Keskustelu

Kamreerin alkuKunta salaa välimiesoikeuden päätöksen23.9.2015 14.04
Hallitus vastaa P. Tolvaselle, että salaista välimiesoikeuden päätöstä ei avata.

Olkoot avaamatta, mutta kunnan maksuliikennettä luottamusmies pystyy seuraamaan. Pekka Vartiainen pystyy milloin tahansa katsomaan mitä kunta on saanut ja mitä maksanut välimiesoikeuden osallisille.

Voi tietysti olla niin, että liikennettä on salattu maksamalla laskuja bulvaanien kautta, mutta viitseliäs selvittäjä kaivaa totuuden.

Ilmeisesti kunnan tilille ei kuitenkaan ole tullut edes satatonnisia, koska talousarvion seurantalista osoittaa tällekin vuodelle alijäämää.

KMRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen23.9.2015 16.37
Välimiesoikeuden perusteella ja päätöksen jälkeen ei euroakaan ole saatu takausvakuuden korvaamisesta. päätös kuitenkin oli se, että koko korvausmäärä oli takauksen määrä lisättynä korkojen kanssa. Missä rahat. Miksi välimiesmenettely, jos rahoja ei haluta saada takaisin kuntalaisille. Kyse on virkarikoksesta ja laittomasta tuesta PB:lle. Nyt pitänee viedä asia rikospoliisille.

Pena T.Re: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen23.9.2015 23.49
Käräjillä tämä pitää ratkaista. Siksi kaikki on salattu, etteivät kuntalaiset pääsisi kiinni totuuteen.
Kaupunginhallituksen lampaita on taas kerran viety samassa narussa sen kuuluisan pässin kanssa.
Miettikää kielletyn valtiontuen antamista. Lahjoitamme miljoonia. Salaamiseen ei ole edes laillista perustetta, vaan kepumafian kuviteltu julkisuuslain pykälä, joka ei sovi tähän asiaan. Lukekaa tuore KHO:n ratkaisu 2015:133. Juankosken johto ja lakimies lukevat lakikirjaa kuin piru raamattua. Kauppakamarin ohje ei mene Suomen lain pykälien yli. Vai ovatko ajat muuttuneet?

juristin alkuRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen24.9.2015 0.43
Käräjät tässä näyttää tulevan.

Mitään merkkiä ei ole Tratta PBF liiketoiminnan käynnistymisestä.

Syyskuu on jo lopuillaan ja kohta satelee lumetkin maahan, vaikka syksystä ennustellaan lämmintä.

Kaupunki on mennyt maksamaan varattoman Tratta PBF:n puolesta takauksen johdosta 4.1 milj. euroa ja paljon muuta. Kaikki laittomasti.

Laittomat ovat olleet myös kaikki biovoimalaa koskevat järjestelyt ja siinäkin on kaupunki menettänyt miljoonia puhumattakaan Tratta PBF:n kiinteistökaupoista. Näissä kiinteistöissä kaupungilla oli jälkipantti.

Salaamalla nämä asiat menee koko ajan puuhamiesten kannalta vain huonompaan suuntaan, kun toiminta on jo tullut tahalliseksi ja suunnitelmalliseski. Itse asiassa suunnitelmallista ja tahallista puuhamiesten toiminta on ollut jo vuoden 2010 syksystä lähtien.

Kysymyksessä on siis raskauttavat virkamiesten ja hallituksen jäsenten rötökset.

Kyllä se oikeuden pitkä käsi lopulta tavoitti myös Vantaan entisen kaupunginjohtajan ja hänen demuverkostonsa, vaikka aikaa siihen on tietysti mennyt tutkinnassa tarpeettoman kauan.

Näin onRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen26.9.2015 22.45
Julkisuuslaki määrittelee kokonaisuudessaan, mikä on julkista ja mikä ei. Juankoskella roikutaan yhden pykälän yhdessä momentissa, kun perustellaan salaamista.
Korkein hallinto-oikeus on lopullisesti linjannut tätäkin asiaa: Julkisuus menee konsulttien ja virkamiesten henk. koht. toiveiden tai ratkaisujen yli, ja esim. Juankosken johdon omat tulkinnat eivät tule kestämään kriittistä tarkastelua. KHO:n päätös 11.9.2015 selvittää koko kysymyksen kuntalaisten ja hyvän hallinnon eduksi. Kepumafia ei voi tulkita lakeja, miten heille sopii parhaiten.
Tämä koskee myös konsultin raporttia Biolämmön arvonmäärittelyssä välimiesoikeuden ratkaisun lisäksi.

juristin alkuRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen28.9.2015 19.26
Noutaja tulee Tratta PBF:lle ja sen puuhamiehille varmasti.

KHO:n lopullisista päätöksistä ei voi enää luikerrella mihinkään.

Kaupunki on myös jo perustuslain vastaisesti käyttänyt yksityisiä asanajotoimistoja laittomuuksien puolustamisessa.

Tässäkin asiassa on kysymys noin 500 000 eurosta eli 3 milj. mummon markasta.

On selvää, että tällaisia asioita ei voida painaa villaisella nykyaikana edes Juankoskella.

eskimoRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen28.9.2015 21.22
vanhax männöö asiat, ennen kun kukkaa älyääkää samovaarin lipasseen rahat peten kanssa nahkaasa, suattapi joku suaha moitteet tuomarilta hömelöstä toiminnasta, mutta kun pyytelöö anteex ymmärtämättömyyttään tuomari heltyy pelekkiin nuhteisiin raikulipoijille

salaneuvosRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen29.9.2015 12.34
Ne salailevat, joilla on salattavaa, kun eivät voi kertoa kuntalaisille. Säälittävää virka-aseman käyttöä.
Laittomuus loppuu kuitenkin, ja sitten vanha ja nykyinen hallitus pääsevät joidenkin johtavien virkamiesten kanssa maksumiehiksi. Varmaan tilintarkastaja ja tarkastuslautakunnan pj. pääsevät talkoisiin mukaan ilman eri anomusta.
En jaksa ottaa eskimoa vakavasti.

alan kolmas miesRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen29.9.2015 16.15
eskimolle voi väliaikatietona todeta, ettei mikkään mee vanhax Samovaari-hommissa.

Kohtahan ne taloustalakoot vasta alakaa voudin toimesta.

Kyllähän tässä myöskin isot vahingonkorvaukset tulee maksettavaksi.

Veijo ja Heimo eivät vain vielä tiedä, kuinka suuret.

Sellainen tunne on, ettei tässä mitenkään millillä enää selvitä.

Eikös puuhamiesten aiheuttama laiton, tahallinen, hyvin suunniteltu ja harkittu "työllistämisvahinko" ole kymmeniä miljoonia euroja?

Pelkästään kaupungin osalta ainakin 8 milj. euroa.

korruption vihollinen nro 1Re: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 9.08
Juankosken kannalta nämä kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen lainvastaiset toimet, joihin sisältyy monesti salailua, ovat vastenmielisiä.
Mikä estää rehellisen toiminnan? Onko koko kaupunginhallitus ja tarkastuslautakunta täysin korruptoituneita?

alan miesRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 9.36
Eskimo on ollut useimmiten oikeassa. Nämä asiat ovat suuremmissa ympyröissä ihan kärpäsen paskoja. Poliisi eikä valtakunnan media kiinnitä mitään huomiota. Juankoskiset luulevat, että heidän asiansa on maailman navassa.

Tämän tajusi jo Malkovkin vuonna 2012 eikä ole ollut sen jälkeen missään tekemisissä Juankosken kanssa. On näet vähän suurempia projekteja.

Kouraan ajattelijaRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 13.12
Olen pitänyt alan miehen ymmärrystä terveenä, mutta pakko on tarkistaa käsitystäni. Suomen valtion mittakaavassa meidän 5 miljoonaamme vastaa 5 miljardia.

Onko tämä aivan kärpäsen paskaa. Muutamasta tuhannesta pakolaisesta jaksat olla huolissasi, mutta me emme saa olla huolissamme mistään.

alan kolmas miesRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 14.17
Perustuslain rikkomukset eivät ole kärpäsen paskoja, kuten alan mies näyttää väittävän.

Jokainen juankoskinen ymmärtää, että kysymyksessä olevat ja Samovaari-yhtiöön liittyvät rötökset eivät ole Volkkarin tapainen skandaali, joka voi vielä horjuttaa koko Saksan talouttakin.

Juankoskisten kannalta itsenäisyyden menetys ja kyläkolujen sulkeminen on Saksan romahdusta suurempi katastroofi.

Eihän poliisi voi vielä mitään tutkia, kun kukaan ei ole tietääkseni vielä tehnyt edes rikosilmoitusta.

Ensin täytyy rikoksen tapahtua. Vasta sitten kannattaa tehdä rikosilmoitus.

Milloin alan mies on tehnyt rikosilmoituksia varastoon?

Biovoimala päätökset tuli rikollisiksi vasta 1.9.2015.

Nyt alkaa olla aika toimia.

alan mies on hätäinen mies. Hätäilemällä tulee vain kusipäisiä lapsia.

Totta kai Malkovilla on isompia hankkeita Venäjällä kuin Juankoskella. Ruplahan on devalvoitunut jo varmaan lähes 50% Ukrainan kriisin jälkeen.

Malkovilla on hyvä bisnesvainu, jota Finnveran johtaja Heikkiläkin peräänkuuluuttaa suomalaisille.

Samovaari-yhtiö on nyt niin sanotun jäätyneen konfliktin tilassa.

Venäläisethän tulee aina paikalle oikealla hetkellä. Nyt ei ole vielä oikea hetki.

alan miesRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 14.35
Malkov on Siberwoodin johtaja ja hallituksen jäsen. Hän on juuri tilannut Pöyryltä alustavan sellutehtaan suunnittelun. Tällaiset hankkeet ovat miljardin euron hankkeita. Miksi Juankoski kiinnostaisi Malkovia, mutta aina vaan nimi on esillä tällä sivustolla.

Mitä juankoskiset hyötyvät oikeudenkäynneistä. Kaupunki tuhlaa veronmaksajien rahoja, mutta ei saa mitään korvauksia tästä. Miksi ette laita sitä aikaa ja energiaa todellisiin hankkeisiin.

New Stroms saanee kunniaa ja mainetta ja Heikki voi jopa ansaita muutaman euron enemmän, mitä on panostanut. Mutta mitä tämä hyödyttää juankoskisia. Heikki tuhlaa rahansa Espoossa niinkuin akm:kin.

alan kolmas miesRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 15.20
alan mies yllä vain vahvistaa sen Malkovinkin osalta, mitä minä jo aiemmin totesin suomalaisten innosta rakentaa Suomeen nyt kalliita sellutehtaita joka niemen notkoon saarelmaan.

Suomessa on parempi keskittyä pieneen kuten Sveitsissä tehdään. Silloin saadaan tulosta aikaan ihimillisessä ajassa ja inhimillisellä määrällä rahaa.

Rahaa pitää osata käyttää.

Sellutehdashanke on jumalattoman kallis ja siis äärimmäisen riskipitoinen projekti. Kysymyksessä voi hyvin olla 10 vuoden mittainen uurastus, missä päin maailmaa tahansa. Venäjälläkin on erittäin tarkat ympäristönormit nykyään.

Ennen ajat oli meilläkin toiset. Kaukopäähän Enson Pentti Halle tilasi 100 000 tonnin lainerikoneista suunnilleen vuoden välein Beloitilta.

Suunnittelu ja tilaus oli silloin helppoa ja nopeata, kun se tehtiin telexillä: yksi kappale 100 000 t/a lainerikoneita asennettuna Kaukopään tehtaille.

alan miesRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 15.28
Sveitsissä ei ole yhtään sellutehdasta ja viimeinen paperitehdas suljettiin vuonna 2011. Ovat kaikki olleet niin pieniä.

PVRe: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 18.26
Moro,
alan mies alkaa taas kyllästyttämään ihan aikuisen oikeasti.
Malkov oli yhdessä Heikki Salosen kanssa investoimassa Juankoskelle todellista ja toimintakykyistä ja muiden Malkovin tehtaiden , konsernin, yhtä haaraa. Miksi asiasta ei meille ilmoitettu, siis valtuustolle, vaan ainoana vaihtoehtona oli PB jonka johto ja kohtalo ovat samaa luokkaa , huono. Myös alkutiedot ja rekisteritiedot olivat todella heikossa hapessa. Samoin oli takauksen vastavakuus, joka oli ja edelleen on nolla euroa.
Tämä farssi on muuttanut uutta kuntalakia, sillä Juankosken takia ei kuntatakauksia enään hyväksytä. Myös EU-lainsäädäntö on saanut lisää näkyvyyttä meidän takia. Työ ei ole ollut turhaa.
Heikki Salonen on yksityinen henkilö, joka hakee oikeuksiaan tuomioistuimen kautta ja esim. minä haluan saada julkisuuteen asian, jota yritetään peitellä kaikilla tavoilla. Juankoskelaiset voisivat hakea oikeuksia myös muilla tavoilla, mutta se on ihmisten oma asia. Minä haluan totuuden ja julkisuusperiaatteen mukaisen perustuslaissa säädetyn oikeusturvan kaikille. Tarkoittaa, että koko asia käsitellään julkisesti ja viranomaistoimin. Kyse on siitä, ettei tälläisiä virheitä saa vastedes tapahtua.

Eino K.Re: Kunta salaa välimiesoikeuden päätöksen30.9.2015 19.22
Miksi sinä, Pekka, et halua hakea oikeutta eli maksajaa meidän puolesta. Miksi sen täytyy olla meidän oma asia. Ei akateeminen oikeassaoleminen, "totuus ja jaulkisuusperiaatteen mukainen oikeusturva", kilahda kunnan kassassa. Olemme sentään valinneet sinut edustajaksemme?

Paljot sanat eivät meitä juuri lohduta. Tekoja kaipaamme.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: