Keskustelu

Martti PohjolainenMiksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 8.33
Olen kierrellyt eri yrityksiä pelkästään siinä mielessä, että on niin, niin hiljaista yrityksessä, että voi aivan hyvin käydä juttusilla päiväsaikaan yrittäjien pakeilla ja tarinoida. Useat yrittäjät ovat todenneet, että nyt alkaa olla tosi hiljaista ja kertoneet, että tämä näkyy varsinkin Juankosken katukuvassa päivittäin. On yrityksiä jossa pelkästään satunnainen ohikulkija käy joskus kysymässä, että paljokohan kello tähän aikaan on. Itse menin tuossa viikolla erääseen yritykseen klo 10.45, niin yrittäjä totesi, että olipa hyvä, että tulit. Kysyin , että mitenkä niin. Hän totesi, että olet ensimmäinen päivän asiakas. Totesin, että enpätiijä asiakkaasta, mutta poikkesin huvikseni juttusille kun on tuo meidänkin yritystoiminta niin hiljaista. Tämä hiljaisuus on monen yrittäjän pistänyt ajattelemaan, että mitenkä tästä eteenpäin. Juankosken päättäjät toteuttivat kerralla valtavan investointi buumin yhtä aikaisesti. Mutta oliko tämä virhe. Minusta oli todellinen emä munaus. Olisi pitänyt jaksottaa investointeja siten, että ne olisivat antaneet työtä pitkällä aikavälillä. Urakat olisi pitänyt jakaa sellaisiin urakoihin, jotta paikalliset yrittäjät olisivat ne pystyneet niitä suorittamaan mahdollisimman paljon. Mutta nythän kävi niin, että tekijät tulivat muualta ja kaikki nämä hankkeet tehtiin kerralla. Tämä aiheutti sen, että kerralla rakennettuna hinnatkin olivat tosi korkeat, mutta pitkittäen urakat pitkälle aikavälille Juankosken kaupunki olisi säästänyt muutaman miljoonan, alempina hintoina. Nyt vaan katsellaan, josko jokin juttu alkaisi piristää kylän elämää. Onneksi kartonkitehdas on päässyt jotenkin tuotannon makuun ja toivoa sopii, että tilauskanta entisestään lisääntyy. Tässä on hieman toivon kipinää olemassa jos kartonkia menee suuret määrät maailmalle. Jos näin kävisi se kyllä aikaa myöten pistää kylään liikettä työntekijöiden ostojen kautta. Meneekö tehtaan tuomaan vaikutukseen liian kauan, tämä minua ja monta muuta yrittäjää suorastaan askarruttaa. Nyt jos koskaan kuntalaisten tulisi käyttää oman kunnan yrittäjien palveluja, se olisi hyväksi monelle pikkuyrittäjälle. Muuten voi käydä niin, että aloittelevat yrittäjät lopettavat toimintansa toinen toisensa perään kun huomaavat, että pelkän kellonkysyjien ja jututtavien päättäjien varassa toiminta ei yksinkertaisesti kannata. Kauemmin toimineet yrittäjät voivat sinnitellä tietysti hieman kauemmin, mutta loppuu se toiminta heiltäkin jos asiakkaita ei yksinkertaisesti ole. Päättäjät ovat tehneet todellisia virheitä, mutta niiden myöntäminen on todella vaikeaa. Varsinkin valtapuolueelle se näyttää olevan suorastaan tuskallista. Kuvitellaan ja ääneen vakuutellaan, että kyllä meillä menee hyvin, mutta kaikki vaan eivät osaa sitä nähdä. Mutta kyllä tämän jokainen joka vähänkin katselee ympärilleen voi todeta meneekö meillä todella niin hyvin, kun johtavien päättäjien suulla on annettu ymmärtää. Kun tilanne ajautuu tosi tiukalle mihin se meillä Juankoskella on nyt mennyt, niin vaikea sitä on hetkessä enää korjata millään toimenpiteellä, joten kyllä tässä kärsimystä näistä yli- investoineista riittää vielä pitkäksi aikaa.

Martti Pohjolainen kuntapäättäjä

VäkkäräRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 9.03
Puhut asiaa Martti. Miten monta yritystä onkaan lopettanut 90-luvun jälkeen. Monta. Koillis-Savo-lehti hehkuttaa uusilla yrittäjillä, jotka eivät toimi kuitenkaan oman kylän alueella, vaan esim.Tahkolla ja työllistävät vain itsensä. No onneksi edes itsensä.
Monta tavaran tarvetta täällä olisi, mutta kukaan ei uskalla lähteä Juankosken yrittäjäksi.

kauppamatkustajaRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 10.40
Keskustapuolueessa vallitsee kuolemanhiljaisuus, näin keskustasta puheen ollen. Eivät uskalla näyttää naamaansa Juankoskella, vaan käyvät kaupassakin Nilsiässä, Kaavilla ja Riistavedellä, elleivät sitten Kuopiossa. He yrittävät tukea Kuopiota siinä toivossa, että Juankoski kuihtuisi nopeammin. Vitsihän tämä oli, tietenkin.

Kysyn vaanRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 10.45
Missä on luettelo Juankosken vapaista toimitiloista, MUKAAN LUKIEN AMMATTIKOULUN MONIPUOLISET TILAT?
Missä on Juankosken väestöstrategia ja visio Juankosken tulevasta elinkeinorakenteesta? Homman voisi aloittaa lopettamalla valehtelun väestömääristä, kun mitään ei tehdä.

Martti PohjolainenRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 11.02
Kiitos Väkkärä kommentistasi.

Itse olen myös pohtinut Koillis- Savo lehden viimeaikaista innokasta kirjoittelua uusista yrittäjistä. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että erittäin hyvä, että uudet yrittäjät tuodaan esille. Itse ajattelen näin kunnallisena päättäjänä, että halutaanko kirjoittelulla tuoda pelkästään yrittäjät esille, vai halutaanko kirjoittelulla muokata kuntalaisten mielipidettä siitä, kuinka tarpeen on Koillis- Savon kehitysyhtiön toiminta. Vai halutaanko nostaa esiin se kuinka meidän keskustapuoluetaustainen Juankosken elinkeinoasiamies on tehnyt hyvää työtä elinkeinojen kehittäjänä. Varmasti onkin tehnyt paljon kehitystyötä esim, teollisen hampunviljelyprojektin kimpussa ja viimeksi on myös ollut ideoimassa Future Food hakkeen kautta Juankosken Keskustan keittiölle lampaanlihan jalostusta.
Mutta onko nämä eri hankkeiden parissa puuhastelut riittävää toimintaa, se onkin jo toinen kysymys ja nimeen omaan kunnan elinkeinojen kehittämiseen ohjattujen satsauksiin (euroihin) nähden. Mielestäni kunnan veronmaksajille on ollut todella kallista pitää kahta elinkeinojenkehittäjätahoa yllä. Viittaan tällä toisella Koillis- Savon kehitysyhtiöön.
Kun Koillis- Savo lehden tuottaja kuin Juankosken elinkeinoasiamies on keskustapuoluetaustaisia. Olisiko tällä yhteydellä jotakin yhteyttä. Perustuuko uusien yrittäjien esillä pito siihen ajatuksen, että on haluttu näyttää kuinka hyvin elinkeinojen kehitystä onkaan hoidettu.
Mutta haluan kysyä onko nämä kaksi kehittäjää elinehto yritysten synnylle Koillis- Savossa? Ja mielestäni onhan se hyvä, että uusia yrittäjiä on syntynyt ja niistä lehti mainitsee näin" Koillis-Savoon on viime vuoden aikana perustettu 66 uutta yritystä. Kun kaikki ovat toiminnallisia yrityksiä, on luku todella hyvä ja todistaa sen, että Koillis-Savon Kehitys Oy on tehnyt muutakin kuin rahastanut kuntia. Sitäkin mielipidettä leviää ainakin silloin kun kunnat vetävät siipiä suppuun ja haluavat irti kehitysyhtiöstä."
Laskelmieni mukaan näistä yrityksistä on sijoittunut noin reilut 20% Juankoskelle. Mutta jo Koillis- Savon kirjoituksen hetkellä on myös ollut tiedossani, että muutama näistä reilusta 20 % on jo kerinnyt lopettaa heti alkuunsa. Mitä sitten haluan tällä kirjoituksellani, niin haluan herätellä keskustelua siitä, että todellakin onko Juankoski saanut tarpeeksi vastikkeellisuutta sijoittamilleen kymmenille tuhansille euroille mitä se sijoittaa elinkeinoasianmiehen ja Koillis- Savon kehityksen ylläpitoon vuosittain. Ovatko he yhdessä pystyneet vastaamaan haasteisiin vai pitäisikö kummastakin luopua. Vai olisiko oikea tapa suunnata nämäkin vuosittain käytettävät kummenet tuhannet eurot uusille meidän alueelle hakeutuville yrityksille. Joten olisi mukava kuulla sivuston kautta, kuinka hyvin 66 uutta yrittäjää on kokenut asioiden hoituneen Koillis-Savon alueella elinkeinoasiamiehen ja Kehitys yhtiön kautta ja mitä konkreetista apua heistä on ollut yrittäjien näkökulmasta katsottuna.

Martti Pohjolainen kuntapäättäjä.

Satunnainen matkailijaRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 11.07
Keskusta on viimehavaintojeni mukaan hiljentynyt kiitettävästi myös aikaisemmin vilkkaan mopoliikenteen osalta.
Toivottavasti kyseinen matkailu- ja yritysmuoto ei kuitenkaan kylällä elvy hyvää vauhtia tulevan kevään myötä, vaikka Kaavin kunnan matkailuillassa (Koillis-Savo 6.10.2011) Jari Piiraisen kanssa Tahkon yhteismarkkinoinnin koordinoinnista ja asiakasyhteyksistä vastaava Jukka Ilva oli lausunut:
- Liikenne ja kauppa ovat suurimmat hyötyjät matkailutoiminnassa.
- Ravintola- ja majoitustoiminta tulevat vasta kaukana jäljessä ja lisäksi niiden kanssa yhtä suuri bisnes on polttoaineen myynti.

Terveiset TuusniemeltäRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 11.24
Kyllä siinä ilmeisesti jotakin yhteyttä täällä keskustataustaisuudella on. Katselin tuota juttua Koillis- Savo lehdestä, jossa kerrottiin työpaikkojen synnystä Koillis- Savoon. Kun katsoo tarkkaan, niin sehän on Juankoskelainen keskustapuolueen varavaltuutettu Kaisa Karjalainen. Joten olisiko Kaisa kenties seuraavissa vaalissa pyrkimässä keskustapuoleen varsinaiseksi valtuutetuksi ja pohjustus työ on aloitettu Koillis- Savo lehden keskustalaisen tuottajan Erika Suomisen toimesta. Joten kyllä niitä yhteyksiä piisaa. Eikös se Future Food hakkeen lampaanlihan jalostus ole päätetty aloittaa Juankosken keskustan keittiössä Mielestäni sitäkin johtaa juuri hetki sitten jääviytensä perusteella Juankosken valtuustosta erotettu ex keskustalaine kaupunginvaravaltuutettu Jari Korhonen. Että kyllä näitä yhteyksiä näyttää olevan teillä olemassa Juankoskella. Meillä täällä Tuusniemellä juhlitaan uuden kunnanjohtajan virkaan astujaisia ja suretaan sitä kun kunnanjohtaja Perälä jäi eläkkeelle. Oli hyvä mies tämä Perälä, niin tuumivat kaikki kuntalaiset, joten kyllä kunnanjohtajalla suuri merkitys kuinka kunnassa menee. Jos kunnanjohtajalla ei ole luottamusta kunnan johdossa ja enne kaikkea kuntalaisten keskuudessa silloin hommista ei tahdo tulla mitään. Varsin usein sellainen kunta joutuu turvautumaan erilaisin lakiasioiden tai muihin konsultteihin.

Pekka VRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 11.28
Moro,
kyllähän asia ikäväksi on niin, että Juankosken keskusta, siis maantieteellinen, on hiljaista täynnä, ikäänkuin neutronipommin jäljiltä ja sääliksi käy, sillä hyvän kaupunginjohtajan, hyvän elinkeinopolitiikan ja hyvän luottamushenkilöjohtamisen kautta Juankoski voisi olla samassa kyydissä Nilsiän ja Kaavin kanssa. Kun vertaa esim. näitä edellä mainittuja kuntakeskuksia ja keskuskatua Juankosken hiljaisiin ja elottomiin katunäkymiin, voidaan vain suoraan todeta Juankosken epäonnistuneen täydellisesti yrittäjyyden ja elinkeinopolitiikan elvyttämisessä. Tätä tukee myös jatkuvasti myytävänä olevat isot kiinteistöt ja talot.

Viime kunnallisvaalijytkyn jälkeen , kun saimme yli 20 prosenttia äänistä ja nousimme toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi, kuvittelin, että nyt on se muutoksen paikka, olisi talouspolitiikan muutoksen paikka, olisi elinkeinopolitiikan muutoksen paikka ja kannustaminen yrittäjyyteen kasvaisi valtuustossa. Mutta totuus iski päin näköä, kun ryhmämme joutuikin kaikkien muiden valtuustoryhmien yhteisellä "hiljaisella sopimuksella" paitsioon kaikista luottamushenkilöpaikoista ja toimista ja saimme vain yhden hallituspaikan, emme yhtään puheenjohtajuutta, varapuheenjohtajuutta emmekä yhtään tärkeää luottamustoimipaikkaa tärkeissä ryyhmissä. Saimme vähemmän luottamushenkilöpaikkoja, kuin 6 kertaa vähemmän ääniä saanut kokoomuksen ryhmä yhdellä valtuutetullaan. Kyseessä oli todellinen demokratian häpeätapahtuma, joka ei hevillä unohdu. Muistan tapahtumat itse erittäin hyvin, sillä olin Martti Pohjolaisen kanssa kuntavaaleissa ehdottoman neljän eniten ääniä saaneen valtuutetun ryhmässä ja kuitenkin Marttikin toiseksi eniten ääniä saaneena sai vain hallituspaikan ja minä keskusvaalilautakunnan ja sivistyslautakunnan paikan. Olen varma, että meidän , siis koko ryhmän kansantukea ja tietoa ja taitoa olisi kaivattu esim. kunnan johtoryhmässä.

Mutta nyt on nyt ja asiat ovat perseellään ja pahasti ja emme ole ryhmänä olleet millään tavoin olleet tukemassa valtapuolueiden holtitonta ja edesvastuutonta politiikkaa, vaan aina antaneet omat esitykset, vastaselvitykset ja taloudellisesti selkeästi edullisimpia esityksiä. esim. investointeihin. Ja työ on kesken ja ryhmänä tietenkin toivomme, että ensi vaaleissa muutoksen tuulet saavat kaikki nykypolitiikkaa vastustavat ryhmät keskittävät voimansa nykyisen kaltaista epäisänmaallista ja epädemokraattista valtapolitiikkaa vastaan, sillä vain ja yksin on Juankosken johtoryhmä edesvastuuttoman talous- ja elinkeinopolitiikkansa myötä saanut juankoskelaiset velkavankeuteen ja kerjäämään köyhäinapua valtiolta.

yrittäjä henkeen ja vereenRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 12.02
Masa on tehnyt taas arvokkaan avauksen ja kartoittanut Juankosken aneemista yritystoimintaa. Inhorealistisesti voidaan todeta, että viimeisen neljän vuoden aikana kaupungin toimesta on ollut teollisella puolella kaksi hanketta, joiden tulevaisuus on kyseenalainen: kannattamattoman kartonkiprojektin käynnistys laittoman kaupungin takauksen avulla ja täysin lainarahalla rakennettu lampaanviulun jalostajaksi pyrkivä Keskustankeittiö.

Näihin hankkeisiin Juankosken kaupunki on sitoutunut tulevan kymmenen vuoden aikana varovasti arvioiden noin 15 miljoonalla eurolla veronmaksajien varoja (=lainattua rahaa). Varmuudella pysyviä työpaikkoja ei ole luotu lainkaan, vaikka niin on haluttu kaupungin taholta hehkuttaa. Kaupungin tehtäviin ei kuulu yksittäisten yritysten massiivinen tukeminen, vaan yleisten elinkeinotoiminnan edellytysten kehittäminen ja tukeminen.

Juankosken Yrittäjien kotisivu paljastaa Martinkin havaitseman hiljaisuuden paikallisessa yritystoiminnassa. Kotisivun mukaan yrittäjät ovat lähteneet puheenjohtajansa Antikaisen kanssa Kolille pitkälle hiihtoretkelle, joka kestää 1.2.31.12.2012. Nythän retki on vasta alussa ja kartonkitehdas pyristelee henkitoreissaan. Yhtään lampaanviulua ei ole vielä Keskustankeittiöstä myyty, vaikka rahaa on mennyt jo 4 MEUR.

Paikallisten yrittäjien seuraava tärkeä tapahtuma on Kuopiossa 15.3.2012, jolloin ministeri Jyri Häkämies ja Suomen Yrittäjien edustaja puhuvat toisilleen ilmeisesti Hotelli Pujonsarven Ravintolassa, miksi kukaan ei yritä mitään Pohjois-Savossa?

Paikallisesti meillä Juankoskella voitasiin kysellä Juankosken Yrittäjät Ry:ltä, miksi mitään todella konkreettista ei tapahdu? Vastuksia ja uusia ajatuksia odottaisi mm. seuraavilta:
- Ari Antikainen, puhj. joht., Kuljetusliike Ajorahti Oy
- Anita Vartiainen, siht., Vesijohtoliike Vartiainen Ky
- Harri Hämäläinen, Juankosken Sähkö Ky
- Juha Okulov, Elinakoti Oy
- Erika Suominen, Plakkari Tmi, Koillis-Sanomat
- Matti Turunen, Matkamies Ky Matti Turunen

Kysympä vaan, miksi esimerkiksi lähes tyhjillään oleva paikallisen yrittäjän omistama ent. Ammattikoulu ei sovi esimerkiksi nuoten aloittelevien yrittäjien Aivokeskukseksi? Tarmokas elinkeinoasiamies Liisa Jokelakin voisi siellä käydä opastamassa ja rohkaisemassa uusia aloittelevia nuoria yrittäjiä, jotka tarvitsevat juuri tälläista täsmähoitoa eikä mitään juhlapuheita.

yrittäjä henkeen ja vereenRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 12.05
Korjaan yllä olevan kirjoitusvirheeni. Yrittäjien pitkä hiihtoretki Kolille kestää 1.1.2012-31.12.2012.

VäkkäräRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 12.23
Jos nyt muistellaan aikaa taakse päin... Oliko Koillis-Savossa juttua jossa kaupungin johto vei Heiskasen Jarmolle kukkaa ja kelloa, kun osti koulun?? Eipä tainnut olla, mutta Karjalaisen Feeniks-lintu on miltei joka lehdessä, jonkin jutun yhteydessä.
Amiska olisi niin monien mahdollisuuksien paikka. Sosiaalista toimintaa, Silmu, työttömien ruokailu, sinne voisi sijoittaa käsityöneuvonnan kangaspuut (vai onko ne jo myyty?), huonekalujen kierrätyksen, erilaisia kursseja ja vaikka mitä jos tahtoa kaupungin puolelta olisi. Uskon, ettei Heiskanen jätä tiloja vuokraamatta jos vain tehdään aloite.
Mutta lienee Heiskanen liian nuori ja yritteliäs ja vieläpä sitoutumaton puolue kannaltaan?

VäkkäräRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 12.26
Tuli vielä mieleen, että voihan siellä amiskan katolla kasvattaa kesäisin hamppua... ja laitetaan kuplahalli lammasfarmiksi...

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 12.29
Juankosken keskusta on voinut hiljetä, mutta virallinen ääni kuuluu edelleen. Asiointimatkani on suuntautunut Nilsiään, koska siellä on kelloliike ja Meijerin kauppa. Rannekelloni on niin syöppö paristoille, että tälle vuodellekin olen joutunut uusimaan pariston kahdesti. On se vain hyvä, ettei tällaisen asian takia tarvitse mennä Nilsiää pidemmälle. Meijerin kaupassa käyn vain sen vuoksi, että siellä tapaan juankoskelaisia keskustavaltuutettuja, joiden kuulumisista olen aina kiinnostunut.
Juankoskellakin voisin aivan hyvin käydä, mutta varmaan muistattekin minun henkilökohtaisen ongelmani. Olen niin paljon ympäristöäni kunnioittava henkilö, että asukaspuistoon en mene talvella ja sama ongelma se on navetan takanakin asioidessa. Olen ajatellut, että Juankoskella käyn vain lumettomana vuodenaikana.
Sitä paitsi Juankosken kaupasta ei edellenkään saa mausteita isoissa Sallisen pakkauksissa, vaan ne joutuu ostamaan muutaman gramman täyttöpusseissa.
Tässä käytänkin tilaisuutta hyväkseni ja ilmoitan, että myyn Sallisen 400 gramman gardemummaa alennuksella hintaan 23,95 (päiväys vanhentunut). Tilaukset voitte jättää tälle palstalle.

yrittäjä henkeen ja vereenRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 13.11
Masa voi kokeneena kuntapäättäjänä viedä seuraavaan hallituksen kokoukseen rakentavan ja yrittäjäystävällisen aloitteen. Kaupunki tekee todellisen kädenojenneukset paikalliselle yritystoiminalle ja vuokraa Amikselta tilat aluksi kokeilumielessä paikallista "yrityshautomoa" varten. Myöhemmin hankkeeseen panostetaan enemmän, kun kokeilun tulokset alkavat näkyä. Yrittäjän iällä ei ole merkitystä. Tulokset ja ideat ratkaisee.

Alla on jo alustavasti hahmoteltu hallitusten jäsenten mielipiteet
asiasta:
- keskustan edustajat, kannatan yritystoiminnan virkistämistä
- demarien edustajat, kannatan yritystoiminnan virkistämistä
- kokoomuksen edustajat, kannatan yritystoiminnan virkistämistä
- persujen edustajat, kannatan yritystoiminan virkistämistä
- Martti Pohjalainen, kannatan yritystoiminnan virkistämistä
- esittelijä, kannatan yritystoiminnan virkistämistä
- sihteeri, kannatan yritystoiminnan virkistämistä

Kaikki tuntuvat kannattavan yritystoiminnan virkistämistä. Asiasta saadaan näköjään yksimielinen päätös puoluekannasta riippumatta. Tällaista on yhteishenki- ja työ kylän parhaaksi.

Martti PohjolainenRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 13.44
Nimimerkki yrittäjä henkeen ja vereen

Hyvä aloitepyyntö, vietäväksi hallituksen käsittelyyn.
En kuitenkaan esitä sitä pelkästään omana hallitusaloitteena, mutta lupaan viedä sen seuraavaan 11.04.2012 valtuustoonvaltuustoaloitteena.
Näin sadan näkemys siitä ketkä päättäjät lähtevät aloitteen taakse, todellisen yritystoiminnan virkistämiseksi.

Kiitos pyynnöstäsi yrittäjä
ps. aloitteen allekirjoittajat julkaisen kokouksen jälkeen tiedotteessani tällä sivustolla.

oraakkelin vikaa?Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 16.26
ennen muuttoani tälle alueelle mietin kuntosali/ohjattujen jumppien käynnistämistä juankoskella kun en itse täältä sopivaa liikuntapaikkaa löytänyt ja välimatkat siiliin ja kuopioon olivat melko pitkät. Soitin tälle Elinkeinoasiamiehelle, liisa mikälie olikaan ja tiedustelin olisiko kunnalla tiloja vuokrata ko. toimintaan ja mistä kannattaisi kysyä vastaukseksi sain että juankoskelle ei kannata perustaa ko. toimintaa koska kunnalla jo on tarjolla hyvä je erittäin edullinen kuntosali joten käyttäjiä ja kysyntää ko. jumpille (bodypump tyyliset ja rasvanpoltto yms) ei löytyisi ja toiminta olisi siksi kannattamatonta. Unohdin asian koska silloin oletin että asia todellakin on näin...Tätä nykyä leipä tulee sään. päivätyöstä kunnan leivissä, kunhan kokemukseni halusin kertoa...

Saataa olla paljon niitä joiden ei ole kannattanut perustaa......Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 16.53
Kyllä Juankoskella on huomattu kuinka heikkoa pienyritystoiminnan sijoittautuminen Juankoskelle on ollut.
On puuhasteltu pelkkien EU:n ja muiden hankkeiden parissa ja varsinainen pitkäjänteinen yrityselämän kehittäminen on jäänyt lapsi puolen asemaan. Elinkeinoasiamiehen samatta jääminen kuntaan ei olisi voinut olla merkittävästi ainakaan heikentämässä pysyvien pienyritysten sijoittautumista kuntaan.
Tietysti asukaspuisto hanke Juankosken keskustaan missä vierailee keskustan virallinen ääni, mutta ainoastaan kesäisin olisi kenties voinut jäädä toteuttamatta, ilman elinkeinoasiamiehen palkkaamista ja sen puuha naiseksi keskustapuolueen varavaltuutettua.
En usko, että monessakaan kunnan yrityksessä elinkeinoasiamies olisi käynyt tai edes olisi ottanut yhteyttä.
Tuskin läheskään kaikki yrittäjät ovat häntä muualla nähneet kuin viimeisimmissä Koillis- Savo lehdissä sen jälkeen kun keskustalaisesta ex - Juankosken hallituksen puheenjohtajasta tuli lehden tuottaja. On ollut varmaan mukavampaa puuhastella hamppu projekteissa ja ideoimassa keskuskeittiölle lampaanjalostusta Future Food hankeen kautta. Ne yritykset jotka ovat syntyneet alueelle ,olisivat syntyneet mitä ilmeisesti ilman elinkeinojen kehittäjiä voi olla , että joku keskustapuoluetta lähellä oleva aloittanut yrittäjä on saanut jonkun hyödyllisen lisän elinkeinojen kehittämisestä.

siinäpä äkkisistäänRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 17.06
Niin olisiko kaikki noin turhat hankkeet pitänyt jäädyttää.
Olen miettinyt miten Hiiliuuneilla on käynyt vierailijoita..odotan ilolla sitä Bussikuormia, jotaka tulevat katsomaan sitä,mutta eikös tämäkin seura saanut avustusta.
Toinen asia mikä kismittää..latujen kunnossapitö;eikös ihminen ole valmis maksamaan siitä mitä palveluja käyttää.
Tämäkin Kirjo-juttu näillähän sitä euroja tuodaan..
Jos säästämään ruvetaan niin säästetään. Tehdään kaikki välttämättömyys.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 18.46
Olen aina ihmetellyt ruukkilaisten tuhmuuden alkuperää. Onko ne syntymätuhmia vai kasvatuksen tuloksia. Se mietityttää, koska tyhmyys ja köyhyys viihtyvät toistensa seurassa.
Meillä laskutaito opittiin jo ennen maatalouskouluun menoa ja sen ansiosta talouteni on pysynyt kohtuullisen vakaalla pohjalla kovinakin aikoina.
Päivällä älyytin teitä, kun sanoin, etten käy Juankoskella talvella. Pistäydyin nimittäin S-marketissa vartavasten tarkistamassa kardemumman hinnan. Se maksoi 8 gramman putkessa 1,25 eli 156 euroa/kilo. Ostakaa sitä, niin pysytte köyhänä.
Polkasin välittömästi Nilsiään Ruotsalaiseen ja ostin 2 kpl 400 gramman pakettia Sallisen kardemummaa ja erotuksella tankkasin tankin täyteen dieseliä. Poliisi Walliuksen talon kohdalla vilkaisin menomatkalla varulta nopeusmittaria ja se näytti 75 eli ei mitään lisäkustannuksia tule matkasta.
Kotiin tulin jokseenkin tyytyväisenä, koska auton tankki on täynnä ja ilmaiseksi.
Kirjoitin tämän vain siksi, että olen kuntaliitoksen kannattaja. Jos juankoskelaisten olisi pakko lähteä joskus muualle, niin ne näkisivät maailmaa, viisastuisivat ja voisivat matkoillaan tehdä edullisia hankintoja. Elinkustannusten säästöillä ne voisivat ostaa jotakin omalta kylältäänkin ja tuoda näin elämää heiljentyneeseen kaupunkikeskustaan.

Mitta on täynnäRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 19.25
Ammattikoulun ja kuplahallin käyttämättä jättäminen ja sympaattisen yrittäjän syrjiminen on kristallinkirkas osoitus Juankosken johdon ja valtaryhmien elinkeinopolitiikasta. Suomeksi sanottuna paskapoliitikkoja. Hävettää kunnon juankoskelaisten puolesta.
Ja sitten nämä miljoonaprojektit. Kepun sisäisissä koulutuksissa ilmeisesti kielletään järjen ja laskutaidon käyttö. Ratkaisevaa on vain se, miten seuraaviin vaaleihin saadaan rahaa.
"Tarkoitus pyhittää keinot".

NuukaRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 19.25
Kerro hitossa mitä ilmaiseksi saa...pohjoistuulta...
Sillähän maailma pelastuu..
Olen oppinut maksamaan palveluista,mitä käytän...

ystävällisesti tiedoksi.Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 19.46
juankosken virallinen ääni sanoi että pitää mennä nilsiään kellon patterin vaihtoon,kyllä se onnistuu täälläkin, ainakin plakkarissa ja kahvila pytingissä,on vielä halvempikin kuin nilsiässä.

SokratesRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 19.57
Tuusniemellä taloussuunnitelmat tehdään siten, että lasketaan ensin konservatiivisesti, paljonko on tuloja odotettavissa. Sitten sovitetaan menot tähän raamiin. Se on toiminut hyvinä ja huonoina vuosina.
Näinkään yksinkertaista menettelyä Juankosken johto ei ole kyennyt ymmärtämään. On toimittu näppi- & perstuntumalla. Tuloja on ennustettu optimistisesti, jotta suunnitellut menot tulisivat paperilla katetuiksi. Menoja on esitetty aliarvioituina (tietoinen alibudjetointi). Petris Kangasperkos ja hänen "Toivotaan, toivotaan" -esityksensä on jokavuotinen Juankosken viisu.
Jos tällaisella pelillä ei saa keskustaa hiljenemään, niin millä sitten?

Kusessa ollaan ,koko saakelin sakkiRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 20.12
Näin on...niin kuin Irvin lauloi..

rfcRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 20.25
Mitenkä sitä sympaattista yrittäjää syrjittiin?

asiaa tuntematonRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 21.58
rfc:lle
Olisikohan kyse tapauksesta: oraakkelin vikaa? 29.2.2012 16:26,
joka suunnitteli kuntosali/ohjattujen jumppien käynnistämistä Juankoskella, kun hän ei itse löytänyt sopivaa liikuntapaikkaa alueelta ja tiedusteli olisiko kunnalla tiloja vuokrata ko. toimintaan ja mistä kannattaisi kysyä.

Paikallinen elinkeinoasiamies "liisa mikälie" oli ilmeisesti elävänä esimerkkinä tyrmännyt asian, että ei kannata perustaa ko. toimintaa koska kunnalla jo on tarjolla hyvä ja erittäin edullinen kuntosali joten käyttäjiä ja kysyntää ko. jumpille (bodypump tyyliset ja rasvanpoltto yms) ei löytyisi ja toiminta olisi siksi kannattamatonta.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?29.2.2012 21.59
Nimimerkille "ystävällisesti tiedoksi". Kiitos ystävällisyydestäsi. Enpä ole kuullut kummastakaan kelloliikkeestä. Kelloni on arvokas ja se on vedenpitävä välillä 2-4 metriä. Minua on kehotettu käyttämään vain asiantuntijan palveluksia, näin sanotaan suullisissa takuuehdoissa. Sain kelloni Muuruveden Keskustalta puolueen hyväksi tehdystä isänmaallisesta työstä ja se oli aivan ensimmäisiä sähkökelloja Muuruvedellä.
Kuulin myöhemmin, että nuori puheenjohtajamme oli ostanut sen mustalaiselta Kuopion torilla. En ole vähimmässäkään määrin rasisti ja käytän kelloa niinkuin se ei olisi tumman miehen ranteessa koskaan ollutkaan.
Käynpä ensi kerralla näyttämässä kelloani Lakkarin kellosepälle, mutta en anna aukaista kantta, jos kellosepän kompetenssi ei ole asianmukaisesti tarkistettavissa.

Kävin sitten vielä Meijerin kaupassa piirakaisia ostamassa.Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?1.3.2012 10.53
Toispaikkakuntalainen.
Etsin kelloliikettä Juankoskella, mutta en kyllä nähnyt sellaista kylttiä missään. Joten jatkoin matkaa Nilsiään. Siellä oli Kelloliike.
Juttelimme pitkään kelloliikkeessä siellä sain sellaisen kuvan, että Juankoskella aiemmin on ollut kelloliike, mutta hiljentyneen kylän vuoksi se on lopettanut. Mutta kyllä ne Juankoskelaiset paljon käyvät täällä Nilsiän liikkeessä. On kuulemma kätevää kun he saapuvat Nilsiässään K- Kauppa ostoksille ja Meijerin kaupalle niin poikkeavat puotiin. Kysyin vielä varmuudeksi eikö siellä Juankoskella tosiaan ole kelloliikettä niin kyllä minulle sanottiin, että on siellä joitakin liikkeitä joista voi ostaa pattereita, mutta ne ei aina merkkikelloihin käy ja jos käy niin voivat olla lyhyempi kestoisia kuin kellokohtaiset patterit ovat.

Kunnon keskusteluaRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?1.3.2012 15.57
Olen osittain pettynyt Vapaa Juankosken-sivustoon. Olkoon asia mikä vain, niin jotkut komediaa harrastavat vetävät jutun aika hauskaksi. Eikö todellakaan ihmisillä ole muuta asennetta kuin kettuilla ja vääntää huumoria. Ei se ole ihme, että Juankosken kaupunki on mikä on, kun ihmiset sen sisällä ovat tuollaisia.
Muutama kertoo tosi faktaa ja ovat asiallisia, mutta aina mukaan änkeää narri joka ei jaksa edes naurattaa.

ÄllitälliRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?1.3.2012 16.41
Ei kannata jauhaa sitä samaa paskaa, että "ei ihme, että Juankoskella menee sillai ja tälläi". Juankoskella menee aivan vituralleen, koska Juankosken vallankahvassa on ollut yhden puolueen mykkäkouluryhmä ja yhdenkertaisella enemmistöllä ihan omatekoisesti tieten ja tahtoen muille tuottamusta tuoden ovat johtaneet Juankosken sellaiseen talouslamaan, että nyt on johtokin jo lopettanut edes yrittämästä tehdä jotain kunnan parhaaksi.
Nyt muuten alkaa irtisanomisrumba Juankosken virastotalolla, joten kannattaa lukea tiedotuksia näiltä sivuilta. Ainakin sivusto toimii kansan äänenä, vaikkakin huumori on mielestäni melkein aina hyvästä, varsinkin kun se on suorastaan viduilua.

ålalalaRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?1.3.2012 17.47
Asun Juankoskella ja minulla menee hyvin! Olenko ainoa?

kotihomeRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?1.3.2012 19.18
Jos lääkitys on kohillaan,ei juankoski oo hullumpi paikka asua.virastotalloon pyörät alle ja viiään se kuaville niin ee mee kaukoo hyvin niilläkkään.ja tuuaan alko tullessammo,niin kyläkii virkistyy

krstittyRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?1.3.2012 20.37
kun en politiikasta ymmärrä .onko luvallista olla tyytyväinen elämäänsä täällä juankoskella?joku epäili että joutuu silimätikuksi,siksi nimimerkki,

BuchenwaldRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?1.3.2012 21.12
Jokaiselle ansionsa mukaisesti.

Turha luuloRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?3.3.2012 17.57
Huumoria, totta tai pottuilua, kepulaiset eivät alamaisten kanssa keskustele. Onhan se nähty. Kun keskustelu alkaa näyttää väistämättömältä, hakeudutaan Kuopion selän taakse.
Haastemies löytää teidät kyllä mistä vain.
Ålalaakin taitaa olla jäsenkirjaihminen?

kardemumma hölömöläinen!Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?4.3.2012 18.55
kateus vie kalatkin vedestä !

tankki on täynnä kun ajaa 50km tyhjää ajoo,paitsi kardemumma säästö.Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?4.3.2012 19.10
kardemumma henkilö ajaa nilsiään ja takaisin ,tulloo kotiin ja tankki on täynnä tähän ei normaali ihminen pysty,

OrwelltäjäRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?4.3.2012 23.23
Olen samaa mieltä "Kunnon Keskustelua" kanssa, että ihmetyttää miten täällä voidaan lyödä lekkeriksi vakavat asiat. Haluaisin kuulla pelkästään faktoja ja pelkästään yhdestä tuubista, joka on Vapaan juankosken virallinen ryhmä.

hampunviljelijäRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 8.09
rfc:lle:
Mitähän peliä se oli, kun oli käynyt todistettavasti ilmi, että palloiluhalli on hyvässä kunnossa? Kaupungin virkamiehet levittivät edelleen faktana, että "halli on käyttökiellossa ja vaarallinen". Valehtelijoita olivat esim. kaupunginjohtaja ja kepun keulahenkilöt.
Samanlaista mustamaalausta harrastettiin opettajakunnankin voimin, kun piti levittää tarinaa ammattikoulun hienojen tilojen soveltumattomuudesta kouluksi, vaikka siellä oltiin vuosi vuokralla ja kaikki näkivät tilojen laadun. Kaikkia tiloja voi sitäpaitsi muunnella ja korjailla tarvittaessa.
Kun uudemmat koulut vuotavat, eikä niitä edes ymmärretä korjata, niin Juankosken parhaassa kunnossa olevaa koulua syrjitään koko Juankosken virkakunnan voimin, etunenässä elinkeinoasiamies ja kaupunginjohtaja.
Kun Juankosken asioista kerrotaan eteläsuomalaisille ihmisille, ei kukaan usko ensin, että tällaista kuntalaisten edunvastaista touhua voi edes olla. Seuraavaksi kysytään, että eikö vastuullisia saa millään konkreettiseen vastuuseen.

Tosi tosikkoRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 15.59
Nimimerkille "kunnon keskustelua".
On olemassa yksille puille tehtyjä ihmisiä, jotka eivät kestä leikkiä näin vakavien asioiden yhteydessä, joita politiikkakin edustaa. Ymmärrän jollakin tavalla kaltaisiasi. Tiedän, että elämäsi ei ole helppoa. Jos kunnallispolitiikan Juankosken tapaisessa kunnassa ottaa vain vakavasti, ei sitä ihminen kestä. Terve reaktio tällaiseen touhuun on sairastuminen.
Leikki ja huumori on ihmiselle annettu suojamekanismi. Ne auttavat vaikeissa tilanteissa meitä useimpia, muta kaikille tätä lahjaa ei ole suotu.
Juankosken keskustan virallinen ääni on mielestäni piristävä esimerkki leikin ymmärtämisestä. Kun hän käsittelee Juankosken hiljentymistä tässäkin keskuteluosiossa, hän tekee sen mielestäni nerokkaasti. Hän asettaa itsensä ja oman keskustalaisen säästäväisyydelle perustuvan kasvatuksensa naurunalaiseksi loukkaamatta ketään. Hän iskee ongelman ytimeen. Ihmiset luulevat säästävänsä hänen kaltaisella toiminnallaan. Häneltä voi ostaa vanhentunutta kardemummaa edullisesti. Juuri nämä säästäjät ja ajattelijat kuolettavat juankoskelaisen liike-elämän. Häntä paremmin tätä perusongelmaa ei voi kertoa.
Vapaan Juankosken keskustelusivut saavat ilmentää vapautta. Närkästyjääkään ei pidä hiljentää. Sinullekin kuuluu sanomisen vapaus.
Sanot, että leikinlaskijoiden vuoksi kaupunkimme tila on tällainen. En jaksa uskoa. Ilman heitä tilanteemme olisi vielä kurjempi. Ilman iloa ja naurua, kukaan ei jaksa. En minäkään, vaikka kärsin joskus ongelmastasi sinun tavoin.

topiRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 18.49
Kyllä minullakin menee hyvin ei valittamista. Tämän palstan kirjoittelusta suurin osa on avarakatseettomia. En tiedä halutaanko provosoida asioita turhaan vai puretaanlko huonoa oloa kirjoitteluun. Keskusta puoluetta mollataan yksimielisillä päätöksillä. Pahemmassa jamassa ollaan, jos vapaa puolue saisi enemmistön. Kovia ovat arvostelemaan muita. Olen aina suhtaitunut toisten arvostelijoihin varauksella sillä jos tiedät ongelman olet jo osa sitä.

Pena T.Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 19.32
Kerro, Topi, miksi meidän pitää maksaa n. 8,- / ateria keskuskeittiön ruoasta, kun parempaa ja ravitsevampaa saa 5-6,- / ateria?
Odotamme positiivista kirjoitusta juuri sinulta, joka olet yrittäjien puolestapuhuja. Juankosken yrittäjät ja kuntalaiset odottavat sitä.
Jos meillä on mahdollisuus säästää 500.000,- / v ja saada parempaa ruokaa, eikö siitä pidä puhua? Kerro muutenkin, mitkä ovat talousreseptisi.

demmari.Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 20.05
topi puhuu asallisesti asiaa,se on harvinaista herkkua tällä sivustolla.

vielä koskelainenRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 20.15
Kepulaisten ja demarien pitäisi alkaa keskustella eikä vain moittia niitä, jotka keskustelevat. Kehitys pysähtyy ja rahat loppuu...

Pöytäkirjat kertooRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 20.42
Topi on niitä keskustapuolueen miehiä, jotka ovat olleet aina yrittäjien puolella puheissaan. Oli näköjään kannattanut myös Future Food hankkeen rahoittamista 6000 eurolla ja lampaanlihan jalostuksen käynnistämien puolesta varmaan puhunut Keskustan keittiöön. Katselin Juankosken kaupunginhallituksen äänestyslistaa liitettä 21 06.02.2012 § 31

Esittelijän ehdotus Jaa ja
Martti Pohjolaisen ehdotus EI.
Osallistumisesta Future Food -hankkeeseen 6000 eurolla.

Ei
Konttinen Eeva
Tirkkonen Veijo
Pohjolainen Martti
________________________
Tyhjää
Partanen Leena.
________________________
Puolesta
Laitinen Toivo
Lösönen Jouko
Marttila Päivi
Riekkinen Maarit
Romppanen Matti

Äänestystulos 5 puolesta 3 vastaan 1 tyhjä

Näin se Juankosken kaupunki lähti Future Food hankkeeseen 6000 eurolla mukaan. Nyt vaan odotellaan , että Juankosken talous lähtee kasvuun ja vältytään vararikolta.

PVRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 20.47
Se on moro,
Topit ja muut mukamas juankoskelaiset asiaa puhuvat nimimerkit kirjoittaat pelkkää pikkutsättiä, josta niin moni, kuten minä olen hyvin vihainen. On jo todellakin hyvän sään aika puhua siitä, miten yksipuoluejärjestelmä on saattanut juankoskelaiset häpeään ja Suomen lähes tunnetuimmiksi luuserikyläläisiksi . On aika puhua ja kirjoittaa vaikka pilkkaa siitä, millä tavoin Juankoski on saatettu taloudelliseen syöksyyn ja aivan omin neuvoin. On jo aikasaattaa jotkut vastuuseen holtittomasta taloudenhoidosta ja vain valtaa väärin käyttäneet ovat vastuussa. On jo aika puhua julkisuusperiaatteen halventamisesta, piiloittelusta, salailusta ja käsittämättömän heikosta kaupunginjohdosta ja johtamisesta.
Kaikki kriisikunnan tunnusluvut ovat itsetehtyjä ja saavutettuja ja syynä on ollut juankoskelainen keskustalainen "maantapa", jossa ilman vastuuta ja kritiikkiä on tehty heikkoja päätöksiä.

On jo aika puhua ja kirjoittaa asiaa, eikä jonninjoutavaa jorinaa jostain siitä, mitä muut ovat tehneet, kun vallassa on ollut vain ja ainoastaan yksi puolue.
Olen seurannut Juankosken päätöksentekoa sivulle syrjäytettynä, vaikka äänimääräni jo demokratian takia olisi edellyttänyt aivan jotain muuta, kuin kirjoittelun. mutta en häpeä toimintatapaani, sillä tarkoitukseni on toimia Juankosken parhaaksi tavalla tai toisella ja toivottavasti koittaa vielä ajat, jolloin päätöksiä tekee todellisuudessa kaikki ryhmät yhdessä, eikä vain yhden valtapuolueen ryhmänjohtajat. Mutta näistä ajoista päättää seuraavat kuntavaalit. Nyt on muutoksen paikka.

Lahjomaton Pekka Vartiainen

ostan aina juankoskelta.Re: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 20.53
kun tämä kardemumma mieskävi siellä kelloliikkeessä tuli mieleen että jos liike olisi vielä juankoskella olisiko käynyt täällä.miettikäämme sitä!

TiinaRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?5.3.2012 21.40
Hyvä Pekka , on aika puhua totuuksista eikä smalltalkkia.

lälläri itsekinRe: Miksi Juankosken keskusta on hiljennyt?6.3.2012 19.29
Topi ihmettelee ja paheksuu keskustapuolueen mollaamista. En ymmärrä sinua Topi. Jos tässä tilanteessa ei juankoskelaisilla ole syytä mollata kepua, niin koska sitten? Politiikka on sellainen pelikenttä, jossa menettelytavat ja saavutukset asetetaan kilpailutilanteeseen. Töpeksijät osoitetaan ja siirretään sivuun demokraattisin keinoin. Tämä mollaaminen on pelisääntöjen mukaista. Jos pystyt puolustautumaan, tämä palsta on sinun käytettävissäsi. Lyö meidät arvostelijat laudalta. Pyydä Joket ja Ranet avuksesi. Puolustautukaa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: