Keskustelu

Savon Sanomat uutisoi tänään."Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"29.1.2016 8.57
Sisäilmaongelmat saivat kyyneleet silmiin ? "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"
Kuva: Tapio Hartikainen Marjaana Hakulinen-Pakarinen oli syvästi huolissaan poikansa Kallen (oik.) viemisestä epäterveelliseen kouluun.
Marjaana Hakulinen-Pakarinen oli syvästi huolissaan poikansa Kallen viemisestä epäterveelliseen kouluun.

Voiko Kallen viedä kouluun vai tehdäänkö jotain vasta sitten, kun kaikki lapset ovat sairastuneet?

Tätä kysyi juankoskelainen Marjaana Hakulinen-Pakarinen kaupungin edustajilta torstaina tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa, jossa puhuttiin Juankosken entisessä lukiossa toimivan Juantehtaan koulun sisäilmatilanteesta. Kaupunki aikoo rakentaa päiväkodin kiinteistöön, vaikka rakennuksessa on todettu vakavat kosteusvauriot.

Tilaisuus keräsi paikalle kolmisenkymmentä lastensa terveydestä huolestunutta kuulijaa. Asiantuntijoita ja kaupungin edustajia paikalla oli peräti 17 henkeä.

Tilaisuutta pohjustettiin alustajien yhteisellä kokouksella. Reilun tunnin kestäneet alustuspuheenvuorot saivat jo jotkut kuulijat vääntelehtimään penkeissään. Kun sitten päästiin itse asiaan, kysymykset lasten terveydestä ryöpsähtivät valloilleen.



Kysymysten taustalla oli huoli lasten terveydestä. Puheenvuoroissa kerrottiin muun muassa., kuinka lapsen oirehtiminen lakkasi joululoman aikana. Monet myös totesivat, että ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään.

Ei tämä mikään uusi ongelma ole, sillä 12 vuotta sitten merkit olivat olemassa. Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun. Tässä ollaan tekemässä 200 euron Ladaan tuhannen euron remontti, sivalsi tilaisuudessa koululaisen isä Esa Kettunen.

Kuopion kaupungin tilakeskuksen mukaan vauriot riskirakenteissa ovat niin mittavia, että järkevämpää olisi rakentaa uusi päiväkotirakennus. Laajakaan korjaus ei takaa sisäilman laatua ja lisäkorjauksista voi tulevaisuudessa syntyä merkittäviä kustannuksia. Riskiä kohottaa se, että osa koulurakennuksesta aiotaan jättää korjaamatta, muun muassa liikuntasali.

Kaupungin edustajat puolustivat korjausrakentamista sekä rakentamisen aikataululla että hinnalla.

Jos rakennetaan uutta, aloitus venyy varmasti ainakin vuoteen 2018 kaupungin yhdistyttyä Kuopioon. Korjausrakentaminen tulee lähes miljoona euroa edullisemmaksi kuin uuden tekeminen, sanoo Juankosken kaupunginjohtaja Petri Kangasperko.

Itse hintaero on 800 000 euroa ja 170 000 on laskettu vanhan purkamiseen. Ainakin minä luotan asiantuntijoihin, jotka vakuuttavat korjaamisen jälkeen koulun olevan puhdas sisäilmaltaan, Kangasperko vakuutti.



Rakennusalalla toimiva Jussi Timonen on jo ottanut kaksi lastaan pois epäterveelliseltä koululta. Hän ei usko, että korjattu koulu olisi parempi kuin uudisrakennus.

Nyt on tehty vain pistokokeita eivätkä ne varmasti kerro kaikkea. Nyt kaupungin esitys on pelkkä hätäsuunnitelma. Olen jo järjestänyt oppilaiden vanhemmille epävirallisen tiedotustilaisuuden. Enkä usko siihen, että koulun yhteydessä oleva liikuntahalli kapseloidaan ? ongelmat jatkuvat sitä kautta, perusteli Timonen.

Tilaisuudessa kävi ilmi myös, ettei kouluterveydenhoito ole aiemmin tiennyt ongelmien laajuudesta.

Pena T.Re: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"29.1.2016 9.14
Unohtuiko näin pian, että Säyneisessä on hyvä koulu ja lisääntyvä oppilasmäärä?
Järki käteen!

Kepulit tuhooRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"29.1.2016 9.41
Kaikki varmaan muistavat kuinka yksi Vapaa Juankoski valtuustoryhmä vastusti kyseisen koulun lähes viidenmiljoonan euron remonttia. Koska koulu oli silloin jo siinä kunnossa, että sitä ei olisi kannattanut korjata. Vapaa Juankoski valtuustoryhmä esitti jo silloin uuden koulun rakentamista lukionmäen kalliolle jos välttämättä haluttiin koulu ylipäätään rakentaa. Nyt ei olisi ollut uusi koulu homeessa. Nämä miljoonien haaskaukset ovat olleet kepulien hyvää työtä ja homma meinaa vaan jatkua. Melkoisia yhteiskunnan rahan imijöitä näyttää nämä kepulit olevan. Pistäisi nyt Kuopio kapuloita rattaisiin, että enempää yhteiskunnan rahaa nämä sankarit kerkiäisi tärvätä. Kyllä olisi ime jos noilla tupeloinneilla mitä nämä pajuvitsamiehen paimentamat pikapäättäjät ovat tupeloineet ei olisi Juankoski vajonnut suohon josta ei voi selvitä enää millään ja näin siinä kävi , että he pistivät viimeisen kymmenen vuoden aikana Juankosken täysin takapajulaksi ja itsenäisyys meni. EI ihme jos väki karkaan ken vain suinkin vain voi. Nyt tuo koulu lisää muuttohalukkuutta ja autioituminen sen kun vaan kiihtyy.

alan kolmas miesRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"29.1.2016 16.43
Kangasperko on aina ennenkin luottanut ns. "asiantuntijoihin".

Hyviä esimerkkejä tästä luottamuksesta ovat mm. Juantehtaan koulun kallis remontti, surullisen kuuluisa Keskustan keittiö, Premium Boardin ja Biolämmön laittomat viritykset ja käynnistys sekä Säyneisen hyvän kyläkoulun lakkautus.

Koska kysymyksessä on ollut pokerin peluu Juankoskella yhteiskunnan rahoilla, niin voidaan sanoa, että Kangasperko on saanut käteensä ns. reetin. Kysymys ei ole kuitenkaan herttareetistä vaan patareetistä.

Kangasperkon pokerin peluulle yhteiskunnan varoilla olisi syytä laittaa päätepiste.

Nyt Kangasperko oli järjestänyt keskustelutilaisuuden Juantehtaan homekoulun muuttamisesta lasten päiväkodiksi. Paikalle oli kutsuttu peräti 17 asiantuntijaa ja kaupungin edustajaa.

Marjaana Hakulinen-Pakarinen esitti yksinkertaisen kysymyksen: Voiko Kallen viedä kouluun vai tehdäänkö jotain vasta sitten, kun kaikki lapset ovat sairastuneet?

Yksinkertainen kysymys siis oli: Voiko lapsensa viedä homekouluun?

Kangasperko ja asiantuntijat selostivat, että tietysti voi, koska on kiire ja lasten päiväkoti pitää saada tulille jo ennen vuotta 2018, jonka jälkeen Kuopio määrää millaisia päiväkoteja tai kouluja rakennellaan.

Kangasperkon asiantuntijat olivat selvittäneet, että homekoulun remontti on selvästi edullisempi ja homekoulun purkukustannuksetkin on huomioitu.

Kangasperkon laskelmissa ei kuitenkaan ollut huomioitu edes sitä, jos homepäiväkodissa tulevan viiden vuoden aikana altistetaan herkässä kasvuvaiheessa vuosittain ehkä 30 lasta. Viiden vuoden aikana näitä altistettuja lapsia on siis kaikkiaan ehkä 150 kpl.

Jos lähdetään siitä, että näille lapsille tulee elinikäinen vamma tai työkyvyttömyys, niin 150 ihmisen altistamisesta aiheutuu yhteiskunnalle 150 x 2.0 milj. euron vahinko. Ojalan laskuopin mukaan tuo mahdollinen vahinko on siis 300 milj. euroa. Taloudellisten vahinkojen lisäksi asiaan liittyy myös muut kuin taloudelliset arvot.

Kansan syvät rivit tietää sen, että viiden pennin suutari voi helposti aiheuttaa 10 pennin vahingon.

Selvästi näkee, että Juankosken akuuttia päiväkotiongelmaa ei ole lähestytty oikeassa järjestyksessä.

Kangasperko ja sivistys- sekä tekninen toimi ovat taas lähteneet ratkomaan asioita joidenkin asintuntijoiden tekemien kustanannuslaskelmien perusteella. Noilla laskelmilla ei kuitenkaan ole ollut vuosikausiin mitään järjellisiä perusteita.

Pätemättämän Kangasperkon johdolla viranomaiset ja poliitikot ovat keskenään päättäneet harkitsemattomilla ja usein salatuilla pikapäätöksillään, miten asiat hoidetaan ja lopputulokset on nyt nähty.

Juankoski on menettänyt itsenäisyytensä ja se ei siis enää voi itsenäisesti päättää oikeastaan mistään sellaisesta hankkeesta, joka koskettaa Juankoskella asuvia ihmisiä.

Päiväkotihanke on syytä palauttaa lähtöruutuun kuten monopolissa ja aloittaa puhtaalta pöydältä Juankosken koulutoimen ja varhaiskasvatuksen kehittäminen projektina, jossa ensimmäisenä otetaan huomioon asiakkaiden tulevat tarpeet.

Näitä tarpeita ei voida eikä ole myöskään järkevää enää tyhmän kuntaliitospäätöksen jälkeen ratkaista pelkästään Juankosken omien virkamiesten voimin.

Sunnitellun uudenkin päiväkodin osalta on koko konsepti asetettava kyseenalaiseksi ja myös sen rahoitusmalli otettava vielä uudelleen arvioinnin kohteeksi.

Tilakeskus oli pitänyt nähtävästi rahoituksen osalta elinkaarimallia edullisempana kuin kaupungin taseen kautta rakentamista. Kun näin on, niin tämäkin asia kannattaa selvittää huolella vasta sen jälkeen, kun mahdollisen uuden päiväkodin rakennuskonsepti on selvillä.

Ennen kuin ryhdytään päiväkodin peruskiven muurauksiin kannattaa myös selvittää, mitä mahdollisuuksia on järjestää asiallinen tilapäinen päiväkotiratkaisu.

Tilapäisratkaisuihin voidaan joskus joutua pakottavista syistä.

Minullakin on vielä muistissa, kun aikoinaan kotipitäjässäni yhteiskoulu eräänä yönä paloi poroksi. Aluksi oli mukava havaita, että tuli vähän lomaa, mutta sitten menin kyllä innokaasti talkoisiin, kun lähdettiin rakentamaan uutta koulua.

Väliaikana koulua käytiin hajasijoitettuna ympäri kylää, mutta tiettävästi ainuttakaan homepotilasta tai opettajaa ei kylään väliaikana syntynyt.

PRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"30.1.2016 15.49
Moro,
uskon, että asia ulee vielä kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kuopio ei varmasti hyväksy Juankosken päätöstä ja asia käsitellään myös yhtymähallituksessa. Valtuustokin käsittelee asiaa, koska päätös vaatii lisätalousarvion. Asia on täysin kesken.

tätäkin kannattaa harkitaRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"30.1.2016 15.52
Miksi tuota lukionmäen rakennusta tarvitsisi lähteä purkamaan? Antaa sen jäädä kylmilleen, ja rakennetaan sen sijaan uudet tilat koulukeskuksen yhteyteen pienpelialueen takana olevalle hiekkakentälle, jonne johtaa hyvät kulkuyhteydet.

Tarvitaan yhteensä viisi luokkatilaa (a 75 m2), kaksi tilaa päiväkodille (a 75m2) eteiset (12m2), käytävät (120m2), työtilat henkilökunnalle (20m2) , siivouskomerot (8m2), wc-tilat (25m2) ja tekniset tilat (8m2). Yhteensä neliöitä tarvitaan vain 718. Rakennuksia kannattaa tehdä 2 kpl, joista toinen käsittäisi päiväkodin sekä eskaritilat (392m2) ja toisessa rakennuksessa opetusta tarjottaisiin 1-2-luokkalaisille (326m2). Yhteensä neliöitä tarvittaisiin 718, mikä voi tuntua ahtaalta, mutta tiloja vapautuu kyllä aikanaan muun koulukeskuksen yhteydestä, kun ikäluokat pienenevät. Järkevin ja nopein ratkaisu on rossipohjainen tilaelementtiratkaisu, joka tietysti rajoittaisi jossain määrin eikä olisi arkkitehtuurillisesti kovin näyttävä, mutta etuna olisi nopeus ja se, että elementit valmistettaisiin sisätiloissa, mikä vähentäisi riskejä uusista sisäilmahaitoista. Käytännössä nämä kaksi rakennusta muistuttaisi siis rivitaloja, joista toisella olisi pituutta päälle 40 metriä ja toinen jäisi sen alle. Kilpailutettuna tämä ratkaisu ei tulisi maksamaan missään nimessä yli 1,5 miljoonaa euroa, ja mikäli tahtoa vaan riittäisi, olisivat rakennukset valmiit jo vuoden kuluttua.

alan kolmas miesRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"30.1.2016 19.50
Nim. merkki tätäkin kannattaa harkita on lähestynyt Juankosken päiväkotiasiaa asiaa oikein.

Lasten tarpeiden tyydyttämiseksi on useita vaihtoehtoja ja on otettava huomioon, että tarpeet myös kehittyvät ajassa.

Esim. metsäteollisuudessa on totuttu sellaisen ajattelutapaan, että aluksi rakennetaan nykyistä tarvetta varten tuotantolaitos ja sen viereen sitten tehdään tilavaraukset mahdollisia laajennushankkeita varten.

Nim. merkki tätäkin kannattaa harkita on tuonut esille konkreettisen vaihtoehtoisen ajatuksen tarvittavasta uudesta päiväkodista. Rakennuksen hintakin näkyy pudonneen jo suunnilleen puoleen Kangasperkon Tilakeskuksesta tilaamista uuden päiväkodin laskelmista.

Harkinnan arvoinen asia olisi nyt lähestyä esim. Stora Ensoa, jonka uusi LVL-tehdas (Laminated Veneer Lumber) valmistuu tulevana kesänä Varkauteen.

Olisikin parasta pyytää Stora Ensolta vaikka tarjous päiväkodista avaimet käteen periaatteella, niin eikohän silloin tarvittava pytinki silloin ole pystyssä jo hyvinkin vuonna 2017. Oleellista on, että arkkitehti tekee ehdotuksen tarvittavasta rakennuksesta eikä Kangasperko, jolla ei ole edes valearkkitehdin papereita.

Sitä paitsi SE varmaan mielellään toimittaa vaikka kaikki Kuopioon lähitulevaisuudessa tarvittavat uudet julkiset rakennukset puuelementtipohjalta.

SE:llä on nykyään jo hyvin monipuolista puurakennusosaamista mukaan lukien myös CLT (Cross Laminared Timber). SE on jo toimittanut useita puuelementteihin nojaavia kouluja ja päiväkoteja mm. Keski-Euroopassa ja Englannissa, joten kyllä sieltä Juankoskellekin kohtuuhintainen ratkaisu löytyy.

assets.storaenso.com/se/.../CLT%20image%20brochure%20FI.pdf

Fox MulderRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"30.1.2016 22.44
Kiitos nimimerkille "Tätäkin kannattaa harkita".

Nyt kirjoitit asiaa.

Näin pitää lähteä lähestymään tätä ongelmaa...
Lasten terveys on tärkeintä. Ei raha, eikä oman egon kohottaminen...
Mistä saatiin elävä esimerkki kaupungin tiedotustilaisuudessa.
Puheenjohtajan ego ei kestänyt vaikeita kysymyksiä, joilla kyseenalaistettiin tehdyt päätökset...

Tilaisuudessa kiellettiin ihmisten sananvapaus.

Jos juankoskelainen johtaminen on tälläista,
niin eipä ihme, että tämä kaupunki on tässä tilassa, ja on oikein, että tämä kaupunki menettää itsemääräämisoikeuden.

Minna Tirkkoselle kiitokset siitä, että uskalsi sanoa oman mielipiteensä, jonka jälkeen hänet hiljennettiin puheenjohtajan toimesta.

PRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"31.1.2016 12.03
Savon sanomat: "Jahkailu homekoulujen kanssa luo lisää ongelmia

Voiko lapsen viedä kouluun, jos siellä on sisäilmaongelma? Kysymys on kipeällä tavalla ajankohtainen Juantehtaan koululla Juankoskella. Kaupunki aikoo rakentaa päiväkodin vakavista kosteusvaurioista kärsivään rakennukseen.

Kuopion kaupungin tilakeskus on laskenut, että vauriot riskirakenteissa ovat niin mittavia, että järkevämpää olisi rakentaa uusi päiväkotirakennus (Savon Sanomat 29.1.). Arvio on järkevä. Laajakaan korjaus ei takaa sisäilman laatua ja lisäkorjauksista tulevaisuudessa voi syntyä uusia ja suuriakin kustannuksia. Erikoista on myös se, että osa koulurakennuksesta on tarkoitus jättää korjaamatta. Esimerkiksi liikuntasali jäisi nykyiselleen.

Juankosken esimerkki ei ole ainutlaatuinen. Julkisella sektorilla on runsaasti rakennuksia, joissa työskentelevät ja oleskelevat ihmiset kärsivät sisäilman epäpuhtauksista johtuvista oireista. Ongelmia helposti peitellään, kun rahasta on jatkuva pula ja väistötiloihin siirtyminen olisi kallista ja lisäksi vaivalloista.

On hyvin tyypillistä, että sisäilmaongelmien luotetaan poistuvan eristämällä tai korjaamalla ongelmakohta. On myös tavallista, että sisäilmaongelmista puhutaan hyvin yleisellä tasolla, vaikka onnistunut ratkaisu edellyttää aina tarkkaa tietoa ongelman syystä ja sen synnyttäjästä. Välinpitämätöntä suhtautumista on nähty nyt Juankoskella, mutta osataan sitä muuallakin. Esimerkiksi Siilinjärven kunnan johtava virkamies vähätteli vuosi sitten sädesieniesiintymiä, joita oli löydetty kolmesta kohdasta Ahmon koulussa.

Surkuhupaisaksi Juankosken tapauksen tekee se, että yksi motiivi välttää sisäilmaltaan saastuneiden rakennusten purkaminen on pelitilojen vähäisyys paikkakunnalla. On siis mahdollista, että yksi tai useampi lapsista sairastuu loppuelämäkseen vain siksi, että päättäjät halusivat säilyttää sisäliikuntamahdollisuuksia.

Sisäilmaongelmaisten koulujen ja päiväkotien korjaamisesta on puhuttu paljon valtakunnan tasolla viime vuosina. Ja puhe jatkuu. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu rakennusterveysohjelma, jota sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee. Siinä tuotetaan tietoa rakennusten terveydestä, selvitetään ja ohjeistetaan ennakointiin rakennusterveysasioissa ja valistetaan kansalaisia riskeistä eli kyse on tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Sinänsä hyvä ohjelma ei auta kuntia, joiden kouluista suuri osa on homeessa, sädesienten saastuttama tai muutoin sisäilmaltaan kelvoton.

Home-evakossa opiskelee eri puolilla Suomea ainakin kymmenen prosenttia koululaisista. Eduskunnan tarkastusvaliokunta on laskenut lähes joka viidennen koulun oleva pilalla kosteus- ja homevaurioiden takia.

Valtiovallan sopii kallistaa korvaansa Mannerheimin lastensuojeluliiton viestille, jonka mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja terveelliseen opiskeluympäristöön. Toki se maksaa, mutta kalliimmaksi tulee jahkailu, joka luo lisää ongelmia - pitkälle tulevaisuuteen."

alan kolmas miesRe: "Ei muuta kuin puskutraktorit paikalle ja koulu monttuun"1.2.2016 19.03
Heikillä lienee mielessä se, että kaupunginjohtaja näyttää kuskauttaneen vuosikausia veronmaksajien rahoilla Juankosken nuoria tulevaisuuden toivoja taksilla homekouluhin ja homepäiväkoteihin.

Puheista ja suunnitelmista päätellen kaupunginjohtaja meinaa näköjään jatkaa näitä homekuskauksiaan.

Kaupunginjohtajan tavoitteissa näyttääkin nyt olevan varsinaisen homerysän pystyttäminen kaupungintalon viereen.

Aatulla oli tapana aikoinaan käsitellä kaikki keskitysleireille toimitettavat juutalaiset desinfointiainella ennen varsinaista lopullista käsittelyä.

Milloin Juankoskella otetaan käyttöön tehokkaat homeentorjunta-aineet homekoluissa ja päiväkodeissa?

Hesarissa jo prof. Salkinoja-Salosen tutkimuksissa on käynyt selville, että biosidiset siivousaineet, homeenestoaineet ja rakennusmateriaaleista erittyvät yhdisteet kiihdyttivät haitallisimman eli toksiineja tuottavan homeen kasvua ja "Kun mikrobeja torjutaan kemikaaleilla, jäljelle jäävät vain vaarallisimmat homeet ja bakteerit, jotka pystyvät pumppamaan myrkyn ulos."

Ei taida kaupunginjohtajan luottokaan riittää kaikkien homelapsien elinikäisten sairauksien hoitoon Juankoskelle suunnitelluissa homekouluissa ja päiväkodeissa.

Nokialla laitettiin virkamiehet kuitenkin vastuuseen, kun taannoin vesilaitoksella oli mennyt viemäriputket sekaisin juomavesiputkien kanssa.

Mikä ero on lasten tahallisella homealtistuksella kouluissa ja päiväkodeissa siihen verrattuna, että juomavesihanasta tuleekin kaupunkilaisten lasiin viemärivettä?

Ei siinä mitään eroa ole, kysymyksessä on vähintäänkin tuottamuksellinen laiton toiminta ja tietämättömien kansalaisten myrkyttäminen. Myrkkyhän voi joutua ihmiseen joko suun, nenän tai ihon kautta, mutta ei oikein muuten.

Toivottavaa tietysti olisi, että paikalliset talotoimittajat voisivat toimittaa tarvittavan puurakenteisen modernin päiväkodin avaimet käteen periaatteella, mutta pelkään pahoin, että paikallisten firmojen rahkeet ja taito eivät taida siihen vielä riittää.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: