Keskustelu

PVJuankosken kaupungin suuri puhallus5.9.2016 13.38
Moro,
käytin tuota otsikkoa, koska pistää aina ihmettelemään sitä tosiseikkaa, että onneksi nykykuntalaissa kaupunkien ja kuntien johto ja luottamushenkilöt eivät saa puuttua yksityisten yritysten toimintaan.

Juankosken Premium Board:n tulos 2015 oli : liikevaihto 163 000 euroa; ja tulos oli n. 1 480 000 euroa tappiollinen. Siis jos tehdas omien sanojensa mukaan toimi ajoittain, niin persnetto kasvoi oleellisesti pikkuajojen myötä.

Toisena on Farocon, tuo ihmeellinen pantti, joka arvioitiin n. 7,3 miljoonan arvoiseksi, ja jonka perusteella juankoskelaiset luottamushenkilöt lahjoittivat yli 5 miljoonaa euroa "ulkomaille veroparatiisiin". Sen tulos vuonna 2015 oli hulppeat 120 000 euroa ja tilikauden tulos oli n. 740 000 euroa tappiollinen. Ei yhtään työntekijää ja nykyään pelkkiä protestimerkintöjä ja luultavimmin haettu konkurssiin.

Viimeiseksi on osittain Juankosken omistama Biolämpö , jonka tulos vuonna 2015 oli 254 000 euroa tappiollinen. Ja ei toimintaa, vaan seisoo varastona kemikaaleille keskellä Juankosken taajamaa. Juankoski sijoitti siihen myös kaikki tiekorjausmäärärahat vuonna 2011, ja samoin itse laitokseen miljoonia. Kaikissa näissä projekteissa yhteinen tekijä on mainio liikemies ja kaupunginjohtaja Kangasperko. Ja nyt vastuun ottaa tappioista ja lisämaksuista, joita on tulossa kasapäin: esim alueen puhdistaminen ja rakennusten purkaminen. Joten n. 50 miljoonan Juankosken velka kasvaa vielä aivan hirveästi.

Suomen suurin puhallusRe: Juankosken kaupungin suuri puhallus5.9.2016 22.29
Juankosken puhallus on vailla vertaansa. Uskoisin, että on suomen ennätys väkilukuun suhteutettuna. Menne taatusti kauan, että tämä puhallusennätys tullaan suomessa rikkomaan.

juristin alkuRe: Juankosken kaupungin suuri puhallus6.9.2016 0.25
Täytyy muistaa, että New Stroms Oy varoitti Esteri Kangasveijaria tämän puhalluksen seurauksista kunnallisvalituksessaan jo heti keväällä 2011, kun Esteri esteellisenä oli junaillut lakimiestensä ja luottokonsulttiensä kanssa tämän kaikkien puhallusten Äidin Juankosken veromaksajien riesaksi.

Asia on nyt tiiviisti poliisitutkinnassa, eikä tässä Esterin päätä tulla lopulta silittämään, vaikka Esterin Liitos Kuopion työhuoneen oven pielessä tuleekin lukemaan Muutosjohtaja Kangasperko.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: