KETTUMÄEN koolle kutsuma keskustelu, johon ROSA oli tietysti kutsunut Turun Yliopiston BENITA HEISKASEN selittelemään, miten demokraatit koittaa vastoin kaikkia demokratian sääntöjä löytää nyt SENIILILLE JOE BIDENILLE korvaajan, kun demokraattien korruptioporukka oli jäänyt rysän päältä kiinni syöttäessään kaikista MEDIAN tuuteista maailmalle 8 vuotta putkeen, että AVERAGE JOE on joku demokratian NUHTEETON YLIPAPPI. Todellisuudessahan JOE BIDEN näyttää olevan pedofiili ja naisten raiskaaja, mutta häntä ei ole pystytty/haluttu laittaa vastuuseen tekosistaan. Kyseinen YLIPAPPIHAN ei ole pitänut hallituksensa kokouksia yhtään ainutta vuoden 2023 lokakuun jälkeen, vaikka Amerikassa Presidentin pitäisi johtaa hallitustaan 24h/7. Vuoden 2020 vaalikampanjan SENIILI BIDEN piti kellaristaan käsin, koska ei silloinkaan pystynyt minkänlaisiin rehelliseen vaaliväittelyyn TRUMPIN kanssa. Vuonna 2020 julkisissa vaaliväittelyissä uutisankkurit kuten esim. FOX NEWS CRIS WALLACE suorastaan tuhosi väittelyn, kun keskeytti HUNTER BIDENIN LAP TOP FROM HELL tietokoneen käsittelyn väittelyssä, kun vielä SENIILI JOE totesi, että 51 CIA:n ja FBI:N virkailijaa on todennut, että HUNTERIN LP TOP on disinformaatiota. Kyllä jo silloin tiedettiin, että tuo tietokone oli täyttä totta. MUTTA KYSYMYS oli kaikkien aikojen MEDIAN COVER UP!!!! Ja tästä syystä AFGANISTANISTA SENIILI JOE vetäytyi katastrofaalisesti, Ukrainan sota alkoi ja viime lokakuun 7. päivä alkoi myös SOTA GAZASSA. Aamulla BENITA HEISKANEN yritti taas väittää, että SENIILIN JOEN kohdalla kysymys oli muka vain iästä, kun todellisuudessa SENIILIN JOEN luopuminen on johtunut siitä, että SENIILIN JOEN aikana hänen sekä SISÄ- että ULKOPOLITTIIKA ovat olleet katastrofaalisia TAVALLISEN AMERIKKALAISEN SILMISSÄ JA MIELISSÄ. Herää kysymys, miksi Suomessa maksetaan HEISKASEN KALTAISILLE NS. PROFESSOREILLE YLIPÄÄTÄÄN PALKKAA, jos he eivät pysty kertomaan tutkimistaan asioista totuudenmukaisesti ja monipuolisesti. HEISKASEN lisäksi ROSAN kuulusteltavana oli nyt poikkeuksellisesti myös HEISKASEN ilmeinen ystävä Helsingin yliopistosta eli Prof. MIKKO SAIKKU, joka sentään osasi ottaa esille, niitä poliittisia asioita, kuten halitsematon USA:N maahanmuutto, jonka taltuttajaksi SENIILI BIDEN oli palkannut TSAARI KAMALA HARRISIN. KAMALAHAN ei ole koko varapresisidenttiaikanaan käynyt edes tutustumassa USA:n etelärajalla karmeaan laittomaan maahanmuuttoon, jossa nähtävästi ainakin 15 milj. ihmistä on tunkeutunut Yhdysvaltoihin ja maahanmuuttoviraston demokraattijohtaja (Kuubassa syntynyt Alejandro Nicholas Mayorkas), jonka tehtävänä on ollut myös vastata maan turvallisuudesta on jakanut laittomille maahanmuutaajille ja mahdollisille terroristella hotellikyydit ns. SANCTIONARY KAUPUNKEIHIN ja samassa yhteydessä laittomille tulijoille on myös annettu äänestysliput, jotta he voivat äänesttää tulevissa vaaleissa demokraattijohtoisissa suurkaupungeissa korruptiodemokraatteja kuten esim. New York jne.... ROSA KETTUMÄKI ei nyt ollut kutsunut keskusteluunm MARKKU RUOTSILAA, jolla on hieman hitaampi ulosanti kuin molemmilla nyt keskustelussa kuultavina olleilla professoreilla, mutta MARKULLA on se etu, että MARKKU on opiskellut AMERIKASSA ja MARKKU tuntee ihan oikeasti Amerikan asiat, eikä vain jauha LÄPEENSÄ KORRUPTOITUNEIDEN DEMOKRAATTIEN HÖPINÖITÄ. |
Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: Nyt näyttää, että!!!! | 22.7.2024 15.59 |
Mitenhän Benita Heiskasen kävisi, jos hän lainaisi AKM:n tekstiä totuutena ja kertoisi USA:n presidentin olevan pedofiili ja naistenraiskaaja. Ehkä olisi viisaampaa tämän sivuston ylläpitäjänkin huomioida akm:n kielenkäyttö. Näistä totuuksista voi joutua vastuuseen. On harmi, jos sanomisen vapautta ei ymmärretä. |