Keskustelu

Kamreerin alkuJuankosken valtuusto ylsi parhainpaansa5.4.2016 14.25
Nykyinen valtuusto ylsi parhaimpaan vuositulokseensa vuoden 2015 tilinpäätöksessää. Tästä huolimatta alijäämä ylitti puoli miljoonaa.

Tulos tarkoittaa, että veroprosentin olisi pitänyt olla 22,5, jotta tulot olisivat riittäneet menoihin.

Henkilöstön määrällä mitattuna palkkalistoilla olisi pitänyt olla n. 15 henkeä vähemmän kuin oli viime vuonna.

Jossakin toisessa kunnassa vastaava alijäämä olisi ollut päättäjille katastrofi, mutta Juankoskella tulos oli siis valtuustokauden paras.

Hyvään tulokseen vaikutti suurelta osin se, ettei kunnan tarvinnut valmistaa kartonkia.

Tämän tyyppisellä pienellä tuloskunnon nousulla Juankoski voisi saavuttaa taloudellisen tasapainon lähivuosina, mutta edessä olisi siis mittavia leikkauksia ja käyttömaksujen tarkistuksia.

Varmasti osasyynä tappioputken jatkoon oli myös se, ettei talouden tasapaino ollut enää tavoitteena. Hyvästä tuloksesta hyödyn olisi kerännyt uusi isäntämme.

Viimeksi mainitusta syystä historiamme viimeinen vuosi tulee olemaan tavallista heikompi. Vuoden 2016 tulos on käsittelyssä vuoden päästä, mutta sillä ei ole ennustusarvoa itsenäisen Juankosken tulevaisuudesta spekuloiville.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: