Keskustelu

Pekka VAsianajaja- tutkinto4.12.2016 14.39
Moro,
nyt olen saanut suoritettua asianajajatutkinnon ja lähetän hakemukseni saada oikeus toimia oikeus-asiamiehenä ja myöhemmin asianajajana.
Tutkintoina minulla ovat siten oikeustieteiden maisteritutkinto, hallintotieteiden kandidaatin tutkinto, oikeusnotaaritutkinto ja nyt asianajajatutkinto ja tammikuussa lupa toimia oikeusavustajana tuomioistuimissa.
Joten jos kohtaatte ongelmia lakiasioissa, ottakaa yhteyttä.
Tää oli aika vaativa marssi, mutta mieleinen ja mielenkiintoinen.
Hyvää itsenäisyyspäivää.

Kamreerin alkuRe: Asianajaja- tutkinto4.12.2016 15.09
Hieno homma tämä tutkinto. Pannaanpa mieleen, jos tulee avun tarvetta.
Voisitko nyt kertoa mitä hallinto-oikeus on päättänyt Farocon Oy:n valituksesta. Kukaan ei kerro, ei lehdet eikä kunnan nettisivut.

juristin alkuRe: Asianajaja- tutkinto4.12.2016 15.45
Moro Pekalle onnittelut asianajatutkinnosta.

Tuiki tärkeä juridinen etappi.

Juankoskella juridista avuntarvetta tulee vielä olemaan runsaasti, kun kuolleen kaupungin salaiset kansiot avataan.

Ensimmäisenä olisi jo aika avata Farocon Oy:n salainen kansio.

Toisena tulisi avata kaupungin 5 milj. euron takauksen purkuvalitus/vaatimus KHO:een, joka sekin on maannut KHO:ssa jo poikkeuksellisen kauan.

Herää kysymys, kuinka moni paikallinen tai muu kepuloinen politrukki on jo ollut yhteydessä Itä-Suomen hallinto-oikeuden - ja KHO:n tuomareihin.

Varmasti oikeuksiin on toimitettu jo Esterin toimesta salatut kansalaisadressitkin, joissa vaaditaan, että kyrsiintyneiden suomalaisten veronmaksajien yhteinen etu pitää ottaa päätöksenteossa huomioon, oli sitten laki mikä hyvänsä.

Se ei todellakaan sovi, että edes KHO:n kallispalkkaiset tuomarit eivät tunne lakia.

Kun Juankoskelta on toimitettu kuuden vuoden aikana KHO:een kilokaupalla mustaa valkoisella todisteita siitä, että Tratta PBF on pk-yritys, niin silloin se on.

Sitä paitsi Tratta PBF:n taustat on luotettavasti selvitetty kaupungin luottokonsultin avulla. Niin silloin asia on täysin selvä.

Ei siitä ole siis enää kahta sanaa, vaikka kiireiset KHO-tuomarit ovat muuta virheellisesti koko ajan väittäneet.

Juankosken kaupunki ei ole myöskään millään tavalla osallistunut kielletyn valtion tuen antamiseen Tratta PBF:lle ja JBOY:lle ja sitä paitsi kaikki on vielä tehty hyvässä uskossa.

alan kolmas miesRe: Asianajaja- tutkinto4.12.2016 16.27
Moro Pekka sivuuttaa Samovaari-sotkut vain toteamalla, että tapahtunut puhallus on totta. Taitaa Moro Pekka olla ulkona kuin lumiukko näissä Samovaarijutuissa.

Puhalluksen tarkempi käsittely ei näytä kiinnostavan Moro Pekkaa, kun puhallukseen on liittynyt myös ym. kaupungin n. 350 000 euron "vippilainat" Samovaari-yhtiölle.

Oleellinen asia on kuitenkin se, että kaupunginjohtaja yhdessä keskeisten kaupungin viranomaisten ja luottamushenkilöiden sekä luottokonsulttiensa ja nähtävästi myös mm. Finnveran ja ELY-keskuksen täysin perättömien lausuntojen avulla vei tilanteen sellaiseksi, että laiton kaupungin myöntämä 5 milj. euron, ilman turvaavaa vastavakuutta ollut, takaus myönnettiin muka Valerie Samorizin omistamalle Premium Board Finland Oy:lle eli Pehami B.V. konsernille.

Takauksen täytäntöönpano ja myöntäminen ovat olleet KHO:n lopullisen päätöksen mukaan laittomia tekoja, jolloin siitä seuraa, että puuhamiehet ovat luonnollisesti vastuussa laittomien päätöstensä aiheuttamista vahingoista.

Todellisuudessa tilanne näyttää olleen se, että takaus myönnettiinkin kyproslaiselle Milini Holding Limited (MHL) yhtiölle ja lukuun. MHL oli Samorizille annetun 6 milj. euron vaihtovelkakirjan perusteella käyttänyt määräysvaltaa Pehami B.V.;ssä ja Premium Board Capital Oy:ssä, jotka ovat olleet Premium Board Finland Oy:n emoyhtiöitä.

Koska takaus on selvästi myönnetty ja laitettu täytäntöön Milini Holding Limited-yhtiön ja sen rahoittajien hyväksi ja lukuun, kysymys näyttää olevan takauspetoksesta, johon Samovaari-yhtiöiden puuhamiehet ovat sotkeutuneet.

Myös Juankosken Biolämpö Oy:tä koskevissa järjestelyissä näyttää olevan samanlaiset sopimuspetoksen tunnusmerkit.

JBOY:n kohdalta voidaan siis kysyä, onko Esteri Kangasveijari Savon Energiaholding Oy:n toimitusjohtajana kertonut asianmukaisesti Savon Voima OyJ:n hallintoelimille, että Juankoskella JBOY:n uusi biovoimala on sovittu lahjoitettavaksi kilpailuttamatta kyproslaiselle Milini Holding Limited yhtiölle, jonka omistavat armenialainen Toumasyan- sekä venäläinen Telepnev- nimiset liikemiehet.

Samovaari-sotkuissa ja puhalluksessa jälkiensä peittelemiseksi puuhamiehet ovat myös käyttäneet hyväkseen Suomen johtavia yksityisiä asianajotoimistoja perustuslain ja kuntalain vastaisesti.

Kysymyksessä ei siis ole ollut mistään huolimattomuudesta tai vahingosta, vaan suunnitelmallisesti ja huolellisesti harkituista rikollisista teoista, joita tekojen seuraamukset huomioon ottaen ei voida millään pitää vähäisinä.

Juankosken kaupungin edesvastuuttoman ja täysin laittoman tukitoiminnan johdosta Premium Board Finland-yritysryhmä saattoi velkaantua täysin holtittomasti, josta seurasi kymmenien milj. eurojen vahingot Samovaari-yhtiöiden tavaratoimittajille ja muille yhteistyökumppaneille, kun yrityssaneerauksissa Samovaari-yhtiöiden velkoja vielä leikattiin poikkeuksellisesti 80-90%:a.

Täytyy muistaa, että ns. Nova Groupin-sotkuissa Arto Merisalollekin tuli linnareissu, kun oikeus oli katsonut, että Nova Groupissa oli hoidettu holtittomasti raha-asioita. Esteri Kangasveijarin kannalta Premium Boardin ja JBOY:n holtittomuus raha-asioissa on huono asia, koska Esteri on koko ajan halunnut olla Samovaari-yhtiöiden keskeinen rahoitusneuvottelija ja tukija, ja tietysti Juankosken kaupunki on vielä koko ajan ollut myös JBOY:n 30%:nen omistaja.

Minusta oleellinen asia on myös se, että kaupungin viranomaiset ja luottamushenkilöt ovat laittomilla toimillaan mahdollistaneet em. puhalluksen toteuttamisen. Oleellista olisi myös että Eero Kekäläinen olisi jollain tavalla reagoinut, mutta hänkin on ulkona kuin lumiukko.

Vähintään yhtä kummallista on virallisen äänen yllä esittämää kommenttia lainatakseni myös se, että kaupungin hyvillä yhteiskunnallisilla suhteilla on ollut suuri painoarvo, kun valtio-omisteinen Finnvera hyväksyi Samovaari-yhtiöiden poikkeukselliset yrityssaneerausohjelmat, vaikka ohjelmilla ei ollut minkäänlaista reaalista mahdollisuutta käynnistää elinkelpoista liiketoimintaa saneerattavien yritysten toimesta.

Onneksi NS on laittanut koko Samovaari-revohkan rikosoikeudelliseen poliisitutkintaan. Koska Juankosken kaupunki näyttää ainakin virallisen äänen yllä olevan kommentin mukaan painostaneen sekä Finnveraa että ilmeisesti myös Pohjois-Savon käräjäoikeutta, olisi paikallaan, että oikeuskansleri (viranomaisten ja tuomioistuinten valvonta) ja valtakunnan syyttäjä ottaisivat asian hoitaakseen, kun meneillään oleva laaja poliisitutkinta etenee vähän pitemmälle. Kittilässäkään ei ole saatu järjestystä aikaan ilman, että valtakunnan apulaissyyttäjä on joutunut puuttuman kunnan laittomaan puuhasteluun.

Näyttää siltä, että Kuopion uusi muutosjohtaja Esteri Kangasveijari on kovaa vauhtia sotkemassa myös Kuopion kaupunkia Samovaari-sotkuun, jossa on vahvat kansainvälisen rahanpesuun viittaavat tunnusmerkit.

Keskusta pettää aina.

Pekka VRe: Asianajaja- tutkinto4.12.2016 18.21
Moro Patiksen miehille,
ei niitä juridisia ongelmia ehkä nyt vielä ole, mutta jos niitä tulee, ottakaa nyt ihmeessä yhteyttä. Olen edullinen lakimies.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: