Keskustelu

alan kolmas miesHUH, HUH oli taas A-Studio20.2.2025 23.30
Siinäpä istui taas SIRKKASEN kutsumat EU:n hiirulaiset haukkumassa TRUMPIA ja Yhdysvaltoja, kun TRUMP oli käynnistänyt rauhanneuvottelut Putinin kanssa 1.5 tunnin mittaisen puhelinkeskustelun pohjalta, joka taas johti sitten heti Riadissa pidettyyn aloituspalaveriin TRUMPIN ja PUTININ edustajien kesken.

Tuo RIADIN neuvottelu kesti 4.5 tuntia ja molemmat osapuolet totesivat, että tästä on hyvä aloittaa rauhanprosessi.

EU:n HIIRET ovat ja MIKA AALTOLAN taas A-Studiossa mainitsemat "AIKUISET" olivat ennen tuota TRUMPIN puhelinsoittoa luvanneet JUHLAPUHEISSAAN, että EU seisoo kuin kivimuuri UKRAINAN TUKENA, mutta käytännössä EU ei ole pystynyt millään tavoin konkreettisesti auttamaan UKRAINAA, vaan noin 10 milj. ukrainalaista on joutunut lähtemään maasta pakosalle ja peräti 800 000 sotilasikäistä miestä on piiloutunut tietämättömille teille.

ZELENSKY on ilmoittanut TRUMPILLE että vain noin 50% Amerikan antamasta kaikkiaan noin 200-350 miljardista aseellisesta ja muusta avusta on tullut perille.

TRUMP onkin todennut, että tällainen peli ei enää vetele.

Nyt SIRKKASEN studioon raahaamat EU:n HIIRIMEPIT totesivat yhteen ääneen, että nyt on pakko toimia, kun Amerikka on hylännyt Euroopan.

Tietysti riidankylväjät olivat kaikki hyökkäämässä TRUMPIN kimppuun ja huomiota kiinnitti etenkin VILLE NIINISTÖ ja TIETYSTI MIKA AALTOLA, joka nyt ilmoitti kaikille, että EU:lla on aikaa vain 3 viikkoa sopia asioista.

Sitten vielä otettiin esiin, että Suomen HENNA VIRKKUNEN vastaa näistä EU:n turvatakuista, mikä tietysti herättää suuria kysymysmerkkejä, koska HENNA EI OLLUT KOSKAAN MISSÄÄN TEKEMISISSÄ PUOLUSTUSASIOIDEN KANSSA.

HENNAN ominta alaahan on heinien toimittaminen tallissa oleville ratsastushevosille.

HENNALLA on siis näissä puolustus- ja turvallisuusasioissa yhtä paljon osaamista kuin aikoinaan oli JAAKKO TEPON HERMANNILLA, joka kantoi VALKOLLE vain heiniä, vaikka VALKOLLA oli päässään pikkuinen vamma.

TRUMMPIHAN on todennut, että EU:lla ei ole valitettavasti vähään aikaan mitään sotilaallisia resursseja VENÄJÄN aggressioiden estämiseksi, joten harjanaisen EU:n kanssa on turha neuvotella, kun EU:ssa ei ole myöskään ketään sellaista johtajaa (Olof ScholzIn hallitus on nurin, Macronin hallitus on sekaisin ja Britannian Starmerin hallitus kriisissä), eikä EU:lla ole mitään itsenäisiä puolustusvoima, kun kaikki eurooppalaiset puolustusvoimat on alistettu NATOLLE ja NATOSSA päätäntävalta on itse asiassa Yhdysvaltojen ja siis TRUMPIN käsissä.

Hämmästyttää, että LILLIPUTTIMAA SUOMEN MEPIT ovat nyt lähteneet tällaiseen sotaan TRUMPIA ja Yhdysvaltoja vastaan, kun kaikkien pitäisi tietää, että vain TRUMP pystyy nyt tämän Ukrainan GORDIONIN SOLMUN avaamaan.

EU:lla on ollut itse asiassa aikaa aina vuodesta 2014 lähtien eli siis ainakin 10 vuotta ratkaista tämä Ukrainankin kriisi, mutta asiassa ei ole tapahtunut mitään ja nyt näyttää siltä, ettei yhdenkään NATO-maan joukkoja voida käyttää edes ns. turvajoukoissa, koska se vain käynnistää 3. maailman sodan.

AKM:n mielestä olisi ollut viisasta soittaa ainakin lyhyt soitto Putinille, eikä lähteä uhittelemaan ainakaan samaan tyyliin, jota Suomessakin KOULUPOIKA näyttää koko tekevän, vaikka tänäänkin YLE:n uutisissa kerrottiin, että jopa Korkeasaaressa KARHUT olivat tänään heränneet talviunestaan ja kerrottiin myös, että tänä talvena KARHUJEN uni on ollut hyvinkin heikkoa.

AKM arvelee, että SIPERIAN KARHUKIN on jo saattanut herätä uniltaan, joten nyt kannattaa olla tarkkana, ettei tule SIPERIAN KARHUN KANSSA YHTEENOTTOA!!!

ottoRe: HUH, HUH oli taas A-Studio21.2.2025 12.17
Ja siinäpä sitten taas kerran tämä kremlin trolli koetti panna parastaan.

Omien haukkuminen ja mustamaalaaminen tälläisella hetkellä on suoranaista maanpetturuutta.

Disinformaation levittämisestä nyt puhumattakaan.

On huomattu kenellä olet töissä.

Tuskin edes itse uskot noihin valheisiin.

Aulis Re: HUH, HUH oli taas A-Studio21.2.2025 14.55
Epäilen vahvasti ettei ko. satuilut ole levittäjällensä valeita vaan täyttä faktaa harhaisessa yli -ihmisen täyttämässä disinformationkuplassaan. Hiukan vastaavaa on, kun hän puhuu itse itsestään kolmannessa muodossa. Paljastava ilmiö sekin keitä hän ihailee fanaattisesti ja kritiikittömästi.

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio21.2.2025 17.09
Taas täällä akämmä suoltaa täyttä paskaa.

Katsoin minäkin A-talkin jossa europarlamentikot Aaltola, Kulmuni, Niinistö ja Heinäluoma olivat toimittaja Sirkkasen tentattavana.

akämmä lienee nähnyt harhakuvia jostain A-studiolähetyksestä.

Ymmärrän täydellisesti, miksi akämmä taas veti herneen nenäänsä ja haukkui kaikki keskustelijat hiirulaiseiksi.

Herne luiskahti nenään sikisi, kun yksikään osallistujista ei yhdellä, ei ainoallakaan sanalla lausunut rumpetista mitään positiivista.

Parlamentaarikot olivat täydellisen yksimielisiä, ettei moisesta tuulellakäyvästä hörhöstä löydy etsimälläkään yhtikäs mitään positiivista sanottavaa.

Tännään kun luin akämmän ylläolevan itkunsekaisen vuodatuksen, jossa akämmä vetäisi sanoja.....

Sitten vielä otettiin esiin, että suomen Henna Virkkunen vastaa jne.....

En itse tiedostanut kuulleeni tässä 35 minuutin keskustelussa mainittavan Henna Virkkusta.

Niinpä YLE areenasta kuuntelin tallenteen hyvin tarkasti uudelleen.

Yllä jo sanoin akämmän suoltavan paskaa.

Tuossa A-talkissa ei todellakaan mainittu sanallakaan Henna Virkkusen nimeä.

Näinpä nyt, kuten aiemminkin, kun akämmälle tulee lunta tupaan, alkaa se sama täysin perätön paskanjauhanta.

Ja ikäänkuin vuosikymmeniä vanha valkogeissikään vaikuttaisi mitenkään tämänpäivän maailmantilanteeseen.

Yhtäläisyyksiä asioilla on kylläkin.
Valkolla oli päässään pikkunen vamma, mutta maailman suurimman talousmahdin presidentillä on todella huomattavan suuri vamma samassa paikassa.

Ja miksi akämmä jatkuvasti suoltaa samaa paskaa ??

Edelläolevassa kommentissa Aulis lausui sen syyn.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio21.2.2025 17.41
Hienoa, että AULIS on avannut sanaisen arkkunsa.

AKM ei ole missään disinformaatiokuplassa, mutta AKM silmät ovat avautuneet jo syntymähetkellä Helsingissä Naistenklinikalla.

Voisinpa kertoa tästä syntymähetkestäkin tositapahtuman.

Minulla oli nimittäin jo silloin hyvä tuuri.

Satuin nimittäin syntymään lähes täysin samaan aikaan kuin Amerikan nykyinen LOISTAVA PRESIDENTTI - OLLAAN SIIS MELKEIN "KAKSOSIA".

Oli vähällä, että AKM kävi Naistenklinikalla heikosti, kun jo edesmenneelle ÄIDILLENI oli tuotu joku poikalapsi ja todettu, että tässä on teidän lapsenne.

Onneksi ÄITINI oli huomauttanut, että kyllä hän oman lapsensa tuntee jo TUKASTA ja oli pyytänyt vaihtamaan lapsen.

Niinpä AKM pääsi oman ÄITINSÄ syliin ja AKM elämä mahdollisesti pelastui, mutta voi olla niinkin, ettei sitten syntynyt ns. KULTALUSIKKA SUUSSA, vaan on joutunut elämässään aina taistelemaan ns. PIENEN, PARJATUN ja OIKEUDEN PUOLESTA.

Sen AKM voi näin julkisestikin todeta, että tuon TUKAN KANSSA on aina ollut ongelmia, mutta ihme ja kumma, kun se on koko ajan pysynyt päässä ja aina ovat silmät ja myös korvat ovat pysyneet auki!!!!

AKM on pannut merkille senkin, että TRUMMPI näyttää myös pitävän hyvää huolta tukastaan taisin kuin esimerkiksi Saksan nykyinen ja kohta takavasemmalle potkaistava sikäläisten täysin kyvytön sossujen OLAF SCHOLZ!!!

Suositan KAIKILLE EPÄILEVILLE TUOMAILLE kuuntelemaan alla mainitusta Suomen Uutisten podcastista, mitä esim. Pohjois-Karjalan poika KYÖSTI KAKKONEN nykyään ajattelee, miten Suomen nykyisestä menosta!!!

https://youtu.be/5igkXgio59s?si=eTavY5qashaqY4W5

KYÖSTI PUHUU KATEUDESTA, jotenkin AKM on saanut käsityksen, että OTOLLLA ja EEROLLAKIN on TRUMPIN RÄKYTYKSESSÄ käynnistävänä voimana on KATEUS, joka vie KALATKIN VEDESTÄ.

EEROKIN ON raportoinut pitkin syksyäkin, että TENOLTAKAAN ei enää kalaa nouse ja nyt pitäisi sitten EEROLLE tehdä lähemmäksi PALOKIN KOSKESTAKIN LOHIJOKI ja ryöstää pakkolunastuksen kautta PKS:ltä hyvin toimiva vesivoimala pilkka hinnalla.

Esa Härmäläkin on selvittänyt, ettei mitään PIETARIN kalansaaliita ole tiedossa (kts. alla):

"Aikaisempien arvioiden mukaan ennallistettuna Palokin koskien poikastuo
tantoalueet voisivat tuottaa 8000-32000 järvitaimenen ja lohen poikasta
vuodessa.

Haarukka on suuri, ja ainakin 30000:n tasolle pääseminen vaatisi täydellistä onnistumista.

Kunnostetuissa lohijoissa on Itämeren alueella päästy keskimäärin 400-500 poikasen tuotantoon hehtaaria kohti vuodessa.

Jos Palokin tuotantoalaksi arvioidaan 26 ha ja keskimääräiseksi tuotannoksi
450 kpl/ha, niin järviin lähtisi kasvamaan 11 700 kalaa ja niistä järvikuolleisuuden jälkeen tulisi takaisin alle 1 % eli satakunta kalaa.

Kalakannoille Palokin
merkitys voi silti olla huomattava, mutta kalastuksen varaan ei voi moniin
vuosiin paljon laskea."

Kunnostukseen Esa Härmälä on arvellut menevän jopa 40 milj. euroa, mutta kysymyksessä lienee PETTERI PUNAKUONON ns. "TURUN TUNNIN JUNA", kun kaikki kustannukset ja PKS:n menetyksetkin ja lunastushinta otetaan huomioon (kts. alla):

"ELY-keskusten selvityksessä ennallistamishankkeen hinnaksi arvioidaan 30-40 miljoonaa.

Tämä on mielestäni alakanttiin.

Kustannukset kuitenkin
jakautuvat useammalle vuodelle projektin etenemisen mukaan."

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio21.2.2025 19.25
Onkohan EEROLLA sama vika kuin Jaakko TEPON HERMANNILLA???

Kun EERO on joutunut kuuntelemaan YLE:n Sirkkasen lähetyksen useampaan kertaan.

Huomaan, että EERO ei ollut havainnut edes sitä, että SIRKKANEN oli kutsunut PROGANDA LÄHETYKSEENSÄ pääasiassa OPPOSITIOPUOLUEIDEN MEPPEJÄ:

□ Katri Kulmuni (kepu, pettää aina)
□ Ville Niinistö (vihr, aina vastustanut mm. ydinvoimaa ja metsätaloutta)
□ Eero Heinäluoma (dem, ent. SAK jyrä, Don EERO)
□ Mika Aaltola (kok, UPI:n ent. johtaja ja melkein "Presidentti", jota voi HÄTÄHOUSUKSI MYÖS KUTSUA).

Mikahan oli nyt "piristynyt", kun hän oli aikaisemmin jäänyt kiinni muistaakseni lausuttuaan jonkin positiivisen sanan JD VANCEN Münchenin erinomaisen puheen vuoksi, mutta joutui ottamaan vahingon takaisin, kun MIKAN sisko oli mennyt ryöpyttämään MIKAN puheita.

Tunnetustihan MIKA ei ole koskaan puhunut totta, mutta hänestähän tehtiin UPI:kin johtaja ns. "väkisin", vaikka UPI:n johtajan virkaan oli jo kahteen kertaan valittu uusi johtaja, jolla ei ilmeisesti ollut samanlaista CIA:n suositusta kuin Mikalla.

Ei ole mitään epäselvyyttä, että MIKA oli saanut Amerikassa koulutuksensa demokraattien ajatushautomoissa.

Siitäkään ei ole epäselvyyttä, että Mikan aikana UPI:n taloutta on hoidettu kuin hollitupaa ja tästäkin asiasta on olut jo tietoja Suomenkin mediassa.

AKM pani heti YLE:n Sirkkasen lähetyksen alettua, että kas vaan Persujen Sebastian TYNKKYNEN ei olekaan jostain syystä keskustelijoiden/kutsuttujen joukossa.

TYNKKYSELLÄHÄN on ollut hyvinkin raikkaita mielipiteitä mm. YLE:n lakkauttamisen osalta ja jos taas Persujen VILLE RYDMAN olisi kutsuttu SIRKKASEN raatiin keskustelemaan, niin kylläpä RYDMAN olisi pystynyt antamaan täyslaidallisen näistä VIHERVASSARIEN ja Kokoomuksen AALTOLAN tapaisten Wokettajienkin touhuista.

RAADIN KOOSTUMUKSELLE oli siis omat syynsä, eikä SIRKKANEN maininnut näistä syistä mitään.

SIRKKASEN tavoitteena oli juntata suomalaisille se HÄTÄSANOMA, joka oli lähes yleisen ILMAHÄLYTYKSEN LUOKKAA.

Mutta sitten taas keskustelussa muistaakseni Katri KULMUNI totesi, ettei tässä mitään kiirettä olekaan, vaikka samaan aikaan saksalaiset kenraalit ovat todenneet, ettei heillä ole mitään turvajoukkoja ja ammuksetkin riittää vain täysimittaista sotaa vain 2 päivää.

EEROLLE muuten alla lisätietoa, mitä alueita VIRKKUNEN EU:n komissiossa hoitaa (kts. alla):

"Tech Sovereignty, Security and Democracy

As Executive Vice-President for Tech Sovereignty, Security and Democracy, Henna Virkkunen is tasked with combatting the increasingly complex security threats facing the EU, whilst at the same time strengthening our external borders and our internal security.

This goes hand in hand with her responsibility to ensure our freedoms, justice and democracy are strengthened too.

Read more about protecting democracy, borders and security.

Digital and frontier technologies
Henna Virkkunen is also responsible for the Digital and Frontier Technologies portfolio.

This entails leading Europe?s efforts in shaping a competitive, resilient and inclusive digital future and maintaining or attaining leadership in strategic digital technologies."

Kyllä näissä Virkkusen monimutkaisissa tehtävissä melko runsaasti myös rajaturvallisuudesta puhutaan, joten eihän näitä rajaturvallisuusasioitakaan voida ainakaan pelkästään partiopoikien avulla hoitaa, kuten näköjään EERO yrittää taas viisastella.

AKM pani merkille, että jotenkin "DON EERO" osoitti ehkä nyt kaikkein suurinta harkintaa, kun hän muistaakseni totesi, että on hyvä seurata, mihin suuntaan tämä TRUMPIN aloittama prosessi on kehittymässä. Alla on pieni pieni kuvaus "DON EERON" toimintatavoista.

"DON EERO" näyttää olevan shakin pelaajia, joita AKM on aina arvostanut, mutta kyllä "DON EERO" tietysti osaa myös likaisen pelin ja AKM epäileekin, että "DON EEROLLA" on käynnissä ns. pitkä kotimainen sisäpoliittinen peli (kts. alla):

"Don Eero" Heinäluoma: Politiikasta vain 10 prosenttia on peliä
Eero Heinäluoma
3.6.2011
Teksti
Tuomo Lappalainen

Eero Heinäluoma eduskunnassa toukokuussa 2011. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.

Hallitusneuvottelut tyssäsivät keskiviikkona. Kokoomus ja Sdp ovat syytelleet toisiaan neuvottelujen katkeamisesta.

Kritiikin kärki on usein osunut Sdp:n eduskuntaryhmän johtajaan Eero Heinäluomaan.

Siinä ei ole sinällään mitään uutta, sillä Heinäluomaa on ennenkin pidetty kovana pelurina.

Vastustajien mielestä häneen henkilöityy politiikan likaisuus. Itse hän arvioi, että vain kymmenen prosenttia politiikasta on peliä.

Näin Heinäluoma puhui politiikasta, pelistä ja vastuusta Suomen Kuvalehden Hän-henkilöjutussa maaliskuussa 2010:

Jos poliittisia vastustajia on uskominen, Eero Heinäluoman työhuoneessa ei muuta tehdäkään kuin pelataan.

Kokoomuksen propagandassa Heinäluomasta on tehty kaiken politiikkaan yhdistetyn pahan, likaisen ja kieron ruumiillistuma.

Kunnon porvari ei voi edes mainita Heinäluoman nimeä sylkäisemättä heti perään olan yli kolme kertaa.

Jos hän ei petä lupauksiaan, ainakin hän vetää välistä tai muuten vain myy periaatteensa.

Pahat kielet supattavat, että hän on yhä demarien todellinen johtaja, jonka lonkerot ulottuvat sellaisiinkin paikkoihin, missä Jutta Urpilaisen sanalla ei ole painoa.

Useimmilla ihmisillä, jotka eivät tunne Heinäluomaa, on hänestä vahva ennakkokäsitys.

Politiikan nykyjulkisuutta kuvaa, että se perustuu ennen kaikkea fiktioon.

Nyt jo lopetetussa Itse valtiaat -animaatiosarjassa hänestä tehtiin Don Eero: arkkimafioso, joka uhkaa, painostaa ja kiristää yksin enemmän kuin koko Italian Cosa nostra yhteensä.

"Kun sitä rummutettiin useamman vuoden ajan joka viikko, totta kai se löi lävitse.

Asiajournalismissa ihminen aina miettii, onko jokin väite totta, mutta tällaisessa mielikuvitukselle rakentuvassa huumorijutussa vaikutus on salakavalampi", hän arvelee.

Itse valtiaiden ollessa suosionsa huipulla Heinäluoma törmäsi jatkuvasti täysijärkisiin ihmisiin, jotka hämmästelivät, ettei hän ollutkaan sellainen kuin sarjassa kuvattiin.

Asialle oli kuitenkin vaikea tehdä mitään.

Heinäluoma ymmärsi, että jos hän olisi valittanut kohtelustaan julkisesti, hän olisi vain mainostanut ohjelmaa.

"Piti vain laskea tappiot ja haavoittuneiden määrä ja jatkaa jäljellä olevilla joukoilla."

Heinäluoma tuntee julkisuuden mekanismit, sillä niiden seuraaminen oli aikaisemmin iso osa hänen työtään.
Ennen politiikkaan tuloa hän oli melkein kaksi vuosikymmentä SAK:ssa toimitsijana, puheenjohtaja Lauri Ihalaisen (sd) avustajana ja päällikkötehtävissä.

Hänestä kehittyi taitava mielipiteiden muokkaaja, joka pantiin usein asialle, kun SAK:n piti saada suuren yleisön tuki omille tavoitteilleen tai kaivaa maata vastapuolen alta.

Heinäluoma oli myös aina avuliaasti käytettävissä, kun toimittajat tarvitsivat juttuihinsa uutistaustaa.

Hänen yhteiskuntasuhteiden verkostonsa oli niin laaja, että jos politiikassa tai työmarkkinoilla tapahtui jotain, yleensä hän oli siitä perillä.

Hän oli kuin jättiläishämähäkki, joka keräsi, välitti ja vaihtoi tietoja ja piti koko ajan langat käsissään.

Myöhemmin SAK-tausta on ollut Heinäluomalle myös rasite.

Häntä on pidetty järjestön etäispäätteenä, jolla arveltiin olleen sormensa pelissä esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2007, kun SAK herätti pahennusta Oiva Lohtanderin tähdittämillä mässäilymainoksilla.

"Todellisuudessa en tiennyt niistä etukäteen mitään. Näin ne ensimmäistä kertaa televisiosta."

Heinäluoman puheista saa sen kuvan, että hän on juoninut ja kähminyt elämänsä aikana paljon vähemmän kuin yleisesti luullaan.

"Työmarkkinasopiminen on politiikkaan verrattuna harvinaisen selväpiirteistä ja rehtiä puuhaa.

Kun lyötiin neuvottelujen lopuksi kättä päälle, saattoi olla varma, että sana piti. Politiikassa irtiottojen ja epäluotettavuuden riski on radikaalisti suurempi", hän vertaa.

Edes politiikka ei ole sellaista peliä, jollaisena se usein esitetään.
Yhdeksänkymmentä prosenttia siitä on vakavaa pyrkimystä hoitaa asioita ja viedä omia tavoitteita eteenpäin, Heinäluoma väittää.

Pelaaminen liittyy ennen kaikkea siihen, miten asiat tarjoillaan julkisuuteen.

Peliteoreetikoilta unohtuu, ettei politiikka - saati työmarkkinapolitiikka - ole nollasummapeliä.

"Työmarkkinoilla tähdätään siihen, että molemmat osapuolet voittavat.

Siellä täytyy ymmärtää, mihin toinen pyrkii, mitkä ovat hänen motiivinsa ja missä on ehdoton raja, josta hän ei peräänny.

Politiikassa win-win -asetelma ei ole niin yksinkertainen, mutta sielläkään toisen voitto ei ole automaattisesti toisen tappio."

Neuvottelemisessa on paljon samaa kuin ?akissa, jota Heinäluoma on harrastanut vielä kauemmin kuin politiikkaa, alle kymmenvuotiaasta.

Molemmissa pitää ennakoida ajoissa seuraavat siirrot ja miettiä, miten toinen vastaa omiin liikkeisiin.

"Olen sillä tavalla elastinen, että voin neuvotella sekä lyhyellä että pitemmällä kaavalla.

Arvostan lyhyttä neuvottelemista, mutta jos huomaan, että toinen osapuoli liikkuu hitaasti, pystyn myös jahnaamaan pitkään."

Politiikassa, toisin kuin ?akissa, matti on kuitenkin huono lopetus.

"Neuvottelupöydässä ei kannata tavoitella selkävoittoja", Heinäluoma tietää.

Hänet itsensä on kerran ajettu nurkkaan niin, että koko ura oli pelissä.

Elettiin 1980-luvun alkua, ja Heinäluoma johti Neuvostoliittoon matkustanutta suomalaista nuorisovaltuuskuntaa.

Vasta paikan päällä selvisi, että isännät olivat kutsuneet salaa vieraiksi myös joukon taistolaisia.

Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että suomalaiset uhkasivat vetäytyä koko tapahtumasta.

Paluumatkalla Leningradissa Heinäluoma vedettiin sivuun, ja Neuvostoliiton valtuuskunnan varapuheenjohtaja Gennadi Varakuta otti hänet tiukkaan puhutteluun.

Varakutalla oli suora yhteys vallan huipulle, sillä hän oli naimisissa Leonid Brezhnevin tyttären kanssa.

Ei siis ollut mikään leikin asia, kun tällainen mies heilutteli Kremlin korttia.

"Varakuta ilmoitti, että vaarannan puolueiden väliset suhteet ja he pitävät huolen, ettei minua ikinä valita mihinkään Sdp:n tehtävään.

Olin silloin puoluevaltuustossa, josta kyllä jäin vähän myöhemmin pois, mutta vapaaehtoisesti", Heinäluoma muistelee.

Puhuttelu päättyi tuloksetta. Heinäluoma piti päänsä.

Nuorisopolitiikassa elettiin tuolloin kummallista vastakkainasettelun aikaa, jossa toisella puolella olivat demarit, kansandemokraatit ja osa keskusta- ja kokoomusnuorista.

Toiseen leiriin kuuluivat taistolaiset sekä heidän keskustalaiset ja kokoomuslaiset myötäilijänsä.

Erottava tekijä oli suhtautuminen Neuvostoliittoon.

Kolmekymmentä vuotta sitten muotoutuneet ystävyyssuhteet ovat vaikuttaneet politiikassa taustalla näihin päiviin asti.

Puoluerajat ristiin rastiin ylittävässä verkostossa on vuosien mittaan pohjustettu erilaisia yhteistyökuvioita vähän kuin sotasukupolvien aseveliakselilla aikaisemmin.

Heinäluomaa pidetään Sdp:ssä keskitien kulkijana, joka kuulostelee tarkasti kentän tuntoja ja myötäilee mielellään enemmistön kantaa."

Yhdessä asiassa hän ei omien sanojensa mukaan ole kuitenkaan "ihan perinteinen demari".

Kysymys on yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta.

"Haluan herätellä ihmisiä miettimään, että kaikkea ei voi siirtää yhteiskunnan vastuulle.

On olemassa asioita, joissa yksilön ratkaisuilla on suuri vaikutus sekä ihmisten onnellisuuteen että kansakunnan menestykseen.

Minusta pitäisi esimerkiksi olla täysin selvää, että vanhemmilla on omien lastensa kasvatusvastuu, eikä sitä voi ulkoistaa kouluille tai muille instituutioille."

Kyllähän tuosta "DON EERON" ajatusmaailmastakin paljastuu se, että "kaikkea ei voi siirtää yhteiskunnan (=EUROOPAN UNIONIN") vastuulle", joka nykyään tuntuu olevan kaikkien WOKETTAJIEN ja näköjään myös arvopohjaisen realistin eli KOULUPOJAN tavoitteena

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio21.2.2025 19.34
Ja taas esimerkkitarina, kun akämmälle tulee lunta tupaan, aletaan puhua kokonaan eri asiasta.

Ja taas asetellaan sanoja suuhuni.

Olen puhunut Tenosta ja olen puhunut Palokista, mutta en sanallakaan ole maininnut ettei Tenosta nouse ennää kallaa.

Ei nouse, ei. Ja syy on se, jota akämmä ei näköjään edes tiedä.

Tenolla on ollut jo neljä kesää totaalinen kalastuskielto, että ei eeronkaan kalasaaviin lohta nouse, ei. Eikä nouse kenenkään toisenkaan saaviin, ei.

Enkä sanallakaan ole koskaan maininnut. että Palokki pitäis PKSssältä "ryöstää" pakkolunastuksella.

Ja tuossakin viittauksessa Palokkiin, akämmä tapansa mukaan toistaa wikiliiksin, taikka muitten ihmisten jo aiemmin kertomaa, jonka voimme lukea eri medioitten julkaisuista.

Jos akämmä haluat keskustella esim. musiikista taikka lohenkalastuksesta, kuten jo jossain osiossa aiemmin mainitsin.
yritä edes joskus keksiä tosiasioihin perustuvia väitteitä.
Ihan omasta päästä,

Vielä tästä "loistavasta presidentistä"

Kyllä, akämmä, kyllä, olet oikeassa.

Ei oo amerikanmaalla ollut koskaan noin loistavaa presidenttiä kehumaan itseään, mollaamaan muita ja mikä loistavinta.

Maailman loistavin paskanpuhuja ja valehtelija.

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio21.2.2025 19.59
Vähän aikaa sitten akämmä toitotti, että valkolla oli päässä vamma,
nyt sama paskanpuhuja väittää, että se vamma olikin Hermannilla.

Seuraavassa osiossa ilmoita, kummallako se vamma oli ?

Näinhänse rumpettikin puhuu.
Tänään tätä, huomenna sama asia toisinpäin, kun tuulensuunta sattu yöllä muuttumaan.

akämmä oman sukuselvityksensä perusteella kertoo olevansa melkein kaksonen tuon torven kanssa.

Saattaa ollakkin, löyhkäpuheet kummallakkin ovat samanlaiset ja tukkaakin kuulemma on.

Hyvä että rumpetin päässä on edes tukkaa, muutahan siellä ei olekkaan.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio22.2.2025 17.19
Niinpä niin, onhan siellä TENOLLA varmaan se kalastuskieltokin, mutta olihan tuossa äskettäin YLE:llä tiedotekin, että norjalaiset muistaakseni maksaa 40 euroa lohikilosta.

Ymmärsin, että olivat lohet karanneet jostain kalankasvatuslaitoksesta.

Kerropas EERO, miksi nämä karanneet lohet ei nouse kutemaan sinne TENOLLE???

Alkaa vaikuttaa siltä, että EEROKIN on käynyt TENOLLA vain nuotiolla istuskelemassa ja muistellut menneitä hyviä aikoja ja ei ole huomannut sitä, miksi TENOLLE ei lohi nouse kutemaan.

AKM veikkaa, että kysymyksessä on se yllä mainitsemani KATEUS ja erinäisistä syistä ei näköjään haluta sitä, että LOHI nousee TENOJOKEEN.

Onhan se tietysti varmempaa, jos markkinoille voidaan työntää norjalaista lohta tasaiseen tappavaan tahtiin norjalaisten kalanjalostamoista.

Voi myös olla, että TENOLLE tarvittaisiin Varkauden tapainen kalatalouskeskus (voisi olla 50/50 yhteishanke norjalaisten kanssa.

AKM on jo huomannut , että YLE:lläkin on alkanut olemaan tiedotteita jo ilmeisesti Varkauden Kalatalouskeskittymästä peräisin olevista lohikaloista (ilmeisesti kuitenkin vielä kirjolohia) (kts. alla):

"Varkauteen syntyy yksi maan suurimmista kalatalouskeskittymistä
Antti Aho

14.3.2017 0:00 | Päivitetty 28.3.2018 12:38

Hyinen viima Huruslahdelta ei latistanut tunnelmaa, kun Finnforel Oy:n toimitusjohtaja Kaj Arvonen löi lapion laastiin yhtiön kalankasvattamon peruskiven muuraustilaisuudessa Varkaudessa.

Takana on useamman vuoden suunnittelu sekä hankkeen rahoittamisen tielle tullut valitusprosessi, joka saatiin viimein pois päiväjärjestyksestä.

 □ Pitkä tie tänne asti, Arvonen huokaa helpotuksesta.

□ Vuoden päästä saadaan jo kalaa.

Pohjat kalankasvattamolle ovat nyt jotakuinkin valmiit.

Kun laitos pyörii täydellä teholla ensi vuoden lopulla, tuottaa se yhteensä miljoona kiloa kirjolohta vuodessa.

□ Kysymyksessä on Manner-Suomen suurin kalanviljelylaitos.

Samalla Varkauteen, paperitehtaan varjoon, on syntynyt yksi Suomen kalatalouden merkittävimmistä keskuksista, toteaa peruskivenmuurauksessa juhlapuhujana ollut maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, ja viittaa samalla uuden kalahallin vieressä jo kymmenen vuotta toimineeseen kaviaaria ja sammenlihaa tuottaneeseen Carelian Caviariin.

□ Tämä päivä on tärkeä etappi kalataloudelle, suomalaiselle kirjolohelle ja myös hankkeen takana oleville toimijoille.

Husu-Kallio muistuttaa, että hanke on markkinoiden ehdoilla toteutettu.

Silti se on saanut taakseen yhteiskunnan tukea vieläpä hieman tavanomaista enemmän.

Perusteena tähän on tutkimus- ja kehitystoiminta, josta vastaa Luonnonvarakeskus (Luke).

□ Tutkimusta voidaan harjoittaa Suomessa ensimmäistä kertaa täydessä mittakaavassa.

Finnforelin kasvattamo osuu biotalouden ytimeen.

Tarvitaan uusia innovaatioita ja ympäristöystävällisen teknologian kehittämistä edelleen, Husu-Kallio korostaa.

□ Kalanjalostus on kovassa nosteessa. Veteen ei saa jäädä makaamaan.

Siksi meidän on yhdessä pohdittava vesiviljelyn uusia mahdollisuuksia, ja Varkaudessa tapahtuva tuotanto ja tutkimustoiminta tukee näitä tavoitteita.

Luken johtavan tutkijan Jouni Vielman mukaan tutkimuksessa keskitytään kiertovesiteknologiaan ja veden laatuun sekä myös kalatuotannon sivuvirtoihin.

□ Tutkitaan, miten raaka-aine voidaan hyödyntää mahdollisimman tarkkaan.

Esimerkiksi kalaöljykapseleita tuotetaan lohenkasvatuksen yhteydessä.

Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.) arvioi, että kalankasvattamo saattaa olla merkittävämpi päänavaus, kuin nyt osataan arvatakaan.

Kalan kokonaiskulutuksesta vain murto-osa tulee kotimaan markkinoilta.

Suomessa tuotetaan kirjolohta noin kymmenen miljoonaa kiloa vuodessa.

Finnforel nostaa tuotantoa kymmenen prosenttia.

Finnforellin takana ovat Arvo-Kala Oy, Tukku Heino Oy sekä joroislaisen liikemiehen Pekka Viljakaisen sijoitusyhtiö All Invest.

Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari ja Navitas Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jouko Laitinen kiittelevät hankkeen puuhamiesten sitkeyttä.

□ Usko oli varmasti jossakin vaiheessa koetuksella, Tsupari toteaa.

□ Kiitokset myös Stora Enson suuntaan, joka on antanut tuoda tämäntyyppistä teollisuutta porttiensa sisäpuolelle, Laitinen lisää.

□ Ei myöskään ole itsestäänselvyys, että Finnforel on juuri Varkaudessa. Kalamarkkinoillakin kyse on globaaleista toimijoista.

Osaaminen ja infra ratkaisivat.

Valitus viivästytti rakentamista.

Finnforel Oy julkisti suunnitelmansa Varkauteen perustettavasta kalankasvattamosta vajaat kaksi vuotta sitten.

Tiloista neuvoteltiin Keski-Savon Teollisuuskylä Oy:n kanssa, ja tuolloin päästiin sopimukseen, jonka perusteella kaupunginvaltuusto myönsi takauksen neljän ja puolen miljoonan euron lainalle, jonka turvin Stora Enson tehdasalueelle rakennetaan reilun 4 000 neliön toimitilat.

Takauspäätöstä vastustanut kaupunginvaltuutettu Pekka Keto (sit.) piti lainan vakuuksia riittämättöminä.

Keto valitti oikaisuvaatimuksensa kaaduttua päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, joka viime vuoden helmikuussa hylkäsi valituksen aiheettomana.

Sen jälkeen asia siirtyi Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) käsiteltäväksi, mutta asiaan ei tullut muutosta.

Hanketta työstettiin eteenpäin valituksesta huolimatta. Vajaan vuoden mittainen valitusprosessi pisti Finnforellille kirjolohia toimittamaan varautuneen Arvo-Kala Oy:n suunnitelmat uusiksi.

Yhtiö joutui muun muassa lomauttamaan henkilöstöään Huutokoskella.

Valitukset viivästyttivät hallin rakentamista runsaalla vuodella.

Myös hallin hinta kasvoi alkuperäisistä kaavailuista muun muassa hankalan rakennuspaikan vuoksi.

Pohjaa on jouduttu paaluttamaan, kun perustusten rakentamisessa laskeuduttiin pohjaveden tasolle.

Kohonneet rakennuskustannukset eivät ole vaikuttaneet kaupungin takaussummaan, vaan Finnforel Oy maksaa urakkatarjousten ja 4,5 miljoonan euron erotuksen.

Hankkeen toteuttaa Keski-Savon Teollisuuskylä Oy. Suunnittelusta vastaa Insinööritoimisto Savolainen Oy ja rakennustöistä Maanrakennuspalvelu Mikko Lyytinen Oy.

Harjaan uudisrakennusosa saadaan kesän aikana ja vesikatto päälle alkusyksystä.

Samalla otetaan käyttöön tyhjilleen jääneet Savokala Oy:n ja sittemmin Kalarannan Vihannes Oy:n käytössä olleet tilat.

Keski-Savon Teollisuuskylä Oy:n omistamiin noin 1 200 neliön toimitiloihin sijoitetaan Finnforel Oy:n toimisto- ja kalan jatkojalostustilat.

Kalat varttuvat kiertovedessä.

Finnforel Oy:n noin miljoona kiloa kirjolohta vuodessa tuottava laitos on Manner-Suomessa ainoa, jossa lohet kasvatetaan kiertovesialtaissa.

Vastaavaa tekniikkaa otetaan parasta aikaa käyttöön vain yhdessä lohikasvattamossa Ahvenanmaalla.

Laitos tuo Varkauteen 15-20 vakituista työpaikkaa.

Kokonaiskustannukset kohoavat lähes 12 miljoonaan.

Toteutuksesta vastaa Keski-Savon Teollisuuskylä Oy.

Pohjois-Savon ely-keskus tukee hanketta yhteensä noin viidellä miljoonalla eurolla.

Varkauden kaupunki on takaajana Teollisuuskylän 4,5 miljoonan euron lainalle, mutta tuen jälkeen lainan todelliseksi suuruudeksi jää 2,7 miljoonaa euroa.

Kasvattamon pinta-ala on 4 700 neliötä. Sinne tehdään kymmenen kasvatus- sekä seitsemän pienempää paastoallasta.

Kirjolohet tulevat Varkauteen 150-grammaisina poikasina Arvo-Tec Oy:n omistaman Arvo-Kalan Huutokosken laitokselta.

Huutokoskelle kalat on kasvatettu mädistä Arvo-Kalan kasvattamossa Hollolassa.

Ensimmäiset Varkauteen tulevat poikaset otetaan sisään Huutokoskelle jo tammikuussa,

Arvonen suunnittelee.

Finnforel Oy:n taustayhtiöistä joroislainen Arvo-Kala ja sen tytäryhtiö Arvo-Tec vastaavat laitoksen ja sen toiminnan suunnittelusta.

Tukku Heinolla on sen tytäryhtiön Heinon Tukun kautta valmis jakeluketju vähittäiskauppoihin ja ravintoloihin.

Aluksi koko tuotanto on tarkoitus suunnata kotimaan markkinoille, mutta jakelukanavia on olemassa myös ulkomaille."

SE PÄÄVAMMA OLI MUUTEN MOLEMMILLA: sekä VALKOLLA & HERMANNILLA!!!

Tämä tästä "paskan puhunnasta", mutta ottaisin vielä tässä yhteydessä esille vielä NÄIDENKIN EU:n MUSEOMEPPIEN UUDEN ALUEVALTAUKSEN, kun KOKKARIEN MUSEOMUMMO SIRPA PIETIKÄINEN on aloittanut PERINTEISEN MARTTA JÄRJESTÖN johdossa käsittämättömästi koko MARTTAJÄRJESTÖN ALASAJON, kun on mennyt junttaamaan järjestöön VEGAANIMANDAATIN ja TOTAALI PANNAN LIHANSYÖNNILLE ja samalla SUOMEN KOKO KARJATALOUDELLE!!!

AKM:lle on kerrottu, että 40 000 MARTAN järjestössä ovi on alkanut käymään tiuhaan tahtiin, kun LIHANSYÖJÄT ovat nostaneet kytkintä.

SIRPA on nyt sitten taas tässäkin tuhotyössä.

AKM ja monet muut ovat nyt huolestuneet tästäkin kehityksestä, kun kotimainen elintarvikehuoltokin ollaan näin mahdollisen sodankin kynnyksellä näiden wokettajien ja jopa YLE:n avustuksella ajamassa täyteen kaaokseen.

Tullepa tässä mieleen taas se hyvä TUNTEMATON SOTILASKIN, jossa Mäkelä jakeli sotasankarrien pakkeihin laihaa hernekeittoa, joka selvästi ei miellyttänyt RAHIKAISTA eikä ketään muutakaan, mutta kyllä ne HERRAT SIIHENKIN AIKAAN OSASI RÄTINGIT ESITTÄÄ, että kysymyksessä on melkein gourmee-ateria (kts. ja kuuntele alla):

https://areena.yle.fi/podcastit/1-4301214

TOSIASIA ON, että sotamies marssii vatsallaan, eikä siinä itikät tai muutama papu!!!

ottoRe: HUH, HUH oli taas A-Studio22.2.2025 22.22
Näinpä mentiin sujuvasti a-studiosta tenon kautta Varkauteen.

Mites sillä akkutehtaalla siellä nykyään menee?

Aakooämmä varmaan valottaa asiaa?

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio23.2.2025 2.02
En nyt puutu Varkauden akkuhankkeeseen, kun en sitä tunne lähemmin, mutta siitä olen perillä, ettei hanke ole mennyt suunnitellulla tavalla.

Enemmänkin voisin puuttua Leppävirralle rakennettuun kunnalliseen korruptiovoimala Riikinvoima Oy:ön, jonka vaiheita AKM aikoinaan joutui seuraamaan lähemminkin.

Viimeisimpien tietojenkin mukaan kysymys on ollut ns. kannattamattomasta katastrofihankkeesta, josta AKM oli perillä jo vuonna 2014, kun kannattamaton laitos piti väkisin rakentaa juuri Leppävirralle.

Hankehan lähtee liikkeelle jo ainakin vuonna 2014, kun Stora Enson entinen voimapäällikkö oli saanut päähänsä rakentaa kotikuntaansa julkisella rahalla kalliin jätteenpolttolaitoksen, jonka kautta löytyi sopiva toimitusjohtajankin virka.

Varkauden kaupunkihan ei tällaista tarvinnut, koska Stora Ensolla oli jo ikiaikainen kaukolämpösopimus olemassa ja kaikki kaukolämpöputket olivat siis myös olemassa.

AKM puolestaan yhdessä Riihimäkeläisen Ekokemin kanssa olivat kehittelemässä kilpailevaa jätevoimalahanketta Itä-Suomeen, jota sitten kävimme esittelemässäkin Joensuun kaupungin hallitukselle, mutta hallituksessa vain kokoomuksen edustajaa kiinnosti silloin Ekokemin hanke, vaikka Ekokemillä, jos kenellä oli silloin kokemusta jätteenpolttamisesta ja siihen liittyvistä ongelmista.

No eihän siinä mitään ollut tehtävissä, vaikka Ekokemin hankkeen avulla olisi voitu turvata Kiteelläkin yli 800 pysyvää työpaikkaa, kun sosialistit olivat päättäneet rakentaa omien nuottiensa mukaan tappiollisen laitoksen verovarojen avulla Leppävirralle.

Nyt nähtävästi ollaan sitten kehittelemässä Leppävirralle ns. VIHREÄN SIIRTYMÄN avulla uutta nähtävästi valtion piikkiin tulevaa TERRAFAMEN tapaista "RAHASAMPOA".

YLE:N TIEDOTE RIIKINVOIMA EKOVOIMALA HANKKEESTA 14.1.2015

"Riikinnevan jätteenpolttolaitoksen pohjatyöt aikataulussaan

Ekovoimalaitoksen rakennustyömaalla on tehty louhintaa ja murskausta.

Tavoitteena on saada jätteenpoltto käyntiin kahden vuoden päästä.

Havainnekuva Riikinvoiman ekovoimalasta.
Kuva: Riikinvoima Oy
Jukka Eskanen
14.1.2015 7:05

Itä-Suomen yhteisen jätteenpolttolaitoksen rakentaminen Leppävirran Riikinnevalle on edistynyt aikataulun mukaan.

Syksyn ja talven aikana on tehty louhinta- ja murskaustöitä.

Työmaalla urakoi nyt noin 30 ihmistä.

Suurimmillaan jätteenpolttolaitoksen työmaa on ensi talvena, silloin töissä on enimmillään noin 250 henkilöä.

Jätteenpolttolaitoksen kustannusarvio on yli 120 miljoonaa euroa.

Laitoksen jätteenpolttokapasiteetti on 145 000 tonnia vuodessa.

Riikinvoima-yhtiön tavoitteena on tehdä ensimmäisiä koeajoja kesällä 2016.

Ekovoimalaitos valmistuu käyttöön joulukuussa 2016.

Laitoksen laitetoimittaja on teknologiakonserni Andritz.

Riikinvoima-yhtiössä on mukana lähes 60 kuntaa Itä-Suomesta, Kainuusta ja Keski-Suomesta. Osakaskunnissa asuu noin 650 000 ihmistä."

Vuoden 2023 vuosikertomuksessaan Riikinvoima Oy ilmoittaa olevansa:

"Suomen TEHOKKAIN kiertotaloutta edistävä EKOVOIMALAITOS?, jonka toiminta kattaa seuraavat toiminnot:

□ Tuotimme sähköä 56 GWh vuodessa
□ Tuotimme kaukolämpöä 151 GWh vuodessa
□ Otimme vastaan jätettä 125 000 t vuodessa

Riikinvoima Oy:n taloudellinen liikevaihto ja tulos:

□ 2017: LV 13.34 milj. EUR, tulos 17.53 EUR

□ 2018: LV 14.74 milj. EUR, tulos 2.73 EUR

□ 2019: LV 16.38 milj. EUR, tulos 1.00 EUR

□ 2020: LV 15.67 milj. EUR, tulos 775 EUR

□ 2021: LV 16.29 milj. EUR, tulos -499 EUR

□ 2022: LV 16.51 milj. EUR, tulos 0.00 EUR

□ 2023: LV 18.29 milj. EUR, tulos 0.00 EUR

Riikinvoima Oy:n taseen vastattavien muutokset 2022-2023:

□ Oma pääoma + poistoero
2022: 14.76 milj. EUR
2023: 14.76 milj. EUR
muutos: 0.00 milj. EUR

□ Pitkäaikaiset lainat
2022: 83.18 milj. EUR
2023: 19.70 milj. EUR
muutos: -63.49 milj. EUR

□ Lyhytaikaiset lainat
2022: 6.14 milj. EUR
2023: 66.17 milj. EUR
muutos: +60.02 milj. EUR

□ Taseen loppusumma
2022: 104.10 milj. EUR
2023: 100.64 milj. EUR
muutos: -3.46 milj. EUR

Siis voidaan todeta, että RIIKINVOIMA on selvästi ajautunut vakaviin taloudellisiin ongelmiin, koska yhtiö on näköjään jo joutunut turvautumaan lyhytaikaisiin lainoihin rahoituksessaan.

Voidaan siis odottaa, että kohta aikapommi räjähtää ja joudutaan turvautumaan omistajakuntien veromaksajien jo ennestään tyhjien kukkaroiden nyörien avaamisen varaan.


Tässä tilanteessa ei olekaan mikään ihme, että RIIKINVOIMAN kohdalla on lähdetty nyt reippaasti LAURI RATIAN TERRAFAMESSA jo keksimälle tielle:
"aletaan satsata lisää niukkoja kuntien verorahoja ja jos sekään ei auta, niin pyydetään sitten VALTIO TAI EU apuun."

YLE:n TIEDOTE 31.1.2023

"Leppävirran Riikinnevalle kaavaillaan satojen miljoonien eurojen investointeja vihreään energiaan

Riikinnevan aluetta pidetään sopivana aurinkoenergian ja biokaasun tuottamiseen, tuulivoimatoimintaan, tekstiiliteollisuuteen ja vedyn jatkojalostamiseen.

Riikinnevan jätteenpolttolaitoksen rakennuksen seinässä lukee Riikinvoima.
Riikinnevalla toimii tällä hetkellä jätteenpolttolaitos. Kuva: Antti Karhunen
Jukka Eskanen
31.1.2023 8:12

Leppävirralla sijaitsevasta Riikinnevan kiertotalousalueesta kaavaillaan vihreän energian lippulaivaa.

Pohjois-Savon maakuntahallitus on myöntänyt 108 000 euroa tukea hankkeelle, jolla on tarkoitus edistää osaaja- ja synergiaverkoston syntymistä Riikinnevan alueelle.

Alue nähdään sopivan aurinkoenergian ja biokaasun tuottamiseen, tuulivoimatoimintaan, tekstiiliteollisuuteen ja vedyn jatkojalostamiseen.

Leppävirran kunnan ja Varkauden elinkeinoyhtiö Navitas Kehityksen mukaan tuotantokeskittymä on herättänyt jo vahvaa kiinnostusta eri toimijoissa.


Toteutuessaan investointien arvioidaan olevan 300-500 miljoonaa euroa ja niiden kokonaisvaikutus Pohjois-Savoon sekä Itä-Suomeen voi olla jopa miljardi euroa.


Riikinnevan alueella on toiminut jo vuodesta 2017 lähtien ekovoimalaitos.

Siellä poltetaan energiaksi 59 kunnan alueelta saapuvat vajaan 700 000 asukkaan yhdyskuntajätteet.


Wega Group tekee parhaillaan selvitystä biokaasulaitoksesta, joka hyödyntäisi polttoon tulevan biojätteen ja lähialueiden peltobiomassat.

Käsittelyn jälkeen osa syntyvästä mädätteestä voitaisiin palauttaa takaisin pelloille maanparannusaineeksi.

Mahdollinen vetytehdas jalostaisi muun muassa Riikinvoiman ja Stora Enson voimalaitoksista talteen otettavaa hiilidioksidia synteettiseksi metaaniksi."

RIIKINVOIMAN KÄYNNISTYS (osa stoori):

YLE:
7.10.2024
Riikinvoiman toimitusjohtaja Timo Anttikoski on irtisanoutunut tehtävästään.

Toimitusjohtajana vajaa kaksi vuotta sitten aloittanut Anttikoski jatkaa tehtävässään marraskuun loppuun saakka.

Hän ei halua kommentoida irtisanoutumistaan tarkemmin.
Riikinvoiman jätteenpolttolaitos Leppävirran Riikinnevalla.

Avaa kuvien katselu

Riikinvoima omistaa ja ylläpitää Leppävirralla sijaitsevaa jätteenpolttolaitosta. Kuva: Antti Karhunen / Yle
Anna Ronkainen
7.10.2024 12:32
Kuuntele juttu 0:48

Riikinvoiman toimitusjohtaja Timo Anttikoski on irtisanoutunut tehtävästään. Hän jätti irtisanoutumisilmoituksen syyskuun lopussa.

Toimitusjohtajana vajaa kaksi vuotta sitten aloittanut Anttikoski jatkaa tehtävässään marraskuun loppuun saakka.

Asia käy ilmi Varkauden kaupunginhallituksen maanantain kokouksen esityslistan tiedonannoista.

Anttikoski ei halua kommentoida irtisanoutumistaan tarkemmin.

Riikinvoima omistaa ja ylläpitää Leppävirralla sijaitsevaa jätteenpolttolaitosta."

YLE:
Keijo Salokangas
26.11.2024 16:13

"Riikinvoimalle väliaikainen toimitusjohtaja, lähes puolet hallituksesta vaihtui

Riikinvoimalla on Leppävirralla jätteenpolttolaitos, jonka toiminnan ongelmia uusittu hallitus joutuu ratkomaan.

Yhtiö ryhtyy etsimään uutta toimitusjohtajaa.

Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksen rakennus Leppävirralla.
Avaa kuvien katselu

Riikinvoiman jätteenpolttolaitos. Arkistokuva. Kuva: Antti Karhunen / Yle
Keijo Salokangas
26.11.2024 16:13

Kuuntele juttu 1:39

Useiden jäteyhtiöiden sekä Varkauden aluelämmön omistaman Riikinvoiman hallitus on laitettu uusiksi ja yhtiölle on valittu uusi toimitusjohtaja.

Riikinvoiman väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Keski-Savon jätehuollon toimitusjohtaja Janne Kuronen.

Yhtiö aloittaa uuden toimitusjohtajan haun loppuvuoden aikana.

Aiempi toimitusjohtaja Timo Anttikoski on irtisanoutunut tehtävästään marraskuun loppuun.

Varkauden Aluelämmön nimeämät hallituksen jäsenet ovat puheenjohtaja Pasi Paananen, Ari Nieminen ja Petri Holopainen.

Pohjoiskarjalainen jätehuoltoyhtiö Puhas nimesi hallitukseen Ari Varosen ja Keski-Savon jätehuolto Petri Miettisen.

Hallituksessa jatkavat varapuheenjohtaja Arto Ryhänen, Outi Ruuska, Ville Kakkonen, Olavi Haanketo, Jukka Oikarinen sekä Anne Rautiainen.

Riikinvoima kertoo tiedotteessaan, että uuden hallituksen tärkein tehtävä on löytää nopeasti ratkaisuja Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksen toimivuuden parantamiseen.

Tavoitteena on estää laitoksen käyttöhäiriöt lämmityskaudella.

Ne ovat tulleet yhtiölle kalliiksi, millä on vaikutusta Varkauden kaukolämmön hintaan.

Lisäksi hallitus pyrkii ratkaisemaan yhtiön osakkaiden erimielisyydet ilman oikeustoimia ensi kevääseen mennessä.

Yhtiön osakkaiden ristiriidat ovat vaikeuttaneet yhtiön toimintaa."

NIINPÄ NIIN, miksi tämä ongelmalaitos piti rakentaa VÄKISIN LEPPÄVIRRALLE, kun järkevämpikin vaihtoehto oli olemassa.

SE on tuo VIHERVASSARIEN ja MUSEO MEPPIEN VIHREÄ SIIRTYMÄ ja KIERTOTALOUS, jossa ei uutta rahaa kasvua voi syntyä.

Suomessahan tämä on nähty kaikissa näissä loistavissa korruptiohankkeissa kuten esim. Juankosken TECTA KARTONKITEHDAS ja ÄHTÄRISSÄ PANDA-PUISTO, IITIN HIENO KYMI RING rata, josta ANTTI AARNIO-VIHURIKIN on jo antanut lopullisen lausunnon ja niin monet muut vastaavat VIHREÄN SIIRTYMÄN IKUISESTI LUPAAVAT HANKKEET YMPÄRI SUOMEN NIEMEN!!!

ottoRe: HUH, HUH oli taas A-Studio23.2.2025 6.57
Mukava olisi ollut kuulla tuosta akkutehtaasta....

Käväisit jo Kiteelläkin.

Mites siellä menee niiden lastulevyjen kanssa?

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio23.2.2025 19.14
Ei Suomesta löytynyt rahoitusta Kiteelle, kun tuo ym. RIIKINVOIMAN KORRUPTIOHANKE pantiin väkisin täytäntöön!!!

RAHANTARVE oli vain 2 miljoonaa euroa (=siis suunnilleen kahden keskikokoisen helsinkiläisen asunnon verran), mutta sellaista lainaa ei yksikään rahalaitos myöntänyt, vaikka FINNVERA olisi kyllä taannut lainan.

Olisi pitänyt varmaan pyytää 500 milj. euron laina, niin homma olisi mennyt kevyesti maaliin.

Silloin emme vielä tajunneet puhua VIHREÄSTÄ SIIRTYMÄSTÄ vielä mitään.

AKM on oppinut sen, että tyhjän puun alla ei kannata haukkua!!!

Nyt on sikäli hyvää kehitystä, että HARRI K on AKM saamien tietojen mukaan alkanut valmistaa suksia Kiteellä puolustusvoimille.

AKM on tästäkin kehityksestä iloinen, kun tuli heti mieleen omatkin INTTIAJAT PohmTR:n palveluksessa Oulussa.

Siihen aikaan tuo hiihto ja ampumahiihto meni AKM:ltäkin vielä ihan kohtuullisesti, kun AKM onneksi huomasi, että niillä INTIN sen aikaisilla valkoisilla hikilaudoilla ei tahtonut vauhti riittää ja meidän joukkueen johtaja sanoi, että voidaan käyttää siviilisuksia.

Niinpä AKM ottikin käyttöönsä silloiset Järviset ja kyllähän se meno oli niillä aivan toista luokkaa.

AKM on aina ihmetellyt sitä, miksi se MIETAA niin myöhään huomasi sen, ettei entisaikojen LYLY enää luistanut, vaikka kuinka KALHULLA potki???

MIETAA oli AKM:n käsityksen mukaan luottanut Suomen HIIHTOMAAJOUKKUEEN HUOLTOREKAN WOKISTISIIN OHJEISIIN, että suksienkin pitää olla yhtä pitkät ja voitto tulee, jos osaa ladun varressa huoltomiehille huutaa, että "PERKELE HAVUJA LADULLE", kun voitelu oli epäonnistunut.

Samalla tavallahan me tiputtiin MÄKIHYPYSSÄKIN rupusakkiin, kun tietysti SVEA MAMMAN poika muistaakseni BOKLÖF nimeltään otti käyttöönsä V-tyylin ja tietysti lepakkomaisen hyppyhaalarin, niin hetihän siitä tuli ainakin 10-20 m lisää pituutta, jos vain pysyi pystyssä.

On se vaan kumma juttu, miksi Suomessa hairahduttiin EU:n korruptioporukankin kyytiin ja otettiin vielä päälle käyttöön kaiken pahan alku ja juuri eli EURO!!!

Kaikkihan muistaa sen, kuinka Suomi ajettiin sos. dem ideologian mukaisesti ns. VAHVAN MARKAN POLITIIKAN seurauksena 1980-luvun lopulla kaikkien aikojen syvimpään lamaan 1990-luvun alussa.

Nyt eletään vastaavia aikoja, kun EURO ei jousta, jolloin mitään ei kannata nykyään Suomessa enää valmistaa, mutta vahvan EURON avulla on mukava ostella halpistuotteita Kiinasta ja käydä lomailemassa Thaimaassa ja muissa lomakohteissa.

Ei ole sitten ihme, että Suomen valtion keskeisimmäksi tehtäväksi on muodostunut SYÖMÄVELAN HAKU KANSAINVÄLISILTÄ RAHOITUSMARKKINOILTA ja NOSTETUN SYÖMÄVELAN JAKO MAAHANMUUTTAJILLE ja TYÖTTÖMILLE!!!

Huraa, huh hah hei, siellä MANNAKORVEN MAILLA,
siellä paljon on tiputettu PONTIKKAA!!!

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio24.2.2025 14.56
Jos nyt vielä tämän yhden ja viimeisen kerran yritän sinulle akämmä, ikäänkuin rautalangasta vääntää, tutkimustietoihin perustuvaa, yleisesti hyväksyttyä tietoa lohikalojen erilaisuudesta, ja niitten elämänkierron erilaisuudesta, sekä syntymän, kasvu- ja elinolosuhteitten vaikutuksista lohikalojen käyttäytymiseen.

Atlantinloheksi nimettyyn heimoon kuuluu satoja eri lohikantoja.

Eri lohikannat määriytyvät syntymäjoen mukaan.
Eri joissa syntyneet atlantinlohet palaavat kutemaan vain juuri siihen jokeen, mihin ne syntymässään ovat geeniperintönä leimautuneet.

Tenojoessakin on todettu olevan noin 30 eri geeniperää olevaa lohikantaa.
Samanverran, kuin Tenossa on sivujokia.

Ja kun isossa kuvassa katsotaan kokonaisuutena finnmarkia ja koko norjan rannikkoa, asiaa tuntemattomat, eikä siellä koskaan käyneet, eivät voi edes käsittää, kuinka useista sadoista pääjoista ja niitten lukemattomien sivujokien myötä atlantinlohella on eri lohikantoja.

Kaikki nämä eri lohikannat ovat leimautuneet johonkin tämän alueen jokeen.
Kun lohi saavuttaa sukukypsyyden, lohi nousee kutukiiman viettelyksessä aina vain ja ainoastaan syntymäjokeensa.

Siihen jokeen, jossa mätimunasta kehittyi smoltiksi ja seuraavan kesän kasvettuaan puolitoistavuotiaana keskim. 15 cm smolttina lähtee vaellukselle mereen kasvamaan.

Kahden - neljän merivuoden jälkeen lohi saavuttaa sukukypsyyden ja lähtee kutuvaellukselle syntymäjokeensa.
Suvunjatkamistoimituksen jälkeen atlantinlohi palaa merelle jatkamaan elämäänsä ja seuraavana kesänä voip palata uudelleen siitoshommiin.

akämmän viittaus kassilohiin on aivan oma tarinansa.
Kassilohia karkaa, kylläkin, aivan liian runsaasti.
Mutta se on ns. tehotuotannon lieveilmiö.
Aivan samaa tapahtuu oli kysymyksessä minkä alan tahansa tehotuotanto.
Aina roiskuu kun rapataan.

Teollisessa lohenkasvatuksessa jokainen karannut kassilohi on vaaraksi luonnonlohelle.

Norja on maailman suurin kasvatuslohen tuottaja. Chile oli taannoin myös todella suuri tuottaja, mutta katastrofaalinen lohiloisen invaasio pakotti tuhoamaan kymmeniä miljoonia kiloja Chilen kassilohia.
Siellä vielä nytkin, jo kuuden vuoden jälkeen on käynnissä elvytystoimet entisen tuotannon saavuttamisesksi

akämmän kysymys miksi karanneet kassilohet eivät nouse kutemaan Tenojokeen.

Siihen on täysin tyhjentävä vastaus.

Kassilohi, olikohän minkämaalainen tahansa, on syntynyt mätikasvatuslaitoksessa, joten syntynyt lohenpoikanen ei syntymässään ole saanut mitään geeniperimää leimautuakseen mihinkään jokeen.

Kun kasvatuslaitoksesta lohi noin puolikiloisena siirretään varsinaiseen kasvatuskassiin mereen ja sieltä pääsee karkaamaan, lohella ei ole geeneissään ns. kotiosoitetta.

Näitä karkulaisia harhautuu myös luonnonlohien kotijokiin ja koska ovat sukukypsiä lisääntymään ja siten sekaantumisen vaara aidon luonnonlohen ja suvuttoman kassilohen siitokset ovat todella suuri vaara luonnonlohen geeniperimälle.

Siksi kassikarkulaiset eivät ole nousemassa tenojokeen, kuin sattumoisesti.

Asia erikseen on taas lämpimän tyynenmeren kyttyrälohi, joka nousee Tenoon ja piakkoin myös kaikkiin pohjolan jokiin, jokatoinen vuosi.
Tuleva kesä on taas jälleen kyttyräkesä.

Kerrankin voin rehellisesti myöntää, että akämmä on tämän kerran oikeassa.

Kyllä, viimeiset neljä kesää eero on kuitenkin joka kesä istunut tenon törmällä nuotiopannukahvitellen ja muistellut menneitä hyviä aikoja.
Parempiakaan vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Suomessa.

Tuttujen kanssa on pohdittu eri syitä, miksi lohi ei nouse tenoon, eikä nouse näätämöön, eikä nouse borselvaan, eikä nouse 400 muuhunkaan norjan jokeen.

Tätä yhtälöä on jo vuosikausia lukuisat alan korkeakoulutuksen saaneet kalabiologitkin tutkineet lähes yötäpäivää.

Tutkijat ovat tähänmennessä päätyneet siihen välitulokseen, että syyt ei ole joessa, eikä niissä tapahtuvassa kalastuksessa, vaan syy on merellä.
Atlantti on kuitenkin melkosen iso lätäkkö, paljon isompi kuin akämmän kotisaimaa.

Joten akämmänkin pitäis ymmärtää, että kalabiologeilla on aivan valtavan suuri haaste edessä selvittää, mitä oikeasti merellä on tapahtunut.

Aiemmin jossain osiossa moitin norjalaisten järjetöntä troolikalastusta tenovuonossa, mutta todellisen syy ei ole siinäkään.

Todellinen lohikato jokiloissa on iskenyt
kaikkiin pohjolan jokiin.

Syy totaaliseen lohikatoon on merellä, johtuuko se tästä "ilimanpilluusta" vaiko jostakin muusta syystä.

Meriveden lämpeneminen aiheutaa joukkopakoa lohen pääruuan, villakuoreen elinolosuhteissa.
Villakuoreen elämä on yleensä suhteellisen kylmissä vesissä.

Lämpenemisen vuoksi villakuore pakenee kohti pohjoisnapaa, kylmempiin vesiin.

Jo vuosia aiemmin jossain toisessa osiossa kerroin tästä asiasta, että kuitenkin, villakuoreen pako kauemmas ei kadota lohen geeniperintönä saamaa kotijoen kutsua.
Tutkimattomia ovat lohen tiet.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio24.2.2025 18.44
On mukava havaita, että EEROKIN on palannut keskustelemaan asiallisesti tästä LOHIONGELMASTA, eikä ole aloittanut AKM tai TRUMPIN nimittelyllä narsistiksi tai muuksi hirviöksi.

AKM on aiemmin jo todennut, että syy LOHIEN NOUSUSTOPPIIN johtuu noista RUOKAVIRASTON ohjeista, että on siirryttävä vegaanien eväiden syöntiin, kun LOHI ON LOPULTAKIN PETOKALA, joka on ilmeisesti tykästynyt tuohon VILLAKUOREESEEN.

Jos Villakuore kanta on vähentynyt tai siirtynyt muualle perinteisistä uiskentelupaikoistaan, niin syynä voi tietysti olla taas Villakuoreen ravinnon häviäminen tai siirtyminen jonnekin muualle.

Tutkimattomat ovat siten HERRAN TIET.

EERO on tässäkin asiassa nyt samaa mieltä AKM:N kanssa:

"Jo vuosia aiemmin jossain toisessa osiossa kerroin tästä asiasta, että kuitenkin, villakuoreen pako kauemmas ei kadota lohen geeniperintönä saamaa kotijoen kutsua.

Tutkimattomia ovat lohen tiet."

Politiikassa Amerikassa on huomattu se, että paras tapa seurata politiikka, on seurata rahavirtoja ja nythän niitä virtoja on Amerikassa ELON MUSK alkanut seurata oikein TEKOÄLYN avulla.

EERO kertoo nyt todella hyvin tuon kassilohenkin asian, josta olen tietysti kovasti kiitollinen.

Nyt AKM alkoi todellakin askarruttaa tuo lohikantojen iso lukumäärä, joka jostain syystä näyttää merkkautuvan juuri ns. kotijokiin.

AKM epäilee, ettei LOHIKAAN NOUSE TENOJOKEEN tai mihinkään muuhun jokeen kutemaan pelkästään kauniin maiseman vuoksi, mutta onkohan revontulilla joku vaikutus saaliin suuruuksiin???

AKM joutui äskettäin selvittämään tuota LUKEN virkailijoiden laatimaa hiilinielu mallia (Yasso07 - malli), jonka mukaan perinteinen Suomen massiivinen metsien hiilinielukin on vain parissa vuodessa muuttunut massiiviseksi päästölähteeksi, kun LUKEN virkamiehet ovat pyöräyttäneet Yasso07-mallilla tuoreimmat tulokset ILMASTOPANELIN tietoon ja levitettäväksi YLE:n A-Studioon ja muualla VALTAMEDIAAN.

Yasso07 -mallihan on 25:n muuttujan differentiaaliyhtälö, jonka tuloksia ei kukaan muu kuin LUKEN tietokonenörtit voivat tulkita ja sen tulkinnan mukaan Suomelle on tulossa isot hakkuurajoitukset ja tietysti vielä päälle miljardien eurojen päästöoikeuksien hankinta.

Nyt olisi korkea aika perustaa kansallinen vihersiirtymästä vapaa ns. KALATALOUDEN INTELLLINCE GROUP, jossa otettaisiin ensinnä käsittelyyn se seikka, että saataisiin selvyys siihen, missä se LUONNON LOHI oikein luuraa ja millä keinolla se saadaan nousemaan valtameren syvyyksistä myös TENOLLE ja muihin perinteisiin LOHIJOKIIN:

AKM ei oikein usko, että kaikki Lapinkin joet olisi jollain tavoin pilattu esim. vesivoimaa rakentamalla tai esim. metsiä lannoittamalla.

Mutta kyllähän tässä selvästi TIETÄMÄTTÖMYYDESTÄ on kysymys, eikä asiat voi niin olla, että Suomessa metsät ovat yhtäkkiä iso päästölähde, kun Ruotsissakin tilanne on täysin toinen.

Metsäasioista puhuttaessa ihmeellistä on sekin, että aivan äskettäin LUKESSA lopetettiin erittäin hyvän ja monipuolisen muistaakseni 75 vuotta julkaistun Metsätalouden tietokirjan julkaiseminen, koska tilastokirjan laatiminen oli liian kallista.

Onhan meillä tuolla Metsähallituksessakin ollut kaikenlaisia vihervasemmistolaisia puoskareita ja sitten jopa geologisen tutkimuslaitoksen johtoon ja professoriksi promovoidun LUOMU TIILIKAISEN tapaisia mestareita, niin ei todellakaan ole mikään ihme, ettei sitten LOHIKAAN tunnu nousevan Lapin perinteisiin LOHIJOKIIN.

AKM on sitä mieltä, että tätä LOHI ASIAA on hyvä EERON kaltaisen asiantuntijan kanssa yhdessä, niin ehkäpä jonakin päivänä vielä löydämme sen koodin, jolla LOHET saadaan nousemaan KOTIJOKIIN ja saadaan kotimainen LOHITALOUSKIN taas jaloilleen.

Ja tässä ilmeisen tuntemattomassa ilmiössä täytyy siis olla joku mahdollisesti geneettinen tekijä, joka on riippuvainen nähtävästi siitä kutujoen elinolosuhteista.

Tässähän näyttäisi olevan vähän samaa mekanismia, jota on havaittu noiden muuttolintujenkin kohdalla, joista esim. tietyt pariutuneet linnut vuodesta toiseen palaavat aina jopa 10 000 km päästä "kotipesälleen":

"BIRD LIFE
Finland
Heinäkuu

□ Lintumaailma alkaa hiljentyä vähitellen, sillä linnut alkavat uusia höyhenpukujaan heti pesimisen jälkeen heinä-elokuussa ja ovat silloin piilottelevia sekä hiljaisia.

□ Sorsat piilottelevat keskikesällä kasvillisuuden kätköissä, sillä ne vaihtavat siipisulkansa ja ovat jonkin aikaa lentokyvyttömiä.

Kesällä ja alkusyksyllä sorsakoiraiden värikäs höyhenpuku muuttuu naarasväriseen peruspukuun vaihtuakseen taas syys-marraskuussa juhlapukuun.

□ Suomeen toukokuussa saapuneiden lapintiirojen pääosa muuttaa Suomesta kohti Etelämannerta heinä-elokuun vaihteessa.

Lapintiiralla on maailman pisin muuttomatka: sille voi yhden vuoden aikana kertyä jopa yli 30 000 kilometrin lentomatka.

□ Heinäkuun ilona ovat kahlaajat, jotka ovat näkyvin ja kuuluvin muuttolinturyhmä: lirot, taivaanvuohet, viklot ja arktisella tundralla pesivät sirrit aloittavat syysmuuton (vanhat linnut muuttavat ensin, nuoret myöhemmin).

Kahlaajia näkee lepäilevän kosteikoilla, matalilla merenrannoilla ja särkillä. Matalan veden aika on rannikoilla paras kahlaajien syysmuuton seurantaan.

Myös teollisuuslietteet ovat osoittautuneet hyviksi kahlaajapaikoiksi.

Heinäkuun lopun näkyvin kahlaaja on suosirri. Toinen heinäkuun valtalaji on pääosin yöaikaan muuttava rantasipi."

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio24.2.2025 19.33
lohi kuuntelee ruokaviraston ohjeita !!??

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio25.2.2025 8.49
Vielä täsmennys akämmälle.

Atlantinlohen pääruokamenyy sisältää enimmäkseen jo ed. mainitsemani villakuoretta.
Suomenkin vesissä elävä kuore on täysin samaa sukua, voitais sanoa olevan aivan serkku kanssaan.

Villakuore on myös turskan pääruokalaji.

Maailman merissä on aivan valtavasti
(vielä) villakuoretta.

On kuitenkin havahduttu myös tähän asiaan, että tulevaisuudessa lajikannat taantuvat.
Syystä, että valtavan ja kokoajan lisääntyvän kassilohen kasvatuksessa käytettävän ruokintarehun pääasiallinen raaka-aine on juuri villakuore.

Villakuoretta pyydetään kassikasvattamoiden rehuraaka-aineeksi aivan käsittämättömiä määriä.

Pari vuotta takakätteen asioista päättävät elimet loihivat rajoituksen, jossa villakuoreen pyyntimäärät rajoitettiin hieman vajaaseen
!!!! miljoonaan tonniin !!! = miljardi kg.

Näin maalaisjärjelläkin ajateltuna se on melko monta villakuoretta.

Villakuore kuuluu kuorekalojen sukuun. Kasvaa keskimäärin 15 - 25 cm mittaiseksi, painaa n. 50 gr. ja elää jopa kymmenvuotiaaksi.

Villakuoreen pyyntirajoitus sallii siis kassilohen ravinnoksi pyytää 20 miljardia kpl villakuoretta.

Villakuoretta ei käytetä ihmisravinnoksi.
Villakuoreen oma ravinto ei ole vähentynyt merivesistä, mutta tämän luonnonilmiön, ilimanpilluu, on aiheuttanut merivesien lämpenemisen, jonka seurauksena villakuore siirtyy kohti viileämpiä vesiä.

Yllä akämmä epäili, että tenojoen
lohikato johtuisi suomen harjoittamasta metsäpolitiikasta. Ei, ei todellakaan ole siitä kymysys.

Samaan aikaan kautta koko pohjoisen, elikkä norjan jokien kohdalla tapahtui sama ilmiö.
Lohikannat romahti.

Kyllä todellakin kysymys on tietämättömyydestä.
Ei viisaat tiedehenkilötutkijatkaan ole vielä löytäneet syytä, mistä moinen romahdus johtuu.
Eikä Kimmo Tiilikainen liity mitenkään tähän asiaan.

Toisaalta, nykyinen pääministerimme Petteri Orpo tietää jokusenverran myös lohenkalastuksesta.

Vuosikausia taapäin kerran kesällä, Petterin ollessa silloin maa- ja metsätalousministerinä, sattumoisin osuimme Utsjoella yhtaikaa tenontörmälle ja vaihdoimme lohenpyyntiin olennaisesti liittyvistä aiheista useammankin puheenvuoron.

Ja se akämmän viittaus "kotimainen lohitalous saataisiin kuntoon" liity millään muotoa Tenonlohen tilanteeseen.

Suomella on vain ja ainoastaan yksi omissa käsissä oleva lohijoki Simojoki.

Tornionjoki jaetaan ruattin kanssa, tenojoki ja näätämöjoki jaetaan norjan kanssa.

Se, mistä tässä ilmiössä on oikeesti kysymys, odottaa edelleen tutkimustulosten myötä aikaansaatua vastausta.

Ei yksittäisen Tenojoen kohdalla tapahtunut romahdus voi johtua tenojoen sisällä tapahtuneista biologisista muutoksista, koska sama romahdus tapahtui juuri samanaikaisesti kymmenissä norjan joissa.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio25.2.2025 18.02
Kissalle KIISKET ja koiralle KUOREET!!!

Kyllä AKM:kin on Saimaalta kuoreita nostellut aaltojen alta, tosin eipä niitä ole talouskäyttöön otettu, eikä niitä runsain mitoin ole saaliin mukana nähtykään.

EERO tuossa mainitsee termin VILLAKUORE, mutta alle laitan nyt pika-analyysinä WIKIPEDIASTA selvityksen KUOREESTA.

Kas kun siinä ei ole lainkaan mainintaa VILLAKUOREESTA!!!!

EERO ymmärsi (toivottavasti tahallaan) väärin, että AKM mainitsi tässä yhteydessä LUKEN kehittämän Yasso07-mallin, jonka 1500 LUKEN ns. "tutkijaa ja asiantuntijaa" ovat kehitelleet saadakseen SUOMEN METSÄT lähes suurimmaksi PÄÄSTÖLÄHTEEKSI Euroopassa, kun Ruotsissa METSÄT taas ovat vielä merkittävä HIILINIELU!!!

AKM:n esittämä LUKEA koskeva kritiikki ja LUOMU TIILIKAINEN kuuluvat samaan yhteyteen.

Kyllä LUOMUN "seikkailut" elämässä on vähän joka puolella havaittu olleen HUIJAUSTA, HUIJAUKSEN PERÄÄN, mutta samaan aikaan LUOMUN PÄÄHÄN aseteltu vain entistä korkeampia SILINTERIHATTUJA ja rahakkaita JOHTAJAN VIRKOJA.

Kyllä siinä LUOMUKIN on sitten välillä muistakin kavereitaan tohtoreita tehnyt!!!

KYLLÄ AKM:kin on muutamaa henkilöä auttanut tohtorin opiskeluissa, mutta eipä AKM:lle ole silti SILINTERIHATTUA tullut palkkioksi.

Hoskosen Hannu on jo ehdottanut, että LUKEN toiminnasta pitäisi aloittaa POLIISITUTKINTA.

AKM on SAMMOO MIELTÄ!!!

EERON yllä kertomat tiedot KASSILOHEN ruokinnasta ovat mielenkiintoisia ja arvokkaista.

AKM ei välttämättä usko sitä, että SIMOJOKI olisi ainoa Suomen lohijoki.

AKM ei muuten valitettavasti oikein luota PETTERIIN, eikä sillä ole paljon merkitystä, jos EERO on PETTERIN kanssa keskustellut kalastuksesta.

Onhan PETTERI tietysti aivan toista luokkaa kuin VALTAMEDIA LEMMIKKI SANNA MARIN, joka lähes onnistui tuhoamaan SUOMEN HÖPÖTYKSILLÄÄN ja VALTAMEDIAN luomalla täysin perusteettomalla HYPELLÄ!!!

PETTERIN TURUN TUNNIN JUNA on tyypillinen hanke, joihin PETTERI on yrittänyt sitouttaa lähes kaikki etelärannikon kunnat.

Onneksi HELSINKI nyt totesi, että NIETU; NIETU, ei muslimitaustainen maahanmuuttaja TURUN TUNNIN JUNAA TARVITSE!!!

No eikös PETTERIN porukat EK:sta ole lähteneet jo melkien rakentamaan siltaa tai tunnelia Tuhholmaan, Tallinnaan ja muistaakseni Vaasastakin Ruotsiin.

Ja jokaiselle meriluodollekin on tarkoitys pystyttää ainakin 300 m korkeat tuulivoimalat, joiden jyrinä ja muut tutkimattomat sähkömagneettiset virtaukset tappaa kaikki kalatkin meristä ja tietysti ilmeisesti pintavesissä uivat planktonia ravintonaan käyttämät KUOREETKIN.

Olkoon tämä EERON käynnistämä LOHIKESKUSTELU VILKASTA ja toivottavasti EU:n komission varapuheenjohtaja HENNA VIRKKUNEN ei kohta sulje VAPAATA KERETTILÄISEN TIEDON LEVITTÄMISESTÄ!!!

Herää muuten kysymys, miksi HERLINIEN PORUKKA ei ole ainakaan AKM saamien tietojen mukaan ollut lainkaan kiinnostunut esim. LOHIKALASTUKSESTA tai niistä syistä, miksi LOHI ei nouse esim. TENOJOKEEN entiseen malliin.

AKM on ymmärtänyt niinkin, että KYTTYRÄLOHTA ei ole hyväksytty arvokalojen joukkoon ainakin osittain siksi, että kysymyksessä on venäläisten kehittämä ruokakala.

Kyllähän tuo eri kalalajien risteäminenkin olisi hyvä selvittää riippumattomasti, koska luonto vain tuntuu olevan hitaasti mutta varmasti koko ajan muuttumassa, eikä sitä millään poliittisilla päätöksillä voida muuttaa, koska kysymyksessä on ikuisesta taistelusta ns. LUONNONVOIMIA VASTAAN.

Joihinkin asioihin on vain mukauduttava, koska ainakin toistaiseksi MAA ON SUUNNILLEEN PYÖREÄ ja KIERTÄÄ AURINGON ilmeisesti kerran vuodessa, mutta tiettävästi jossain vaiheessa AURINKO MYÖS LOPETTAA OLEMASTA OLEMASSA.

Alla laitan siis KUORETIETOUTTA lisää:

"KUORE ELI NORSSI (OSMERUS EPERLANUS) on pienehkö sisä- ja murtovesien kala, joka kuuluu lohikaloja muistuttavien kuorekalojen lahkoon.

Kuore on läpikuultava, vihertävän kellertävä ja kyljistään hopeanhohtoinen kala, jolla on suuri, terävähampainen suu ja lohikalojen tapaan rasvaevä selkäpuolella lähellä pyrstöä.

Kuoreella on suuri, terävähampainen suu.

Kuore on hoikka ja taaksepäin suippeneva kalalaji. Se on 7-20 senttimetriä pitkä ja painaa yleensä 10-100 grammaa.

Suurimmat yksilöt ovat 30-senttisiä ja voivat painaa 300 grammaa.

Kuoreella on rasvaevä, ja sen suu on melko suuri.

Alaleuka on yläleukaa selvästi pidempi, ja leuoissa on pitkiä teräviä hampaita.

Kylkiviiva on epätäydellinen ja päättyy jo rintaevän etupuolella.

Suomut ovat läpinäkyviä ja irtoavat helposti.

Ihossa on vain vähän pigmenttejä, minkä takia kuoreet näyttävät läpinäkyviltä.

Pienestä järvikuoreesta voi ihon läpi erottaa jopa kylkiluut ja sisäelimet. Kalan selkä on sinivihreä, ja erityisesti järvikuore on sinertävä myös yleisväritykseltään.

KUOREEN TUNTOMERKKEIHIN KUULUU MYÖS VOIMAKAS TUORETTA KURKKUA MUISTUTTAVA TUOKSU.

Levinneisyys ja elinympäristö
Merikuoreen levinneisyysalueisiin kuuluvat Vienanmeri, Barentsinmeri, Itämeri, Pohjanmeri sekä Pohjois-Atlantin rannikko Garonnen suistoalueelle saakka.

Sitä tavataan myös Britannian ympärillä sekä Irlannin läntisellä rannikolla.

Järvikuoretta esiintyy puolestaan Pohjanmeren, Itämeren, Vienanmeren ja Barentsinmeren rannikon, joissa ja järvissä. Levinneisyysalueen pohjoisraja on noin 68:nnella leveyspiirillä.

Käyttäytyminen

Kuoreiden kutuvaellus alkaa syys-lokakuussa, jolloin sukukypsät yksilöt kerääntyvät jokien suistoalueille talvehtimaan.

JOKIVAELLUS ALKAA MAALIS-HUHTIKUUSSA LÄMPÖTILAN NOUSTUA YLI 4-6 ASTEEN.

KUOREET KERÄÄNTYVÄT SILLOIN KUTEMAAN VIRTAVESIIN TAI JÄRVIEN MATALIIN KIVI- JA SORAPOHJAISIIN RANTAVESIIN. JÄRVIKUORE KUTEE ENSIMMÄISEN KERRAN 1-2-VUOTIAANA JA MERIKUORE 2-3-VUOTIAANA.

JÄRVIKUOREET JA SUURI OSA MERIKUOREISTA LISÄÄNTYY VAIN KERRAN ELÄMÄSSÄÄN.

12-senttisessä kuoreessa on noin 10 000 mätimunaa, kun taas 20-senttisessä yksilössä munia on noin 30 000.
Mätimunan halkaisija on 0,6-0,9 millimetriä. Munat takertuvat voimakkaasti ja kiinnittyvät pohjaan eräänlaisen varren avulla.

Munat kuoriutuvat 20-35 päivän kuluessa.

KUOREET KÄYTTÄVÄT RAVINNOKSEEN LÄHES YKSINOMAAN ELÄINPLANKTONIA, VAIKKA SATUNNAISESTI SE SAATTAA SYÖDÄ MYÖS JOITAIN PIENIÄ POHJAELÄIMIÄ, KUTEN MASSIÄYRIÄISIÄ, HYÖNTEISTOUKKIA JA JOSKUS KALANPOIKASIA.

Kalastus

Kuore on merkittävin Suomessa sisävesi- ja rannikkokalastuksen sivusaaliina saatavista kalalajeista.

Kuoretta kalastetaan nuotalla ja troolilla sekä harvoin pilkkimällä. Kalan liha on valkoista ja kiinteää ja varsin maukasta.
Maku muistuttaa kuhaa. Mäti on keltaista ja pienirakeista.

KUORE TUNNETAAN MYÖS KURKKUA MUISTUTTAVASTA HAJUSTAAN.

Kudun aikana kuoretta on helppo kalastaa lipolla."

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio26.2.2025 4.48
Tässä taas tyyppiesimerkki akämmän tyyliin.

Kun ei yksinkertaisesti ole yhtykäs mitään omakohtaista kokoemusta esim tenonlohesta, eikä villakuoreesta, taas olevinaan suurena kaikkitietavänä konsulenttina kirjootellaan wikipediatietoa.

AKM
Kaikki edelläolleet kirjoitukseni ovat vain ja ainoastaan omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni, näkemykseeni ja todellisessa elämässä tapahtuneisiin, vuosikymmenien saatossa elämässäni tositapahtumiin.

En ensimmäistäkään kertaa, kun keskustellaan tenonlohesta, en ensimmäistäkään kertaa tarvitse hakea tietoutta mistään wikipediasta.

Kukapa se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse.

Tämä kyseinen tenonlohi on minulle ollut yksi elämäni tärkeimmistä asioista.
Jo sillon -70 luvun alussa, kun ensimmäisiä kertoja elämässäni aloitin tenon kalastuksen, mielessäni liikkui jo silloin kymysys, miksi meillä, täällä on olemassa mahdollisuus tähän.

Englantilaiset, suuret herrat, lordit, saapuivat suomen tenojoelle jo ammoisina aikoina ja tullessaan toivat mukanaan perhokalastustrendin.

Trendin, joka on vuosikymmenien kehityksen myötä saavuttanut perhokalastajien keskuudessa vallallaolevan kalastustrendin, pyydä. rääkkää olemattoman pieni, taimen, harjus lähes kuolemankieliin ja lasken suurena laupeudentyönäni takaisin veteen.

Ei todellakaan kuulu tapoihini.
Otan vain ja ainoastaan tarvitsemani ruokakalat, alamittarajoista piittaamatta.
Olen siis rikollista kalastustapaa toteuttava alan harrastaja.

Toisaalta taas jälleen, akämmä ei ole kaikessa suuressa viisaudessaan ymmärtänyt ns. kyttyrälohen merkitystä ruokokalana.

Kyttyrälohi, kun tämä lämpimän, tyynenmeren lohilaji rantautui ilimanpilluun ja merivesien lämpenemisen vuoksi myös pohjolanordenin jokiin, , suurinvaasiona ensimmäisen kerran vuonna -21 kävin, ihan ite, kävin toisena kesänä.-23 koska kyttyrälohi elää vain kaksi vuotta, jo aiemmin kesällä -23 testaamassa mikälainen kyttyrälohi on ruokakalana.

Siitä on kertomus jo aiemmin tämän palstan eri osiossa.

Mutta kertauksena akämmälle, jo hieman aiemmin toisessa osiossani ihmettelin, akämmän järkyttävän suuria lääkeostoksia, täytyy kertoa uudelleen akämmän dementoitumisen vuoksi .

Borselva, suomennettuna borsjoki on utsjoelta vielä melekosen matkan päässä kohti pohjoosta. linnuntietä rapiat sata kilometriä, mutta autollamatkattuna melenkeempä 250 km.

Kesällä -23 vartavasiten lähin käymään norjassa kahtomassa, minkälainen otus tämä kyttyrälohi on.

Kalastagollegoitteni antamien vihjeitten myötä asennoiduin borselvajoen törmälle noin 15 km mereltä ylävirtaan.

Muutaman heiton jälkeen saaliinani oli tavoittelemani saalismäärä. Kaksi kyttyrälohta.

Aivan loistava ruokakala.
Tuoreena, juuri pyydystettynä.
Kyttyrälohen syömäkelpoisuus jokeen nousun jälkeen on vain kaksi viikkoa. jonka jälkeen kyttyrälohen elimistössä tapahtuva muutos aiheuttaa mätäänemisilmiön ja kyttyrälohgi mätänee syomäkelvottomaksi.

akämmällä on jostakin syystä iskostunut mielikuva, et venäläiset ovat tehneet kyttyrälohesta ruokakalan, !!!!??????

HALOO akämmä.

Taas jälleen kerran, minun täytyy näin julkisesti ojentaa sinua lausunnoistasi.

HALOO !! akämmä. ota ensin selvää asioista, vaikka tapasi mukaan wikipediasta, koska sinulla ei ole yhtikäs mitään hlö kohtaista kokemusta asioista, joihinka sinä olevinaan alan asiantuntijana kirjoottelet ns. asiantuntijalausuntoja.

akämmä.

Jos sinulla riittää rahkeet käydä keskustelua tenonlohesta eeron kanssa baana on vapaa.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio14.3.2025 1.31
Sirkkanen oli taas kutsunut kokoon KESKUSTELUKERHON A-Studioon/A-Talkiin.

Kerhon koostumus oli seuraava:

□ Rinna KULLAA, Tampereen yliopisto
□ Matti PESU, UPI tutkija
□ Mikko Kinnunen, nyk. Pekingin suurlähettiläs ja ent. ETYJ:in Ukrainan puheenjohtajan erityisedustaja
□ Heikki HEISKANEN, YLE:n ent. Venäjän kirjeenvaihtaja
□ Sakari SIRKKANEN, YLE:n toimittaja

Keskustelijoilla oli tiedossa, että Ukraina oli hyväksynyt "MÖRKÖ" TRUMPIN tekemän tulitaukoehdotuksen.

Heillä oli myöskin tiedossa, että PUTIN oli hyväksynyt tulitaukosopimuksen, jos KURSKIN alueesta syntyy sopimus ja sodan ns. "JUURISYISTÄ" syntyy sopimus.

Keskustelu alkoi sillä, kun Kinnunen selosti, kuinka asiaa oli hoidettu aiemmin lähinnä Saksan ja Ranskan kanssa, mutta myös "AIKUINEN" NEUVOTTELIJA KORRUPTOITUNUT SENIILI BIDEN halusi pysytellä taustalla vain ja nosti ZELENSKEYILTA Amerikasta lähetetystä "aseavusta" lahjusrahoja aina 10% päältä ns. BIG GUY:lle

Nyt tilanne on muuttunut, kun "MÖRKÖ" TRUMP on vahvasti ryhtynyt ajamaan Ukrainassa rauhan asiaa, joka on sinänsä hyvä asia.

Jo ennestään varakas "MÖRKÖ" TRUMP ei ole ottamassa Presidentin töistään korvauksena kuin vain 1 USD vuodessa, eikä "MÖRKÖ" TRUMP varakkaana miehenä tietysti tarvitse näistä "rauhansopimuksistakaan" mitään fee:tä, toisin kuin "SENIILI AVERAGE JOE"!!!!

Minna Kullaa taas totesi, että kyllähän tässä on vakavista neuvotteluista kysymys, kun ennen tämän päivän tiedotteita Yhdysvaltojen ja Venäjän turvallisuusviranomaiset ovat jo pitkään olleet yhteyksissä.

Sitten Kullaa vielä totesi, että Putin on kokenut yli 25 vuotta vallassa ollut kokenut neuvottelija, mutta "MÖRKÖ" TRUMP on ollut Presidenttinä vain noin 4 vuotta. Ilmeisesti Kullaa halusi sanoa, ettei "MÖRKÖ" TRUMP osaa neuvotella ja lopuksi Kullaa vielä jättikin tilanteen arvioinnin muiden keskustelijoiden vastuulla, vaikka historiasta voi ottaa oppia.

UPI:n Matti PESU alkoi esitellä heti "AIKUISEN" SENIILIN BIDENIN aikaisia jo kauan sitten roskakoriin heitettyjä ideoitaan ja alkoi pohdiskella millaiset turvajoukot Ukrainassa tarvitaan.

PESULLA suurin huoli oli, miten EU saataisiin mukaan näihin neuvottelijoihin ja tässä mielessä PESU viittasi vielä Britannian Keir STARMERin ja Ranskan MACRONin "valmisteleviin" neuvotteluihin, jotka kuitenkaan eivät selvästikään vaikuttaneet kovin vakuuttavilta pari viikkoa sitten Valkoisessa talossa.

UKRAINAN sodan juurisyistä puhuttaessahan yksi oleellinen kysymyshän on ollut nimenomaan Ukrainan liittyminen EU:hun ja viime kädessä etenkin NATOON.

Näistä asioista puhuttaessa tuli vaikutelma, että UPI:n PESULLA meni pakka kokonaan sekaisin, kun PESU alkoi jo spekuloida sillä, miten EU-maat voisivat täydentää Yhdysvaltojen vahvuuksia muilla alueille kuin Ukrainassa - mieleen tuli oliko PESU esim. vahvistamassa Yhdysvaltojen tavoitteita esim. Aasian suunnalla tai mahdollisesti Lähi-Idässä.

Suurlähettiläs KINNUNEN esitteli sitten taas, kuinka vaikeata rauhansopimus on tehdä, kun aiemmin on ollut useita tulitaukosopimuksia, mutta koskaan ne eivät ole pitäneet.
'
Heikki HEISKNEN oli jo ulkoiselta ulkomuodoltaan kehittynyt positiiviseen suuntaan, kun oli heittänyt taannoisen tavaramerkkinsä eli PAKSUN LIPPALAKKINSA narikkaan ja Heikkihän puhui oikeastaan pelkää asiaa.

HEISKANEN varmisti SIRKKASELLE myös sen, että PUTIN kyllä pystyy myymään rauhansopimuksen kansalleen, jos ns. juurisyihin löytyy ratkaisu.

Minna KULLAA valotti hyvinkin uskottavasti, että PUTINILLA on tässä myös menetettävää, jos rauhansopimusta ei synny.

Vaikuttaa siltä, että keskeinen kysymys onkin se, miten varmistetaan Yhdysvaltojen ja Venäjän keskinäisten välisten suhteiden neutralisointi.

Pienessä mittakaavassahan tällainen Siperian karhun ja vihamielisen rajanaapurin välinen rauhanomainen rinnakkaiselo testattiin jo vuonna 1948, kun Suomi ja Neuvostoliitto allekirjoittivat sen meille niin nöyryyttävän YYA-sopimuksen.

Kyseisen sopimuksen avullahan varmistettiin maiden välinen rauha aikavälille 1948-1992 eli siis jo heti 44 vuotta ja senkin jälkeen vielä näihin päiviin asti eli siis kaikkiaan 77 vuotta.

AKM muistaa tuon YYA sopimuksen varsin hyvin vielä omalta INTTI-ajaltaankin Oulussa alokkaana kunniakkaan PohmTR:n palveluksessa . Kyllä sen sopimuksen parissa illassa pystyi ulkoa opettelemaan, jotta pääsi sotkuun iltalomalle mehun ja munkin ääreen nautiskelemaan.

Ei vastaava sopimus varmaan mahdoton tehtävä olisi ukrainalaistenkaan ulkoa opetella!!!

Ja tulisihan se varsin halvaksikin, eikä tarvitse hirvittävä määrää, mitään epäilyttäviä korruptoituneita EU turvajoukkojakaan rajoille rahdata.

Aikoinaanhan meidän YYA-sopimushan oli tietysti meitä ahdistava, mutta, jos nyt Ukrainassa paikallisen YYA-sopimuksen kummisedäksi saataisiin "MÖRKÖ" TRUMP ainakin alkuvaiheessa ja myöhemmin sitten joku muu Amerikan Presidentti, niin siinähän meillä on sitten valmis "pruju", ettei tätä rauhan prosessia tarvitse vuosikymmeniä vatuloida EU:n nykyisten 27 jäsenmaan kanssa, kun vielä Suomestakin näihin "EI-AIKUISTEN" neuvottelupöytiin tarvitaan kahdet lautasetkin.

AKM pettyikin pahasti taas SIRKKASEN keskustelukerhon toivotonta lopputulemaa, kun UPI:n Matti PESU tietysti epäili, ettei Ukrainaan synny rauhansopimista.

Minna KULLAA oli kuitenkin vakuuttunut, että ainakin tulitaukoneuvottelut käydään.

Mikko KINNUNEN oli myös vakuuttunut, että neuvottelut jatkuvat ja toivoi, että kansainvälisetsopimukset täyttävä rauha syntyy. KINNUNEN piti ongelmallisena sitä, että "MÖRKÖ" TRUMP pyrkii saamaan aikaan rauhan liian nopeasti, jolloin "rauhasta voi tulla huono".

Heikki HEISKANEN oli myös vakuuttunut, että neuvottelut jatkuvat, mutta ounasteli niiden olevan pitkät ja toivoi, että "MÖRKÖ" TRUMPIN kärsivällisyys riittää!!!!

Matti PESU siis tietysti ilmoitti ainoana olevansa skeptinen, että tässä syntyy mitään rauhaa, mikä on tietysti varsin odotettu lausunto, koska PESU haluaa tietysti varmistaa sen, että hänelläkin "ELÄKEVIRKA" on turvattu UPI:n palveluksessa, vaikka ainakin tähän saakka UPI:n lausunnot ulkopolitiikan alalta ovat valitettavasti olleet lähes aina pielessä ja nimenomaan silloin, kun on puhuttu NEVOSTOLIITON, VENÄJÄN ja YHDYSVALTOJEN asioista.

Onhan se tietysti selvää, että EU:n ottaessa 800 miljardia euroa pääomamarkkinoilta ja sijoittaessaan sen UKRAINAN SUOJELUUN, niin kyllähän noista rahoista ilman muuta löytyy taatusti palkanmaksu isolle armeijalle ns. nuorempi ja vanhempia "ASIANTUNTIJOITA" aina opiskeluajoista lähtien eläkkeelle siirtymiseen saakka.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: HUH, HUH oli taas A-Studio14.3.2025 10.19
Trump on valmis myymään vaikka mummonsa, jos saa sopivan diilin ja akm:n mielestä tämä on ok. Tämän palstan kirjoittajat ovat väsyneitä halpamaisiin periaatteisiin. Meillä keskustassa katto on korkealla ja seinät leveällä, mutta en uskaltaisi ottaa akm:tä ehdokaslistallemme mihinkään kuntaan. Epäilen, ettei häntä ole kysytty muihinkaan puolueisiin. Stubb oli hänen suosikkinsa vähän alkaa sitten, mutta nyt pahin vihamies. Kumpiko on vaihtanut periaatteensa.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: HUH, HUH oli taas A-Studio14.3.2025 10.33
Tulin jo katumapääiie, kun noin rumasti sanoin pitkäaikaisesta ystävästäni. Kaavin keskustan listalle akm varmasti mahtuisi ja voisin puoltaakin häntä. Siellä monet ovat loikkineet muihin puolueisiin. Kaavilla ei olla niin tarkkoja ehdokkaan iästäkään. Voit vedota siihen, että Trumpikin on kohta 80-vuotias.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio14.3.2025 17.46
Kyllä AKM:ää on pyydetty ehdokkaaksi vuosikausia pariinkin puolueeseen, mutta AKM ei kiinnosta rajoittunut puoluepolitikointi.

AKM veikkaa, että virallinen äänikin on ollut jo syntymästään saakka KEPUn.

Ja koko ajan virallinen ääni on toistanut, kuinka KORKEALLA KEPUn kannattajien katto nykyäänkin on.

Totuushan on se, että mitään muuta ihmisryhmää kuin KEPUn kannattajia ei ole koskaan valtion ja myös EU:n tukirahoilla elätetty niissä suhteissa, kun on ollut KEPUn kohdalla.

Pari vuotta sitten laskeskelin, että keskimääräinen kunnon KEPULAISEN tuki on 50 000 euroa vuodessa.

Kyllähän sellaisella rahamäärällä pitäisi esim. aluevaltuustossa ja kunnanvaltuustossakin nykypäivänä pärjätä.

Sinänsä AKM ei kuitenkaan kadehdi tätäkään tilannetta, mutta voisihan nuo rahat paremminkin käyttää kuin tilittää suoraan esim. YARAN lannoitteisiin ja kalliisiin sähköyhtiöiden sähkölaskuihin!!!

Sari Essayah on sentään ryhtynyt selvittämään noita päivittäistavaratalojen katteita ja onhan niissä selvästi ilmaa, koska AKM:kin ostaa leipää Prismasta illalla punalappuisena aina 60%:n alennuksella, eikä sekään S-Ryhmälle tiedä tappiota!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: HUH, HUH oli taas A-Studio14.3.2025 21.57
Tiedämme, että eläkeläiset ovat siellä pääkaupunkiseudulla tiukilla. Köyhyys ei ole ilo kenellekään. Kun minä olen jo pitkälläni sängyssä, niin akm kyttää kaupan leivonnaisosastolla köyhien opiskelijoiden ja työttömien leipää. Eihän tässä ole mitään laitaa. Jos kirjoituksissasi olisi jotakin tolkkua, voisimme Oton ja Eeron kanssa lähettää vaikkapa kuukausittain pienen summan rahaa vuoron perään. Mutta niinkuin sanoin kirjoitusten sisällön on parannuttava. Uskoisin, että seurakunnilla ja työttömien järjestöillä on ruuan jakelua köyhille. Eihän tässä ole mitään laitaa, että insinöörillä ei ole kertynyt eläkettä leivän pitimeksi. Eihän se tule unikaan, jos nälkäisenä pitää käydä levolle. Nyt vasta ymmärrän tuon yöllisen kirjoittelun Trumpista. Eipä käy kateeksi. Hyvää yötä rakas ystäväni, akm.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio15.3.2025 18.49
Tuossa satuin eilen huomaamaan, että KOULUPOJAT JUURET näyttävät olevan siellä KAUNIISSA KARJALASSA.

Taisi olla Käkisalmella, josta näytettiin myös KOULUPOJAN ISÄPAPPA GÖRANIN entinen kotitalo.

Muistaakseni ohjelmassa muuten mainittiin, että Käkisalmi on "omenapuiden kaupunki"!!!

Kyllähän Vuoksen ja Laatokan maisemat näyttivätkin PARATIISILTA!!!

Ensin ajattelin, että JAAHAH, nyt ollaan taas rakentamassa KOULUPOJALLE LEPIKON TORPAN tapaista lähes KALEVALAISTA tietä köyhyydestä MAAILMAN ONNELLISIMMAN MAAN PRESIDENTIKSI.

Näinhän MEDIA teki SANNA MARININ YKSINHUOLTAJAÄIDIN hemmotellusta TYTTÄRESTÄ pääministerin ja sen jälkeen Suomen VALTAMEDIA teki entisestä Osuuskaupan asiakaspalvelijan pätevyyden omaavasta TAMPEREEN kaupungin valtuuston harvoin suutaan avanneesta puheenjohtajasta kansanedustajan ja sitten MAAILMAN JOHTAVIEN POLIITIKKOJEN "NEUVONANTAJAN" vasemmistolaisen läpeensä korruptoituneen TONY BLAIRIN instituuttiin.

Nyt SANNASTA on lähinnä juttuja SEISKASSA, joissa SANNA viettää lokoisia aurinkolomia vähissä vaateissa JONINSA kanssa jossain Välimeren lomakohteessa.

Tämän suuren kansainvälisen konsultin urakehityksen huippu alkaa uhkaavasti muistuttaa Katiska-jutussa kiinni jääneen NIKON seikkailuja brasilialaisen tanssijan kanssa ilmeisesti Tampereella (kts. alla):

"Seiska: Tässä on Niko Ranta-ahon uusi naisystävä ? tapaavat vankilomilla!
RikosSuhteetViihde
04.02.2025 12.35

Katiska-vyyhdistä tunnetuksi tullut Niko Ranta-aho pääsee ajoittain vankilasta lomille, eikä hän vietä niitä yksin. Seiskan mukaan Ranta-aho on nähty Tampereella toistuvasti eksoottisen kaunottaren seurassa.

Salaperäinen nainen on nimeltään Mel, ja hänet tunnetaan Espanjassa lahjakkaana tanssijattarena. Kuubalaistaustainen balettitanssija on esiintynyt musikaaleissa, musiikkivideoilla ja elokuvissa."

YLEN nostalgisessa ohjelmassa panin sitten merkille, kuinka KOULUPOJAN isän Göran STUBBIN isä oli muistaakseni toiminut Waldhof- nimesen selluloosa tehtaan kirjanpitäjänä.

Göran oli joutunut muistaakseni vain vuoden vanhana lähtemään kodistaan aikoinaan EVAKKOON.

Ohjelmassahan näytettiin sitten Göranin kotitalokin, joka näytti vielä olevan pystyssä.

Ei ollut mikään pikkutorppa, mutta oli ilmeisesti Waldhof-yhtiön henkilökunnan asuntola, jollaisia aina syntyi näille tehdaspaikkakunnille.

AKM pani merkille, että KOULUPOIKA oli mukana tuolla Karjalan retkellä, mutta ilmeisesti ohjelma oli kuvattu noin pari kymmentä vuotta sitten, kun ALEXI näytti vielä vain innokkaalta hoikalta pojalta, joka kyllä innokkaasti kuvasi kännykällään ja näköjään soittikin "tärkeitä puheluita"!!!

Sitten elokuvan tekijät mainitsivat, että tehtaan olivat pystyttäneet ruotsalaiset, mutta tämähän tietysti herätti heti epäilyksiä, koska AKM tietysti tuntee jonkun verran näitä metsäteollisuusyrityksiä ja niiden historioitakin.

Totuushan on, että tuo KOULUPOJAN isoisän työnantaja on ollut saksalainen liikeyritys, joka sittemmin on ajautunut erilaisten kehitysvaiheiden jälkeen sitten ruotsalaisen SCA-konsernin osaksi (kts. alla);

"Oy Waldhof Ab oli Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla toiminut metsäteollisuusyritys.

Se oli paperia ja selluloosaa valmistaneen saksalaisen Zellstoff-fabrik Waldhof AG -yhtiön tytäryhtiö.

Waldhof rakensi Käkisalmeen, Vuoksen suulle Laatokan lähelle suuren sulfiittiselluloosatehtaan, joka valmistui 1931.

Tehdasrakennuksia suunnitteli arkkitehti W. G. Palmqvist.

Keskeinen asema tehtaan perustamisessa, työllistämisessä ja kehittämisessä oli toimitusjohtaja Bruno Procopélla.

Tehtaassa työskenteli noin 300 henkilöä, ja aluksi se sai raakapuuta sekä Suomesta että Neuvostoliitosta, mutta vuoden 1936 jälkeen ei neuvostoliittolaista puuta enää tuotu.

Sodan jälkeen Käkisalmen selluloosatehdas siirtyi Neuvostoliiton haltuun ja jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1986 tai 1987 saakka, jolloin se suljettiin liiallisen ympäristön saastuttamisen takia.

Nykyisin tehtaan tiloissa on haketta käyttävä lämpövoimalaitos sekä huonekalutehdas, jossa tehdään muun muassa Ikean huonekaluja.lähde?

Tehtaan läheisyydessä, Vuoksen suun pohjoispuolella sijaitsee sen toiminnan aikana syntynyt suurikokoinen kuori- ja jätepuuvuori, joka on palanut kytemällä ja savuttanut 1990-luvun alusta lähtien.

Saksalainen emoyhtiö Zellstoff-fabrik Waldhof AG sulautui 1970 toisen saksalaisyhtiön Aschenburger Zellstoffwerke AG:n kanssa, ja uusi yhtiö oli nimeltään PWA Papierwerke Waldhof?Aschaffenburger AG.

Tämä yhtiö oli 1990-luvun alussa Saksan suurin paperin ja selluloosan valmistaja. SCA (Svenska Cellulosa) osti yhtiön vuonna 1995lähde?."

AKM:llä on suuri ilo kertoa, että minulla on ollut vuosikymmenien hyvät konsultointisuhteet myös SCA:n konsernin kehittämisoperaatioissa.

No joka tapauksessa AKM antoi tästä YLE:n arvokkaasta tietoiskusta muutaman positiivisen lisäpisteen KOULUPOJALLE, koska jotenkin tunsin, että KOULUPOJALLAHAN näyttää olevan veren perinnössään hieman ns. ALAN KOKEMUSTA, mutta kyllä se valitettavasti näyttää ALEXISTA karisseen, kun on Amerikassa ilmeisesti joutunut väärään yliopistoon golfiakin pelaamaan.

AKM on aina ollut kova KARJALAN YSTÄVÄ ja vieraillut useissa entisissä suomalaisissa Karjalaan jääneissä tehtaissa konsultin roolissa.

Ym. ohjelmassa haastateltiin myös kenraali MERIÖTÄ, joka on myös Karjalan evakkoja, niin hän totesi, että jonakin päivänä tuo Karjala menetyksen yhteydessä koettu vääryys tullaan vielä korjaamaan.

Tästä tullaankin sitten pitkän aasinsillan kautta UKRAINAAN.

AKM on yllä jo todennut, että UKRAINASSA on syytä soveltaa jo Suomessa testattua YYA-sopimuksen tietä.

Tässä tarvitaan siis Venäjän ja Ukrainan välinen YYA-sopimus, jonka kätilönä ja takuumiehenä näyttää olevan "MÖRKÖ" TRUMP.

Kysymyksessä ei missään tapauksessa ole VENÄJÄN ja EU:n välinen sota ja Venäjän johtaja PUTIN on jo useampaan kertaan todennut, että ne "juurisyyt pitää hoitaa", niin pysyvä rauha syntyy.

Eihän Suomeenkaan mitään turvajoukkoja tuotu, kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat YYA-sopimuksen vuonna 1948, eikä ole tuotu sen jälkeenkään, mutta rauhassa on saatu olla ("herran nuhteessa", mikä kyllä sopii suomalaisille, jotka voivat välillä olla vähän härkäpäitä - yhden aatteen ("totuuden") sotureita).

Tosiasiahan tässä on, että tällä hetkellä EU on hajanaisempi kuin koskaan ennen sen vuonna 1993 laaditun Maastrichtin sopimuksen jälkeen.

Kun katsoo noita Euroopan maiden sotilaallisia vahvuuksiakin, niin onhan se täysin selvää, ettei EU-mailla ole vielä ainakaan 10 vuoteen sellaista sotilaallista mies ja materiaalivoimaa, että se pystyisi käymään täysimittaista sotaa Venäjää vastaan.

Euroopan todellinen sotilaallinen vahvuus on, voi sanoa, lähes 100%:sti Yhdysvaltojen määräysvallassa, koska heillä on lopulta yhden johtajan alaisuudessa n. 1 300 000 henkilön koulutettu ammattiarmeija ja sen lisäksi ylivoimaiset ilma- ja merivoimat sekä sotilastiedusteluteknologia.

EU:lla ei ole nykypäivänä eikä lähitulevaisuudessa mitään omia sotilasvoimia, koska ne on alisteisia NATO:n puolustusstrategioihin.

NATO ei ole hyökkäysorganisaatio.

Madollinen Venäjän ja Euroopan välinen sota on nyt, eikä vasta 10 vuoden päästä.

Tästä syystä rauha pitää tehdä nyt eikä 10 vuoden päästä!!!

Ne tahot, jotka haihattelevat ajatuksella, että Venäjä pitää hajottaa leikkivät AKM:n käsityksen mukaan tulella.

Tämä tulella leikkiminen on AKM käsityksen mukaan pahin KOULUPOJAN VIRHEISTÄ, kun meillä on vielä itsellämmekin tuo Karjalan kysymys selvittämättä.

Täytyy muistaa, että JELTSIN oli valmis palauttamaan Karjalan meille, mutta me lähdettiin tuohon ÄLYTTÖMÄÄN EU- ja EURO- junaan, joka sittemmin on osoittautunut suureksi virheeksi, kun meillä ei ole ollut mahdollisuutta hillitä EU:n TOTALITARISMIN KASVUA!!!!

EU:n ITÄLAAJENEMINEN näyttää siis UKRAINANKIN itsenäisyyden kannalta vähintäänkin arveluttavalta.

Kun TOTALITARISMILLE antaa vaikka "vapauden" tai "oikeusvaltioperiaatteen" nimissä pahalle pikku sormen, niin kyllä ne BYROKRAATIT lopulta vievät koko käden.

NÄINHÄN SUOMELLEKIN näyttää valitettavasti käyneen ja VAUHTI VAAN KIIHTYY!!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: HUH, HUH oli taas A-Studio15.3.2025 22.05
Akm on lukenut mies. Ehtymättömän tietopankkinsa hän on rakentanut Seiskalehden antiin. En tiedä onko tämä aikakausilehti viikoittain vai kuukausittain ilmestyvä, mutta ilmeisesti kuitenkin tilattava lehti. Seuraavaan lehteen ehtii tämänkin viikon suuret uutiset. Voi olla, että kaupan lööpeissä lukee :"Trumpilla ei ole munaa". USA on pyytänyt Euroopan mailta mm. Suomelta, Tanskalta ja jo0iltakin muiltakin munaa. USA:n ehkä kaikkien aikojen paras presidentti on pulassa. Ehkä hän on luvannut äänestäjilleen hakevansa Euroopasta munaa tavalla tai toisella. Itse menen heti huomenna kauppaan ja ostan munia siltä varalta, että Trumppi kytkee munanluovutuksen vaikkapa hävittäjätoimituksiin, jolloin olemme pakon edessä.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio16.3.2025 4.30
Virallinen ääni on selvästi ajan hermolla, kun LINTUINFLUESSA vei SENIILIN BIDENIN aikaan munat First Lady MELANIAN "MÖRKÖ" TRUMPILLE valmistamista bacon & eggs aamupaloistakin.

Tässä olisi nyt pieni vinkki VIRALLISELLE ÄÄNELLEKIN, että ei muuta kuin laittamaan KANALAA ripeästi pystyyn, niin kyllä Sari ESSAYAH ainakin on hyvin ymmärtänyt, mitä AKM Sarille jo 24.5.2023 Suomen maataloutta koskevassa selvityksessään kertoi, kun vuonna 2022 Suomen kappataseen vajekin oli -10 639 milj. euroa ja maataloustuotteiden kauppataseen alijäämä muodosti tästä lähes puolet seuraavasti:

Vuoden 2022 ulkomaan tavarakauppa (kaikki maat):
□ tuonti 92 469 milj. euroa
□ vienti 81 885 milj. euroa
□ kauppatase -10 584 milj. euroa

Kauppatase vuonna 2022:
□ -10 584 milj. euroa koko vienti
□ - 4 020 milj. euroa maataloustuotteet kaikki maat
□ - 3 322 milj. euroa EU-maat
□ + 2.6 milj. euroa USA

Kyllähän tästäkin jo heti näkee, että ainakaan maataloustuotteissa EU:sta ei Suomelle näytä olevan muuta kuin haittaa.

Tavarakaupan osalta kaupan volyymi on vuonna 2024 selvästi huonontunut vuodesta 2022 kuten alta selviää, mutta kauppatase on kuitenkin parantunut selvästi:

□ tuonti 74 294 milj. euroa
□ vienti 72 207 milj. euroa
□ kauppatase -2 087 milj. euroa

Alueittain vuonna 2024 tavarakaupan tase oli taas maatalous- ja elintarviketuotteiden osalta seuraava:

□ - 3 661 milj. euroa kaikki maat
□ - 3 103 milj. euroa EU-maat
□ - 2 322 milj. euroa EURO-maat
□ - 41.9 milj. euroa Iso-Britannia
□ + 8.9 milj. euroa Venäjä
□ + 66.5 milj. euroa Kiina
□ - 9.0 milj. euroa Yhdysvallat
□ + 13.6 milj. euroa Yhdysvallat (maito
& munat)

Tapansa mukaan keskustan virallinen ääni lähti taas morkkaamaan "MÖRKÖ" TRUMPIA ja tietysti samalla halusi myös mollata AKM:ää, kun virallisella äänellä näin vaalien lähestyessäkään ei näytä jostain syystä olevan muuta järjellistä vaaliviestiä annettavana potentiaalisille äänestäjille

AKM haluaa tässäkin yhteydessä taas edetä rakentavasti ja Suomen etua ajatellen.

Suomen Valtamediassahan on tietysti lähdetty irvistelemään Yhdysvaltojen "munien puutteesta", joka on räjäyttänyt munien hinnan pilviin, mutta tilastojen mukaan hinnat näyttävän olevan jo laskussa, eikä munien hinnoilla ole itse asiassa mitään tekemistä "MÖRKÖ" TRUMPIN toimien kanssa, kun kysymyksessä on SENIILIN BIDENIN aikaan levinnyt LINTUINFLUENSSA.

Nythän tämäkin tilanne on taas avannut Suomellekin loistavan sauman myydä rekka-auto lasteittain kananmunia Yhdysvaltoihin ja vuonna 2024 jo yllä on näytetty, että tässä kategoriassa meilläkin voisi olla vaikka kuinka paljon petrattavaa, kun vain käynnistettäisiin neuvottelut välittömästi "MÖRKÖ" TRUMPIN kanssa, eikä lähdetä asiasta hiiskumaan mitään ainakaan EU:n komissaari Ursula von der LEYENille tai Henna VIRKKUSELLE, jonka ominta alaa ei ainakaan kanaloiden pito näytä valitettavasti olevan.

Amerikassahan kulutetaan nykyään suunnilleen 93.1 miljardia kananmunaa vuodessa ja jos munan keskipaino on esim. 60 g, niin kulutukseksi tulle suunnilleen 5 586 milj. kg.

Suomen kananmunien tuotanto oli taas vuonna 2024 79 milj. kg.

Näistä lähtökohdista voidaan siis päätellä, että kyllä Amerikkaan pitäisi voida näinä aikoina viedä vaikka kolminkertainen määrä nykyiseen munatuotantoon verrattuna.

Kysymyksessä olisi silloin siis 237 milj. munan lisätuotanto, jolla saavutettaisiin suunnilleen 4.2%:n markkinaosuus.

Nythän näyttää olevan niin, että amerikkalaiset ovat jo ripeinä liikemiehinä ja naisina ryhtyneet tutkimaan, josko Grönlannista voitaisiin toimittaa munia Amerikkaan.

Joten eihän tässäkään nyt ole syytä jäädä telineisiin odottamaan, että munatilaus tulee esim. Koulupojan kännykkään, kun Koulupoika ei tunnu vastailevan muihin kuin EU:n komissiosta tuleviin soittoihin tai Britannian vasemmistolaisen Keir STARMERIN puhelimesta lähetettyihin tekstiviesteihin!!!

Voi hyvinkin olla, että tässäkin munakaupassa päästään etenemään nopeammin kuin jäänmurtajia rakennettaessa, joten ehkä on parasta lähettää pikimmiten Sari ESSAYAH ja Ville RYDMAN pikavisiitille Valkoiseen taloon ja kyllähän tuo ulkomaan kauppaministeri Ville TAVIOKIN on osoittanut reippaita otteita Suomen kauppapolitiikassa, joten ei muuta kuin Ville mukaan suhteita luomaan.

AMERIKKA on ISO MAA ja siellä alkaa kohta rullat pyöriä, niin nyt ei ole syytä keskittyä "MÖRKÖ" TRUMPIN haukkumiseen, joka näyttää valitettavasti jostain kumman syystä olevan nykyisen ulkopoliittisen johdon ja Suomen VALTAMEDIAN keskeinen tavoite!!!

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio16.3.2025 18.41
HESARI MUNISTA 15.3.2025

Suomi vastasi Yhdysvalloille: Tätä munakriisiä emme pysty ratkaisemaan

Kananmunat|Suomi on lähettänyt

Yhdysvalloille vastauksen munakysymykseen, kertoo toiminnanjohtaja Veera Lehtilä Siipikarjaliitosta.

Kananmunien hinta on noussut Yhdysvalloissa lintuinfluenssan vuoksi.

Kananmunien hinta on noussut Yhdysvalloissa lintuinfluenssan vuoksi. Kuva: Shannon Stapleton / Reuters
Kuuntele juttu
Marilla Parhiala HS, Anna-Maija Lippu HS, STT
15.3. 15:04 | Päivitetty 15.3. 18:52

Yhdysvallat on tiedustellut mahdollista muna-apua myös Suomelta, vahvistaa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä.

Lintuinfluenssasta johtuvat ongelmat ovat nostaneet kananmunien hintaa Yhdysvalloissa.

Yhdysvallat on alkanut selvittää, saataisiinko Euroopasta apua tilanteeseen.

Tanskalaismedia Agriwatchin mukaan vastaavia pyyntöjä olisi tehty ainakin Hollannin, Ruotsin ja Tanskan vastaaville kananmunantuottajien järjestöille.

"LÄHINNÄ SIELTÄ TIEDUSTELTIIN, ETTÄ PYSTYISIMMEKÖ TUOMAAN JA PALJONKO", Lehtilä kertoo.

(HINTAAKAAN EI SIIS OLE KYSYTTY, koska SELVÄSTI ON MYYJÄN MARKKINAT!!!).

Asiaa on Lehtilän mukaan selvitetty ja vastaus laadittu Ruokaviraston viranomaisten kanssa.

Suomi on jo vastannut Yhdysvalloille.

SUOMELLA EI OLE MAAHYVÄKSYNTÄÄ MUNATUOTTEIDEN VIENTIIN YHDYSVALTOIHIN (PITÄISIKÖ HANKKIA NOPEASTI???)

Lehtilä toteaa, että mahdollinen viennin aloittaminen vaatisi paljon selvittelyä, koska munia ei ole aiemmin viety Yhdysvaltoihin.

"Asia ei ole yksioikoinen. Paljon on vielä auki."

Ruokaviraston mukaan vientisopimuksia Yhdysvaltoihin olisi muun muassa Hollannilla ja Liettualla sekä EU:n ulkopuolisista maista Kanadalla.

Yhdysvaltalaismedia CNN uutisoi, että myös Turkki suunnittelee kananmunien vientiä Yhdysvaltoihin.

Suomi on kananmunien suhteen omavarainen, Lehtilä toteaa.

(HÄNEN MUKAANSA HYVINÄ VUOSINA MUNIA RIITTÄÄ VIENTIINKIN. MÄÄRÄT EIVÄT KUITENKAAN TÄSMÄÄ YHDYSVALTOJEN TARPEESEEN.)

Tästähän ei kysymyskään, koska kyllähän kanaloita saa rahalla pystytettyä Suomeenkin vaikka kuinka paljon.

AKM TIETOJEN MUKAAN YHDYSVALLOISSA ON LINTUINFLUENSSAN VUOKSI JOUDUTTU LAHTAAMAAN KANOJA 145 MILJOONAA KAPPALETTA VUODESTA 2022 LÄHTIEN.

Siipikarjaliiton (Ruokaviraston) LEHTILÄ ei valitettavasti näy tuntevan näköjään lainkaan Yhdysvaltojen maatalous- ja elintarvikesektoriakaan, jossa nykyään puhaltaa IHAN UUDET TUULET!!!!

Suomessa on noin NELJÄ MILJOONAA MUNIVAA KANAA, Lehtilä kertoo.

Yhdysvalloissa on jouduttu lintuinfluenssan vuoksi tappamaan kymmeniä miljoonia kanoja. Tätä munakriisiä Suomi ei siis voisi ratkaista.

?Ei, vaikka lähettäisimme kaikki munamme?, Lehtilä toteaa. (Tästähän ei ole kysymys, vaan munatuotannon lisäämisestä, joka on varmasti edullisempaa ja nopeampaa kuin VETY- tai ATOMIVOIMALAITOKSEN RAKENTAMINEN!!!

Kultamuna-merkin omistava yritys Dava Foods Finland on myynyt Suomen markkinoilta ylijääneitä muniaan etupäässä Eurooppaan, toimitusjohtaja Juha-Petri Jokinen kertoo.

YRITYS EI OLE SIIS VIITSINYT TUTKIA VIENTIMAHDOLLISUUKSIA YHDYSVALTOIHIN!!!!

YHDYSVALLATHAN on Kiinan ja Indian jälkeen maailman 3. suurin munien kuluttaja maa!!!

Yhdysvalloissa kulutustaso on nykyään ym. noin 5 600 milj. kg, kun Suomessa tuotantotaso on nykyään vain 79 milj. kg.

Kultamunan lisäksi yritys pakkaa ruokakauppojen omien tuotemerkkien munia, kuten S-ketjun Kotimaista-merkin munia.

Vaikka ylimääräisiä munia olisi, niidenkin myynnistä on saatettu tehdä jo sopimuksia muiden ostajien kanssa, Jokinen sanoo.

"Tälläkin hetkellä kotimaan asiakkaiden kanssa on tehty sopimukset kesän loppuun saakka."

Jokisen mukaan Yhdysvaltain lintuinfluenssatapaus on nostanut munien hintoja myös Euroopassa, sillä Yhdysvallat on Euroopan merkittävin munien tuoja.

Lisäksi Euroopankin kanoilla on parhaillaan lintuinfluenssaa ja Jokisen mukaan viimeisen puolen vuoden aikana on lopetettu miljoonia munivia kanoja.

"Munapulasta ei voida puhua Euroopan kohdalla, mutta hintataso on koholla."

Ongelma ei ole näkynyt Suomessa omavaraisuuden ansiosta.

Myös vuonna 2022 lintuinfluenssan takia Euroopassakin lopetettiin paljon kanoja, Jokinen muistuttaa.

Epidemia osui vielä samaan aikaan Ukrainan sodan kanssa, mikä nosti muitakin munatuotantoon liittyviä kustannuksia, joten munien hinta oli pidemmän aikaa koholla.

KYLLÄHÄN TÄSTÄKIN JUTUSTA NÄKEE, MIKSI SUKSI EI SUOMESSA YLEENSÄ LUISTA:

Kun Amerikasta OSTAJA on kysynyt, olisiko munia tarjolla, niin MYYJÄ on näköjään vastannut:

"EI OO, EI TUU, EIKÄ TILATA"

HESARI MUNISTA 15.3.2025

Yhdysvallat pyytää muna-apua Suomesta
Lintuinfluenssa|Yhdysvaltain maatalousministeriö on kysynyt, voisiko eurooppalaisia kananmunia tuoda Yhdysvaltojen markkinoille.

Rasiasta kananmunia joutuu pulittamaan hurjia summia Yhdysvalloissa.

Rasiasta kananmunia joutuu pulittamaan hurjia summia Yhdysvalloissa. Kuva: Amy Katz / ZUMA
Kuuntele juttu
Marilla Parhiala HS
15.3. 13:00

Kananmunat maksavat lintuinfluenssan vuoksi maltaita Yhdysvalloissa.

Nyt Yhdysvallat onkin pyytänyt Euroopan mailta apua tilanteeseen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Uutistoimiston näkemästä kirjeestä käy ilmi, että Yhdysvaltain maatalousministeriön edustaja on kysellyt kananmunia tuottavilta Euroopan mailta, olisiko niillä mahdollisuutta ja halukkuutta viedä kananmunia Yhdysvaltain markkinoille.

Kananmunapyyntö on esitetty myös Suomelle, kertoi saksalaislehti Der Spiegel.

Yhdysvallat on tiedustellut mahdollista muna-apua Suomelta, vahvistaa HS:lle Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä.

TANSKALAINEN MUNA-ALAN YHDISTYS ON KERTONUT REUTERSILLE TUTKIVANSA ASIAA.

Heidän mukaansa EUROOPASSA EI KUITENKAAN OLE YLIMÄÄRÄISIÄ MUNIA.

Lisäksi kananmunien vienti Yhdysvaltoihin olisi haastavaa muun muassa hygieniasäännösten vuoksi.

Lintuinfluenssaepidemia on heikentänyt kananmunien saatavuutta ja nostanut hinnat pilviin erityisesti Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on luvannut alentaa munien hintaa, mutta helmikuussa hinnat olivat 59 prosenttia korkeammat kuin viime vuonna samaan aikaan.

TÄSSÄ TÄMÄN KAIKEN KARMEUDEN NÄKEE.

Yhdysvalloissa on tiukat hygienia vaatimukset, mutta asioista täytyy ottaa selvää ja ONHAN SE VÄHINTÄÄNKIN ERIKOISTA, kun SUOMESSAKIN PUHUTAAN KORKEALUOKKAISISTA MAATALOUSTUOTTEISTA, mutta sitten ne eivät täytäkään Yhdysvaltojen nähtävästi muistaakseni FDA:n tiukempia määräyksiä.

EIKÄ ASIALLE ILMEISESTI AIOTA MITÄÄN TEHDÄ JATKOSSAKAAN!!!!

KUN VIRKAMIES EI TEE MITÄÄN, NIIN VIRKAMIES EI TEE AINAKAAN VIRKAVIRHETTÄ!!!!

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio17.3.2025 16.51
ILTALEHDEN TOIMITTAJA SOPULI ATTE LEHTONEN LÄHTI TAAS LAUKALLE!!! (kts. alla):

ILTALEHDEN PALJASTUS

"Trump myöntää valehdelleensa
Donald Trump sanoo olleensa "sarkastinen", kun hän väitti voivansa ratkaista Ukrainan sodan vuorokaudessa.

Donald Trump ei anna haastattelussa suoraa vastausta kysymykseen, onko hän keskustellut Vladimir Putinin kanssa henkilökohtaisesti. ZumaWire / MVPHOTOS
Tekijän kuva
Atte Lehtonen
Tänään klo 14:54

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myöntää, ettei hän todellisuudessa uskonut kykenevänsä ratkaisemaan Ukrainan sotaa vuorokaudessa, vaikka hän toisti asiaa useasti presidentinvaalikampanjansa aikana.

Sunnuntaina esitetyssä Full Measure -ohjelman haastattelussa Trump myöntää, että hänen vaalilupauksensa oli liioiteltua.

□ No, olin hieman sarkastinen, kun sanoin sen. Mitä oikeasti tarkoitan, on se, että haluaisin saada sen ratkaistua. Uskon, että onnistun, Trump sanoo.

Tunnustus on harvinainen Trumpilta, joka on useasti esittänyt joko vahvasti liioiteltuja tai suoranaisen valheellisia väitteitä julkisuudessa.

Trump sanoi jo kaksi vuotta sitten Fox Newsin haastattelussa, että hän ratkaisisi Ukrainan sodan 24 tunnissa.

□ Siellä olisi erittäin helppo neuvottelu.

Mutta en halua kertoa teille, mikä se on, koska silloin en voi käyttää sitä neuvottelua, se ei koskaan toimi.

Mutta se on erittäin helppo neuvottelu käydä. Saan sen ratkaistua yhdessä päivässä, Trump sanoi tuolloin.

CNN:n haastattelussa toukokuussa 2023 hän jälleen sanoi neuvottelevansa rauhan 24 tunnissa - jopa ennen kuin hänestä tulisi presidentti.

□ Saan sen ratkaistua ennen kuin minusta edes tulee presidentti. Jos voitan, kun minut on valittu presidentiksi, aion puhua toiselle ja sitten toiselle. Tuon heidät yhteen.

"Huono uutinen maailmalle"

Trump on asettanut neuvottelut sodan päättämisestä etusijalle toisen presidenttikautensa aikana. Kaksi kuukautta virkaanastujaisia myöhemmin sota jatkuu edelleen.

Trumpilta kysyttiin haastattelussa, onko hän puhunut viime aikoina Vladimir Putinin kanssa henkilökohtaisesti.

□ En halua sanoa sitä, mutta olemme tekemisissä hänen kanssaan. Mielestäni se menee kohtuullisen hyvin, Trump sanoo.

□ Tilanne on hyvin monimutkainen. Se on verinen, kauhea sota. Ja mielestäni se menee hyvin.

Trump toteaa, että ukrainalaiset ovat suostuneet Yhdysvaltojen ehdotukseen tulitaukosopimuksesta. Hän on optimistinen myös sen suhteen, että Venäjä suostuu siihen.

□ Meillä on sopimus tulitauosta Ukrainan kanssa ja yritämme saada sen myös Venäjän kanssa.

Mielestäni se on tähän asti mennyt hyvin. Tiedämme vähän enemmän maanantaina, toivottavasti saamme hyviä uutisia.

Entä jos Putin ei suostu tulitaukoon, Trumpilta kysytään haastattelussa.

□ Huono uutinen maailmalle, koska niin monet ihmiset kuolevat. Mutta luulen, että hän suostuu. Luulen tuntevani hänet aika hyvin ja uskon, että hän suostuu, Trump vastaa.

Donald Trump ilmoitti keskustelevansa Putinin kanssa tiistaina. REUTERS"

TOTUUSHAN ON, että neuvottelut ovat menneet toistaiseksi yllättävän hyvin.

Nyt on Ukrainassa sodittu aseellisesti ainakin vuodesta 2014 lähtien, jonka jälkeen vuonna 2022 otettiin sitten käyttöön hyökkäysvaunut ja kaikki muut mahdolliset sotakoneet mutta ei vielä ihan atomipommeja tai kaasuaseita.

Parisen viikkoa sitten "MÖRKÖ" TRUMP kävi 1.5 tunnin puh. keskustelun PUTININ kanssa ja herrat sopivat siitä, että nyt aloitetaan RAUHANNEUVOTTELUT, koska ihmisten tappamiselle pitää saada loppu.

Ja sitä paitsi hirveätä taloudellista ja muuta tuhoa on tehty.

ON SYYTÄ KÄÄNTÄÄ LEHTEÄ aivan kuten VAALISSA HÄVINNYT KAMALA epätoivoisesti vaati.

"MÖRKÖ" TRUMP näyttää vetävän näitä SOPULITOIMITTAJIA ihan päivittäin huulesta!!!!

Nämä SOPULITOIMITTAJAT luulevat, että "MÖRKÖ" TRUMP on normaali valehteleva poliitikko, mutta erehtyvät siinä, kun "MÖRKÖ" TRUMP käyttää tietoisesti tahallaan sarkasmia, mutta toimii kuitenkin yleensä äärettömän rationaalisesti ja strategia on aina hyvin ennustettavissa, jos on päässä vähänkään järkeä SOPULITOIMITTAJILLA.

ILTALEHDEN nuori SOPULI TOIMITTAJA ei ole ilmeisesti elämässään tehnyt mitään muuta sopimusta kuin JUORUTOIMITTAJAN SOPIMUKSEN ILTALEHDEN PÄÄTOIMITTAJAN KANSSA.

SOPULI TOIMITTAJAN työsopimuksessa todetaan, että "päivittäin yksi kohu-uutinen "MÖRKÖ" TRUMPISTA, niin palkka turvattu. Kuvallisesta kohu-uutisesta 100 euron bonus ja 5%:n levikin noususta 500 euron bonus.

Sillä ei ole väliä mistä kirjoitat, mutta nyt on tärkeätä, että "MÖRKÖ" TRUMP on joka päivä ILTALEHDEN SIVUILLE!!!!"

"MÖRKÖ" TRUMPIN valinta avasi nyt KULTASUONEN ja nyt ILTALEHTI saa louhia KULTAA (hintahan on jo noussut 3000 dollariin unssilta) NELJÄ VUOTTA PUTKEEN, jonka jälkeen SANNA MARIN tekee paluun ja käynnistää PRESIDENTIN VAALIKAMPANJANSA!!!

"Kerro myös välillä tuoreimmat UUTISET SANNASTA ja JONIN BISNEKSISTÄ!!!"

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio17.3.2025 19.03
Ai että akämmän mielestä neuvottelut ovat menneet toistaiseksi hyvin !!! ????

Missä kohtaa ne on menny hyvin ???

Se ei ole sarkasmia, kun myöhemmin narsisti jää kiinni suoranaisesta valehtelusta, tämä valehtelemisen totuus on helppo muuntaa sarkasmiksi ja jälleen kerran asettaa itsensä naurunalaiseksi.

" rumpetin valinta avasi kultasuonen "

kyllä, avasi putlerille ja Xiille!!

"amerikan loistava presidentti" sai viimeviikolla avattua kultasuonen ?? kultasuonen, jossa amerikan pörssi sukelsi ennennäkemättömään 4000 miljardin dollarin syöveriin.

Siinäkin "loistava" presidentti aiheutti perskärpäselleen musketille ja sitämyötä myös Zukerbergille ja Bezosille satojen miljardien tappion.

Tässä olevinaan bisnesmies rumpetti osoittaa täydellisesti tyhmyytensä ns. isoissa bisneksissä.

Uskon, että " sopulitoimittajien " päämajassa eletään kulta-aikoja jos yhdestä rumpettia koskevasta kohu-uutisesta maksetaan 100,- palkkio.

Onhan tämä todettavissa, että sopulit käärii " huomattavia summia " näistä uutisista.

Onhanse heleppoo rahhaa.

Jokainen kerta, kun tämä idiootti avaa suunsa, se ulospursuava paska on vain kohu-uutista, vailla päätä ja häntää.

Vertauksena suomiuutisiin, metsähallitus lupaa myös 100,- bonuksen uuden kotkanpesän löytämisestä.

Se onkin jo isompi juttu, kuin tyhjänpaskanpuhujan jokapäiväiset löyhötykset,erittäin helppoa rahaa, kokokansan sirkuspellestä.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: HUH, HUH oli taas A-Studio17.3.2025 21.58
Alfa-tv:n Ukrainaraportissa oli haastateltavana Alpo Rusi. Hän on aika hyvä analysoimaan tilannetta ja hänen mielipiteisiinsä on helppo yhtyä. Haastattelu tulee varmasti vielä uusintana. Alfa-tv:ltä tulee yleensä mielenkiintoisia keskusteluja samaan aikaan, kun Yle suoltaa sohvaperunoita ja pulkkisia ja aivan täyttä sontaa.

mualainenRe: HUH, HUH oli taas A-Studio17.3.2025 23.59
Mualima on ollunna aina täynnä paskanpuhujia ja höyrypäitä.
Viimeaikona on ollu esillä mualiman suurin ja ihtejjään täynnä oleva paskanpuhuja.
Trumppi.

Ei ou hitlerin ja staalinin jäläkeen nähty yhtä tyhmee, aivotonta ihmispaskaa.

Olevinnaan, mieheks ihtejjään kuvitteleva, puhhuu ihakun ei ois alaleukoo ollenkaan.

Mualimallahan kuluki huhu, sillonku trumppi yritti laittoo veronmaksajien piikkiin stormylle maksetut korvaukset, 34 eri rikokseen todettuna, et ne ois ollu
pelekästään stormyn suunsulukemiseksi siitä, että tämä rostituutti ei kertos julukisesti että trumppi onkin ihan munaton mies.

Että akka ei kuulis moisia huhuja.
Nythänse tul juluki, ei ou trumpilla munnaa, eikä ou koko amerikoilla.

Ja tietennii, sehän on bidenin syy.

Suap outtoo, ihankun Antero Mertaranta selosti aikannaan.
Taivas varjele, mitä sieltä tulloo.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio18.3.2025 4.52
Hienoa, että Virallinen ääni on kuunnellut ALPO RUSIA ALFASTA.

AKM on arvostanut ALPOA, kun Israel STUDIOSSA ALPO on esittänyt hieman poikkeavia käsityksiä VALTAMEDIAN meille syöttämästä ISRAELIN ja GAZAN tilanteesta.

Tosin tässäkin asiassa ALPO ei ollut huomannut kaikkia AHTISAAREN esittämiä lausuntoja, joista itsekin yllättyi, kun Risto HUVILA ja muut Israelin asiantuntijat hänelle ne esittivät.

ALPON kohdalla on tietysti tapahtunut järkyttävä ajojahti, joka vaatii ehdottomasti sitä, että TIITISEN LISTA on julkistettava välittömästi.

YLE:kin ilmoitti juuri, että Amerikassa "MÖRKÖ" TRUMP on taas täyttänyt lupauksensa, kun kuulin toisella korvalla, että huomenna JFK:n salamurhaan liittyvät salatut asiakirjat julkistetaan.

Kuuntelin tuota ALPO RUSIN ALFA haastattelua jo noin 3 vkoa sitten ja ihmettelin, kuinka vähän ALPO RUSI oli valitettavasti KARTALLA Amerikan poliittisesta tilanteesta ja noista UKRAINAN RAUHAN NEUVOTTELUISTAKIN.

AKM epäilee kuitenkin, että ALPOLLE oli sattunut vain sellainen haastattelija, jolla näytti olevan aivan selvästi oma CNN-agendansa, joka tunnetusti on niin BIASED kuin ikinä olla voi!!!!

Mutta onhan se suorastaan naurettavaa, että ALPO menee ALFASSA vielä noin 3 vkoa sitten höpisemään, että Yhdysvalloissa demokraattien (Hillary Clintonin ideoima) RUSSIAN COLLISION HOAX jäi jotenkin ns. Müellerin komiteassa jotenkin kesken.

Sen jälkeen alkoi haastattelija Tomi LINDBLOMIN vyörytys Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan, josta ALPO otti esille jopa "PIKKULAPSEN OMAISESTI" "MÖRKÖ" TRUMPIA vastaan nostetut täysin perusteettomat oikeusjututkin, jotka eivät kestä minkäänlaista päivän valoa asianmukaisessa oikeudellisessa tarkastelussa.

RUSIN käsitys NATONKIN roolista oli täysin tosiasioiden vastainen, kun ottaa huomioon, mitkä ne käskytyssuhteet esim. tässäkin puolustusliitossa ovat nyt ja tulevat olemaan myös pitkälle tulevaisuuteen.

RUSILLA oli myös 3 vkoa sitten hyvinkin omituinen käsitys siitä, miten koko UKRAINAN kriisi on itse asiassa syntynyt.

Putinhan on aivan selvästi viitannut näihin ns. JUURI SYIHIN, jotka ovat todellisuutta ja tällä saralla CIA:lle ei ole ollut millään tavoin puhtaat paperit, mutta tästähän ei ALPO näytä tietävän yhtikäs mitään.

ALPO puhui 3 vkoa sitten mielellään Euroopasta ja sen ymmärtää hyvin, kun ALPON taannoinen esimieshän oli tietysti MARTTI AHTISAARIHAN, joka SUOMEN itse asiassa vei EU:n jäseneksi vuonna 1995.

ALPON puheet tuossa haastattelussa olivat sotilasteknisesti ainakin AKM:n mielestä kyllä täysin harrastelijatasoa ja suorastaan edesvastuuttomia, kun hän innostui kehuskelemaan Kanadan ja Englannin ilmavoimilla ja Suomenkin hyvällä puolustuskyvyllä, jota ei valitettavasti voi verrata mitenkään esim. VENÄJÄN miesvahvuuteen tai muuhun asearsenaaliin.

Suomessahan on varusmiehiä 24 000, joille luulisi ainakin olevan tietysti käsiaseet.

Maavoimissa on sitten taas suunnilleen seuraava kalusto:

□ Panssarivaunut 239 kpl
□ Rynnäkköpanssarivaunut 212 kpl
□ Muut panssariajoneuvot 380 kpl
□ Kranaatinheittimet 1 372 kpl, kantama 1.5-7.5 km
□ Haupitsit 601 kpl, kantama n. 14 km
□ Kanuunat 185 kpl, kantama n. 40 km
□ Raketinheittimet 76 kpl
□ Ohjukset 284 kpl

Lentokoneita on sitten 62 kpl

Sotalaivojahan meillä ei toistaiseksi juuri ole!!!

Venäjällähän miesvahvuuskin lienee toista miljoonaa ja porukka on harjoitellut todellista sotaa nyt jo putkeen yli kolme vuotta, niin kyllä he varmasti sotimisen osaa, jos hyökkäämään lähtevät.

Kukaan ei ole kuitenkaan AKM tietojen mukaan ilmoittanut Venäjältä, että siellä oltaisiin hyökkäämässä esim. Berliiniin tai Pariisiin puhumattakaan Lontoosta.

Siinä se suunnilleen koko Suomen jättiläisarmeija ja sotilaallinen vahvuus on ja kaikki Parolan varikolla olevat panssarivaunuthan saa tuhottua periaatteessa yhdellä ohjuksella muutamassa minuutissa.

Tykistönkin kantama on enintään 40 km, joten eihän niillä yllä edes Mainilaan saakka.

On käsittämätöntä, että meilläkin ALPO RUSIN kaltainen "sotilasasiantuntija" puhuu sitten siitä, että Suomi on joku Euroopan suuri sotilasmahti.

Kysymyksessä on samanlaisesta höpinästä, mitä VALTAMEDIASSA päivittäin kuulee, kuinka Suomi pelastaa koko maailman hiilidioksidipäästöistä ja myös sellaistakin puhetta kuulee, että meillä on maailman paras koulujärjestelmä ja SUOMI on maailman ONNELLISIN MAA, jossa ei koskaan ole ollut minkäänlaista KORRUPTIOTAKAAN.

Suomi on myös maailman kehittynein OIKEUSVALTIO, joka pitää tiukasti kiinni kaikista KANSAINVÄLISISTÄ SOPIMUKSISTA, vaikka ne on luotu aikoinaan aivan toisenlaiseen maailmaan.

ALPO RUSILTA näyttää kokonaan unohtuneen mm. taloudelliset realiteetit, kun hän näyttää kuvittelevan, että EU on jonkinlainen kansainvälien taloudellinen tai sotilaallinen mahtitekijä.

EU:n vuotuinen budjettihan vuonna 2025 on vain noin 200 miljardia euroa, josta valtaosa käytetään maatalouden tukemiseen, ympäristöhoitoon, mutta puolustus on taas sitten kokonaan jäsenvaltioiden harteilla ja niistä menoista päättää NATON kenraalit ja itse asiassa viime kädessä "MÖRKÖ" TRUMP ainakin kaksi seuraavaa vuotta, vaikka ei EU-byrokraatteja miellytäkään.

Muutama EU tunnusluku alla:

□ Koheesiomenot 76 000 milj. euroa
□ Ympäristömenot 57 000 milj. euroa
□ Puolustusmenot 2 620 milj. euroa

NATON sotilasmenot vuodelle 2024 olivat taas 1 474 399 milj. dollaria, josta Yhdysvallat maksoi 967 603 milj. dollaria eli siis 65.6%!!!!

EU suorat puolustusmenot vuotuisesta EU:n budjetista on siis vain noin 0.25% Yhdysvaltojen NATOON sijoittamista amerikkalaisten verovaroista!!!!

Joten ainakin AKM on sitä mieltä, että EU-byrokraattien on varmaan viisaampaa olla huutelematta näistä NATON kustannuksista Amerikkaan päin.

Tosiasia on myös se, ettei EU:lla ole mitään verotusoikeutta, joten EU:lle ei taida juurikaan olla kovin suuria mahdollisuuksia polkaista pystyyn mitään EU:n puolustusvoimiakaan, jos VENÄJÄ nyt katsoisi järkeväksi hyökätä EU:n kimppuun ja jos EU vielä iskee liinat kiinni "MÖRKÖ" TRUMPIN kanssa, kun "MÖRKÖ" TRUMP ja enemmistö amerikkalaisista on nykyään hieman toisilla linjoilla EU-byrokraattien kanssa noissa WOKE asioissa!!!!

eeroRe: HUH, HUH oli taas A-Studio18.3.2025 8.07
Suora kysymys sinulle akämmä.

Kerro meille tyhmille maalaispojille edes yksi, sinun mielestäsi täysjärkinen mediatoimittaja, koska sinä olet jo vuosikausia lytännyt maanrakoon kaikki toimittajat, jotka eivät suostu nuolemaan rumpetin persettä !!

Mikä on tämän toimittajan edustama media ja mikä on tämän toimittajan nimi ????

Ei tarvii mainita seiskalehden toimittajia.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio19.3.2025 0.42
Kun EERO kysyt näistä hyvistä toimittajista, niin annanpa muutaman hyvän ehdokkaan, joita olen sattunut tuntemaan:

□ Olli Ainola, Talouselämä edesmennyt (UNBIASED)
□ Pekka Rinne, Talouselämä eläkkeellä, tiukka kuin mikä (UNBIASED)
□ Jyrki Iivonen, Palkittu, Hesari eläkkeellä. Tosin Jyrkin jutun vuoksi laitoin Jyrkin jutun Julkisen sanan neuvostoon ja voitin, kun meni puhumaan ns. paskaa.
□ Arto Tuominen, Kauppalehti, ent. päätoimittaja (UNBIASED)
käsissä

□ Voitto Ahonen, YLE, entinen taloustoimittaja, oikein asiallinen lehtiöineen (UNBIASED)

Voisihan tässä yhteydessä mainita ainakin pari kohtalaisen luotettavaa nykyistä toimittajaakin kuten esim.

□ Mika KOSKINEN, Iltalehti ja
□ Jarno LISKI, Iltalehti

Lukuisia muitakin kelvollisia toimittajiakin tietysti meillä on, mutta en nyt ala tässä luettelemaan enemmän...

Se on kuitenkin selvää, että YLE:n palkkalistoilla ei tunnu olevan muita kuin vihervasemmistolaisia toimittajia ja sitten uutistenlukijoita, joita ei voi oikeastaan pitää edes journalisteina, koska heidän tehtävänsä on lukea nykyään lähinnä tekoälyllä koottuja median otsikkotietoja sujuvalla äänellä ja katsoen samalla vakuuttavasti suoraan oikeaan TV-kameraan.

Kyllähän Amerikasta tietysti löytyy vaikka kuinka monta hyvää ja luotettavaa toimittajaa, mutta turha niitä on tässä nyt lähteä VAPAASSA esittelemään.

AKM on arvostanut aina ns. vanhan linjan toimittajia, jotka puhuvat asiat asioina, eikä syötä haastatteluihin omia näkemyksiään esim. maailman parantamisesta, tasa-arvosta tai oikeusvaltioperiaatteista sun muista WOKE-intohimoista.

Sen vaan voi tässä EEROLLE todeta, että Media-ala on syvässä muutoksessa ja monista VALTAMEDIOISTA on tullut eräällä tavalla VIIHDETOIMITUKSIA etenkin, kun on siirrytty sähköiseen viestintään.

Sanomalehdistössä aiemmin mainosrahat muodostivat tyypillisesti noin 50% mediatalojen tuloista, mutta luokiteltujen mainosten siirryttyä nettiin painettu media on menettänyt merkitystään, mikä on sitten näkynyt myös paperiteollisuuden tuotteiden kysynnän laskuna.

Tietysti INTERNET on myös mullistanut MEDIAKENTÄN ja siellähän internet taas pyörii lähes 100%:sti mainosrahojen turvin, joten on selvää että eri puolilla maailmaa luottamus mediaan vapaissa yhteiskunnissa on vahvasti laskenut.

Totalitaristisissa valtioissa luottamus mediaan on tietysti korkea, kun on olemassa vain yksi VALTAMEDIAN sensuroitu TOTUUS!!!

Suomessa mediakenttä on nykyään vain parin kolmen tahon käsissä: YLE, HESARI, MTV ja ALMA Media ja muutama maakunnallinen lehti, jotka kuitenkin kaikki käyttävät lähteinään esim. ulkomaisten uutisten osalta vain tiettyjä samoja lähteitä (mielellään Low Rated CNN:ää tai The New York Timesia tai the Washington Postia, jonka taas omistaa tunnettu demokraatti rahoittaja Amazonin omistaja miljardööri Jeff Bezos), jotka taas ovat pääasiassa amerikkalaisen demokraattisen puolueen tai niiden rahoittajien hallussa.

Kun vielä netti on ollut pääasiassa Googlen ja METAn ja Jack DORSEYn TWITTERin käsissä, siis ennen Elon MUSKin suorittamaa yli 40 miljardin taalan yrityskauppaa, niin tietää, että suomalaiset elävät täydellisesti amerikkalaisessa mediakuplassa.

Tämä kupla ei paljon poikkea siitä, millaista oli informaatiokupla taannoisessa NEUVOSTOLIITOSSA "hienoon" PRAVDA aikaan tai nykyään Pohjois-Korean ja Kiinan vastaavissa kuplissa.

En nyt viitsi alkaa käymään koko GLOBAALIA MEDIAKULPAA tyhjentävästi läpi, mutta panenpa alle muutaman tietojyväsen Kiinankin tärkeimpien lehtien levikistä (tiedot tosin vuodelta 2016 ja ovat ilmeisesti laskeneet siitäkin jonkun verran. Keskusjohtoiset mediat ei niinkään)( x 1000 kpl):

1. The Yomium Shinbum, Japani 9 101
2. The Ashahi Sinbum, Japani 6 622
3. USA Today, USA, 4 130
4. Dainik Bhaskar, Intia 3 818
5. Dainik Jagran, Intia 3 308
7. Cancao Xiaoxi, Kiina 3 073
11. People's Daily, Kiina 2 203
15. The Wall Street Journal, USA, 2 276
17. The New York Times, USA, 2 134

Vertailun vuoksi voi todeta, että Hesarin levikki esim. vuonna 2019 oli 203 456 kpl, siis suunnilleen 10% The New York Timesin levikistä.

Kiinan tilanteesta voidaan päätellä, ettei sikäläinen kansa voi olla kovinkaan hyvin perillä, mitä maailmassa tapahtuu, kun väestön koko on suunnilleen 1 400 milj. eikä riisipellolla varmaankaan kaikki osaa lukeakaan.

Amerikassa on lukutaidon osalta melkein sama tilanne ainakin liittovaltion kouluissa, mutta niinhän se tuntuu olevan tilanne myös Suomessa, jossa ammattikoulujen opettajat ovat todenneet, että korkeintaan 25% valmistuneista oppilaista voidaan suositella mihinkään työhön.

Vuonna 2024 93% ammattikoululaisista tarvitsisivat paikan ammatillisessa erityisoppilaitoksessa, kun tavallinen opetus ei riitä.

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio20.3.2025 1.47
EU-byrokraattien peukalointi UKRAINAN ja VENÄJÄN väliseen raakalaisten sotaan on kuin kaataisi bensaa tuleen!!!!

EU-byrokraattien ainoa agenda on KAMPITTAA "MÖRKÖ" TRUMPIN RAUHANSUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN, mutta onneksi se ei tule onnistumaan!!!!

"KALLAS: Ukrainalle kaavaillusta miljardien tukipaketista peräännytään
Uutinen, jonka tekijä on STT ? 2 t ? 2 minuutin lukuaika

EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas sanoo, että Ukrainalle suunnitellusta jopa 40 miljardin euron aseapupaketista peräännytään. LEHTIKUVA / AFP
© AFP / Lehtikuva
AFP

Ukrainalle suunnitellusta jopa 40 miljardin euron aseapupaketista peräännytään, kertoo EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas.

Pyrkimyksenä on nyt keskittyä kahden miljoonan tykistöammuksen toimittamiseen.

Kallas esitteli aiemmin tässä kuussa suunnitelman saada EU-maat sitoutumaan antamaan Ukrainalle 20-40 miljardin euron edestä aseapua tämän vuoden aikana.

Useat eteläiset EU-maat ovat kuitenkin vastustaneet suunnitelmaa.

□ Tämä on pitkän aikavälin suunnitelma, johon maat eivät tällä hetkellä ole valmiita sitoutumaan, sanoi Kallas.

Kallas sanoi kuitenkin uskovansa, että viiden miljardin tykistöammussuunnitelmaan EU-maat olisivat halukkaampia sitoutumaan.

□ Se on hyvin, hyvin lyhyen aikavälin suunnitelma. Siihen voi joko osallistua rahalla tai toimittamalla ammuksia, sanoi Kallas.

Euroopalla on ollut paineita lisätä tukeaan Ukrainalle sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen tuki alkoi ailahtelemaan Trumpin astuttua presidentiksi.

Yksi kuoli Venäjän iskuissa

Ainakin yksi ihminen on kuollut Venäjän tuoreimmissa iskuissa Ukrainaan, kertovat ukrainalaisviranomaiset.

Ukrainan mukaan Venäjä laukaisi Ukrainaan yön aikana kuusi ohjusta ja kymmeniä drooneja.

Ilmavoimien mukaan ilmapuolustus pudotti noin puolet 145:stä droonista.

Ukrainan valtakunnansyyttäjän toimiston mukaan Venäjän iskut osuivat muun muassa kahteen sairaalaan Sumyn alueella Ukrainan koillisosassa. 29-vuotiaan miehen kerrottiin kuolleen Sumyssä asuinrakennukseen osuneessa iskussa.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi aiemmin Venäjän iskeneen Ukrainan siviili-infrastruktuuriin keskiviikon vastaisena yönä.

Zelenskyin mukaan venäläisdrooneja on havaittu ainakin yhdeksällä eri Ukrainan alueella.

Viestipalvelu X:ssä puolilta öin julkaisemassaan viestissä Zelenskyi kirjoitti, että parhaillaan monilla Ukrainan alueilla "voi kirjaimellisesti kuulla, mitä Venäjä todella tarvitsee".

□ Juuri tällaiset yölliset Venäjän hyökkäykset tuhoavat energiasektoriamme, infrastruktuuriamme ja ukrainalaisten tavallisen elämän, Zelenskyi sanoi."

AKM:n saamien tietojen mukaan Venäjä on onnistunut vapauttamaan lähes koko KURSKIN alueen jo. Siis kysymyksessä on ZELENSKEYIN epäonnistunut sotaretki.

On turha kuvitella, että UKRAINALAISET olisivat pitkällä tähtäyksellä ONNELLINEN KANSA, jos EU-byrokraatit satsaavat satoja miljardeja euroja UKRAINAN SOTARETKEEN, kun nyt näyttää siltä, että 30% väestöstä täytyy lahdata, jotta UKRAINA pääsee korruptoituneen EU:n jäseneksi tai voisi vielä liittyä NATOON.

EU:n byrokraatit näyttävät ajattelevan niin, että RAUHA SYNTYY EUROOPPAAN, kun näköjään ainakin 10 milj. ukrainalaista täytyy ensin ajaa kotiseuduiltaan tai tappaa taistelukentillä vielä yhdessä "EU:n sotajoukkojen/turvajoukkojen" kanssa.

Toisessa maailmansodassa tapettiin ukrainalaisia jo miljoonittain ja kyllähän EU byrokraattien ja Saksankin mahdollisesti tulevan liittokansleri Friedrich MERZINKIN on hyvä pitää mielessä, mitä toisen maailmansodan itärintamalla tapahtui, kun Stalin aloitti ns. BAGRATION vyörytyksensä vuonna 1944 (kts. alla):

"Operaatio BAGRATION oli Neuvostoliiton puna-armeijan toisen maailmansodan aikainen massiivinen hyökkäys Saksan keskustan armeijaryhmää vastaan kesällä 1944.

BAGRATION on sotahistorian massiivisin hyökkäysoperaatio - siihen otti osaa yli 2 000 000 sotilasta, 4 000 panssarivaunua ja 24 000 tykkiä.

Saksalaiset olivat pahasti alivoimaisia, ja operaatio murskasi keskustan armeijaryhmän täysin.

Operaatio Bagrationin aikana akselivallat kärsivät 300 000-400 000 sotilaan tappiot.

Operaatio oli saanut nimensä Napoleonin sotien venäläisestä jalkaväenkenraalista Pjotr Bagrationista.

Taustaa

Saksan päämaja oli vakuuttunut, että neuvostoliittolaiset jatkaisivat hyökkäystä rintaman eteläosassa, jossa puna-armeija oli jo 75 kilometrin päässä Lvovista ja joka tarjosi suorimman ja nopeimman reitin kohti Berliiniä.

Torjuakseen hyökkäyksen tällä sektorilla, saksalaiset siirsivät sinne joukkoja keskustan armeijaryhmältä, jonka rintamalinja oli vielä syvällä Neuvostoliiton alueella.

Keskustan armeijaryhmältä oli siirretty joukkoja myös Normandiaan torjumaan länsiliittoutuneiden maihinnousua.

Kesäkuun alussa 1944 keskustan armeijaryhmän tiedustelu alkoi havaita merkkejä puna-armeijan valmistelemasta suurhyökkäyksestä.

Voimakkaat tykistömuodostelmat olivat ryhtyneet hakuammuntaan keskustan armeijaryhmän rintamalla, ja pian saksalaiset saivat tietää vahvoja sotilasvoimia keskitettävän Keskustan armeijaryhmän rintamalle.

14. kesäkuuta pidetyssä neuvottelussa keskustan armeijaryhmän komentajat ilmoittivat vihollisen valtavista keskityksistä heidän rintamallaan.

Sekä maavoimien yleisesikunta että Adolf Hitler olivat kuitenkin varmoja siitä että hyökkäys tapahtuisi Pohjois-Ukrainan armeijaryhmää vastaan.

Keskustan armeijaryhmää vastaan keskitettyjä joukkoja pidettiin saman operaation vähemmän tärkeänä osana, ja tämän takia uskottiin keskustan armeijaryhmän kykenevän torjumaan sitä vastaan tehdyn hyökkäyksen, jonka arveltiin tapahtuvan pelkästään saksalaisten joukkojen sitomiseksi hyökkäyksen painopisteen ollessa Pohjois-Ukrainassa, jonne keskitettiinkin suurin osa Saksan panssaridivisioonista.

Keskustan armeijaryhmän pyydettyä edes suurempia reservejä, sille ilmoitettiin ettei itärintaman tilanne sallinut sitä.

Dneprjoelle oli 4. armeija rakentanut takalinjaa. Joen toisella puolen olevan sillanpääaseman tyhjentäminen olisi voinut tehdä armeijaryhmän rintaman kestävämmäksi.
Keskustan armeijaryhmä halusikin vetää rintaman Bobruisk-Polotsk-linjalle - tällöin rintama olisi ollut lyhyempi ja siten vahvempi.

Armeijaryhmän sotamarsalkka Ernst Busch oli jo toukokuussa 1944 ehdottanut tällaista, mutta oli saanut Hitleriltä jyrkän kieltävän vastauksen.

Näiden päätösten seurauksena keskustan armeijaryhmä oli operaation alkaessa täysin alakynnessä puna-armeijaa vastaan.

Sen puolustettavana oli aivan liian pitkä linja ja sillä oli aivan liian vähän voimia. Operaatio Bagration muodostui menestykselliseksi puna-armeijalla hyvin huomattavalta osalta myös siksi, että Luftwaffe joutui jo syksyllä 1943 siirtämään peräti 2/3 päivähävittäjistään toimimaan pelkästään Yhdysvaltain 8. ilma-armeijaa (US 8th Air Forces) vastaan.

Operaatio Bagrationin alettua kesäkuussa 1944 oli Luftwaffella asettaa aluksi vain noin 40 toimintakuntoista päivähävittäjää hyökkääjän 5 000-6 000 lentokonetta vastaan, joten puna-armeijalla oli täydellinen ilmaherruus. Käytännössä Saksan Keskustan armeijaryhmä soti ilman mitään ilmasuojaa.

Operaation kulku

Operaatio Bagration 22. kesäkuuta - 19. elokuuta 1944
Stavkan sisällä käytiin erittäin tiukkasanaisia neuvotteluja hyökkäyksen toteutuksesta, kerrankin Josif Stalin ja Georgi ?ukov myöntyivät muutoksiin.

Puna-armeija aloitti operaatio Bagrationin 21.-23. kesäkuuta hyökkäämällä 120 divisioonan voimin keskustan armeijaryhmän ohuesti miehitettyyn linjaan.

Hyökkäyksen painopiste oli, kuten saksalaiset olivat arvelleetkin, Vitebskin ja Bobruiskin molemmin puolin.

Hyökkäys alkoi useita tunteja kestäneellä erittäin voimakkaalla tykistövalmistelulla, johon liittyi myös runsas ilmavoimien käyttö.

Tulivalmistelun jälkeen Neuvostoliiton ilmavoimat tuki hyökkääviä jalkaväkidivisioonia tekemällä hyökkäyksiä saksalaista tykistöä vastaan.

21. kesäkuuta kenraali Hovhannes Bagramjanin komentama 1. balttilainen armeijaryhmä ja Ivan T?ernjahovskin 3. valkovenäläinen armeijaryhmä murtautuivat syvälle Saksan 3. panssariarmeijan asemiin Vitebskin lähistöllä.

3. panssariarmeija oli täysin alivoimainen neuvostojoukkoja vastaan, ja Adolf Hitlerille esitettiin ehdotus, että Vitebskistä luovuttaisiin siellä olevian divisioonien pelastamiseksi, mutta Hitler torjui ehdotuksen jyrkästi. 24. kesäkuuta Konstantin Rokossovskin 1. valkovenäläinen armeijaryhmä ryhtyi hyökkäykseen Bobruiskin suuntaan Saksan 9. armeijaa vastaan.

Ensimmäisenä päivänä syntyi syviä ja leveitä sisäänmurtoja, ja seuraavana päivänä kävi selväksi että Bobruiskin lähellä oleva armeijakunta oli saarretuksi tulemisen vaarassa.

Samana päivänä oli 3. panssariarmeijan rintamaan syntynyt 40 kilometrin levyinen aukko.

Nyt Hitler käski 1. divisioonan jäädä saarrettuun Vitebskiin, kolme muuta saivat luvan murtautua ulos.

Puna-armeija kuitenkin saartoi ja tuhosi kaikki neljä divisioonaa.

Saksalaiset luopuivat kaupungista lopulta 26. kesäkuuta.
25. kesäkuuta tilanne Bobruiskin lähistöllä kiristyi, ja 9. armeija menetti yhteyden Tippelskirchin 4. armeijaan.
Täällä puna-armeija tunkeutui länteen uhaten Mohilevin-Bobruiskin maantietä sekä samalla kummankin armeijan sivustoja.

Kun 4. armeijan rintaman läpi murtauduttiin, ja samaan aikaan Vitebskin kaakkoispuolella saksalaisten 3. panssariarmeijan rintaman läpi murtautunut 3. valkovenäläinen armeijakunta eteni kohti Orsân-Borisovin autotietä, oli 4. armeija vaarassa joutua saarroksiin, ja Tippelskirch johti omalla vastuullaan armeijan Dneprille 26. kesäkuuta vastaisenä yönä.

Hitler vaati että sekä Orsâ että Bobruisk oli pidettävä tukikohtina. Kaksi päivää myöhemmin Orsâ kuitenkin kukistui ja Bobruisk oli joutunut saarretuksi.

29. kesäkuuta oli pääosa Saksan 9. armeijasta saarroksissa Bobruiskin ympärillä, 3. panssariarmeijan rippeet menettivät yhteyden 16. armeijaan, ja 4. armeija yritti taistella tietään voimakkaiden neuvostopartisaaniosastojen hallussaan pitämän metsäalueen läpi, joka ulottui lähes Minskiin asti.

Saksalaisten rintama oli murskattu yli 300 kilometrin leveydeltä, ja ainoat toimintakuntoiset armeijat olivat etelässä oleva 2. armeija ja pohjoisessa oleva 16. armeija.
Saksalaiset eivät saaneet riittävästi täydennyksiä, ja yritys pysäyttää rintama Slutsk-Minsk-Polotskin linjalle epäonnistui.

Tämä Minskin offensiivi johti siihen, että 3. heinäkuuta puna-armeija tunkeutui Minskiin.

Keskustan armeijaryhmällä oli nyt käytössään vain 8 divisioonaa puna-armeijan 126 divisioonaa ja 45 panssariprikaatia vastaan. 9. armeijan ja 4. armeijan vastarinta oli kuitenkin viivyttänyt puna-armeijan etenemistä.

Saksalaisilla oli 21. heinäkuuta käytössään jo 16. divisioonaa heidän saatuaan jonkin verran täydennyksiä. 1. elokuuta olivat puna-armeijan panssarijoukot edenneet jo lähes Itä-Preussin rajalle.

Saksalaiset onnistuivat täydennyksiä saatuaan pysäyttämään venäläisten etenemisen, ja estämään suunnitellun läpimurron Itä-Preussiin.

Puna-armeija oli kuitenkin edennyt jo Puolaan.
Heinäkuun loppupuolella puna-armeija näytti jo lähestyvän vastustamattomasti Varsovaa, jossa Puolan vastarintaliike käynnisti kansannousun.

Puna-armeijan eteneminen kuitenkin pysähtyi Veikseljoen itäpuolelle.

Tähän vaikutti huomattavasti se, että nyt Luftwaffe pystyi tukemaan jalkaväkeä noin 560 maataistelukoneen voimin.

Operaation lopputuloksena Keskustan armeijaryhmä oli tuhoutunut lähes täysin, ja Puna-armeija edennyt Puolaan.

Vaikka Puna-armeijan eteneminen pysähtyikin Veikselille, oli tilanne itärintamalla saksalaisten kannalta katastrofaalinen."

TOISEN MAAILMANSODAN AIKANA NEUVOSTOLIITOLLA EI VIELÄ OLLUT ATOMIPOMMIA, mutta nyt VENÄJÄLLÄ on ydinkärkiä ilmeisesti eniten maailmassa ja heillä on myös valmius käyttää keskipitkän kantaman ydinkärkiä ja supersoisia ohjuksia (kuitenkin monet sotakiihkoilijat näyttävät vähättelevän tätäkin uhkaa, kts alla):

"Venäjän päättäjät, media, propagandistit ja trollitilit ovat suoltaneet viime viikkoina valtavasti materiaalia Oreshnik-ohjuksesta. Asiantuntijan mukaan aseesta levitetään kuitenkin vääriä käsityksiä.

Strategisten aseiden ekspertti Jeffrey Lewis ottaa X:n ketjussaan hampaisiinsa erään laajasti levinneistä Oreshnik-puheista.

Monet Venäjä-mieliset lähteet ovat jakaneet viime aikoina juttuja, joiden mukaan Venäjä pystyy valmistamaan 25 Oreshnikia kuukaudessa. Lähteeksi on usein mainittu Ukrainan sotilastiedustelun arvio.

Middlebury Instituten professori Lewis huomauttaa, että ukrainalaiset ovat todellisuudessa arvioineet, että ohjuksia pystytään valmistamaan 25 vuodessa.

Väitteissä on siis kyse silkasta vääristelystä. Tarkoituksena on mitä ilmeisimmin ruokkia länteen kuvaa pelottavan uuden aseen uhasta. Lewis pitää oikeaa ukrainalaisarviota pätevänä.

Oreshnik on usealla taistelukärjellä varustettu keskimatkan ballistinen ohjus, joka soveltuu myös ydinaseiden käyttöön.

Jeffrey Lewisin mukaan kyse on käytännössä mannertenvälisen Yars-ohjuksen kahdesta ensimmäisestä vaiheesta.

□ Myös tuotantotahdin voidaan siis olettaa olevan nykyoloissa korkeintaan vastaavaa. Yars-ohjuksia ja niiden laukaisimia pystytään virallistenkin venäläislähteiden mukaan valmistamaan noin 20 vuodessa.

□ Historialliset tuotantoluvut antavat todennäköisesti parasta osviittaa, ottaisin kuitenkin pari asiaa huomioon.

Ohjukset eivät laukaise itse itseään. Venäjän on tuotettava laukaisualustoja ja tukiajoneuvoja sekä perustettava yksiköitä käyttämään niitä.

Tämä on yhtäältä pullonkaula. Toisaalta Venäjä voi valmistaa enemmän ohjuksia kuin laukaisimia ja ladata laukaisimia.

Koska Oreshnik soveltuu niin ydinkärjille kuin tavanomaisillekin taistelukärjille, uskoo asiantuntija, että ohjuksia tuotetaan lavetteja enemmän.

Kun kaikki otetaan huomioon, arvioi Lewis, että Oreshnikeja pystytään paljon todennäköisemmin valmistamaan 25 vuodessa kuin kuukaudessa."

SUOMALAISENA RAUHAN PUOLUSTAJANA AKM on sitä mieltä, että pelkästään kaksi supersonista ohjusta VENÄJÄLTÄ Suomeen, yksi Helsinkiin ja toinen Parolan panssarivarikolle riittää lamauttamaan koko Suomen, kun vielä samaan aikaan Venäjältä lähetetään 100 droonia, joilla tuhotaan Pasilan televisiotorni ja OLKILUODON huollossa oleva ydinvoimala.

AKM on vahvasti sitä mieltä, että meillä on hyvä olla lämpimät ja toimivat diplomaattiset suhteet ensinnä Yhdysvaltojen "MÖRKÖ" TRUMPIIN ja sitten myös Venäjän itsevaltiaaseen PUTINIIN!!!

ZELENKEYI on valitettavasti pikku peluri tässä kansainvälisessä kädenväännössä, vaikka tänäänkin Suomen Eduskunnassa hänelle taputettiin minuuttikaupalla vähän samaan tyyliin kuin taputetaan esim. Venäjän duumassa tai Kiinan kommunistisen puolueen kokouksessa sen jälkeen, kun XI on kertonut tuoreet puolueen päätöslauselmat vuoteen 2045 saakka!!!

alan kolmas miesRe: HUH, HUH oli taas A-Studio20.3.2025 23.46
SIRKKASELTA TAAS SAATANALLISET SÄKEET:

Hiekkalaatikolla keskustelemassa seuraavat "PUOLUSTUSVOIMIEN" erityisasiantuntijat:

□ Li ANDERSSON, vassarit
□ Mia-Petra NATRI, demut
□ Salla AURA, kokkarit
□ Laura HUHTASAARI, persut

Koko porukka oli sitä mieltä, että nyt on vahvistettava Euroopan puolustusta, kuten "MÖRKÖ" TRUMP on jo vaatinut lähes 10 vuotta.

Viisi vuotta sitten UNILUKKARI oli sitä mieltä, että "MÖRKÖ" TRUMP on päästänyt suustaan höpö juttuja ja HÄN toivoo pääsevänsä "AIKUISTEN NEUVOTTELUPÖYTIIN".

Sen jälkeen UNILUKKARI menikin heti tapaamaan PUTINIA ja pelasi JÄÄKIEKOSSA YSTÄVYYSOTTELUJA, joissa PUTIN tietysti antoi UNILUKKARIN tehdä pari maalia, niin UNILUKKARI saatiin tuntemaan olonsa turvalliseksi.

No tilanteethan voi muuttua ja nyt on lähtenyt hyvään käyntiin jo neljäs vuosi UKRAINAN sotaakin, eikä EU:n "AIKUISTEN NEUVOTTELUPÖYDISTÄ" ole apua löytynyt.

Ei ole apua löytynyt kunnolla edes EU:n NATOMAIDENKAAN "AIKUISTEN NEUVOTTELUPÄYDISTÄ".

Natri & Andersson esittivät, että asiat hoituu, kun investoidaan 800 miljardia euroa, josta 150 miljardia voi olla lainaa EU:sta.

Kukaan keskustelijoista ei sanallakaan viitannut siihen, mahtaisivatkohan nuo massiiviset investoinnit olla jotenkin kannattavia ja kuka ne mahdollisesti tekisi??

Pari päivää sitten Ranskakin ilmoitti juuri onnistuneesta Adriane 6 - raketin laukaisusta.
ESA:n Ariane 6 -raketin ensimmäinen kaupallinen lento lähti onnistuneesti avaruuteen
SpaceX hallitsee avaruusmarkkinoita. Euroopan avaruusjärjestö ESA ehti olla pitkään ilman raskaan sarjan rakettia.

Viisi, neljä, kolme,
kaksi, yksi.
0:03




-0:23






YLE

Heikki Ali-Hokka, Elsa Mäklin
6.3. 18:26
?
Päivitetty 6.3. 19:53

Kuuntele juttu 2:02

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n Ariane 6 -raketti lähti tänään torstaina onnistuneesti ensimmäiselle kaupalliselle lennolleen Kourousta Ranskan Guayanasta.

Raketti laukaistiin matkaan suunnitellusti hieman ennen kello 18.30 Suomen aikaa.

Lastina sillä on ranskalaisyhtiöiden satelliitteja.

Ariane 6:n neitsytlento viime heinäkuussa onnistui, mikä oli suuri helpotus ESA:lle.

Järjestö oli ilman omaa kantorakettia vuoden.

ESA:n edellinen kantoraketti Ariane 5 tuli matkansa päähän kesällä 2023.

Kolmen vuosikymmenen aikana se lensi onnistuneesti avaruuteen 117 kertaa.

Satelliitteja kahteen korkeuteen
Ariane 6 piti ottaa käyttöön vuonna 2020. Eri syiden takia valmistuminen myöhästyi peräti neljä vuotta.

Ariane 6 -raketti seisoo laukaisualustalla asfalttikentällä.

Avaa kuvien katselu

Ariane 6 -raketin laitteistoa testattiin kesäkuussa 2023 Ranskan Guayanassa. Kuva: M. Pédoussaut / ESA

ESA:n on viime aikoina aikana pitänyt turvautua muiden palveluihin. Eurooppalaisia satelliitteja ovat lennättäneet muun muassa teknologiamiljardööri Elon Muskin SpaceX:n Falcon 9 -kantoraketit.

Ariane 6 on yli 60 metrin korkuinen ja täydessä lastissa se painaa lähes 900 tonnia.

Ariane 6 on kehittyneempi versio edeltäjästään. Siitä on kaksi versiota. Vahvempi versio pystyy viemään geostationäärisille radoille eli 35 000 kilometrin korkeuteen yli 10 tonnin lastin.

Geostationäärisellä radalla on muun muassa sääsatelliitteja.

Matalammalle, muutaman sadan kilometrin korkeuteen se pystyy viemään yli 20 tonnin lastin.

Ylemmän vaiheen moottorin ansiosta se pystyy laskemaan satelliitteja ulos eri korkeuksilla."

KIRITTÄVÄÄHÄN TÄSSÄKIN NÄYTTÄÄ EUROOPASSA OLEVAN MELKO LAILLA!!!

Aura & Huhtasaari totesivat, että tuollaiset summat eivät mahdu koko EU:n budjettiin, josta he olivat tietysti oikeassa, kun EU:n budjetti vuonna 2025 on 199 miljardia euroa, joten puolustus veisi yli 75% koko EU:n budjetista.

Kun tämä tosiasia selvisi Anderssonille, niin LI ehdotti, että otetaan lainaa ja sitten vielä esitti vaatimuksen, että puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen kanssa täytyy lakkauttaa juuri, kun on solmittu kaikki mahdolliset NATO ja DCA sopimukset, jotta edes Suomi olisi jotenkin turvassa.

Salla AURA ehti sitten jo ehdottamaan, että UNKARI on erotettava EU:sta, koska UNKARI vastustaa näitä massiivisia puolustusmenoja.

AURAN ehdotus näytti olevaan muidenkin "PUOLUSTUSASIANTUNTIJOIDEN" mieleen.

Tilannehan näyttääkin olevan se, että EU onkin ajautumassa täyteen kaaokseen näiden kohonneiden puolustusmenojen tarpeiden kanssa.

Natri & Andersson ja muistaakseni myös Aura olivat sitä mieltä, että puolustusvälineiden tilaukset pitää tehdä eurooppalaisilta yrityksiltä, mutta Huhtasaari onneksi totesi, että kannattaa tilata sotatilassakin toimivia välineitä.

Selväksi tuli, ettei kyseisillä keskustelijolla ollut vielä hajuakaan siitä, mitä tilauksia tässä ollaan tekemässä ja sekin tuli selväksi jopa akselille Natri & Andersson, että 800 miljardilla eurolla rakennettava puolustusteollisuus on käyttökunnossa korkeintaan 10 vuoden päästä ja jonkun täytyy myös tehdä ne tilaukset.

EU:n komissiohan ei ole tällä alueelle mikään puolustusvälineiden tilaaja, vaan tilauksen joutuu tekemään jokainen jäsenmaa itse.

Kun sitten jäsenmaat näitä tilauksia hankkivat, niin tietysti silloin ollaan vastuussa niiden rahoituksesta, eikä tätä rahoitusta voi niin vain nostaa, ellei siten lähdetä sille linjalle, että aletaan leikata Suomessakin sosiaaliturvasta tai vaihtoehtoisesti nostaa verotusta.

Ollaan siis puun ja kuoren välissä.

Kyllähän tämä kissa- ja hiiri leikki lopulta johtaa siihen, että Suomessakin on vähitellen alettava käyttää diplomaattisia keinoja, eikä vain yllytetä suomalaisia sotaretkille Ukrainaan puhumattakaan siitä, että lähdettäisiin uudelleen haastamaan riitaa vielä Suomen perinteisen läheisen itänaapurimme kanssa.

Aura & Huhtasaari aivan oikein totesivat, että EU ei ole puolustusyhteisö ja jos se sellaiseksi halutaan viedä, niin se edellyttää perussopimuksen täydellistä uudelleen kirjoittamista.

Hämmästyttävästi keskustelijat näyttivät olevan ainakin jossain määrin taipuvaisia keräämään puolustukseen tarvittavaa rahoitusta esim. High Tech yhtiöiltä kerättävien verojen muodossa.

Tällaiset ajatukset suurella todennäköisyydellä johtavat kuitenkin siihen, että EU varmuudella putoaa kehityksen kelkasta, kun vielä Natri & Andersson akselilla ei tunnuta ymmärtävän edes EU:ssakin käynnistymisvaiheessa olevan liiallisen säännöstelyn purkamisen merkitystä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: