Keskustelu

alan kolmas miesJO TOINEN MURHAYRITYS!!!17.9.2024 5.05
Koskaan aikaisemmin ei ole YHDYSVALLOISSA käyty nykyisenlaista Presidentin vaalia, jossa nykyään jo lähes neljä vuotta VALLASSA ollut ns. DEMOKRAATTINEN PUOLUE on ensin pyrkinyt hallitsevan Presidentin eli DEMOKRAATTIEN SENIILIN JOE BIDENIN ja hänen VARAPRESIDENTTINSÄ KAMALA HARRISIN voimin todistamaan, että REPUBLIKAANIEN PRESIDENTTIEHDOKAS on HITLERIN ja MUSSOLININ kaltainen TYRANNI, kun AMERIKAN yli 250 vuotta vanha PERUSTUSLAKI on laadittu niin hyväksi, että se turvaa sen, ettei USA:n LIITTOVALTIOON voi tulla ITSEVALTAISTA TYRANNIA.

SENIILIN JOE BIDENIN aikana BIDEN ja KAMALA ovat kuitekin yhteistyössä LIITTOVALTION OIKEUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN ja LIITTOVALTION POLIISIVOIMIEN sekä SALAISEN PALVELUN AGENTTIEN JA VIRKAMIESTEN avulla pyrkineet ensiksi selvästi perusteettomilla syytteillä laittamaan REPUBLIKAANIEN suositun PRESIDENTTIEHDOKKAAN eli entisen erinomaisesti menestyneen PRESIDENTTI DONALD J. TRUMPIN eliniäkseen vankilaan.

Kun tämä ei näytä onnistuvan, niin sitten DEMOKRAATTIEN agitaattorit ovat pyrkineet estämään sen, ettei DONALD TRUMP tai kukaan muukaan häntä tukeva henkilö voisi osallistua osavaltioiden LIITTOVALTION kongressin edustajien ja senaattoreiden sekä paikallisten kuvernöörien vaaleihin.

Tätä OIKEUDELLISTA TRUMPIN ja MUIDEN REPUBLIKAANIEN VAINOA on johtanut ylimpänä pappina eli inkvisiittorina SENIILIN BIDENIN valitsema OIKEUSMINISTERI MERRIC GARLAND, joka ei ole jättänyt yhtään republikaania rauhaan edes koulujen vanhempien neuvodtoissa.

NYT näyttää uhkaavasti siltä, että tämä OIKEUSLAITOKSEN POLITISOINTI ei tule estämään sitä, että suurin osa amerikkalaisista on alkanut tajuta sen, että Yhdysvalloissa suunta on on ollut huolestuttavasti alaspäin lähes kaikilla yhteiskunnan taloudellisilla ja muilla sosiaalisilla mittareilla mitattuna.

Kun siis OIKEUSLAITOKSEN POLITISOINTIKAAN ei ole varmistanut sitä, TRUMPIN mahdollinen valinta uudelleen Preidentiksi voitaisiin estää, niin viimeisenä keinona on otettu käyttää PELOTTELU, että TRUMP on eksitentiaalinen uhka sekä Amerikan että myös koko maailman demokratalle.

Tämä kansan demokraattien ja VALTAMEDIAN sekä ns. BIG TECH yhtiöiden harjoittama retoriikka on selvästi saanut HULLUT LIIKKEELLE ja niinpä Pennsylvaniassa Butlerissa 13.7.2024 TRUMP pelastui vain täpärästi Thomas Crooksin salamurhayrityksestä, jossa SALAINEN PALVELU ja FBI selvästi epäonnistuivat TRUMPIN suojelusta.

SALAISEN PALVELUN epäonnistuminen ja kyseisen salamurhayrityksen selvittely on heittänyt epäilyksen varjon siitä, että kysymyksessä on ollut SENIILIN BIDENIN ja KAMALAN johdolla järjestetty TRUMPIN eliminnoitiyritys.

Kuten tunnettua SENIILIN BIDENIN heikko suoritus CNN:n väittelyssä TRUMPIA vastaan vetäisi lopullisesti maton SENIILIN BIDENIN jalkojen alta ja DEMOKRAATTIEN oli löydettävä korvaava ehdokas SENIILILLE BIDENILLE.

TRUMPIN eliminointi Butlerissa olisi tarjonnut DEMOKRAATEILLE sen mahdollisuuden, että KAMALA HARRIS olisi HOLLYWOODIN HUUTOÄÄNESTKSELLÄ valita PRESIDENTIKSI, koska yhdelläkään REPUBLIKAANIEN ehdokkaalla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta saada riittävää taloudellista tukea ja julkisuutta DEMOKRAATTIEN käsissä olevassa mediassa.

BUTLERIN salamurha siis epäonnistui, josta seurasi se, että TRUMPIN kimpuun on käytävä entistä suuremmalla tarmolla.

Tarvittiin vain DEMOKRAATTIEN PUOLUEKOKOUS CHICAGOSSA 19.8.2024, jossa koko DEMOKRAATTIEN JOHTOPORUKKA HUUTOÄÄNESTYKSESSÄ ja HURMOKSESSA valitsi KAMALA HARRISIN DEMOKRAATTIEN PRESIDENTTIEHDOKKAAKSI, vaikka KAMALA ei ollut saanut demokraattien esivaaleissa ainuttakaan ääntä, kun taas SENIILI BIDEN oli noissa esivaaleissa kerännyt 14 miljoonaa ääntä ja satoja miljoonien dollareita vaalirahaa.

Puoluekokouksessa esivaalin tulos kumottiin ja sadat miljoonat vaalirahat siirrettiin "DEMOKRAATTISESTI" KAMALAN VAALIKASSAAN.

Kun tämä "DEMOKRAATTINEN" EHDOKKAAN vaihto oli tehty, niin SENIILI JOE BIDEN piti KIITOSPUHEEN "PALATSIVALLANKUMOKSEN" tehneille DEMOKRAATTIAGITAATTOREILLE ja tietysti DEMOKRAATTIEN UUDELLE "KUNINGATTARELLE" eli siis KAMALALLE.

Sen jälkeen kaikki johtavat DEMOKRAATTIAGITAATTORIT ja HOLLYWOOD AGITAATTORIT marssitettiin lavalle ja kaikki pitivät komea juhlapuheet, joissa todettiin, että TRUMP on pahin mahdollinen demokratien uhka, jonka PRESIDENTIN TIE on kaikin mahdollisin keinoin katkaistava.

BUTLERIN salamurhayritys oli nyt jo unohdettu ja nyt oli siis aika lisätä VIHARETORIIKKAA TRUMPIA ja hänen valitsemaansa varapresidentti ehdokasta J.D. VANCEA vastaan.

Eilen tämä DEMOKRAATTIEN KIIHOTUSTYÖ tuotti sitten jo toisen TRMPIIN kohdistuneen salamurhayrityksen.

Tällä kertaa yritys epäonnistui taas, koska SALAINEN PALVELU oli nyt paremmin tehtäviensä tasalla ja onnistui estämään tekeillä olevn salamurhan.

Tämäkin salamurhayritys jättää nyt runsaasti kysymyksiä siitä, kuinka teosta lähes rysän päältä kiinni saatu RYAN ROUTH - niminen demokraatti aktivisti onnistuttiin pidättämään hänen paettuaan Floridassa TRUMPIN GOLF- radan laiidalta, josta RYAN ROUTHIN oli tarkoitus ampua TRUMP puskien suojasta, kun TRUMP ja hänen new yorkilainen kiinteistösijoittaja ystävänsä olivat pelaamassa golfia 5. ja 6. reiän välillä.

NYT tietysti herää heti kysymys, miten DEMOKRAATTIEN TRUMPIIN KOHDISTAMIA VIHAPUHEITA DEMOKRATIN UHKASTA ja MUKA TRUMPIN UKRAINAN SODAN NOPEASTA LOPETTAMISESTA TAPPAJAN KIIHKOON VIRITTÄYTYNYT RYAN ROUTH tiesi sen, milloin TRUMP tulee juuri tuohon kohtaan golf- palloa iskemään.

Aivan varmaa lienee se, ettei kyseinen RYAN ROUTH ole voinut puskissa montaa päivää päivystää, kun mieheen ja hänen NISSAN -merkkiseen autoonsa olisi varmasti kiinnitetty huomiota.

Ainoa johtopäätös onkin, että jonkun on täytynyt KUISKATA RYAN ROUTHILLE, että menepäs päivystämään aidan taaksen puskien suojaan, niin TRUMP tulee lyömään golf-palloa kyseiseen kohtaan suunnilleen klo 14:00.

ROUTHIN puhelimen tiedoista on paljastunut, että ROUTH oli tullut paikalle noin 12 tuntia aikaisemmin kyttäysasemiin.

Siis kuka kertoi ROUTHILLE, että menepäs kytikseen noin klo 14:00, niin sinusta tulee DEMOKRAATTISEN PUOLUEEN suuri sankari, koska KAMALA HARRIS VALITAAN suurella äänteen enemmistöllä Amerikan Presidentiksi.

Ei tässä tarvitse mitään avaruustiedettä käyttää, kun tulee siihen tulokseen, että joku DEMOKRAATTISEN PUOLUEEN AGITAATTOREISTA ja mahdillisesti joku sosiaalisen median tai CIA:n ja/tai FBI:n agenteista on tällaisen vihjeen välittänyt RYAN ROUTHILLE, joka näyttää olleen varsin aktiivinen sosiaalisessa mediassa.

Huomionarvoista on, että FBI:n entinen päällikkö ANFREW Mc CABE saattaa olla näistä ensimmäinen epäilty, koska hänestähän tuli lyhyeksi aikaan vuosiksi 2016-2018 FBI:n päällikkö, kun TRUMP oli erottanut hänen edeltäjänsä JAMES COMEY:n, joka oli sotkeutunut HILLARY CLINTONIN kehittämään ns. RUSSIAN COLLUSION salaliittovääristelyyn.

Mc Cabe toimi siis vain väliaikaisena johtajana, jonka sitten TRUMP erotti ja hänen tilalleen valittin nykyinen FBI:n johtaja Christoffer WRAY, jonka toimia ollaan jatkuvasti oltu kuulustelemassa sekä kongrsessin että myös senaatin toimesta.

WRAY antoi myös määräyksen siihen, että FBI:n agentit suorittivat aseellisen ratsian TRUMPIN Mar-o-Lagon tiluksille ja muka köysivät sieltä erittäin salaisia asiakirjoja, mutta tämäkin on nyttemmin selvinnyt OIKEUSMINISTERIÖn ja FBI:n järjestämäksi tekaistuksi paljastukseksi.

Ns. erittäin salaiset asiakirjat toimitti Mar-o-Lagoon OIKEUSMINISTERIÖN ja FBI:n virkamihet ei TRUMP tai hänen henkilökuntansa.

Tietenkin Suomessa TRUMPIN ja REPUBLIKAANIEN MOLLAAMISEEN erikoistunut ILTALEHTI ja sen "tähtitoimittaja" JARI HIMANEN ja UPI:n tohtoriväitöskirjatutkija MARIA LINDÉN ovat yhdessä syöttäneet suomalaisille lukijoilleen, ettei nämä TRUMPIN MURHAYRITYKSET KIINNOSTA KETÄÄN, eikä NIILLÄ OLE VAIKUTUSTA VAALITULOKSEEN (kts. alla):

"Kommentti: Tästä syystä Trumpin salamurhayritys ei kiinnosta ketään

Iltalehden haastattelussa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén huomauttaa, että amerikkalaiset poliitikot ovat jo pitkään puhuneet poliittisesta väkivallasta varomattomasti.

□ On ollut paljon väkivallalla vitsailevaa puhetta sekä sellaista, jonka voi tulkita poliittisen väkivallan epäsuoraksi hyväksymiseksi.

Sitä on käytetty osana vaalikampanjointia ja kommentoimaan vastapuolta, hän sanoo.

Poliittisen keskustelukulttuurin ei tarvitse eikä sen pidä olla tällaista.

Demokraatit ja republikaanit eivät ole toistensa vihollisia, eikä tällaista mielikuvaa pidä ylläpitää.

Väkivaltaa ja vihaa lietsovasta retoriikasta on päästävä eroon ? kaikkialla.

Scottin viholliskuvien maalailuja ja tapahtuman politisointi on irvokasta etenkin siksi, että kumpikaan Trumpin salamurhaa hautoneista miehistä ei ole "radikaali vasemmistolainen" saati median edustaja.

Epäillyn Ryan Wesley Routhin, 58, motiivista ei ole vielä tietoa, mutta sosiaalisessa mediassa mies on antanut ymmärtää, että hän äänesti Trumpia vuonna 2016. Sittemmin hän katui päätöstään.

Mediatietojen mukaan Routh oli Nikki Haleyn ja Vivek Ramaswamyn kiihkeä kannattaja tämän vuoden esivaaleissa, joiden aikana hän yllytti etenkin Ramaswamya pysymään kisassa, taistelemaan ja olemaan luovuttamatta.

Miehen oman pojan mukaan epäilty suhtautui intohimoisesti Ukrainan puolustussotaan Venäjää vastaan, minkä vuoksi tämä oli erityisen pettynyt Trumpiin.

Republikaanien presidenttiehdokas ei suostunut viime tiistain väittelyssä sanomaan, haluaako hän Ukrainan voittavan sodan.


□ Tämä kaveri istuu työpöytänsä takana eikä tee yhtään mitään, poika kommentoi kirosanojen saattelemana Trumpia brittilehti Guardianin mukaan.

Routhin aikeet olivat tältäkin osin aivan yhtä tyhjän kanssa.

Ukrainan asiaa hän ei edistänyt piiruakaan, sillä Trump ei tämän vuoksi muuta mieltään ja ala yhtäkkiä vastustaa hyökkäyssodan vuoksi neroksi kutsumaansa Vladimir Putinia.

Vielä vähemmän Routhin teko vaikuttaa Bidenin tai Harrisin Ukraina-politiikkaan.

Floridan poliisi esittelee kuvamateriaalia salamurhasta epäillyn aseesta. EPA / AOP

Normaalissa tilanteessa ja normaalin poliitikon kohdalla salamurhayritys saattaisi vaikuttaa uhrin kannatuslukuihin.

Näin tuskin käy - tälläkään kertaa.

Trumpin heinäkuisen salamurhayrityksen jälkeen tämän kannatusluvuissa ei näkynyt juuri minkäänlaista pomppua.

Toisaalta Biden onnistui viemään tapahtuneelta mediahuomion, kun hän ilmoitti viikko myöhemmin luopuvansa demokraattien presidenttiehdokkuudesta ja tukevansa Harrisia presidentiksi.

Demokraattien asetuttua nopeasti varapresidentin taakse tämän ympärille muodostui valtava mediahuomio ja meemien täyttämä somekuhina, joka jätti kaiken muun alleen.

Surullisesti Trump on aika ajoin joutunut somekanavillaan muistuttamaan isoin kirjaimin, että heinäkuinen salamurhayritys todella tapahtui.

Republikaanit saattavat Scottin tapaan yrittää politisoida tapahtunutta ja rakentaa jonkinlaista kohua siitä, suojeleeko salainen palvelu Trumpia riittävässä määrin.

Salainen palvelu nimittäin ehti jo toteamaan, että Trump ei ole istuva presidentti, joten tämän suoja on vähäisempi kuin Bidenin.

Mutta toisaalta myös kärjistynyt poliittinen keskustelukulttuuri ja Yhdysvaltain kahtiajako vaikuttavat siihen, ettei edes salamurhayritys todennäköisesti vaikuta äänestäjiin millään tavalla.

Se ei herätä myötätuntoa.

Valtaosa amerikkalaisista on jo muodostanut mielipiteensä ja kantansa.

Osa poliittisten jakolinjojen mukaan, ja osa on mahdollisesti kaivautunut kuoppaan ihan vain päästäkseen eroon kaiken tilan ja ajan valtaavasta politiikasta ja poliittisuudesta, joka on useimmiten performatiivista ja repivää.

Yhdenkään poliitikon salamurhayritystä ei pitäisi ohittaa olankohautuksella.

Sen pitäisi pysäyttää, soittaa herätyskelloja ja olla vakavan kollektiivisen itsetutkistelun paikka.

Tämän pitäisi olla kaikkien mielestä huolestuttavaa.

Yhdysvalloissa on jotain pahasti vialla."

On täysin käsittämätöntä, kuinka tällaiset JARI HIMASEN ja MARA LINDÉNIN kaltaiset PUOSKARIT saavat palstatilaa ILTALEHDEN PALSTOILLA.

HIMASELLE tai LINDÉNILLE ei ole tullut mieleenkään tarkistaa, ketkä sitä vihapuhetta Amerikassa oikein harjoittaa.

HIMANEN eikä myöskään LINDEN ole tarkastaneet edes sitä, kuinka RYAN ROUTH oli tehnyt lahjoituksia 19 erillistä kertaa demokraattien ja siis myös KAMALA HARRISIN kampanjoihin, joten ei ole epäilystä, kenen asialla RYAN ROUTH on ollut liikenteessä.

Otetaanpa tähän nyt se keskeinen lista, jotka ovat todenneet, ettei TRUMPIA pidä päästää lähellekään VALKOISTA TALOA:

Demokraatit:
□ JOE BIDEN
□ KAMALA HARRIS
□ TIM WALZ
□ NANCY PELOSI
□ BARACK OBAMA
□ ADAM SHIFF
□ MAXINE WATERS

Republikaanit:
□ LIZ CHENEY
□ DICK CHENEY
□ JOHN LUTTIG

"John Michael Luttig (born June 13, 1954) is an American lawyer and jurist who served as a U.S. circuit judge on the United States Court of Appeals for the Fourth Circuit from 1991 to 2006.

Luttig resigned his judgeship in 2006 to become the general counsel of Boeing, a position he held until 2019.

An influential CONSERVATIVE legal figure, Luttig gained broader prominence after the presidency of Donald Trump and his allies and supporters, characterizing TRUMP and his allies as "A CLEAR AND PRESENT ANDER TO AMERICAN DEMOCRACY," and advocated invoking the Fourteenth Amendment to render Trump ineligible to serve a second term as president."

Tähän listaan voidaan liittää vielä koko USA:n keskeinen demokraattien hallussa oleva ns. VALTAMEDIA (CNN, CBS, ABC, NBC, MSNBC ja tietenkin The New York Times ja The Washington Post.......)


AKM on jo pitempään epäillyt, että MARIA LINDÉN joutuu vaihtamaan väitöskirjansa aihetta, kun hänen keskeinen tutkimushypoteesinsa on jo kauan sitten kumottu.

MARIAHAN oli selvittänyt tutkimuksissaan, että vuoden 2020 Presidentinvaalit olivat historian rehellisimmät Amerikassa, kun noin 30 miljoonaa nimetöntä amerikkalaista äänesti SENIILIÄ JOE BIDENIA postin ja FACEBOOKIN MARK ZUCKERBERGIN laittomien DROP BOXIEN kautta.

Jäätyään kiinni tästä noin 410 milj. dollarin laittomasta projektistaan, MARK ZUCKERBERG on nyt joutunut toteamaan kongressille, ettei hän tulevassa vaalissa enää toimi samalla tavalla laitomasti.

Kongressin kuulusteluissa ZUCKERBERG on siis pantu pyytämään tekosiaan anteeksi, mutta mitä se enää auttaa, kun MAITO KAATUI MAAHAN jo vuoden 2020 vaalissa.

Täälä laittomalla toiminnallaan MARK ZUCKERBERG ajoi koko maailman kaaokseen, joka alkoi vyöryä tunnetusti Afganistanista, jota seurasi UKRAINAN kaaos ja siitä, että SENIILI BIDEN vapautti IRANIN öljyrahat ja päätti tuhota Ameriikan energiatalouden liittymällä TRUMPIN jälkeen Pariisin vuoden 2015 ILMASTOSOPIMUKSEEN.

Nyt tätä sotkua ollaan sitten Amerikassa selvittämässä, eikä sitä ainakaan KAMALA HARRISIN VAALISLOGAN selvitä: "Let's turn the page and look forwad!!!"

eeroRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!17.9.2024 18.34
Kuinkas sattuikaan, jouduin karjalaan.....

Nyt kun taas AKM on jokusenviikon vuodattanut ylistyslauluaan trumpetista, eerokin ilmiantaa muodostuneista ajatuksistaan trumpetista ja akm:mmän hypetyksestä.

AKM:mmän mielestä kaikki trumpettia vastaan olevat mielipiteet ovat demokraattien ja muideen vääräuskoisten panettelua.

AKM on hypetyksessään jo joutunut paniikinomaiseen euforiaan, josta paluu ihmisen normaaliin elämään vaatii pitäaikaisia hoitotoimenpiteitä.

Missä on trumpetin johdonmukainen asioitten mielipide ??

Taylor Swift:
Aiemmin trumpetti ylisti Tayloria kuinka upea laulaja, ja kuinka kaunis nainen hän on, mutta kun Taylor Swift ilmaisi oman mielipiteensä, kuinka idioottimainen trumpetti oikeasti on, trumpetti kääsi kelkkansa
" minä vihaan Tayloria"

Tämmönen idiootti trumpetti on.

Sje että trumpetti sattuikin juuri silloin gölfkentälleen, joka ei ollut ohjelmoitu hänen aikatauluihinsa,vainen vajaa tunti aiemmin trumpetti päätti lähteä golfaamaan kentälleen ja juinkas sattuikaan, juuri samaan aikaan, "löydettiin" puskista aseistanut "salamurhaaja"

Kuten asiantuntijat amerikoista ilmituovat kirjoituksissaan, tämä olim idiootti trumpetin järjestämä vaalimainostempaus.

Olevinaan toinen salamurhayritys !!!

Hah, hah, hah.

Ehkäpä kolmas onnistuis.

alan kolmas miesRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!17.9.2024 23.05
Kylläpä EERO valitettavasti paljastaa itsestään piirteitä, joita ns. maalaisjärjellä varustetut ihmiset eivät voi hyväksyä.

Esittäessään ym. mainittuja piirteitä itsestään EERO haluaa näyttäytyä jonkinlaisena TOTUUDEN TORVENA, mutta samalla valitettavasti paljastuu myös henkilöksi, joka ei tunne Amerikan asioista tuon taivaallista.

Tuosta TAYLOR SWIFTISTÄKIn on todettu, että naisella on tiettävästi kaikkiaan yli 280 milj. seuraajaa globaalisti, mutta valtaosa näistäkin seuraajista on iältään korkeintaan 15 vuoden vanhoja teini-iässä olevia henkilöitä, joilla ei ole mitään asiaa Amerikassa vaaliuurnille.

Tuntuukin varsin oudolta, että EEROKIN näyttäisi mielellään olevan HYPPELEMÄSSÄ jonkin STADIONIN NUORISOPORUKAN KANSSA KÄDET YLHÄÄLLÄ, PÄÄLLÄÄN JOKU MARIMEKON SWIFT T-PAITA, PÄÄSSÄÄN SWIFT-LIPPIS ja toisessa kädessään moderni PRIDE LIPPU!!!

AKM odottaa, että EERO antaa kohta myös lausunnon GAZAN tilanteesta ja kertoo VAPAAN LUKIJOILLE, kuinka PALESTIINALAISILLE pitää perustaa OMA VALTIO, jonka johdossa on HAMASIN TERRORISTIPORUKKA.

Mahtaisi siinä KAAVINKIN HIRVIPORUKALLAKIN olla hauskaa!!!

EERO näyttää elävän omassa TRUMPETTI maailmassaan ja siksi EEROn käynistämät tärkeät LOHIKESKUSTELUTKIN ovat valitettavasti loppuneet ja nyt on alettu jauhaa KAINUUN RAAKUISTA!!!

EERO kertoo yllä, että Amerikan ns. "asiantuntijat" olisivat kertoneet, että tämä Floridan salamurhayrityskin olisi muka TRUMPIN järjestämä mainostemppu.

Veikkaan, että EEROLLA saattaa olla tuossa englannin ymmärryksessäänkin pahojakin puutteita, joten EERO raukka on näissä AMERIKAN ASIOISSAKIN kuin pihalle keväällä unohtunut sulava LUMIUKKO.

AKM veikkaa, että EEROn olisi parempi tiedottaa VAPAAN lukijoita naapurimaamme VENÄJÄN asioista, koska niissä asioissa EEROLLA saattaa olla ihan oikeaakin tietämystä, jota tietysti AKM ja monet muutkin VAPAAN lukijat saattaisivat arvostaa.

Amerikan asioista EERO ei valitettavasti näy tietävän mitään, mutta tässä suhteessa EERO ei ole Suomessa yksin, koska Suomessa valtaosa SUOMEN IPIVAARALAISESTA kansasta on AIVOPESTY Amerikan DEMOKRAATTIPUOLUEEN ja sikäläisen VALTAMEDIAN syöttämällä propagandalla.

TRUMPETTI EEROLLE voin kertoa, että Amerikassa vain 6% kansasta USKOO sikäläistä FAKE NEWS MEDIAA ja 94% ei siis tähän EERONKIN TOTENA PITÄMÄÄN propagandaan usko lainkaan.

Sitä paitsi AKM:n saamien tietojen mukaan 2/3 Amerikan nuorista ei enää nykyhallinnon aikana osaa enää kirjoittaa eikä lukea edes auttavasti, niin ei ole sitten mikään ihme, että siellä myös nuoret mielellään heiluvat kädet pystyssä huumehörhöinä TAYLOR SWIFTIN stadion konserteissa.

TRUMPETTI EERO on näitä "HYVÄUSKOISIA" tai sokeita ja aivopestyjä IMPIVARRALAISIA henkilöitä, jotka valitettavasti eivät pysty esittämään ainuttakaan tosiasiaa AMERIKAN ASIOSTA.

Tästäkin syystä EEROLTA olisikin parempi kuulla, mitä mieltä EERO on siitä, kun Suomeen on viime aikoina syntynyt sellaista ajattelua, ettei meidän kannata käydä mitään keskusteluja esim. PUTININ kanssa, miten tuo ITÄRAJAKIN saataisiin taas kontrolliin ja voitaisiin aloittaa rakentava yhteistyö perinteisen ja luontevan naapurimaamme kanssa.

AKM on jo pitempään ollut sitä mieltä, että Suomessa ja EU:ssa näyttää kehittyneen sellaista ajattelua, että meidän pitää kaikin mahdollisin keinoin pyrkiä ÄRSYTTÄMÄÄN TALVIUNESTAAN HERÄILEVÄÄ ITÄISTÄ KARHUA!!!

AKM:ää on jo pitempään askarruttanut sekin, missä vaiheessa tässäkin sapelien kalistelussa ylitetään se ns. PUNAINEN VIIVA???

alan kolmas miesRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!18.9.2024 5.17
Nyt tuli NEWSMAXISTA taas uutta tietoa Amerikasta.

TRUMPIN kampanja porukka on nyt keksinyt EEROLLEKIN sopivan joululahjan.

Vuoden 2020 vilpillisissä vaaleissa TRUMP oli ottanut ohjelmaan TRUMPY BEAR nallen, joka auttaa kaikissa hankalissa tilanteissa kuten aikoinaan teräsmies.

Noissa kaikkien aikojen vilpillisimmissä vaaleisssa TRUMPY BEAR ei vielä auttanut vaalivoittoon, kun SENIILILLE JOE BIDENILLE kerättiin Mark ZUCKERBERGIN rahoittaman ns. VOTE HARVESTING OPERAATIOIDEN avulla noin 30 milj. laitonta ääntä SENIILILLE JOE BIDENILLE.

Nyt tähän valikoimaan on tullut uutuutena TRUMPY TROUT eli siis puhuva TRUMPY TAIMEN, joka kaikesta päättäen johtaa selkeään vaalivoitoon, kun nyt ainakin 100 000 vaalitarkkailijaa on palkattu ainakin republikaanien toimesta valvomaan ääntenlaskentaa.

Nythän demokraatit ovat jo painaneet äänestyslipukkeet Wisconsinin osavaltiossa ja näissä virheellisissä äänestyslipukkeissa demokraateista TRUMPIN tukijaksi lähtenyt Robert KENNEDY JR esiintyy vielä riippumattomien listoilla, vaikka Robert KENNEDY JR onkin jo tukemassa TRUMPIA.

Tästä demokraattien yrittämästä vaalivilpistä on jo jouduttu käynnistämään oikeustoimet, joiden seurauksena jo painetut virheelliset vaalilipukkeet joudutaan vaihtamaan oikeilla lipukkeilla.

Vuoden 2020 vaalissahan SENIILI JOE sai ääniä kaikkiaan 81 283 501 kpl.

Jos näistä noin 30 milj. ääntä perustui vaalivilppiin, niin SENIILI JOE siis hävisi selvästi vaalin TRUMPILLE, joka sai ääniä kaikkiaan 74 223 975 kpl eli enemmän kuin kukaan Amerikan entisistä istuneista Presidenteitä oli koskaan saanut.

Wisconsinissä vuoden 2020 vaalissa ääniä annettiin kaikkiaan 3 282 857 ääntä ja äänet jakautui seuraavasti:

□ TRUMP 1 631 088 ääntä
□ BIDEN 1 651 770 ääntä
Äänten ero Bidenin hyväksi 20 682 ääntä

Jos tämänkin osavaltion vaalissa oli em. postiäänten suhteellinen laiton määrä, niin Bidenin ääniin on hyvin voitu laskea 553 872-591 084 ääntä.

Kun viralliseksi äänieroksi kuitenkin vahvistettiin 20 682, koska oikeuslaitokset jättivät tutkimatta vaalivilpistä tehdy raportit monesta eri syystä, niin voidaan pitää lähes varmana, että TRUMP oli todellinen Wisconsinin vaaakielivaltion voittaja, mutta voittajaksi kuitenkin laitettiin Seniili JOE BIDEN, kun kaikki laittomat äänetkin laskettiin SENIILIN JOEN LAARIIN.

Nyt KAMRADE HAARRISIN ja AMERIKAN sekä SUOMEN ERITTÄIN PUOLUEELLISEN VALTAMEDIAN perättöminen hyökkäisten ja syytösten vastavetona TRUMPY TROUT on saatavissa pöytämallina ja myös seinämallina.

TRUMPY TROUTILLA on myös liikkuvat huulet ja etuevät.

Tässä olisi nyt todella hieno joululahja EEROLLE eikä hintakaan ole kohtuuton, vain 59.00 dollaria.

AKM on vakuuttunut, jos EERO vihdoinkin pääsisi irti tuosta TRUMPETTI TAUDISTAAN ja alkaisi vähitellen käyttää aivojaan oikealla tavalla, niin jos tulevissa TENON lohta ja PALOKAN koskenkin vapauttamistakin koskevissa keskusteluissa kaikille hyviä hankkeita vastustaville raakkujen ystäville jaettaisiin TRUMPY TROUT maskotit, niin jopa alkaisi vanhat kalkkeutuneet käsitykset laueta!!!!

Presidentin vaalien jälkeen voitaisiin TRUMP myös pyytää valtiovierailulle Suomeen tarkistamaan mm. Mikkellinkin ja Lappiin tulevat uudet puolustukslliset voimat.

AKM epäilee sitäkin, että PETTERI ORPO kovana kalamiehenä ja ALEX STUBUKKAKIN tulisivät mielellään tarkistamaan ITÄ-SUOMENKIN puolustuksellisen tilanteen, kun nyt on sitten viralliset paperit allekirjoitettu sekä NATON että USA:n DCA:n osalta.

Tällaisen vierailun aikana TRUMPILLE ei tarvitse kuin kainosti vihjaista, että ITÄ-SUOMESSA tarvittasiin juuri nyt ERITYISTALOUALUE ja nuo arvokkaat Saimaan ja ITÄ-SUOMEN lohijoet ja purot on saatava arvonsa mukaiseen käyttöön, niin eipä siinä kauaa menisi, kun alkaa tapahtua.

TRUMPHAN kävi viime viikollakin jo tarkistamassa Kaliforniankin pohjoisosien vesivarastotilanteen, kun demokraattikuvernöörit näyttävät kuivattaneen koko KALIFORNIAN ja saaneet siten aikaan myös vuosittain Kaliforniassa riehuvat kuivien metsien metsäpalotkin.

TRUMPIN mukaan nämäkin Kalifornian vesivarat voitaisiin hyvin vapauttaa ja siten saataisiin Kaliforniakin nostettua taas entiseen loistoonsa.

Vuosikymmeniä demokraattien johtamassa Kaliforniassakin on käynyt niin, että eläminen on tullut tolkuttoman kalliiksi demokraattien keksimien ympäristösäännösten, korkean verotuksen ja rajattoman maahanmuuton johdosta, mikä on johtanut siihen, että miljoonittain ihmiset ovat kääntäneet vankkurinsa demokraattien tuhoamasta KALIFORNIASTA republikaaninen johtamiin osavaltioihin kuten TEXAS, ARZONA ja FLORIDA.

Kaliforniaa voikin hyvin verrata vaikka meillä näivettyvän ITÄ-SUOMEN kohtaloon!!!

Täytyy muistaa, että KAMALA HARRISILLA on ollut KALIFORNIAN TUHOSSA SORMENSA PELISSÄ jo vuodesta 2004 lähtien, jolloin hän pääsi kiipeämään kohti korkeampia poliittisia virkoja, kun nuorena juristina ryhtyi San Fransiscon naimisissa olleen suositun kuvrnööri JERRY BROWNIN pitkäaikaiseksi rakastajatteriksi, mistä aukesi sitten tie taivaisiin syyttäjäksi ja Kalifornian senaattoriksi, joka on tiettävästi kaikissa senaatin äänestyksissä äänestänyt kaikkein radikaaleimpinen lakien puolesta.

Kaikesta näkee, että näissä aluepoliittisissa ja tärkeissä globaaleissa strategisissa kysymyksissä ei voi antaa naisten yksinään päästä päättämään asioista, koska silloin saattaa päätöksenteko ohjautua liiaksi tunnetasolle ja selkeä talonpoikaisjärjen käyttö saaattaa silloin unohtua.

eeroRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!18.9.2024 8.10
Se koira älähtää, johon kalikka kajahtaa !!

alan kolmas miesRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!18.9.2024 14.56
TRUMPETTI EERO on näköjään jo kokonaan pudonnut kelkasta.

TRUMPETTI EERO ei ole KAMALA KIIHKOSSAAN huomannut edes sitä, että STUPUKKA on alkanut ryhdistäytyä.

ALEXI oli Tampereen Yliopistolla pitämässä puhetta, kun KAMALAN ystävät panivat pystyyn luennolla PALESTIINAN VALTION PYSTYTTÄMISEN LIPUT LIEHUEN KAMALAN OHJEIDEN MUKAAN.

Onneksi järjestysmiehet heittivät ilmeisesti VIHERVASEMMISTOLAISET tai DEMUJEN PALESTIINA AGITAATTORIT ulos salista, joka jälkeen ALEXI saattoi valaista kuulijoita maailman menosta.

ALEXI lunasti myös Pariisissa antamansa lupauksen judoka LUUKAS SAHAN kanssa kalareissusta Tampereella (kts alla HESARIN tiedotte):

"Presidentti Stubb lähtikin nyt kalaan judoka Luukas Sahan kanssa ja
Judo|Presidentti Alexander Stubb julkaisi Instagramissa kuvia kalaretkeltä.

Presidentti Alexander Stubb vierailee Tampereella. Arkistokuva.
Presidentti Alexander Stubb vierailee Tampereella. Arkistokuva. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Kuuntele juttu
Tuomas Arkimies
10:03

Presidentti Alexander Stubb on ollut kalareissulla Tampereella.

Tämä käy ilmi Stubbin, 56, Instagram-julkaisusta, jossa hän kertoo olleensa kalassa judoka Luukas Sahan, 26, kanssa.

Kuvassa presidentti Stubb ja Saha ovat kalastustamineissa järven äärellä.

"Huomenta Tampereelta. SovittiinLuukas Sahan kanssa Pariisissa, että mennään kalaan. Lupaukset pidetään."

"Oli mukava rupatella maailmanmenosta ja oppia kalastamisesta. Mitään ei saatu, mutta väliäkö sillä. Korttikin tuli hankittua.

Sovittiin, että tulen katsomaan Luukaksen olympiafinaalin Los Angelesissa vuonna 2028", Stubb kirjoitti kuvan yhteyteen.

Saha otti pronssia judon MM-kisoissa tänä vuonna.

Pariisin olympialaisissa Saha voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa, mutta hävisi toisella kierroksella.

Presidentti Stubbin on kerrottu vierailevan Tampereella keskiviikkona.

Vierailunsa aikana presidentti Stubb tarkastaa Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen.

Tämän jälkeen hän tapaa lounaalla Tampereen johtoa sekä alueella toimivien puolustusteollisuuden yritysten edustajia. Lounasta isännöi Tampereen 78-vuotias pormestari Kalervo Kummola."

Kalassa STUBUKKA on vielä selvästi noviisi, kun mitään ei saatu, mutta eihän yrittänyttä laiteta.

Tässä onkin nyt TRUMPETTI EEROLLE syöttö suoraan lapaan.

Osta kaksi kappaletta TRUMPY TROUT maskotteja ja käy ojentamassa STUBUKAN ITÄ-SUOMEN reissulle toinen TRUMPY TROUT maskotti STUBUKALLE, kun TRUMP tulee tarkistamaan ITÄ-SUOMEN ERITYISTALOUSALUEEN TARPEET.

TRUMPHAN voisi yhdellä kynänsä allekirjoituksella ensimmäisenä työpäivänään ilmoittaa RIIKKA PURRALLEKIN, että nuo kauheat EU velat kuitattiin aamulla, niin voitte sitten taas aloittaa alusta velattomalta pöydältä.

Yksi ehto TRUMPILLA kuitenkin on: älkää enää koskaan ottako sitä EU:n yhteisvelkaa, jota nyt selvästi sosialistinen URSULA VON LEYDEN tuntuu ajavan kuin käärmettä pyssyn piippuun EKP:n entisen pääjohtaja Mario DRAGHIN ja PUOLIVALLATTOMAN UNILUKKARIN pelikirjan ("MEIDÄN PELI") mukaan.

"MEIDÄN PELI" on pudottanut EU:n kovasta kansainvälisestä kilpailusta ja Suomenkin BKT on jäänyt reaalisesti vuoden 2007 TASOLLE, mutta elinkustannukset ovat meillä melkein kaksinkertaituneet, vaikka EKP on kertonut, että inflaation on meilla ollut melkein nolla.

Mitenhän tällainen "MEIDÄN PELI" on oikein mahdollista reaalimaailmassa.

Luulisi, että talouspolitiikan arviointineuvoston pääsihteeri NIKU MÄÄTTÄNEN, joka ilmeisesti on jo pikapuoliin eroamassa, voisi antaa vihdoin lausunnon, mikä tässä "MEIDÄN PELISSÄ" oikein tökkii, kun tulosta ei tahdo tulla kirveelläkään.

RIIKKA PURRA on onneksi voidut todeta, että bensan hinta on sentään pystytty pitämään toistaiseksi asoissa ja pahin sähköautohuumakin osoittaa jo hiipumisen merkkejä!!!

ottoRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!18.9.2024 15.15
Aakooämmällä on selvästi hätä.

Kuten on trumpillakin.

Ensin kannatuksen veti pois Putin ja sitten Taylor Swift.

Ja siinä samalla kaikki punaniskat.

En tällä tarkoita SAK:n punaniskoja eivätkä ne kuulu tähän vaikka levyä vaihtoivat nekin.

Viimein kovimpaankin kalloon upposi kylmä tosiasia, jottei höperehtävä huru-ukko vaalia voita.

Yhteen vielä kovempaan kalloon taas ei ole mahtunut se tosiasia, jotta ainoastaan huru-ukon tämä pariin kertaan ohiammuttu olisi päihittänyt.

Tosin tässä viimeisessä yrityksessä ei ammuttu laukaustakaan mutta toisesta yrityksestä kuitenkin puhutaan.

Mitä ilmeisimmin näitä uutisia tulee lisää.

Enemmän kuitenkin odotan uutista siitä, jotta publikaanitkin tulisivat järkiinsä ja etsisivät jostain paremman hevosen.

Vaikka mustan.

Muuten lopputulos on kamala.

Mutta ei kuitenkaan aivan kamala.

eeroRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!19.9.2024 11.32
Otto puhuu asiaa. Sinäkin olet huomannut trumpettilaisten hädän, kun turpiin tulee toinen toistaan tärkeimmissä osavaltioissa.

AKMmmälle ojennusta.

Eero ei ole Kamalakiihkossa.
En sanallakaan ole koskaan maininnut Kamala Harrisista.

Toisin on AKM trumpettikiihkossaan.
AKM ei tässä kiimassaan voi mitenkään hyväksyä trumpettivastaisia ilmaisuja, ei hyvässä eikä pahassa.
Taitaa AKM olla unohtanut jo katekismuksen ja raamatunkin.
AKMmmällä on nykyään vain yksi jumala TRUMPETTI.

AKM viittaus Taylor Swiftiin::
Hänellä on yli 280 milj. someseuraajaa, joista valtaosa on 15 v nuoria.
Matematiikkaa:
Valtaosa 280 miljoonasta on enemmän kuin 140 miljoonaa.
Jos pamautetaan luku että Taylorilla on 180 milj. teiniseuraajaa jää jäljelle vielä 100 miljoonaa äänestysikäistä, jotka äänestävät kuten Taylor haluaa.

Idioottitrumpetin härkkiminen Tayloria kohtaan sinetöi tämän tulevan vaalitappion.+

Eikä eero lähde hyppelehtimään kenekään konsertteihin. Sain sitä nautintoa yli kymmenen vuotta Iloharjulla.

Arvostan suuresti Taylor Swiftin musiikillsta lahjakkuutta ja hänen persoonaansa. Ei yli 280 milj. seuraajaa voi olla väärässä.

Gazan sota on ihmeellistä uskontojen huumassa käytävää sotaa, Muslimit ja juutalaisetkohan ne sotivat.
Antaa sotia, siitähän pikkuhiljaa vähenevät.
Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta lähes kaikki terroristit ovat muslimeja.
Uskonnon ja politiikan asioihin en ikinä ole sotkeutunut.
Hirviporukoitten nauramisista en tiedä, kun en 8 vuoteen Kaavilla ole hirvimetsällä käynynnä.

Enkä koskaan oo ollu kiinnostunut ameriikan asioista, ko se täältä savosta kahtoen on turhan syrjässä.
English language skills eerolla on vajavainen, kuitenkin olen tällä olemattomalla kielitaidollani saanut kulkea n. 30 eri maailmanmaita ja aina on takas kotiin selvitty.

alan kolmas miesRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!19.9.2024 21.27
EERO näyttää kuitenkin olevan koko SUOMEN AMERIKAN asioiden ja politiikan PARHAIN ERITYISASIANTUNTIJA, vaikka väittää yllä, ettei ole koskaan ollu kiinnostunut AMERIKAN asioista, eikä ole koskaan sotkeutunut uskonnon ja politiikan asioihin.

EERO näyttää kuitenkin väittävä, että AKM:llä uskontona on TRUMPETTI.

AKM:llä on kyllä perinteiset konservatiiviset arvot kunnossa ja pyhäkoulun opetajankin sertifikaatin on antanut VOITTO VIRO, joka myös sattumalta myös kastoi AKM:n HERRAN NUHTEESEEN vuonna 1946.

Alla vähän tietoa VOITTO VIROSTA, joka on allut valitsemassa Suomeen myös Presidenttiä vuonna 1982.

"Voitto Eino Ilmari Viro (3. helmikuuta 1914 Kankaanpää - 23. kesäkuuta 1999 Espoo) oli Lauttasaaren kirkkoherra ja kirkollinen keskustelija, joka suhtautui avarasti paitsi erilaisiin uskonnollisiin ja hengellisiin näkemyksiin myös rajatietoon ja parapsykologiaan.

Voitto Viro vihittiin papiksi vuonna 1938, ja hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1965.

Hän työskenteli kirkkoherran apulaisena Hämeen läänin Koskella vuosina 1938-1943 ja Multialla vuosina 1943-1944, Helsingin Pikkukirkkoyhdistyksen pääsihteerinä vuosina 1945-1947, Keski-Helsingin seurakunnan virallisena apulaisena vuosina 1947-1957 ja Lauttasaaren kirkkoherrana vuosina 1957-1977.

Papinviran ohella hän työskenteli myös radioselostajana Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.

Viro oli presidentin valitsijamiehenä vuoden 1982 vaalissa.

Viro tuli tunnetuksi uudentyyppisestä viranhoidostaan ja seurakuntalaisten palvelemisesta.

Hänen tavoitteenaan oli ihmisten avoin ja ennakkoluuloton kohtaaminen.

Viron mukaan kristittynä ei voi olla oikeassa intellektuaalisesti vaan ainoastaan rakkauden tasolla, sillä Jumala on rakkaus ja kaikki se, mikä ei ole rakkautta, merkitsee Jumalan ulkopuolella olemista.

Viro oli tuottelias hengellisten kirjojen kirjoittaja, ja lisäksi hän suomensi useita teoksia."

Mitä taas tulee EERON väitteisiin TRUMP vaalihäviöstä eri osavaltioissa, niin todettakoon, että demokraattien POLLSTERI sivusto REALCLEARPOLITICS:in tulosten perusteella tilanne on hyvin tasainen, mutta kyseiset polsterit eivät ole ennenkään onnistuneet kertomaan TRUMPIN todellista kannatusta, joka on aina ollut paljon suurempaa kuin näissä mittauksissa on ennusteltu.

Tilanne 19.9.2024
 Arizona (Harris +0.4%)
Trump 48.4%
Harris 48.8%

 Nevada (Harris +0.2%)
Trump 46.8%
Harris 47.0%

 Wisconsin (Harris +1.2%
Trump 48.1%
Harris 49.3%

 Michican (Haris +1.7%)
Trump 47.6%
Harris 49.3%

 Pennsylvania (Harris +1.0%)
Trump 47.5%
Harris 48.5%

 North Carolina (Harris +0.1%)
Trump 47.6%
Harris 47.5%

 Georgia (Trump +2.0%)
Trump 48.0%
Harris 46.0%

 Battleground states (Harris +0.1%)
Trump 47.7%
Harris 47.8%

Näissä demokraattien gallupeissa (n. 1000 hlön puhelinkysely) republikaanit eivät yleensä vastaa mitään, joten TRUMPIN luvut voi nostaa helposti jopa 20%-yksiköllä.

Valtakunnallisesti New York Times/Siena (demujen mittaus) mittasi kannatuksen seuraavaksi:

 TRUMP 47.0%
 HARRIS 47.0%

Rasmussen polls (riippumaton), joka yleensä on ollut varsin hyvin oikeassa,mittasi valtakunnallisen tuloksen seuraavaksi:

 TRUMP 49.0%
 HARRIS 47.0%

Koskaan valtakunnallisissa mittauksissa TRUMP ei ole saanut korkeinta kannatusta, joten AKM veikkaa, että TRUMP voittaa vaalin selvästi.

Viime yönä TRUMPILLA oli loistava RALLY keskellä New Yorkia, jossa hallissa oli 17 000 kuulijaa ja hallin ulkopuolella yli 45 000.

Tunnelma katossa. Ammattiyhdistyksen jäsenet äänestivät poikkeuksellisesti yli 60%sti TRUMPIN puolesta ja lähes 50 vuoteen ammattiyhdistysliikkeen johto ei nyt enää suosittanut äänestämään KAMALAA, vaikka aina ennen on niin tehty.

Riippumattomat äänestäjät ovat myös todenneet, että 58% äänestää TRUMPIA ja vain 30% aikoo äänestää KAMALAA!!!

Lisäksi 67% amerikkalaisista on sitä mieltä, että Bidenin/Harrisin hallinto ajama politiikka on ollut maan kannalta vahingollista.

Keskeiset ongelmat ovat heikko talous (rahat eivät riitä jukulauta) ja yli 20 milj. laitonta siirtolaista on päästetty maahan KAMALAN oltua ns. RAJA TSAARI.

Kyseiset laittomat siirtolaiset on asutettu mm. NEW YORKISSA hienostohotelleihin, kun sotaveteraanit ovat joutuneet asetumaan kaduille telttakyliin.

USA:n poliiseista 92% kannattaa TRUMPIA, joka on luvannut laittaa USA:n rikollisuuden kuriin.

TRUMP on myös luvannut merkittäviä verojen alennuksia, joiden avulla ahdinkoon joutunut keskiluokka nostetaan pitkästä aikaa jaloilleen.

Energiakustannuksetkin TRUMP on luvannut puolittaa 12 kuukauden aikana.

TRUMPHAN on tunnettu siitä, että hän on aina tehnyt sen, minkä on luvannut ja paljon enemmän, nyt taas HARRIS ei ole pystynyt kertomaan haastatteluissa, mitä hän aikoo tehdä, jos tulee valituksi PRESIDENTIKSI.

EEROLLE vain tiedoksi, että ABC-kanavan järjestämä puolueellinenkin vaaliväittely on menossa vielä oikeuteen, kun ABC-kanavan työntekijä on valaehtisesti paljastanut, että KAMALAN vaalikampanja oli kiristänyt kanavalta etukäteen kysymykset ja olivat antaneet ohjeet, miten TRUMP esittämät asiat muka tarkistetaan valeiksi.

EEROLLE myös tiedoksi, että 28% demokraateista ovat ilmoittaneet, että he ovat valmiita tappamaan TRUMPIN, jotta hänen valtaan pääsy estetään!!!!

Nyt myös IRAN näyttää syöttäneen KAMALAN kampanjalle tietoja, joilla voidaan mustamaalata TRUMPIN kanpanjaa ja mahdollisesti tappaa TRUMP.

Oikein kaunista hommaa!!!! Tällaista ei ole ennen tapahtunut missään sivistysmaassa!!!!

Tämä vaivaa jopa HARRISIN kannattajia!!!!

Ei olekaan mikään ihme, että HARRISIN keskimääräinen kannatus on jopa REALCLEARPOLITICSIN käppyröissäkin jo laskenut huipustaan 0.5%-yksiköllä!!!

alan kolmas miesRe: JO TOINEN MURHAYRITYS!!!20.9.2024 1.04
OTTOKIN näyttää heränneen!!!

OTONKIN on vallannut VAALIHUUMA, vaikka AKM:n käsityksen mukaan OTTOKAAN ei voi äänestää KAMALAA, vaikka OTTO tietysti EERO tapaan on kiinnostunut varmaan lähinnä TAYLOR SWIFTIN naisellisista muodoista.

TRUMPIN on ottanut nämä nuorison villitsijät osaksi VAALIRALLEJAAN ja nytkin New Yorkissa viime yönä huomautti, että hänellä SUOSIO NÄYTTÄÄ OLEVAN DEMOKRAATTIEN JOHTAMASSA NEW YORKISSAKIN jo samalla tasolla kuin aikoinaan oli ELVIKSELLÄ.

Ainoa ero on siinä, ettei hän tarvitse tähän suosioon lavalla KITARAA!!!

Hän vain puhuu niistä asioista, jotka ovat äänestäjien mielestä tärkeitä, niin kuulijoita näyttää riittävän New Yorkissakin, jossa tätä saarnamiestä oli tullut kuuntelemaan nyt noin 60 000 ja parhaista paikoista oli maksettu jopa 100 000 dollaria.

Läpeensä demokraattisessa New Jerseyssäkin oli taannoin TRUMPIN valeoikeudenkäyntien aikaan peräti yli 100 000 kuuntelijaa oli kuulolla.

Viime yönä TRUMP jopa esitti, että hän voi voittaa pitkästä aikaa jopa New Yorkin republikaaneille takaisin.

Onhan tuo TRUMP mestari puhuja, kun nämäkin RALLYT kestävät normalisti toista tuntia ja TRUMP kertoo avoimesti perustellen kaikki asiat, jotka hän tulee laittamaan kuntoon, jos hänestä tulee PRESIDENTTI.

Näyttöjähän TRUMPILTA ei puutu. Hänen ollessaan Presidenttinä Amerikan talous kasvoi ennätyksellisesti, inflaation oli lähes nolla, työttömyyttä ei ollut ja Maailmassakin vallitsi käytännössä rauha.

Nyt kaikki on maailmassa sekaisin, kun AMERIKASTA ja MAAILMASTAKIN on puuttunut JÄMÄKKÄ JOHTAJA!!!

Merkitystä vailla ei ole se, että monet johtavat demokraatit kuten ROBERT KENNEDY JR, entinen demokraattien Presidenttiehdokas TULSI GABBARD ja ELON MUSKIN ovat siirtyneet TRUMPIN leiriin, kun ovat saaneet tarpeekseen nykyisestä demokraattisen puolueen korruptiotouhuista, jotka heidän ajamastaan kulttuurimarxilaisesta WOKE kulttuurista.

ROBERT KENNEDY JR:lle tarjolla on ministeri paikka, jonka tarkoituksena on laittaa mm. Amerikan terveydenhuolto ja ymäristöasiat kuntoon ja MUSKIN tehtäväksi tulee toimia hallinnon talouspoliittisena neuvonatjana, jonka tarkoituksen on karsia 2000 miljardia dollaria keskushallinnon turhista kuluista.

Kun tähän lisätään laittoman maahanmuuton lopetus ja enrgiakustannusten puolitus 12 kuukauden aikana ja veroleikkaukset, niin KAMALALLA ei ole valitettavasti mitään järjellistä vaihtoehtoa esitettävään.

Liberaali NEWSWEEK lehtikin jo veikkailee, että New Yorkissakin saattaa vielä muhia melkoinen yllätys:

"While New York is seen as a solid blue state, the Republican party still enjoys widespread support in its rural and suburban areas, and this year the gap between the GOP and the Democrat Party could be narrowing.

In the 2024 presidential election, Donald Trump has the potential to gain the largest share of the vote in the Empire State than any other Republican candidate since 1988, some polls have suggested.

Trump's very unlikely to win the state and get its 28 electoral votes, but a good performance in the Democratic stronghold gives Republicans a new message to bring to voters and enthusiasm about Trump could help the GOP in down ballot races.

Before his rally on Long Island Wednesday night, Trump told supporters in a Manhattan bar that he was going to "win New York!" - a message he repeated to the crowd later on.

"When I told some people in Washington that I'm going up to New York, we're doing a campaign speech, they said, 'What do you mean New York? You can't ever ... Republicans can't win New York", Trump said at the Nassau Coliseum.

"I said, "I can win New York," he continued. "We can win New York. We're going to win New York ... Your love for your state will come roaring back."

In two polls that pit Trump against Vice President Kamala Harris, Trump's support ranges from 41.7 percent to 42 percent.

That puts Trump in a position to possibly break his own record in New York and get more support than any Republican since 1988.

Siena College's latest survey of New York voters, released on Thursday, showed Harris leading Trump 55 percent to 42 percent.

Trump's support in the Empire State appeared to be holding steady from August, according to Siena College's polling.

Former US President and Republican presidential candidate Donald Trump speaks at a campaign rally in Uniondale, New York, on September 18, 2024.

The GOP still enjoys widespread support among rural and suburban voters in N.Y., but Vice President Kamala Harris is still enjoying a lead in polls in the state.

Former US President and Republican presidential candidate Donald Trump speaks at a campaign rally in Uniondale, New York, on September 18, 2024.

The GOP still enjoys widespread support among rural and suburban voters in N.Y., but Vice President Kamala Harris is still enjoying a lead in polls in the state.

New York voters said they trust the vice president more on abortion, democracy and the economy, while the key issue of immigration essentially tied the pair - Harris on 48 percent and Trump on 47 percent.

"New York remains solidly "blue" but perhaps not as deep blue as it has been in the last several presidential cycles," Siena College pollster Steven Greenberg said in a press release.

Greenberg said that in the six presidential elections this century, Democrats have carried New York by at least 18 points, but Harris currently only leads by 13."

IHMEITA VOI TAPAHTUA NEW YORKISSAKIN, jossa TRUMPIA vastaan nostettiin ne perusteettomat näytösoikeudenkäynnit, joilla ei kuitenkaan ole pystytty TRUMPIA pysäyttämään, vaikka YRITYSTÄ ON OLLUT kyllä KIITETTÄVÄSTI jo vuodesta 2015 lähtien!!!!

Viime välivaaleissahan TRUMPIN tukija entinen kongrssiedustaja LEE ZELDIN myös lähes tapettiin kiihkodemujen toimesta New Yorkin tiukassa kuvernöörin vaalitilaisuudessa (kts. alla tiedote):

"On July 21, 2022, Zeldin was attacked at a campaign event in Perinton, New York. A man, later identified as David Jakubonis, got on the stage while Zeldin was giving a speech and attacked him with a pointed plastic key chain intended to be used for self-defense.

AMVETS national director Joe Chenelly stopped the attacker."

Amerikassa demokraateilla on näköjään tapana pyrkiä ensin käyttämään laittomasti oikeuslaitosta hyväkseen, jolla vastapuolen ehdokkaat eliminoidaan vaalista.

Jos laittomat juridiset toimet eivät auta, niin sitten otetaan käyttöön kaikki mahdolliset aseet puukoista aina automaattikivääreihin asti, jotta republikaanit saadaan eliminoitua ja valta säilytetään omissa käsissä.

Jos tätä kehitystä ei pysäytetä nyt, niin kohta meilläkin alkaa tällainen sairas touhu, joka jo Englannissakin todettiin pari kuukautta sitten.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: