Keskustelu

ottoNiin monta on aihetta lauluun6.2.2025 10.14
Tässäpä Eerolle uusi alku.

Euroviisut, noin sääntölähtöisesti ovat laulukilpailu.

Kilpaillaan siis siitä, mikä EBUn jäsenmaa pistää kisoihin parhaan laulun.

Laulu on hauskasti ja osuvasti määritelty esim. hihipediassa seuravaalla tavalla:

"Laulu on ihmisäänellä aikaansaatua musiikkia. Sen erottaa puheesta äänen pysyminen tarkoituksellisesti valituissa sävelkorkeuksissa."

Musiikki puolestaan saman lähteen mukaan määritellään näin:
"Musiikki eli säveltaide on ihmisen kulttuurille ominainen ääneen perustuva taiteen ja viestinnän muoto"

Kisa siis ihmisäänellä aikaansaadusta musiikista.

Painottaen "tarkoituksellisesti valittua sävelkorkeutta"

Jos sääntöjä noudatettaisiin, niin ensimmäisenä rajautuisi ulos nämä rytmiset lausunnat.

Eivät ne ole lauluja.

Eivätkä musiikkia.

Montako meikäläisten tarjokkaista pääsisi mukaan?

Eipä ainuttakaan.

En tiedä mistä nuo määritelmät ovat lähtöisin.

Aina kun sana "viestintä" nousee esiin poistan erään tunnetun varmistimen.

Kyllä taide välittä ja siirtää informaatiota ja tunteita, tuntemuksia mutta ei se ole mitään viestintää.

Viestintä aina sisältää ajatuksen yksisuuntaisuudesta.

Joku viestii ja joku ottaa vastaan.

Taiteessa on aina läsnä vuorovaikutus.

Vuorovaikutus esittäjän ja yleisön välillä.

Se on arvo sinänsä ja olennainen osa taidekokemusta.

Olisikohan arvoisilla EBU-herroilla ja rouvilla eli ebuhenkilöillä nyt sääntöihin perehtymisen paikka?

On nimittäin tämä laulukilpailu pudonnut raiteiltaan jo kauan, kauan sitten.

Kysynpä vaan taas.

eeroRe: Niin monta on aihetta lauluun6.2.2025 13.02
Aivan juuri näin otto !

Euroopan yleisradiounionin aktiivisten jäsenmaiden muodostama liitto EBU ei ole säännöissään millään muotoa rajannut esitettävän kappeleen ns. genreä.

Alkuperäisten sääntöjen laatimisen jälkeen on pikkuviilauksia ollut mm. esityskielestä.
Välillä oli jaksoja, jolloin kilpailukappale oli esitettävä jollakin kunkin maan virallisella kielellä.
Nykysäännöillä esityskieli on vapaa.

Jos alkuperäisiä tarkoitusperiä ja senaikaisia sääntöjä alettaisiin noudattaa pilkuntarkasti, parin viimevuosikymmenen kilpailukappaleista suurin joukko ei täyttäisi edellytyksiä osallistumiselle kilpailuun.

Esitykset ovat olleet vähempi, elikkä enämpi jotakin muuta kuin melodista laulantaa. Lähinnä käsittämättömän, "olevinaan" musiikin rynkytyksellä kyllästämää lausuntaa.

Kuten lahjomaton tilasto osoittaa suomen sijoittumisen tässä kisassa, se tilasto ei ole kaunista luettavaa.

2000 - 2024 suomen sijoitukset:

1 - 10 3 kpl Lordi 1, Kääryle 2, Blind
Chanell 6

10-15 1 kpl

15-20 3 kpl

20- ym 7 kpl

karsiutuminen loppukisasta 8 kpl.

Se, miltä mikäkin kappale kuulijan korvaan tuo tullessaan, toisille miellyttävää soundia, toiselle kauheeta kakofoniaa, on niin henkilökohtaista, etten kommentoi kuin muutamaa "biisiä"
joita jopa vielä jälkikäteenkin kuuntelen sujuvasti.

Kotimaista tuotantoa, joka jopa täyttäisi kirjaimellisestikin EBUn alkuperäiset säännöt ovat 2004 Jari Sillanpään
Takes 2 the tango ja 2002 Laura Voutilaisen Addicted to you

Viimeisin voittajakappale em. kriteerit täyttävänä on vuoden 2009 Norjan Alexsandr Rybakin esittämä Fairytale.

Olen otto ollut jo kauan samaa mieltä kanssasi, euroviisujuna suistui raiteiltaan jo viime vuosituhannella.
Nykytrendin mukaisesti EBUssa olisi syytä käynnistää muutosneuvottelut sääntöjen tarkistamiseksi.

akämmä erityisesti sinulle:

Vaikka se amerikoitten, kokonaan järkensä menettänyt viimeviikkojen ADHD mielenhäiriön saanut narsisti ei vielä ole älynnyt "minä otan euroviisut"
usalle.

Ei kuulu tähän keskusteluun, joten pidä se siellä espoossa.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun6.2.2025 14.56
EERO sinulla on erittäin PAHA TRUMP SYNDROMA.

Mene hoitoon, niin se toivottavasti helpottaa.

AKM pitää suuresti OTON avauksesta ja kyllähän EEROKIN yrittää ottaa nyt esille EUROVIISUTILASTOJA, kun AKM on nämäkin tilastot tuonut käsittelyyn jo aikaa sitten.

OTTO ottaa yllä hyvin esille taiteen olennaisen ytimen eli seuraavasti:

"Joku viestii ja joku ottaa vastaan.

Taiteessa on aina läsnä vuorovaikutus.

Vuorovaikutus esittäjän ja yleisön välillä.

Se on arvo sinänsä ja olennainen osa taidekokemusta.

Olisikohan arvoisilla EBU-herroilla ja rouvilla eli ebuhenkilöillä nyt sääntöihin perehtymisen paikka?

On nimittäin tämä laulukilpailu pudonnut raiteiltaan jo kauan, kauan sitten."

Tästä AKM on koko ajan puhunut.

Mutta sitten on se asian RAADOLLINEN PUOLI.

Näitäkin kisoja järjestää EBU eli siis seuraavasti:

"Euroopan yleisradiounioni (engl. European Broadcasting Union (EBU), ransk. Union européenne de radio-télévision (UER)) on eurooppalainen televisio- ja radioliitto, jonka eurooppalaiset länsimaat Suomi mukaan lukien perustivat 12. helmikuuta 1950 Torquayssa Britanniassa OIRTin vastapainoksi.

Se oli aiemmin suljettu muilta kuin yleisradiotoimintaa harjoittavilta julkisen palvelun kanavilta, mutta sittemmin pääsyvaatimuksia on lievennetty.

EBU:n televisiojakeluverkko on nimeltään Eurovisio (engl. Eurovision), joka tunnetaan parhaiten vuosittain järjestetystä Eurovision laulukilpailusta.

Heinäkuussa 2021 EBU erotti Valko-Venäjän jäsenyydestään ja Venäjä erosi EBU:sta helmikuussa 2022 vastalauseena maan sulkemisesta ulos vuoden 2022 Eurovision laulukilpailusta."

JOTEN KYSYMYS ON MITÄ SUURIMMASTA MÄÄRIN POLITIIKASTA!!!!

Eli "sen lauluja laulat, kenen leipää syöt".

Tunnetustihan Suomessa on ollut käynnissä kova keskustelu, voiko esim. YLE:n budjetista leikata.

Lopputulokseksi saatiin, joku kompromissi, ettei YLE:stä voi juurikaan leikata, koska sillä on kansallinen velvollisuus tuottaa sitä ja tätä kulttuuriohjelmaa.

Ainoa mikä puuttuu nykyään on KUNNON MUSTALAISLAULUT, kun HORTTO KAALOA ei enää kuule.

Osasi muuten pojat soittaa ja laulaa. Konstailematta.

Sitten on otettava huomioon tietysti myös se, että musiikki on myös esittävää taidetta eli jokainen voi tietysti tehdä mieleistään "taidetta", mutta tietysti ehkä suurempaa taidetta on se, jos tehty taide tai siis musiikki miellyttää myös muita kuin musiikin tekijöitä itseään.

AKM käsityksen mukaan meillä Suomessa on valitettavasti vähän sellainen tauti, että täällä tehdään musiikkia, joka viehättää vain musiikintekijöitä itseään.

Tällöin ei tietenkään voi menestyä EUROVIISUISSAKAAN.

Politiikkaan taas mennäkseni, niin otanpa esille myös tuon yllä OTON mainitseman "RYTMISEN LAUSUNNAN", jota meillä harrastaa erityisesti käsittääkseni ainakin ELASTINEN ja KÄÄRIJÄ, joka Ruotsissakin oli käynyt esittäytymässä jauhosäkit jaloissaan ja Suomen VALTAMEDIAN mukaan varasti koko kisan.

OTON VIISAAT SANAT:

"Kisa siis ihmisäänellä aikaansaadusta musiikista.

Painottaen "tarkoituksellisesti valittua sävelkorkeutta"

Jos sääntöjä noudatettaisiin, niin ensimmäisenä rajautuisi ulos nämä rytmiset lausunnat.

Eivät ne ole lauluja.

Eivätkä musiikkia."

Tämähän ei ole tietenkään ole Suomessa mikään sattuma tai IHME, koska eihän siitäkään ole kuin muutama vuosi sitten (2016), kun amerikkalaiselle protestilaulaja Bob DYLANILLE myönnettiin RUOTSIN AKATEMIAN toimesta kirjallisuudesta NOBEL -palkinto (kts. alla):

"Bob Dylan (syntyjään Robert Allen Zimmerman, s. 24. toukokuuta 1941 Duluth, Minnesota) on yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja ja -lauluntekijä.

Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä lauluntekijöistä.

Musiikkilehti Rolling Stone on sijoittanut Dylanin kaikkien aikojen parhaiden artistien listalla toiselle sijalle The Beatlesin jälkeen.

Vuonna 2016 Dylanille myönnettiin RUOTSIN AKATEMIAN toimesta Nobelin kirjallisuuspalkinto.

Dylanin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Blowin? in the Wind", "The Times They Are a-Changin?", "Like a Rolling Stone", "Knockin? on Heaven?s Door" ja "Mr. Tambourine Man".

Varsinkin uransa alkuvaiheissa Dylan otti lauluissaan aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin.

Bob Dylan oli yksi tunnetuimpia henkilöitä 1960-luvun protestiliikkeessä.

Bob Dylanin tuotanto on vaihdellut tyyliltään, sovituksiltaan ja myös tasoltaan valtavasti.

Uran alkuvaiheita pidetään merkittävimpinä, erityisesti vuosia 1963-1966. Dylanin uran katsotaan kokeneen renessanssin 1990-luvun lopulta alkaen."

AKM odottaa, milloin Ruotsin AKATEMIA MYÖNTÄÄ RYTMISESTÄ LAUSUNNASTA NOBEL-palkinnon ADHD-aktivisti GRETA THUNBERGILLE tai Norja sitten vaihtoehtoisesti RAUHAN NOBEL-palkinto hyvin suoritettujen mielenosoitusten vuoiksi.

Kyllähän kun puhutaan esim. kirjallisuudenkin NOBEL-palkinnoista, niin AKM ainakin nostaa TAATA SILLANPÄÄN sentään oikeiden kirjailijoiden joukkoon!!!

EEROLLE voi todeta, että kaikki liittyy kaikkeen, etkä sinä voi päättää siitä, kuka voi mitenkin musiikista tai taiteesta keskustelle.

Kyllä taide tai musiikki kuuluu yhtä hyvin Espooseen kuin Kaavillekin eli on parempi, että EEROKIN keskittyy nyt muuttamaan tätä EBU:n täysin vinoutunutta EUROVIISU SAAGAA!!!

Jos asiaa tarkastelee täältä ESPOOSTA käsin, niin voidaan todeta, että myös EUROVIISUISSA on menty jostain kumman syystä mukaan tähän VIHREÄÄN SIIRTYMÄÄN eli WOKE KULTTUURIIN, jota meille koko ajan syötetään sieltä AMERIKAN DEMOKRAATTIEN AJATUSHAUTOMOISTA ja HOLLYWWOODIN MUSIIKKIBISNEKSISTÄ (Warner Music, Spotify, Sony jne)...

Panenpa alle vielä, mitä musiikintekijät ajattelevat musiikin tekemisestä ja menestyksen vaatimuksista (tietysti keskeistä on varmaan ns. musiikin luontikyky= suunnilleen sävellystaito):

"A&R, kustannus, PR-toiminta, keikkavaraukset ja muuta ? alan asiantuntijat BMI:ltä, Warner Chappellilta, LVRN:ltä ja Nvak Collectivelta jakavat bisnestietämystään Song Start ‑sarjassamme.

Monien artistien, tuottajien ja lauluntekijöiden palo luoda musiikkia tuo heidät musiikkibisnekseen, mutta alan monimutkaiset realiteetit voivat tulla yllätyksenä.

Vaikka moni asia alalla voi hämmentää, luovan työn tekijöiden kannattaa muistaa muutama seikka, joiden avulla heidän ja muiden tahojen yhteistyö onnistuu.

Song Start ‑ohjesarjamme osana Spotify haastatteli BMI:n Samantha Coxia, Warner Chappellin Sam Sklaria, LVRN:n Justice Baidenia, Nvak Collectiven Alex Salibiania ja Song Start ‑organisaation omaa Tamar Kapreliania.

Viisi asiantuntijaa keskusteli alaan liittyvistä eri asioista ja jakoi silmiä avaavia vinkkejä ja tietoja, joista on hyötyä muusikoille artistiuran ammatillisella puolella.

Keskustelussa Kaprelian jakaa useita konkreettisia vinkkejä, joita artistin tai lauluntekijän kannattaa noudattaa tiimin kokoamisessa ja uran luomisessa.

Esimerkkinä toimii lauluntekijä ja tuottaja Rosa Linn. Kaprelian käsittelee Rosa Linnin uran alkua aloittaen ajasta, jolloin tämä kirjoitti kappaleita muille artisteille, ja edeten aina kustannussopimuksen allekirjoittamiseen, artistina aloittamiseen, levytyssopimuksen solmimiseen, albumin äänittämiseen ja julkaisemiseen, musiikin markkinointiin sekä kiertueen tekemiseen.

Kaprelian mainitsee matkan varrelta myös toistakymmentä henkilöä ja tiimiä, joilla oli osa Rosan menestyksessä artistina:

- Viihdealan lakiasiantuntija
- Manageri
- Liiketoimintapäällikkö
- Kustannusyhtiö
- A&R
- Jakelu-/levy-yhtiö
- Markkinointiosasto ja tuotepäällikkö
- PR-tiimit
- Sosiaalisen median päällikkö
- Radio- ja tutkimusosastot
- Keikkamyyjä
- Kiertuemanageri
- Musiikillinen johtaja
- Ääniteknikko

"Sellaisten ihmisten löytäminen, jotka todella tukevat niin henkisellä, fyysisellä kuin tunnetasollakin, mahdollistaa luovan työn tekemisen pitkällä aikavälillä.

Jokaisen on löydettävä oma ratkaisunsa", Kaprelian sanoo.

"Kun liikkuvia osia on paljon, on tärkeää muistaa, että artisti on tämän ihmisverkoston keskellä.

Vaikka Rosa tarvitseekin tiimiään menestyäkseen, musiikkiala ei toimi ilman musiikkia.

Eikä musiikkia synny ilman, että sitä tekevät luovat tekijät eli tuottajat, lauluntekijät ja artistit."

Katso Kaprelianin Who?s Who in the Music Industry ‑video Song Start ‑sarjasta, jotta saat lisää tietoa kustakin tässä mainitusta henkilöstä ja tiimistä sekä heidän rooleistaan artistiuran rakentamisessa.

Nvak Collectivea yhdessä Kaprelianin kanssa vetävä Alex Salibian painottaa tätä ja neuvoo artisteja näkemään itsensä omien yritystensä toimitusjohtajina.

"Ympärilläsi on kokonainen tiimi, ja sinun täytyy johtaa sitä kuin yritystä: pitää mielessä vahva missio (vastaus kysymykseen ?miksi?) ja toimia sen pohjalta", hän sanoo.

"Kerro selkeästi ja johdonmukaisesti tavoitteistasi ja visiostasi ja varmista, että tiimisi ymmärtää ne."

Salibian myöntää, että jopa hän oli "todella naiivi sen suhteen, mitä musiikin äänityksen ja levy-yhtiölle luovuttamisen jälkeen tapahtuu".

Hän sanoo, että kesti kauan, ennen kuin hän ymmärsi kaiken sen työn, jonka prosessi sisältää.

LVRN:n Justice Baiden on samaa mieltä mutta huomauttaa, että vision hioutumisessa voi kestää hetki.

Tämän matkan aikana artistikehitys on tärkeässä asemassa.

"Artistien kehittäminen ei ole kivaa", hän sanoo.

"Vuosien ajan käydään läpi jokaista päätöstä ja väriä ja mietitään, miltä musiikki kuulostaa ja miten haastatteluissa hymyillään.

Kaikki tämä on kuitenkin tarpeen. Kaikesta tulee yksinkertaisempaa vasta sitten, kun tiedät elämäsi tavoitteet."

On totta, että luontityökalut, sosiaalinen media ja jakelualustat ovat käytettävissä aiempaa helpommin ja artistit voivat siksi edistää omaa uraansa entistä paremmin sen sijaan, että he olisivat jumissa perinteisessä levytyssopimuksessa.

Baidenin mukaan artistien täytyy kuitenkin ymmärtää, mihin he ryhtyvät, ja olla valmiita tekemään kovasti töitä.

"Kaikki eivät sovi yrittäjiksi", Baiden sanoo.

"Jotkut ihmiset ovat enemmän roolipelaajia.

Sinun on siis ymmärrettävä artistina tai johtajana, että oman reitin valitseminen edellyttää hyvin öljyttyä koneistoa.
Sinulla on oltava hyvä käsitys sekä siitä, mitä musiikkibisnes on, että siitä, miten yritys perustetaan."

Kun kappaleet on saatettu maailmaan, on tärkeää ymmärtää, miten julkaiseminen toimii.

Warner Chappell Music Publishingin A&R-vastaava Sam Sklar on hahmotellut hyödyllisen määritelmän tekijänoikeusjärjestöjen ja kustantajien pääroolista.

"Julkaiseminen on melko lailla kappaleen sävellyspuolen kaupallistamista ja markkinointia", hän sanoo.

"Tekijänoikeusjärjestöt keräävät rojalteja lauluntekijöiden, tuottajien ja artistien puolesta ja varmistavat, että kaikki saavat rojaltit teoksistaan."

Vaikka kustannussopimus auttaa artisteja ja lauluntekijöitä maksimoimaan teostensa arvon ajan mittaan, heidän kannattaa alkaa järjestää omia tulovirtojaan heti.

"Jos toimit itsenäisesti ja itsesi kustantajana eikä sinulla ole vielä kustannussopimusta, voit hakea tietoa eri rojaltityypeistä ja eri organisaatioista", Sklar sanoo.

Yhdysvalloissa toimivan tekijänoikeusjärjestö BMI:n Samantha Cox suosittelee artisteja tutustumaan nopeasti omaan IPI-numeroonsa.

Kyseessä on kansainvälisesti käytössä oleva tunniste, joka annetaan kunkin henkilön viralliselle nimelle, taiteilijanimelle ja niin edelleen.

Tunnisteen avulla tekijänoikeusjärjestöt määrittävät, kenen puolesta rojalteja kerätään - erityisesti jos tunniste on lisätty kappaleen metatietoihin.

Tämä auttaa artisteja saamaan käyttöönsä tulot, jotka heille karttuvat.

Cox myös painottaa myös, että artistien on tärkeää tutustua kaikkiin eri tekijänoikeusjärjestötyyppeihin ja niiden keräämiin tulovirtoihin, jos he haluavat saada korvauksen työstään.

Lopuksi Cox haluaa kannustaa artisteja olemaan lannistumatta ja varustautumaan tiedolla alan toimitavoista.

Näin he voivat maksimoida tuotot, jotka he ansaitsevat ajallaan ja luovalla työllään.

"Jos pystyt selviämään alalla pitkään, menestyt kyllä", Cox sanoo.

"Se ei ehkä mene niin kuin uneksit, eikä sinusta välttämättä tule seuraavaa Beyoncéta tai Drakea.

Tulet kuitenkin tienaamaan musiikkibisneksessä ja onnistumaan. Se vaatii vain aikaa, kärsivällisyyttä, kovaa työtä, päättäväisyyttä ja intohimoa."

NIINPÄ NIIN, MUSIIKKIBISNES VAATII LUOVUUTTA, mutta myös tietämystä, miten jokin 2-3 minuutin mittaisesta BIISISTÄ todella tehdään maailman HITTI.

Sitä ei moni Suomesta voi valitettavasti tehdä!!!

OLLAANKO ME SITTEN MUKANA IHAN VÄÄRÄSSÄ SARJASSA???

Urheilussakaan ei olla enää VIHREÄN SIIRTYMÄN AIKAAN kummemmin enää menestytty, niin sitten on keksitty PARAKISAT, joista on taas muutamille tullut onneksi vielä mitalejakin!!!!

eeroRe: Niin monta on aihetta lauluun6.2.2025 18.52
Sitä taas ollaan olevinaan niin kaikkitietävä musiikkibisneksessäkin.

akämmä !!

Oletko edes yhden vaivaisen kerran suomessa käynyt musiikkitallenteita tekevässä studiossa ???

Oletko edes yhden vaivaisen kerran keskustellut yhdenkään suomessa tunnetun sanoittajan (esim. vexi salmi, junnu vainio, chrisse johansson)
kanssa ???

Oletko edes yhden vaivaisen kerran keskustellut yhdenkään suomessa musiikin säveltäjän ( kassu halonen, jukka kuoppamäki, rauno lehtinen) kanssa ???

Oletko edes yhden vaivaisen kerran keskustellut suomessa musiikin tuottajien ( esa nieminen, kisu järnström, paavo einiö) kanssa ???

Oletko edes yhden vaivaisen kerran ollut suomen suurimpien musiikkialan managerien, levy-yhtiö / ohjelmatoimisto / keikkamyyjät / järjestäjäkollegat/ kanssa saman pöydän ääressä ???

Oletko edes yhden vaivaisen kerran ollut suomen suurimpien keikkamanagerien kanssa suunniittelemassa suomen suurimpien artistitähtien keikkakiertue-aikatauluista ???

Tässä vain pieni katsaus 70 - 90 luvun musiikintekijöihin.

eero tietää, että täällä olevinaan kaikkitietävät konsulentit puhuvat oman pään sisältä pursuavaa paskaa,
kaikkitietävät, joilla ei ole ensimmäistäkään ns. omankokemuksen kautta hankittua tietoa.

eero on joskus istunut isojen musiikintekijöitten pöydissä. edustamani urheiluseuran toimijana.

Jopa enämpi kuin kaks tai kuus kertaa.

Ja sinä, akämmä esität olevinaan taas jälleen olevasi tämänkin alan asiantuntija ??

Kirjoitellaan sitäsuntätä, jopa lontoonmurteella, häivyttääkseen oman tietämättömyytensä

akämmä.

tunnistan, mistä edelläolevan tekstisi viittaamisiisi amerikkalaisiin alan toimijoihin olet kopioinut.
Olen ylläolevan tekstisi lukenut jo aiemmin muualta.

akämmä:

Yritä edes, yritä edes, oikeasti, joskus keksiä ihan ite, jope ruonansuun sanoin, ihan ite,

omasta päästäsi keksiä jotain asiapitoista faktatietoa,
äläkä kokoajan toista jo aiemmin lukemaamme jonkun muun median esittämiä juttuja !!

Niinpä niin, musiikkibisneksestä keskustelu vaatii luovuutta, ja ehkäpä, hitusen kokemustakin, eikä pelkästään jo aiemmin asiantuntijoitten antamien lausuntojen toistamista.

akämmä:

meillä täällä savossa vielä kuitenkin rautahepo kulkee, niillä samoilla raiteilla, joilla se on kulkenut jo vuosikymmeniä.

Olettaakseni otto ja ainakin minä, olen edelleen pysynyt vaunun kyydissä.

Tällä palstalla jo aiemmin, lukuisilla eri aiheisiin liittyvillä keskusteluosioilla, olen merkillepannut epäilykseni, että espoolainen matkustaja on, kuten amerikkalainen " jeesuksensa " ovat eksyneet väärille raiteille, kohti täystuhoa.

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun7.2.2025 8.12
Todellakin. Väärille raiteille vieläpä "täyttä höyryä"

Raiteille, jotka yhtäkkiä katoavat alta pois.

En ole seurannut euroviisuja enää vuosikymmeniin mutta olen tarkkailut kaikkea sitä, mikä pyörii niiden ympärillä alinomaa.

Kuten kaikkea muutakin.

Nimittäin tässä maailmassa on varsin vähän mitään seurattavaa.

Siis sellaista, jota kannattaa pitää niinsanottuna johtotähtenään.

On toki sellaisia, joilla on omat jumalansa.

Vieläpä täysin erehtymättömiä jumalia.

Kuten päivittäin voi havaita.

Tälläkin palstalla.

Mutta mennään takaisin itse lauluihin ja musiikkiin.

Laulu yhdistää oivallisesti säveltaiteen ja sanataiteen.

Ja kun laulu esitettään tulee mukaan myös teatraalinen ulottuvuus.

Siis se, miltä laulu kuulostaa ja näyttää.

Euroviisujen kohdalla jälkimmäinen on saanut aikoja sitten täyden niskalenkin
alkulähteestään.

Onko sitten ihme, että meiltäkin tarjotaan maailmalle jotain hugabugaa
kaikilla mausteilla?

Ja sitäkin vois kysyä mihin hävisi sukupuolten tasa-arvo näitä viisuja karsittaessa.

Eikä vastaukseksi riitä, jotta ne menivät siinä samalla.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun8.2.2025 15.28
AKM ei myöskään ole pitkiin aikoihin enää innostunut noista EUROVIISUISTA ja varmaankin samoista syistä kuin OTTO.

EUROVIISUT ei enää ole mitkään laulukilpailut ja Amerikasta HOLYWOODIN yltiö liberaalit demokraatti starat on täysin pilanneet nämä "musiikkigenretkin"!!!

Nykyään näyttää siltä, että musiikistakin on tehty lähinnä PORNOBISNESTÄ, jossa kaiken maailman GAALOISSA mennään kuvauttamaan itsensä jo mielellään alasti ns. PUNAISELLE MATOLLE.

Suuntaus näyttää olevan, että mitä enemmän harrastat tuota OTON mainitsemaa RYTMISTÄ LAUSUNTAA sitä vähemmän pitää olla vaatteita päällä.

Amerikassa näyttää RÄPPÄRI KANYE WEST viitoittavan nyt Suomenkin RYTMISIÄ LAUSUJIA ROHKEASTI AVOIMEMPAAN ILMAISUSUUNTAAN (kts. alla):

ILTASANOMAT

"Kanye West myöntää kontrolloivansa Bianca Censoria ja hänen pukeutumistaan

Kanye West ottaa kantaa hänestä liikkuviin spekulaatioihin, joiden mukaan hän kontrolloisi ja manipuloisi vaimoaan Bianca Censoria.

Katso videolta hetki, kun Bianca Censori paljasti alastoman vartalonsa medialle. Reuters
Tekijän kuva
Riia Pakkanen
Eilen klo 21:54

Rap-artisti Kanye West, 47, ottaa kantaa hänestä liikkuviin spekulaatioihin.

Monet ovat epäilleet sosiaalisessa mediassa, että West manipuloisi ja kontrolloisi vaimoaan Bianca Censoria, 30.

Spekulaatiot kasvoivat entisestään, kun Censori saapui Grammy-gaalaan täysin läpinäkyvässä mekossa, joka paljasti hänen alastoman kehonsa.

West, taiteilijanimeltään Ye, seisoi vaimonsa vieressä täysissä pukeissa.

Nyt West kommentoi spekulaatioita kovasanaisesti X-julkaisussaan.

□ Minä hallitsen vaimoani. Tämä ei ole mitään feministipaskaa.

Hän on miljonäärin kanssa, miksi hän kuuntelisi teitä typeriä köyhiä? West kirjoittaa.

□ Ihmiset sanovat, että asu punaisella matolla oli hänen oma valintansa.

Kyllä, en pakota häntä tekemään mitään, mitä hän ei halua tehdä.

Mutta hän ei missään nimessä olisi tehnyt sitä ilman minun lupaani.

En kunnioita tai tai tunne empatiaa ketään elävää kohtaan, hän jatkaa.

Kanye West myöntää hallitsevansa vaimoaan Bianca Censoria.

Osa Westin uskollisista faneista ylistää hänen kannanottoaan.

Monet kuitenkin kritisoivat Westiä siitä, että hän tosiaankin hallitsee vaimoaan.

□ Tuo on kuvottavaa. yksi sanoo.

□ Mutta miksi? Miksi kuvittelet, että on sopivaa tai siistiä esitellä vaimoasi alastomana julkisesti?

Se on outoa. Huomio on helvetinmoinen huume, toinen kummastelee.

□ Kim Kardashian, sinä tosiaan pelastit itsesi, eräs toteaa viitaten Westin ex-vaimoon.

□ Tilanne on pahempi kuin kuvittelin, kolmas kirjoittaa.

□ Ye yrittää leikkiä Jumalaa, tämä ei tule päättymään hyvin, eräs tuumaa.

Kanye Westin X-julkaisu jakaa mielipiteitä somessa.

Torstaina West puolusti X:ssä vaimonsa nakutempausta galassa.

Räppäri muun muassa kertoi, että Censorin gaala-asua oli räätälöity kuusi kertaa.

□ Vaimoni ensimmäinen hetki punaisella matolla avasi uuden maailman.

Tuijotan tätä kuvaa ihaillen tuota iltaa ja mietin, miten onnekas olen, kun minulla on tuollainen vaimo, joka on fiksu, lahjakas, rohkea ja kuuma, West kirjoitti.

Censori ja West ovat olleet yhdessä jo tovin.

Parin huhutaan menneen naimisiin tammikuussa 2023.

West erosi Kim Kardashianista vuonna 2021. Ex-parilla on neljä yhteistä lasta.

Kanye Westin mukaan Bianca Censorin gaala-asua oli räätälöity kuusi kertaa. @broadimag"

Kommenttinsa lopussa OTTO ottaa esille myös tasa-arvon.

Tältä osin AKM pitäisi tasa-arvon kokonaan erossa musiikista, koska AKM ajattelee niin, että MUSIIKISSAKIN ratkaisee lopulta se, onko TAITEELLINEN ESITYS HYVÄ VAI HUONO!!!

Väliä ei ole kuka sen esittää, mutta kyllä taannoin se ITÄVALLAN partasuu nainen oli melko vastenmielinen ilmestys, vaikka laulu oli jotenkin ainakin hetkellisesti hyvin suoritettu.

Tuossa panin muuten merkille, että jossain iltapäivälehdessä oli jo huomioitu, että ERIKA VIKMANILTAKIN on jäänyt "modernisti KAINALOKARVAT ajamatta"!!!

Selvästi näkee, että SUOMESSA ollaan menossa jo kovaa vauhtia kohti ILOSAAREN ROKKIKISOJA ja meiltä marssitetaan kohta iso porukka alastomia huumehörhöjä lavalle ja tietysti EUROVIISU MIKKO SILVENNOINEN ulvoo riemuisaan, että nyt saatiin vihdoin lopullinen irtiotto Viktor Klimenkon ikimuistoisesta mutta värittömästä "Aurinko laskee länteen"- tyylistä!!!!

AKM:n mielestä VIKIN biisi onkin yksi parhaista, mitä Suomesta on EUROVIISUIHIN koskaan lähetetty!!!

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun12.2.2025 7.04
"Laulakaa, iloitkaa, naikaa, - vuosi aikaa"

Näin kerrotaan erään lääkärin riimitelleen todettuaan Helismaan olevan kohtalokkaasti sairas,

Kärki sävelsi ja Helismaa sanoitti.

Sanoitti itselleen.

Olihan aurinko laskemassa länteen.

Loistava kappale olisi ansainnut paljon loistavamman esittäjän.

Luoja armahti Helismaata sillä hän menehtyi ennen noita viisuja.

Yhden parhaista tulkinnoista tekee Simo Silmu orkestereineen.

Siinä todellakin aurinko laskee sinitaivaalta yön sineen.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun12.2.2025 23.23
Nyt tuli AMERIKASTA TIETO, että aiemmin EERON ja OTON hehkuttamalle TAYLOR SWIFTILLE BUUATTIIN Super Bowlin ottelussa (kts. alla):

This Sunday night, Patrick Mahomes and the Kansas City Chiefs face Jalen Hurts and the Philadelphia Eagles in Super Bowl LIX.

The Chiefs, making their fifth Super Bowl appearance in the last six seasons, look to pull off a historic three-peat while the Eagles look to avenge their loss to Kansas City in Super Bowl LVII, and win their first Lombardi Trophy since 2018.

See below for everything you need to know about the big game before then.

Super Bowl LIX Opening Night
Patrick Mahomes: We don?t embrace being villains, but we?re gonna keep on winning

After the Chiefs won the AFC Championship Game, tight end Travis Kelce said that he loves being seen as a villain by those who have grown weary of Kansas City?s success.
Josh Alper

Where is the 2025 Super Bowl?

The 2025 Super Bowl will take place at Caesars Superdome, the home of the Saints, in New Orleans.

This will be the 11th time that "The Big Easy" will host the Super Bowl, with the most recent being in 2013 when the Baltimore Ravens defeated the San Francisco 49ers, 34-31, in Super Bowl XLVII."

TRUMPETTI oli paikalla tyttärensä IVANKAN kanssa, ja TRUMPETIN turvamiehenä oli IVANKAN tarkkasilmäinen muistaakseni 7-vuotias Theodore- niminen poika.

Myös muita TRUMPETIN perheenjäseniä oli paikalla.

Yleisö - noin 72 000 katsojaa hurrasivat TRUMPETILLE.

TRMPETTI veikkasi, että Taylor Swiftin poikaystävä Travis KELCEN Philadelphia Chiefsien joukkue voittaa matsin, mutta kävikin niin että Chiefsin porukka kärsi murskatappion Kansas Cityn Eaglesille.

TRUMPETTI oli siis veikkaillut, että Chiefs voittaa historiallisesti, mutta toisin kävi, kun Eagles vei Trophyn.

Katsomossa hurrattiin TRUMPETILLE täyttä kurkkua, mutta Taylor SWIFTILLE taas buuattiin pitkään ja hartaasti.

Taitaapa olla TAYLORIN tähti jo kohta laskussa!!!

Jostain tiedotteesta kuulin, että isot rahat pyörii tämänkin tapahtuman ympärillä, kun 30 sekunnin pituinen mainos maksaa muistaakseni 7 milj. taalaa.

Tyhjätaskuilla ei siis ole mitään asiaa tällaisille estradeille!!!!

Tuossa muutama päivä sitten satuin autossa kuulemaan entisen Tangokuningattaren Merja RASKIN "AAMUYÖ" kappaleen, kun ajoin autoni parkkipaikalleni.

Täytyy sanoa, että heti tarttui korvaan ja ajattelin silläkin hetkellä tietysti surullisena EEROA ja OTTOAKIN ja erityisesti Suomen elähtänyttä ERIKA VIKMANIA ja hänen karmeata esitystään UMK-kisassa heikosti peittävässä vinyyliasussaan.

Ei ole ihme, että sakemannitkaan ei tunnu tykkäävän ERIKAN "tanssiin kutsusta" ICH KOMME!!!

Alla pieni tiedote Merja Raskista:

"Merja Riitta Marianne Raski (s. 20. maaliskuuta 1965 Köyliö) on suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, jonka laulajan ura alkoi Seinäjoen tangomarkkinoiden voitosta vuonna 1993.

Ensimmäinen omaa nimeä kantava debyyttialbumi vuonna 1994 myi kultaa.

Sen suurin hitti oli kappale "Aamuyö" ja se pysyi pitkään Tätä Suomi tanssii -listalla.

"Aamuyö" oli tiettävästi alun perin joku kreikkalainen laulu, johon TURKKA MALI oli tehnyt hienot sanat!!!

TURKKAKIN se vain on jo lähtenyt tuonne TAIVASTEN LAULUKUOROON!!!!

Raski on toiminut Waldon taustalaulajana. Hän lauloi suurimman osan Waldon ensimmäisen albumin It's About Time lauluosuuksista, ja singleillä "It's About Time" ja "Feel So Good"."

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun13.2.2025 5.22
Olenko hehkuillut joskus jonkun Taylorin takia?

Älä pistä sanoja suuhuni akm!

Totesin vaan jotta tuo jenkkinaikkonen vaihtaa tyyliä kuin kaupparatsu paitaa.

On toki minullakin mielimusiikkini mutta se ei taatusti ole kaupallista.

Kantrissa parasta on komppi ja riffit, melodiat taas ovat yhtä ja samaa puisevaa hoilotusta.

Melodia ja soinnutus on tärkeintä.

Ja tietysti melodinen ja harmoninen bassolinja.

Mutta noistahan teknokraatti ei ymmärrä yhtään mitään olipa miten analyyttinen tahansa.

Taalat on aina sivuseikka vaikka hyvä musiikki niitä voi tuodakin.

Yleensä muille kuin tekijälleen.

Jospa Eero jatketaan tästä.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun13.2.2025 12.54
AKM arvostaa OTON ja EERONKIN käsityksiä musiikista!

Eikä yritä laittaa sanoja kummankaan suuhun, mutta aiemmin sain käsityksen, että arvon "herrat" pitivät Taylor Swiftiä jonakin ihme muusikkona.

Kyllä AKMkin on havainnut, kuinka media ja siis tietyt musiikkialan markkinointitahot ja kaiken maailman Rolling Stone tai Suosikki toimittajat ns. "LUOVAT MUSIIKKIA", joka ei kuitenkaan ole välttämättä kunnollista musiikkia ainakaan AKM:n mielestä.

Nytkin, kun ERIKA on "HUUTANUT"MIKKIIN vähissä vinyylikuteissaan ICH KOMME, niin sitten jonkun FAKE ÄÄNESTYKSEN kautta ERIKASTA tulee karismaattinen tähti, kun vielä "äänestysvoiton" jälkeen haastatellaan kaikki ERIKAN entiset luokkatoverit ja sitten toimittajat pamauttavat YLE:n kaikilla kanavilla, että jo kouluaikoina ERIKAN poikkeukselliset karismaattiset lahjat paljastuivat.

Sitten taas UMK:n kisoja koskevissa analyyseissä nostettiin esiin toiseksi tullut GOLDIELOCKS, jonka laulu tuli nähtävästi nauhalta, kun lääkäri oli kieltänyt häneltä laulamisen (kts. alla):

"21.27 Goldielocks ei esiinny finaalissa omalla äänellään.

Lääkäri on käskenyt Goldielocksia säästämään ääntänsä, joten hän ei esiinny finaalissa omalla äänellään, vaan ääni tulee nauhalta eilisen harjoituksen materiaalista."

Kun Goldielocksin ääni oli ilmeisesti mennyt, niin sitten mediassa otettiin esiin Goldielocksin esiintymisasu ja alettiin spekuloida, paljastiko Goldielocksin esiintymisasu riittävästi tai liian vähän Goldielocksin genitaalialueen yksityiskohtia.

Goldielockshan on maatiaisesti vain vuonna 2001 syntynyt ELLA MÄNTYNEN (kts. alla):

"Goldielocks (oik. Ella Mäntynen, s. 2001) on suomalainen laulaja-lauluntekijä.

Vuoden 2020 alussa Goldielocks allekirjoitti ensimmäisen kustannussopimuksensa M-Eazy Musicin kanssa, vuonna 2021 management-sopimuksen Comusic Managementin kanssa ja vuonna 2022 levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa.

Hän julkaisi debyytti-ep:nsä East to South marraskuussa 2023. Goldielocksin musiikki yhdistää klassisia bändielementtejä ja nykyajan indievaikutteista poppia.

Hänen ensimmäiset singlensä Electrifying ja Angeline nousivat kansainvälisille Spotify-soittolistoille ja saivat paljon radiosoittoa Suomessa ja Baltian maissa.

Nykyisin Berliinissä asuva Goldielocks on myös kirjoittanut musiikkia Gaselleille, Abreulle ja Sara Siipolalle.

Hän on tehnyt yhteistyötä myös Ettan, Joe L:n ja Isac Elliotin kanssa.

Goldielocksin vastaavana musiikkituottajana toimii artistin veli Lauri Mäntynen. Sisarukset tekevät musiikkia yhdessä Berliinissä.

Goldielocks on esiintynyt laajalti ympäri Eurooppaa ja on ollut mukana useilla festareilla Suomessa kesällä 2024.

Hän on kertonut inspiroituneensa muun muassa Lady Gagasta, The Weekndistä ja Bob Dylanista sekä kotimaisista artisteista, kuten J. Karjalaisesta."

ELLA MÄNTYNEN on kyllä inspiroitunut kaikesta, mutta ELLAN ÄITI tai ISÄ ei ole kuitenkaan antanut ainakaan AKM:n havaitsemaa lausuntoa, oliko ELLAN paljastavan UIMA-ASUN alaosassa alla vaipat tai joku muu juttu, että hän saattoi todeta, ettei hän ainakaan tahallaan kokonaan paljastanut JUICEN aikoinaan mainitsemaa MARILYNIN "HURLUM HEITÄ"!!!

eeroRe: Niin monta on aihetta lauluun14.2.2025 11.47
Juuri näin, jatketaampa tästä.

Ensimmäiseksi oikaistaan akämmän pieni tiedote Merja Raskista.

Olen akämmä sanonut jo useamman kerran, että ota ensin selvää asioista, ennenkuin alat kirjoittelemaan puutaheinää.

Olevinaan "asiantuntijana" toistat tekstejä, joita voimme lukea wikipediasta.

Merjan laulajanura alkoi jo yli vuosikymmen ennen seinäjoen voittoa.

Merja oli 16 vuotias, kun olin kuuntelemassa Merjan ja bändinsä treenejä Köyliön Lallintalossa,= paikallinen urheilu / huvipaikka.

Parituntisen kuuntelutuokion jälkeen teimme Merjan kanssa diilin, että hän tulee esiintymään Kaaville.

Ja tämä oli vuosi 1981. Silloin Merja oli kiertänyt bändeineen tanssilavoilla esiintymässä jo lähes 2 vuotta.

Toiseksi, kuten otto edellä, älä yritä asettaa sanoja myöskään minun suuhuni.
En koskaan ole hehkuttanut, enempää kuin fanittanutkaan Tayloria.
Jossain osiossa aiemmin kerroin vain faktoja hänen urastaan ja myyntiluvuistaan, maitsemalla, ettei maanpäällä ole vielä tähänmennessä ollut ainuttakaan maailmatähteä, joka olisi edes lähelläkään hänen megasuosiotaan.

Siihenverratuna Taylor Swift on ihmemuusikko.

Tästä on melkonen matka "hehkuttamiseen"

On vain todettava, että olipa kysymyksessä mikä tahansa aihe, akämmä, asiasta tietämättömänä lukaisee wikipediaa ja sitten alkaa kirjoitella kaikenlaista "soopaa" olevinaan omana tietämyksenään.

Kuten ylläolevasta voimme havaita.

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun14.2.2025 14.18
Tangomarkkinoita kaikista lieveilmiöistään huolimatta voi pitää laulukilpailuna.

Parhaiten laulettu laulu siellä voiton on yleensä vienyt.

Ja onhan nämä markkinat aktivoineet lauluntekijöitä melkoisesti.

Tosin olen sitä mieltä jotta esittämisen arvoinen musiikki on valtaosin jo sävelletty.

Jotain uutta toki voi yltää aina klassikoksi saakka.

Musiikin tekeminenhän on nykyään tekoälyhommaa.

Sekä tekstin että melodian osalta.

Ja sehän tukeutuu hyväksi havaittuun.

Siis hyväksi havaittuun kaupallisessa mielessä eritoten.

Tekoälyllä tosin ei ole korvaa, joka suodattaisi paskamusan ulos.

Ja sen kyllä huomaa ennen kaikkea noista viisuista, joista jo oli puhe.

Jo 80-luvun puolella tehtiin musiikkia käyttäen hyväksi tietotekniikkaa.

Oma lukunsa ovat taas nämä soittamiseen pesiytyneet härpäkkeet.

Kyllä pianon tulee soida kuten piano soi.

Ja viulun, haetarin, kitaran ja basson...

Ajatellaanpa vaikka tanssikeikalla soittavaa kitaristia.

Jo alkeellisemman uskottavuuden eteen pitää lattialla olla vähintään parikymmentä erilaista pedaalia lukemattomine mausteineen.

Montaakohan niistä oikeasti keikan aikana tarvitaan?

Tai edes osataan käyttää.

Mutta.

Aiheita lauluun on edelleen olemassa.

"Villi länsi, Ronald ja Nancy Jippi-ai-jippi-oi..."

eeroRe: Niin monta on aihetta lauluun15.2.2025 22.22
Kyllä ehkä ? vielä tangomarkkinoitten esityksiä voidaan pitää oikeasti melodisen musiikin laulukilpailuna.

Minun, näin wanhan koulukunnan miehen mielestä, tähän laulukilpailuun yhdistetty uusien tangosävellysten kilpailu pitäisi eriyttää kokonaan toiseksi kilpailuksi.

Perinteisessä, vuosikymmeniä vallallaolevassa tangomarkkinakilpailuissahan on jo alusta alkaen esitetty wanhoja, kaikenkansan tuntemia, olavin, reijon, einon, eskon, ym. esittäjien tangoja.

Ja kansa tykkäsi. Kansa tykkäsi siksi, koska kansa tunnisti omaa nuoruuttaan koskevien ikimuistoisten tangojen sisältämän rakkaustarinan.

Valitettavasti tämä nuoruusmuistoista kumpuavin tangojen esittäminen tangomarkkinoilla uudistettiin uusille tangosaoituksille / sävellyksille.

Siinä tapahtui se suuri virhe, joka suisti tangomarkkinat jyrkkään alamäkeen..

Kautta tangomarkkinoitten historian, kävijöitten ikärakennetarkkailun tuloksena oli todettu, että vielä -2000 luvun alussa kävijäikäluokka oli 50-60 - 70 luvulla syntyneet.

Vielä silloin esitettävät tangolaulukappaleet olivat ns. wanhanajan hyvää tuotantoa.

Kuten jo edellä nimesin.

Tuotantoporukan uudistamisen vuoksi otettiin käytäntöön ns. uudet tuulet.

Kilpailussa esitettävien kappaleitten sisältöön hyväksyttiin kokonaan ns. uuden tuotannon mukaiset kappaleet.

Kisayleisöksi pääsylipunostaneille paiskattiin kokonaan, kenenkään ennenkuulumia, tangokomppiin sovitettuja, täysin uusia biisejä, joita kukaan ei edes koskaan ollut kuullukkaan.
Kansa kuitenkin ymmärsi tangokompin, mutta sanat olivat aivan jotakin muuta, mitä ennenwanhaanhyväänaikaan nuoruudessani olin koskaan kuullut.

Kyllähän totuudenmukaisesti näissäkin uusissa teoksissa on ollut myös esityksiä, joista on jo nyt muodostunut tulevaisuuden klassikoita.

Kylmä totuushan os se, että Seinäjoen tangomarkkinat ovat nyt pisteessä, jossa taistellaan tulevaisuudesta, taikka kuolemasta.

Edellämainitsemani wanha formaatti olisi ehkä se ainut vaihtoehto, että edes jokunen vuosi eteenpäin vielä tämä kokokansan kesäjuhlan tulevaisuus voitaisiin pitää elossa.

Nykysellä formaatilla tangomarkkinat ovat siirtyneet saattohitoon.

eeroRe: Niin monta on aihetta lauluun15.2.2025 23.09
Edellä akämmä, kaikessa suuressa kaikkitietävyydessään, kertoo olevinaan hänen kaikkitietävyyttään Merja Raskin musiikinurasta. !!

AKM !!!!

Yritä, akämmä edes joskus myöntää, jo kaikkititäväisyydessäsi, että, eeron kanssa suomalaisesta iskelmämusiikista, suomalaisien musiikintekijöitten, säveltäjien, sanoittajien, sovittajien, teoksen esittäjien tietämyksesestä, sinä akämmä, olet täysi nolla.

En yleensä revittele tietämyksistäni, mutta täällä, "meijänkylillä" tiedetään, mitä Kaavin Iloharju oli silloin parhaimpina vuosinaan.

Edelleen esität olevinaan kaikkitietävää.

akämmä !

Kun jo aiemmin esitit olevinaan omaa
Olevinaan kaikkienalojen kaikkitietävänä konsulttina esitit olevinaan myös Merja Raskin muusikonurasta !!

Etkö akämmä jo vihdoin viimein myönnä itsellisi oman typeryytesi.

Me täällä keskustelupalstalla olemme jo vuosikausia takakätteen huomannut espoon konsulentin idioottimaisen onahyväisyyden.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun16.2.2025 1.37
EEROLLE vain tietoon tai tiedote, ettei AKM oli yrittänyt tehdä Merja Raskista mitään MARIA CALLASTA tai muutakaan MAAILMAN TÄHTEÄ.

AKM on vain sattunut kuulemaan Merjan esittämän "AAMUYÖN" radiosta ja kertonut julkisesti, että oli pitänyt esityksestä ja sitten kopioinut pienen Merjaa koskevan "tietojyvän" Wikipediasta ja sattumalta kuullut YLE;n toimittajalta, että "AAMUYÖN" sanat olivat TURKKA MALIN käsialaa ja sävellys oli kreikkalaista alkuperää.

Tietysti on mukava kuulla myös EERON kokemuksia Merjasta.

Tietysti EERO taas hyökkäsi AKM:n kimppuun ja lähti luettelemaan, että itse asiassa juuri EERO on ilmeisesti lähes ollut se henkilö, joka on tehnyt Merjasta Tangokuningattaren.

AKM epäilee, että EEROLLA on jostain syystä valtava PÄTEMISEN TARVE, joka usein viittaa alentuneeseen ITSETUNTOON!!!

EEROLLE vain tiedoksi, ettei AKM ole pyrkimässä miksikään ISKELMÄTÄHDEKSI tai TANGOKUNINKAAKSI eikä edes KARAOKELAULAJAKSI, mutta AKM:llä on kyllä EEROSTA riippumatta oikeus tykätä kenestä tahansa hyvästä laulajasta tai muusikosta ja heidän esittämästään musiikista.

Sitä paitsi YLE on täynnään noita musiikkitoimittajia kuten joku KANTRITOHTORI TEPPO NÄTTILÄ, joka pystyy jokaisessa YLE:n lähetyksessä soittamaan sellaista musiikkia, ettei AKM tapaiset kriittiset musiikin kuuntelijat enää niiden biisien jälkeen pysty nukkumaan enää koko yönä!!!

AKM on pitänyt aina TANGOMARKKINOISTA, mutta kyllä sielläkin on ollut selviä floppeja, eikä politiikka ole pysynyt sieltäkään poissa.

Tietysti on sekin kiusallista, että jos meillä alkaa olla noita TANGOKUNINKAITA ja KUNINGSTTARIA sekä Prinssejä ja Prinsessoita vähän joka nurkalla, niin kyllähän siinäkin sitten tulee vastaan ne markkinatalouden kylmät lait eli mitä enemmän noita ns. "tähtiä" meille syntyy, niin sitä alemmaksi heidän arvostuksensa valitettavasti laskee.

Tulee mieleen sekin, kun jouduin taannoin VAPAASSAKIN puuttumaan siihen, kun Tangomarkkinoilla kepun LUOMU TIILIKAINEN pilasi kisat luennoimalla suomalaisille TERRA SIPILÄN "SUOMI KUNTOON OHJELMASTA", kun piti puhua TANGOSTA, TANGOKISOJEN MERKITYKSESTÄ ja tietysti TANGON ESITTÄJISTÄ!!!

Se oli varmaan se KISA, mistä se Tangomarkkinoidenkin alamäki sitten alkoi.

Nythän AKM on jostain kuullut, että Tangomarkkinoita oltaisiin taas virittelemässä uudestaan ohjelmistoon.

Kun nyt tässä on saatu kuulla ja katsella noita käsittämättömiä RYTMISEN LAUSUNNON KISOJA ja muita IDOLIKISOJA jo vuosikymmenet putkeen, niin onkin todella jo korkea aika aloittaa uudelleen MELODISEN MUSIIKIN KISAT SUOMESSAKIN.

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun16.2.2025 7.24
Hyvä kirjoitus Eerolta.

Näin siinä käy kun tangoa väännetään taalankuvat silmissä diilejä tehden.

Mutta annetaan pätkytystangon olla ja levätä rauhassaan.

Tosiasiahan on, että tangokuninkaalliset joutuvat valtaosin lavoilla esittämään ihan muuta musiikkia kuin tangoa.

Kyllä siellä päällimmäisenä on jo parikymmentä vuotta soinut ruottalaispohjainen ränttätänttä, jota tanssataan buggana kun edes lavajive ei suju.

Ja soi edelleen.

Myös meikäläiset ovat tehneet koko joukon uutta musiikkia tähän tarpeeseen.

Hyvä nsuoiin.

Kohtaahan musiikin esittäjä yleisönsä
suomalaisella tanssilavalla tavalla, joka on ainutlaatuinen.

Voisi jopa sanoa, että parhaalla mahdollisella tavalla.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun16.2.2025 15.33
EERO yrittää yllä nuijia AKM:n maan rakoon, kun AKM puhuu mieleisestään musiikista ja esittäjistä.

Musiikin suurin TIETÄJÄ EERO, joka näyttää toimineen Merja RASKIN löytäjänä ja TRUMPIN veroisena DIILINTEKIJÄNÄ, näköjään kuvittelee jo olevansa melkein Phil SPECTORin kaltainen "MUSIIKIN KULTASORMI", jonka sormien jälki näkyi niin monien tähtien kuten esim. Beatlesin menestyksen takana.

Phil SPECTORillakin taisi lopulta nousta sitten PISSA PÄÄHÄN ja hän ilmeisesti "vahingossa" ampui kuoliaaksi näyttelijätär LANA CLAKSONIN (kts. alla):

PISSAPÄÄ kuoli sitten vuonna 2021 vankilasairaalassa istuttuaan murhasta 12 vuotta.

On February 3, 2003, Spector shot actress Lana Clarkson in the mouth while in his mansion (the Pyrenees Castle) in Alhambra, California.

Her body was found slumped in a chair with a single gunshot wound to her mouth.

Spector told Esquire in July 2003 that Clarkson's death was an "accidental suicide" and that she "kissed the gun".

The emergency call from Spector's home, made by Spector's driver, Adriano de Souza, quotes Spector as saying, "I think I killed somebody."

De Souza added that he saw Spector come out of the back door of the house with a gun in his hand.

Spector remained free on $1 million bail while awaiting trial.

In the meantime, Spector produced singer-songwriter Hargo Khalsa's track (known professionally as Hargo) "Crying for John Lennon", which originally appears on Hargo's 2006 album In Your Eyes.

On a visit to Spector's mansion for an interview for the Lennon tribute film Strawberry Fields, Hargo played Spector the song and asked him to produce it.

On March 19, 2007, Spector's murder trial began. Presiding Judge Larry Paul Fidler allowed the proceedings in Los Angeles Superior Court to be televised.

On September 26, Fidler declared a mistrial because of a hung jury (ten to two for conviction).

Released in December 2007, the song "B Boy Baby" by Mutya Buena and Amy Winehouse featured melodic and lyrical passages heavily influenced by "Be My Baby".

As a result, Spector was given a songwriting credit on the single. The sections from "Be My Baby" were sung by Winehouse, not sampled from the mono single.

Winehouse referenced her admiration of Spector's work and often performed Spector's first hit song, "To Know Him Is to Love Him".

That same month, Spector attended the funeral of Ike Turner. In his eulogy, Spector criticized Tina Turner's autobiography I, Tina-and its subsequent promotion by Oprah Winfrey-as a "badly written" book that "demonized and vilified Ike".

Spector commented that "Ike made Tina the jewel she was. When I went to see Ike play at the Cinegrill in the '90s ... there were at least five Tina Turners on the stage performing that night, and any one of them could have been the real Tina Turner."

In mid-April 2008, BBC Two broadcast a special titled Phil Spector: The Agony and the Ecstasy, by Vikram Jayanti. It consists of Spector's first screen interview-breaking a long period of media silence.

During the conversation, images from the murder court case are juxtaposed with live appearances of his tracks on television programs from the 1960s and 1970s, along with subtitles giving critical interpretations of some of his song production values.

While he does not directly try to clear his name, the court case proceedings shown try to give further explanation of the facts surrounding the murder charges leveled against him.

He also speaks about the musical instincts that led him to create some of his most enduring hit records, from "You've Lost That Lovin' Feelin" to "River Deep, Mountain High", as well as Let It Be, along with criticisms he feels he has had to deal with throughout his life.

Wikinews has related news:
Music producer Phil Spector convicted of murder

The retrial of Spector for murder in the second degree began on October 20, 2008, with Judge Fidler again presiding; the retrial was not televised.

Spector was once again represented by attorney Jennifer Lee Barringer.

The case went to the jury on March 26, 2009, and 18 days later, on April 13, the jury returned a guilty verdict.

Additionally, Spector was found guilty of using a firearm in the commission of a crime, which added four years to the sentence.

He was immediately taken into custody and, on May 29, 2009, was sentenced to 19 years to life in the California state prison system.

Various attempted appeals were unsuccessful, in 2011, 2012, and 2016.

Spector died in a prison hospital in January 2021."

Spector on hyvä esimerkki musiikkibisnekseen liittyvistä sairaista piirteistä, joista Suomessakaan ei ole voitu välttyä.

Tangomarkkinoihin vielä palatakseni, niin AKM on aina kiinnittänyt myös näissä huomiota kisoissa eräällä lailla SISÄÄNLÄPIÄVÄÄN SYSTEEMIIN.

Mieleen tulee tietysti heti mm. tuomaristossakin häärinyt MUSIIKKINEUVOS DANNY, joka ainakin ERIKA VIKMANIN tapauksessa saattoi vaikuttaa siihen, että ERIKASTA tuli Tangokuningatar vuonna 2016.

Sitten voidaan tietysti ottaa esille kaikella kunnioituksella myös JUNNU VAINION poika Ilkka VAINIO.

Siis näissäkin kisoissa alkuperäinen IDEA TANGOKISOISTA menetti hohtonsa, kun ei nähtävästi ole tajuttu uudistua.

Tulee melkein mieleen muistaakseni Heinolassa perinteisesti järjestetty SAUNOMISEN MM-kisa, jossa joku venäläinen lopulta tappoi itsensä ja suomalainen LÖYLYMESTARI muistaakseni nimeltään KAUKONEN nipin napin selvisi kisasta hengissä pitkän sairaalan tehohoitoreissun jälkeen.

SAUNOMISKISAT päättyivät onneksi tähän kisaan!!!

Suomalaisilla on aina ollut sellainen omituinen tauti, että aina innostutaan liikaa ja sitten hommat menee aina kuitenkin lopulta pipariksi!!!

Eihän siitä ole vielä montakaan vuosikymmentä, kun Suomesta käytettiin nimeä POHJOLAN JAPANI, mutta nythän meistä on sitten täydellisen mahalaskun jälkeen tehty MAAILMAN ONNELLISIN MAA!!!

JA nyt ERIKA kuuluu jo olevan vedonlyöjien suosikki EUROVIISUISSA!!!

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun17.2.2025 6.38
Joko muuten kävit trumpin kanssa saunassa akm?

Tarpeetontahan tuota on kysyä.

Sinulta näyttää palaneen muukin kuin nahka.

Tällä palstalla keskustellaan musiikista.

Et varmaan ole sitä vielä havainnut.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun17.2.2025 19.43
AKM ei ole kova saunoja, että se vain OTOLLE tiedoksi.

Keskustelkaa vaan EERON KANSSA MUSIIKISTA, niin AKM puhuu musiikin lomassa vähän muitakin asioita, ettei pääsisi FAKKIUTUMAAN tai "KUPLAANTUMAAN", kuten Olli HAAPAKANGAS sanoo!!!

AKM on muuten autossa viime aikoina kuunnellut tarkalla korvalla, kun YLE:n toimittaja OLLI HAAPAKANGAS puhuu mukavasti musiikkikappaleiden teksteistä.

AKM on kiinnittänyt muutenkin huomiota OLLIN mukavaan jutusteluun, kun OLLI öiseen aikaan on selaillut ja lueskellut maakunnallisia lehtiä, mikä muuten on paljon hyödyllisempää puuhaa kuin VALTAMEDIAN toimittamien VIHERVASEMMISTOLAISTEN JA WOKE LEHTIEN LUKEMINEN ja SELAILU.

OLLIN puheista päätellen hänelläkin tuntuu olevan taustalla ainakin jonkin sortin soittamistaustaa (musiikkitaustaa), mutta näyttää pystyneen tekemään elämässään isonkin muutoksen (kts alla):

"Olli HAAPAKANGAS teki urallaan täyskäännöksen 35-vuotiaana - laskentaekonomin hommat vaihtuivat Ylen Kansanradioon

Kansanradion tekeminen ja kuuntelu poistavat hyvin kuplautumista, HAAPAKANGAS sanoo.

Esikatselukuva
1:23
Radio Suomen Olli Haapakangas: Kansanradion kuuntelu poistaa hyvin kuplautumista
Linda Pukka
14.4.2021 20:56

Sanotaan, että moni meistä ehtii tehdä useamman uran elämänsä varrella. Opiskella yhteen tai vaikka kahteenkin uuteen ammattiin.

Näin kävi Radio Suomesta tutulle äänelle, juontaja-toimittaja Olli HAAPAKANKAALLE.

Raahessa nuoruutensa viettäneelle miehelle kaupalliset opinnot olivat helppo jatkumo lukion ja armeijan jälkeen.

Valmistuttuaan Vaasan yliopistosta hän teki toistakymmentä vuotta hommia laskentaekonomin tehtävissä, mutta sitten riitti.

□ Otin siitä pikku breikin, ja se breikki jatkuu vieläkin kahdeksatta vuotta.

Eli siis irtisanouduin, pidin kesäloman ja mietin, että mitä alkaisin.

Joku sitten tokaisi, että mene nyt sinne radioalalle, kun olet aina halunnut, HAAPAKANGAS kertasi tapahtumia Puoli seitsemän -ohjelmassa.

HAAPAKANGAS päätyi opiskelemaan radioalaa Helsinkiin kansanopistoon, ja opintoihin liittyvä harjoittelu johdatti Yleisradioon.

Tällä hetkellä HAAPAKANGASTA voi kuulla muun muassa Puhelinlangat laulaa -ohjelman puikoissa ja tiistai-iltaisin oman teemaohjelman parissa, mutta tulikaste radiotyöhön tapahtui legendaarisen Kansanradion parissa.

□ Minusta oli mukava jutella siellä ihmisten kanssa, joista en tiennyt yhtään mitään.

Siinä oli hyvin vahvana se dialogi, ja soittajan kanssa pitää yrittää löytää jokin yhteisymmärrys asiasta, josta ei itse tiedä välttämättä.

Mutta HAAPAKANGAS löytää Kansanradiolle myös syvemmän merkityksen.

□ Kun sitä teki, niin koki, että tässä on jotain sellaista, mitä ei muualta omassa elinympäristössään kuulisi.

Sen tekeminen ja kuunteleminen poistivat hyvin sellaista kuplautumista.

Kun kuuntelee Kansanradio-lähetyksen, tajuaa, että meitä on täällä moneen junaan.

Olli HAAPAKANKAAN harrastuksiin kuuluu kokonaisuuksien kerääminen - nyt hän kuuntelee koko Mikko Alatalon tuotannon läpi."

AKM toivoisi, että YLE:llä olisi enemmänkin OLLIN kaltaisia toimittajia, jotka ovat vaihtaneet ALAA, eivätkä olisi syntyneet toimittajiksi, jolloin on vaara, ettei tiedä tästä maailmasta ja ihmisten mielistä yhtään mitään!!!

Musiikkitoimittajankin täytyy pitää mielessä, että hän on KANSAN PALVELIJA eikä päin vastoin KANSA OLE TOIMITTAJAN PALVELIJA!!!

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun19.2.2025 8.15
Sillälailla.

Nyt mentiin sujuvasti kansanradioon.

Kantritohtori Teppo Nättilä teki todella mielenkiintoisia musiikkiohjelmia.

Ensin hänen peliaikaa rajoitettiin ja nyt näyttää poistuneen jopa jo arkistoidut jaksot.

Oliko juurimusiikki liian juurevaa?

Vai mistä oli kysymys.

Sekin pieni vastine yleverolle on nyt poissa.

ottoRe: Niin monta on aihetta lauluun19.2.2025 11.01
Muuten Eero.

Juice täyttäisi tänään 75 vuotta jos eläisi.
Eihän se ole ikä eikä mikään.

Monta olisi aihetta lauluun.

Näinä päivinä.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun19.2.2025 13.27
Kun AKM ensi kertaa elämässään tuli Juankoskelle, niin pyysin taksikuskia ajamaan minut ensiksi tarkistamaan JUICEN PATSAAN.

Kävimme nopeasti tarkistamassa tilanteen ja panin merkille, että eipä sitä kylän KUULUISINTA MIESTÄKÄÄN ole juuri arvostettu.

Näinhän siellä Juankoskella valitettavasti KEPULOISET ja VASSARIT panivat laittomilla toimillaan koko Pohjois-Savon vauraimman kaupungin konkurssiin.

Vastaavalla tavalla on käynyt tuhansille kouluille ja sadoille kunnille, kun SAATANAN TUNARIT on päästetty asioita hoitamaan.

Nyt on kovaa vauhtia menossa koko Suomen kevyen musiikin täystuho ja EERO & OTTO seuraavat sitäkin vain katsella vierestä ja mollaa AKM:ää!!!!

JUICE oli valitettavasti ns. NUORENA NUKKUNUT!!!

eeroRe: Niin monta on aihetta lauluun20.2.2025 7.49
Jo jokunen kappale ylempänä tällä palstalla, kun akämmä oman kertomuksensa mukaan oli sattumalta kuullut Merja Raskin aamuyö biisin, joka oli miellyttänyt akämmän korviakin, wikipediavilkaisun jälkeen alkoi kirjoittaa puutaheinää.

Kun myöhemmin oikaisin akämmän, "suurenluokan tietäjän" olettamuksia Merjan uran alkamisesta, yhtäkkiä akämmä leimaa minut jopa Merja Raskin "löytäjäksi" ja rumpetinveroiseksi diilintekijäksi.

Kuuleppas akämmä.

Musiikinalalla on tapahtunut ja tapahtuu edelleen asioita, joista sinulla ei ole vähäisintäkään, edes käsitystä, saatikka pienintäkään tiedonjyvästä, mutta sinä täällä elvistelet pelkän wikitiedon turvin.

Eikä myöskään rumpettikiihkoilusi hyvänä diilintekijänä osoita mitään muuta, kuin että voi, voi, kuinka alas aikuinen mies kehtaa julkisesti vaipua kiihkoilussaan.

Sinä akämmä sekotat hyvät ja huonot diilit.
eero ei tehnyt huonoa diiliä, diili toi tullessaan hyvän tuloksen ja vuosia kestäneen tuottoisan yhteistyön.
Sinun epäjumalasi, koko maailman silmissä täysin idioottimaiseksi ja typeräksi luonnehdittu diili sai jo ennen kättelyä täystyrmäyksen.
Elikkä diili jäi vain torventörähdyksen mittaiseksi.

Ja samassa akämmän osiossa kehutaan Phil Spectoria musiikin kultasormeksi.

-60 luvulla ko. "kultasormi" teki joitakin biisejä omalle lähes tuntemattomalle bändilleen. sekä joillekkin, vain amerikan osavaltojen ympyröissä jonkinlaista kuuluisuutta saavuttaneille bändeille.

Ei ensimmäistäkään, maailmalaajuista huomiota saavuttanutta biisiä tämä akämmän "kultasormi" ole eläessään tehnyt.

akämmän sanoin: niin monien tähtien, kuten esim Beatlesin menestyksen takana....:

Mitähän tämä Spectorin ansio ko. soitinyhtyeen menestyksen takana on??

Minäpä kerron.
Spector toimi vain ja ainoastaan tuottajana Beatlesin viimeiseksi jääneellä albumilla Let it Be vuonna -70
että semmonen ansio.

Sillon -60 luvulla, kun Spector itse tajusi, ettei hänen taitonsa riitä musiikin tekemiseen, hän siirtyi tuotannon pariin.

akämmälle selvennyksenä, ettet tarvitse wikipediasta alkaa kaivamaan näitä musiikin saattamisen ihmiskorvin kuultaviksi, valmistuksen salat:

Sanoitus
Sävellys
Sovitus
Tuottaminen

Spectorista kehittyi maailmanlaajuisesti tunnettu musiikintuottaja, ei tekijä.
Spector kehitti aivan uudenlaisia tuotantomenetelmiä, erilaisien lyömäsoittimien mukaanotto äänitaustoihin. Tässä, tuottajana hän oli expertti, ei varsinaisena musiikintekijänä joita ovat sanoittajat ja säveltäjät.

Toistan jälleen itseäni:
Ota akämmä ensin selvää asioista, ennenkuin alat täällä jauhaa paskaa.

alan kolmas miesRe: Niin monta on aihetta lauluun20.2.2025 22.25
EERO lopeta itse sen "paskan" jauhaminen.

AKM ei ole missään vaiheessa väittänyt, että Phil Spector olisi mikään "säveltäjä".

Hän on kuitenkin ollut samalla tavalla kuin EERO mainostaa olleensa itsekin MERJA RASKIN "diilin tekijä".

AKM ei mahda sille mitään, jos EEROLLA on tässä asiassa ymmärryksessä vikaa.

Voi olla, että EEROLLA meni sormi suuhun, kun AKM oli lainannut Spectoria koskevan tarinan Wikipediasta englanninkielisenä!!!

Veikkaanpa kuitenkin, että EERO alkaa taas tässäkin kohtaa jankuttamaan NARSISTEISTA ja TRUMPISTA, kun ei tunnu olevan muuta järkevää kommentoitavaa!!!!

Mistähän tuo EERO onkin oppinut tuon NARSISTI SANANKIN???

Onkohan EERO käynyt psykoterapeutin juttusilla???

AKM antaa tähänkin tilanteeseen hyvän NEUVON: Osta isompi pipo, niin ei sitten niin päätä kiristä!!!

AKM olisi kovasti kiinnostunut kuulemaan, mitä legendaariselle ILOSAARELLE tapahtui, kun AKM ei ole havainnut mitään muisteluohjelmia ainakaan YLE:n kanavilla.

Onneksi EEROLLE ei ole kuitenkaan käynyt samalla tavalla kuin Amerikassa Phil Spectorille näyttää käyneen, kun lähti tekemään diilejä kevyestä musiikista (alla EEROn omakohtainen kuvaus ILOSAAREN HUIPPUHETKISTÄ):

"Näin vuosikymmeniä jälkeenpäin voinen julkisesti tunnustaa erään, joka keikalla tapahtuneen asian, rikos on jo vanhentunut.

Juicen lempijuomahan oli Vermut Bianco.
Aina, jokainen kerta, kun Juice saapui iloharjulle, hänellä oli mukanaan, ainoastaan omaan, bändin ja eräälle henkilölle tarkoitettu kokonainen laatikollinen vermut biancoa.

Kun huvipaikan "bossina" olin tietenkin paikalla varustettuna vasemman käsivarren valkoisella nauhalla, (ei asiayhteyttä poliittiseen toimintaan)

Jucen ehdoton vaatimus oli, että eero poistaa tuon, Juicen sanoin: iljettävän värisen nauhan käsivarrestaan.

Senaikaisessa alkoholilaissa oli täsmennys alkoholin hallussapidosta ja nauttimisesta yleisellä huvipaikalla.

"Alkoholia saa viedä huvipaikkaan ja nauttia siellä ainoastaan paikan johtajan suostumuksella "

AKM:lla oli aikoinaan loistava tilaisuus seurata noita tanssitapahtumiakin, kun isäni toimi paikkakunnalla nimismiehenä ja tietysti ainakin silloin HUVILUVAT oli tiukassa ja kyllä ihan tarpeesta.

Samalla tavallahan piti saada valtiolta lupa myös kylän ensimmäisen nakkikojun avaamiseenkin OSULAN nurkalle ja valtion postin osalta AKM:kin joutui talkoilla kääntämään kirjekuoretkin, kun rahat oli silloinkin VALTIOLLA tiukassa.

Nyt VALTIOLLAKIN rahaa on kuin roskaa ja roskaa on kuin paskaa, ja
paska, kun ei lopu koskaan!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: