Keskustelu

SS uutisoi tänäänPetri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin23.6.2016 18.47
Juankosken kaupunginjohtajasta tulossa Kuopion muutosjohtaja
Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin.

Juankosken kaupunginjohtajasta Petri Kangasperkosta on tulossa Kuopion kaupungin muutosjohtaja perusturvan palvelualueelle.

Tehtävä painottuu sote- ja maakuntauudistuksen selvitys-, suunnittelu- ja valmistelutehtäviin.

Kriisikunnaksi päätyneen Juankosken kaupunki lakkaa olemasta vuoden 2017 alussa, kun se yhdistyy Kuopioon.

Kaupunginjohtaja Petteri Paronen esittää kaupunginhallitukselle maanantaina, kuinka Juankosken henkilöstö sijoitetaan.

Kuopion kaupungille siirtyvä vakinainen henkilöstövoimavara on yhteensä 259 virkaa tai tehtävää, joista määräaikaisesti täytettyjä on 24. Perustettavia virkoja on 69.

Suurimmalla osalla tehtävät säilyvät entisellään.

Molempien kaupunkien henkilöstöllä säilyy henkilöstön irtisanomissuoja Maaningan kunnan kuntaliitoksesta johtuen vuoden 2019 loppuun saakka. Maaninka liittyi Kuopioon viime vuoden alussa.

Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus käsitteli sijoitussuunnitelman toukokuun puolivälissä. Tuolloin Kangasperkon uusi tehtävä jäi auki.

Patiksen miehetRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin23.6.2016 20.11
Missä Heikki?

alan kolmas miesRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin23.6.2016 21.15
Ei tainnut mennä Esterin nimitys ihan putkeen.

Esterin vahva osaaminen ja kunnostautuminen nimenomaan bioenergialalla ja kuituverkkoasioissa jätettiin kylmästi huomiotta, vaikka Esteri ajoi jo tannoin innolla jopa Kuopion Energian ja Savon Voiman fuusiota.

Toisaalta Esteri tekee paluun juurilleen eli sote-pellon kyntäjäksi.

Kynnettäväähän sote-pellossa vielä riittää kosolti, kun Esterikin joutuu hyväksymään kuntien monopoli-roolin kaatumisenkin.

Herää vähän kyllä kysymystä siitä, miten Esteri selviytyy tulevista muutosjohtajan töistään, kun Esteri ei hallitse noita kirjanpitoasioita ja muutosjohtaja voi joutua ottamaan kantaa etenkin arvokkaiden sote-kiinteistöjen siirrosta maakunnille ja sote-palvelujen kilpailutuskin pitäsi vapauttaa.

Esterillä ei ole kokemusta kilpailuttamisestakaan. Esteri on myynyt kokonaisia biovoimaloitakin ja sumplinut Juankosken keskustassa olevia arvokkaita kiinteistöjä kilpailuttamatta ulkomaisten huijareiden ja veroparatiisiyhtiöiden käsiin lahjahintaan.

Sote-muutoksissa näitä kuntien omistamia kalliita kiinteistöjä ei voikaan Juankoskesta poiketen siirtää kirjanpitolain säännöksiä rikkomatta maakunnille Esterin biovoima-alalla ja kunnallisessa pahviteollisuudessa käytettyjen diskonttaussääntöjen mukaan.

Esterillähän on ollut käytössään ihan omat kotikutoiset diskonttaussäännötkin. jotka antavat yritykselle arvon nolla, jos yritys on hyvin kannattava ja vanhalle varastohallile vakuusarvon ainakin 9.6 milj. euroa, jos varastohallin kassavirta on nolla.

Muutosjohtajan pitäsi hallita talousasioita. Esterillä ei ole toistaiseksi ollut näyttöä tästä.

Sitä paitsi Kuopiossa on jo kaksi palvelujohtajaa: Pekka Vähäkangas hyvinvoinnin ja kasvun aluella ja Markku Tervahauta terveydenhuollon ja perusturvan alueella.

Kyllä kai ym. nykyisten palvelualueiden johtajien pitäisi pystyä omien palvelualueidensa muutostarpeet kattamaan. Muutoinhan kysymys on täysin tarpeettomista johtajista.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin23.6.2016 23.07
Me keskustassa pidämme Kangasperkoa nimenomaan taitavana muutosjohtajana.

Kuntaliitokset ovat perinteisesti olleet vaikeita ja jakaneet äänestäjiä vuosiksi.

Mutta miten on käynyt Juankoskella? Ei minkäänlaisia soraääniä, vaan tämä vaikea asia on toteutettu yhteisymmärryksessa.

Kaikki puolueet ovat olleet asiassa samaa mieltä.

Vaikea takauslaskukin siirtyy Kuopion maksettavaksi. Me keskustassa ja puolueisiin katsomatta Muuruvedellä
annamme hänelle täyden kiitoksen.

alan miesRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin23.6.2016 23.56
Edellinen kirjoitus todistaa oikeaksi jo vuosia sitten lausumani väitteen, ettei Juankoskelta löydy tarpeeksi älykkyyttä eikä varsinkaan viisautta, jotta se olisi oikeutettu ja voisi toimia itsenäisenä kaupunkina.

alan kolmas miesRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin24.6.2016 0.06
Minä kun luulin, että Keskustan virallinen ääni hoitaa vaikean takauslaskunkin käymättä Kuopion kaupungin kasalla.

Taisin erehtyä pahan kerran keskustan virallisen äänen suoraselkäisyyden suhteen.

Nyt virallinen ääni näköjään jo ehdottaakin Petteri Parosta käräjäoikeuteenkin riitelemään Esterin tekemistä rötöksitä.

Venäjälläkin kaikki puolueet ovat aina olleet samaa mieltä kaikesta ja "hyvin" on mennyt talous ja ihmisoikeudet jyrkässä kulmassa kohti kaakkoa.

Mitä minä olen seurannut, niin veronmaksajat ovat suurelle enemmistöllä ajaneet mukisematta Kuopio-liitosta, koska Juankoskella ei ole ollut sellaista talousasioissa kyvykästä johtoa, että kunnan asioita, sanon nimenomaan kunnan asioita, olisi houdettu sillä ammattitaidolla, mitä oikealta kunnanjohtajalta edellytetään.

Siitä ei ole epäselvyyttä, että Esteri on hoitanut omat asiansa moitteetta.

Selvää on se, että uudessa Kuopion kaupungin "muutosjohtajan" roolissaan Esteri tulee olemaan toisessa asemassa kuin Juankoskella.

Kuopiossa on kuitenkin hallitus ja valtuusto, jotka tulevat vahtimaan myös Esterin toimia. Kuopiossa muutosjohtaja Esterille tulee myös suora esimies, jota Juankoskella ei Esterillä ole ollut.

Siinäkin mielessä Esterin uusi johtajan pesti enteilee muutosta, että kerkiävällä ja ahkeralla Esterilläkin on siis jatkossa esimies, joka voi ohjata Esterin toimia.

Eli ei niin kuin Juankoskella, että Esteri valvoo, mitä kyvytön hallitus ja valtuusto päättävät ja Esterillä on valtuudet esitellä kyrsiintyneiden veronmaksajien maksettavaksi vaikka millaiset miljoonien pilvilinnat, jotka ovat sitten lopulta kaataneet ennen niin vauraan Juankosken kaupungin suoraan Kuopion syliin.

Vauraan kaupungin alasajossa Esteri on vertaansa vailla oleva muutosjohtaja Suomen 313 kunnan joukossa, valitettavasti.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin24.6.2016 1.01
Sekä Kuopio että Juankoski ovat keskustalaisia kaupunkeja.
Molemmilla on keskustalaista rahaa taskuissaan ja vähän keskustalaista velkaakin. Liitoksen jälkeen meillä on yhteistä rahaa ja yhteistä velkaa.
Keskusta hoitaa omalla viisaaksi katsomalla koetulla tavallaan yhteisen taloutensa.
Suuret velkamme ja takaussotkumme sulavat niin,ettei juankoskelaisten velat olekaan enää omiamme.
Kutsuttakoon tätä viisaudeksi tai tuhmuudeksi, se on sama.
Jatkossa me nautimme suuren Kuopion keskustalaisesta viisaudesta ja Juankosken sijoitus kuntien vetovoimatilastossa kohenee kerralla.

Me saamme jatkossa keskittyä siihen mitä kaikkein parhaiten osaamme eli moukarinheittoon, sienestykseen, marjastukseen ja kuopiolaisten päätösten arviointiin.

Voi olla, että jatkossa olemme samaa mieltä asioista, jotka nyt aiheuttavat riitaa.

Näin se kehitys kehittyy. Keskusta hoitaa omat virheensä, riidat haudataan ja jatkamme elämäämme niinkuin ennenkin.
Itse aion kaivaa suunnitelmani kullan valmistamisesta. Suuren Kuopion alla teollisen toiminnan aloittaminen kulta-alalla voi olla helpompaakin.

Katsomme tulevaisuuteen joka tapauksessa toiveikkaasti. Aivan niin kuin Pohjois- Koreassakkn katsotaan, vaikka juuri nyt onkin vaikeaa.

Jamppa KRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin24.6.2016 11.10
Alan mies jatkaa hörhöilyjään luottamushenkilöiden yksinkertaisuudesta: Juankoski on velaton, Kuopion täysi taloudellinen tuki; veroäyri laskee yhden prosenttiyksikön ja palkka nousee Kuopion tasolle.Saamme nyt myös tiet kuntoon ja urheilukentät, päiväkodit, vanhusten hoidon ja muut seikat reilaan. Ja kaikki Kuopiolaisten veroeuroilla. Näin palaa tuhlari kotiin. Kiitos kuopiolaisille ja ilman kuopiolaisten soraääniä. Minä en ainakaan äänestä entisiä kuopiolaisia luottamushenkilöitä tulevissa vaaleissa, vaan kriitikoita.

alan miesRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin24.6.2016 11.28
Juankoski on ollut ajopuu. Saa nyt sitten liittyä Kuopioon ilman omia ansioitaan. Tuhlasi kymmeniä miljoonia valtiomme eli minunkin rahoja, kun ei liittynyt Kuopioon jo kymmenen vuotta sitten.

Tyhmin kaikista eli kaupunginjohtaja palkitaan nyt eläkeviralla ja kunnallisneuvoksen arvolla sitten kun pääsee eläkkeelle.

Juankoskella ja eniten juuri tällä sivustolla oli sitä uhoa, mitä nyt näemme Brexitissä, että pärjäämme yksin ja eristettynä.

alan kolmas miesRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin24.6.2016 19.36
Ei Juankosken kaupunki ole mikään ajopuu ollut.

Juankosken kaupunki on ollut ilmeisesti Koillis-Savon teollistuneiden kunta, jossa asioita on hoidettu perinteisellä punamulta sulle-mulle tyylillä.

Esteri valittiin Juankosken kunnanjohtajaksi vuonna 1993 ja hän hoiteli kunnanjohtajan tehtäviä vuoteen 1998 saakka, jonka jälkeen ahkera Esteri sai johdettavakseen Juankosken kaupungin tärkeät tehtävät.

Kuitenkin ahkera Esteri suuntautui teollisuusalalle jo vuonna 1996, kun Esteri valittiin kunnallisen pahviyhtiön eli Römssyn hallituksen jäseneksi.

Römssyn hallituksen jäsenyys varmisti sitten sen, että Esteristä tuli myös Savon Energiaholding Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja ja myöhemmin myös Savon Energiaholding Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja.

Kunnan- ja kaupunginjohtajalla on aina iso rooli kunnan tai kaupungin kehittämisessä.

Kuitenkaan Esterillä ei ole ollut edes sisävesilaivan kapteenin papereita, joista olisi tietysti ollut suurta hyötyä Juankoski-nimisen laivan ruorissa.

Nyt Juankoski-niminen laiva on ajanut tukevasti karille Italiassa äskettäin rantakalliolle ajaneen Costa Concordia-nimisen loistoristeilijän tapaan.

Costa Concordian kapteenihan tunnetusti risteilijän rantaan karauttamisen jälkeen teki ensimmäisten joukossa Juankosken Esterin tapaan ns. Ester-Exitin.

Vaikka Costa Concordian kapteeni Francesco Schettino pyysi oikeudessa Exittiään anteeksi, hänelle kuitenkin annettiin suoraselkäisesti Ester-Exitistä 16 vuotta vankeutta.

Italia näkyy olevan oikeus- ja sivistysvaltio. Toisin kuin Suomi.

Insinööri Juha Sipilän johtamassa Kepulandiassa ei tule kysymykseenkään, että konnat laitettaisiin vastuuseen teoistaan.

Ainakaan silloin vastuuseen laittaminen ei tule kysymykseen, kun henkilöllä on kepun jäsenkirja. Heistä tehdään kunnallisneuvoksia, kunniapuheenjohtajia (esim. maaviljelijä, RAY:n Jukka Vihriälä) ja pastoreita.

Nyt Kanki Kaikkonen kuitenkin saatuaan rapsut Nuorisosäätiön varojen väärinkäytöstä joutui kepun uutena eduskuntaryhmän puheenjohtajana antamaan poikkeuksellisen ja vakavan kirjallisen varoituksen Kimmo Tiilikaisen omapäisen Metsähallituksen entisen pidetyn ja ansioituneen Esa Härmälän tökerön syrjäyttämisen vuoksi.

Asian tekee hankalaksi hyväksyä se, että Kimmon uudeksi pääjohtajaksi valitsema tri Hyttinen on entinen Kimmon metsäekonomian opettaja, opinnäytetyön ohjaaja ja Kimmo on puolestaan tukenut Hyttisen väitöskirjatyöhön liittyviä laskelmia mm. erilaisten tietokoneajojen muodossa.

Kyllä tällainen kepun nimityspolitiikka haisee pahemmalle kuin sianlanta.

Vielä viime vuonna annoin Kimmolle hyvät pisteet Tangofestivaaleissa pidetyn poikkeuksellisen puheen johdosta. Näin jälkikäteen täytyy nyt tunnustaa, että erehdyin pahasti.

Kyllä asia on niin, että kepu pettää aina.

Viime vuonna Kimmon olisi ollut parasta puhua vaan tangosta, koska nyt viimeistään BREXIT:n ja Metsäteolliuuden eron jälkeen EK:sta tiedetään, että Juha Sipilän vatuloima KiKy ei tule alkuunkaan riittämään Suomen nostamisessa suosta.

Valitettavasti Juankoskella hallitus- ja valtuusto eivät ole hoitaneet tehtäviään asiaan kuuluvalla tavalla ja valvoneen ahkeran Esterin puuhastelua.

Tästä on seurannut se, että Juankosken kaupungin kehittämisessä keskeiseksi asiaksi onkin muodostunut ahkeran Esterin henkilökohtaisten sivutoimisten intressien edistäminen.

Lopulta tilanne kehittyi siihen, että Esteri löysi omia henkilökohtaisia intressejään tukevan huijariporukankin Hollannista, Ruotsista ja veroparatiisisaarilta.

Juankosken tuhossa täytyy myös muistaa vanha viisaus: sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Minun on vaikea hyväksyä alan miehen väitettä, että nimenomaan hänen verorahoillaan Juankoskella on tuettu Esterin henkilökohtaisia ambiitioita suurten teollisuus- tai maakuntajohtajien joukkoon.

Juankoski oli vielä esim. vuonna 2006 hyvin vähävelkainen kunta. Velkaa kaupungilla oli yhteensä vain 6.31 milj. euroa eli 1 147 euroa/asukas. Vuonna 2014 velkaa oli jo 23.432 milj. euroa eli 4 798 euroa/asukas.

Juankoskiset voivat esittää suuren kiitoksen veloistaan ja kaupungin kaatumisesta myös talousnero Erika Suomisen hallituskaudelle, jolloin vailla minkäänlaista järjen hiventä käynnistettiin vuosina 2007-2008 massiiviset investointiohjelmat, vaikka Esterinkin yhtiön hallituksen jäsenenä piti tietää, että Römssy oli jo täydellisesti konkurssin partaalla.

Aikavälillä 2008-2011 Juankoskella investoitiin yhteensä peräti 18.219 milj. euroa, eikä näillä investoinneilla todellisuudessa ollut mitään takaisinmaksuaikaa.

Vain täydelliset lautapäät ja kyvykkäät "muutosjohtajat" voivat sortua tällaiseen jukisten varojen tuhlaukseen ja hyvinvointipalvelujen alasajoon.

On erittäin valitettavaa, että urbanisoitunut alan mieskin on joutunut tahtomattaan osallistumaan Esterin henkilökohtaisten muutosambiittioden rahoittamiseen.

Kuitenkaan ei ole vielä kovin montaa vuotta siitäkään, kun alan mieskin vielä kiihotti Esteriä kunnalliseen pahvitehtailuun ja esitti, että Tratta PBF:n uudeksi tuotantosuunnaksi pitäisi valita pahvipyörien valmistus.

Kouraan ajattelijaRe: Petri Kangasperkoa esitetään muutosjohtajaksi sote- ja maakuntauudistuksen pariin5.7.2016 10.06
Aamun SS korostaa virkajärjestelyissä Kangasperkolle räätälöidyn muutosjohtajan tehtävän tärkeyttä.

Uskoisin, että tärkein toive kohdistuu Savon Voiman ja Kuopion Energian fuusioon. Kangasperkolla oletetaan olevan taitoa ja suhteita yhdistymisen toteutukseen.

Saapas nähdä kuinka kauan K. saa pitää Savon Voiman holdingyhtiön toimitusjohtajan pallin. Jääviysongelmat näyttävät seuraava kuin tai laivaa.



Vastaaminen ei ole mahdollista, sillä viestiketju on lukittu ylläpitäjän toimesta!