Keskustelu

Kouraan ajattelijaUhkasakko17.11.2016 12.44
KHO ei ole vieläkään käsitellyt Juankosken kaupunginhallituksen esitystä, jonka mukaan KHO:n pitäisi muuttaa päätöksensä ns. takausasiassa.

Eikö kaupunginhallitus voisi kiirehtiä asiaa esim. uhkaamalla KHO:ta sakolla, jos päätöstä ei tule vuoden vaihteeseen mennessä.

PV voisi valaista tällaisen uhkasakon menestymisen mahdollisuuksia meille maallikoille.

PVRe: Uhkasakko18.11.2016 0.04
Moro,
Juankoskella kaikki on mahdollista. Juankosken joustavaa hallintoaonkin ihailtu Kuopion valtuustosta asti joten miksikäs ei Juankosken hallitus voisi kokeilla tätäkin.Juankoskella on lakia luettu sanoisinko pohjoismaiden kuuluisimman ja korkeimman oikeusasiantuntijan, veli Kangasperkon, tulkintojen avulla. Soveltaen hänen tulkintoja tilanteeseen, voisimme mätkäistä uhkasakon kaupungin puolesta. Kaupungit saavat nimittäin hallintopäätöksinä jopa määrätä uhkasakkoa alamaisilleen ja joskus tuntuu, että jopa korkein hallinto-oikeus kuuluu Juankosken alamaisiin. Nimittäin jos kuuntelee Kangasperkoa tarpeeksi kauan. Ja hän on sanonut mielestäni Kangasperkon asiantuntevuutta korostaen, että korkein hallinto-oikeus kumotessaan Juankosken valtuuston/Kangasperkon päätöksen: korkein hallinto-oikeus vain tulkitsi eri tavalla kuin Juankosken valtuusto ja sillä siisti, eikä aiheuta jatkotoimia. No kuntien , kuntaliiton lakimies tulkitsi asian eri tavalla, mutta Kangasperko pitkitti asiaa sitten keksimällä purkaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ja odotellaan nyt sitä uutta päätöstä, puretaanko aikaisempi korkeimman hallinto-oikeuden aikaisempi päätös kumota Juankosken valtuuston päätös myöntää valtion tukea PB:lle takauksen muodossa. No sinänsä asialla ei ole merkitystä, kun kuitenkin on jo selvillä, että takaus oli puhallus ja juankoskelaiset menettivät kasinopelissä kymmenkunta miljoonaa.

Kouraan ajattelijaRe: Uhkasakko18.11.2016 12.38
Oisikohan mahdollista, että tällaiset muutosvaatimukset heitetään suoraan roskikseen.
KHO ilmoittaa, että sen päätös on lopullinen eikä siitä voi valittaa. KHO:han joutuisi loputtomaan suohon, jos se ottaisi tällaiset muutosvaatimukset uuteen käsittelyyn.

Itse ajattelen, että Juankosken puolelta on kyseessa harkittu ajanpeluu. Annetaan kuntalaisille käsitys, että asian käsittely on vielä kesken ja on vain odotettava.

Pahinta on tietysti se, että poliisikin ajattelee näin ja viiivästyttää tutkimuksiaan tarpeettomasti.

juristin alkuRe: Uhkasakko18.11.2016 17.15
Tämä Juankosken Samovaari-sekoilu olisi pitänyt lopettaa jo heti KHO:n todettua 9.2.2012, että takausta ei saa laittaa täytäntöön.

Silloin asiasta päättäneiden tahojen laiton toiminta olisi vielä ollut hallittavissa ja olisi vielä mennyt huonon harkinnan piikkiin.

EU:n SEUT sopimuksen selvät säännöt olivat kuitenkin olemassa jo takausta myönnettäessä vuonna 2011, joten KHO ei tietenkään tule enää omaa lopullista kantaansa muuttamaan, vaikka onkin nyt tarpeettoman kaun jo hautonut vastaustaan.

Sääntöjen perusteella takaussopimus täytyy purkaa ja laittomasti maksetut tuet tulee periä takaisin. Tältä osin perintäohjeet on tulossa Brysselistä.

Selvää suomenkieltä on siis KHO:n teksti, mutta ongelmana on se, että Esteri Kangasveijari ei vaan ole suostunut ymmärtämään selvää suomen kieltä.

Niinpä Esteri Kangasveijari ja hänen lakimiehensä sekä muut puuhamiehet ovat jatkaneet selvästi rikollisia toimiaan viis veisaten vallitsevasta lainsäädännöstä.

Vitkuttelu asiassa on vienyt tilannetta vain vitkuttelijoiden kannalta huonompaan suuntaan.

Pitkä oikeusprosessi on johtanut kaupungin kannalta mm. laittomiin lähes 600 000 euron oikeudenkäyntikuluihin.

Olisi täysin kohtuutonta ja laitontakin, jos veronmaksajat pantaisiin yhteiseen vastuuseen näistäkin laittomasti tilatuista asianajokuluista.

Kaiken aikaa kysymys on ollut siis vain Kangaperkon ajanpeluusta. Sekin on selvää, miksi Esteri on jatkanut ajanpeluutaan.

Häntä on pelottanut se, että hän joutuu henkilökohtaiseen vastuuseen rötökistään. Tässä mielessä Esterin laittomalle toiminnalle löytyy tietysti luonnollinen selitys ja ns. motiivi.

Ajanpeluulla ei kuitenkaan voida lopulta välttyä siltä, että oikeus tässäkin asiassa tulee toteutumaan ja laittomuuksiin sotkeutuneet syylliset tullaan saattamaan edesvastuuseen.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: