Keskustelu

MLPB sai pikavipin kaupunginjohtajalta31.3.2016 19.32
"Talous Julkaistu 31.03.2016 18:09




















Premium Board sai pikavipin kaupungilta









Kuva: Tuire Punkki





Juankosken kaupungin ja Premium Board Finland Oy:n välisestä rahaliikenteestä paljastuu erikoisia yksityiskohtia. Keväällä 2013 talousvaikeuksiin ajautuneen kartonkitehtaan lainanlyhennys Handelsbankenille tehtiin kaupungin lyhytaikaisen lainan turvin.

Huhtikuun alussa saamansa 178 000 euron pikavipin Premium Board maksoi vielä takaisin, mutta ilman 1 095 euron korkoja. Seuraava yhtä suuri lainanlyhennys tuli kaupungin kassasta heinäkuussa ja jäi kokonaan kaupungin piikkiin.

Lopullisesti takaus laukesi syliin syyskuun lopussa, kun Handelsbanken vaati kaupunkia maksamaan irtisanotun lainan maksamattoman pääoman yli 3,7 miljoonaa euroa.

Tiedot ilmenee välimiesoikeuden päätöksestä, jossa Juankoski haki yli neljää miljoonaa euroa Farocon Oy:ltä, joka oli antanut Juankoskelle yrityskiinnityksen Premium Boardin Handelsbankenilta saamalle lainalle.

Juankosken kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Pekka Vartiainen (kd.) on jättänyt tapahtumasarjasta poliisille tutkintapyynnön. Vartiainen haluaa selvittää, millä valtuuksilla kaupunginjohtaja Petri Kangasperko toimi siirtäessään kaupungin varoja Premium Boardin velkojen lyhennyksiin ja korkoihin.

? Hän ei kertonut asiasta Juankosken kaupunginhallitukselle, vaan antoi sellaisen kuvan, että tehdas toimii lupausten ja kovenanttien mukaisesti, eikä Juankoskella ole huolta takauksen realisoinnista tai muista seikoista, Vartiainen ihmettelee ja vaatii rahaliikenteestä erityistilintarkastusta.

Kangasperkon mukaan Juankosken kaupunki ei antanut lainaa Premium Boardille vaan maksoi yhtiön laiminlyömän lyhennyserän pankille takaajan roolissa. Tähän järjestelyyn liittyi Premium Boardin kiinteistökauppa tehtaankartanosta ja eräistä muista vanhoista rakennuksista pankkiiri Mika Lehdon Revestor Oy:lle. Yli kymmenen hehtaarin kartanomiljöö siirtyi uudelle omistajalle miljoonalla eurolla.

? Kyseiset kiinteistöt olivat Handelsbankenin lainan vakuutena, joten yhtiö tarvitsi kauppaan pankin suostumuksen. Koska kaupungilla oli kiinteistöihin toissijainen vakuus, tarvitsi yhtiö ja pankki myös kaupungin suostumuksen. Kaupunginhallitus antoi suostumuksensa ehdolla, että kauppahinnasta kaupunki saa takaisin pankille maksamansa 178 000 lyhennyserän, Kangasperko kertoo.

? Näin tapahtui ja kaupunki sai suorituksensa. Myöhemminhän yhtiön maksuvaikeudet jatkuivat ja pankki irtisanoi lainan ja kaupunki joutui maksamaan ensin vielä takauksen velvoittamana lyhennyserän ja sen jälkeen 80 prosenttia jäljellä olevasta lainapääomasta.



Jouko Juutilainen "

Kysyn vaanRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta31.3.2016 22.14
Mitä olivat ne velkojen epäsuorat anteeksiannot, kun vesi- ja jätevesimaksuja ei karhuttu Premium Boardilta, vaan annettiin saldon kasvaa satoihin tuhansiin euroihin? Sitten annettiin 95 % anteeksi. Biolämmön piikki oli lisäksi myös tehtaan piikki. Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat niistä vastuussa.

PVRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta31.3.2016 23.43
Moro,
yhä edelleen kaupunginjohtaja ei ole kertonut oleellisimmasta asiasta: millä valtuuksilla hän maksoi PB:n handelsbankenin lainanlyhennyksen korkoineen maaliskuun alussa. Viranhaltija, kaupunginjohtaja, ei saa ilman hallituksen päätöstä lainata, tukea, helpottaa tai vastavaa peliä harjoittaa julkisilla veroeuroilla ja valtionosuuksilla. Fakta on se, että näin tehtiin ensin maaliskuun alussa ja sitten heinäkuun puolivälissä molemmilla kerroilla n. 178 000 euroa. Vasta syys/lokakuussa 2013 Juankoski maksoi takausvastuullisena lainan pääoman Handelsbankenille, sillä silloin todettiin PB maksukyvyttömäksi.
Revestorin PB:lta ostama ruukin alue oli erillinen kauppa, jossa Juankosken olisi pitänyt toissijaisena pantinhaltijana saada osuus kauppahinnasta, mutta nyt kaupunginjohtaja kertoo että kaupunginhallitus oli päätöksessään antanut ehdon, että PB maksaa takaisin lainan lyhennyksen 178 000 euroa Juankoskelle. Nyt voidaan huomata, ettei Juankoski saanut mitään, vaan sai vippinsä takaisin PB:lta ja menetti ilmaiseksi toissijaisen panttinsa Ruukin alueeseen.
Tämä vyyhti vain kertoo siitä asiasta, että on ehdottomasti saatava viranomaisen mahdollinen rikostutkinta asiassa ja totuus selville. Ja minä haluan nähdä kaupunginhallituksen virallisen päätöksen siitä ehdosta, että PB maksaa Juankoskelle takaisin maaliskuun lopulla 2013 Juankosken kaupunginjohtajan maksaman pankkilainan lyhennyksen. Itse en ole sellaista päätöstä nähnyt, mutten olekaan hallituksen jäsen. Fakta on se, että kaupunginjohtaja maksoi maaliskuussa 2013 178 500 euroa Handelsbankenille PB:n markkinaehtoisen lainan lyhennyksenilman hallinnollista päätöstä ja siten ilman toimivaltaa. ja toiseksi heinäkuussa Juankosken kaupunginjohtaja maksoi PB:n markkinaehtoisen lainan lyhennyksen Handelsbankenille taaskin ilman hallinnollista päätöstä ja siten ilman toimivaltaa. Juankosken kaupunginjohtaja on kertonut Kuopion hallinto-oikeudelle ja Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä on ollut omavelkainen takaus, joka on markkinaehtoinen ja siten ilman mitään eri oikeuksia. Näinollen takaus PB:n velkaan ei ole ollut markkinaehtoinen ja siksi myös EU-lain vastainen, koska kaupunginjohtaja on maksanut PB:n lainan lyhennyksiä ja auttanut, tukenut, yksittäistä yritystä vapailla markkinoilla tässä tapauksessa lähes 360 000 eurolla, joka ylittää selkeästi EU-deminimis säännön.
Koko paskaläjä haisee tosi pahalle, ja on todellakin hyvä saada asia julkiseksi ja mahdollisesti myös tutkittua perinpohjaisesti.

h.h.Re: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta1.4.2016 4.54
"Vasta syys-lokakuussa Juankoski maksoi lainan takausvastuullisena Handelsbankenille."

Eikö tämäkin maksu tapahtunut ilman hallituksen päätöstä?

Ikkunapöydän miehetRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta1.4.2016 9.26
Juankosken retuperällä oleva tarkastustoiminta on osavastuullinen luottamushenkilöiden pitämiseen pimeässä ja "puuhamiesten" auttamiseen.
Mikä ja kenen takaus se on, joka ei ole edes lainvoimainen? Se on mm. takauksen allekirjoittaneiden henkilökohtainen takaus, siis Kaisun ja Joken. Oletan, että he toimivat kaupunginjohtajan käskystä. Kangasperko oli aika vaikeuksissa, kun Finnveran lainoja ei saatu nostaa ja 6 milj. "osakepääoman" lainanneet alkoivat hermostua. ELY-keskus odotti samaa starttilaukausta.
Myöhemmät tapahtumat kertovat salaisista sopimuksista, jotka on syytä saada julkisuuteen.
Tätä sotkua ei selvitä kuin ulkopuolinen tutkijaviranomainen.

Ikkunapöydän miehetRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta1.4.2016 9.26
Juankosken retuperällä oleva tarkastustoiminta on osavastuullinen luottamushenkilöiden pitämiseen pimeässä ja "puuhamiesten" auttamiseen.
Mikä ja kenen takaus se on, joka ei ole edes lainvoimainen? Se on mm. takauksen allekirjoittaneiden henkilökohtainen takaus, siis Kaisun ja Joken. Oletan, että he toimivat kaupunginjohtajan käskystä. Kangasperko oli aika vaikeuksissa, kun Finnveran lainoja ei saatu nostaa ja 6 milj. "osakepääoman" lainanneet alkoivat hermostua. ELY-keskus odotti samaa starttilaukausta.
Myöhemmät tapahtumat kertovat salaisista sopimuksista, jotka on syytä saada julkisuuteen.
Tätä sotkua ei selvitä kuin ulkopuolinen tutkijaviranomainen.

Tutkintaan vaanRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta1.4.2016 10.52
Tarkastukselta ei voi odottaa kovinkaan vahvaa suoritusta jos tarkastuslautakunnan puheenjohtajana on toiminut pajuvitsan heiluttaja. Hän on tottunut seisoman vain ja ainoastaan lypsyaikana lehmien sivulla ja heilutellut vitsaa ja näin karkottanut kärpäsiä pois lehmistä. Sillä tiedolla ja taidoilla ei pärjää tosi liikemiesten mukana joiden päällimmäinen tarkoitus on ollut kupata juankoskelaisten veronmaksajien rahoja. Siinä ei pajuvitsamiehen vitsaamistaidot paljon auta. Kyllä noi tarkastus toimen puheenjohtajan tehtävät olisi ollut syyttä antaa henkilölle joka taitaa muutakin kun pajuvitsan heiluttelun. Tehtävä viimeistään silloin olisi pitänyt ottaa häneltä pois kun hän toi navetassa käytetyn pajuvitsan valtuustosaliin heiluteltavaksi.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta1.4.2016 11.28
Pahaltahan tämä näyttää, kun toimet luetellaan näin kalenterin mukaan, mutta jotakin muutakin on toimenpiteiden takana.

Keskusta ei tule panemaan kunnanjohtajaa sijaiskärsijäksi. Tunnen puolueemme toimintatavat. Renki tekee työtään isännän ohjauksessa. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, ettei hänellä olisi ollut poliittisen johdon tuki takanaan.

Keskusta on päättänyt tämän kunnan asioista koko sen historian ajan. Puolueen sana ja valtuuston kokous on yksi ja sama asia. Puoluejohdon luvalla saa toimia. Niin on aina toimittu.

Se, että lupa ja laki ovat olleet ristiriidassa ei ole ollut rengin syytä. Aikaisempinakin vuosikymmeninä näitä sattui, mutta ne sovittiin. Vastapuolina ovat olleet aina sopimuskykyiset osapuolet.

Nyt nämä summat vain ovat sellaisia, että niitä on soviteltava.

Sanon suoraan. New Stroms yhtiölle on aiheutunut vahinkoa ja keskusta on valmis neuvottelemaan vahingon määrästä. Tämän sanon nyt ilman valtuuksia, mutta minä tunnen keskustan.

Yhteinen raha on sellaista, jolla ristiriidat sovitellaan. Näinhän tehdään kaikilla tasoilla.

Kun nyt 5 miljoonan velka muutetaan 1,2 miljoonaan, niin siinähän jää melkoinen summa sopimista varten. Luulin, että New Stroms- yhtiökin tämän osaa laskea.

Eihän ole mitenkään sopivaa, että sovittelupaketti rakennetaan näin julkisesti, mutta olen pakotettu tähän. Minulla ei ole yhteystietoja asian omaisiin, joten esitän asian täällä. Kuitenkin hyvin varovasti kuten hyvin ymmärrätte.

JJRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta2.4.2016 10.06
Revestorin mukaantulo, siis Nemea Bankin, tarkoitti sitä, että PB siirsi kaupalla velkojien ulottumattomiin konkurssiuhassa Juankosken kalleimmat rantatontit ja Ruukin alueen. Kaupunginjohtaja näyttää olleen kaupassa mukana ja on varma, että Juankoski yhtenä suurimmista velkojista kärsi erittäin suuret tappiot tässä tapahtumasarjassa, josta ei löydy mitään hallinnollista päätöstä. Nyt ei nähdä mitään tilisiirtoja, paitsi, että Juankoski ennen alueen myyntiä maksoi PB:n Handelsbankenin lainan lyhennyksen 178 500 euroa ja auttoi PB:tä siten siirtämään velkojien ulottumattomiin tämän realisoitavan alueen. Juankoskella oli alueeseen panttioikeus ja näin Juankoski menetti ne oikeudet. Kärsijänä kaupunki kaupunginjohtajan toimilla. Tämä voidaan sitten myös selvittää tutkinnassa, joka varmasti kestää pitkään. Muuten minkäänlaista kilpailutusta alueesta ei tehty, vaikka Juankoski oli osittain panttioikeuden omistaja.

reviisoriRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta2.4.2016 14.37
Erittäin likaista ja niljakasta toimintaa kaupunginjohtajan taholta. Joko Veijo ja Heimo uskovat jotain tapahtuneen kuntalaisten vahingoksi?
Järjestelyhän tehtiin salaa, ja luottamushenkilötkin saivat tiedon lehdestä lukemalla.

alan kolmas miesRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta2.4.2016 16.54
Kangasperkon lieromainen toiminta Tratta PBF:n kiinteistökaupoissa on annettu New Stromsin taholta Pohjois-Savon poliisille tutkintaan.

Tammikuun 27. päivänä 2011 eli siis noin kuukautta ennen sitä ajankohtaa (25.2.2011), kun NS teki sitovan tarjouksensa Römssyn konkurssipesän lunastuksesta ja järjestelyistä, joilla ratkaistaan myös JBOY:n ongelmat, NS kävi esittelemässä kaupunginjohtaja Kangasperkolle, Lauri Valtialalle ja Savon Voiman Juha Venäläiselle (JBOY:n toimitusjohtaja) konkurssipesää koskevan lunastussuunnitelmansa.

Lunastussuunnitelma esiteltiin seuraavana päivänä myös konkurssipesän hoitajalle 28.1.2011.

Lunastussuunnitelman nimi oli El Dorado ? From Ash To Gold (El Dorado ? tuhkasta kullaksi).

Lunastusuunnitelmassa koko lunastettava omaisuusmassan arvoksi oli arvioitu 4 milj. euroa, jonka NS laittoi myös pesän lunastustarjouksen hinnaksi.

Seuraavat kiinteistöt sisältyivät ja niiden arvot sisältyivät lunastussuunitelmaan:
Alftan 4:303, 7.6 ha (tehdasalue) (0 euroa)
Patruunanmäki (Tigerstedt 14:126), 5 ha (370 000 euroa)
Tigerstedt 14:126, 10 ha (300 000 euroa)
Sillankorva 4:22, 0.2 ha (pääkonttori) (100 000 euroa)
Satama 23:0, 8.4 ha (150 000 euroa)

Lunastushetkellä NS siis katsoi, että kiinteistöjen kokonaisarvo oli suunnilleen 920 000 euroa. El Dorado suunnitelmassa tarkoituksena oli, että yhteistyössä kaupungin kanssa kiinteistöjen arvo nostetaan vuoteen 2020 mennessä 10.3 milj. euroon.

Tämä suunnitelma ei kuitenkaan käynyt kaupunginjohtaja Kangasperkolle, vaikka kiinteistöverojen tuottokin olisi ollut kaupungille ruhtinaallinen.

Täytyy muistaa myös se, että Kangasperko on allekirjoittanut NS:n kanssa myös salassapitosopimuksen, jossa on 500 000 euron sakkolauseke, jos Kangasperko paljastaa NS:n suunnitelmat NS:n kilpailijoille.

Konkursin uhatessa Tratta PBF:ää keväällä 2013 Kangasperko sitten junaili ym. kiinteistömassan Nemea Bank Plc:n tytäryrityksen eli Revestor Oy:n käsiin ilmeisesti vain noin yhdellä milj. eurolla.

Tiettävästi kuntaliiton FCG -konsulttiyritys selvittelee parhaillaan Juankoskenkin kaavoitusasioita. FCG:n erityisasiantuntija Riitta Ekuri oli jo 30.1.2013 kaupunginjohtajan tilaaman JBOY:n myytyjen osakkeiden arvoa koskevan selvityksensä avulla todistanut, että tasearvoltaan lähes 6 milj. euroa ollut JBOY:n biovoimalan osakkeet ovat arvottomat.

Nyt näköpiirissä on PBFOY:n ja JBOY:n ilmeiset konkurssit ja molemmat yritykset ovat käsittämättömästi päästetty yrityssaneeraukseen, vaikka yrityksistä ei ole tulossa elinkelpoisia yrityksiä teatterisaneerauksissa, joissa kysymys on vain kaupunginjohtajan junailemasta konkurssien viivyttämisstä.

Tästäkin syystä Kangasperko on viimeksi 21.3. 2016 esittänyt Farocon Oy:n ja Tratta PBF:n toimitusjohtaja Sven Moosberg asiamiehenä, että Juankosken kaupunginhallituksen olisi pitänyt hyväksyä kaupunginjohtajan lopullisen ns. Business Mortgage Agreement-takausopimuksen osalta 1.2 milj. takauskorvaus, jossa ns. Settlement Agreement-sopimuksella olisi hyväksytty, että järjestelijät vapautuisivat kaikista vastuistaan ja konkurssien yhteydessä peräytymisestäkin luovuttaisiin. Kusetus ei mennyt toistamiseen hallituksessa läpi, vaikka yritys oli taas hyvä 10.

Kaupunginjohtajan kieroudella ei tunnu olevan mitään rajoja. Onneksi asiat on nyt poliisilla tutkinnassa.

KakeRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta3.4.2016 17.25
Missä on kaupunginhallituksen päätös siitä, että Juankosken kaupunginjohtajalle annetaan toimivalta maksaa maaliskuun alussa PB:n velanlyhennys ja korot Handelsbankenille, vaikka velka ei ole eräännytetty tai PB olisi saneerauksessa tai konkurssissa. Takaaja ei koskaan mene maksamaan lainan lyhennyksiä, ennen kuin pankki on eräännyttänyt velan maksuun tai yritys konkurssissa tai saneerauksessa.
Pb meni vasta Joulukuussa 2013 saneeraukseen ja selvittelyyn. Juankoski oli ehtinyt maksaa kaksi kertaa velanlyhennykset, korot ja sitten kokonaisuudessaan pankin velan PB:n puolesta, eikä vieläkään lainaa pankki hakenut erääntyneeksi ja vaatinut velkojaa maksamaan velan, vaan kaupunginjohtaja maksoi takauksen omaehtoisesti. Kyllä tässä on selkeästi oltu PB:n puolesta ja Juankoskea vastaan ja itse kaupunginjohtaja.

Terveys tärkeääRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta3.4.2016 19.15
Kyllä nyt Petrin kannattaisi vetäytyä sairaslomalle ja sitä kautta eläkkeelle. Kun uskottavuus on mennyt näin pahasti, niin en usko, että hänellä on enää mukavaa toimia johtajana kylässä, josta väki karkaa kiihtyvällä vauhdilla, ken vaan suinkin voi. Kepulitkaan eivät enää voi tukea siinä määrin Petriä, että toiminta olisi mitenkään järkevää. Säyneisen talousmieskään Romppanen ei voi pelastaa mitenkään enää kunnan taloutta. Pajuvitsamiehestä puhumatakkaan.

harmistunutRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta4.4.2016 4.05
Mitä virkaa on kunnallisella tilintarkastuksella?

Audiator on saanut hyvin palkatun tehtävän vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen vain siitä syystä, ettei se puutu mihinkään.

On päivän selvää, että yksikin puuttuminen yllä mainittuihin virheisiin, olisi johtanut tarkastusyhteisön vaihtoon.

Tarkastuslautakunnalla taas ei ole osaamisen edellytyksiä. Se ei tartu tehtäväänsä, vaikka sille tekisi valmiin listan ongelmista.

Joutaa tällainen kunta loppua.

JKRe: PB sai pikavipin kaupunginjohtajalta6.4.2016 22.54
Toivottavasti esitutkinta on piakkoin ja vennamolaisittain rötösherrat kiikkiin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: