Keskustelu

PVKHO päätöksen purkuhakemus13.8.2016 13.16
Moro,
taitaa tulla ihmettelemistä KHO:ssa, kun tämä purkuhakemus tullee ajankohtaiseksi:
"Juankosken kaupunki hakee ylimääräistä muutoksenhakua KHO:n viime toukokuussa tekemään ratkaisuun, jolla se kumosi kaupunginvaltuuston vuonna 2011 tekemän kartonkitehtaan takauspäätöksen. Aiemmin asiaa käsitellyt hallinto-oikeus olisi takauspäätöksen hyväksynyt.

Takauspäätös kaatui epäselvyyteen takauksen saaneen yrityksen omistajista. KHO totesi päätöksessään kaupungin toimineen muuten oikein, mutta takauksen saanutta yritystä ei voitu pitää pk-yrityksenä, joita varten Juankosken kaupungin käyttämä EU:n takaustiedoksianto-menettely on luotu.

KHO katsoi, ettei kaupunki ollut selvittänyt oliko kyseessä aito pk-yritys, kun taas Savon suunnalla asiasta on täysin toinen näkemys. Selvitetty oli, mutta lainoppineet eivät asiasta kysyneet mitään.

-Lähetimme prosessin aikana korkeimpaan hallinto-oikeuteen yli 20 kiloa asiakirjoja. Sieltä tiedusteltiin useaan otteeseen eri asioita, mutta nyt takauspäätöksen kaataneeseen asiaan meiltä ei koskaan selvitystä pyydetty. KHO:n mukaan ei ole varmuutta siitä, etteikö takauksen saaneen yhtiön omistajatahoissa ole suuryrityksiä. Sen asian olisimme helposti voineet selvittää, ihmetteli Juankosken kaupunginjohtaja Petri Kangasperko tuoreeltaan KHO:n ratkaisua viime vuonna.

Juankosken kaupunki myönsi konkurssiin menneen kartonkitehtaan jatkajaksi ilmaantuneelle Premium Board Finland Oy:lle viiden miljoonan euron lainatakauksen vuonna 2011. Tuosta päätöksestä valitettiin, mutta kaupunginhallitus pani päätöksen toimeen ennen lopullista korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä.

Kaatunut takauspäätös on tullut maksamaan kunnalle noin neljä miljoonaa euroa takausvastuiden toteutumisena, sillä lainoitettu yritys ei ole saanut toimintaansa kannattamaan toivotulla tavalla. Yritys on parhaillaan velkasaneerauksessa.

Juankosken kaupunginhallituksen pöytäkirja asiasta"

Tosiseikkahan on se, ettei annettu mitään tietoa Kyproslaisesta Milini Holding LTD yrityksestä, joka todellakin omisti myös Behami Bv:n ja siten oli se "salainen" yritys kaiken takana. Yrityshän kertoo, että Samoritz ei halunnut antaa julkisuuteen tietoa todellisista omistajista ja rahoittajista. Eikä mikään ihme, sillä muuten mitään tukia ei olisi tullut. Kannattaisiko Juankosken hakea hakemuksensa pois KHO:lta.
Toinen seikka on se fakta, miksi myös päätöksentekijöiltä, kuten minulta, salattiin todellinen omistajaryhmä. Olisiko annettu 5 miljoonan euron takaus veroparatiisiyritykselle, venäläis-armenialaisomistajille, joilla on sellainen tausta, että se ei julkisuutta kaipaa.
On selvää, että keskusrikospoliisi saa asian tutkittavaksi myös päätöksentekomenettelyn ja mahdollisen väärien tietojen takia.

MKRe: KHO päätöksen purkuhakemus13.8.2016 17.28
Kannattaa lukea tämä todistus Rainer Häggblomilta, siis "todelliselta" asiantuntijalta, joka oli tarkastanut PB:n taustatiedot KHO:ta varten ja Juankoskea varten:
"Pyynnosta todistan, etta Vision Hunters toimi Juankosken kaupungin toimeksiannosta asiantuntijana valmisteltaessa kaupungin lainatakausta Premium Board Finland Oy nimisella yhtiolle. Juankosken kaupunginvaltuusto teki asiasta takauspiatoksen 4.3.2011. Paitos uusittiin esteellisyyden vuoksi 15.4.2011.
Takauksen ehdot valmisteltiin ennen perustuen EU-komission takaustiedonannon pk-yrityksia koskeville poikkeuksille, joita noudattamalla varmistuttiin takauksen markkinaehtoisuudesta ja siita, etta takauksesta ei tarvinnut tehda ennakkoilmoitusta komissiolle. Valmistelun yhteydessa Vision Hunters tarkisti ennen paitoksentekoa, etta takauksen saaja Premium Board Finland Oy:ta (mukaan lukien yrityksen omistajat) voitiin pitaa pk-yrityksena.
Premium Board Finland Oy, jolle takaus myormettiin, oli aloittava yritys, jolle ei ennen kartonkitehtaan omistamista ollut liiketoimintaa eika henkilostoa. Premium Board Finland Oy:n omistaa Premium Board Capital Oy, joka oli muutamaa kuukautta aiemmin perustettu Konset Oy nimisena. Sen nimi muutettiin Premium Board Capital Oy:ksi hieman ennen kartonkitehtaan ostamista eika sills ollut henkilostha eika liiketoimintaa.
Premium Board Capital Oy:n omisti hollantilainen Pehami B.v. yhtio, jolla ei ollut liiketoimintaa eika henkilosted. Pehami B.v. yhtion omisti hollannin kansalainen Valeriy Samoriz, jonka taustoja myos tarkistettiin Vision Huntersin toimesta.
Lil
Rainer Ha g blom Haffituksen pj, omistaja
Vision Hunters Ltd Oy"

On siis tarkastettu: haistakaa... nyt todellinen ja varsinainen omistaja kertoo, että Behami Bv ja Samoritz oli vain juoksupoika ja toimitusjohtaja ja todellinen omistaja/rahoittaja oli Milini Holding Ltd ja armenialainen ja venäläinen yhteistyö Kyprokselta, veroparatiisisaarelta. On siis selvää, että on annettu väärää tietoa KHO:lle. Ja tietenkin heti alusta lähtien juankoskelaisille.

MKRe: KHO päätöksen purkuhakemus13.8.2016 17.42
Tässä myös ELY-keskuksen johtaja Virrannan "asiantuntija" lausunto:
"Alkuvuodesta 2011 varmistui, etta oli yrittaja, joka oli valmis kaynnistamaan tehtaan uudelleen. Yritystoiminnan kaynnistamiseen perustettiin yhtio nimeltaan Premium Board Finland Oy. Yhtio osti tehtaan konkurssipesalta 31.3.2011 ja kartonkikone kaynnistettiin kesakuussa 2011.
Tehtaan uudelleen kaynnistys mandollistui ratkaisulla, joka oli kokonaisuus Finnvera Oyj:n myeintamasta lainasta ja Handelsbankenin myontamasta ja Juankosken kaupungin 80 prosenttisesti takaamasta lainasta, yrityksen lupaamasta omasta padomasta seka Pohjois-Savon ELY-keskuksen koulutustuesta (tytivoimakoulutus yhteishankintana)
Pohjois-Savon ELY-keskuksen myOntama koulutustuki koostui ns. Rekrykoulutuksesta (koulutuksen kautta rekrytoitavat henkilOt) ja TasmaKoulutuksesta (jo yrityksen palkkalistoilla oleville henkilaille). TasmaKoulutus on ryhmapoikkeusasetuksen mukainen. Yrityksen maksuosuuden madrittamiseksi ELY-keskuksen tuli maaritella yrityksen koko. Yrityskokoa koskevat maaritelmat perustuvat EY:n komission suositukseen 2003/361/EY mikroyritysten seka pienten ja keskisuurten yritysten madritelmasta.
Kaydyissa keskusteluissa ja hankeselvityksessa esitetyn mukaan todettiin silloin, eft& hakijayrityksen koko status oli sen omien suunnitelmien ja yritysomistusten perusteella keskisuuri yritys ja kaytetyt tukiprosentit olivat sen mukaisia. Tama maarittely perustui silloiseen tilanneselvitykseen, jossa Premium Board Finland Oy:n omisti tarkoitusta varten perustettu Premium Board Capital Oy kokonaan, erica sills ollut muuta toimintaa. Premium Board Capital Oy:n omistajana all Pehami BV."
Tosiasia on se, että Juankosken kaupunki, valtion Finvera ja ELY-keskus myönsivät lähes 15 miljoonaa euroa suoraan Kyproslaiselle Milini Holding Ltd yritykselle nämä varat suoraan veroparatiisiin Farocon Oy:n ja Behami Bv:n kautta. Siksi näiden tilinpäätöstietoja tai muita tietoja ei paljastettu kenellekään, ei siis myöskään hallintotuomioistuimille tai Korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Kyse on siis suuren mittaluokan kusetuksesta. Ja on varmaa, että asia menee eteenpäin.
Mielenkiintoista on se, että onko Suomen rahavaroja näin helppo vetää ohi tai onko tälläinen jatkunut pitkään. Samanlaisia tapauksia on Vision hunters tehnyt luultavimmin enemmänkin.

Kamreerin alkuRe: KHO päätöksen purkuhakemus13.8.2016 18.41
Ei hallitus voi siirtää vastuuta päätöksistään konsulteille.
Olihan Faroconin hallikin 7,5 miljoonan euron arvoinen, mutta tuskin konsultti, joka arvion oli tehnyt, ostaa hallia tuohon hintaan.

Konsultilta nyt voi ostaa sellaisen lausunnon, kun tilaja tahtoo. Lausunnon antajalla ei kuitenkaan ole kuluttajasuojan tarkoittamaa vatuuta, vaan vastuu on sama kuin mustalaisakan povauksella.

alan miesRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 0.13
Suomen oikeuslaitos on täysin mätä. KHO nyt sekoittaa yritykset ja yksityishenkilöt. Vaikka PBF:n omistaisi Warren Buffet henkilönä, niin se olisi PK-yritys.

Joudun nyt sitten ensimmäistä kertaa tutustumaan tähän mätään laitokseen, kun esiinnyn syyskuussa todistajana asiantuntijan ominaisuudessa yritystietojen luvattoman käytön syytteessä. Onneksi ei tarvitse enää panna sormia Raamatulle.

Toisessa asiassa ajattelin tehdä oikeusasiamiehelle kantelun perintöasian viivyttämisestä ihan selvässä tapauksessa. Huomasin kuitenkin, ettei kantelua voi tehdä, jos asian käsittely on kesken.

Toisaalta nimenomaan viivästymisestä sanotaan, että se on nimenomainen kantelun aihe. Aikamoinen paradoksi. Siis mätä mikä mätä.

alan kolmas miesRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 6.42
alan mies on spekulaatiossaan taas ulkona kuin lumiukko.

alan kolmas miesRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 7.18
Kangasperkolla tulee olemaan vielä kova selittäminen laittomasti täytäntöön laitetun, laittomaksi todetun ja purettavaksi määrätyn kaupungin takauksen kanssa.

Kaupunginjohtaja on kirkkain silmin yhdessä Vision Huntersin konsulttien kanssa todennut valtuuston kokouksessa, että Farocon Oy:n vastavakuusarvo on ainakin 7.6 milj. euroa, eikä takaukseen liity mitään riskejä, koska kaupungilla on takauksen avulla myönnetyissä lainoissa kaupunkia suojaavat kovenantit.

Farocon Oy:n kumulatiivinen liikevaihto on takauksen myöntämisen jälkeisinä tilipäätösvuosina on ollut noin 9.9 milj. euroa. Kuluja Faroconilla oli samaan aikaan yhteensä peräti 9.7 milj. euroa ja Faroconin kumulatiivinen tappio oli noin 1.2 milj. euroa. 31.05.2015 Farocon Oy:n korjattu oma pääoma oli negatiivinen eli -176 000 euroa.

Faroconin kautta on pahvia ja hyljyrullia myyty esim. 31.05.2012 päättyneen tulikauden aikana arvioni mukaan korkeintaan 10 000 tonnia. Tämän vaatimattoman toimitusmäärän kokonaiskustannukset olivat 754 euroa per tonni.

Tilinpäätöksen mukaan Faroconissa oli vain 0.5 henkilöä töissä tuona aikana ja palkkaksuatnnuksia oli noin 10 000 euroa.

Vertailun vuoksi voidaan mainita, että Faroconin vieressä on Metsä Groupin omistama Hangö Stevedroing Oy Ab, jolla on yli 100 vuotiset perinteet Hangon satamassa kaikenlaisista huolinta ja varastointitehtävistä.

Vuonna 2012 Hangö Stevedoringin liikevaihto oli 19.4 milj. euroa ja yritys tuotti tappiota 26 000 euroa. Stevedoringin palveluksessa oli keskimäärin 171 henkilöä ja yhtiö käytti hyväkseen runsaasti myös ostettuja palveluja.

Stevedoring kertoo vuosikertomuksessaan, että Hangon satamien kautta yhtiön käsittelemänä kulki tavaraa vuonna 2012 peräti 2.11 milj. tonnia.

Stevedoring-yhtiön materiaali- ja palvelukulut vuonna 2012 olivat vain 31 879 euroa. Jos huomioidaan kaikki Stevedoring-yhtiön kulut pääomakustannuksia lukuun ottamatta, kuluja oli yhteensä noin 19.2 milj. euroa. Käsiteltyä tonnimäärää kohden keskimääräiset käsittelykustannukset olivat siis 9.14 euroa per tonni.

Koska kaupunki käytti laittomasti Faroconia viiden milj. euron takauksen vastavakuutena, niin nyt on pakostakin kysyttävä Kangasperkolta, Veijolta ja Heimolta, kuinka on mahdollista, että Tratta PBF on maksanut Faroconille peräti 754 euroa per käsitelty pahvitonni, kun tuo käsittelykustannus oli suunnilleen yhtä suuri kuin pahvin silloinen markkinahinta?

Kangasperko, Veijo ja Heimo osaavat varmasti vastata siihenkin kysymykseen, kuinka on mahdollista, että Farocon perii logistiikkapalvelustaan 8 419% korkeampaa huolintamaksua kuin naapuritontilla alan todellinen osaaja eli Hangö Stevedoring Oy Ab on perinyt asiakkailtaan?

Huolimatta peritystä jättiläismäisestä käsittelykustannuksesta Farocon näyttää olevan kuitenkin nyt lähellä konkurssitilaa.

Tutkintaviranomaisten on syytä avata Farocon kautta ohjatut rahavirrat huolella.

Pekka VRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 12.37
Alan miehelle- mielelläni autan sinua juridisesti kiista-asioissa tai syyteasiassa. Ota yhteys, numeron varmasti tiedät.

alan kolmas miesRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 15.36
alan mies on todennut, että Suomen oikeuslaitos on mätä.

Olen itse tähän asiaan ottanut kantaa jo useampaan kertaan ja todennut, että Suomen oikeuslaitoksen mädännäisyyden takia jopa Korkeimman oikeuden presidentti Pauliina Koskelo on nostanut kytkintä ja lähtenyt Euroopan Ihmisoikeuden tuomariksi.

Pauliina Koskelo on maininnut syyksi sen, että Suomen oikeuslaitos on politisoitunut. Tosiasia onkin, että käräjäoikeudet ja hallinto-oikeudet ovat täysin poliittisia oikeuksia.

Lautamiehet valitaan meillä poliittisin perustein ja kaikki korkeimmat virkamiehet valitaan myös poliittisin perustein.

Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan mainita se, että esim. KELAn pääjohtaja on aina meillä korvamerkitty kepuloiselle.

Kaikkien AVIen ja ELYjen johtohenkilöt meillä valitaan poliittisin perustein jne.

Meillä on kyllä perustuslaki, jonka mukaan oikeuden pitäisi toteutua kaikille tasapuolisesti ja riippumattomasti, mutta meillä ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan poliittisin perustein valittu perustuslakivaliokunta.

Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on taas vaalia eduskunnan lainsäädäntötyötä.

Kirjava tuomioistuinkäytäntö esim. raiskaustapausten kohdalla osoittaa sen, että eduskunnan lainsäädäntötyö on vuosikymmenien aikana ollut täysin epäonnistunutta.

Törkeästä raiskauksesta voi tulla rangaistuksena kaikkea yhdyskuntapalvelun tai pitkän linnatuomion väliltä. Tietenkin, jos syytetty heittäytyy syyntakeettomaksi, niin silloin raiskaaja tietysti voi vapautua kokonaan vastuustaan.

Suomen oikeuslaitos on siis syvällisesti poliittisesti korruptoitunut aivan samalla tavalla kuin naapurimaassamme Venäjällä.

Korruptoituneesta oikeuslaitoksesta seuraa se, monet Suomen lait ovat täysin ajastaan jäljessä ja saattavat perustua jopa 100 vuotta vanhoihin ajatusmalleihin, vaikka EU:n lainsäädännön pitäisi jo Suomen EU-liitoksen jälkeen ohjata myös paikallista oikeuslaitosta ja käytäntöjä.

Suomessa lakeihin ei saada tehtyä tarpeellisia muutoksia, koska sirpaloitunut poliittinen kenttä ja etenkin kepuloisten ja demujen intressit sekä lainsäädäntötyötä valvovat poliittiset ammattiyhdistysliikkeet estävät kaiken lainsäädännön tarpeellisen uudistustyön.

Uudistuksen kohteena oleva liikennekaari on tästä hyvä esimerkki. Tosiasiahan on niin, että tässäkään tärkeässä laissa mitään uudistuksia ei voida meillä toteuttaa, ellei asiaa ole ensin kysytty AKT:n puheenjohtaja Piiroselta.

Parhaillaan käynnissä oleva kieltolain aikaisen alkoholilain uudistustyön jäätyminen ja vesittäminen kepuloisen Sote Rehulan työpöydällä on toinen hyvä konkreettinen esimerkki Suomen korruptoituneesta oikeuslaitoksesta. Sote Rehulan yli 600 sivuisesta sote-lainsäädännöstä en viitsi enää mainita mitään, koska tämänkin kommentin pituus tulisi olemaan ainakin 700 sivua pitkä.

Suomessa ei asioista koskaan haluta puhua niiden oikeilla nimillä. Tästä syystä poliittisesti korruptoituneen oikeuslaitoksen uudistuksesta käytetään meillä kiertoilmauksia: säätelyn purkutalkoot on näistä yksi.

Suomessa on satoja turhia ja kansantalouden kannalta erittäin vahingollisia lakeja, jotka estävät mm. työteon ja yrittämisen Suomessa. Taloudellisesta lainsäädännöstä voidaan mainita esim. ulosottolaki ja monet verolait.

Keskustelu ns. kannustinloukuista on myös korruptoituneeseen oikeuslaitokseen liittyvä kiertoilmaus. Jos perustus- ja yhdenvertaisuuslakeja tulkittaisiin, kuten niitä pitäisi, niin kaikki kannustinloukut olisivat tietysti perustuslain vastaisia.

Ahtaasti tulkittuna tämä tarkoittasi sitä, että tuomioistuimissa meillä alkaisi olla suunnilleen miljoona ihmistä odottamassa sitä, että heidän perustuslailliset oikeudet toteutuisivat tasapuolisesti.

Tasapuolisuutta ei ole se, että kepuloisten johtamassa KELAssa sekä TE-toimistoissa virkamiehet pomputtavat nuoria opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä sairaita ja vanhuksia ikiaikaisten etuuksien valvontakaavakkeidensa avulla.

Jokaiselle turhalle kaavakkeelle meillä löytyy tietysti omat lakinsa ja sitten etuuksia jaettaessa vielä kunnallisten käytäntöjen kirjo. Tämä ilmenee mm. siinä, että peruskouluissa ei lapsille enää joissakin kunnissa pystytä hankkimaan edes auttavia opiskelutarvikkeita kuten kyniä ja kirjoja, puhumattakaan labtopeista. Lasten lukutaitokin alkaa meillä jo olla harvinaista, vaikka Suomen peruskoulu on ilman muuta maailman paras.

Yleisesti on tiedossa myös se, että virkamiehiä ei saada Suomessa leivättömän pöydän ääreen, vaikka olisivat rötöstelleen toimessaan mm. taloudellisten asioiden kanssa miten hyvänsä. Esteri Kangasveijarin vuosikausia jatkunut venkoilu rahanpesijöiden kanssa ns. Samovaari-jutussa on tästä veronmaksajille kymmeniä milj. euroja maksanut malliesimerkki.

Seppo Räty sanoi aikoinaan, että Saksa on paska maa, kun keppi ei lentänyt tarpeeksi muistaakseni Stutgartissa, eikä mahdollisesti krapuloissaan ollut Seppo selviytynyt loppukilpailuun.

Viime yönä Riossa Tero Pitkämäki eikä myöskään Ari Mannio selviytyneet kepinheiton finaaliin, mutta ainakin kaksi saksalaista sinne selvisi kirkkaasti. Joskus Seppo Räty on pitänyt Manniota Suomen vahvimpana tulevaisuuden toivona kepinheitossa. Vaikuttaa siltä, että Seppo on tässä lausunnossaan ja myös aikoinaan Saksan suhteen erehtynyt pahasti.

Meidän pitäisi Suomessa nöyrästi tunnustaa tosiasiat. Suomi on paska maa, monet maat ovat ajaneet meidän edelle vähän joka alalla oikealta ja vasemmalta, mutta yhä edelleen kepuloiset ja demut jaksaa toitottaa, että Suomi olisi joku hyvinvointivaltio. Sitä Suomi ei valitettavasti ole ollut enää vuosikymmeniin. Suomi on pystyyn kuollut kalkkeutunut maa, jossa mm. kantaväestön määrää laskee samaan tyyliin kuin Venäjällä.

Eilenkin Hesarissa Aalto-yliopiston prof. Matti Pohjola kirjoitti vieraskynässä, että Suomen BKT ei ole kasvanut 10 vuoteen. Se on samalla tasolla kuin alkuvuonna 2006.

Paljon parjattu Jutta Urpilainenkin havaitsi tämän, mutta rasvanahkaiset AY-demut päättivät syrjäyttää "Unelmahöttö" Jutan, jotta "herraporukalla" kepuloisten kanssa päästiin jatkamaan samaa suomalaista talouselämän alasajoa odotellen punamulta-auringon nousua hyvään pohjois-korealaiseen tapaan.

Kepu pettää aina ja pulinat pois totesi jo aikoinaan Vironperän Isäntä.

alan miesRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 17.58
Kiitos vaan Pekka V avunantotarjouksesta. Lähden kuitenkin huomenna Kiinaan ja siellä menee kuun loppuun. Jos sitten vielä mun perintöasia on kesken, niin palaan asiaan.

PVRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 20.04
OK ja hyvää Kiinan matkaa.

alan kolmas miesRe: KHO päätöksen purkuhakemus18.8.2016 21.04
alan mies on Kiinassa taas ulkona kuin lumiukko.

Kamreerin alkuRe: KHO päätöksen purkuhakemus19.8.2016 4.44
Purkuhakemus on jo nyt täyttänyt tehtävänsä. Poliisi on tulkinnut, että prosessi on kesken, koska muutoshakemus makaa KHO:ssa.
Tämä viivästys riitää siirtämään kipeät toimet aikaan, jolloin Juankosken kunta on siirtynyt historiaan.

Kunnan varoin prosessia on pitkitetty jo vuosia.

alan kolmas miesRe: KHO päätöksen purkuhakemus19.8.2016 8.35
Lottovoitto meni taas Juankosken ohi ja totta kai Kaaville. New Stroms Oy tarjosi 4,2 miljoonaa euroa Juankosken kaupungille, mutta kaupunki ei huolinut.

Hesarissa todettiin eilen, että Kaavi on tehnyt aiesopimuksen israelilaisen kiinteistösijoittajaryhmän kanssa lomakylän rakentamisesta Kaavin Petäjäsaareen.

Ecoland Group oli ostanut Kaavin seurakunnalta 16 hehtaarin saaren ja nyt saaareen tuleekin sitten 40 ekologista loma-asuntoa, leikkipustoja, yhteisaunoja, kalastuspaikkoja ja niin edelleen. Saareen tulee myös ravintola ja pieni kauppakin.

Täytyy lämpimästi onnitella avarakatseista Kaavin kunnanjohtaja Ari Sopasta. Kaavi on itsenäinen kunta. Se menestyy ja pysyy itsenäisenä siksi, että kunnassa on hyvä johto.

Sopanen toteaa sijoittajan motiiveista, että Kaavi on Itä-Suomen matkailun keskiössä, josta on lyhyt matka Tahkolle, Kuopioon ja Savonlinnaan.

Kun New Stroms tarjoutui keväällä 2011 ostamaan Römssyn konkurssipesän, yhtiön keskeisenä tavoitteena oli paitsi kartonkitehtaan uudelleen käynnistys myös Juankosken kehittäminen todelliseksi turistirysäksi, koska NS oli tehnyt saman havainnon kuin Ari Sopanen ja Kaavin kunta nyt.

NS:n suunnitelmat eivät kuitenkaan sopineet kapeakatseisin Kangasperkon pirtaan, koska Kangasperko luottokonsultteineen olivat Volgan takapenkillä löytänyt paremman "hevosen" (Valko).

Nyt Kangasperko (Hermanni) on koko ajan vienyt vuoden 2011 keväästä lähtien heiniä valitsemalleen hevoselle (Valkolle), vaikka "helsingin herrat" ovat neuvoneet Kangasperkoa, että Valko olisi parempi lopettaa.

Kun Valko Jaakko Tepon laulussa joutui laukalle, niin lopulta Hermannikin havaitsi, että Valko oli parempi lopettaa, koska Valkolla oli päässään vamma.

Kangasperkon Valko joutui laukalle jo vuoden 2011 syksyllä, vaikka Kuun Kuiskaajatkin kävivät vielä laulaa lurauttamassa, kun Kangasperkon Valko oli raviinsa lähtenyt rattaineen.

Nyt olisi korkea aika Kangasperkonkin myöntää, että Valkolla on päässään vamma ja Valko olisi parasta lopettaa, koska Juankoskikin on jo menettänyt Kangasperkon Valkon kanssa itsenäisyytensä.

Junahan on jo lopullisesti ajanut Juankosken aseman ohi ja Juankoski on ajautunut näivettyväksi Kuopion syrjäkyläksi, jossa kiinteistötkään eivät tunnu enää kiinnostavan ketään ja palvelut hyytyy.

Kepu pettää aina

Patiksen miehetRe: KHO päätöksen purkuhakemus19.8.2016 18.14
Eikös ollut niin, että Castor Plus tarjosi 4,2 miljoonaa konkurssipesälle?

juristin alkuRe: KHO päätöksen purkuhakemus19.8.2016 19.52
Se on selvä, että Esteri Kangasveijari ja kaikki Tratta PBF:n hasardihankeeseen sotkeutuneet kepuloiset virkamiehet ja heidän vasalleinaan toimivat konsultit ja juristit tekevät kaikkensa, jotta Tratta PBF:n ilmeistä konkurssia voidaan pitkittää.

Juankosken kaupungin häviäminen maailman kartalta ei kuitenkaan poista tehtyjä rötöksiä tutkijoiden pöydältä.

Vaaraa sille ei ole, että rötökset vanhenee. Ja kaupungin perusteeton takauksen muutoshakemuksen käsittely KHO:ssa ei voi enää montaa kuukautta enempää kestää.

Kaupungin kannalta on hyvä, että Tratta PBF:llä näyttää olevan varakas rahoittaja, joten Kuopiohan saattaa tässä vielä rikastua kielletyn valtiontuen takaisinperinnässä noin 5 milj. euroa.

Tosin silloin "muutosjohtaja" Esteri Kangasveijari näyttää jo sotkevan Kuopionkin aivan ilmeiseen rahanpesuun.

Herää kysymys, meneekö "muutosjohtaja" Esterin takia Kuopionkin kaupungin rahavirratkin Europolin tutkintaan?

Ainakin Savon Voiman rahavirrat on syytä Esteri Kangasveijarin ilmeisten rahanpesukytkentöjen vuoksi tarkistaa huolella.

Miksi Juankosken kaupunki ja kuntien omistama Savon Voima on myynyt lahjahintaan Juankoskella lähes 10 milj. euron arvoisen uuden biovoimalan ilmeisille rahanpesijöille ja näissä kaupoissa Esteri Kangasveijarilla on ollut Savon Energiaholding Oy:n toimitusjohtajana keskeinen rooli?

Patiksen miehetRe: KHO päätöksen purkuhakemus19.8.2016 21.04
Hyvä, juristin alku! Voisiko juristin alku myös selvittää, missä Ruukin Pässi on? Sitä tarvitaan turistien houkuttelemiseksi tänne Juankoskelle. Eräs konsultti oli puhunut jossain jopa eldoradosta. Milloin saamme Pässimme takaisin?

LtaRe: KHO päätöksen purkuhakemus20.8.2016 1.22
Aivan loistava tulkinta hallinto,,,,,,,,

Patiksen miehetRe: KHO päätöksen purkuhakemus20.8.2016 9.05
Lähtikö alan mies Kiinaan?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: