Keskustelu

alan kolmas miesUNILUKKARI AFRIKAN TÄHDEN KIMPUSSA27.10.2021 1:04
NATO:n yli 30 asiantuntijan neuvosto kävi Suomessa esittäytymässä UNILUKKARILE ja myös KORONA SANNALLE.

Ymmärrettävästi NATO:n asiantuntijat olivat liikkeellä turvallisuuspoliittisista syistä, kun VENÄJÄN ROSVOVALTION poliittiset pelurit päättivät katkaista kaikki suhteet NATO:on ja sulkivat yhteistyökonttorit sekä Moskovassa että Brysselissä.

Olisi odottanut, että UNILUKKARI tässä tilanteessa antaisi jonkin konkreettisen viestin Suomen kansalle, mutta ei.

UNILUKKARIN HENKISESTI JA ESIMERKILLÄÄNKIN JOHTAMASSA MAASSA KESKUSTELLAAN VAIN AFRIKAN TÄHDEN RASISTISESTA JA IMPERIALISTISESTA ROOLISTA JOPA HELSINGIN YLIOPISTON PROFESSOREITA MYÖTEN.

Sen sijaan YLE:n toimittajat järjestivät taas kaiken maailman keskusteluja Suomen NATO OPTIOSTA.

JUANKOSKELLAKIN KEPULOISET MYIVÄT VUONNA 2008 LÄHES 9 MILJ. EUR:n biovoimalan vain 13 200 EUR:lla ULKOMAISILLE HUIJAREILLE ja sanoivat, että osakasjärjestelyihin liittyy vielä ns. OPTIO-JÄRJESTELY, jossa kaupunki saa sijoituksensa biovoimalaan takaisin viimeistään 15.6.2016 (alla Itä-Suomen HAO:n asiaa koskeva päätös):

"Saatavien muuttaminen ja osakassopimus Kuten edellä on todettu, kaupunginhallitus on osakekaupan lisäksi päätöksellään 8.8.2011 § 180 päättänyt JBOY:lle 20.12.2004 päivätyn 400 000 euron määräisen osakaslainan, maaliskuussa 2006 päivätyn 150 000 euron osakaslainan ja 20.12.2004 päivätyn 352 000 pääomalainan muuntamisesta SVOP-sijoitukseksi päätöksissä tarkemmin mainituin ehdoin.

Samanaikaisesti sopimuksen kanssa on allekirjoitettu yhtiön osakkaiden kesken osakassopimus, jossa on sovittu SVOP-sopimuksen muista ehdoista. Juankosken Biolämpö Oy sekä Juankosken kaupunki ovat myös solmineet sopimuksen lainojen muuttamisesta SVOP-sijoitukseksi.

Osakassopimuksen mukaan Juankosken Biolämpö Oy antaa Juankosken kaupungille optioita merkitä yhtiön osakkeita liitteenä olevien optioehtojen mukaisesti ja Juankosken Biolämpö Oy voi maksaa kunakin vuonna tuloksestaan enintään puolet osinkona.

Tällöin Juankosken Biolämpö Oy:n on palautettava osakkeenomistajille SVOP-sijoitusta määrällä, joka vastaa puolta jaetusta osingosta. Sopimuksen mukaan yhtiö maksaa sijoituksen takaisin viimeistään 15.6.2016.

Lähtökohtaisesti voidaan arvioida, että oman pääoman ehtoisessa sijoituksessa sijoittajalla ei ole samanlaista oikeutta saada sijoitustaan takaisin kuin vieraan pääoman ehtoisella rahoittajalla.

Muuntamalla lainoja oman pääoman ehtoisiksi sijoituksiksi velkoja voi siten joutua aiempaa huonompaan asemaan yhtiön mahdollisessa konkurssitilanteessa.

Tätä taustaa vasten on arvioitavissa, että lainojen muuntaminen sijoitukseksi yhtiön sijoitettuun vapaaseen omaan pääomaan voi sisältää Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa tarkoitettua kiellettyä valtiontukea.

Asiakirjoista ei ole saatavissa sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin arvioida sitä, onko mainittu rahoitusjärjestely tapahtunut markkinaehtoisesti ja että järjestely ei sisältäisi kiellettyä valtiontukea.

Asiassa ei siten ole arvioitavissa, sisältääkö järjestely kiellettyä valtiontukea vai ei. Tämän johdosta EU:n valtiontukimääräysten ja -säännösten soveltuvuutta ei voida asiakirjojen perusteella sulkea pois."

KUTEN JUANKOSKEN PÄÄTTÄJIEN BIOVOIMALAN OPTIOISTAKIN NÄHDÄÄN, NIIN OPTIOT VOIVAT HYVIN ÄKKIÄ OLLA VAIN PELKKÄÄ ILMAA.

BIOLÄMPÖHÄN MENI KONKURSSIIN JO VUONNA 2017 ja myyttiin sen jälkeen pikavauhtia ULKOMAISELLE HUIJAREILLE NS. "KÄYPÄÄN HINTAAN".

SUOMIKIN ON NYKYMENOLLA MENOSSA KONKURSSIIN KORONA- JA ILMASTOHYSTERIAN VUOKSI, joten mikä mahtaa olla Suomen luottokelpoisuus NATO:n pääkonttirissa, kun HÄVITTÄJÄHANKINNOISTAKIN on meillä alettu jo ns. NIUKKASKESKUSTELUT, kun kaikki Suomen rahat on laitettava EU:n ILMASTORAHASTOON JA SEURAAVAKSI SOSIAALIRAHASTOON!!!

NATON LÄHETYSTÖN POISTUTTUA SUOMESTA UNILUKKARI SITTEN HETI ILMOITTIKIN, ETTÄ TULEVANA PERJANTAINA HÄN AIKOO KÄYDÄ TAPAAMASSA HYVÄÄ YSTÄVÄÄNSÄ PUTINIA.

TÄNÄÄN TAAS UNILUKKARI TAPASI MYÖS VIRON UUDEN PRESIDENTIN JA PRESIDENTIN KANSLIA TIEDOTTI, ETTÄ TAPAAMISESSA KESKUSTELTIIN "KANSAINVÄLISISTÄ ASIOISTA".

UNILUKKARI KANSLIA NÄYTTÄÄ PITÄVÄN SUOMEN KANSAA TYHMÄNÄ, JOLLE KYSEINEN YLIMALKAINEN TIEDOTTAMINEN RIITTÄÄ.

OLISI HYVÄ KUULLA UNILUKKARIN TIEDOTTAJILTA, MISTÄ "KANSAINVÄLISISTÄ ASIOISTA" OIKEIN KESKUSTELTTIIN??

UNILUKKARIN EI TARVITSE MEILLE KERTOA AINAKAAN SITÄ, ETTÄ VIROSSA ON KORONAKRIISI.

SUOMEN KANSA ON SEN LAULUN KUULLUT JO KYMMENIÄ KERTOJA KAHDEN VIIME VUODEN AIKANA, KUN KORONA SANNAN, VIHERVASSARIEN JA KEPULOISTEN RUUNEPERIN INNOKKAASTI TUKEMA HALLITUS ON OLLUT SEKOILEMASSA JA MUOTILEHTIEN KANSIIN KUVATTUNA.

PUTININ KANSSA EI UNILUKKARIN MYÖSKÄÄN TARVITSE KESKUSTELLA MISTÄÄN SPUTNIK-ROKOTTEESTA, KOSKA LÄNSIMAISET ROKOTTEET ON JO TODETTU AINAKIN 95%:STI TURVAAVIKSI, EIKÄ NIIDEN SAATAVUUDESSA OLE PULAA, VAIKKA ROKOTETAAN PAKOLLA KAIKKI SUOMALAISET KAPALOVAUVOJA MYÖTEN VIITEEN KERTAAN.

Iltalehden toimittaja Keskinen kirjoitti jo kohtalaisen jämäkästi tästä NATON TYPERÄSTÄ OPTIOJAHKAILUSTA, jolla ei todellisuudessa ole mitään muuta reaalista perustetta kuin SUOMLAISTEN POLITIIKKOJEN YYA-aikainen keskinäinen tekopyhä viisastelu.

UNILUKKARIHAN TAANNOIN JO SELKOKIELELLÄ TOTESI KOKOOMUKSEN ALEXI STUPUKALLE, ETTEI SUOMESSA NATO ASIOISTA SAA KESKUSTELLA, KOSKA VAIN UNILUKKARI TIETÄÄ, MITEN EUROOPAN TURVALLISUUSPOLITIIKKAA PITÄÄ HOITAA.

UNILUKKARIHAN KÄVI JOPA YK:N YLEISKOKOUKSESSAKIN YLISTÄMÄSSÄ 50 VUOTTA VANHAA ETYK-SOPIMUSTAKIN, JOSSA TIETYSTI SIUNATTIIN PERINTEINEN MOLOTOV-RIBBENDROP SOPIMUS EUROOPAN JAOSTA.

Tosiasiahan on, että NATO -OPTIOHAN EI TAKAA MITÄÄN TURVALLISUUSPOLIITTISTA SUOJAA SUOMELLE, JOS IDÄSTÄ PÄIN ALKAA VYÖRYÄ VIHAMIELISTÄ PORUKKAA SUOMEEN TAI ESIMERKIKSI ALKAA HÄIRIKÖITI SUOMEN ENERGIAHUOLLOSSA.

Nytkin GASPROM nosti talven alla MOLDOVAAN TOIMITETUN MAAKAASUN HINTAA 40%:lla ja pani samalla vanhatkin maakaasulaskut maksuun sopivasti TALVEN KYNNYKSELLÄ.
Iltalehden toimittaja KESKISEN JÄRKEILYÄ NATO OPTIOSTA alla:

"Alkuviikon Nato-vierailun aikana tuotiin selväsanaisesti esiin se, että Natossa arvostetaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomi on Natolle tärkeä kumppani. Presidentti Sauli Niinistön varjelema pragmaattinen vuoropuhelu Venäjän kanssa sai tunnustusta.

Vastatessaan Iltalehden kysymykseen Naton pääsihteeri Stoltenberg sanoi kuitenkin kiertelemättä, että Suomi ei ole Naton kollektiivisen puolustuksen piirissä. Se on varattu vain jäsenille. Naton ovi pysyy Suomelle avoimena, mutta artikla viiden mukaisia turvatakuita meillä ei ole. Tämä olisi jokaisen suomalaisen nyt syytä ymmärtää.

Naton jäsenyys ei olisi Suomelle dramaattinen askel. On vaikea löytää asiallisia perusteluja, jotka puhuisivat Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan.

Suomen syventynyt Nato-kumppanuus on parantanut turvallisuutta Itämeren alueella. Se ei ole estänyt asiallisen ja pragmaattisen vuoropuhelun käymistä Venäjän kanssa.

On vaikea nähdä, miksi Suomelle jäsenyyden kautta saatavat viidennen artiklan mukaiset turvatakuut muuttaisivat tilannetta.

Suomalaisten asenteissa painavat edelleen vuosikymmenien yya-ajan ja kommunistisen rauhanliikkeen perintö. Indoktrinaatio ja propaganda oli niin monitasoista ja kattavaa, että Nato sai kielteisen leiman, joka edelleenkin istuu lujassa ainakin varttuneempien ikäluokkien mielissä. Ajattelun ja varsinkin kollektiivisen ajattelun muuttuminen on hidasta. Sitäkin kuitenkin tapahtuu.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa täytyy kuitenkin tehdä ajassa ja olemassa olevien tosiasioiden pohjalta. Erilaisilla kumppanuuksilla on hyvä valmistautua tulevaan. TEHOKKAAN OMAN PUOLUSTUSKYVYN LISÄKSI SUOMI TARVITSEE MYÖS KONKREETTISET TURVATAKUUT KOVAN PÄIVÄN VARALTA. SE ON ENNALTA EHKÄISEVÄÄ TURVALLISUUSPOLITIIKKAA.?

MIKSI UNILUKKARI SIIS VARJONYRKKEILEE NATO OPTIOLLA, JOKA EI MISSÄÄN OLOSUHTEISSA KUITENKAAN TAKAA SUOMELLA TODELLISTA TURVALLISUUSSUOJAA HÄDÄN HETKELLÄ???

Suomessahan on hyvässä muistissa vielä sekin, kun vuonna 1939 jouduttiin TALVISOTAAN ja KEPULOISTEN JUHO NIUKKANEN TOIMI PUOLUSTUSMINISTERINÄ.

Miehiä lähetettiin rintamalle siviilivaatteissa ja PUNAMULTA HALLITUKSEN CAJANDERIN KOKARDIT KARVALAKEISSA:

"Niukkanen oli avainhenkilö myös punamultayhteistyön käynnistämisessä vuonna 1937 ja Cajanderin III hallituksessa hän oli jälleen puolustusministerinä.

Hallituksen alkuun nihkeä suhtautuminen puolustusmäärärahoihin katsottiin näin oikeiston silmissä myös Niukkasen syyksi, mutta syksyllä 1939 juuri hän oli yhdessä marsalkka Mannerheimin kanssa ajamassa varustelua pääministeri A. K. Cajanderin ja valtiovarainministeri Väinö Tannerin vielä epäillessä. Niukkasen uran dramaattisimman vaiheen muodosti toimiminen puolustusministerinä Rytin I hallituksessa talvisodan aikana."

NIUKKASEN VIIVYTTELYN SILLOISEN PÄÄMINISTERI SAAMATTOMUUDEN JOHDOSTA SOTAAN JOUDUTTIIN SITTEN TÄYSIN VARUSTAUTUMATTOMINA.

PUNAMULTALAISET OLETTIVAT SILLOINKIN, ETTÄ OLI OLEMASSA NS. "PUNAMULTA OPTIO".

Neuvotellaan vihamielisen vihollisen kanssa samaan tyyliin kuin SENIILI BIDEN TEKI TALEBANIEN KANSSA.

NIUKKASEN ?PUNAMULTA OPTIO? JOHTI TALVISODASSA 26 662 SUOMALAISEN KUOLEMAAN. LUKU ON MONIN KERTAINEN VERRATTUNA NYKYISIIN JA TULEVIIN KORONA SEKÄ ILMASTOKUOLEMIIN VERRATTUNA.

TALVISODASTA SUOMEA EI PELASTANUT MITKÄÄN MYÖHEMMINKÄÄN HANKITUT ASEET, VAAN LUONNONVOIMAT, KUN STALININ JOUKOT JÄÄTYIVÄT PYSTYYN ITÄ-SUOMEN KORPIIN ENNÄTYSPAKKASISSA.

NYT ILMASTON LÄMPENEMINEN ON JO SAATTANUT VIEDÄ MEILTÄ TÄMÄNKIN LUONTAISEN SUOJAN, JOTEN TÄSSÄ TILANTEESSA SUOMELLA EI OLE VARAA JÄÄDÄ UNILUKKARIN AJAMAN NATO-OPTION VARAAN.

SUOMESSA EI SIIS OLE TÄLLÄ HETKELLÄ MITÄÄN AKUUTTIA KORONA- TAI ILMASTOHÄTÄTILAA.

SEN SIJAAN MEILLÄ ON SELVÄSTI AKUUTTI TURVALLISUUSPOLIITTINEN HÄTÄTILA, JOKA ALKOI, KUN UNILUKKARI ALKOI HAAVEILLA EU:N OMISTA SOTAJOUKOISTA JA EU:N OLEMATTOMISTA TURVATAKUISTA!!!

ottoRe: UNILUKKARI AFRIKAN TÄHDEN KIMPUSSA27.10.2021 15:50
Ainoa todellinen ja akuutti hätätila Suomessa on turvallisuuspolitiikassa kuten AKM totesi.

Valtiojohdon sekoilut tuovat mieleen 1930-luvun.

Etsittiin tukea Britanniasta hankkimalla todella kalliita ja sodankäynnin kannalta lähes hyödyttömiä Blenheim- pommikoneita.

Puolustusliittoa kyhättiin Ruotsin kanssa ja sen varjolla varustettiin merivoimia.

Meidän poikamme merellä...

Samankaltaisia ilmiöitä on helppo havaita tästäkin ajasta ja juuri nyt.

Sippi-Sipilä kumarteli Ranskaan heti brexitin jälkeen. Sieltäkö apua tulisi?

Merivoimia varustetaan ennätysbudjetilla taas kerran.

Hävittäjäkaupan piti olla selvä mutta...

Puolustusyhteistyötä rakennellaan taas Ruotsin kanssa.

Maan, joka on jo sodassa omassa maassaan.

Länkkäreiden rökäletappio Afganistanissa voimaannutti Venäjää.

Se lienee selvä.

Ei Saimaan kanavan sulku tullut sattumalta.

Ja on vain ajan kysymys milloin rajan yli alkaa lappaa "pakolaisia".

Itärajan tällä kertaa.

EU ei meitä puolusta. Ei, koska sillä ei ole millä puolustaa. Taloudellinen mahti on sotilaallinen kääpiö.

Vieläpä täydellinen sellainen.

Mara totesi jo 90-luvulla, jotta kuuluminen kaikkiin läntisiin järjestöihin on meille itsestäänselvyys.

Siihen loppui Maran lento.

Kukaan, ei edes kepuloiset pyytäneet tätä pressaksi tuon jälkeen.

Niin syvällä on kansassa YYA-INDOKTRINAATIO.

Sisäistetty on tuo viesti. On vaikka sen laatija katosi kartalta jo 1991.

Suurin osa ei vaan ole sitä huomannut vieläkään.

Presidentti mukaan lukien.

Kansakunta voi tehdä itsemurhan tälläkin tapaa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: