Pro Patria

Kaivo

Talvipäivä puolessa on vasta,
hyökkäystä ei, vain tykkitulta:
viuhuu sirpaleet ja roiskuu multa.
Alla maan on niin tyyntä, kodikasta;
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.

Korsun yllä tykkien soi jyry,
Kaivotietä pyyhkii luotipyry
Päivin sekä öin, ja polun päässä
Kaivon partaalla on verta jäässä---
Kaivon luona luoti tapas monta
liian janoista ja maltitonta.
Janoos älä täällä vettä pyydä,
astiaas vain lunta syydä,
sitäkään jos löydät enään maasta---
niin sen peittää pirstat sekä, savu, saasta.
Iltaan kestä vain, niin lääkkeen saavat
Kurkut kuivat, vihlovaiset haavat

Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.

Lähtee mies, kun vettä pyytää veikko,
Tuskissaan huojuva ja heikko,
Lähtee, koska veljellä on jano,
Enempää ei mieti eikä sano.
Käteensä hän sieppaa vesikannun,
Juoksee yli myllerretyn mannun,
Häipyy sekaan viuhunan ja tuiskeen
Kuullen korvissaan vain avunkuiskeen.

Tykit jyskyttävät korsunsuuta,
Viipyy vesimies---ei muuta.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.

Päivä hämärtyy, ja vihdoin kuullaan
Kaivon partaall' mies on suullaan,
Verta valunut on kaivoon, josta
yksikään ei enään vettä nosta.
Verta pulpahtavat suonet lähteen
verta valuvaiseen iltatähteen.

Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.

Yrjö Jylhä