Keskustelu

LuottamusmiesArviointikertomuksen arviointia9.6.2016 16.14
Tarkastuslautakunta on kokouksessaan hyväksynyt tarkastuskertomuksen lisäksi myös arviointikertomuksen.

Tässä kertomuksessaan lautakunta kiinnittää huomion vanhustenhuollon runsaaseen sijaisten käyttöön.

Mitä lautakunta kommentillaan tahtoo sanoa? Tahtooko se sanoa, että sijaisia on ollut tarpeettomankin runsaasti eli liikaa?

Toinen mahdollisuus on, että lautakunta tahtoo ilmoittaa huolensa siitä, että vanhustenhuollosta puuttuu varahenkilöstö. Tässä tapauksessa huoli sijaisten käytöstä olisi tullut ilmaista siis sanoilla: VANHUSTENHUOLLOSTA PUUTTUU VARAHENKILÖSTÖ.

Sijaisten tarve syntyy kolmesta asiasta.
1. Jokaisella työntekijällä on lakimääräinen vuosiloma.
2. Arki- ja juhlapyhät lyhentävät työjaksojen tuntimäärää.
3. Töntekijät ovat poissa sairauden vuoksi.

Kun lautakunta ja valtuusto ovat hyväksyneet henkilöstömitoituksen, syntyy yllä mainituista syistä kohtalaisen runsas sijaisten tarve vuoden jokaisena päivänä.

Vuosilomaa on jokaisella työntekijällä 1- 1,5 kk vuodessa. Viisi työntekijää synnyttää aina yhden sijaisen tarpeen, kun huomioidaan, että myös sijaisella on lakimääräinen vuosiloma ja sairastamisen oikeus. Jos työntekijöitä on 40, tarvitaan yksistään vuosiloman sijaisia 8 kpl ympärivuotisesti.

Arki- ja juhlapyhät synnyttävät 2-3 vuotuisen työntekijän tarpeen.

Henkilöstökertomuksen mukaan kunnan työntekijät sairastavat. Tämä tosiasia synnyttää 40 hengen työpaikassa 5 työntekijän tarpeen.

Iivolan palvelukeskuksessa ympärivuotisia varahenkilöitä työllistyy 8-10. Tämän lisäksi tarvitaan lomakaudella 10 vuosiloman sijaista.

Tarkastuslautakunnan olisi siis pitänyt huomauttaa, että palvelukeskuksessa tulisi olla riittävä varahenkilöstö.

Varahenkilöstön puutteen vuoksi joudutaan työsuhteita ketjuttamaan ja käytännössä näistä ketjutetuista työsuhteista syntyy työsuhde, jota kunta ei pysty purkamaan.

Ei voi olettaa, että tarkastuslautakunnan maallikkojäsen ymmärtäisi täysin työmarkkinalainsäädännön vaatimuksia. Sen sijaan kuntatarkastajan tulisi tämäkin puoli ymmärtää.

EsteriRe: Arviointikertomuksen arviointia9.6.2016 21.22
Onneksi Heikki ymmärtää

alan kolmas miesRe: Arviointikertomuksen arviointia9.6.2016 23.38
Yhä hirveämmäksi näyttää menevän meno Juankosken kaupungissa.

Kuntien vetovoimatilastossa Juankoski voitti vielä täpärästi Kärsämäen, joka vetovoimamittauksessa on sijaluvullaan 313. Suomen kaikkein luotaantyöntävin kunta.

Juankosken sijaluku oli erittäin vaatimaton 278. Kaikki Juankosken pienet naapurit ovat vetovoimaisempia kuin Juankoski (kts. alla, asukkaat suluissa):

- Kuopio (112 117) 90. sija
- Tuusniemi (2 719) 127. sija
- Juuka (5 034) 176. sija
- Kaavi (3 194) 218. sija
- Rautavaara (1 737) 261. sija
- Juankoski (4 804) 278. sija
- Joensuu (75 514) 154. sija

Vetovoimaisuus ei ole koosta kiinni.

Juankosken heikko sija vetovoimaisuuskilpailussa selittyy pitkälle sillä, että kaupunki voi esittää katkeamattoman putken vuosittaisista alijäämistä, jotka ovat johtaneet palvelujen lakkautuksiin ja koulujen sulkemisiin ilman mitään todellisia taloudellisia syitä sekä tietysti kaupungin vapaaehtoiseen liitokseen Kuopion kanssa.

Unohtaa ei voi tietenkään sitä, että Esteri on aktiivisesti tukenut suoraan kaupungin kassasta veroparatiisiyhtiöitä ja kaiken maailman huijareita, mutta samalla unohtanut totaalisti kyrsiintyneiden veronmaksajien tarpeet.

Esterin oma kukkaro on kyllä viimeisen parin kymmenen vuoden aikana lihonut mukavasti, kun on ollut niin runsaasti kaiken maailman "luottamustoimia" ja tietysti pisteenä iin päällä toimiminen vuosikausia pienen ja ketterän ns. Pehami B.V. -konsernin lukuun.

Kaupungin tilinpäätöspapereita ei vielä ole kokonaisuudessaan paljastettu, mutta henkilöstöraporttipa on jo.

Taaskin tuoreessa henkilöstöraportissa korostetaan Juankosken kaupungin henkilöstön korkeata tasoa ja merkitystä seuraavasti:

"Osaaminen on Juankosken kaupungin tärkeä henkilöstön kehittämisen voimavara. Henkilöstön koulutukseen on varattu talousarviossa määrärahaa, joka pääsääntöisesti käytetään vakinaisen henkilöstön koulutukseen."

Juankosken kaupungin henkiöstömäärä oli 2015 henkilöstöraportin mukaan yhteensä 281 henkilöä, joista vakinaisia oli 31.12.2015 216 henkilöä. Määräaikaisia ja sijaisia oli 65.

Henkilöstöraportin mukaan Juankoskella "henkilöstön koulutus on suunnattu pääsääntöisesti vakinaiseen henkilöstöön."

Voidaan kysyä, miksi tällä tavalla toimitaan?

Luulisi, että koulutusta ja ohjausta pitäisi suunnata erityisesti myös määräaikaisiin ja sijaisiin, koska esim. hoitoalalla kouluttamaton henkilökunta voi aiheuttaa erittäin merkittävät terveydelliset vahingot hoidettaville.

Eilen tiedotettiin uutisissa, että maantiekuolemissa lasketaan yhden ihmishengen menetyksen maksavan Suomessa yhteiskunnalle jo noin 2.2 milj. euroa.

Minä en näe mitään eroa tieliikenneonnettomuuteen verrattuna siinä, jos hoitoalalla, joku määräaikainen tai sijainen ruuttaa vanhempaan tai nuorempaankin ihmiseen vaikka sellaisen myrkyn, että kyseinen henkilö menehtyy.

Äskettäinhän lähes tällainen vahinko sattui Kampin Huslabin laboratoriossa, jossa vähän koulutettu sairaanhoitaja ruuttasi HIV-rokotetta saastuneilla neuloilla useampaan ihmiseen.

Onkohan tarkastuslautakunta selvittänyt, moniko juankoskinen vanhus tai hoidokki on joutunut heikosti koulutetun määräaikaisen hoitajan tai sijaisen virhetoiminnan kohteeksi?

Tarkastulautakunnan kokouksessa 2.6.2016 oli käsitelty henkilöstöraportin lisäksi myös vuoden 2015 tilinpäätös. Tällä kertaa näyttää siltä, että suurempaa kärhämää Juankosken kaupungin tilinpidosta ei enää haluttu nostaa.

Viime vuonnahan 22.5.2015 Matti Vento ainoana osoitti suoraselkäisyyttään ja jätti tilinpidosta eriävän.

Matti vaati silloin, että Juankosken kaupungin epäselvät tilit on syytä laittaa keskusrikospoliisin selvitettäväksi.

Matti hävisi vielä silloin äänestyksessä, mutta tiettävästi Juankosken kaupungin tilinpidosta on kuitenkin käynistetty poliisitutkinta.

Eikä se olekaan mikään ihme, kun ottaa selvää, mitä Juankoskella on tapahtunut Römssyn konkurssin jälkeen ja jo ennen sitä.

Tarkastuslautakunnan lyhyessä raportissa todettiin nyt, että Juankosken kaupungin tulos oli -618 524.53 euroa ja kaupunkikonsernin -387 378.12 euroa.

Siis täysin virheetön raskaasti tappiollinen tulos taas, vaikka tällä kertaa ei ollutkaan maksettavana Tratta PBF:n tai Juankosken Biolömpö Oy:n velkoja suoraan kaupungin kassasta.

BDO Audiatorin kaupunginjohtajan valitsema pitkäaikainen JHTT tilintarkastaja oli taas tarkastanut kaupungin tilit ja kirjoittanut asiasta jo 31.5.2016 päivätyn tilintarkastuskertomuksenkin.

Tilintarkastaja Pikkarainen ei ollut havainnut tilinpidossa mitään moitittavaa tälläkään kertaa.

Pikkarainen suositti vastuuvapauden myöntämistä laakerinlehvien kera kaikille tilivastuullisille.

Kun sitten tarkistin Pikkaraisen tilintarkastuskertomukset vuodelta 2014 ja 2015, niin silmään pisti se tosiasia, että tilintarkastuskertomukset ovat kirjoitettu sanasta sanaan samanlaisina. Ainoastaan tilikautta koskeva aika ja allekirjoituspäivä on päivitetty.

Tästä käytännöstä herää tietysti heti kysymys, mistä Pikkaraisen korkeat tilintarkastusmaksut maksetaan ? tilien tarkastuksesta vai kopiokoneen käytöstä?

Tarkastuksen tuloksista molemmissa viimeisimmissä tilintarkastusraporteissa Pikkarainen kirjoittaa seuraavasti:

"kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti."

Tuosta ensimmäisestä lausunnosta jo näkee, että Pikkarainen ei näytä olevan tehtäviensä tasalla tai sitten hän on saanut tilintarkastuskertomuksen lausuntoa varten ohjausta suoraan Esteri Kangasveijarilta.

Nythän totuus on se, että Juankosken kaupungin hallinnon toimet on laitettu poliisitutkintaan.

Lisäksi eduskunnan oikeusasiamieskin on myös lähettänyt Juankosken hallitukselle 31.12.2015 päivätyn kirjeen, jossa todetaan, että Juankosken kaupungin olisi pitänyt Tratta PBF:n ja biolämmön yrityssaneerauspäätöksissäkin noudattaa EU:n SEUT sopimuksen säännöksiä.

Tehtäviensä tasalla oleva tilintarkastaja olisi tietysti ilman muuta ollut velvollinen ottamaan tällaisen asian esille suosittaessaan tilivastuullisille vastuuvapautta ja antaessan lausuntonsa kaupungin tilinpidosta ja siihen mahdollisesti liittyvistä riskeistä.

Pikkaraiselle on hyvä Esterinkin kertoa, että nuo eduskunnan oikeusasiamiehen mainitsemat EU:n SEUT sopimuksen säännökset kuluu velvoittavan kaikkia paikallisia oikeuksia ja myös yksittäisiä virkamiehiä.

Tästä voidaan vetää sellainen johtopäätös, että tilintarkastaja Pikkarainen, joka on virkavastuulla vuosikaupalla toiminut Juankoskella tilintarkastajana, aikoo näköjään uhmata vielä EU-oikeuttakin.

Taitaa joutua Pikkarainenkin vielä henkilökohtaiseen vastuuseen Juankosken katastroofista.

Ei ole ihme, että Juankosken vetovoima on hiipunut, kun pienessä kylässä ei näytetä piittaavan vallitsevista laeista tuon taivaallista.

Ei kukaan ihminen voi tai halua sellaisessa epävarmuudessa ikuisesti elää.

Luottamus virkamiehiin on keskeinen tekijä, kun puhutaan kuntien vetovoimatekijöistä.

kouraan ajattelijaRe: Arviointikertomuksen arviointia10.6.2016 1.11
Muutin Juankoskelta Kuopioon. Muutto oli helppo. Kuopiolla oli vetovoimaa ja Juankoskella oli työntövoimaa.

Ensi vuonna Kuopioon muuttavat loputkin. Olemme taas samaa kuntaa, mutta minä olen edelläkävijä.

Ei voi 4800 juankoskelaista olla väärässä.

Ensi vuoden tilastossa annamme Kaaville pitkän nenän. Olen melko varma. Sellaiset on suhdanteet.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Arviointikertomuksen arviointia10.6.2016 10.50
Alan kolmas mies on huomannut Juankosken heikon sijoituksen kuntien vetovoimaisuuden mittauksessa.

Ei kannattaisi liiaksi kiinnittää huomiota tähän vetovoimaisuuteen. Paremman kuvan kunnasta antaisi sellainen tilasto, jossa mitattaisiin kuntaan jääneiden tyytyväisyyttä.

Tässä tilastossa selviytyisimme paremmin. Kevytkenkäisten kuntalaisten siirtyessä muualle, sinne missä mainosvalot ja kromi kimaltaa, meidän jäävien olot vain paranevat.

Lähtijät jättävät hienot uudet asuntonsa ja vapauttavat paikkansa kauppojen jonoissa. Marja- ja sienimetsissä ei ole kilpailijoita, jos nyt Thaimaan poikia ei lasketa mukaan.

Ilma paranee ja väljyys lisääntyy.

Olen myös pannut merkille, että noiden lähtijöiden joukossa on paljon epäsovun kylväjiä ja arvostelijoita. Ilmapiiri paranee, kun paikalleen jääneet, samanmieliset hoitavat asiat jatkossa.

Pitkät naurut päästämme tällaisille tilastoille. Tai oikeastaan ne ovat meille hyviä tilastoja. Eipähän tule muualta väkeä kamppailemaan vähistä työpaikoistamme.

PVRe: Arviointikertomuksen arviointia10.6.2016 12.06
Moro,
ja tietenkin kun autot vähenevät, ei teitäkään tarvitse korjata, ei liikenneinfraa, ei ole kauppoja kun ei ole ostovoimaa ja siksi on todellakin väljyyttä. Mutta ei myöskään tarvitse terveyskeskusta, koulua, päivähoitoa eikä poliisia tai muita viranomaisia. Elämä muuttuu niin kevyeksi, että heikompaa pyörryttää. Ja nyt saa isojakin kiinteistöjä todella halvalla. Ja tämä tarkoittaa myös sitä, että ei tarvita jäämistöriitoja, kun jäämistöt hupenevat silmissä arvonlaskun kautta.
Tämä on todellakin Utopian maahantuleminen. Tämä on ollut sellainen ilmavaiva, joka nyt pieruna haihtuu ilmaan--Nivala-Timber; Premium Finland; Juankosken Biolämpö Oy; kaikki täysin käsittämättömät ja turhat investoinnit, sillä kohta ei ole terveyskeskusta, yläkoulua/lukiota, ja suurinta pierua, keskustankeittiötä.
Ja tästä ilmavaivan poistumisesta on todellakin kiittäminen Juankosken kaupunginjohtoa/keskustapuolue/demari/vasemmistoliitto blokkia. Vastuuttoman hälläväliä-politiikan esiinmarssittaminen ja kaupunginjohtajan kapellimestarisuoritus olivat kuntahistorian suurin ja haisevin pieru. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että olen innoissani kuopiolainen, sillä uskon ison kaupungin laajaan luottamushenkilövalikoimaan.

Ei tullut puuterminaaliaRe: Arviointikertomuksen arviointia10.6.2016 15.56
Hyvä nimimerkki PV ja moro. Kylläpä hienosti totesit kuinka Juankoskella asiat on. Tuohon ei ole paljon lisäämistä. Myös Juankosken keskustan virallinen ääni totesi hyvin myös meille jää tänne lähes ilmaiset asunnot, kyllä jäävien passaa porskuttaa. Lähtijät eivät varmaan kiitä kuntapäättäjiä tästä lahjasta minkä taakseen jättävät. Monelle on tosi kallis lähtö.

alan kolmas miesRe: Arviointikertomuksen arviointia10.6.2016 18.20
Minä olin pitänyt kouraan ajattelijaa yhtenä Juankosken viisaimmista miehistä, mutta nyt kouraan ajattelija hyppäsikin Kuopion junaan ja sanoi matkaa vielä helpoksi.

Toivotaan, että kouraan ajattelija ei pety, kun kohta Kuopiossa aloitetaan 250 milj. euron Kuopion Portin rakennus. Toivotaan myös, ettei portista tule uutta Saksan seisojaa, jolloin kukaan ei pääse enää portista sisään.

Minä olen aina ollut suuri maaseudun ystävä. Enkä missään vaiheessa ole oikein ymmärtänyt, miksi kaikkien pitää muuttaa ahtaisiin kaupunkeihin, joissa nettopalkasta menee helposti jopa puolet pelkästään asumiskustannuksiin.

Kun sitten vielä laskee omalle ajalleen jonkun arvon, niin kyllä se ihmetyttää, kun joka paikassa on pitkä jonot ja voi hoidella asioitaan vain numerolappujen avulla.

Maalla on tilaa ja lääniä sekä jokamiehen oikeus. Mitä ihminen voi enempää vaatia?

Juankoskeltakin rotat lähtee kuin hukkuvasta laivasta, mutta eihän Juankoski mihinkään häviä. Ainakaan New Stroms Oy ei suunnittele lyhytnäköisesti kotipaikan vaihtamista.

Missä on sen parempi olla kuin tyhjenevässä ja kauniissa Juankosken kaupungissa. Nyt, kun pahat ilmat on pierastu Esterin kanssa pois, niin täytyy muistaa Amerikan kuuluisaa presidentti Ronald Reaganin. Ronaldilla oli yksinkertaiset periaattet ja ne toimi hyvin. Hänen mottonsa oli: aina voi aloittaa alusta!

Juankoskella, jos missä voi nyt aloittaa alusta. Rottien myymät kiinteistöt eivät maksa käytännössä enää mitään. Ostajien täytyy kuitenkin vielä vain odottaa sitä, että hinnat ovat pohjassa. Eikä tässä mitään kiirettä olekaan, koska Kouraan ajattelijakin totesi, että 4 800 juankoskista on jo muuttolaatikoita pakkaamassa.

Minua on koko ajan ihmetyttänyt tuo suomalaisten suuruudenhulluus. Suomessa kaiken pitää olla suurta, muuten ei ole mitään.

Kun olen joutunut jonkin verran lukemaan myös tuota psykologiaa, niin minä kyllä määrittelisin tuon suomalaisten suuruudenhulluuden äidin maidosta periytyväksi alemmuuskompleksiksi. Kysymyksessä on valtava mentaalinen voima, joka on kyllä monesta tehnyt myös suurmiehiä ja naisia.

Mutta kuitenkin keskimäärin olisi viisasta olla vähemmän suuruudenhullu.

Minun on erittäin vaikea ymmärtää sitä, että ensin poliittisen päätöksenteon seurauksena tyhjennetään kaikki perinteiset kunnat asukkaista ja yrityksistä ja sitten muuttovoittokunnista aletaan syytää miljardeja euroja näivettyviin maaseutukuntiin eri tyyppisinä valtiontukina.

Ja kaiken lisäksi tuohon rahan siirtoon tarvitaan vielä sitten satoja tuhansia kallispalkkaisia valtion- ja kunnan virkamiehiä

Tämäkään ei ole sitten vielä riittänyt, vaan urbanisoituminen on nykyään viety vielä niin pitkälle, että nyt eläkeläisetkin ajetaan kasvukeskuksiin velkavankeuteen.

Ainoita hyötyjiä tästä urbanisoitumiskehityksestä ovat tietysti olleet ahneet pankit, joista ainakin Osuuspankki näyttää hyötyneen viime aikoina mukavasti ja havittelee ilmeisesti jo ryhtyvänsä terveysfirmaksi tai mahdollisesti autokauppiaaksi.

Suomessa on tätä nykyä 313 kuntaa ja kepun entinen puoluesihteeri, tietokirjailija ja suurajattelija Jarmo Korhonen esitti äskettäin seuraavan vision:

"Pienten kuntien palvelut tulevat loppumaan seuraavan vuosikymmenen aikana. Tuotantorajaksi tulee 4 000-5 000 asukkaan alueet. Palvelut tulevat keskittymään yli 10 000 asukkaan kuntiin ja ennen kaikkea maakuntakaupunkeihin. 2030-luvun Suomessa alle 4 000 asukkaan kunnissa ei ole palveluita kuin hyvin pienessä mittakaavassa."

Kepuloisten kehitysministeri "minä ajattelisin" - Anu Vehviläinen näytti puolestaan täysin rinnoin hyväksyvän tietokirjailijan ajatukset. Anu mielestä tulevaisuudessa ei palveluja juurikaan enää järjestetä alle 10 000 asukkaan kunnissa.

Nyt minusta olisi kyllä erittäin toivottavaa, että nämä suuruudenhullut kuntakeskittäjät ottaisivat välillä lomaa keskittämistöistään ja menisivät vaikka Sveitsiin viikon hiihtolomalle, niin siellä voitaisiin tehdä sitten aivoille ns. reset-napin painallus.

Sveitsissä toimii suora demokratia, ei korruptoitunut kepuloinen valtademokratia ja ilmeisesti siitä syystä Sveitsin maa kukoistaa ja kehittyy.

Sveitsissä on asukkaita noin 8.1 milj. kappaletta. Maan pinta-ala on vain 41 285 km2, joka on vain 12.2% Suomen pinta-alasta. Kuitenkin Sveitsissä on 2 352 kuntaa ja kuntien keskimääräinen asukasluku on vain 3 436 henkilöä.

Sveitsin bruttokansantuote per capita on 84 815 euroa ja työttömyysaste 3.3%:a. Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomen BKT per capita on vain 49 146 euroa ja työttömysaste peräti 9.8%.

Tästä esimerkistä voidaan vetää se johtopäätös, että mitä pienempi on kuntakoko, niin sitä suurempi on maan keskimääräinen hyvinvointi.

Meillä ei ole tarpeeksi mietitty edes kuntakoon merkitystä. Meillä puhutaan vain sotesta, maakuntahallinnosta, ELY-keskuksista, kehyskunnista ja kasvukeskuksista, mutta harvempi meillä oikeasti ymmärtää, mistä tässä kaaoksessa on kysymys.

Minä epäilen sitä, että kansakunta menestyy sitä paremmin, mitä pienempiin demokraattisiin yhteisöihin se on jaettu.

Tästä syystä Suomessakin olisi aiheellista pohtia laajemminkin paikallista suoraa demokratiaa.

Jos tätä ajattelua olisi Juankoskellakin harrastettu, niin nyt siellä olisi kolme itsenäistä pientä hyvin voivaa kuntaa, mutta nyt Juankoskesta on muodostunut Kuopion syrjäkylä, joka saattaa tyhjentyä kokonaan asukkaista tulevan 20 vuoden kuluessa.

On selvää, että kun Kuopio rakentaa Kuopion Portin kaltaisia maamerkkejä kaupungin keskustaan vähän samaan tyyliin kuin on aikoinaan tehty Pariisissa, niin olenpa melko varma, että Suomen suurimman maitokaupungin isäntien tulot eivät riitä koko Kuopion laajan kaupungin syrjäseutujen pitämiseen elinkelpoisena.

Tietysti kylään voi jäädä vielä joku vastarannan kiiski, kuten sitkeä keskustan virallinen ääni, joka selvästi tarvitsee lisää lääniä moukarikaarien koko ajan pidetessä ja tietysti sitten Pohjolaisen Masa ja Luomukauppias Topi sekä erittäin pieni ja ketterä New Stroms Oy, joka koko ajan vain odottaa sitä tilaisuutta, että voisi taas aloittaa tyhjässä kylässä alusta.

alan miesRe: Arviointikertomuksen arviointia10.6.2016 18.53
Ei nyt kyllä akm ole sisäistänyt urbanisaatiota, kun ottaa Sveitsin kunnat Suomen malliksi. Urbanisaatio on ennen kaikkea sitä, että väestötiheys kasvaa.

Koko Sveitsin väestötiheys on noin 200 henkeä neliökilometrillä. Kun noin puolet on asumiskelvotonta vuoristoa, niin lopulla alueella tiheys on siis noin 400.

Suomen surkea väestötiheys on alle 20. Jotta Suomessa päästäisiin edes Sveitsin tasolle, pitäisi kaikkien muuttaa Uudenmaan lääniin ja asuttaa sen ydinalue. Loput alueesta voitaisiin jättää maaseuduksi ja loput Suomesta turisteille ja malmeille.

Muistutettakoon, että Singaporen väestötiheys on yli 7500 ja se on niitä parhaita paikkoja asua ja elää.

alan miesRe: Arviointikertomuksen arviointia12.6.2016 22.46
Esteri on surkea esittelijä. Ei taida veri kunnolla kiertää Esterin päässä. Ystävämme Esteri on varmasti todella kuuman tantraseksin ja kuumakivihoidon tarpeessa.

Jos ei löydy Juankoskelta, niin kyllä tuolta Suomussalmelta löytyy kuumaa vasemmistolaista kiveä esterin kylkeen. Go to mama Kyllönen.

Kouraan ajattelijaRe: Arviointikertomuksen arviointia16.6.2016 9.15
Kaupunginjohtaja esittää, että päätös rantamakasiinin vuokrauksesta perutaan laittomana.

Kehitystä on siis tapahtunut.

Olisi voitu tilata lausuntoja erinäisiltä konsulteilta, vaan eipä tilattu.

Onhan tässä selvä tunnustuksen antamisen paikka, joten annetaan se.

Onneksi ei taas mennyt läpiRe: Arviointikertomuksen arviointia16.6.2016 10.05
Nyt näyttää oppi menneen perille, että ei kannata polttaa tieten tahtoen pelimerkkejä asianajajien kukkaroon täysin selvissä asioissa mitä tämä rantamakasiinin aiempi päätös edustaa. Joten kyllä selvästi nyt on hatunnoston paikka, ettei taas kerran poltettu juankoskelaisten veronmaksajien rahoja. Vaan rehdisti nyt on todettu esittelijän taholta, että laiton mikä laiton päätös oli. Oli hyvä, että joku taho on joka hieman katsoo päätösten perään ja olisi toki erittäin kummallista jos tällainen lahjoitus olisi taas kerran mennyt läpi. Saahan tuosta rantamakasiinista vaikka kalamajana monin kertaisen summan kun vaan pistää yleiseen tarjontaan mitä tuo 150 euron vuosivuokrauksesta tehty päätös olisi tuonut kunnan kukkaroon kepuloisten vuokraamana. Vaikka kepuloisilla on tiukat ajat, niin pilkkahintaan vuokraus on tosiaan laitonta tukea veronmaksajien taholta heille kuitenkin.

Näin se meneeRe: Arviointikertomuksen arviointia16.6.2016 11.39
Nyt voi jopa pajuvitsamieskin helpotuksesta huokaista kun ei enää tehdäkään laittomia päätöksiä, kuten aikaisemmin tehtiin. Nyt ei tarte heilutella pajuvitsaa, vaan voi keskittyä pelkästään lehmien ripsautteluun kärpästen häätämiseksi lypsyaikaan. Mitähän tähän asiaan tuumaa ja kirjoittaa koillispaperin tuottaja kepulainen ex Juankosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Vaikea hänen on huomata tässä mitään erikoista tai väärää aiempaa päätöstä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: