Keskustelu

Joopa jooJuankosken valitus hylkynä takaisin20.8.2015 11.42
Savon sanomat uutisoi viime vuonna:"
lukenut 1/5 maksutonta artikkelia. Katso tilausvaihtoehdot.



Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.09.2014 19:38


Kaavin koulupäätöksestä kaksi valitusta


8.9.2014 19:38



Kaavin kunnanvaltuuston kesäkuussa tekemä päätös valita yläkouluikäisten lähikouluksi Tuusniemen yläkoulu ei asetu helpolla. Kaavin ja Juankosken kouluyhteistyö on päättymässä syksyyn 2015, ja Kaavin päätöksestä ovat valittaneet Itä-Suomen hallinto-oikeuteen Kaavin kunnanhallituksen jäsen Kirsti Toikka (kesk.) sekä Juankosken kaupunki.

Kunnanjohtaja Ari Sopasen valmistelemassa Kaavin vastauksessa ei heru ymmärrystä Juankosken puuttumisyritykselle.

? Juankosken kaupungin epäilys siitä, että Kaavin kunta kohtelisi palaavia opettajia jotenkin epäoikeudenmukaisesti sekä lain ja sopimusten vastaisesti, on Kaavin kunnan mielestä asiaton.

Juankoski ja Toikka nostavat esiin juuri huolen opettajien kohtalosta sopimuksen päättyessä.

? Osa oppilaista varmaan haluaa käydä Juankoskella, mutta vielä ei tiedetä, kuinka paljon opettajille on tarvetta Juankoskella tai Tuusniemellä. Meidän pitää käynnistää yt-neuvottelut, Sopanen sanoo.

Juankoski ja Kaavi riitelevät jo ennestään yläkoulusopimukseen liittyvistä korvauksista. Asia on korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä."

Päätös Itä-Suomen Hallinto-oikeudesta tuli ja valitus hylättiin. Nyt tietenkin pitää kysyä, miksi Juankosken kaupunginhallitus (Kangasperko) halusi valittaa koko asiasta, kun kunnilla on autonominen asema tehdä omia päätöksiä, vaikka naapurina olisi suuri ja mahtava Juankoski ja sen Kangasperkulees.

JopeRe: Juankosken valitus hylkynä takaisin20.8.2015 14.42
"Lopputulos
Kaavin kunnanvaltuusto on harkintavaltansa nojalla voinut paattaa ylakou-luopetuksen jarjestamisesta yhdessa Tuusniemen kunnan kanssa. Kunta ei ole kayttanyt harkintavaltaansa muuhun kuin mihin se on ollut lain mukaan kaytettavissa. Kunnanvaltuuston Oaths ei ole syntynyt valituksissa esite¬tyilla perusteilla virheellisessa jarjestyksessa, eika se ole muutenkaan lain¬vastainen. Taman johdosta valitukset on hylattava."

Itä-Suomen Hallinto-oikeuden ratkaisu. Luulisitaas hävettävän juankoskelaisten.

alan kolmas miesRe: Juankosken valitus hylkynä takaisin20.8.2015 16.57
Juankosken kannalta taas harmillinen päätös hallinto-oikeudesta.

Toivo ei liene vielä kuitenkaan kokonaan mennyt. Biovoimalan tapauksessa tehtiin kalliiden lakimiesten kanssa kolme kertaa kuntalain vastainen päätös ja aina tuli pakit hallinto-oikeudesta ja EU:n komissiosta.

Lakimiesten käyttö oli valituksissa tietysti perustuslain vastaista.

Sitkeä Juankosken Nero ei kuitenkaan ole antanut periksi, vaan valtuutti perustuslain vastaisesti luottolakimiehensä valittamaan vielä kerran ja kortit lähdettiin vielä katsomaan neljännen kerran nyt KHO:ta myöten.

Juankosken Nero voisi nyt vielä lähteä valittamaan Kaavin ja Tuusniemen koulujuonittelustakin KHO:een. Kyllä sieltä oikeus lopulta löytyy. Hemppa ja Veijo mielellään tukevat tällaista Juankosken koululaitoksen pelastavaa valitusta.

Juankosken veronmaksajat ovat varmaan jo keränneet Juankosken Nerolle ja hallintojohtajalle valitusbudjetiksi ainakin 200 000 euroa.jemmaan. Joten ei muuta kuin soitto luottojuristeille, niin siistä se rumba taas alkaa.

On se vaan kumma, että hallinto-oikeudet eivät sitä tajua, että Juankosken Nero on säätänyt Juankoskelle ihan omat lakinsa ja vielä kaiken päälle uudet pelisäännöt 10.11.2015.

Pena T.Re: Juankosken valitus hylkynä takaisin21.8.2015 21.48
Eivät ymmärtäneet kysyä osaajilta eikä tarjottua neuvoa kuunneltu. Siksi me aina maksamme kepumafian egon tukemisen. Muustahan tässäkään ei ollut kysymys, jos muuten olisi käytetty järkeä.
Juankosken taloutta pannaan kuntoon toimimalla väestön kasvattamiseksi eikä pois ajamiseksi.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: