Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniHarmittaa22.2.2017 1.18
Kukaan ei ole kirjoittanut siitä, miten oman päätösvallan menetys on vaikuttanut kielteisesti Juankosken elämään. Tämä harmittaa. Kenelläkään ei ole ollut minua tai keskustaa ikävä.
Ei ole kokouksia. Ei kokouskahveja. Ei aihetta pistää solmiota tai ottaa salkkua lähteäkseen kaupungintalolle.
Latteat on tulevat vaalit. Millä saamme äänestäjät liikkeelle, kun keskustaa ei tarvitse kukaan?
Eikö ihmiset lainkaan huomaa miten huonosti meidän on.
Koillis-Savokin kirjoitti uudesta päivääkodista ja näytti kuvia. Mitähän tuostakin rakennuksesta tulee, kun eivät paikalliset pääse valvomaan rakentamista. Ettei vain tulisi sutta.
Ja kuka Kaavin kanssakaan riitelee, kun ei ole omaa kuntaa. Vähäpätöisiä ovat päivät.
Sen vain sanon, että huonommin meillä monilla menee, vaikka moni ei sitä huomaa.

alan kolmas miesRe: Harmittaa22.2.2017 1.50
Keskustan virallinen ääni näyttää olevan ainoa rehellinen juankoskinen päättäjä.

Minä varotin luultavasti ainoana Juankosken etujen ajana tästä itsenäisyyden menettämisestä, mutta huutavan ääni ei kuulunut, kun kepuloiset olivat jo puolensa valinneet.

Sääliksi käy nyt, kun ei enää pysty riitelemään Kaavinkaan kanssa röntgenistä ja kouluista.

Minä olen ihan varma, että moni juankoskinen tulee vielä pahasti masentumaan, kun Esteri vei meiltä täysin aiheetta itsenäisyyden.

Sitä paitsi ei tuo naapurikuntien kanssa riitelykään ole mikään paha asia.

Jokunen vuosi sitten oli haastateltu Englanissa ennätysavioparia, joka oli ollut naimisissa muistaakseni peräti 74 vuotta.

Haastattelijat olivat tietysti kysyneet: mikä mahtaa olla noin pitkän avioliiton salaisuus.

Onnellinen aviopari oli todennut siihen, että he ovat riidelleet joka ikinen päivä.

Tosihan se on, että pikku riita pitää mielen virkeänä.

Nyt ei tyhjässä Juankosken kylässä riitaa saa aikaan kirveelläkään.

Ja tätä kaikkea tyhjyyttä ja elämän tarpeettomuutta sitten alan mies on jopa laskentakaavansa avulla todistanut välttämättömäksi urbanisoitumiseksi.

Kouraan ajattelijaRe: Harmittaa22.2.2017 8.45
Kuopion kaupunki on hakenut Farocon Oy:n konkurssiin. Voi olla, että virallisen äänen harmi julkisuudesta putoamisesta jää lyhytaikaiseksi.
Uskon kuitenkin, että Juankosken päättäjiä käsitellään silkkihansikkain. Ainoastaan liitoksesta tulleet porkkanarahat kohdistetaan Kuopion vuotavan torin paikkaukseen.
Tuskin Juankosken keskustallakaan on mitään tällaista kompromissia vastaan. Ei pitäisi olla, koska Kaaville tulevat koulukorvauksetkin maksetaan Kuopion pussista.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: