Keskustelu

Kamreerin alkuFarocon Oy:n valitus2.12.2016 16.26
Kaupungin ilmoitustaululla on nähtävillä Kuopion hallinto-oikeuden päätös Farocon Oy:n valituksesta.
Jos oikein muistan, valitti Farocon Oy siitä, ettei Juankosken kaupunki suostunut sopimukseen, jolla 5 miljoonan laina olisi kuitattu 1,2 miljoonan takaisin maksulla.

Yleensä kaupunki julkaisee aina sellaiset päätökset, joissa se on selvinnyt voittajana. Näin tässäkin tapauksessa on syytä olettaa, että Faroconin on voittanut valituksen ja kaupungin on luovuttava vaatimasta 5 miljoonaa takaisin ja otettava 1,2 miljoonaa.

Olisikohan aivan liikaa vaadittu, että kaupunki julkaisisi uutisensa hieman paremmin tai antaisi uutisensa aina luotettavan Koillis-Savo lehden julkaistavaksi.

Tämäkin päätös on annettu 25.11., joten aikaa on ollut kokonainen viikko.

alan kolmas miesRe: Farocon Oy:n valitus2.12.2016 21.15
Jo on aikoja eletty!!! Eero Kekäläinen on ulkona kuin lumiukko, kun ei ole ottanut tätäkään asiaa puheeksi, vaikka onkin lähes paikkakuntalainen. Minä taas en ole.

Konkurssitilassa oleva Farocon Oy vaatii kaupungilta vielä oikeudenkäyntikuluja yhteensä 5 456.00 euroa, kun Faroconin rahanpesijät olivat palkanneet Myyrmannista jonkin täysin tuntemattoman asianajotoimiston eli Elo & Meriläinen Oy:n valittamaan Tratta PBF:stä pois potkitun toimitusjohtaja Sven Moosbergin ja Esteri Kangasveijarin yhdessä laatimasta sopimuspaperista, jonka nimeksi oli hienosti kirjoitettu englannin kielellä Settlement Agreement.

Esteri Kangasveijarin hyväksymä ja ehdottama Settlement Agreement piti sisällään sen, että kaupunki hyväksyisi laittomasti myöntämänsä ja kaupungin maksettavaksi realisoituneen kaupungin takauksen osalta viivästyskorkoineen yli 5 milj. euroon nousseen takausmaksun sijasta voin 1.2 milj. euron suorituksen joltakin tuntemattomalta ns. Escrow Agent?ilta.

Ei ole mitään vaikeuksia päätellä, että kyseessä ollut Escrow Agent oli ilmeisesti koko Samovaari-huijauksen rahoittaja eli Kyproksen veroparatiisisaarella majaileva rahanpesuyhtiö Milini Holding Ltd.

Esterin neuvottelemassa ja 29.2.2016 kh § 48:ssa ehdottamassa Settlement Agreementissä kaikki laittomiin kaupungin takausjärjestelyihin osallistuneet kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt sekä Samovaari-yhtiöiden toimihenkilöt ja rahoittajat olisi vapautettu vastuistaan, mikäli Farocon Oy tai muut Samovaari-yhtiöt olisivat ajautuneet konkurssiin.

Luojan kiitos Salme Harjusen tekemän ja Kari Hartikaisen kannattaman ehdotuksen perusteella kaupunginhallitus ei kuitenkaan voinut hyväksyä näin räikeätä rikosoikeudellista päätöstä.

Esteri oli kuitenkin mennyt tällaista selvästi rikollista ehdotusta valmistelemaan yhdessä Moosbergin kanssa.

Koska Milini Holding Ltd. on jo heittänyt Moosberginkin ulos Samovaari-yhtiöistä, niin varmaan jopa Milininkin taholla on huomattu, että Esteri näyttää pelanneen Samovaari-yhtiöissä vähintään kaksilla korteilla.

Aluksi Esterin ja Val Samorizin sekä Moosbergin yhteistyö näytti luistavan kuin rasvattu salama, mutta kun Milini oli menettänyt jo 11 milj. euroa, niin rahanpesijänkin kirstun pohja on alkanut häämöttää.

Toistaiseksi Esteri ja Esterin luottokonsultti Krister Björkqvist ovat vielä saaneet olla kohtalaisen rauhassa.

Tosin välillä jo Risteferillekin on jo lähetetty sähköpostilla eroilmoitus, joka myöhemmin on jostakin tuntemattomasta syystä kuitenkin peruttu.

Ehkä Risteferi onkin ehtinyt kertomaan Milinin miehille, ettei hän ollut ihan tosissaan, kun hän meni taannoin ehdottamaan, että uusi kuusisaha pitäisi rakentaa vanhan pahvitehtaan tueksi sen viereen.

Vaikka Savon Sanomien kuvassa Risteferi naureskeli vielä leveästi Premium Board Capital Oy:n uuden hallituksen jäsenen ukrainalaisen Oleksander Skoblian kanssa Tratta PBF:n paraatioven edessä, niin voi olla, että Risteferin hymykin vielä hyytyy, kun menee ehdottamaan Milinin miehille, että laitetaanpas pahvitehtaaseen vielä lisää 15 milj. euroa entisten 11 menetetyn milj. euron perään.

Luulen, että tällaista utopiaa ei edes Vision Huntersin pahvialan konsultti Rainer Häggblom pysty enää myymään ainakaan Finnveralle puhumattakaan muista suomalaisista rahalaitoksista.

Luulen, että myös Esteri Kangasveijarinkin yöunet jäävät nykyään vähiin, kun Esteri on varmasti seurannut, mitä tulee tapahtumaan Helsingin käräjäoikeudessa, kun Vantaan kaupungin entisen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäen (sd) aikaansaannoksia on alettu puimaan oikeussalissa.

Hesari on kirjoittanut asiasta seuraavasti:

"Historiallista Peltomäen korruptiovyyhtiä aletaan puida oikeudessa ? näin raha liikkui syyttäjän mukaan Vantaan rakennushankkeissa

SUOMEN rikoshistoriassa harvinaisen suuri talousrikosoikeudenkäynti alkaa keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa. Vyyhdin ytimessä on Vantaan entinen kaupunginjohtaja ja maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd).

Tapauksessa on kyse siitä, millaisia etuja liikkui niiden vaikuttajien välillä, jotka päättivät, miten Vantaata rakennetaan.

Keskusrikospoliisi (krp) alkoi tutkia Peltomäen rahakytkyjä vantaalaiseen arkkitehtitoimistoon Forma-Futuraan ja sen omistajaan, rakennusarkkitehti Leila Tuomiseen kesällä 2011 sen jälkeen, kun HS oli paljastanut Peltomäen asuvan edullisesti Myyrmäessä Forma-Futuran omistamassa asunnossa."

Vantaan Jukka Peltomäki näyttää olevan Esteriin verrattuna varsinainen näpertelijä.

Eri tyyppistä lahjontaa Peltomäki näyttää harrastaneen vain noin 200-300 000 eurolla arkkitehtitoimistojen ja rakennusfirmojen kanssa.

Korruptoituneen arkkitehtitoimiston omistaja näyttää avittaneen myös Peltomäkeä ihan henkilökohtaisesti, kun oli siirtänyt 80 000 euroa Peltomäen henkilökohtaiselle tilille ja Peltomäki käytti rahat kesämökin rakentamiseen sekä veneen ja nelipyörän hankintaan.

Esteri on Juankoskella kuitenkin aivan omassa luokassaan.

Ensiksi 5 milj. euron laittoman takauksen junailu täysin tuntemattomalle Pehami B.V. konsernille esittäen valheellisia tietoja yhtiön omistuspohjasta ja myös takauksen vastavakuuden eli Faroconin varastohallinen todellisesta vakuusarvosta.

Toiseksi Esterin aikaansaannoksiin on tietysti syytä liittää myös lähes 10 milj. euron arvoisen biovoimalan junailu Samovaari-yhtiöille käytännössä vain 13 200 eurolla. Nämä Esterin junailemat järjestelyt ovat sellaisia, joihin kukaan toinen kunnanjohtaja ei Suomessa ole toistaiseksi pystynyt.

Esterin 29.2.2016 kh § 48 ehdottamaa Settlement Agreementtiä voidaan pitää röyhkeyden huippuna ja pisteenä iin päälle.

Ei ole siis kuin vain 6 kuukautta siitä, kun Esteri on mennyt ehdottamaan ja itse myös Moosbergin kanssa esittämään kaupungin hallitukselle, että kaupunki antaisi rahanpesufirmoille yhteensä ainakin 8 milj. euron suuruisen lahjan.

Toivottavasti Esteri tutustuu tarkkaan, mitä mm. Suomen rikoslain Luvun 40 1-3 §§:ssä sanotaan viranomaisten lahjusten ottamisesta sekä merkittävän hyödyn tai haitan tuottamisesta muulle kuin itselle.

Luvun 40 1§:ssä todetaan, että pelkkä aloitteen tekeminen lahjuksen osalta riittää täyttämään rikoksen tunnusmerkit.

Esteri Kangasveijari on esim. 29.2.2016 yhdessä Moosbergin kanssa laatinut ns. Settlement Agreementin, jossa kaupungille aiheutetut yli 5 milj. menetykset olisi korvattu vain 1.2 milj. euron "hyvitysmaksulla".

Mistä muusta tässäkin kohtaa on ollut kysymys kuin Esteri Kangasveijarin tekemästä ja valmistelemasta lahjusaloitteesta?

Onneksi poliisi tutkii myös Esteri Kangasveijarin edesottamuksia.

Kepu pettää aina.

Patiksen miehetRe: Farocon Oy:n valitus2.12.2016 21.59
Olemme alan kolmannen miehen kanssa samaa mieltä, Eero on ulkona kuin lumiukko.

Kamreerin alkuRe: Farocon Oy:n valitus5.12.2016 17.25
Oho, mikä päätös. Ei pystynyt Pekka avaamaan asiaa, mutta lukekaapa hallituksen uusin esityslista.
Hallinto-oikeuden perustelut pitäisi saada luettavaksi.

Hieman harmittaa, että meillä on oma tuomarismies valtuustossa, mutta olemme aivan ymmällään.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: