Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniVastaus keskustan ehdokasasetteluun26.2.2017 11.16
MInulta on kysytty, miksi Juankoskelta on asetettu keskustan kunnallisvaaliehdokkaiksi ainoastaan sellaisia ehdokkaita, joiden kädet ovat likaiset. On kysytty, ovatko nämä henkilöt todella tyytyväisiä suoritukseensa ja ajattelevatko he, että se mitä meille on tapahtunut, on parasta mitä voi ajatella.

Kysymykset ovat oikeutettuja. Mutta vastaan teille, että ehdokasasettelulla on tietty perustelu. Tahdoimme asettaa ehdolle ainoastaan Juankosken kehityksestä päävastuun kantaneita henkilöitä.

Tahdomme asettaa äänestäjien punnittavaksi keskustan todelliset saavutukset, mitään peittelemättä ja mitään puolustelematta.

Äänestäjät saavat antaa keskustalaiselle juankoskelaiselle linjalle tuomionsa tai kiitoksensa.

Jos olette iloisia ja tyytyväisiä Juankosken kehitykseen äänestäkää näitä henkilöitä. He pyytävät uutta valtakirjaa tehdäkseen Juankoskesta vielä enemmän sitä mitä ovat tehneet.

Itse olin sitä mieltä, että olisimme uudistuneet ja muuttaneet linjaamme vahvasti. Siksi puhuin uusien kasvojen puolesta, mutta ei valittu linjakaan huono ole.

vaalitarkkailijaRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun26.2.2017 23.34
Virallinen ääni on yllä aivan oikeassa.

Todellakin vaaleissa "äänestäjät saavat antaa keskustalaiselle juankoskelaiselle linjalle tuomionsa tai kiitoksensa."

Pääasia on, että kepulandiassa äänestää kepua.

Venäjälläkin on näköjään ollut pieniä mielenosoituksia Moskovassa ja Pietarissa oppositiojohtaja Nemtsovin julkisen murhan johdosta.

Mutta Venäjällä demokratiaan kuuluukin, että 30% kansasta äänestää vuodesta toiseen 90%:sti Putinia.

Juankoskellakin on tärkeätä, että 20%:a väestöstä äänestää 90%:sti kepua.

Kepulandiassa äänet ovat aina periytyneet alkiolaisessa hengessä isältä pojalle kuin kotitila.

Tästä syystä puolue uudistuu koko ajan ja ikivanhassa sananlaskussakin sanotaan, että pojasti polvi pahempi.

Vai muistinko nyt tuon vanhan viisauden vahingossa väärin?

Kysymyshän on lähidemokratiasta.

Siksi Kepu pettää aina.

Konkari Re: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun27.2.2017 23.02
Kuulinpa minäkin keskustan ehdokasasettelusta. Ei ole tungokseen asti ollut ilmoittautuneita.
Vanha tapa on, että ensi kyselyyn vastataan kieltävästi tai korkeintaan luvataan miettiä asiaa.
Nytpä oli kolme ehdokasta päättäneet, ettei toista kertaa kysytäkään ja tästä syystä ei ole kuin nämä kolme ehdokasta ennen niin suurella puolueella.
Jotkut vanhat konkarit olivat vetäneet herneen nenäänsä tällaisesta menettelystä ja pyyytäneet päästä persujen listalle, vaan eivät olleet päässeet. Olivat ilmoittaneet ei äänestävänsä koko vaaleissa.
Jäsenmaksunsa sanoivat jättävänsä maksamatta.
En tiedä miten paljon on totta näissä huhuissa. Vaalien alla niin paljon puhutaan pehmosia.
Ehdokkaat puhuvat ja äänestäjät myös.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun4.3.2017 22.05
Kuopio vaati meiltä neljä ehdokasta, joten pistimme vielä yhden pojan mukaan listalle.
Sanoisin kyllä pojan nimenkin, mutta en vain muista sitä. Sen osaan sanoa, että poika on reipas ja yhteistyökykyinen varmaankin.
Sitä en myöskään osaa sanoa mistä päin Juankoskea hän on, mutta hyvä poika kaikin puolin.

Jutut sieltä täältäRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun5.3.2017 1.32
Muuten huomasiko tarkaavaiset paperin lukijat minkä virheen koillispaperi teki kun uutisoi Juankoskelaisista ehdokkaista. Uutisoinnissa oli selkeä virhe. Mutta milloinkas se paperi on julkaissut todenperäisiä juttuja.

vaalitarkkailijaRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun5.3.2017 19.31
Minä olen täysin samaa mieltä virallisen äänen kanssa siitä, että Juankoskelta valittavan neljännen edustajan täytyy olla reipas ja yhteistyökykyinen.

Kepuloisilla ei nimittäin tule tule haasteita puuttumaan, kun "Suomea pannaan kuntoon".

Alle kokosin kepun Suomi 2020-ohjlmasta muutamia keskeisiä tavoitteta ja haasteita.

Täytyy sanoa, että kovin hyvältä ei tulevaisuus näytä, vaikka Juankoskelta valittasiinkin reippaita ja yhteistyökykyisiä ehdokkaita Kuopioon.

Maatalouspolitiikka
"Maamme on otettava edelläkävijän rooli EU:n elintarvikepolitiikassa. Suomen on ajettava entistä määrätietoisemmin kuluttajien oikeutta kattaviin alkuperämerkintöihin ja tuotteiden jäljitettävyyteen.

Alkutuottajille pitää taata oikeudenmukainen osuus
elintarvikeketjun tulonjaossa.

Suomen maatalouspoliittisen päätöksenteon pohjaksi on luotava kansallinen maatalousohjelma.

Sillä varmistetaan vakaa, ennustettava ja mahdollistava toimintaympäristö, jossa suomalaiset tilat pystyvät kehittämään toimintaansa omien vahvuuksiensa pohjalta."

Maataloustuen määrä on nykyään jo lähes 5 miljardia euroa vuodessa. Suomen kansantalous ei enää kestä tällaista rahanjakoa.

Suomi ei tietenkään voi koskaan olla edelläkävijä EU:n elintarvikepolitiikassa. Tarvitaan maatalouden radikaali rakennemuutos, johon kepuloiset eivät kuitenkaan ole valmiita.

Kepuloiset ovat aina tajunneet sen, että iltalypsy on kaikkein tuottoisin lypsyaika ja -tapa.

Tästä syystä onkin varmistettu, että Suomessa on perinteisesti ollut tunnettuja kepulaisia kaupan ja teollisuuden välituotantolaitoksia ja monopoli- tai kartelliasemassa olevia yhtiöitä kuten esim. Valio, Osuuskunnat (Atria, Itikka, Lihakunta jne), S-ryhmä, Hankkija, Raisio jne.

Iltalypsetyn rahan ei tarvitse välttämättä ohjautua alkutuotantoon, koska kepuloiset ovat varmistaneet sen, että Hyvä Veli-verkosto toimii erinomaisesti myös välituotannossa ja tietysti aina S-ryhmää myöten, joka halpuuttamalla kasvattaa koko ajan markkinaosuuksiaan Suomen talouselämässä ja levittäytyy mm. pankkisektorille (S-Pankki).

Jo ennestäänhän Suomen suurin pankki on OP-Pankki, joka taas on muuttumassa jo terveydenhuoltoalan yritykseksi kovaa vauhtia.

Energiapolitiikka
"Ilmastokysymys on ennen muuta energiakysymys. Suomi kuluttaa vuosittain yli 8 miljardilla eurolla tuontienergiaa. Hiilenmustan, fossiilisiin energialähteisiin perustuvan energiapolitiikan aika on nyt ohi.

Tärkein keino Suomen kansallisen ilmastovastuun kantamisessa on kotimaisen ja uusiutuvan energian käytön voimakas lisääminen.

Tämä merkitsee suurta rakennemuutosta energiajärjestelmäämme, mikä on välttämätöntä ilmaston lisäksi myös aluetalouden kehittämiseksi, uusien työpaikkojen synnyttämiseksi
sekä kansantalouden ja julkisen talouden vahvistamiseksi."

Keskusta 2020 ohjelmapaperissa kerrottu vuotuinen 8 miljardin euron tuontienergialasku on täysin virheellinen.

Fossiilisten polttoaineiden kauppatase on vain noin 3 miljardia euroa, koska fossiilisia polttoaineita myös jalostetaan Suomessa ja viedään maasta pois.

Kepuloiset haluavatkin tuhota koko fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan jalostusteollisuuden ja myös fossiilisiin polttoainesiin perustuvan edullisen varavoimatuotannon.

Energiateollisuudesta voi odottaa valtiolle ainakin miljardin euron suuruista laskua, kun kepuloiset haluaa estää edullisen kivihiilen käytön voimaloissa.

Samaan aikaan kepuloiset ovat olleet innolla tukemassa valtion varoin täysin kannattamatonta tuulivoimaa, jossa tietysti kepuloiset ovat olleet aktiivisia toimijoita ja jopa omistajia.

Laajakaista
"Toimiva ja kohtuuhintainen laajakaistayhteys kuuluu jokaiselle. Erityisesti kiinteän valokuituverkon mutta myös langattomien yhteyksien kehittämistä pitää edistää ja tukea.

Yrittäjien vaativammat tarpeet toteutetaan erillisratkaisuin. Sähköisen asioinnin on katettava kaikki keskeiset palvelut.

Sähköistä asiointia helpotetaan turvallista tunnistautumista edistämällä ja yrityslähtöisellä palvelutarjonnalla."

"Laajakaista harvoille" hankkeet ovat lähes kauttaaltaan epäonnistuneet ja niiden toiminta on mahdollista vain siten, että veronmaksajat maksavat mielettömän liiketoiminnan viulut ja laajakaistojen puuhamiehet juovat pullakahveja laajakaistayhtiöiden hallituksissa.

Kasvatus
"Jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen. Tätä oikeutta voidaan toteuttaa myös avoimilla varhaiskasvatuspalveluilla, joiden tarjoamisessa voidaan hyödyntää kolmatta sektoria ja seurakuntia."

Kepuloisilla on mennyt 100 vuotta huomata, että kakki lapset tarvitsee syntymästään saakka kasvatusta, jotta heistä kehittyy kunnon kansalaisia.

Rakentaminen
"Kosteus- ja homeongelmien ehkäisyssä tarvitaan kansallinen ryhtiliike.

Se tarkoittaa entistä parempaa osaamista ja vastuunottoa niin rakennusten tilaamisessa, suunnittelussa, valvonnassa, itse rakentamisessa kuin tilojen käytössäkin."

Rakentamisessa ja suunnittelussa onkin paljon korjattavaa. Yleinen tapahan on ollut, että maaseudulla kunnissa homekoulut ja muut yhteiskunnalliset rakennushankkeet on meillä perinteisesti toteutettu ns. luottorakentajien toimesta.

Keskeinen ohjenuora rakennuspalveluja ostettaessa on kepuloisten perinteinen Hyvä Veli-verkosto, jonka Äidiksi on osoittautunut lukuisilla kärkihankkeillaan Terra Sipilä, joka on laittanut valtion taseet tuottamaa mm. Nälkämaan Sampossa ja Chemploksessa.

Suomen Tupo-malli
"Valtion, työantajien ja työntekijöiden yhdessä luoma ainutlaatuinen suomalainen sopimisen kulttuuri on useasti maamme historiassa osoittanut voimansa ja
toimivuutensa; esimerkiksi syksyllä 2013 Suomen suhteellista kilpailukykyä ja työmarkkinoiden vakautta vahvistavalla sopimuksella. Lisäksi tällaisilla sopimuksilla on suuri merkitys julkiselle taloudelle."

Suomen malli on jo aikaa sitten haudattu.

Ja perinteiset Tupo-sopimukset ovat sementoineet sen, että Suomen talous on kehittynyt heikoiten EU-maista vuoden 2007-08 finanssikriisistä lähtien.

Keskusta on ollut Suomessa viimeinen lukko, joka punamultakaudella on sementoinut Suomen kilpailukyvyttömän yhteiskunnan, jossa on kaksi automaattista massiivista rahanjakokanavaa: maataloustuki ja ansiosidonnainen lähes elinikäinen työttömyystuki.

Suomessa talvisaikaan pankoilla makoiluun ja pilkkimiseen menee suunnilleen 8 miljardia euroa vuodessa.

Harmaa talous
"Harmaa talous vääristää kilpailua talouden rehellisten toimijoiden tappioksi ja luo ison loven julkisen talouden verotuloihin.

Harmaan talouden vastaisessa taistelussa pitää ottaa käyttöön uusi vaihde. Siinä tarvitaan määrätietoisia toimia sekä kansallisella tasolla, EU:ssa että laajemminkin kansainvälisen yhteistyön kautta.

Keskusta haluaa tehostaa esimerkiksi siirtohinnoittelun valvontaa ja estää kokonaan konsernilainojen
korkojen verovähennysoikeuden hyödyntämisen veroparatiiseja käyttämällä."

Harmaan talouden piiriin ei tietystikään kuulu kepuloisten ns. kärkihankkeet, joista voidaan mainita mm. Terrafamen pohjaton kaivo, Chempoliksen ikuisesti lupaavat Intian muurahaishappoon perustuva sellun keitto ja bioenergia sekä tietysti Juankosken myös ikuisesti lupaava pahvitehdas.

Kaikissa näissä kepun kärkihankkeissa mukana on tietysti Trafiguran ja Milini Holdingin tapaiset veroparatiisi- ja rahanpesuyhtiöt.

Asuminen
"Kasvukeskuksissa ja etenkin pääkaupunkiseudulla on pula joidenkin alojen työvoimasta, koska pieni- ja keskituloisille sopivia asuntoja ei ole riittävästi.

Tähän pitää vastata lisäämällä etenkin kohtuuhintaisten asuntojen saatavuutta.

Esimerkiksi vuokra-asuntojen tuotantoa voidaan kasvattaa uudistamalla yleishyödyllisyyslainsäädäntöä siten, että perinteiset Ara-toimijat kiinnostuvat jälleen uusien vuokra-asuntojen tuotannon käynnistämisestä."

Ammattiyhdistysliikkeen omistama ja Suomen johtava VVO ilmoitti perjantaina, että viime vuosi meni heillä erinomaisen hyvin. Tulos kasvoi peräti lähes 30%:lla 232 mij. euroon ja vuokratuotto kasvoi peräti 41%:lla.

VVO taitaakin olla melkein kannattavin yritys Suomessa. Kyllä ammattiyhdistysliike osaa hoitaa vaikeat liikeasiat.

Kaikkien aikojen ennätys. Huraa, huraa, huraa, kun Suomella menee niin hyvin. Taas tuli monta mitalia Lahden MM-kisoissa.

KELAn alkiolainen johtaja Elli Aaltonen on todennut jo muutamaan kertaan, että asumistuki on Suomessa mennyt jo täysin kohtuuttomuuksiin.

Käyköhän tässä vielä niin, että ammattiyhdistykset tyhjentävät vielä valtionkin kassan?

Peräti yli 800 000 ihmistä saa jo asumistukea ja asumistuen määrä on nykyään jo lähes 2 miljardia euroa vuodessa, joka alkaa kohta lähennellä jo maataloustuen määrää.

Kohta puolet kansasta elää asumistuen varassa ja Terra Sipilä vielä puhuu vakavalla naamalla siitä, että tärkeimmät säästötoimet on jo tehty ja kahden vuoden päästä Suomen talous on loistokunnossa.

Timo Soini näytti jo heittäneen pyyhkeen kehään, joten taitaa Terra Sipilä kohta olla itsekseen Sote-lakikirjaansa tutkimassa ja miettimässä, miten tässä nyt näin kävi?

Kaikkihan näytti vielä vähän aikaa sitten Juhan prosessikaaviossa menevän kuin Nuasjärveen pumpattu Terrafamen sulfaattipitoinen jätevesi, mutta tilanne onkin nyt jo näköjään muuttunut, eikä ole vielä edes päästy väliriiheenkään.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun6.3.2017 20.24
Tuossa yllä perään kuulutin puhdaskätisiä keskustalaisia. Jokainen ymmärtää, ettei maatöissä ja navetassa kellon ympäri työskentelevillä kädet pysy puhtaana.

Olen kouluttanut keskustavaltuutettuja työhönsä usein. Aina uuden valtuustokauden alussa pidin tällaisen puolen tunnin kurssin.

Puhdaskätisyyden sijaan korostin puhdasotsaisuutta. Kunnon keskustalainen ei pahoita toisten mieltä eikä käytä loukkaavia puheenvuoroja.

Kerroin, että valtuutetulle riittää, että hän vastaa nimenhuudossa kuuluvalla äänellä: "paikalla". Kokouksessa voi tulla myös äänestystilanteita. Silloin puheenjohtaja tekee äänestysehdotuksen. Pohjana on aina keskustan hallituksessa hyväksymä ehdotus ja sitten vastaehdotus. Hallituksen esitystä kannattavat sanovat: "jaa". On siis opeteltava nämä kaksi sanaa: "paikalla" ja "jaa".

Monet selvisivät vaativasta valtuutetun tehtävästä kunnialla näillä opeilla. Eräskin Säyneisen puolen valtuutettu istui valtuustossa 12 vuotta. En kuullut hänen suustaan mitään muita sanoja kuin nämä kaksi. Hän selvisi tehtävästään kunnialla ja kulin häntä kiitettävän lopulta siitä, ettei hänellä ollut yhtään vihamiestä.

Kokousten ulkopuolella hän oli puheliaampi. Kerran hän joulupuurolla yltyi puheliaaksi ja sanoi: "kanelia". Muita puheenvuoroja hän ei käyttänyt 12 vuoden aikana.

Pyysin aikanaan itse häntä ehdokkaaksi. Pyrin aina löytämään parhaan miehen vaativaan tehtävään.
Kokoukset sujuivat jouhevasti. Rahaa säästyi, kun ylipitkiä kokouksia ei tullut eikä virkamiesten aika mennyt hukkaan.
Sitten valtuustoon alkoi tulla naisia ja ajat muuttuivat keskustassakin.

Kouraan ajattelijaRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun7.3.2017 7.35
Tällaisia kumileimasimia isoissa valtuustoryhmissä tahtoo olla. Jatkossa virallisen äänen pitäisi korostaa päättäjän tehtävän vastuullisuutta. Tai en nyt tiedä, onko tämä aivan välttämätöntä.
Tuskin takausasiassakaan näitä leimasimia pannaan vastuuseen.
Akm- nimimerkkikin korostaa päätöksentekoprosessissa valmistelijan vastuuta.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun16.3.2017 20.30
Juankosken keskustaehdokkaat eivät ole pyrkyreitä. He tekevät omaa arkista työtään eivätkä anna vaalien sotkea päiviään.
Yritin etsiä Lösöstä ja Nykästä vaalimoneesta - turhaan.
Tällaista on aito keskustalaisuus. Teot puhuvat puolestaan. Vaalien alla ei tarvitse hätäillä. Vahvat mainospuheet on pidetty valtuustokaudella, kun on huolehdittu oman kunnan hyvinvoinnista kantamalla huolta kruunun jalokivestämme, kartonkitehtaastamme. Tämä toiminta on sellainen mainos, että se muistetaan eikä sen yli astuta edes tv-mainoksella.
Vaaleihin voi lähteä vapautuneesti, hermoilematta.
Vuotjärven tiekin tuli hoidetuksi kuntoon kuten edellisten vaalien alla luvattiin.
Ja mikä kaikkein tärkeintä Juankosken kunnalla ei ole velkaa.

vaalitarkkailijaRe: Vastaus keskustan ehdokasasetteluun17.3.2017 3.52
Tulevissa vaaleissa äänestettäessä yhtä tärkeätä kuin Juankosken kunnan velattomuus on myös se, että ei ole enää Juankosken kuntaakaan.

Eikos sitä sanota, että hevoseton mies on huoleton mies.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: